<3 PIKKUKAKKOSTA TOIVOVAT Vol.25 <3

Tänään dpo 9-10 ja pitihän se testata. First signaliin tuli heti viivanpaikka, joka alkoi hieman punertaa testiajan sisällä....Selvä haamu...:heart: Voi kun vahvistuisi! Oireet ovat kyllä oikeasti olleet jo samankaltaisia kuin esikoisesta näin hurjan varhaisessa vaiheessa. Uutta testiähän se on nyt tehtävä ja toivottavana ettei olisi vain pintaraapaisu. Meinaahan tässä innostua, vaikka tietää, että on liian aikaista juhlia. Edellinen keskenmenokin saa realiteetit mieleen hyvin tehokkaasti.
 
Ihanaa, LittleStar, toivotaan nyt viivan vahvistumista ja plussapuhureita tapanin myrskyn mukana :D

Mulla tämän aamuinen David 10 (dpo 9-10) näyttää viivan paikkaa, jonka mieskin näki, mutta punaväriä ei siihen tullut ollenkaan. Ei siis vielä lähelläkään plussaa, mutta antaa toivoa, kun on kuitenkin vähän erinäköinen tulos kuin eilen. Nyt ei auta kuin odotella ja toivoa parasta vielä muutama päivä. Vaikka vatsan pohjassa kieltämättä tuntuukin jännityskutkutus. Joko olisi meidänkin vuoro? :)
 
Krumeluu: Mulla on noita David- liuskoja myös kaapissa, joten kunhan olen tässä jonkun aikaa pidätellyt niin testaampa sillä ihan uteliaisuuttani. Päiväpissastahan sen joutuu ottamaan mutta saa jotain vertailua first signaaliin. Meillähän on samat dpo päivät menossa.
 
Jännää LittleStar ja Krumeluu! :) Tänne vaan raportoimaan testinäkymiä sitä mukaan kun teette!

Mulla kai tänään dpo12 eikä mitään uutta auringon alla. Verensekaista limaa tulee lähinnä pyyhkiessä. Ihan selvästi menkat tekee tuloaan, mutta mun kroppa ei ilmeisesti muista, miten se homma nyt menikään. :D Sais nyt alkaa ja päästää ihmisparka piinasta!
 
Nyt tein sen Davidin liuskatestin ja ekana 1-2 minuuttina ei tiirailematta näkynyt erityistä, mutta sitten ilmestyi punertava viiva testiin! :) :heart: Eli krumeluu hyvinkin viivanpaikkasi voi muuttua kunnon plussaksi! :) Jos olet ovuloinut vaikkapa vain päivän minua myöhemmin tai kiinnittyminen on tapahtunut vähän myöhemmin. Varmasti en minäkään olisi eilen saanut mitään näkyviin, korkeintaan sen viivanpaikan. Nyt peukut pystyssä!! :)

Anteeksi taas tämä omanapailu...:ashamed:
 
En sitten eilen malttanut pitää näppejäni erossa miehessä ja pupuiluksihan tuo meni :LOL: ...mutta,mutta! Verta tulikin sen jälkeen aika reilusti, ja olinkin jo ihan varma että nyt ne menkat sitte alkoivat kunnolla, mutta ei! Tänään ei oo tullu edes pyyhkiessä! Miks ne menkat ei vaan sit voi vaan alkaa?!

Onnea plussanneille :)
 
LittleStar Oijvoi miten ihanaa <3

Krumeluulla jännät paikat, toivotaan että nyt olisi teidän vuoro.

nellinu missä vaiheessa meinasit testailla?


Minä en oikein tiedä miten toimia tässä kierross, kun edellinen tosiaan venähti. Oviksestakaan en oikein satavarma ole ollut, nyt vielä epävarmemmat fiilikset kun kierto meni sekaisin..Nyt kp 5 meneillään. Ehkä otetaan varman päälle ja touhuillaan joka päivä tuosta kp 10 eteenpäin :D Kovaa työtä tiedossa siis :p
 
Krumeluu ja LittleStar onnea! Toivottavasti teidän haamuilut johtaa 9kk kestävään matkaan!

Itse valitettavasti palaan bumerangina takaisin kuumeilijoihin. Jouluaattoaamuna alkoi vuoto ja nyt onkin kolme päivää vuotanut reilusti eli varhainen keskenmeno tuli. Aattona tein vielä testin, joka ei enää niin selkeätä plussaa näyttänyt, että ei jäänyt arvailuille varaa. Eli minut voi poistaa plussanneista ja siirtää takas kuumeilijoihin kp3/23-30 ja yk5 (yk5 siis kuumeilukierrot laskettuna yhteen myös ennen ensimmäistä keskenmenoa. Näin lasken yk:t itse, niin olkoon se siellä listallakin niin).
Mieli on aika katkera. Miksi meitä koetellaan nyt vielä näinkin? Eikö yksi keskenmeno riittänytkään. Nyt herätettiin meissä uudelleen toivo, joka vietiinkin sitten heti pois. Toisaalta olo helpottunut siltä osin, että osasin niistä heikosti tummuvista plussista jo jotain tämän suuntaista aavistaakin. Mikäli keskenmeno ei olisi tullut nyt, olisin pelännyt sitä varmasti koko alkuraskauden ajan, enkä varmasti olisi osannut iloita siitä ollenkaan. Toisaalta näin varmasti käy nyt väistämättä näiden kokemuksien jälkeen seuraavan alkavan raskaudenkin kohdalla...
 
Viimeksi muokattu:
DsariaL :hug: Kovasti jaksamisia!

Kai se on täälläkin myönnettevä, että kp1 on nyt käsillä. Vuoto pikkuhiljaa reipastuu, saas nähdä mikä tulva tulee vielä. Eli saa päivittää listaan. :) Mutta tosikuumeilu alkakoon siis N-Y-T nyt!
 
  • Tykkää
Reactions: Hömpi
DsariaL :hug: Tosi kurjaa! Jaksamisia!

Monella jännät ajat, toivon viivojen vahvistumisia jännäilijöille! :heart:

).( : Testailin tuossa jouluna ja negaa näytti eli viivanpaikkoja olen bongaillut vain :) Vuoto ei runsastunut ollenkaan, 4 pvää todella niukkaa tuhrua tuli, mutta tällä kertaa jopa vähän siteeseen astikin niin kai ne menkat sitten oli :) Jotenkin olis vaan luullut, että kun oli ilmeisesti kuitenkin kemiallinen viime kierrossa, että olis tullu reippaasti vuotoa... Soittelin neuvolaan oudoista niukoista vuodoista niin sain neuvolalääkärille ajan 5.1. :) Pääsen sitten oikein katsottavaksi, että mikä on homman nimi! Jotenkin kuitenkin tässä toiveikas olo, kun tänään kp8 ja kierron puoliväli taas lähestyy :)

Joulumieltä kaikille ja ihanaa loppuvuotta!! :kiss:

MUOKS! Aika hauskasti nuo minun hymiöt meni, muodostaa tuollasen janan oikeen :D
 
nellinu: Milloin olisi testiaika, jos ei ala vuotaa lisää?

meliah: Voi kuinka tutulta kuulostaa tuo epävarmuus...Sitä ovat minunkin kierrot tuoneet tullessaan.

DsariaL: Eikä!! Kyllä tuo on niiin väärin...:´( Voimahali! :hug:
 
DsariaL :hug: sanattomaksi vetää.... :( :( Paljon jaksamisia

meliah ja littlestar nyt on menossa luultavasti dpo 13. Mutta JOS tää vuoto ei tästä ylly ja uskallan niin testaan varmaan tossa uuden vuoden aattona. Tai ainakin joskus siinä mailla. Ei jotenkaan toi testailu jaksa kiinnostaa kun en usko mahdollisuuksiin kumminkaan. Ei vaan halua saada sitä negaa siihen testiin ja sillä sit suojelen itteäni...

Hömpi mutta tosi hyvä että pääset käymään neuvolalääkärillä! Tosi kiva että siellä teillä päin on resursseja! :)

Lumi no voi harmi, mun kohtalotoveri ei ookkaa enää kohtalotoveri :D Mut oikeesti tosi hyvä et nyt ne menkat sit alko, ettei tarvi enää jännäillä ja tosi yritys pääsee taas käyntiin :)
 
DsariaL voi kamaluus sentään, olen tosi pahoillani... :hug: Noin ei saisi käydä kellekään. Toivottavasti sitten seuraava raskaus päättyy onnellisesti. Voimia teidän perheelle!

Itse pelkäsin esikkoa odottaessa ennen ensimmäistä ultraa ihan tosi paljon keskenmenoa - syynä varmaan äitini vuosia kestänyt yritys raskautua, kun olin jo yli 10v. Hänelle raskauksia tuli useampia, mutta kaikki olivat aina kohdunulkoisia. Sitten koeputkihedelmöityksellä sain pikkusiskon, neiti on nyt 10v. Vaikka nyt en todistetusti raskaana olekaan, minua oikein hirvittää ajatus siitä, että kuukautiset alkavatkin, ja ajatus on jotenkin niin vahva, että oikein itkettää.
 
Täältä ilmoittuisi uusi kuumeilija joukkoon mukaan!

Heti kättelyssä toivon, että kaikilla on ollu mahdollisimman stressitön ja mukava Joulu ja pääsette(/mme) mukavilla mielin kohti Uutta Vuotta ja uusia yrityskertoja.

Taustatietoja HaaveMammasta:

Haavemamma;tyttö 8/10;kp33?/29 (en ole merkannut aiempia menkkoja ylös!!!???);yk1 siis lopuillaan, tänään testattu jo kolmas tyylipuhdas nega 5 pvän sisään

Täällä siis jotain ihmeellistä superkiertoa vedellään heti ensimmäisestä yrityskuukaudesta, kun tähän asti on ollut niin säntillisesti 29 pvää kierto 3kk tytön syntymästä eli vuoden verran jo. Raskausoireita muka on vähän, mutta ei kyllä tarpeeksi, tai ainakaan ei mitään mikä ei voisi olla myös menkkaoire ja nuo negat (tänään apteekin herkällä testillä) puhuvat puolestaan. Menkkoja siis odottelen saapuvaksi ja sitten aletaan uusilla voimilla yrittelemään.
 
Tervetuloa haavemamma!

Mä olen jotenkin aina ajatellut, että en laita tänne testikuvia muiden pähkäiltäväksi, mutta tässä ollaan...

Aijaa.com - 9253872.jpg

Mitäs olette naiset tästä mieltä? Dpo 10-11, ja testiajalla ilmestyi mielestäni ilman tihrustamista nähtävissä oleva haamujen haamu, jossa on ehkä hitunen punaväriä. Uskallankohan vielä iloita?

*muoks. en näköjään saanutkaan lisätyksi suoraan kuvaa, laitan siis linkin. avatkoon ken haluaa :D
 
Viimeksi muokattu:
Krumeluu Aivan selvä haamu! Nimittäisin tuota jo melkein plussaksi. :) Ja noilla dpo:illa niin onpas lupaavaa! Toivotaan parin päivän päästä oikein selvää plussaa. :heart:

Itse tein testasin aamulla oikein tyylipuhtaan negan. Eli kyllä se vaan täti on tulossa käymään, muttei oikein tunnu löytävän tietään perille kun ei kunnolla ala vuotaan. :D Ehkä tänään sais kirjattua sen kp1:n jo virallisestikin.

*muoks* Haavemammalle lämpimät tervetulotoivotukset ja paljon plussaonnea! Innoistuin niin Krumeluun haamusta, että meinas muut kommentit tyystin unohtua. :)
 
Viimeksi muokattu:
Meillä aloitettiin jouluaattona toisen yrittäminen, mutta menkat puski sitten heti pari päivää myöhemmin, joten vuodon loppumista ootellaan :) Jänskättää kovasti tärppääkö tämä toinen yhtä helposti kuin eka vai saako kk toisensa jälkeen pettyä kun menkat alkaa.... Aika näyttää!

Meillä ennestään tyttö 2/11 :heart:
 
Onnea krumeluu!:flower:

Täällä on joulua vietetty niin että napa sanoo poks mutta taitaa olla pelkän ruoan syytä :p
Tänään kp 24 ja tissit kipeät. Alamahaa ja selkää juolinu pari päivää niin että kohta se täti kurvaa kylään :( Niin ja eilen tein tyylipuhtaan nega testin.
Ainut lohtu tässä nyt että toivon että menkkojen tulo odottaisi vielä pari päivää että tuo kierto pitenisi normaalimmaksi. Oviksen kun bongasin kp 14 niin jos menkat tänään alkaa taas vain kp 24 niin eipä tuossa välissä mikään kerkiä tarraamaankaan kiinni jos dpot pysyy siinä 9-10 kieppeillä..
Millonkohan kannattais mennä lääkärin pakeille pyytämään jotain jolla saisi tuota luteaalivaihetta pidennettyä? Mulla kuitenkin ikää jo 33 ja kierukan jälkeen nyt kolme kiekkaa ollut tuollaisia lyhyitä 22-24... vai vieläkö vaan ootella? Oon saanut kuitenkin sellaien käsityksen ettei hormonikierukan jälkeen pitäisi mitään häiriöitä essintyä.. vai? Onko muilla kokomuksia? :whistle:
 
DsariaL Voimia kovasti, kyllä teitä nyt koetellaan :hug:

Hömpi Hyvä että pääset lääkärille tutkittavaksi, ei tarvitse itsekseen pähkäillä.

nellinu Ymmärrän täysin tuon itsensä suojelun. Toiveita vielä on, joten pidetään sormet ja varpaat ristissä että testiin piirtyisi positiivinen uudenvuodenylläri :)

HaaveMamma Tervetuloa!

Krumeluu voi ei. Toivotaan että olisi kiinnittymisvuotoa tai muuta harmitonta :hug:

_Lumi_
Voi pahus sentään :(
Alkaisi nyt sitten viivyttelemättä tätin kyläily, niin saisi jo katsetta suunnattua tulevaan ja uuteen kiertoon.

Murunmami Toivotaan että onnistuisitte yhtä nopeasti kuin edellisellä kerrallakin. :)

MeaMinnis Minulla ei ole kyllä kokemusta kierukoista, mutta tilanteessasi itse varmaan ainakin soittelisin lääkäriin. Minulla vähän sama homma ollut, noin mututuntumalla väittäisin että dpot ovat olleet liian lyhkäisiä, paitsi edellisessä kierrossa. Toivottavasti sinulla dpot hieman pidentyisivät.
 
Viimeksi muokattu:
Krumeluu Eiiii...! Voisko kyseessä olla esim kiinnittymisvuoto vai onko selvästi menkat? :(

Ihan hyvä, ettei itselläni nyt tästä km:n jälkeisestä kierrosta tärpännytkään. Vuoto on vähän runsastunut ja tulee paljon samanlaista hyytymäsössöä kuin keskenmenossa (yöks!). Normaaleissa menkoissa ei siis tälläistä. Mutta sais vuotaa jo runsaammin tänään tai viim huomenna. Ovulaatio oli tasan 2 viikkoa sitten, joten sekin on hyvä, että kierto näyttäis suht normaalisti pelaavan.

Teen tässä töitä etänä kotoa ja vähän liian helppo tulla palstailemaan aina välillä. :)
 

Yhteistyössä