Huhtikuun hurmurit 2015

Nonniin. Nyt lapset nukkumassa ja pääsen itsekin sisäistämään tämän päivän uutiset :)

Eli tänään näin papusen ensi kertaa! Jännitti ihan hirveästi astella yksin äitipolille..Mitään näytteitä ei otettu, ei verenpaineita tms. Kävin ilmottautumassa ja istuin odottamaan.
Ultraajana toimi super-ihana kätilö. Ensimmäiset sanat oli "Siinäpä sitä kölllitään ja sydän läpättää niin nätisti". Taakka vyörähti sydämeltä ja sanoin tämän myös ultraajalle, koska kyynel nousi väkisin silmäkulmaan :heart:
Papusella oli kaikki hyvin. Niskaturvoke alle 0,8mm ja kätilö kertoi kaikesta mitä ruudulla näkyi. Pää-perämitta 58,4mm.
Pieni päätti alkaa jumppatuokion ennen ultran lopetusta ja nosteli jalkoja kohtisuoraan ja huitoi käsillä varjonyrkkeilyä. Molemmilla oli naurussa pitelemistä kun vauva käänsi lopuksi kylkeä ja viimeinen kuva tuli pikkuisen takapuolesta :D

Mua ihmetytti se, että kätilö sanoi mun tullessa viikkojen olevan 12+5. Itse olen laskenut viikkojen olevan 11+5. Ja nyt kun katsoin neuvolakorttia, niin meidän terkka on merkinnyt lasketun ajan 8.4. siitä huolimatta, että mun kierto EI OLE 28 päivää vaan 35. Noh, tämän älysin vasta kotona, joten pitää kysyä terkalta ensi viikolla.
Viikot vastasivat kuitenkin 12+1 eli laskettu aika siirtyi 12.4 :)

*muoks* sain ajan myös rakenne-ultraan eli 24.11. Tuohon myös mies pääsee mukaan kun otin sen hänen vapaapäivälle :)
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos Paulanna kutsusta monikko-odottajien ketjuun :)

Sokerirasitus: Itse joudun korkean bmi:n takia, kylläkin vasta joskus 20+ viikoilla ehkä, että on olo helpottanut (vaikkei enää oikeestaan pahoinvointia paljoa). Viimeksi mulle tuli järkky olo siellä, piti mennä makoileen sairaalapedille. Esikoisen odotusaikana en muista ainakaan , että olisi tullu paha olo. Sokerit ok joka raskaudessa, silti siellä on käytävä tämän painon takia :/

Ultrauksesta: Olen lueskellut, että monilla tehdään ensimmäiset ultrat "myöhään". Tuntuu aika hurjalta kun meidän tk:ssa ultrataan tosi herkästi ja aikaisin. Tuntus kamalalta odottaa , ku ei tiedä onko edes sykettä. Jännä miten käytännöt vaihtelee paikkakunnittain/alueittain.

Vuodoista: Onko muilla epämääräisiä vuotoja?

Meillä torstaina nt-ultra, jännittää!
 
Moi,

Onnittelut hyvistä ultrauutisista magorian, boomkaa ja muut (sorry, kun en näe nyt taaksepäin ketjua, niin ei voi nimeltä onnitella...). Magorian, laita ultrakuulumisia, jos ehdit. On tosi kiva lukea muiden kokemuksista kun itsellä on vielä pitkä viikko odoteltavana.

Ilmeisesti lähes kaiki osallistuvat näihin kahteen sikiöseulontaan, eli niskapoimu- ja keskiraskuden ultraan . Oletteko etukäteen miettineet, miten toimitte jos osoittautuukin, että lapsella on kehityshäiriö tai -vamma? Itse olen nuorempana ollut abortin vastustaja, mutta nyt vanhemmiten ja perheen myötä mielipide asiaan on alkanut hieman 'taittua' ja en pidä enää aivan itsestään selvänä asiana, että pitäisin myös vammaisen lapsen. Toivottavasti en ikinä joudu tuon valinnan eteen, sillä se olisi aivan hirvittävä tilanne, enkä tiedä osaisinko tehdä oikeaa ratkaisua. Jokainen toki puntaroi nämä asiat oman perheensä kesken ja aihe voi olla monelle tosi arka, mutta olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan muiden ajatuksia tästä asiasta.

(.) toista sairauspäivää vietän kotona. Viikonloppuna oli kuumetta ja eilenkin vielä lämpö illalla koholla, joten jäin tänään vielä suosiolla kotiin toipumaan. Sairastaminen on niin tylsää, onneksi voi sentään notkua netissä :p

Mulle on iskenyt epäilys, että maha on kutistumaan päin! Turvotus on ilmeisesti kadonnut kokonaan ja vatsa näyttää aamuisin taas pieneltä. Neuroottisesti sitten kyttään masua ja yritän etsiä merkkejä orastavasta vauvakummusta, mutta mitään ei näy! (Argh! Olisi jo se ultra! ) Kahdesta ekastakin lapsesta maha oli tosi pieni noin viikolle 20 saakka, eli ehkä ei pitäisi hermoilla, mutta hermostuttaa kuitenkin. :( ehkä lähenevä ultra pelottaa ja alitajuisesti yritän valmistella itseäni mahdollisiin huonoihin uutisiin...tai jotain.

Pikku-Katti, 11+0 *poks*
 
Hellurei kanssaodottajat! Nyt olis sitten se mahdollisuus päästä tähän ihanaan jokapäiväiseen kyttäykseen, eli uuden ketjun aloittajan virkaan! Eli jos tuntuu että vois ruveta päivittäjäksi niin huutaa hep ja sitten voidaankin ihmetellä kun huomenna löytyy useampi huhtikuun hurmurit '15 -lokakuussa ketju :D

Ite voin kyllä jatkaa, jos ei kukaan halua, mutta päivitysväli saattaa harventua kun alkoi lämmityskausi, menee kaikki aamupäivät uunien sytyttämiseen :) Ja viikonloput olenkin pitänyt lähes aina päivitysvapaana.
 
Moi vaan!

Meiän Nökö ei meinannut millään näyttää niskaansa ja joutuikin aika höykytyksen uhriksi. =) Kaikki kuitenkin nt-ultran mukaan kunnossa. Olipa hienoa nähdä Pieni!
Ultraaja oli sama lääkärismies kuin esikoisellakin, ja edelleen yhtä hätäinen (ehkä jopa hätäisempi). Eli tässäkin raskaudessa jään vain haaveilemaan söpöstä ultrakuvasta, jollainen melkein kaikilla muilla vaikuttaa kuitenkin olevan pikkuisistaan. Meidän täytyy vaan jakaa kuvaa, jossa näkyy selkäranka. ;) Näytti myöskin Pikkuisen peppua - ehkä sekunnin sadasosan - ja totesi, että eihän sitä näillä viikoilla vielä varmasti voi todeta, mutta ehkä tuosta voi jotain päätellä. Mielestäni kuvassa ei näkynyt kuin peppu ja pepun "viiva", joten oiskohan se tyttö??? Noh, jos sitten marraskuun lopulla ru:ssa näkyisi paremmin. :)
Hämmästyttää myös, että verikokeessa piti käydä 2 vk sitten, mutta eivät voi tehdä koetta loppuun ennen kuin heillä on noi tulokset ultrasta. Luulin, että ne olisivat nyt olleet sitten molemmat heti tiedossa.
Ai juu ja la:ssa heittoa vain pari päivää, joten ei korjailla mihinkään.

Seksistä -- on kovin lohduttavaa, että on muitakin samassa tilanteessa. Iltaisin ysiltä jo väsyttää niin paljon, että ei todellakaan huvita mikään, vaikka ei pahoinvointia olekaan. Lisäksi hellittelyn puute - josta on puhuttu, ja puhuttu, ja puhuttu useaan otteeseen - on ongelmana täälläkin. Mun korvien väli vaatii hellittelyä, silittelyä, paijaamista - ilman ajatusta seksistä - ollakseen sitten oikealla hetkellä oikeassa vireessä. Asiasta vain ei jaksaisi muistuttaa joka päivä tai edes joka viikko, koska silloin tuntuu, että mies tekee sen vain pakosta ja haluaisi oikeasti vain sitä muuta. Muuten meillä ei kyllä ole mitään ongelmaa kummankaan haluissa. ;)

Kerrottiin muuten nyt heti ultran jälkeen isovanhemmille ja sisaruksille. ;)
Tällainen mukava päivä täällä tänään!

Minnuli ja Nökö 12+0
 
Viimeksi muokattu:
Nt-ultra meni tosi hyvin=) Oli todella helpottavaa nähdä että pienellä oli kaikki kunnossa! Nähtiin hänet siis toista kertaa, ekan kerran varhaisultrassa viikoilla 6+1. Kovasti on kyllä kehittynyt siitä ja tyyppi näytti jo aivan vauvelilta:heart:
Tosta alavatsan päältä näkyi tosi hyvin vaikka luulin ettei välttämättä näkyisi kun on tota elopainoa 15kg liikaa kilpirauhasen kenkkuilun takia :/ Ultratäti teki varmistukseksi vielä sisätutkimuksenkin, missä katsoi munasarjatkin, kaikki ok. Pienokainen oli kovin liikkuvainen tapaus! Säpsähteli ja kääntyili kokoajan, sain neuvolakorttiin siitä oikein kaksi plussaa :) Lapsiveden määrä normaali, (oli muuten huikea nähdä se kun vauvelilla oli jo vettä mahassa ja pissaa virtsarakossa.)
Niskaturvotus oli 1,61mm. Kuulemma normaali kun on alle 3mm.

Seksiä ei tee täälläkään (minun) mieli : / ja olen tästä kuullut kuittailuakin... Mies ei tajua, kuinka väsynyt olen ja muutenkin kun ulkomuoto muuttuu nopeasti niin mua ei senkään takia nyt haluta. Ekat raskausarvet oli ilmestyneet tisseihin! Ne onkin jo kasvaneet ceestä deehen, kuinkakohan isot mahtavat olla loppuvaiheessa... :|

Näppyjä on ilmestynyt selkään. Harmittaa vähäsen, koska selkäni on aina ollut näpytön.. Kaipa ne siitä lähtee. Hiukset rasvottuu hirveän nopeasti: / Joka päivä saa olla pesemässä. Väri siinä kärsii (värjäsin punaiseksi kesällä) mutten ole uskaltanut laittaa uutta kun en oikein tiedä mitä uskoisi, netistä löytää tietoa aiheesta niin puolesta kuin vastaan.

Jos vauvalla olisi kehityshäiriö, niin pitäisimme hänet silti. Näin olen ainakin ajatellut, mutta riippuisi niin paljon minkälainen vamma olisi kyseessä, jos esim. vauvalla olisi hirveät kärsimykset synnyttyään eikä mahdollisuuksia elää pitempään niin kaipa siinä pitäisi tehdä todella raskas päätös luopua hänestä:'(

Täälläkin turvottaa! :D Eniten illalla, aamulla jotain vauvamassun alun tapaista voi jopa yrittää nähdä, mutta illalla olen kuin tynnyri:D Ilmavaivatkin ovat vaivanneet...:ashamed: Minkäänlaisia vuotoja minulla ei ole ollut, onneksi. Vaikka ne vissiin ovat aika tavallisia ja vaarattomia?=)

Syksyisiä odotuspäiviä mammakavereille toivoo:
Magorian & Tyyppi 12+1
 
Au perskule, mulla on jotain iskias-vaivaa iskenyt tänään, onko vinkkejä miten sitä helpottaa, siis täsmävenytyksiä? Oikeasta kankusta tuntuu alkavan.

Ja en enää ikinä sano, että nyt tuntuu vointi parantuneen ja pahoinvointi loppuneen, just aamulla miehen kanssa puhuttiin asiasta ja eikös kohta pitänyt oksentaa, ja koko päivän oli heikompi olo kuin pitkään aikaan.

Mä voin perustaa lokakuun listan ja ottaa vuorollani päivitysvastuun, jos ei joku innokkaampi nappaa nakkia.

Ei pelkkää kurjaa vointia, olin tuntevinani liikettä masusta, sellaista pienenpientä vähän niinkuin läpytystä hetken aikaa, tai miten kuvailisin, vähän niinkuin perhosen siipien värinää. Mut voi se olla suolen liikkeitäkin :LOL: Oon kyllä ollut koko alkuraskauden melkoinen myrkkykaasutehdas :x

Kevis + itu 13+6
 
Ihania ultrakuulumisia taas täällä :heart: Itse jännityksellä pitää vielä odottaa torstaihin. Tämä on liian raastavaa, kun välillä olo tuntuu niin normaalilta kuin voi olla ja välillä taas nipistelee vatsaa. Kovasti yritän tiirailla, josko jonkinlaista vauvamahaa alkaisi olemaan, mutta ei, tosin iltaisin välillä sellainen kunnon turvotuspallo :LOL:

Joppu & 12+1
 
Viimeksi muokattu:
Niin joo tuosta seulonnasta, puhuttiin kyllä ennen nt-ultraa miehen kanssa, että entä jos näyttää, ettei asiat olekaan hyvin, mutta ei tehty etukäteen päätöksiä, miten toimittaisiin. Lähinnä että sitten saisi tietoa riskistä ja siitä, että minkälainen pulma olisi ja pystyisi itse kartottamaan tilannetta ja sitten tietojen perusteella tekemään päätöksen. Juuri että jos olisi vaikeasti vammainen, joka ei pystyisi nauttimaan elämästään tai eläisi vain todella vähän aikaa ja kivuliaana. Kannatan kyllä aborttioikeutta, vaikka se nyt raskaana tuntuukin paljon aikaisempaa vaikeammalta asialta. Lapsella on oikeus syntyä toivottuna ja haluttuna.

Kevis + itu 13+6
 
Hei taas pitkästä aikaa! Ihana lukea muiden hyviä ultrakuulumisia! Ensi viikon torstain omaa ultraa odotellessa. :)

Näppyjä ei ole minulle ainakaan tähän mennessä ilmestynyt.

Seksin suhteen meillä on hyvin erilainen tilanne kuin monilla. Pahoittelen jo etukäteen, koska tälle ei ole mitään kaunista ilmaisua... Mua suorastaan panettaa valtavasti koko ajan! Onneksi mies ei ole ainakaan vielä ajatellut seksin olevan haitallista, joten sen suhteen ei ole ongelmaa. Tietysti oma väsymys ei auta tilannetta.

Turvotus ja pahoinvointi tuntuvat helpottaneen ainakin vähän. Tosin viikonloppuna tuntui olevan enemmän pahoinvointia, joten pahoinvoinnin helpottaminen saattaa johtua siitä, että olen arkena oppinut syömään tasaisemmin tai viikonloppuna on vaan enemmän aikaa velloa omissa tuntemuksissa. :) Silloin tällöin arkenakin on etovaa oloa. Turvotus oli yhdessä kohtaa niin valtavaa, etten voinut kuvitellakaan pitäväni farkkuja, mutta nyt taas onnistuu onneksi sekin.

Sokerirasitukseen "pääsen" (th:n sanat), koska olen yli 25-vuotias ja ensisynnyttäjä. Painon kannalta en olisi tähän joutunut, mutta kun suvustakin hieman löytyy diabetesta niin sinne suunnataan. Kai tämä pitäisi ajatella positiivisesti, että nykyään ainakin on tapoja ja keinoja seurata raskautta niin, että tiedetään, mitä tapahtuu ja asioita voidaan tarvittaessa hoitaa.

Mahallaan nukkuminen on jäänyt minulta pois, mutta lähinnä kipeiden rintojen takia. Rinnat ja nännit ovat edelleen tosi kipeät ja huomattavasti suuremmat kuin aiemmin. Mahtuvat edelleen samoihin liiveihin, mutta pian tämäkin on varmaan historiaa.

Sukupuolen selvittämisestä keskusteltiin juuri viikonloppuna miehen kanssa. Itse olen ollut sitä mieltä, että haluan ehdottomasti tietää, jos se vaan on mahdollista. Mies kuitenkin yllätti täysin ja sanoi, ettei ole varma, haluaako tietää sukupuolta etukäteen. Saa nähdä, miten sitten lopulta tehdään.

Liikunta on jäänyt vanhassa muodossaan käytännössä kokonaan. Ennen raskautta tuli käytyä säännöllisesti salilla, mutta nyt ei vaan jaksa eikä pysty. Laitoin korttini tauolle ja käyn lähes päivittäin kävelyllä ja se on tuntunut hyvältä muuten paitsi seuraavan asian takia...

Iskias on vaivannut täälläkin nyt noin viikon verran. Alkoi vasemmasta pakarasta ja nyt parin päivän aikana on alkanut säteilemään alaselkäänkin. Ainakin toivon, että tuo alaselän kipuilu johtuu siitä. Ajallisesti sopii ainakin yhteen, kun selkää kolottaa liikkuessa, mutta ei muulloin. Pakaraa taas vihloo vähän väliä kaikenlainen liike. Mutta en kyllä osaa antaa vinkkejä, millä tätä voisi helpottaa...

Ei kai nyt tähän hätään muuta. :)

nööse ja meidän tyyppi 10+4
 
Yksi asia unohtui edellisestä. Olon paranemisesta kertoo mielestäni myös se, että terveellinen ruoka on alkanut maistumaan. Hedelmät ja vihannekset maistuvat ja niitä tekee jopa mieli. Liha on edelleen ällöttävien listalla, mutta sentään jotain muutakin tekee mieli kuin nuudeleita ja leipää.
 
Heh.. Minä taas, kun tuli taas jotain mieleen. :) Joku pohti hiusten värjäämistä. Itse värjäsin ensimmäisen kerran jo elokuussa noin viikko plussan jälkeen ja ajattelin kyllä värjätä jatkossakin. Tähän linkkiin perustan oman kantani. Se tietysti jää pohdittavaksi, millainen käyttö on satunnaista, kun kuitenkin koko päätä olen ainakin tähän asti aina värjännyt. Normaalisti värjäyskerroille tulee väliä noin 2-2,5 kuukautta ja saman verran varmasti raskaudenkin aikana.

HUS - Kosmetiikka

Mitäs mieltä muut ovat ja mikä on suhtautuminen asiaan? Värjäsittekö ennen raskautta ja aiotteko värjätä raskauden aikana? Värjäättekö samaan tahtiin kuin aiemmin vai harvemmin?
 
KauniitLöytyivät
8+0 poks!
Ihana nähdä viikkojen vaihtuvan!

Heräsin tähän aamuun positiivisuutta uhkuen. Ainoa asia mikä vetää mieltä alas, on tämä kammottava SI-nivelsärky alaselässä/pakarassa. Vaikeuttaa jo kävelyäkin , tai kävelen kuin viimesillään raskaana oleva :D
Ehkä tarvii se naprapaatti varata viimein! Ei tule mitään :/

Onko muut joutuneet jo näillä viikoilla siirtymään housuissa jo äitiyshousuihin??
Mun oli pakko hakea äitiyslegginsit, koska vatsan ei siedä minkäänlaista puristaa legginsiä/farkkua.. Todella turvotusta taitaa olla :/

ttaisku 8+0
Ostin legginsit itse täältä, kun saa huomattvasti halvemalla kuin muualta.

Äitiyslegginsit, musta - 9kk.fi
 

Yhteistyössä