*~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Marraskuussa

Miulla oli rakenneultrassa 4,7cm kohdunkaula ultralla mitattuna, ja lääkäri sanoi että tod.näk mitta suurenee sen jälkeen kun kohtu vielä nousee. No saa nähdä kun seuraava ultra on rv28, eli kolmisen viikkoa siihen :)
 
Tikuliina hienoa kuulla hyviä uutisia sieltä suunnalta :)

Mam_87 hui tilanteesi edellisessä raskaudessa kuulostaa hurjalta, mutta hienoa kuulla onnellinen loppu.

Nippatäti lastenlääkärit ovat sitä mieltä, että hyvät viikot syntyä on 28+. Toki mitä pidemmälle päästään niin sen parempi. Ennuste selvitä hengissä on noin 90%. Esikoinen syntyi 29+1 ja on terve lapsi. En vain jaksaisi uutta sairaalajaksoa, joten pidemmälle pitäisi päästä.

HaaveissaPulla kohdunkaulan pituus vaihtelee ihmisillä. Mulle on sanottu, että 2-2,5cm alkaa olla huonoja mittoja, mutta kai se riippuu kokonaistilanteesta.

Aika kuluu yllättävän hyvin surffaillessa netissä, tv:tä katsellessa, lukiessa, kutoessa jne. Olen myös opiskellut valokuvausta itsenäisesti.

Mä voisin melkein ilmoittautua ekaksi synnyttäjäksi. Mielelläni luovuttaisin paikan jollekin toiselle, mutta en toivo kenellekään synnytystä liian aikaisin. Heittäisin synnytysajankohdaksi raskausviikot 29-35. Siitä olen iloinen, että todennäköisesti aikaisista viikoista huolimatta alatiesynnytys on mahdollinen. Lauantaina vauva oli raivotarjonnassa, tosin kai se vielä muutuu.

Minx 25+4
 
Piula: Joo täällä kans karvat kasvaa että suhina käy... : / Mahassa varsinkin... Esikoisen aikaan myös, mut ei näin paljoa, silloin ainakin hävisivät itsekseen synnytyksen jälkeen. :)

HP: Voi surkeus! Minä jos kuka tiedän nuo kipeät supparit... ja sen jouten-olon!!! Rv 17 saakka kotona olleena on toki päiviä jolloin on niin TYLSÄÄ!! Mut oman kehon kun on huomannu, on oppinu et mitä uskaltaa koittaa tehä ettei tuu kipeeksi sit jälkikäteen, pikku hommia jaettuna useelle päivälle ni aika kuluu mukavammin... Mulla on myös onneksi muutama kaveri äippälomalla ni kyläillään sit puolin ja toisin kun ukot on töissä... Mulle ongelmaksi on muodotunu kotitöiden tekeminen, eli siis ku en saa niitä tehä... sit naputtaa ukolle et tuoki pitäs tehä jne.... toinen sit väsyy ku töissä eka ja sit kotona tietyt asiat kans tehä vaikka emäntä ois jatkuvasti täälä.... Siis ukko kyl tekee ja tietää et en saa tehä mut mulle se on kauheen vaikeeta pyytää ja "käskeä" ja koen välillä siitä huonoa omaatuntoa. :( Vaikka ei sais...

mam: Toivottavasti pääsette pian muuttamaan. Sitten pääset ihanasti järkkään kaikki alusta saakka tiptop uudessa kodissasi... Mua ressaa ku oon kotona jatkuvasti ja aikaa ois, mut ku en saa tehä mitään!!! Siis isompaa... Voishan tuota järkkäillä joulua varten ja muutenki mut en uskalla ku ihan pikkuisen kerrallaan, muuten illan sit itken kipeenä sohvalla ku supistelee ja oon ihan paniikissa et joko sitä kohta joutuu sairaalaan jos se etinen istukka alkaa taas vuotaan... :( Minulla kuluu siis aika hyvin ku teen pikku kotiaskareita aina vähän kerrallaan ja sitten taas levähdän, pelaan/askartelen yms. tyttäreni (4 v.) kanssa, sellaista touhua missä ei tartte ku istua. Sit kyläilen äippälomalla olevilla kavereilla jne... Siitä kai se mun arki koostuu... enimmäkseen... Voi kuinka odotankaan aikaa kun pääsen kunnon lenkille, nyt ku kohta 3kk jo joutunu hissutteleen ja 2kk yli viel edessä...

Minä ootan just niitä tuvallisia viikkoja ihan hulluna... Ens vuosi on mun eka "päämäärä", sinne saakka vauvan on pysyttävä massussa turvassa!! Mulla kun on suuri vaara et jos vuoto alkaa runsaana joutuvat jo leikkaan suunniteltua aiemmin... Mut sen ainaki tiedän et mä varmaan oon ensimmäisten joukossa jolla vauva on sylissä ku kerran helmikuun alkupuolella joutuvat jo leikkaamaan... Toivottavasti tämä vauva vaan ottaa painoa paremmin ku esikoinen joka oli syntyessään rv 38 2700g. Ja tämän pitäisi tulla maailmaan jo pari viikkoa aiemmin... Ja siis sen vuoksi vaan ettei synnytys vahingossakaan ala kotona, siinä tapauksessa vauvan henki on todellisessa vaarassa jos istukka irtoaa kotona ja lähtee syntymään ennen vauvaa!!!! Eli parempi vaan et leikkaavat paljon ennen 38 viikkoa, esikoinenkin lähti ihan itsestään syntyyn jo niin aikaisin ja mullaku on ollu jo paaaljon kipeitä suppareita nyt... :( Kohdun kaula on kyl mulla edelleen yli 4cm joten aika hyvin oon saanu pidettyä levolla aisoissa suppailut. :)

Eipä täältä muuta... Lunta luvattu tännekkin pohjanmaalle loppuviikosta ja huomenna jo VIHDOIN pakastuu! Ihanaa! Viitsii uloskin mennä teputtelemaan pihalle ku kirkastuu ja pakastuu ja lapsenki vaatteet pysyy puhtaampana ku ei tartte kuravellissä leikkiä! :) Jos ne joulufiilikset sieltä sitten lisääntyy viel ku saadaan maa valkoiseksi! :xmas:

Nopponen + potkiainen 26+2 (mies nimitti potkiaiseksi ku on ihan mahoton verrattuna esikoiseen tuon monottelun suhteen...:heart:)
 
Viimeksi muokattu:
Hirmusesti ootte kirjotellu! Välillä oon aina käyny kännykällä lukemassa teidän juttuja, mutta en oo sitten jaksanut kännykällä alkaa kommentoida, kun sillä kirjottaminen on niin hankalaa ja yhteys pätkii.

Pahoittelen, että nyt on luvassa vaan omanapaista panikoimista... kun ei nyt pysty ajattelemaan mitään muuta.
Siis... Oltiin viikonloppu miehen sukulaisten maatilalla kyläilemässä. Ruokapöydässä otin maitoa kannusta ja kulautin menemään. Kunnes sitten myöhemmin miehen mummo puhui maidon hakemisesta navetasta ja tajusin että voi jumalauta, oliko se kannussa oleva maito raakamaitoa!!??!! No olihan se, helvetti sentään. Siitä saakka oon ollut ihan paniikissa, että oon varmasti saanu listerian. Mitään oireita ei ole vielä, mutta listerian itämisaikahan saattaa olla montakin viikkoa. Soitin heti aamulla neuvolaan, mutta numero vaan jäi takaisinsoittopalveluun, eikä sieltä oo vieläkään kukaan soittanu takas. Ajattelin että onkohan olemassa mitään testiä, millä listeriatartunnan voisi todeta, ja jos sen on saanut, niin auttaako mitkään antibiootit enää?
Oon niin vihanen niille, että eivät voineet kertoa kannussa olevan raakamaitoa, kun kuitenkin pöydässä oli raskaana oleva nainen... Voi v*tun v*tun v*ttu. Ja anteeksi vuodatus.

Nanna 22+6
 
Nanna Mie luin tuolta Eviran sivuilta raakamaidosta, niin ei ilmeisesti ole Suomessa raportoitu raakamaidosta aiheutuneita Listeria-tapauksia ainakaan mitään mainittavia. Ja Listeria-"epidemioistahan" nousee aina haloo ja niistä uutisoidaan. Että varmasti voit ihan rauhassa olla. Jos se maatila vaikutti siistiltä ja ja yleisilme oli siisti, niin on tod.näk. että myös pidetään huolta utareiden ja lypsäjän käsien hygieniasta. Ja sitä parempi jos niillä on konelypsy! Usein kysyttyä tinkimaidosta - Usein kysyttyä tinkimaidosta - Elintarviketurvallisuusvirasto Evira

Mie oon tässä raskauden aikana syöny monia "kiellettyjä" asioita, kuten homejuustoa raakana ja hyvillä mielin mie oon ollu siitä huolimatta. Harvinaisia nuo tapaukset on! Tietty jos välttää kaikkea mihin riski liittyy, niin minimoi sen pienenkin riskin sitten kokonaan pois!
 
Nanna 83 Voi kökkö! Onpas huonoo tuuria. Vanhempi sukupolvi ei oo kyllä tuollaisista rajoituksista kuullukaan, heidän aikaan vedettiin tankkimaitoo ihan lapsesta asti. Minunkin äiti oli ihan äimänä kun kieltäydyin graavilohi-voileipäkakusta. Pikaisesti googletin niin kyllä siihen listeriaan kai joku testi on olemassa. Toivottavasti saat neuvolaan pian yhteyden, siellä varmasti osaavat kertoa tarkemmin miten pitää toimia. Kai se tankkimaitokaan ei automaattisesti listeriaa sisällä ja jotkut maitotilat testaavat sitä ihan oma-alotteisestikin. Pidetään peukkuja että selviät ihan säikähdyksellä!

Karvoja on alkanut kasvaan täälläkin alamahassa. Ja hiuksista huomaa et niitä ei irtoo yhtään kun käsillä haroo niitä.

Tsemppiä Nippatäti sokereiden kanssa, kunpa arvot alkaisi pysymään rajoissa eikä tarviis ihan kauheesti ruokavaliota karsia!

Voimia kaikille jotka kamppailevat supistusten ja muiden vaivojen kanssa!

Särö ja Jalo 26+3
 
Kiitti Nippa ja Särö lohdutuksista. :)
Kuitenkin n. 4 % suomalaisestakin raakamaidosta sisältää listeriaa, eli jos tosi paska tuuri on, niin sen listerian on voinut saada. Oon elintarvikekemisti, joten toi listeria on sinänsä opintojenkin puolesta tullut tutuksi. Nyt luin vielä Husi sivuilta:
"Listerioosiin on olemassa lääkehoito, mutta taudin hoito voi olla vaikeaa. Raskauden aikana hoito aloitetaan yleensä pelkän epäilyn perusteella, koska varhain aloitetulla hoidolla voidaan pyrkiä estämään sikiön ja vastasyntyneen infektio". Toivon hartaasti että neuvolan th ottais asian vakavasti ja laittais lähetteen lääkäriin tai labraan...
 
Nanna kurja tilanne sinulla. Onneksi vielä ei ole todettu mitään. Toivottavasti asia selviää pian. Huolen kanssa ei ole kiva elää. Tsemppiä!

Jos joku on odottanut Kelalta vanhempainpäivärahapäätöstä, niin tiedoksi teille http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/121112140326HL?opendocument

Vanhempainpäivärahahakemukset odottavat vähennysten vahvistusta

Ensi vuonna alkavat vanhempainpäivärahat voidaan myöntää vasta, kun etuuteen vaikuttavat vähennykset on vahvistettu sosiaali- ja terveysministeriössä (STM) arviolta joulukuussa.

Vanhemmat hakevat jo vuoden 2013 vanhempainetuuksia. Kela ei voi ratkaista hakemuksia ennen kuin kaikki etuuden määrään vaikuttavat tiedot on saatu.

Vuoden 2013 puolella alkavat uudet äitiys-, isyys- ja vanhempainrahat lasketaan pääsääntöisesti vuoden 2011 verotulojen mukaan. Kun päivärahaa lasketaan, työtuloista vähennetään vakuutusmaksut. Ensi vuonna alkavia päivärahahakemuksia aletaan ratkaista joulukuun puolivälin jälkeen, kun STM on vahvistanut vähennykset. Kela pyrkii saamaan ratkaisut tehtyä niin nopeasti kuin mahdollista.

Oman hakemuksensa tilanteen voi tarkistaa Kelan verkkosivuilta kirjautumalla asiointipalveluun omilla verkkopankkitunnuksillaan. Palvelusta näkee, koska hakemus on vastaanotettu Kelassa, onko hakemus jo ratkaistu ja paljonko tukea on myönnetty. Palvelusta voi katsoa myös tuen seuraavan maksupäivän.

Vähennykset eivät vaikuta perheen muihin etuuksiin kuten äitiysavustukseen tai lapsilisään.
 
Nopponen!: Ymmärrän sun tilanteen kyllä ja myös tuon huonon omatunnon kun joutuu toista käskyttää : / Sulla on kyllä oikeasti tosi raskas ja pelottavakin tilanne, mutta osaat varmasti hiukan siirtää ajatuksia muualle ettei ole jatkuvasti stressaavassa tilassa. :hug:

Nanna*83: Mä luulen, että selvisit pelkällä säikähdyksellä.. :) Itse join aikoinani muksuna melkeen aina pelkkää raakaa maitoa enkä saanut silloinkaan mitään :) Onhan se muksuna eriasia kuin aikuisena ja raskaana, mutta kuitenkin pointti oli se, että sitä tuli juotua ja paljon ja kuitenkin otit vain kulauksen niin huoli pois :)

Minx:
Mulla ainakin poika vielä vaihtaa asentoa mahassa.. :) välillä jännään, että miten mahtuu kohta enää kun on niin iso ettei vaan jää sitten istumaan mahaan.. : / niin ja luin jostain myös tuosta äp-raha asiasta ja ei tässä nyt auta kuin odotella sitä, mutta kiitos tiedosta silti :)

Kävin hiukan kyttäämässä uudella asunnolla mikä sielä oli tilanne. Katsoin siis etuoven lasista sisään ja tyhjäähän sielä oli. Pari muovista tyhjää muuttolaatikkoa oli lattialla ja asunto oli tietty siivoamatta. Soitin tvt asunnoille ja sanoin, että voin siivota asunnon itse niin se ei kuulema käy, että sielä käy siivooja ( joka siis siivoaa haista p*ska tyylillä ) ja siivoaa edellisten vuokralaisten laskuun jos asuntoa ei ole siivottu. Mun mielestä toi siivooja on ihan turha sielä koska se pesee ainoastaan lattiat tod.näk. ja jouduin kuitenkin sielä siivoamaan :mad: Joten toivon mukaan edelliset vuokralaiset siivoaa nopeasti sielä eikä venyis avainten palauttaminen, koska en voi tehdä vuokrasopimusta ennen kuin avaimet on palautettu ja mua niin ärsyttää tämä odottaminen kun kämppä on tyhjä kerta!!!!
 
Viimeksi muokattu:
Tää tahtois kyl tietää et millaisia STM:n vahvistettavia vähennyksiä Kela mahtaa odottaa ja ketä tällaiset vähennykset yleensä koskee? Tuosta tiedotteesta ei kyllä kovin hyvin selviä et minkälaisesta vähennyksestä on nyt kyse... Vai siis tarkoittaako ne juurikin noita vakuutusmaksuja?
 
Mahakarvoja mulle ilmestyi jo aika alussa raskautta. Ne on sellasia ohuita ja hentoja, untuvakarvaa. Sama oli esikoista odottaessa. Niin ja esikoinen oli tyttö, nyt tulee poika.

Haaveissapulla Tsemppiä! toivottavasti supistukset loppuisivat.

Kohdun kanavan pituudesta. Sehän vaihtelee ihan jokaisen odottajan mukaan, mulla on kummassakin raskaudessa kanava ollut 3cm pitkä.

Jaahas, esikoinen heräs..

Nallu ja pikkuveli 25+2
 
Pikakuulumisia neuvolasta.
Painoa tullut nyt koko raskausaikana 2,3 kg (210g/viikko nyt), verenpaine oli suht hyvä, 131/73, hemppa 133, sydänäänet kuului vallan hyvin ja sf-mitta oli hurahtanut 24.5 asti. Torstaina sitten äitiyspoliklinikalle, huomenaamulla sokerirasitukseen, jaigs. :| Ensi viikolla lennän Amsterdamiin ja meinaan olla kokonaisen kuukauden reissussa, lento takas on 3.1, lääkäri ei suostunut etukäteen kirjoittamaan todistusta Finnairille joten mennään riskillä että pitää siellä päässä hakea sit hollantilaiselta lekurilta se lappu, takastullessa viikkoja on jo se 31.

 
Minx, Tigerina ja muut. Minulle sanottiin työpaikan sairauskassassa, kun sinne Kela-paperit vein marraskuun alussa (pitää viedä sinne, kun on sairauskassan pakkojäsenyys), että äitiysraha-asioista tehdään päätös vasta loppuvuodesta, sillä he tarvitsevat vuoden 2011 verotiedot käyttöönsä. Ja vuoden 2011 verotus valmistuu vasta loppuvuodesta.

Mutta äitiyspakkaus on postissa odottamassa! Tänään tuli ilmoitus asiasta ja reilu viikko sitten tieto, että paketti tulee noin 2 viikon sisällä. Hieno juttu, vielä kun ehtisi sen hakea... ;)
 
  • Tykkää
Reactions: anncarol
No niinhän siinä kävi et vaikka aamulla oli niin hyvä olo ni sairaalaan oli lähdettävä puolen päivän jälkeen ku kamala kipu alamahassa ja tunne et jokin poksahti siellä... Noh, täällä katsottiin ja kaikki hyvin vauvalla, paikat kiinni ja vuotoa ei ole. Onneksi. :) Mut sen jälkeen onkin ollu kipeitä suppareita vähän väliä ja osastolla ollaan vuodelevossa ainakin niin kauan kivut ja paineentunne helpottaa. Kohdunkaulaa kuitenkin edelleen yli 4cm eli vielä ei oo supparit avannu paikkoja.... Ahdistaa ja tympäsee!!! Voi kunpa pikkuinen ei vielä tulisi tänne kylmään maailmaan. Ja et pääsisinjälleen säikähdyksellä. On kyllä raskas odotus tämän toisen kohdalla. :( Ei auta kun levätä...

Huolestunut nopponen vasta rv 26+2
 
Karvojen kasvusta, mulla ainaki on ihan alusta asti jo ilmentyny niitä napa/mahakarvoja. :D Lisäks säärikarvat kasvaa hujauksessa takasin heti sheivauksen jälkeen, kuten muutkin karvat. Hiukset myös tosi kiiltävät ja vahvat. Ei tipu hiuksia. Kasvaa tosi nopeesti, saa kerran kuussa olla lyhentämässä.
 
pepponen, kiitos kun valaisit asiassa :) tiesinkin että Kela noita verotustietoja tarvii mut mä vähän säikähdin tota STM:n liittymistä asiaan. Mut ilmeisesti ei siis mitään erikoista, ihan vaan se verotusjuttu.. Mut ainakin mä oon saanu 2011 verotuspäätöksen jo? Vieläkö ne jotain puljaa sen veroasian kanssa? Sori ku oon näin tyhmä, mut ku kaikkee vaan ei voi tietää... :/
 
Tänään on ollut niin p**** päivä, että tulee vain omaa napaa..

Aamulla tuntui navan oikealla puolella pistävää kipua, joka päivällä muuttui sitte oikealla ylävatsalla polttavaksikin tunteeksi. Ei nyt koko aikaa tuntunut, mutta koko päivän ihan höntti ja todella poikkeava olo aiempaan verrattuna. Soitin neuvolaan, terkka epäili kasvukipuja, kiinnikkeisiin liittyvää kipua tai närästystä (mitä mulla ikinä ei ole ollut niin en tiedä millasta se on. tuskin tuntuu vain toisella puolella), eli että ei olisi vakavaa. Sanoi että soittaa lääkärille aikaa vielä kuitenkin. Noh, nämä terveyskeskusten loisto takaisinsoittojärjestelmät takasivat sen, että just kun puhuin toista puhelua niin sieltä yritettiin soittaa.. Soitin sitte äitiyspolille, että mitä pitäs tehdä, ja sielläkin tuumasivat että kerta vauva liikkuu normaalisti, eikä ole ylimääräistä vuotoa niin "tule jos et muuten kestä". Nyt sitten mietin että mitä mun pitäs sitten kestää?? eikai ensisynnyttäjä osaa tuollasta arvioida ... Huomenna on ultra, liittyen siihen sydämen sivuääneen, joka oli ja katosi, niin kai mä sinne huomis iltapäivään sitten odotan ja katson. Höntti olo ja tuo ihme kiputunne välillä jatkuu siis..

Ainoa positiivinen asia oli se, että sokerirasituskokeen tulokset oli ihan normaalit. Ei siis hätää sen suhteen *laimea jee*
 
Nopponen: Toivotaan että tilanne rauhoittuu ja vauva pysyy viel masussa :hug:

Laia : Jospas se kipu olis kasvukipua? Jos vauva liikkuu eikä ole vuotoja niin eiköhän kaikki ole ok, paitsi jos alkaa kivut pahenee niin pitäähän siun sitten lähtee päivystykseen, toivotaan että ei näin käy ja pärjäät huomiseen ultraan , jaksuja sinnekkin! :)

Liikkeet: Oletteko muut huomanneet liikkeiden vähenemistä? Täällä on vauva pitänyt hiljaiseloa tämän päivää, mietin että olikos se viikko 26 about kun vauva nukkuu paljon kohdussa ja liikkeitä voi tuntua vähemmän..? Miullahan juuri alkoi 26. Rv. Iski paniikki kun tyyppi ei liikkunut ollenkaan joku tunti sitten, havahduin töitten jälkeen siihen tunteeseen etten muista milloin tunsin viimeksi liikkeet, melkein tuli itku! Helpotus oli suuri kun alkoi potkut tuntua, tosin ei mitään vilkasta meininkiä kuitenkaan, mutta jotain kuitenkin :)

25+1
 
Viimeksi muokattu:
Piula kyseli karvojen kasvuista, piti itsekkin ottaa aiemmin esille!=) Miulla on kans alusta asti kasvanu masun seutuville sellasta vaaleeta nukkakarvaa, ja tuosta rintojen välistä asti menee alavatsalle...:O Tuntuu muutenkin kiihtyneen kasvu, niin hiuksilla kuin muillakin karvoilla, koko ajan sais olla sheivaamassa ja hiuksia värjäämässä.

Sone, kyselit liikkeiden vähenemisestä, miulla alkoi joku viikko-kaks sitten vähentyä liikkeet. Tänään pikkuinen alkoi jo aamusta alkaen liikkua yhtä aktiivisesti kuin aiemminkin! Huoletti ihan hirveästi välillä, jos pien ei ruennut liikkumaan samoihin aikoihin kuin normaalisti, mutta ilmeisesti kaikki on ookoo. :heart:

Ajan kulumisesta oli puhetta, mie ainakin teen kotitöitä, ompelen, kirjoittelen blogia, otan kuvia, piirtelen tai leikin kissojen kanssa.=) hyvin tuo aika kuluu, ja tänään meille itte asiassa tuli se iPad josta kerroin aiemmin, niin on mukavampi esim. Sängyllä nettailla. =) Muuten aika menee kavereita treffatessa, kaupungilla käydessä ja lukiessa kirjoja, lehtiä, taikka netistä.

Viude ja Dude 25+4
 
  • Tykkää
Reactions: Sone*
Mä olin eilen vähän huolissani, kun vauva liikkui normaalia vähemmän. No illalla siihen sitten löytyi syy, vauva oli kääntynyt peppu alaspäin ja ilmeisesti niin oli ahtaampaa liikkua. Maate mennessä vauva potki rakkoa ja mä pelkäsin, et nyt se jää näin ja vaikeuttaa synnytystä (vauva oli ollut aikaisemmin jo kauan samassa asennossa, potkinut ylös vasemmalle). No tänä aamuna sain huokaista helpotuksesta kun vauva potki taas ylöspäin, huh! Esikoinen oli näistä viikoista asti pää alaspäin ihan loppuun saakka, joten senkin takia vähän säikähdin vaikka onkin vielä yleistä tuo kääntyily.

Nallu ja pikkuveli 25+3
 
alavatsan arkuus/ särky on helpottunut, alkoi helpottaa su, kun mies oli kotona ja sai itse otettua vähän rauhallisemmin ja levättyä nii alkoi tuntua paremmalta. ehkä se sit oli vain jotain kasvuun liityvää kipua ja rasitus siihen päälle nii teki siitä sit ilkeempää. en viitinyt soittaa eilen neuvolaan ku oli jo normaali olo joka on jatkunut... ainoo vaiva on tällä hetkellä ristiselkä, se ei kestä enää, tekis mieli repiä sen irti. vielä on kauan kestettävä.

liikkeet tää on semmonen rauhallinen kaveri, välillä on päiviä et liikkuu enempi välillä taas on hiljaisempia päiviä et suunnilleen pari kertaa vaa tuntenut pientä töksähdystä. samanlaista oli tokan lapsen odotuksesssa, silloin oli myös istukka edes etten tiiä voiko se vaikuttaa asiaan, mut sen kaa oli ihan loppuun asti et oli päiviä etten mienannut saada siihen yhteyttä, silloin sitä panikoi useaan otteeseen et onks kaikki hyvin, tällä hetkellä tän kaa vaa mietin et ehkä tää tulee veljeensä.

ajanvietto no 8kk kyl kattoo et äitillä on tekemistä enemmänki ja sit ku on pari isompaa muksua kans hoidettavana nii kyl se aika tahtoo enemminki loppua päivässä kesken kuin ehtis kyllästymään!:)
ihan mukavaa vain ku olen semmonen luonteeltani et koko ajan olis häärättävä jotain, esikoisen odotukses ehdin kyl kyllästyy moneen otteeseen kotona ollessani vaikka aloitin äitiysloman vasta kk ennen laskettua aikaa.

kelalaput kävin tarkistuttamassa kelassa et kaikki kohat oli oikein täytetty kun ajattelin et senhän pitää lähettää työpaikalle mut sit se nainen oli ihmeissään miks mukamas pitää lähettää työpaikalle nii sanoin et näin neuvolas sanottiin mut kuulemma riittää et vain ilmoitan työpaikalle et olen jäämässä uudelleen äitiyslomalle kun tos työpaikas ei kumminkaan makseta palkkaa kun olen noilla lomilla...
ihan hyvä vaan pääsin helpommalla. ja saan päätöksetkin varmasti nopeammin.:p
sit se nainen sanoi et mä tuun saamaan samat rahat mitä ton kuopuksen kanssa sain nii ei sit kyl mitkään ihme verotuspäätökset mitä täällä nyt ollaan puitu nii koske ainakaan mua...

semmosta tällä kertaa

pepper& typy 23:heart: (jälkijunassa tullaan....)
 
Tsemppiä kaikille, joilla on kipuja, supistuksia, tai muuta uhkaa ennenaikaselle synnytykselle!!! :hug:

Piti tulla tästä omastakin tilanteesta taas avautumaan kun ottaa niin pahasti päähän. Eilen siis soittelin sinne neuvolaan, kun oon nyt ihan huolesta soikeena, jos oon saanu sen listerian. Täti jonka kanssa puhuin ei tainnu tietää listeriasta tuon taivaallista ja laittoi soittopyynnön mun omalle terveydenhoitajalle. Odotin sit eilen koko päivän että se soittais, mutta ei. Tänään aamulla sit yritin sinne nevuolan neuvonta/ajanvarauspuhelimeen uudestaan. Siellä vaan automaatti vastas: "numeronne on jo tallentunut takaisinsoittojärjestelmäämme, soitamme sinulle mahdollisimman pian". No, oottelin taas pari tuntia ja soitin terveysaseman puolelle, ajattelin et jos ei neuvolan kautta pääse lääkäriin niin pääsiskö sit suoraan. Sielläpä olikin hyvin äkänen täti langan toisessa päässä ja sanoi että ei hän voi sellasia lähetteitä tehdä, että tää on neuvolan asia. Sitten se katto sieltä järjestelmästä että siellä tosiaan oli se soittopyyntö mun omalle th:lle, mutta kah, se tulee vasta huomenna paikalle. Sanoin siinä jo itkua vääntäen että jos olen listerian saanut, niin mulla/ mun vauvalla ei välttämättä ole aikaa odottaa huomiselle. No, se laitto sit toiselle neuvolan th:lle soittopyynnön mutta paskat siitäkään oo vielä mitään kuulunu. Soitin sit äsken äitiyspolinkin päivystykseen että voivatko siellä ottaa verikokeet ja listeriatestit kun en saa neuvolaan yhteyttä. Vastaus oli vaan että täällä hoidetaan vaan kiireelliset tapaukset, ei me mitään varmuuden vuoksi aleta testaamaan. Voiko siis oikeesti olla näin vaikeeta päästä yksiin verikokeisiin?!?!? Kohta varmaan painelen yksityiselle.

Vihainen, huolestunut, ahdistunut, yön valvonut itkuinen Nanna 23+0, ei ees jaksa poksumisesta ilostua...
 
Nanna, mä uskon ettei sulla ole mitään hätää. Sulla pitäis olla todella huono tuuri, jos siitä yhdestä kerrasta listerian saisit. Mä käsittäisin että se liittyy enemmänkin säännölliseen käyttöön.

Mitä muuten tuohon ruoka-aineiden välttämiseen tulee, niin mä en ole kokonaan välttänyt yhtään mitään, vaan pitänyt järjen päässä. Jos 15 vuotta sitten kun esikoista odotin, ei rajoituksia ollut juuri lainkaan, ja 7 vuotta sittenkin niitä oli huomattavasti vähemmän, niin mun mielestä mikään muu ei ole lisääntynyt kuin hysteria, mutta se onkin mun oma mielipiteeni, eikä tarkoita sitä että muut olisivat väärässä.

Ei olis pitänyt sanoa että supistukset ovat melkein kokonaan poissa. Eilinen ilta, viime yö ja tämä aamu ovat menneet enimmäkseen valvoessa kipeiden supistusten takia, yhtään ei kärsi liikkua mihinkään. En kyllä periaatteestakaan soita Naistenklinikan päivystykseen, kun kuitenkin vaan sanovat ettei tälle voi muuta tehdä kuin maata sängyssä, syödä lääkkeitä ja toivoa parasta. Ottaa päähän koko supistukset just nyt.

Peräpukamat ovat saapuneet vaivakseni. Aivan järkyttävää, sanoisin. Ikinä ennen ei oo näitä ollut ja nyt sitten. Ihan ku ei olis tarpeeks vaivaa jo kaikessa muussa.

Nukkuminen on haasteellista. Herään tosi herkästi enkä saa enää unta, ja kyljellään nukkuminen sattuu lonkkiin ihan kamalan paljon. Tahtoisin nukkua vatsallani, mut se ei enää onnistu. Tähän mennessä parhaat nukkumistulokset olenkin saanut sohvalla.

Tikuliina ja typykkä 23+2
 
Viimeksi muokattu:
Tylsästi kopioin, mutta ei vaan jaksa koko paasausta kirjoittaa uudelleen. eli elisen äitpoli reissun saldoa josta jäi kyllä hyvä mieli kokonaisuudessaan.

Eli reilu tunnin keskustelu lääkärin kanssa ja käytiin läpi tuota edellistä synnytystä ja komlikaatioita ja nyt selvensi kyllä paljon,, kun oli itse leikkaava lääkäri eikä joku asiasta kuullut selittämässä. piirtämällä näytti missä vuoto oli ja huh helpotusta. Eli vuoto ei ole ollut ollenkaan kohdun millään pinnalla. vaan kohdun vierus kudoksessa kohtuvaltimon joku pieni valtimohaara oli jostain syystä venyttynyt ja revennyt kun poikaa on "väkivalloin" jouduttu runnomaan ulos. Eli seuraavaan synnytykseen ei pitäisi vaikuttaa millään lailla ja saan synnyttää alakautta. Suurin ongelma lääkärin mielestä on vauvan koko ja kovasti yli 4kg vauvaa ei saa päästää, mielellään vähän alle. nyt kova kuri ittelle jotta sokerien määrä vähenisi ruokavaliossa, Leivät, maito- ja hedelmä sokerit tarkkaan katsoa, samoin hiilihytraatti pitoinen ruoka yleensä. Josko sillä saataisiin vauva pysymään kohtuu kokoisena. lääkäri sanoi, että sitten käynnistetään vaikka rv 36 jos siltä näyttää. TUota mun leikkausarpea katseli ja sanoi, että siinä jotain ihme muodostumaa ja sanoi, että ihan senkin kannalta hyvä jos normaali alatie synnytys onnistuu, jotta turhaa arpikudosta ei tarvi kasvaa. sanoin kyllä lääkärille, jotta jos painoarvio huitelee yli 4kg niin voi olla, että luovutan heti siinä. Toivotaan nyt, että sinne asti ei päästetä josko tulis helpolla ulos. Hyvin kontrolloitu alatie synnytys nyt sitten tavoitteena. :) Vauva ultrattiin päästä varpaisiin. Lääkärillä oli opiskelija mukana ja aivot, sydän ja vatsaa tutkittiin tosi tarkasti. Istukkakin oli hyvin noussut niistä edellisen lääkkärin arvioista ja vauvan pään verran oli istukan ja kohdun suun välissä. Vauva vastasi nyt täysin viikkoja lähes, joka mitalta ja poika lupaus häneltäkin saatiiin. <3 Kyllä tänne poikia vielä mahtuu <3 aivan mahtava käynti ja ihan uusin mielin pystyy odottamaan tulevaa. rv 32+ seuraava paino kontrolli. ja siitä sitten väh. 2 vko:n välein.

Nyt sitten tuli ohjeita ruokavalioon, ja hedelmät ja niiden sokerit, liika maidon käyttö (juu myös rasvattoman), leivät ja hiilihytraatit ja sokerit yleensä minimiin. ja juuri käski kiinnittää huomiota siihen, monta eri hiilihydraatti annosta vetää aterialla. enpä ole aatellut.Nyt kun imetys dietti (maidoton) on ohi niin on ihan antaumuksella nauttinut maidosta ruoalla. Jos perunaa aterialla niin mielellään vesi juomaksi. Ja leipä pois jos sitä perunaa, makaronia tai ym on aterialla. No jospa tää tästä ja tosiaan saisin ihan "normi" kokoisen kaverin aikaiseksi =) Mut jouluna aion kyllä vähän herkutellakkin ja kohtuus kaikessa tietenkin, joten ei tarvi täysin ilman mitään herkkua olla. Itellä painoa ei ole tullut vasta kuin sen 1,2kg joten toisaalta oma paino on vielä laskenut lääkärin mukaan. verimäärä on kuulemma lisääntynyt näihin viikkoihin mennessä 3l, vauvan paino oli sen n 600g. Sanoi, että 25 viikkojen jälkeen vauvan paino alkaa nyt nousta hurjasti joten nyt on ratkaisevia aikoja tehdä jotain muutosta. Hyi kauhea, koville ottaa mutta kai se on vain jotenkin osattava nyt olla syömättä ne ylimääräiset herkut. Urg. =D

ja sitten lukemaan teidän juttuja urakalla =)

Leo rv 23+5
 
Viimeksi muokattu:
Tikuliina kovasti voimia supistusten kanssa jaksamiseen. Toivotaan tytölle vielä pitkää vatsassaoloaikaa ja sinulle parempaa vointia!! Oletko muuten koittanut kyljelleen maatessa pitää tyynyä polvien välissä? Itelläni se on auttanut lonkkakipuun. Suosittelen, ellet ole jo koittanut.

Leo81 kiva kuulla hyviä kuulumisia vaihteeksi! :) Lisää näitä tälle palstalle!

Kiitos Tikuliina ja Mammutti ja sintti lohdutuksista ton listerian suhteen. Tiedän, että se vaatis TOSI paskaa tuuria, että olis kerrasta sen saanut. Mutta musta tuntuu että mulla on niin paska tuuri kaiken muunkin suhteen aina, niin miksei tässäkin asiassa. Ja toisaalta, n. 4 % suomalaisesta raakamaidosta sisältää listeriaa, tämän luin jostain maitoalan tiedotuslehdestä. Joten teoriassa, jos sata raskaana olevaa naista juo raakamaitoa, niin neljä saisi listerian. Oon ite enemmän sitä mieltä, että listerian kanssa ei voi olla liian tarkka, vaan se on otettava vakavasti koska se todella tappaa vauvan. Ennen vanhaan ei ollut kiellettyjä ruokia ei, mutta silloin ei vaan tiedetty koko listeriasta mitään, ja senkin aiheuttamat keskenmenot ja kohtukuolemat jäivät sitten vaan selvittämättömiksi. Kuitenkin 5-10 vauvaa vuodessa menetetään listerian takia, niin minusta se on jo ihan tarpeeksi iso riski. Kukin syö tyylillään, mutta oma mielipiteeni on se, että listeria on todellinen vaara ja olen mieluummin syömättä kiellettyjä kuin uhmaan vauvani henkeä. Mutta siis joo, nää on näitä mielipide-eroja eikä niistä sen enempää. :)

Neuvolatäti soitti vihdoin ja halusi vielä konsultoida lääkäriä, koska ei halunnut ottaa kontolleen jos mulla vaikka se listeria oliskin ja mitään ei tehtäis. Uutta puhelua siis vieläkin odotellessa, mutta alan kyllä jo vähän rauhottua. Maailma on täynnä vaaroja, ja vaikka minkä tekis niin kaikelta ei vaan voi välttyä.

Sitten muihin asioihin..

Karvojen kasvusta on ollut puhetta. Kyselinkin jo ihan alkuvaiheissa, onko täällä muita kohtalotovereita, kun itelläni jo silloin tosiaan alkoi tota karvotusta pukata. :D Mahaan tullut normaalia tiheämpi "karvanauha" navasta ylös ja alaspäin, ja lisäks sääri- ym. karvat kasvaa hujauksessa takas aina kun niistä on eroon hankkiutunut. Hiukset voi ihan hyvin myös, mutta toisaalta ne on mulla aina ollu paksut ja tuuheet, joten en tiiä onko eroa niissä tullut...

Paino oli mulla tippunut nyt 10 päivässä melkein kilon! Jee. :) Alkaa siis toivon mukaan vararavinnon kertyminen jo tasottua, mullahan on siis ollu alusta asti aika hurjaa toi painonnousu verrattuna täällä moniin muihin.. Nyt n. 7 kg tullut alkupainosta.

Joulua tekis itsenikin kovasti mieli ruveta laittamaan. Mä en vaan omista mitään joulukoristeita tai -juttuja. :D Kai se on tää äitiyteen kasvaminen ku alkaa tällasetkin asiat kiinnostaa eri tavalla. :D

Ajankulusta Mulla loppu viime viikolla työt, ja tod. näk. oon siis työtön äitiysloman alkuun saakka. En löytäny töitä ennen raskauttakaan joten tuskin mua palkattais nyt maha pystyssäkään... Oon toisaalta kyllä ihan innoissani siitä että saan taas vapaa-aikaa enemmän. Mulla alkaa nytkin olla jo kalenteri täynnä pari viikkoa eteenpäin, on kaikkia harrastuksia ja nään kavereita. Kotona teen kotitöitä ja lenkkeilen koirien kanssa. Iltasin puuhataan sit miehen kanssa kaikkea yhdessä. Ei tuu kyllä tylsää.

Suppareita on täälläkin päivittäin, mutta eivät ole kipeitä. Kävelylenkeillä tulee monesti vatsaan sellanen pitkäkestoisempi terävä kipu, joka ei ole ollut yhtään miellyttävä vieras. En oo kuitenkaan ollut näistä huolissani, kun menevät sitten aina ajallaan ohi, ja saan todella usein tuntea vauvan voimakkaita liikkeitä. :heart:

Oli vaikka mitä asioita mitä piti kommentoida mutta unohtu taas..
Ai niin, me mennään huomenna yksityiselle kurkkaamaan pientä miestä 4D-ultraan! Ihanaa! :heart:
(täällä meillä on niin huonot ultralaitteet ja ultria on vaan ne 2 kunnan tarjoamaa, jotka molemmat jo menneet, niin pakko vähän omastakin pussista pulittaa että pääsee pientä näkemään... :) )

Nanna, nyt jo vähän iloisemmin mielin, 23+0 POKS! :)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä