Lokakuiset

Neuvolassa käyty taas ihmettelemässä. Kaveri oli ainakin sillä hetkellä pää alaspäin. Hän on kunnostautunut moukaroimaan virtsarakkoa, niin ilmeisesti tämä hoituu käsillä. Voinnit on olleet muuten ok, mutta töiden jälkeen iltaisin pitää edelleen ottaa nokoset että jaksaa johonkin klo 22 asti. Suklaahimo on iskenyt 😬

Me ollaan yritetty nimeä pohtia, mutta se on osoittautunut todella haastavaksi. Mulla oli vuosia kolme nimeä valmiina pojalle, mutta kaikki ne löytyvät nyt lähipiiristä 🙄

Kuukausi olisi vielä töitä. Odotan omaa aikaa niin innolla että pelottaa, että jos kaveri päättääkin tulla etuajassa 🙈😅 Kaikki valmistelut olen päättänyt jättää mammalomalle kun ei vaan jaksa nyt. Tai no vaavisängyn varasin.
 
Täällä 32+2, painoa tullut 11kg yhteensä. Tehtiin lähete vielä esh, koska kohtu ei mukamas olisi kasvanut kahden viikon aikana yhtään ja menee nyt alakäyrän alla. Mulla on nyt neljällä kerralla ollut aina eri mittaaja niin luulenpa että on siitä kiinni. Käytiin yksityisellä ultrassa ja kaikki ok, vähän sirompi tyttönen siellä on, itsekkin oon aika siro kokoinen mutta katsotaan koska aika tulee vielä taysiin. Nukun ihan tosi huonosti ja saatan valvoa 2-3h öisin niin oon ollut nyt sairaslomalla ku ihan puhki. Todennäköisesti oon nyt äippäloman alkuun ku eipä siihen enää kauaa oo. Mitäs muille kuuluu? Mietin et jos faceryhmä on huono ni mites whatsapp?
Wa-ryhmään voisin harkita lähteväni mukaan 👍

Sairasloma on tehnyt sen että pesänrakennusvietti on roihahtanut ja olen haalinut tarpeellisia kamppeita käytettynä jo kelpo määrän. Pieniä vaatteita, kantoliinan, itselle imetysvaatteet... Vaunut ja kaukalo vielä puuttuu, niitä kyttään torista kun tiedän jo, mitä haluan. Emmaljungan Duo Edget ilmakumirenkailla on todettu toimiviksi, ja Cybexin kaukalossa on viihdytty, joten niillä mennään. Nyt jälkiviisaana tietty harmittaa, että myin kaiken pois aiemmin.
Tuskin tämä(kään) etuajassa syntyy, mutta tuntuu silti turvallisemmalta että tarvittavat jutut on koossa hyvissä ajoin. Mites muiden hankinnat?
 
  • Tykkää
Reactions: Hemingway
Me ollaan eri mieltä nimestä, miehellä on tasan yks ehdotus ja mua vähän ärsyttää ettei ees harkitse muita🙄 mutta katsotaan, vielä ei oo päätetty. Meillä on aikalailla kaikki hankittu, pesänrakennusviettiä täälläkin. Yksi seinä maalataan vaaleanpunaiseksi🤭 mä en oo hankkinut vielä imetysjuttuja, mutta vauvalle on kaikki suurinpiirtein, kiitos tästä ahkeralle mummolle🤭 me ostettiin nord active lux vaunut ja cybexin turvaistuin. Mua jotenkin pelottaa ajatus kantoliinasta niin hankin repun😅 käyn vielä kontrollissa taysissa kuun lopussa, mutta yksityisellä käydessä kaikki oli ok ja tytöllä painoa 1851kg ja lapsivedet yms kunnossa. Oon pienikokoinen itsekkin niin se vissiin selittää pientä vatsaa. Vauva vastasi kooltaan 5 päivää pienempää kuin mun rv oli siellä käydessä. Itse oon painanut syntyessäni alle 3kg.
 
  • Tykkää
Reactions: Hemingway
Koin ahaa-elämyksen kun tajusin, että olen käyttänyt unipötköä väärään asentoon jo edellisen raskauden aikana. Löytyi oikea paikka polvien välissä ja kas kummaa ei olekaan enää vasen jalka kipeänä. Yritin aikaisemmin nukkua jotenkin siksak-asennossa.

Sen verran kätköjä käynyt läpi, että totesin laittaneeni kaikki alle 62 koot eteenpäin. Esikoisen kanssa aloitin vain äp kamoilla ja nehän ei riittänyt siinä vaiheessa kun sitä sinappia alkoi lentämään. No nyt on parit pikkukoot haalittu kirpparilta.

Huomasitteko tuon thl:n suosituksen ottaa hinkuyskätehoste raskaana?
 
  • Tykkää
Reactions: aida91
Joo mä huomasin suosituksen ja työni puolesta asia onkin kunnossa. Täällä alkaa olemaan vauvan huone valmis, kai sitä täytyy alkaa kohta katselemaan kasseja sairaalaa varten valmiiksi. Vähän jännittää torstain ultra että onhan pieni kasvanut riittävästi.
 
Mä en ollut kuullut tuosta hinkuyskäasiasta ja ihmettelen, ettei siitä puhuttu neuvolassa mitään vaikka viime viikolla kävin 🤔 THL:n tiedotteessa sanottiin että tehosteen voi ottaa myöhemminkin kuin tuo ohjeistettu aikaikkuna rv 16-32, joka on mulla nyt jo mennyt ohi.

Rykäisin tavarahankinnoissa eteenpäin ja nyt on kaukalo sekä vaunut. Pinnasängyn kaivoin vintiltä ja kunnostin vähän liimaamalla irtonaiset pinnat takaisin paikoilleen. Meillä on tuollainen oikeasti retro, jonkun käsintekemä pinnis jossa on nukkunut ainakin isäni, mahdollisesti myös hänen isänsä. Kuopusta varten sen aikanaan hioin ja maalasin kuntoon, nyt riitti pikku liimaus ja pölyjen pyyhintä.

Mulla on yöaikaan esiintyvää pistävää kipua nivusissa / alamahalla. Tuntuu samalta kuin pallean pistoskipu urheillessa, mutta paikka on väärä. Mitä enemmän olen päivällä liikkunut, sitä varmemmin kipu herättää. Ja lisäksi harjoitussupistuksia, tukalahkoja, mutta ei nyt varsinaisesti kivuliaita. Vauva on ihan mahdoton mönkijä, sen möyriminen oikeasti sattuu. Koitan tietty olla iloinen ettei ole tarvinnut huolehtia, tuleeko liikkeitä tarpeeksi. Välillä oma olo on ihan köntys ja valas, välillä sentään on niitäkin hetkiä kun raskaus ei häiritse olemista.

Joko on aika keskustella synnytyksistä? 🤭
 
Meidän neiti kasvaa ihan normaalisti, oli oikein erikoislääkäri ultraamassa Taysissa😊 painoarvio oli torstaina 2401g. Kovasti möyrii ja mua sattuu välillä myös. Pää oli jo alaspäin, musta tuntuu kyllä että liikkeet seilaa joka puolella vatsaa😅 voitte keskustella synnytyksistä, mulla ei kokemusta oo muutaku työni puolesta tiedän mitä siellä tapahtuu😅 aattelin mennä ihan avoimin mielin ja virran mukana, saa nähdä mitä on edessä😱
 
  • Tykkää
Reactions: Hemingway
Töiden loppusuoralla on sellainen kujajuoksu käynnissä, että ei paljon synnytystä ehdi pohtimaan. Toivottavasti vauva pysyy aikataulussa, että ehtii vähän saamaan ajatuksia (ja tarvikkeita) kasaan. On alkanut yöt olemaan vähän epämääräistä kieriskelyä ja toissa yönä olin jo ihan varma, että synnytys käynnistyy kun alkoi pistelemään alavatsaa.

Sen verran vahingossa tein valmisteluja, että hommasin prebirth öljyä millä voi alkaa viikolla 34 rassaamaan paikkoja ettei ne repeä 😅
 
Täällä rv 36+6 ja tänään oli lääkärikäynti neuvolasta. Pieni on noin 2600g ja vahvasti jo pää alhaalla. Veikkasi ettei menisi ainakaan yli lasketun ajan, voisi syntyä 1-3 viikon sisällä😱 aiemmin mua ei oo jännittänyt, nyt ehkä vähän alkoi jännittämään. Harkkasupistuksia ei mulla oo ollut. Pää ilmeisesti painaa jotenkin, koska välillä tulee ihan kipua vasempaan nivuseen ja tuntuu semmoselta sähköiskumaiselta. Vointi on muuten aika hyvä, selkäkään ei oo oireillut yhtään enää. Painoa on tullut maltillisesti 13kg mihin oon myös aika tyytyväinen. Oon aloittanut myös viikko sitten öljyämisen ja sairaalakassia yritin katsoa eilen kuntoon. Mites muilla menee?😊
 
  • Tykkää
Reactions: viivaviivi
Täällä v35 käynnissä. Loma alkanut, mutta ihan kauheasti kaikkia asioita hoidettavana. Mitään vauvanvaatteita en ole saanut pestyä tai järjesteltyä vieläkään. Vaikka olo on kuin ryhävalaalla, niin ei ole onneksi mitään jumeja. Nyt kyllä on pari yötä ja aina makuuasennossa ollut alavatsan kipua mikä tulee aaltoina minuutin välein.. ei kyllä supistuksilta tunnu.
 
Täällä v35 käynnissä. Loma alkanut, mutta ihan kauheasti kaikkia asioita hoidettavana. Mitään vauvanvaatteita en ole saanut pestyä tai järjesteltyä vieläkään. Vaikka olo on kuin ryhävalaalla, niin ei ole onneksi mitään jumeja. Nyt kyllä on pari yötä ja aina makuuasennossa ollut alavatsan kipua mikä tulee aaltoina minuutin välein.. ei kyllä supistuksilta tunnu.
Mä luulen et mull alkaa sit kunnon supistukset heti kun ei tosiaan noita harkkoja oo ollut😳 täällä on kaikki valmista vauvaa varten, nyt vaan odotellaan että ilmottelee tulostaan🤭 täällä on ollut tosi hiljaista edelleen, onko sulla @Hemingway tietoa onko facessa jotain aktiivisempaa ryhmää myöskin?😊
 
  • Tykkää
Reactions: aida91
Hellurei 👋 Rv 37+2, hurrrrjaa! Täällä supistaa päivittäin, pääasiassa kai vielä harjoitussupistuksiksi laskettavia kun eivät polta, mutta kestävät n. minuutin. Tänään jo hiukan säikäytti kun raskaan aamupäivän päätteeksi supisteli hetken säännöllisesti 15 minuutin välein. Olen hieronut kauppaa vauvan kanssa että viikko vielä pitää pysyä mahassa, koska vasta ensi perjantaina saan Tensin vuokralle. Sen jälkeen saa tulla 😁

Synnytysasiat pyörii väkisinkin mielessä aika paljon. Odotan hyvällä tavalla jännittyneenä. Toivon että saan jälleen eheyttävän kokemuksen, joka vahvistaa mun naiseutta edelleen. Esikoisen synnytyksessä meni kaikki ihan ok, mutta tunne oli juuri sellainen, että minä en ole toimija vaan toiminnan kohde. Synnytys oli myös todella pitkä (22,5 h) ja uuvuttava. Kaksi seuraavaa olivat yhtä lailla pitkiä (n. 15 h), mutta niissä osasin jo paremmin ottaa oman tilani ja synnyttää enemmän niin kuin minä synnytän, en niin kuin oletan että sairaala toivoisi minun synnyttävän. Kaukana olen edelleen siitä että koko synnytyssali olisi minun alttarini, mutta kaksi edellistä ovat kuitenkin luoneet minulle enemmän tunnetta, että olen pystyvä ja kykenevä ja upea, kun tuon lapseni maailmaan.

Kuopuksen ponnistin ilman kivunlievitystä ja jotenkin siitä on jäänyt pieni polte, josko pääsisin nyt kokonaan ilman kipulääkkeitä. Tosin epiduraali on aina ollut hyvä ja tarpeen, jotta olen saanut levähtää ja rentoutua, ja se on mulla aina nopeuttanut avautumista, ei hidastanut. Toiveiksi olen neuvolakorttiin kirjannut, että ei puututtaisi synnytyksen kulkuun kuin pakon edessä. Ei oksitosiinia tai muita nopeutustoimenpiteitä. Kirjallisena ei taida vielä olla muuta, koska en myöskään halua olla turhan tiukkarajainen. Mutta ilokaasu ei ole mun juttu (maski ahdistaa), vesikään ei ollut (kakkosen kohdalla kokeilin, ei vaan ole mun elementti), pcb-puudute ei juuri ole auttanut, pudendaalia en halua koska se vei kokonaan tunnon jaloista. Eli käytännössä menen liikkeen, Tensin, äänenkäytön ja epiduraalin kanssa. Kaksi viimeisintä olen ponnistanut kylkimakuulla ja se on ollut ihan jees. Nyt ehkä haluaisin kokeilla kontillaan tai jakkaralla, mutta riippuu paljon siitä, kuinka pitkä synnytys tulee ja miten voimat riittää.

Viime viikolla oli vielä viimeinen kontrolliultra. Vauva oli pää alaspäin ja painoarvio silloin 2,9 kg. Lääkäri veikkasi syntymäpainoksi yli 3,5 kg mutta alle 4 kg. Itse kyllä veikkaan ennemmin tuota haitarin yläpäätä, aiemmatkin ovat olleet nelikiloisia, isoin oli 4300 g ja syntyi rv 41+0 (mutta ilman vaurioita tuli hänkin ulos, joten kokokaan ei pelota).

Pissattaa aivan jatkuvasti ja vauvan liikkeet tekee kipeää. Koitan painaa mieleen nämä tuntemukset, kohta ne on jo ohi.
 
Pitkän hiljaiselon jälkeen terveisiä ryhmään RV 39+4 ja yhtenä kappaleena vielä , lukuisista sarjasupistus maratoneista huolimatta.


Synnytys olisi käynnistetty 24.9 syöksyriskin takia , mutta en kokenut olevani siihen halukas ja tänään oli myös aika johon en mennyt. Kovasti toivon spontaanin synnytyksen kokemista kun viimeinen synnytyskokemus käsillä ja mitään lääketieteellistä syytä ei ole käynnistykselle. Vauvalla kaikki mainiosti ja tuntuukin , että kohdun valmistautumisesta ja pienistä limatulpan paloista huolimatta saattaa raskaus mennä 41+ viikolle.

Olen ollu loppuodotuksen kovassa stressissä ja sen lisäksi kipeänä pidemmän pätkän josta jäi kova yskä. Siksikään en käynnistelyyn nyt halunnut mennä , ettei tule yskänpuuskassa ponnisteltua lasta pihalle. Muuten raskaus on sujunut hyvin. Eikä olo ole ollenkaan viimeisillään olevan oloinen.


Minkälaisia synnytytoiveita ryhmäläisillä on?
 
  • Tykkää
Reactions: ykslokki ja aida91
Täällä 38+6 eikä edelleenkään minkäänlaisia harjotussupistuksia😅 olo on muuten hyvä, mutta nukkuminen on vähän hankalaa kun pieni kovasti möyrii. Huomenna neuvola niin kuulee taas vähän mikä tilanne😊 en usko että tulee ennen laskettua aikaa. Mulla on simppelit toiveet, riittävä kivunlievitys ja perhehuonetoive😅
 
  • Rakkaus
Reactions: viivaviivi
Mä tossa jo aiemmin kirjoittelinkin omia mietteitäni synnytykseen liittyen. Nyt rv 38+6 ja olo alkaa olla tukala. Eilisen aikana tuntui että maha valahti alaspäin ja nyt kumartuminen esim. kenkiä laittamaan on entistä hankalampaa, kun tuntuu että murskaan vauvan pään nivusiini 😆

Ylipäätään puuhaamisen vauhti ja motivaatio on laskenut, ja tuntuu että haluaisin vain olla rauhassa. Vanhemmilla lapsilla on parin viikon päästä syysloma ja ärsyynnyin ajatuksesta, että luultavasti vauva syntyy juuri niin että väki on kaiket päivät kotona. Toivoin, että saisimme kumppanin kanssa edes hiukan rauhaa tutustua tulokkaaseen keskenämme, ilman että täytyy jatkuvasti olla laittamassa ruokaa koululaisille ja ratkomassa heidän kiistojaan. Siksikin olisi tosi kiva, jos lähtisi syntymään vaikka tänä viikonloppuna. Häätöyritysten puutteesta ei voi ainakaan syyttää, viime viikonloppuna oli kaikki mahdolliset ässät käytössä. Suurin luotto on nyt laitettu "sillä se lähtee millä on tullutkin" -metodiin, eli seksiä ja spermaa 😅
 
Onko muut vielä yhtenä kappaleena? Täällä 39+6 ja olo alkaa olla kanssa aika täyteläinen😅 vaikka pieni masu onkin niin nukkuminen on hankalaa ja valvon joka yö. Viime yönä oli vatsakipuja, mutta ne helpotti. Aattelin että joko nyt, mutta eeei. Huomenna laskettu aika. Edelleenkään ei harkkasupistuksia oo ollut, ellei nuo viimeöiset alavatsakivut ollut niitä, tiedä häntä🙈
 
Onko muut vielä yhtenä kappaleena? Täällä 39+6 ja olo alkaa olla kanssa aika täyteläinen vaikka pieni masu onkin niin nukkuminen on hankalaa ja valvon joka yö. Viime yönä oli vatsakipuja, mutta ne helpotti. Aattelin että joko nyt, mutta eeei. Huomenna laskettu aika. Edelleenkään ei harkkasupistuksia oo ollut, ellei nuo viimeöiset alavatsakivut ollut niitä, tiedä häntä
Oujees, yhtenä kappaleena 😊 Päivän jäljessä sun viikkoja. Mä nukun semihyvin edelleen, miinus tuhat vessakäyntiä. Viime yönä menin vessaan ekan kerran vasta kolmen jälkeen, ja pissahätä oli niin kova että sattui ja oli vaikea kävellä 🙄 Tuntuu että vauva painaa häntäluuta suoraksi ja kohdunsuuta vihloo vähän väliä terävästi. Aamuisin on jo melko usein pettynyt fiilis, ettei tänäkään yönä lähtenyt...
 
Täällä 40+6 nyt vuorokauden vaihduttua ja jälleen seuraan tunteja kestäneitä supistussarjoja. Seitsemäs muksu ja 7 v edellisestä, joten jonkin moinen ensisynnyttäjille ominainen latenssiaika tässä ja aiheuttanut useamman mietinnän että alkaako synnytys nyt vai ei .

Syöksyjen takia käynnistys aikoja annettu jo 38+5 RV lle mutta en halunnut jäädä. Edeltävän yön olin valvonut siihen asti pisimmän supparimaratonin kanssa 5h ja sitä ennen jo kaksi sellaista kokemusta että muutaman tunnin suppaillut.

Nyt astetta napakammat supparit käynnissä .... Epäsäännöllisen säännölliset mutta vahvemmat , kuin esim pari PV sitten. .... Silloin oli 18.30-3.30 voimistumattomia säännöllisiä supistuksia.


Kanavan tilanne että takana, kuten kaikissa syöksyissä vielä ennen hchetkeä ja 1,5 cm jäljellä sekä 1cm auki. Tänään juuri tarkastettu ja suht sama oli 38+5.


Supisteluja on ollut tasaisesti koko illan n 18 alk. Eri mittaisilla kestoilla , tauoilla ja vahvuuksilla.

23.30 tunsin vauvan supistuksen aikana puskevan määrätietoisesti alaspäin.... Aika inha tunne sellainen pykiminen mutta jospa hän haluaisi jo pihalle pikkuhiljaa.....
 
Täällä 40+6 nyt vuorokauden vaihduttua ja jälleen seuraan tunteja kestäneitä supistussarjoja. Seitsemäs muksu ja 7 v edellisestä, joten jonkin moinen ensisynnyttäjille ominainen latenssiaika tässä ja aiheuttanut useamman mietinnän että alkaako synnytys nyt vai ei .

Syöksyjen takia käynnistys aikoja annettu jo 38+5 RV lle mutta en halunnut jäädä. Edeltävän yön olin valvonut siihen asti pisimmän supparimaratonin kanssa 5h ja sitä ennen jo kaksi sellaista kokemusta että muutaman tunnin suppaillut.

Nyt astetta napakammat supparit käynnissä .... Epäsäännöllisen säännölliset mutta vahvemmat , kuin esim pari PV sitten. .... Silloin oli 18.30-3.30 voimistumattomia säännöllisiä supistuksia.


Kanavan tilanne että takana, kuten kaikissa syöksyissä vielä ennen hchetkeä ja 1,5 cm jäljellä sekä 1cm auki. Tänään juuri tarkastettu ja suht sama oli 38+5.


Supisteluja on ollut tasaisesti koko illan n 18 alk. Eri mittaisilla kestoilla , tauoilla ja vahvuuksilla.

23.30 tunsin vauvan supistuksen aikana puskevan määrätietoisesti alaspäin.... Aika inha tunne sellainen pykiminen mutta jospa hän haluaisi jo pihalle pikkuhiljaa.....
Huikean jännää!! Tsemppiä tulevaan!
 
  • Rakkaus
Reactions: viivaviivi
Mites @viivaviivin tilanteen kävi? Ei ne mun alavatsakivut ollu vissiin ihan mitättömiä vaikka loppuivatkin kyllä. Ti-ke yönä heräsin klo 4 kun lapsivettä tuli sänkyyn ja sitte valutteli pitkin lattiaa ja vessaa. 4.30 alkoi supistella, aluksi harvemmin. Isimies lähti viemään karvalapsia hoitoon. Klo 8 jälkeen oltiin taysissa kun supisteli jo tuossa kohtaa 2-5 minuutin välein. Taysissa kohdunsuu oli auki 2cm ja sillä reissulla ollaan edelleen. Sain ensin kipupiikin, se pisti oksentamaan. Kävin ammeessa, en saanut ilokaasua koska tuli huono olo jo tosta piikistä. Kivut koventu niin epiduraalille kiitos, sen sain 12 aikaan💕 se valitettavasti sit hidasteli etenemistä ja hetken päästä olin 4cm auki. Sitte tilanne hidastu ja laitettiin oksitosiinitippaa. Sain epiduraaliin lisäboostia 14.30 kun alko tulla taas kovempaa kipua. Sitten taas jossain kohtaa oksitosiinitippaa kovennettiin. Sitten aukeski rytinällä ja olin auki 10cm joskus 6 aikaan. Eppari jouduttiin tekemään koska mua närästi ihan järkyttävästi ja oli niin kova alaselkäkipu ponnistuksen loppuvaiheessa. Unohdin lapsivesitohinassa ottaa närästyslääkkeeni aamulla..Pieni tyttömme syntyi 19.29 ja on 49cm ja 2838. Hän saapui täysin ajallaan laskettuna päivänä😅 täällä ootellaan koska päästäisiin kotiin😊
 

Yhteistyössä