Niin eihän nuo kelan tuet riitä mihinkään, ei edes itse asumiseen. Jos meinaa opiskella ja asua itsekseen niin piskelijoiden pitää ottaa opintolainaa, tai tehdä töitä opiskelujen ohella. Sitten jos tekeekin töitä siinä niin ei aikaa muuhun jääkkään, hyvä se on esimerkiksi siinä vaiheessa olla parisuhteessa.
Sosiaalitoimistostahan eivät anna rahaa asumiseenkaan, jos opiskelee koska vaativat että pitää olla opintolaina otettuna ja elää sillä.
Kokemusta on, miesystävällä on nyt monen tuhansien eurojen lainataakat niskassa.
Opiskelin tuossa itsekin syksyllä ja "täydet tuet" mitä kelalta sain oli päälle 400/kk, en lainaa ottanut koska se olis ollu ihan turhaa, jätin opiskelut kesken 60km suuntaansa päivittäisen koulumatkan takia.
Puoliso on tehnyt opiskelujensa aikana töitä kuitenkin, enpähän tiedä että minkälaista sanktiota sitten sieltä kelalta tulee tännepäin kun opiskelija sais tienata 660/kk jos saa kelalta myös tukia !! Kai siinä joku poikkeus nyt oli, kun aloitti työt vasta viime kesänä ja valmistuu ammattiin sitten tänä keväänä. Ihme touhua, kun ei saisi tienata, vaan pitäisi elää kaikenmaailman lainoilla...
Silti omilla rahoilla ja tuloilla tullu elettyä, kun ei vanhemmatkaan mitään rikkaita ole, eli rahaa ei oikein muualta heru ja muutenkin periaatteesta on hyvä näin, ollaan opittu omilleen
. Enpähän mä kehtais pyytää vanhemmilta mitään, ovat elättäneet kuitenkin minut ja välillä on perheessä rahan kanssa tiukkaakin ollut, silti aina ruuan saanut pöytään.
Tässä eletään kuitenkin niin että laskut maksetaan ja kädestä suuhun loput tyyliin, eipä paljoa ylimääräistä jää aina tännekkään, mutta kyllä sen verran että voi välillä käydä ns. hienommassa ravintolassa syömässä ja tehdä muutakin. Mutta kyllä sitä joutuu miettimään mihinkä rahansa laittaa.
Ei onneksi ole talolainoja ja autolainoja. Autolaina on typerin laina omasta mielestäni mitä ikinä voi ottaa, ihmiset eivät suostu ajamaan nykyään vanhemmilla autoilla, aina pitäisi olla niin uusi auto ja kaikenmaailman muutkin uudet jutut. Sanovat jotkut, että vanhat autot saastuttaa, mutta eivät ajattele että kuinkahan paljon se uuden auton tekeminen, kuljetus + muut kulut saastuttaa oikein kun niitä autoja tulee kun p*skaa kokoajan ?! Paljon enemmän saastuttaa se kuin se, että käyttää vanhaa autoa kun se on tehty jo. Puolisoni on ollut jo monta vuotta autoharrastaja ja hän tietää näistä asioista + olen kuullut muitakin ja lukenut autoharrastajien lehtiä tästä "bisneksestä".
Ihme kun ihmisiä pakotetaan olemaan väkisin kuluttajia, "verotetaan enemmän niiltä jotka käyttää vanhempaa (esim. juuri vanhat autot)", täyttä bisnestä koko touhu ! Me ollaan ainakin vauvalle ostettu mahdollisimman paljon kierrätettyä tavaraa, vaatteita, hoitopöytä, hoitoalusta, vanna, yms.. Pinnis saatiin äitiltä.
Ollaan puolison kanssa päätetty, että jos jotakin lainaa joskus otetaan niin asuntolainaa, että saadaan ostettua sellanen talo, joka ei ole mikään lukaali, vaan tehdään siitä omanlainen
. Joku rintamamiestalo/mummonmökki. Luottokorttejakaan ei tulla ikänä hankkimaan, siitä voi kehkeytyä aikamoinen velkarumba, käteinen on parasta..
Teillä joilla on jo ennestään kouluikäisiä tai vanhempia lapsia, tuleeko ikinä purjaamista viikkorahan tai muiden juttujen ja hankintojen kanssa ? Tai oletteko jopa vanhempina saanut haukkuja niskaan kun ei ole sitä eikä tätä ?
Itse olin teininä (12-16v.) niin typerä, että narisin joka asiasta. Rahaa, uusia vaatteita, meikkejä ja kaikenmaailman juttuja olis pitäny saada joka viikko. Tiukkaa oli perheessä jo muutenkin, hyvä että vanhemmat sai vuokran maksettua ja ruokaa ostettua.
Näin jälkikäteen ajattelen, että olin todella typerä sillon ja nyt hävettää, koska kuitenkin oli sentään katto pään päällä, ruokaa pöydässä ja vanhemmat piti huolta ! Monilla ei niitä vanhempia ole edes tai joutuvat elämään huonoissa oloissa, täällä Suomessakin...
Kuulema tällä hetkellä n. 350 perhettä Suomessa ilman kotia (2010 vuoden tieto, varmaan tänäpäivänä vähemmän) !! Voin kuvitella miltä lapsista tuntuu ja varsinkin vanhemmista, kun ei ole tarjota lapselleen/lapsilleen omaa kotia missä voi huoletta olla.
Siksi olen kiitollinen siitä mitä mulla on ollu.
Tää Suomi on vaan tällänen ärsyttävä valtio siitä, että oikeesti pitäis alkaa jo opiskelija-ajoista asti elämään lainalla, muuten et voi asua yksin.
Jos et opiskele niin sillon voit saada sosiaalitoimisosta toimeentulotukea, mutta edellyttää sitä että olet työkkärin listoilla ja haet koulutuksiin ja työharjoitteluun.
Jos et hae, toimeentulotukea voidaan alentaa jopa 40%, TÄMÄHÄN LAKI TULI VOIMAAN JUURI TÄSSÄ ÄSKEN.
Tässäkään ei oteta huomioon sitä, että joillakin ihmisillä voi olla vaikeuksia päättää mille alalle haluaa opiskelemaan/mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa, tai myöskin voi olla että joillakin ihmisillä on mielenterveysongelmia ja eivätkä pysty opiskelemaan.
Hyvä Suomi, juuri näin ! Että mulla taas kiehahtaa.... + Lennätetään Suomesta suomalaisten verorahoilla romaneja 600 000:lla omaan kotimaahansa takaisin (yksi suomalainen maksaa suurinpiirtein n. 60 000 veroja elämänsä aikana), mutta ei voida tuoda Egyptista suomalaisia takaisin Suomeen, kun joutuvat maksamaan lentolipuista 400 tai ei voida evakuoida Japanista suomalaisia takaisin Suomeen...
Anteeksi vain tälläinen kirjoitus, mutta kun mua ketuttaa niin tää Kela, sossulat ja Suomen terveydenhuolto yms, kaikki niin sekavaa...!
Pitäis kokoajan kuluttaa ja kuluttaa, aina sorsitaan niitä joilla ei ole kaikista uusinta uutta tai edes varaa siihen ja sekin vielä niillä yksinhuoltajaäideillä, joilla on muutenkin vaikeaa, että heidän lapsensa lapsilisät lasketaan mukaan toimeentulotukeen, kun saavat muutenkin laskea joka pennin :/....