kolmatta kaipaavien joulukuu

Ensimmäinen erä esikoululaisen syntymäpäiviä takana =) kaikki meinasi mennä pilalle työni takia mutta onneksi pidiin pintani ja kaikki järjestyi. Päivät kuluu ja meillä on ollu niin hiljaista peiton alla että huh huh josko tästä kierron puoliväliä kohden piristyis meno ;)

Ihana seurata keskusteluja kun viime aikoina ollu aika hiljaista... minä myös toivoisin että pääsisin todistamaan ja pian huldiksen siirtymistä mielelläni siirtyisin kyllä kanssasi =) tänä vuonna olen täyttänyt 30 ja toivoisin että pikkuinen saisi alkunsa pian kun tuntuu että nämä vuodet menee niin kamalaa vauhtia... toivoa on vielä ensi vuodelle ;)
 
Olipas mukavan paljon tekstiä pitkästä aikaa.

Kiva, että porukassa löytyy monenikäisiä. Itse taidan olla joukon vanhus, kun ikä on lähempänä neljää kuin kolmea kymmentä. Kyllähän nuo vuodet varmasti painaa onnistumisen suhteen, varsinkin kun ei raskautiminen aikaisemminkaan ole kovin helppoa ollut. Mutta ei heitetä toivoa.

Huldis, oletko kokeillut ihan tavallista kosteusvoidetta/rasvaa kutinaan? Mulla ainakin välillä kuivuu niin, että rasvausta tarvitaan eikä kyse ole ollenkaan hiivasta.

Minä muistan sut Mädchen :) Olen roikkunut tätä palstaa lukemassa jo pitkään, vaikka oma varsinainen yritys vasta alkoikin. Tervetuloa.

Ihanuus kissanpentua. Meillä on tuo vanhus, pentu olis aivan ihana.

Mymosalle voinee sanoa onnittelut kp ykkösestä. Menossa mukana jälleen.

Kylläpä pakkautuu harmit Miuskin perheeseen. Toivottavasti pojan korvat reagoivat hyvin antibiotille. Meilläkin on tänä syksynä sairasteltu ihan riittävästi, mutta ei onneksi ole tarvinnut lääkekuureille asti mennä.

Täällä ei vielä mitään tuntemuksia ja kovasti yritän olla kuulostelematta. Vielä kun pari päivää jaksaisi itseään toppuutella, niin sitten voisi vähän enemmän ruveta haaveilemaan mahdollisesta plussasta. Oletteko kuulleet/lukeneet siitä, että kohtu on myöskin jonkinlainen lihas. Ja että ylenmääräisellä jännäämisellä voi olla negatiivinen vaikutus kiinnittymiseen. Siksi yritän olla aina oviksen jälkeen sen viikon mahdollisimman "rennosti" vauvahaaveilujen suhteen.
 
Moikka moi!

Piti tulla tännekin kertomaan miten mulla on käynyt. Siis menkkojen mukaan mulla pitäis olla nyt rv 8+0. Viime to käytiin alkurask.uä (piti olla 7+1) mutta ei näkynyt kuin joku pussi ja tuli tuomioksi tuulimuna. Pettymys oli valtava. Tänään sit mulla oli naistenpkl aika, olin valmistautunut hakemaan vaan lääkkeet kohdun tyhjennystä varten. Lääkäri ultrasi ja sanoi että hieno syke näkyy! Kysyin pariin kertaan että miten niin syke näkyy?! :O Mutta juu, siellä oli sikiö joka vastasi viikkoja 6+5. Eli hedelmöitys on tapahtunut n. 5.11. vaikka ovistestiin tuli plussa 28.10. Ja sekin vielä että tein posittivisen r-testin cittarin liuskatestillä ekan haamujen haamun jo 9.11! (toinen 11.11. jo vähän selkeämpi viiva, marraskuun pinossa taitaa olla siitä kuvakin) Siis nelisen päivää hedelmöityksestä! :O Jotenkin en vielä usko että tää olis mahdollista....Sanokaa että on mahdollista näkyä testissä 4päivää hedelmöityksestä?! Ja vielä ihan tavan kaupan halpisliuskassa... :O
No eipä tässä auta kun elellä päivä kerrallaan ja odottaa nt-ultraa sitten joskus 5-6vko päästä. :)

Ihan siksi vaan tulin teille jakamaan tän mun tarinani, että ei ne ovistestit aina niin luotettavia taida ollakaan ja ihmeitäkin näyttää tapahtuvan! :D

Oikein paljon plussa onnea kaikille ja ihanaa joulun odotusta! :heart:

Ninnuski 6+5(??)
 
Mulla testi näytti tyylipuhdasta negaa, joten odotellaan niitä menkkoja. viimeks siis syyskuussa oon vuotanut ja sen jälkeen vissiin kerran on tullut pientä vuotoa kuitenkin vain silloinkin pyyhkiessä

tosta ultrasta.. mulla yks tuttu kävi kanssa jossain raskaudessa ultrassa ja sille oltiin silloin tylysti sanottu et ei täällä mitään elämää ole (tuttu siis kävi siks ku sillä oli jotain vuotoa) kyynel silmässä meni sit vielä uudestaan ultraan ja kappas vaan niin siellä näkyikin pienen syke.
 
Lista päivitetty torstaille!

Kiitos Mädchen! Törmäsin lohduttavaaan ajatukseen, että jonkun on oltava se tilastopoikkeama - miksei siis minun. Kukaan meistä ei ole niin ihmeellinen, ettei se voisi osua omalle kohdalle. Sitä on vain ennen ajatellut, että on niin pieni todennäköisyys, ettei se osu kohdalle. Enää ne luvut eivät tunnu niin pieniltä. Toivottavasti ensi kerralla päästään siihen suurempaan prosenttiosuuteen.

KHJ: Tervetuloa takaisin! Kerro vaan kun haluat jotain päiviä tuonne listalle. Päivittelen sitten sinut sinne mukaan. =)

Pettunia: Juu on se tuttu juttu, että stressi voi aiheuttaa keskenmenon. Olen myös koittanut välttää stressiä parhaani mukaan, mutta aina se ei vain ole mahdollista. Onneksi kohta on joululoma ja voi rentoutua kunnolla =)

(.) Ovistestit saapuivat vihdoin ja testasin jo ensimmäisen iltapäivällä 4 tunnin pidätyksen jälkeen. Nega tuli. Illalla tuli mielestäni ihan selkeitä ovislimoja ja menkkamaista juilintaakin on nyt. Täytyy testata ovista uudestaan huomenaamulla.
 
Ninnuski aivan mahtavaa! Voin kuvitella "shokin", että mitä ihmettä, oikeastiko, kun olet asennoitunut jo ikävään?? Voi toivon niin kaikkea hyvää sun odotukseen!!! :heart:

Oma napa ei kerro mitään muuta kuin kaasua komissaario Palmu....

Kaneli87: Onko sulla jotain "oireita" :)
 
Viimeksi muokattu:
Mullekin voi päivitellä tänään kp2/24-27. Täti tuli, niinkuin arvelinkin kun jäi yritys vähäiseksi, vaikkakin vähän myöhemmin aikaisempiin kiertoihin verrattuna. Ilmeisesti alkaa hormonitoiminta tasaantua ja kiertokin normalisoitua NuvaRingin lopettamisen jälkeen. Muutto takana ja osittain vielä keskenkin, kuopus on nukkunut tosi huonosti uudessa kodissa. Huoh, olen ihan rättiväsynyt vähäisten yöunien takia|O Taitaa mennä tämä kierto univelkaa paikkaillessa, nooh toivottavasti ei nyt ihan kokonaan... Onneksi joulun jälkeen on viikko lomaa!!
 
mullehan kävi tohon tyyliin edellisraskaudessa... viikkoja piti olla jotai 6-7 ku alko kova verenvuoto ja kamalat kivut. menin päivystykseen ja sieltä mut lähetettiin naistenpolille jossa todettiin keskenmeno. kohtu oli täysin tyhjä, näin sen itsekkin ultras. mulle ehotettiin lääkkeellistä tyhjennystä, ettei tuu tulehuksia. oon sen verran "uskovainen" ihminen että luulin kuulleeni kun joku/jokin käski mun olla ottamatta niitä lääkkeitä ja ettei mun ois saanu uskoa sitä naistentautien ylilääkäriä,sekä kandia jotka molemmat mut tutki ja totes saman. no en sitten suostunut tyhjennykseen. viikon päästä menin uudelleen ultraan ja siellä se pieni poika olikin ja sydän sykki ja kaikki olikin kunnossa <3 kyllä siinä hetken katottiin lääkärin kans toisiamme suut auki :O totesin,että pojan oli tarkotus tulla. nimekseen hän sai myöhemmin Onni :heart:
 
tänne pikkasen uutta,mut liekö sit jtn kuvittelua.. :/ olin tuntevani tänään vihlontaa oikeassa rinnassa,alamasuli tuntuu välillä hassulta(kohdun kohdalta) ..seksi on vähän sattunut kun on käynyt vähä syvemmällä.. hmm tiiä sit,onko huonoja asentoja ollu vaikka kylläki samoja on harrastettu...
 
Viimeksi muokattu:
Onpa jännä miten ultra näyttää ettei sikiöö oo ja sit kumminki se siel on =) vaikka onhan se ihanaa mutta varmaa säikäyttää ensin.
MIUSKI Ei oo sen kummempii oireita ku vähä ehkä rinnat aristaa ja vessassa oon rampannu ja jano ollu. viime raskauden alussa tiesin että tulos positivinen kun oli kylmä koko ajan ja sit valkovuoto oli vihertävää..

Oon miettiny että toisilla raskautuminen tapahtuu heti kun unohtaa yhen pillerin muta toiset joutuu oottaa vuos tolkkuja maailma on ihmeellinen
 
Nindez: :hug: Päivitin päiväsi listalle.

Maijamehi: Jokos sinut lisätään listalle?

Ninnuski: Oi miten ihana yllätys olikaan :) Toivottavasti kaikki sujuu hyvin loppuun asti! :flower:

Ovistesti näytti vielä tänäkin aamuna negaa. Omat tuntemukset vahvistuvat. Eilen ja tänään on tullut tosi selkeitä ovislimoja (taisi se greippimehun litkiminen taas auttaa) ja vatsassa juilii. Veikkaisin sitä plussaa jo huomiselle, mutta saapi nähdä... Jännää nähdä miten testiin tulee plussa verrattuna omiin tuntemuksiin. En ole koskaan ennen testannut ovista.
 
Onpas kummallisia ultrauksia muutamille sattunut. Onneksi ne kuitenkin ovat päättyneet onnellisesti. :heart:

Minä täällä hillitsen testaamisenhaluani. Nyt päätin, että testaan vasta jos kuukautiset on tarpeeksi myöhässä. Melkein joka kierrossa olen testaillut negan ja sitten heti seuraavana päivänä on aina täti tullut. :headwall: Lauantaina varmaankin annan itselleni periksi ja testaan jos silloin enää aihetta on. Menkkamaista juilintaa on ollut, muuten ei mitään oireita, joten varmaan ne p***nan menkat taas saapuu.
 
Siis voi aargh... Mulla on ihan jättimäinen vanne alavatsalla. Sen päälle menkkamainen juilinta. Tein jopa piruuttani ovistestin ja eipä tullut kuin hailakka viiva, että mitä lie nyt vaivana. Voiskohan hiiva aiheuttaa....
 
voihan sinne listaan lisätä. en vaan tiedä kyl sit yhtään mikä edes olis kierron pituus.. 28-35 varmaankin.
Vaikka aika pieni muotoista tää mun vuoto ainakin vielä on, mut pikku hiljaa taitaa kroppa alkaa palautua edes jotenkuten elokuun synnytyksestä
 
Mukavaa torstai iltaa kaikille!!
Ensi alkuun :hug: kaikille sitä tarvitseville!!
Mymosalle tervetulotoivotukset jälleen mukaan pääsemisestä!!
Uusiakin oli tullut ja vanhoja palannut takaisin. Tervetuloa!

Joka päivä oon käynyt lukemassa, mutta kommentoinnin on jäänyt...

Ovistestejä en enään käytä, ne oli aiemmin varmistelemassa kun mies oli työmatkoilla... Nyt on harjoiteltu ja talleteltu varmuuden vuoksi joka-toinen-päivä viikonajan jo, vaikka ovis on vasta tuloillaan...Ja jatketaan muuten joulu viikolle asti, ettei ainakaan ole yrityksestä puutetta :D Tänä aamuna vihlaisi oikealta puolelta pari kertaa oikeen kunnolla ja tuntemukset vahvistuneet päivän aikana. Ovis siis tuloillaan parin päivän sisään :D Toissa kierrossa tuntemukset oli myös erittäins elvät ja silloin myös testissä näkyi. Viimekierrossa oli vasemman vuoro ja on selvästi laiskempi, mitään oikerita tai tuntemuksia oviksesta ei ollut, bongasin kuitenkin testillä. Mulla siis selvästi oikea puoli on se vahvempi ja aktiivisempi, toivottavasti se myös tuottaisi tulosta. Yk4 menossa, mutta ekassahan en edes ovuloinut kun kierukka poistettiin kesken kierron, tokassa mies oli oviksen aikaan reisussa (oli kaksi viikkoa pois) ja viime kierto siis oli eka jossa mies ja ovis oli samaan aikaan samassa paikassa :D ;)

-Toivotaan että mahdollisimman moni meistä saa haluamansa joulu (tai uudenvuoden) lahjan!! :heart:

Jatkanpa vielä...
Olipas kiva kuulla Ninnuskin kuulumisia. Kokemus oli kyllä jännä!! Jaksamista ja onnea odotukseen :flower:
 
Viimeksi muokattu:
Ninnuski onneks oli positiivinen yllätys. Kyllä siinä varmaan meni pasmat sekaisin.

Täällä on koko ajan mieli kaikki mulle nyt heti. En millään malta odottaa edes menkkojen alkamispäivään kun en edes nyt varsinaisesti edes sitä tiedä kun heittää niin häränpyllyä tää kierto kierukan poiston takia. Viime viikolla oli oviskivut ja en kerenny huippua tikuttaa ja nyt sit täl viikol vahingossa sen tikutin kun päätin huvikseen kokeilla ovistestiä. Onneksi kokeilin ja hyödynnettiin kun oviskivut ilmenivät taas sopivasti huipun iltana. Mies koko ajan puhuu vauvasta kuinka olisi ihanaa. Pahentaa vaan tätä kuumeilua. Yhtään ihanempi olo ei tule kun naama kukkii ja yhtäkkiä tänään alkoi särkemään päätä. Huoh on se naisena olo niin vaikeeta :D
 
mymosa
Kiva, että menkat alkoi, mutta ei hitto mitkä jomotukset!! ja ei taho ees kaupan imukykysin side riittää mihinkään.. Noh, toivoa sopii, että tää nyt palkitsis jotenkin. En aio vielä tästä kierrosta ovista tikuttaa, toivon, että jatkuvat luomuna ja sitten pääsen tikuttaa.
 
Oivoi mikä olotila täällä mulla onkaan. Onneksi sitä voi paikata Schokotrueffel- haudukkeella jonka joukkoon laitoin kandisokeria ;)

Yö meni yhdellä tai kahdella heräämisellä, en ole siis varma, että heräsinkö oikeasti toisen kerran vai oliko se unta... :ashamed: Eilen mulle iski ihan tajuttoman huono olo illalla ja olin varma, että oksutauti iski nyt muhun, mutta karpalomehulla siitä sitten selvittiinkin eli tais vaan väsy ja koko päivän aherrus ottaa veronsa. Ja ei siis tänne napaan mitään.... tai no joo, sitä samaa juilimista mitä ollut nyt....hmm.... su(?) asti. Pelkäänpä, että viimekertaisen pidemmän kierron vastineeksi iskee nyt lyhyt.... no samapa tuo. Ehtipä likkojen menkat pois alta niin on taas siteitä vapaana.... ja jos toisella vielä jatkuukin niin kuppikuppikuppikupponen..... (meillä siis yhteiset päiväsiteet nykyisin, kun menevät sekaisin muuten, yösiteet on omat...tosin jouduin niitäkin lainaamaan nyt...)
 

Yhteistyössä