Toivon ainakin niin =) Olin muuten ihan tosissani, kun alkuviikosta vihjaisin hienovaraisesti, jos jotakuta kiinnostaisi alkaa päivittää. Silloin kun asiasta kirjoitin, oloni oli ihan ok, muttei ole enää. Tiistain oksensin ja eilisen aamupäivän. Mikään ei pysynyt sisällä. Tänään oli enää aamulla huono olo ja MELKEIN oksensin. En ole todellakaan jaksanut tulla koneelle ja jos tämä ällötys ja ruokahaluttomuus jatkuu niin tiedä mitä tästä tulee.. Siedettävää tästä tekee se, että ajattelen niin kuin esikoltakin että pahoinvointi toisaalta kertoo minulle että raskaus on vielä olemassa =) =) mutta kaikki ylimääräinen jää nyt kyllä tauolle. Aloitin viime viikolla aikuisrippikoulun ja tänään olin aamupäivän pohtimassa pastorimme kanssa asioita.. Kyllä aiko ottaa voimille tyhjällä vatsalla. Ainakin asiat on heikossa voinnissa helpompi ymmärtää ja sisäistää kun ei ole turhia murheita
ihan pakko repiä vähän huumoria vakavasta asiasta.
Onnea plussanneille!! :heart: :heart: Ihanaa ja antoisaa odotusta teillekin, toivotaan vielä että sylihin asti saatte nyytit.
:hug: Tädin kohdanneille ja extratsemit uuteen kiertoon!
Nessu: Nyt kiireesti testaamaan, sulla on jo pahat oireet. Toivotaan parasta! Mäkin muuten testasin keskellä päivää nyt kesäkuulla, kun tuli kesken päivän yhtäkkiä sellainen etiäinen että nyt on pakko testata ja haamu silloin tulikin..
Ja uusille vielä tervetuloa, tarkistakaa tietonne oikeellisuus etusivulta, (ja muut myös). On nimittäin niin huono olo täällä päässä, etten tiedä menikö kaikki oikein ja osasinko laskea oikein +2 päivää kaikille.. Hyviä vointeja kaikille, ja plussatuulia toivon erittäin kovasti tänne vielä lisääkin =)