Huhtikuun hurmurit 2015 -Maaliskuu-

"Elea"
Onnea valtavasti Jasmin!! Ihana, että ehdit kuitenkin spinaalin saamaan. Ei ole herkkua päästää menemään luomuna :)

Synnytyksen käynnistyminen:
Viimeksi tyhjeni maha ja meni vedet yhden rajun supistuksen ansiosta keskiyöllä. Ei mitään merkkejä aikaisemmin päivällä/illalla. 5min hämmästeltiin, ja soitettiin tulolupa. Lähdettiin matkaan (1h) ja supisteli jo vallan tehokkaasti . Tyttö oli maailmassa kun sairaalassa oltiin oltu n. tunti . Tällä kierroksella menen ambulanssilla :D

Onko muut nopeat synnyttäjät saaneet ohjeistusta lähteä ambulanssilla? Minusta tuntuu vähän nololta ajatus sen soittamisesta. Ylireagoinnilta ehkäpä? Mutta niin nuo väittää, että seuraava tulisi edellistä nopeammin. Minulla on kyllä tunne, ettei tämä rauhallinen mahanasukki ota samanlaista spruttia kuin rämäpää siskonsa. Tuntuu, että tätä tehdään reilusti yli lasketun ja lunkisti vähintään pari vuorokautta... ;)
 
Jasmin: hienoa, että kaikki meni hyvin ja taidat itsekin olla ihan hyvässä kunnossa :) Tsemppiä jälkisupistuksiin, ne voi olla kyllä aika kamalia..!

Kevis: sulla alkaa pikkuhiljaa tasaantumaan tuo maidon tulo ja vastaavasti pikkuinen syö koko ajan enemmän. Rinnathan pyrkii siihen, että tuotanto vastaa kysyntää, jolloin "extraa" ei enää periaatteessa jää. Mikäli haluat, että saat jemmaan ylimääräistä, niin sun pitää lisätä pumppaus/imetyskertoja (menee muutama päivä ennen kuin rinnat alkaa tuottaa enemmän).
Muista vain juoda ja syödä hyvin sekä välttää stressiä, niin maito riittää. Ja kuten sanoit, lapsen vointi ja kasvu kertoo paljon :)

Synnärille meno: me oltiin viimeksi paikalla n.23.30. Ei käynyt edes pienessä mielessä, että olisin jäänyt parkkipaikalle venaamaan pirun kivuliaiden supistusten kanssa :D Jälkikäteen hieman harmitti, koska se mun avautuminen oli tosiaan niin hidasta, että tuossa vaiheessa ei mikään kiire olisi vielä ollut.

Omaa napaa: mummu halusi tulla hoitamaa pikkupotilaita, joten lähdettiin käymään kaupassa miehen kanssa.
Kävin ostamassa tuollaisen karvahaalarin vauvalle kotiutusvaatteeksi sekä pienoisen villapipon. Lapsille ostin yhdet lelut, tarra-arkit sekä karkkilaatikot, jotka annan kun lähtö tulee. Onpahan hetkeksi puuhaa eikä tarvitse jännittää äitin puolesta. Esikoinen on jo kovin kiinnostunut tulevasta; kyselee mm. sattuuko synnyttäminen.....Noooo, joo kyllä se jonkun verran sattuu :D
Kaupoissa kävely aiheutti jonkin verran supistuksia, mutta edelleen vaan 1-2 tunnissa.
Kasasin aamulla pinnasängyn (kyllä, ruuvit löytyivät viimein) sekä hoitotason ja laitettiin liinavaatteet paikoilleen tytön kanssa. Vauvan tavarat ja vaatteet ovat äitiyslaatikossa pinniksen vieressä. Huomasin nimittäin lipaston (jossa viimeksi oli vauvan vaatteet yms.) olevan edelleen kuopuksen käytössä. Hmm, mietinkin että jotain piti hankkia vielä ennen vauvan tuloa :rolleyes: Myös synnäritavarat on valmiiksi hoitotason päällä, ei tartte kuin nostella kassiin.
Ja nyt kun kaikki on valmista, niin vauva päättää takuu varmasti viipyä yksiössään vielä muutaman viikon ;)

Boomkaa ja papunen 37+6
 
Ja täällä valvotaan taas.. jo pari tuntia, arghhh. No, sen tietää että kun saa tämän yhden ulos yksiöstään ja pääsee imetysrumbaan, niin seuraavaan vuoteen ei tartte kuin painaa pää tyynyyn niin nukahtaa välittömästi... Yöt on kyllä niin levottomia näin lopussa.. pissalla ramppaamista, liitoskipuja, selkäkipuja, pieniä supistuksia, unet on täyttyneet synnytyksestä... ja jos nuo ei vaivaa niin sitten vähintäänkin alkaa närästää tai tulee kauhea nälkä keskellä yötä! :D nyt jääkaapille...
 
äitii88:Jos on runsaat vuodot tai muuta niin sen kierukan saa reseptillä. On huomattavasti halvempi. Muistaakseni mulla maksoi vähän alta satasen. Mulla on vähän sama että esim. yhdistelmähormoni-pillerit ei sovi. Mutta keltarauhashormoni sopii. Se on muistaakseni sen verran luontainen. Tosin sulla on sukurasite, niin tiedä sitten sopiiko sulle mikään hormonivalmiste... Mutta onneksi onhan noita ehkäisymuotoja:)

Ehkäisystä...Tää kolmonen on tullut hoidolla, joten ei meillekään luomusti tule lasta. Mutta mahdollisuus on ja itsellä todella runsaat ja kivuliaat kuukautiset niin hormonikierukka on osoittautunut erittäin hyväksi kaikinpuolin:) Suosittelen!!!

Täälläkin valvotaan. Ysiltä menin nukkumaan... Kuutisen tuntia tuli unta. Suu on koko ajan kuiva ja hirvee nälkä koko ajan. No... päivällä saa torkahtaa. Tää loppuraskaus sais kulua nopeampaa tahtia...:D
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta munkin puolesta!
Täällä herättiin myös pari tunti sitten, kun eka kuumepotilas tuli painajaisten siivittämänä viereen ja kohta seurasi toinen perässä. Ei oikein herkkua nukkua neljästään (tai viidestään) tuossa 160cm leveässä sängyssä :D
Täälläkin närästää öisin. Jos ei närästä, niin sitten on nälkä tai jano. Ja jos syö niin närästää, tai kun juo, niin kohta pissattaa. Väliajat sitten näkee noita kaikenmaailman unia, käy peittelemässä lapsia, hikoilee kuin pieni possu, supistelee tms. On tää ihanaa ;)

Ehkäisy: mulla ei ole aiemmin kierukkaa ollut. Kävin googlailemassa hormonikierukkaa ja ainakin tämän perusteella vaikuttaisi ihan hyvältä: Hormonikierukka :: Terveyskirjasto
Meillä on lasten ikäerot luonnostaan suht isoja, joten en usko, että heti raskautuisin ilman ehkäisyä. Toisaalta mies ei välttämättä enää halua lisää lapsia, joten tuollainen 3v. kierukka voisi sopia meille. Sen jälkeen voisi pohtia asiaa uudestaan :)

Hohhoijaa, nyt alkaa tietysti väsyttämään kuin lapset alkaa kohta heräilemään. Taidan laittaa puuron hautumaan kattilaan ja kellahtaa sohvalle hetkeksi.

Ja hitsi sentään, viikot vain lisääntyy... ;)
Boomkaa ja papunen 38+0
 
  • Tykkää
Reactions: Toiveessa3<3!!
Boomkaa:Teillä nyt sitkeässä on tauti:( Pikaista paranemista<3!!!

Mulla on närästys lähes loppunut??? Viime raskaudessa vaivasi läpi raskauden. Turvotusta on kyllä ja kuuma koko ajan. Jos voisin niin varmaan alasti kulkisin alati:LOL: Yöt on tosi katkonaisia. Vaikka päivällä nukkuu niin tuntuu että alati väsyttää. Nyt ajattelin mennä nukkumaan toviksi. Niin sitten taas jaksaa:) Nälkäkin olis:D...

Ihanaa aamua kaikille:)!!!

Toiveessa&vaavi 34+6<3
 
Muitakin yökukkujia löytyy siis. Äiti88 itse mietin samaa. Kunhan tää pikkuinen syntyy, tiedän ettei nukahtamisen kanssa ole enää vaikeuksia ;) Toiveessa täällä on myös kuuma kokoajan. Eikä se helpota yhtään noita katkonaisia öitä. Voisin varmaan nukkua ikkuna auki :LOL:

Ehkäisystä Haaveilin aikaisemmin kolmannesta lapsosesta. Tällä hetkellä olo sellainen,että mun odotukset oli tässä. Voihan se mieli toki muuttua ;D Mietin itsekin tota hormonikierukkaa taikka sitten odotan imetyksen loppuun ja otan e-pillerit. Niihin olen aikaisemmin ollut tyytyväinen.

Lumi-15 & 36+3
 
  • Tykkää
Reactions: äitii88
BOOMKAA -jaksamista sinne pikkupotilaiden hoitamiseen! Inhottavia noi pienten ja tietysti isompienkin kuumetaudit ym... :(
Toivotaan nyt ettet itse sairastu!

Toiveessa -olisko vauva laskeutunut sen verran että närästys on helpottanut? :)

ELEA -Itsellä ei kokemusta nopeista synnytyksistä mutta jos sulla on aikaisempi synnytys ollut noin nopea niin tuo lanssin soittaminen ei ole kyllä mielestäni yhtään liioiteltua :D Tai sitte muutat pari viikkoa ennen laskettua aikaa sairaalan pihalle makuupussin kanssa
:D :D Joo huonosti nukuttu yö takana.... :) Sori....

Lähinnä itsellä olisi kova kynnys soittaa lanssi mikäli menee vedet ja vauva ei olisi laskeutunut. Vielä kun jossain kaupassa olis niin heittäydy siellä sitten pitkälles...! :D no joo,onneks mulla ei kauhean todennäköisesti mene vedet kun ei koskaan aikaisemminkaan ole mennyt...

HUONOSTI NUKUTAAN ÖITÄ täälläkin. En ymmärrä. Jos yöllä herään niin uni ei helpolla enää takasin tule. Ja kello on melkein AINA 3-4 yöllä!

Tänään olis taas neuvola ja siellä kuunnellaan beibin sykkeitä. Joko olis tasaantunut... Jotenki jännittää/vähän pelottaa.

Vauva on selvästi hiljentynyt. Sekö huolta aiheuttaakin kun aina liikkeessä oleva Vilperi hiljenee HUOMATTAVASTI. Taas aamu ollut tosi nuivaa vaimeaa liikahdusta. Jotenkin mulla on vaan vahvistunut olo siitä ettei kaikki jostain syystä ole kunnossa... En tiedä miks mutta se tunne... :(
Menis jo aika....

Nyt aamuhommiin :) palaan neuvolan jälkeen taas...

Sitkeäsissi & muru rv 35+2 <3
 
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa
Nopeesta synnytyksestä: Mulle ei oo sanottu, et lanssia pitäis ottaa. No ei nuo nyt niin kovin nopeesti oo tulleet, mut kuopus oli vähän yli 3 tunnissa ulkona. Mut sen oon päättänyt, etten kotiin jää kuulostelemaan, kun synnytys alkaa. Mulla on aika hyvä kivunsietokyky, niin en mitään huonoa/ tosi kipeetä oloa siis kotona oottele vaan lähden samantien =)

Yöt
menee edelleen (ihme kyllä) tosi hyvin. Herään kerran vessaan/ muksuja "paimentamaan", mut nukahdan sit samantien. Joka raskaudessa on kyllä unettomuus vaivannut. Mut jospa oon vaan ihan yliväsynyt nykyään, et uni maistuu...

Boomkaa: No olipa kiva, kun pääsit ostoksille ihan rauhassa =)

Tänä aamuna tullut itkettyä ihan urakalla... esikoinen imee musta viimisetkin mehut heti silmät auki saatuaan. Tosi kurja fiilis alottaa päivä! Ihan olemattomista asioista suuttuu ja alkaa mököttämään. Tänä aamuna aiheena oli hänen peitto... oujee!

Jaaha... nyt jos lounasta väsäilisi =)
 
"pitkäperjantai"
Huomenta, olipas tänne tullu taas juttua :) Mun edellinen kirjoitus katos eilen jonnekin, eli jasminille uudestaan hurjasti onnea!

Täällä olis aamukahvit tulossa. Puuron kyllä söin jo aamusella kun muu perhe lähti mut päätin mennä hetkeks takas sänkyyn. Hups, vierähtiki tovi vaikka ei ollut edes väsy. Tyttö totes eilen ruokapöydässä et vauva syntyy yöllä. Saas nähä oisko tuo yö jo pikkuhiljaa lähellä ;-) Eilisen shoppailin enkä piitannu suppareista, tänään aion pitää kotipäivää lukemalla eilen hommattua dokkaria (varoiksi yli 500sivua jos sitä luetaan viä toista viikkoa) ja ehkä käymällä lenkillä. Illalla lähden lasten kanssa musikaaliin kattoon viidakkokirjaa, ihanaa!

Jostain kumman syystä oon odotellut lapsivesien menoa. Tiedä miks ku molemmista on synnytykset alkanut supistuksilla, eikä tosiaankaan mitenkään nopeesti, ja kalvot on puhkaistu synnärillä. Ekasta supisteli säännöllisesti olisko ollu 4min välein varmaan neljä päivää, sain jo välillä supistusta ehkäisevää ku kohtuboli ihan maitohapoilla. Lopulta sit joudutettiin touhua. Tokasta oli myös ennakoivia paljo mut alkoi selkeesti NE supparit alkuyöstä, päivällä mentiin laitokselle ja pyysin puhkaseen kalvot heti ku voidaan et saadaan synnytys kunnolla eteneen. No eipä siitä sitte menny ku 40min ku tyttö oli maailmas yhdellä ponnistuksella <3

Jos ei huomais tuota lunta ulkona niin vois luulla et se ihana kevät tuli takaisin. Viikonloppuna vetäisin aika pitkät pyörä- ja kävelylenkit, siihen en taida kuitenkaan enää lähteä (ainaki käyn siä teatteris eka, josko sit huomenna taas..)

Pitkäperjantai 38+5
 
Viimein näyttää tuo lasten kuume talttuvan *koputan puuta*. Tilalle näyttää tulevan yskä ja nenän vuotaminen. Kesää ja lämpimiä ilmoja odotellessa....

Tekis mieli niin lähteä ulkoilemaan ja lenkille kun on ollut monta päivää sisällä. Ihana auringonpaiste :) Harmi kun mies tekee tänään pitkän päivän; tyttö ei päästä mua silmistä nyt sairaana ollenkaan, joten sisäpäivä tänäänkin.

elea: siskolleni oli sanottu, että menee makuulle ja soittaa ambulanssin mikäli vedet menee. Syynä oli se, että vauva on niin korkealle (ei pääsisi napanuora luiskahtamaan eteen). Hänkin mietti, että tuntuu vähän ylireagoinnilta, etenkin myöhemmin kun vauva sitten tuli alemmas. Terkka oli edelleen sitä mieltä, että parempi ottaa varman päälle.

Sitkeäsissi: mitäs neuvolassa sanottiin? Kovasti jaksamisia noihin öihin. Ei ole mukavaa, jos on vaikea saada unenpäästä uudestaan kiinni :|

pitkäperjantai: auts, oliko kovinkin kivuliaita nuo supistukset? Pitkään jouduit sinnittelemään ekalla kerralla! Pitäisköhän munkin tällä kertaa huomata pyytää puhkaisemaan ne kalvot aiemmin, jos jouduttaisi vähän tuota avautumisvaihetta..

Omaa napaa. Tänään on ollut aamusta asti menkkamaista jomotusta. Epäilen, että vauva alkaa varmaan kiinnittymään kunnolla, koska liikkeet on vähentyneet(?). Supistukset puolestaan ovat loistaneet poissaolollaan. Onkin ollut extrarauhallinen päivä, kun oon lähinnä istuskellut lasten kanssa sohvalla, pötkötellyt sängyssä, jne.

Vieläköhän tuota ehtisi yhdet pikanokoset ottaa, jos ensi yökin menee valvoessa.. :D

Boomkaa ja papunen 38+0
 
Viimeksi muokattu:
Mäkin ajattelin huonosta olosta huolimatta nyt kunnostautua ja harrastaa sitä pesänrakennusta mistä kaikki puhuu. Vauvalle on kaikki ollut jo pitkään valmiina, mutta kotona en oo jaksanut oikein mitään ihmeempiä touhuta ikkunoiden pesua lukuunottamatta. No nyt mä sitten ajattelin alkaa täytellä pakastinta varamuonalla, että on jotain sapuskaa, kun palaa sairaalasta kotiin. Tein sitten kolme valtavaa vuokaa kaalilaatikkoa ja nyt kun ne on vihdoin uunissa, niin mä tajusin, että eihän kaalia edes pitäis syödä kun imettää :LOL: Sehän meni näppärästi :wave:
 
BOOMKAA -Hyvältä kuulostaa noi tuntemukset :) Täällä myös nuo liikkeet vähentyneet TODELLA paljon! Vauva on muuttunut tosi hiljaiseksi : / En oikein ymmärrä miksi.... Laskeutumista/kiinnittymistä ei kuitenkaan ole lähimainkaan. Vauva keikkuu korkealla.

KEVIS -Onpa pieni kirinyt tosiaan painoaan! :D Hyvä vaan että ymmärtää hyvän päälle ;)

SYNNYTYKSISTÄ
Eka käynnistyi supistuksilla rv 41+2. Päättyi hätäsektioon ja synnytyksen kesto oli n.16h

Toinen käynnistettiin 39+1 Liikkeiden vähyyden, vähäisen lapsiveden ja kasvun hidastumisen vuoksi. Päättyi lopulta imukuppiin kun tuli kiire saada tyttö ulos. Synnytyksen kesto n. 9h

Kolmas käynnistyi supistuksilla rv 38+1. Kaikki meni hyvin :) kokonais kesto n.13h.

Neljäs käynnistettiin rv 38 kasvun pysähtymisen ja vaisun liikkumisen vuoksi. Sekin meni hyvin vaikka oli raju käynnistys :) kesto oli n. 7h

Että ei kauheen nopeita synnytyksiä ole nämä mun työstämiset ollu :D eipä tule ainakaan kiire kun lähdön aika koittaa :D

NEUVOLA takana. Kaikki oli nyt hyvin. Sykkeet oli nyt maltilliset ja kaikki näytti kaikinpuolin olevan hyvin :) huh!

Nyt laittamaan lapsia nukkumaan :) Kauniita unia! Katsotaan mitä joillekin yö tuo tullessaan ;)

Sitkeäsissi & muru
 
Mulla alkoi eilen tehdä ihan hirveästi mieli mämmiä, joten otin ropposen sulamaan pakasteesta. Olipa pikkuisen fiksu veto syödä sitä illalla, kun olin saanut lapset unten maille. Alkoi niin järkyttävä närästys, ettei mitään rajaa..! Siinä meni useampi rennie, että olo helpotti :D Pitää tänään koittaa herkutella sillä hieman aiemmin ja olla menemättä sen jälkeen makuulle.

Väsymys on tällä hetkellä ihan kamala. Poika yski viime yön ja pientä lämpöilyä oli vielä molemmilla. Siihen vielä omat vessakäynnit ja kyljen käännöt niin jopas oli nautinnollinen yö.
Onneksi nyt ei ole mitään merkkejä lähestyvästä synnytyksestä. Sitä koitosta varten tarvitsen kyllä edes muutamat paremmat yöunet :headwall:

Anteeksi tämä hirveä narina. On kiva kun voi käydä täällä avautumassa, niin ei tartte kaikkea miehen niskaan kaataa tai lapsille äksyillä. Eihän se heidän vika ole, kun sairastavat ja haluavat öisinkin läheisyyttä. Ja ymmärrän, että mies pakertaa nyt mielellään töissä, että saisi hieman isomman tilin ennen vauvalomalle jäämistä. Oma jaksaminen vaan vähän piipussa.

Pikaiset aamutorkut ja sitten ruoan laittoon.

Boomkaa ja papunen 38+1
 
Täällä ei ole puhuttu yhtään mitään esim. siitä milloin pitäisi soittaa ambulanssi. Tuota joskus mietinkin että jos vedet olisi menneet aikaisin, en ehkä olisi tajunnut mennä heti maate ja soittaa lanssia.. ei kukaan ole kertonut :/ Nyt vauvan pää on jo tosi alhaalla mutta ei kiinnittynyt, että mites lie jos nyt menisi vedet. No, aina voi soittaa ja kysyä.

Lanssilla varmaan kannattaa mennä myös jos on sarjaa syöksysynnyttäjä. Ei siinä mitään noloa ole :) Itse en noin nopea ole, mutta ei nyt pisimmänkään kaavan mukaan onneksi ole mennyt. Esikoisen synnytys kesti 9 tuntia, sairaalaan mennessä oli kohdunsuu 7-8 cm auki. Mutta kun en ollut erityisen kipeä vielä silloinkaan. Enkä tiedä liittyykö se mitenkään kipukynnykseen, vaan ennemminkin siihen että vedet oli tallella loppuun saakka. Ne kuulemma saattaa vaimentaa suppareita tai jotain.. Kätilö ei suostunut puhkomaan kalvoja, kun pelkäsi että tulen sitten "tosi kipeäksi" supistuksista. Joten lopun avautuminen kesti ja kesti.. kahdeksasta sentistä ysiin meni useampi tunti ja ysissä junnas paikallaan pitkään, kunnes kalvot lopulta puhkottiin niin avautui minuutissa kymmeneen senttiin. Alle 5 h sairaalassa kuitenkin oltiin ennen vauvan syntymää, ettei sen pitempään tarvinnut kärsiä. En sitten tiedä pitäisikö ensi kerralla pyytää puhkomaan vaan aiemmin :confused: Vähän luulen ettei nytkään ala vesien menolla, kun ei ole äidillä tai isoäidilläkään koskaan alkanut. Mutta eihän sitä koskaan tiedä!

Eilen tuli virallisesti 37 viikkoa täyteen, eli nyt olis vauva sitten täysiaikainen. Viikon vielä saisi mahassa pysyä, mutta sen jälkeen en pistäisi pahakseni vaikka tulisi jo :D On tämä oma olo vaan jo niin väsynyt ja kipeä. Jaksamista kaikille muillekkin, kohta tää on ohi!
 
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa
Äippäpoli takana päin, ja aika kiva tilanne. Eli kohdunkaulankanava oli edellisellä kerralla 3.7(jos muistan oikein) niin nyt oli enää 2.4. Eli jotain siellä on tapahtunut.
Kahden viikon päästä on uusinta aika, jolloin katotaan jäänkö sinne tielleni vai tulenko vielä kotiin, jos ei sitä ennen tapahdu mitään. Lääkäri oli sietä mieltä, että päivä kerrallaan nyt mennään... :O
Vauva on lähtö asemissa ollut koko ajan, mutta nyt se on entuudestaan laskeutunut. En saa kuulema jäädä odottamaan säännöllisiä suppareita, että kerkiän saada jotain lääkettä.

Lanssin soitto Mulla on tullut 2 lapsesta vedet, ja aina olen soittanut lanssin. Neuvolasta vain sanottiin, että napanuora voi luiskahtaa tai jotain. Makuu asennossa lattialla olen odotellut, ja sitten vasta käpötellyt käytävillä, kun olen saanut luvan.

Teillä toisilla on aika joh lähempänä kuin mulla, mutta mulle iski nyt paniikki, kun jotenkin tiedostan sen päivän...huih
 
Lumme75: Ei ollu kohdunsuu auki vielä?

Boomkaa: Mä oon välttäny mämmin ostoa vielä, kun vetäisin varmaan koko astian saman päivän aikana :p Ei mua närästä se kylläkään, mut eipä sitä turhia sokereita ja kaloreita viitti vetää ihan tuhottomasti :D

Meillä yö oli kans risanen, kun nuo kaks pienintä uikutti jotain vähän väliä. Onneks ei oo jatkuvaa tällanen!

Kävin viemässä sen streptokokkinäytteen tänään. Nyt on siis yks asia vähemmän muistettavaa! =)
 
Tällä rouvalla olis synnytysaika varattuna!!! :O Tänään synnytystapa-arviossa selvisi, että mun tukostaipumuksella raskautta ei päästetä yli lasketun ajan, vaan käynnistetään jos ei synny ennen sitä. Ilmeisesti tämä asia on ollut äitipolilla koko ajan tiedossa, mutta mä kuulin siitä vasta tänään. Vauva siron oloinen, hiukan alle keskikäyrän kooltaan ja lääkäri veikkasi, että suunnilleen 3500g voisi olla laskettuna aikana. Nyt 2700g. Lääkäri oli myös hiukan sillä ajatuksella, että ei vaikuttais ihan lähiaikoina olevan vaavi syntymässä, kun mulla paikat oli niin epäkypsät, että todennäköisesti nähdään varattuna aikana, jolloin käynnistetään ballonkilla. Synnytystapa-arvio oli ennakko-odotuksiin verrattuna oikein miellyttävä kokemus. Ja kivuton. Ensin olin puolisen tuntia käyrillä, sen jälkeen ultrattiin ja lopuksi sisätutkimus. Hyvin pitäisi mahtua vauva ulos lantiosta ja sain kehuja erittäin hyvistä lantionpohjalihaksista, mistä mulla ei itsellä ollut hajuakaan :D Ainoa hiukan kiusallisempi puoli synnytystapa-arviossa oli suunnilleen ikäiseni mies amanuenssi, joka teki myös kaikki samat tutkimukset. Mulla on niin käsittämätön tuuri tuollaisissa jutuissa, aina jotain nuoria miehiä :D No, antaa poikien treenata. Siihen olen kyllä päättänyt vetää rajan, että jos joku kerta harjoittelijaksi sattuu joku mun tai miehen lukuisista lääkäriopiskelijakavereista, niin tutut lentää kyllä auttamatta ulos huoneesta :LOL:

Karo ja vaavi 36+1
 
Karo86: Onpa ihme juttu, ettei asiasta oo sulle aiemmin mainittu! Mullakin kyllä esikoinen oli isokokoinen, mut siitä ei mainittu myöskään kun vasta synnytystapa-arviossa. Ois tietty ollu ihan hyvä seurata aiemminkin raskauden edetessä... Onneks mahtui kuitenkin syntymään ongelmitta!

Käytiin muksujen kanssa pieni kävelylenkki. Noi 7- ja 3.5-vuotiaat viipotti menemään hirveetä kyytiä. Mä tallustin kuopusta rattaissa työntäen sohjossa ja vauhti ei tosiaankaan päätä huimannut :LOL: Kävin tänään kampaajallakin =) Kylläpä piristi olemusta! Jospa tukan värjäis vielä tässä muutaman viikon sisään.
 
Täällä on monella olleet vanhemmat lapset nuhassa ja kuumeessa. Mulla kun ei ennestään lapsia ole, niin mulla on sitten mies ollut kolmatta päivää kunnon kuumeessa. Onneksi on nyt kipeä, eikä lähempänä laskettua aikaa. Toivottavasti vaan ei tartuta minuun tuota kuumetta. Sitä en tässä enää haluaisi. Muutenkin alkaa olla tukala olo välillä.

Karo86: Tervetuloa joukkoon, joilla synnytysaika on varattuna. Hassua sinänsä. Ja nauroin tuolle sun jutulle tuosta miesharjoittelijasta. Mulla oli ihan sama juttu, että harjoittelijamies teki mulle myös lääkärin jälkeen sisätutkimuksen. Tosin oli paljon hellempi käsistään kuin lääkäri. :LOL:

ON: Itse kävin taas äippäpolilla saamassa ohjeet sektioon. Huh, ehkä olisi ollut parempi ettei kaikkia papereita lukis, vaan menis suoraan toimenpiteeseen. Noh, on siitä muutkin selvinneet. Ehkä mua eniten pelottaa se toipuminen leikkauksen jälkeen. Että kuinka kipeä sitä on. Onneksi nykyään on kaikki kipulääkkeet keksitty.
 
Karo: kiitos päivän nauruista! Ei varmasti lukeutuisi huippuhetkiin, jos pääsisi opiskelukaverin kopeloitavaksi :D

Jopas on usealla tiedossa vauvan tuleva syntymäpäivä. Tai voivathan nuo aiemminkin päättää putkahtaa maailmaan, mutta ainaskin deadline on ihan varma ;) Mukava kuulla, että kuitenkin suht positiivisia kuulumisia kaikilla ja vauvojen vointi hyvä. Sehän se on pääasia :)

Joppu: mulla takana yksi sektio ja yksi alakautta synnytys, jossa tehtiin eppari. Voin sanoa, että kummastakin oli yhtä kivuliasta toipua. Sektiossa tietysti oli ihan kamalaa yskiä, aivastaa ja nauraa alussa sekä nousta istumaan. Toisaalta eppari aiheutti järjetöntä kipua jokaisella vessakäynnillä ja parani suhteellisen hitaasti. Molemmista synnytyksistä toipuminen vei yhtä kauan.
Mutta kuten sanoit, kipulääkkeet auttaa ja niitä kannattaa syödä niin ettei ole kipeä ja pystyy vauvaa hoitamaan :)

Omaa napaa: Kuumeen vältin, mutta tänään on nenä vuotanut ja alkoi mahtava yskä. Juo sitten vettä turvotukseen, kun yskiä pitää jalat ristissä tai mennä suosiolla vessanpytylle istumaan ja köhimään :D
Nyt kun mies viimein pääsi töistä, niin lähden kyllä itsekin käymään lenkillä. Pakko saada raitista ilmaa ja liikettä jalkoihin. Tuo kävely auttaa myös selän kipuihin, mikäli koiralla ei ole hirveä meno päällä ;)

Boomkaa ja papunen 38+1
 
Onpas monella jo jännät paikat ja ajat! Kovasti tsemppiä!
Sektiosta toipuminen ei ollut musta ollenkaan paha homma, aika nopeeta, ja tosiaan kannattaa ottaa (ja pyytää) tarvittavat kipulääkkeet, kärsimys ei tee kenestäkään parempaa ihmistä (tai äitiä), kivuttomana jaksaa hoitaa pientä paljon paremmin.
Pari ekaa päivää on pahimmat, sitten helpottaa tosi nopeesti. Kannattaa heti kun vaan pystyy ruveta lypsämään maitoa (tai imettämään, jos saa pienen rinnalleen, eikä osastolle) ja pyrkiä liikkeelle.

Rintakumeista: eri valmistajien samankokoisiksi merkityt kumit on sitten eri kokoisia, ettei homma vaan liian helppoa ja näppärää olis. Tilasin netistä aventin M-kokoiset, kun ei lähiseudun kaupoista löytynyt, ja noi on mamivac:n kumia selkeesti isommat ja leveemmät tosta nänniosasta (eikä siten sovi pojan suuhun). Ei mulla tietääkseni mitkään poikkeukselliset nännit ole, tosin ei ole koskaan tullut vertailtua muiden kanssa :LOL: Poika ei oikein saa otetta ilman kumia, mutta koitan aina tarjota myös ilman, jos vähitellen päästäis noista eroon.

On tämä pieni ihminen kyllä ihmeellinen, tässä hän nukkuu sylissä tissille nukahdettuaan ja olen ihmetellyt että hetki sitten hän oli tuolla ihon alla, miten mahtuikaan!

Kevis + poikanen
 

Yhteistyössä