***JOULUKUUN VAUVAMASUT 2009*** marraskuussa

Koivunkäpy taisi tosissaan jäädä sille tielle! =)

Ruoista En ole tehnyt mitään valmiiksi, mies kyllä sen verran onneksi osaa, että pitää tytöt hengissä. :D

Delfis Kauheen vaikea sanoa minkälaiset on niitä "oikeita" kipuja.. Nimimerkillä: kolmatta odotan enkä edelleenkään tiedä itsekään. :saint:
Luotan nyt vaan siihen, että kai sen sitten tietää kun on paree lähtee sairaalaan.
Nyt jänskättää se, että isä ehtii tänne ajoissa, niiltä ajaa n. tunnin nimittäin meille....
 
Hohhoijaa. Täällä ei niin mitään :headwall: . Ei niin mitään. Vähän koskee alapäähän ja vähän koskee mahaan, mutta sitähän tuo on tehnyt ja mitään ei ole tapahtunut. Huomaan äksyileväni kysyjille, mutta en voi sille mitään. Minä en itse kysele, että jokojokojoko, en ole koskaan kysellyt, vaan oletan, että kyllä sitten kerrotaan, kun on kerrottavaa. Ja varmaan mä roikun netissä tai vastaan puhelimeen tai jotain, jos olisin synnyttämässä. Argh.

Oma napa valitusta :ashamed: .
Ei jaksa muille mitään kommentoida, kun on turhautunut tähän. Kyllä mä tiesin, että voi mennä pitempäänkin kuin 40 viikkoa, mutta silti. Ja kai tässä on sitäkin, että kuitenkin kun oon elokuusta asti kotosalla kökkinyt ja nyt ei ole sitten tässä kuussa missään käyty ja kukaan ei ole käynyt kylässä täälläkään. Kaikki kun vaan oottaa, että vauva tulee ja sitten paukkaa kylään. :kieh: . En taida laskea. Ei tarvi tulla sittenkään, kun ei ole voinut tulla muuten. Niin.

Jos kahvia ja pullaa, jos vähän kiukku lauhtuisi.
 
Täällä kans erittäin äksy ja kiukkuinen mamma, tuntuu että ärsyttää joka asia, väsyttää ja koskee... kattiina kuulostat niiiiiiiiiiiiin multa :LOL: kirotaa sit yhessä siellä osastollaki :D tuli muute mielee et millo teillä oli valmennus? oltiinkoha yhtä-aikaa?

Sit sitä näköjää ajattelee kaikki oireet et jokoha tää ja tää enteilis synnytystä jne jne iha ku plussaa odotellessa aikoinaan.. on se niin kumma mite jaksaa 8kk odottaa iha kiltisti ja viikot menee nopeeta mut sit nää viimeiset päivät.. huh huh..

tylsistynyt mindy
:wave:
 
Iltaa!

Tänään oli neuvola, vauva vihdoin ja viimein kiinnittynyt =) Hemppari oli laskenut 107:stä 98! Terkkari otti suoniverinäytteen sitten ja hemppari tarkistetaan siitä. Huomenna soittaa tuloksen.

Hassua että pitää valmiiksi varata ultraan yliaikakontrolli huomenna :D Kontrolli aika olisi n.11 päivän tienoilla, ellei ole sitä ennen syntynyt.

Supistuksia ei ole eikä muitakaan tuntemuksia että synnytys alkaisi. Yöt menee valvoskellessa, ei vaan nukuta :/ Päivällä sitten nukuttaa aina samaan aikaan, 13-14 on pakko ottaa unet.

nedee ja vauveli 39+4
 
Jaahas, koivunkävystä ei vieläkään mitään....

Meillä meni tosiaan tää päivä ilman päikkäreitä ja voitte vaan kuvitella millanen ilta oli, kun kaikki oli väsyneitä. Siis isä, äiti ja pikku-uhmis... No nyt on rauha talossa ja minäkin taidan mennä sänkyyn lukemaan viimestä stig larssoniani...

Mä kyllä välillä mietin, että olisin päässyt helpommalla, kun olisin ollut töissä synnytykseen saakka. Siis ton esikoisen kanssa on välillä aika hermoja raastavaa ja luulen että syytä on kovasti minussakin, kun ei äiti oikein jaksa entiseen tapaan koko aikaa. Sitten sitä soimaa itseään, kun on niin huono äiti että.... :ashamed:

Kovasti taas jaksamista kaikille, jotka ei oikein jaksais... Mä yritän nyt olla valittamatta ja valitan sit la:n jälkeen jo kovasti. No ei vais, mutta jos vaan nukun hyvin ja päivällä ei isompaa, niin mikäs tässä on ollessa. :/
Ois ihanaa, jos sais tota esikoista vielä tässä ees hetkeksi hoitoon, vaikka mummille, niin sais omaa aikaa, kun sitä ei taas sitten vauvan synnyttyä ole ihan muutamaan kuukauteen luvassa.

Joulua laitettiin tänään, eli tonttuja on nyt joka puolella ja mikä missäkin, kun apuri niitä siirteli koko illan. No eipä tuo minua haitannut. kiva kun innostui. huomenna sitten joulukalenterin luukkua avaamaan ja jos vaikka pullaa leipois tai jotain, niin olis ohjelmata sitten..

Nyt lähden tästä jaarittelemasta ihan turhia juttujani..... :wave:
 
Voi teitä Miss Mindy ja Kattiina... Täällä kans yks kypsä :wave: Kypsäillään porukalla:D

Enni voimia sinne oikein paljon :hug: Ei varmasti olo ole ihana esikon kanssa nyt. Mutta huono äiti et varmasti ole :heart: Ne on nämä loppuraskauden hormoonit.

Mä oon täällä ihan ihmeissäni, kun nämä uudet selkäkivut ja paine alapäässä on ilmestyny. Nyt tunnin ajan kellottanu ja supisteleen 4-6min välein ja se kipu on tosiaan jotenki terävempää.
Parempi ois etten täällä vaivojani luettele, kun toivo herää. Ja sit oon täällä vielä uutenavuonna :D

Kuulostellaan... ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Varanikki:
Koivunkäpyli taitaa nyt punnertaa ihan tosissaan :D Ei sitä ole aamupäiväisen puhelun jälkeen ainakaan tietokoneen äärellä näkynyt, joten tuloksia odotellen.. :wave:

VN toukokuisista :)
Uiiiiiii!!! Ilmoittelehan VN meille heti kun kuuluu jotain.:D
Ihanaa! Lisää vauvoja! :heart:
 
Jessie. Et todellakaan oo yksin asian kanssa! Vaikka kuinka sitä yrittäisi päähänsä takoa, että rauhoittuisin, ei siitä juurikaan apua oo. Esim. vaikkapa vain verenpaineen mittaus neuvolassa on yhtä tuskaa, kun pulssi ja verenpaine kohoaa mitatessa ihan taivaisiin! Ja kotona on niin mallillaan, että... :headwall:

Mutta minkäpä sitä tosiaan ihminen luonteelleen voi. Toiset täällä kovasti toivoo suppareita ym. merkkejä synnytyksestä. No, suppareita mulla on ollu yllin kyllin (vaikka teille muillekin jakaa! ;) ), mutta tuntuu, että ite vaan toivoo sen synnytyksen siirtyvän tuonnemmaksi ja tuonnemmaksi... :ashamed:

Ja se pelkokeskustelu. Minusta vaan tuntuu, että tuskin siitä juuri apua oisi. Tiiän kuitenkin teoriassa, miten synnytys etenee, eikä sen teoriatiedon saamisesta enää hyötyä oo, kun ei voi tietää miten juuri se Oma Synnytys menee ja tuleeko ongelmia. Ja vaikka saisinkin jutella jonkun kivan kätilön kanssa, niin tilanne on taas ihan uusi, jos (ja kun) synnytykseen ei satu se samainen, tuttu kätilö. En osaa ite ees suoraan sanoa, mitä siinä tilanteessa niin jännitän. Kai sitä, että kaikki on ennenkokematonta, minkälaiset ne kivut on, miten sen nyytin VOI SAADA ULOS tuolta rööristä ja että miten pysyn ite tilanteen herrana, vai miten käyttäydyn.

Mutta ei kai meillä Jessie auta kun naama valkoisena ootella, milloin lähtö tulee... :hug:

Jouluäippä
 
Noista tunnelmista synnytyksen lähestyessä. Mä olin esikoista odottaessani ihan varma alusta alkaen että oon loppua kohden ihan paniikissa ja hoen vaan joka paikassa että sektioon, sektioon kun en uskalla synnyttää alateitse. No mitä lähemmäs synnytys tuli niin sitä enemmän sitä alatie synnytystä alkoi toivoa ja sitä että synnytys alkaisi. Olin kyllä edelleen ihan varma että oon synnytyksessä ihan paniikissa mutta yllättäen sitä meni vaan tilanteen mukana ja se jännitys laukesi aikalailla samalla kun ekat synnytyssupistukset alkoi. Nyt en oo edes vielä sisäistänyt sitä että synnytys alkaa olla jo aika lähellä. Tuntuu että onhan siihen vielä aikaa, vaikka ei välttis olekaan. Välillä on ahdistavia ajatuksia sen suhteen mutta luotan taas siihen että kun sen aika tulee niin sitä menee taas tilanteen mukana eikä panikoi.
 
Sanle. Mulla kanssa tunne, että synnytykseen vielä too-oosi pitkä aika, että ehtiihän tässä valmistautua... Tosiaan oon kova etukäteen jännittäjä, mutta uskon ja toivon, että sitten ite synnytyksessä ja tositoimissa kaikki menee ok omalla painollaan. Tämä mielikuvien luominen ja etukäteen panikoiminen sen jännityksen tekee.
 
Miss Mindy Ää, meillä oli valmennukset tuossa syyskuussa. Synnärillä käytiin vasta lokakuussa, puolen välin tienoita.
Josta tulikin mieleen, että eilen käytiin abc:lla ja siellä myyjä vaan kommentoi, että olette tekin vielä yhdessä kasassa. Vähän olin ihmeissäni, että mitäs tää nyt tämmösiä puhuu. Oli tää mies puolisonsa kanssa synnärille tutustumassa yhtä aikaa, mutta kun on toivoton kasvo muisti :D.
Ootko muuten käynyt missä neuvolassa? Mä tuossa pankalammella, kun on kivenheiton päässä.

Nukuin päikkärit tuossa illalla. Nyt ei sitten nukuta. Huomiselle onkin pakko laittaa kello soimaan, että olen yhdeksältä polilla. Muuten nukun varmaan kymmeneen. Joo-o, täällä hävisi sitten kaikki kivut ja säryt ja vaivat. Vähän jännittää huominen, saa nähdä, mitä lääkäri tuumaa. Ja kiinnostaa, onko paikoille tapahtunut mitään. Epäilen kyllä...
 
delfis mukaan vaan meidän valituskuoroon :LOL: tosin sullaha jo tapahtuu siellä huomattavasti meikäläisiä enemmän :D

kattiina meillä oli valmennus lokakuussa ja tutustuminen kans siinä puolenvälin paikkeilla.. itäisessä neuvolassa käyn, lähemmäellä siis :) miun pitäs raahautuakki huomenna neuvolaan vielä, ei taho mennä kuulemaan kuinka on taas painoa tullu :headwall: ilmoittelehhan sitten mitä lääkäri sanoopi, ja että joko käynnistelevät :heart: pidetää peukkuja.. paljos sulla se paino arvio on? täällä on nyt arvion mukaa about 3600g tytteli ja siinä syy miks tahtois kovasti jo tulevan, minen taho nelikiloista synnyttää :O Voin kuvitella siun ilmeen apsilla :LOL:

pelkoilijoille iso :hug: helppo on sanoa mutta yrittäkää ajatella että se kipu on se mikä tuo nyytin syliin ja jouduttaa tilannetta.. varmasti on raastavaa pelolla ajatella, voimia erityisesti teille :heart: :
 
Miss mindy Painoarvio oli viikolla 38+4 3,8 kiloa eli nyt mentäs vissiin jossain 4,2 kilossa, joten ihan kivan kokonen muksu tulossa. En ole hirvinnyt edes liikoja ajatella :/ . Liekö oltu sitten yhtä aikaa synnärillä tutustumassa?? Sillon oli opiskelijoitakin kuuntelemassa siellä, keräsivätkö aineistoa oppariin..

Kai se pitäisi yrittää unta saada, pyöriskellessä vaan menee luultavasti.
 
Supistaa muutaman minuutin välein, välillä vähän harvemmin. Verta vuotaa vessassa käynnin yhteydessä, ei lorisemalla, mutta ihan kirkasta ja selkeästi kuitenkin. Vielä katsellaan kotosalla kuitenkin. Kipu ihan hallittavissa, mutta josko meille pikkuinen lähiaikoina jo tulisi... :heart:

Sisely 39+3
 
Sisely oi ihanaa,, jospa teille se vauva kohta syntyis :heart:

Samaa tulin ilmottelemaan että supistaa n.2-4min välein. Kipu hallittavissa, mutta erinlaista kuin ennen. Kunpa nää ei loppuis ja pääsisin sinne laitokselle jo!!! Niin ja verta tulee täälläkin, ei voi kauaa enää mennä ni meille tulee joulukuun vauva ?

40+4 :heart:
 
Oijoi, monellakohan on jo vauva sylissä?????? :heart: :wave: Koivunkäpy, Sisely, Eva??? :D

Kirjottelen myöhemmin lisää jos on kirjoteltavaa kunhan luen kaikkien jutut, tää oli vaan tää perus-aamutarkastus onko vauvauutisia ;) :LOL:

Upp3 ja masukki TASAN 37!!! Täysaikasia vihdoinkin!
 
ylävatsa kivun ja heikon olon takia...Mutta kaikki oli kumminki loppujen lopuks hyvin, paineet todennäköisesti heitteli, josta tuo heikko olo. Ja ylävatsa kipu johtuu luultavasti ku tonttu makaa samassa paikkaa ja potkii samaan paikkaan.

Nyt oon kotona täyslevossa, eli en saa tehdä mitään, en edes nostella Emmaa. Onneks mua avittaa mieheni ja mun äippä.
Ens viikon maanantaina on sitten äippäpolilla kontrolli, jolloin saadaan varmasti sektio aika, tontun painoarvio ku oli nyt eilen 4kiloa.

Onneks kerkesin laittaa jouluvalot.

P.S. Saatiin tietää tontun sukupuoli :xmas: ...kuka arvaa?? :D :heart:
 
Huomenta!
Nyt se on sitten ihan tosissaan meidän kuukausi,hui ;)
Täällä niiiiin joka päivä odotellaan sitä lähtöä..iltasin vihloo kivasti jalkoja,että meinaa jalat lähtee alta.
Ja muutenkin on kipuilua mutta ei vaan niitä kunnon supistuksia.
Vielä ois 10päivää laskettuun,että saas nähdä kauan tää pikku mies meinaa vielä viihtyä mahassa.
Täällä vieläkin on yskä päällä :/ onneks kuitenkin aletaan olemaan voiton puolella.

Sydänkäpynen veikataan nyt sitten poikaa sinnekkin ;)
 
Voi kääk! Lisää on lähteny? :D Huiiiii!

Sydänkäpynen :hug: Voimia sinne. Kiva kun kerkesit ne jouluvalot laittaa.

Täällä herätty aamuyöllä 3maissa kipuihin. Nyt on siitä asti supistellu ja ripuli alkoi... Katsotaan josko päivän mittaan jotain kehittyis..

Delfis ja Vili
40+0 (vilin vuokrasopimus päättyi) ;)
 
Huomenia!

Olipas vaikea nousta 4h yöunien jälkeen. Ei oikein uni tullut. Pitäisi ruveta itsensä laittamaan, nin pääsee hyvin matkaan. Meinasin auton jättää hiukan kauemmaksi, niin tulee pakosta käveltyä.

Kattiina ja Möykky 40+5
 
Koitin jo joulukuun pinoa tuolla kattella, ei näkyny..

Onpas monta supistelijaa ollu yöllä :heart:
Täytyy sanoa että olen melkein katkera heille :ashamed: Tsemppiä koitokseen!

Niin loppu eilen taas kaikki vaivat. Mä en aio enää yhtäkään supistusta ottaa tosissaan! Vasta kun vedet menee niin olen varma, että vauva syntyy vuorokauden kuluessa..
Pitäis pystyä unohtamaan olevansa viimeisillään raskaana. Mutta kun on kaukana kotoa, ihan vain odottamassa että syntyis, niin se kovin vaikeaa.. Näin kyllä jo unta että luovutin tämän potilashotellin huoneen. Mutta en muista synnytinkö vai mitä. Tekoraskaana olen :LOL:

Juu koivunkävyn tyttö laitteli eilen mesessä että äitinsä synnyttämässä :heart: varmaan jo nyytti kainalossa. Tuliko marras- vai jouluvauva, sitä jäämme jännittämään :)

Mun tuleva tukihenkilö nauroi eilen puhelimessa, kun soitin että väärä hälytys taas, että mun vauva haluaa kovasti olla joulukuun vauva. Että varmaan alkaa syntymään aamulla klo 8. Että kovin on säntillinen vauva tulossa :LOL:

Kohta lähteä aamupalalle ja unohtaa oikeasti olevansa raskaana. Tietty jos kävely olis helppoa niin ei kai sitä muistais, mutta..

Myräkkä ja keiju 38+5 (esikoinen syntyi näillä viikoilla illalla 7 aikaan)
 
Ui, lisää tonttuja tulossa, ihanaa. :heart:

Eilen supisteli puolen tunnin ajan 5min. välein, oikein voimakkaita ja kivuliaita et itku lensi, sit nousi pala kurkkuun ja meinasin laatata, kun kävin vessassa loppui ne kuin seinään taas. Masu tyhjentynyt nyt joka päivä kun aikaisemmin oli ummetusta, nyt saa rampata vessassa pari kertaa päivässä. Oksettaa ja särkee alaosastoon, pakaroihin, selkään ja jalkoihin asti.

Koira mutatassuna, ukko ei sit pessyt näköjään koiran tassuja kun tulivat aamulenkiltä, ihan mustat mudanpeittämät tassut ja kuka ne joutuu pesemään.. :/ No poitsu kohta kouluun, tyttö edelleen kipeänä kotona, yskää ja nuhaa, mulla taas alkaa myös kurkku olla kipeä ja päätä jomottaa ja nää sormet.. |O Leipää en pystynyt leikkaamaan aamulla, poitsu sit ystävällisesti auttoi kun näillä makkaroilla ei edes tätä kunnolla kirjoiteta. Särkee niin pirusti ja on tosi ikävä olo..

meemee ja stella di natale 37+2
 

Yhteistyössä