***LOKAMASSUT 2008 Huhtikuussa***

Kuulumisia täältä pohjanmaalta. Täällä mennään edelleen entiseen malliin. Raskaudesta muistuttaa lähinnä vaa'an kohoava lukema, himot vaihdellen eri ruokien välillä (nyt appelsiinit ja appelsiini mehu), iltaisella kova vatsan alueen turvotus (maha kuin olisi jo melkein puolivälissä :D ), tolkuton väsymys. Nyt päiväs aikaan ei oo ollut enää sellaisia väsymys aaltoja kuin aijemmin, mutta illat menee nukkumiseksi. Eilenkin nukahdin ennen salattuja elämiä ja välillä heräilin mutta muuten nukuin aamu 9 asti. :D Toki asiaan vaikuttaa se että olen työharjoittelussa vanhainkodilla, jossa tähän asti olen aamuvuoroja tehnyt ja koko päivä kuluu jalkojen päällä, ilman suurempia lepotaukoja.

aivan älyttömän paljon jännitän tulevan maanantaina nt-ultraa johon joudun vielä yksin menemään kun mies on töissä. Olen nähnyt vaikka millaisia painajaisia tästä raskaudesta ja odotuksesta ja ne painajaiset tulevat väkisin mieleen kun mietin ultraa. Toivotaan kuitenkin että pienellä kaikki hyvin. :) Suunnittelin että jos ultrassa on kaikki hyvin, suuntaan juhlimaan sitä kaupungille ja ostan mamma-housut. :) Omat housut alkavat inhottavasti puristaa ja ahdistaa mutta sinnikkyydellä olen tähän asti selvinnyt. En ole uskaltanut vielä ostaa kun jos sitten kuitenkin kaikki ei olisi hyvin... Siskoltani sain jo yhden äitiysfarkkumekon joka varmasti tulee olemaan kovassa käytössä kun maha hiukan tästä kasvaa. :)

Hiukan aamuisin voi jo havaita vauva masua kun alavatsa on pömpöllään ja kova. Mutta päiväs aikaa ja iltaisin alapömppö häviää muun turvotuksen tieltä. :p mutta vähän sitä kuitenkin jo on (ellei ole vain omaa silmälumetta ).

Nyt vielä hetkeksi lepäämään ennen ensimmäistä iltavuoroa. Saa nähdä kuinka jaksaa sitten huomenna taas herätä aamuun kun nukkumis aikaa jää vain vaivaiset 6h...

kirppu rv 12+3
 
NAURUKOHTAUS: Kurjaa, kun joudutte nyt mietiskelemään. Tiedän ettei tää auta, mutta lähes poikkeuksetta kaikki hälytykset ovat vääriä. Se on niin pieni prosentti mikä näissä seulonnoissa lopulta osottautuu sitten joksikin muuksi kuin vääräksi.

KUKKIS: Ikävää, että te joudutte nyt myös mietiskelemään tulevan vauvan hyvinvointia ja terveyttä. Jospa virtsarakko oli täynnä? Meillä oli pieni vitsarakko, mutta kuulemma vauva oli just pissiny sen tyhjäksi. :) Kuten FPI tossa suosittelikin, niin minäkin suosittelen Tapio Kurkea Felicitas klinikalla Helsingissä, jos mahdollisuutta häneen luokseen on mennä. Hän tosiaan käyttää aikaa ja on aidosti kiinnostunut asiakkaastaan ja hänen raskaudestaan. Vastaa kaikkiin mieltä painaviin kysymyksiin eikä taatusti jää hänen käynnin jälkeen olo, että jotain jäi epäselväksi. Toinen ihan asiantunteva on Bruno Femedassa, mutta olen kerran käynyt hänen vastaanotollaan ja kovin kiireinen kuva hänestä jäi vaikka varmasti hommansa osasi. Tapio Kurjella olen asioinut enempi ja häntä nyt ensimmäiseksi suosittelisin.

Jenni 12+4
 
Tänne ei mitään erikoista kuulu. Itsellä ei oikeastaan mitään oireita enään ja voi "unohtaa" välillä olevansa rakaana. Toivottavasti tämä oireeton kausi jatkuu pitkään ennen kuin se "loppuajan" epämukavuus ym. alkaa Olisko tämä nyt sitä ihanaa keskiraskautta :D
Muuten kyllä alkaa hermo mennä tuon 2-v kanssa. Eli tänä aamuna meille iski tuo vesirokko ja nyt on saatu tapella koko aamu kun poika haluaa ulos eikä ymmärrä että sairaana ei voi mennä ruoka ei maistu ym. :/ Onneksi miehellä tänään lyhyt päivä töissä niin lähden kyllä itse lenkille heti kun mies astuu kynnyksen yli kotiin
Vauvan hankinnoista oli puhetta niin minä en ole vielä ostanut yhtään mitään. Niin paljon näyttää nuo vaatteet olevan suunnattu joko pojalle tai tytölle ja ihan valkoisiakaan ei viitsis ostaa. Kaikki kuopuksen vauva ajan vaatteet olen myynyt jo ( oikein viisasta) pois joten tyhjästä täytyy vaatehankinnat aloittaa

Naurukohtaus Toivotaan että teillä on väärä hälytys niin kuin nuo yleensä on. Ei varmaan itse auta tuo ajatus yhtään tällä hetkellä, mutta todennäköisempää on että teille on tulossa terve vauva tuosta niskaturvotuksesta huolimatta :hug:
Kukkiselle myös :hug: toivottavasti mistään vakavasta "löydöksestä" ei ole kyse. Minulla ei ultrassa edes kovin tarkasti rakenteita katsottu vaan joka välissä tuntui että ei tämän kokoisesta vielä paljoa näy. Mistään virtsarakoista ym. ei maininut sanallakaan

pumppernikkeli ja niilo 14+1
 
Siis hetkonen..taas kerran.. :eek:
Meen nt-ultraan 8.4 ja tuolloin omien laskelmien mukaan on rv 11+4 ja UÄ:n mukaan 11+1.Saako noin aikasilla viikoilla vielä mitään poimuja sun muita laskettua kun muut ovat menneet täältä paljon myöhemmin,vai tuntuuko vaan siltä?Kämmäsikö kätilö ultraan ajan varaamisen vai hä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja mimmali:
b]Saako noin aikasilla viikoilla vielä mitään poimuja sun muita laskettua kun muut ovat menneet täältä paljon myöhemmin,vai tuntuuko vaan siltä?[/b]Kämmäsikö kätilö ultraan ajan varaamisen vai hä?
EKKS:ssa tehdäänkin tuo np-ultra vain 11+0 - 11+6 viikoilla, jostain syystä. Itse kävin 11+2 ja ihan hyvin sai mitattua kaikki.

AngelEyes ja masukki 12+2
 
Mulla oli nt-ultra viikoilla 10+6 ja mittas niskaturvotuksen ja kävin samalla verikokeissakin. Sano et 11+0 ois se raja, mut kuulemma ei ollu yhestä päivästä kiinni... Kyl ne vissiin ottaa sit toiseen kertaan ultraan jos eivät saa mitattua. Näin ainakin täällä meillä päin.

Onerva ja Miina 13+5
 
Alkuperäinen kirjoittaja mimmali:
Siis hetkonen..taas kerran.. :eek:
Meen nt-ultraan 8.4 ja tuolloin omien laskelmien mukaan on rv 11+4 ja UÄ:n mukaan 11+1.Saako noin aikasilla viikoilla vielä mitään poimuja sun muita laskettua kun muut ovat menneet täältä paljon myöhemmin,vai tuntuuko vaan siltä?Kämmäsikö kätilö ultraan ajan varaamisen vai hä?
Itse kävin viikolla 10+4 ja se oli ihan Tapio Kurjen suositus Felicitas klinikalla. Tekee mieluusti tutkimukset ennen viikkoa 12, koska se on luotettavampaa kuulemma tehdä viikoilla 10-12.
 
Silleri
Viime viikolla np-ultra, siellä pikkuinen vilkutteli! Alkuun nukkui, mutta mittailut saatiin hyvin tehtyä, loppuvaiheessa alkoi vilkutella. Ainoa harmi oli, että mukaan saadusta kuvasta ei saa mitään selvää. Eikä täällä tehdä rakenneultraa.

Vieläkään ei olla kerrottu vanhemmille... Asuvat niin kaukana, ettei mahan kasvaminen sinne asti näy. :D Jos vaikka sitten laitetaan tosiasioiden eteen kun tulevat käymään. Jostain syystä ei ole huvittanut tästä huudella.

Äitiysvaatteita en ole koskaan raaskinut ostella, tuntuu niin turhalta laittaa niihin vähiä rahoja, kun niitä tarvitaan vain väliaikaisesti. Tällä kertaa on omia vanhoja liian suuria vaatteita laatikollinen, aloin niitä kaivella, laihduin edellisen jälkeen niin paljon, että jotkut entisistä arkivaatteista on vieläkin liian suuria.

Kukkikselle ja Naurukohtaukselle :hug: . Jaksamista.

Silleri rv 14+2 (en ole keksinyt vuokralaiselle kutsumanimeä. Jos laittaisi SuVi, niinkuin Suunnitellusti Viimeinen? Mutta entä jos se onkin sitten poika?)
 
Moi

Kukkis ja Naurukohtaus :hug: , toivottavsti kaikki on hyvin....

Täällä väsymys iskenyt tänään, olin juts käymässä unille kun kaveri tuli käymään ja ois tehnyt mieli sanoo et hei mä käyn nukkuu, =) mut eihän sitä kehtaa..oon ihan silmät ristissä nyt kun en enää viitsi käydä kun kohta typy herää...yö meni valvoskellessa

sain tänään postista tuon anitan tukivyön ja meinaan huomenna pukea sen aamusta päälle ,josko se auttais tähän selkäjomotteluun...on vähän reilu vielä masun kohdalta mut hyvin saan sen tarroilla alhaalta kiristettyä..

ei tässä ihmeita, yritän selviytyä tästä päivästä |O ...onko kaikki muuten jo kertonut lähimmilleen et odottaa...mä en oo kellekään :) ,paitsi poika jo mietti et miksi mun masu on pyöreä =) ..oma äitini kysyi ja sain kuulla jotain niin ärsyttävää kommenttia et ei huvita kertoa nyt kenellekään :/ ...tosi kiva....

mut nyt hakee muru vaunuista

pw 13+6..(oho)
 
Heippa kaikille!
Nyt minäkin uskallan jo ilmoittaa itseni tänne =) . Olen kovasti seurannut tätä ketjua mutta en vain ole "uskaltanut" liittyä joukkoon ennen tätä päivää. Eli tänään oli np-ultra jossa kaikki oli hyvin :) . Turvotus oli tasan 1mm. Siellä se heilutteli meille. Oli ihanaa nähdä pikkuinen. Tähän asti on ollut niin epätodellinen olo, kun mitään oireita, väsymystä lukuun ottamatta ole ollut. Oon itekseni miettinyt että oonkohan ollenkaan raskaana. Mutta tänään tuli todistettua että kyllä siellä asukki vain on. Kyllä jännitti ihan sairaasti mennä ultraan. Sydän hakkasi mulla varmaan 200.
Tämä on meidän kolmas lapsi. LA on 16.10 ja synnytys K-PKS.
 
Aurinkoista huhtikuuta kaikille täältäkin =)

Tänään oli odotettu lääkärineuvola ja ultrassa näky tosi vilkas pieni sikiö, kovasti heilu menemään ja nähtiin selvästi sormet ja varpaatkin =) Pää alaspäin tykkäs kovasti olla ja heti kun koetti täti mittailla ni alotti kauheen peuhaamisen :LOL: Niin ihana oli kyllä nähä et pienellä kaikki kunnossa, mieskin ihan täpinöissään :heart: Kotona katottiin heti perään ultravideo (omalla kameralla kuvataan kaikki ultrat) ja illalla ois tarkotus porukoillekin näyttää. Mies jo kovasti tsuumailee et näkyykö pippeli vai ei :LOL: Eiköhän me kysytä sit rakeneultras, uteliaisuus on nii kova kun oon nii varma pojasta (joo olin viimeski ja tyttö tuli, mut nyt on niin erilaiset raskauvet et hmm... ;) ) Samalla katto alapään asiat ja otti papan, mut siis kaikki päällisin puolin kunnos ja käski jo ens viikolla alkaa varailla aikaa sinne rakenneultraan.

Muuten edelleen hyvä olo jatkuu, ainuina miinuksena karmee liitoskivut mitkä vain päivä päivältä pahenee.. lonkat iha jumissa kun pitempään on jaloillaa ja varsinki kun selälleen menee ja on jonki aikaa ni ylös ei meinaa päästä ja tuskille käy. Vauvamasuakin alkaa pikkuhiljaa pukkailla, farkut hienoisesti alkavat jo ahistaa et siirryttävä kohta mammahousuihin kunhan ne kaupasta saan haettua.. :whistle: Ihanan tunikan sain tänään ellokselta ja on kyllä aivan ihana varsinki kun kunnon masun siihen jo kuvittelen, eikä olleskaa oo ees äitiystunika vaan ihan tavallinen.

Vointeja kaikille =)

 
Heippa kaikille!
Meillä oli tiistaina 1.4 ensimmäinen ultra ja kaikki näytti olevan kunnossa! Siellä se meidän pieni toukka myllersi ja täti sanokin että aika vilkas vesseli! Nähtiin kaikki hyvin ja jopa pienen pieni nenäkin erottui!
Olo jo jotenkin varmempi nyt kun on nähnyt että siellä se oikeesti on! :heart:
Nyt viikkoja kasassa 13+2 (uä 13+3) :)

Hyvää vointia kaikille niille joilla on ollu matkan varrella vaikeuksia ja tsemppiä jatkoon, peukut on pystyssä!

Mikä tämä juttu ilmaisesta ultrasta oli täällä hämeen seudulla?
 
Heippa kaikille
laskettu aika on selvinnyt 17.10
ulrtassa olen käynyt jo 2 kertaa kun on ollut runsasta verenvuotoa.
Saisi jo loppua vuodot, tosi inhottavaa kun koko ajan stressaa. :/
hematooma näkyi ulrtassa, ja se ilmeisesti vuodellut.

tyksiin menen sit syksyllä jos kaikki menee hyvin :heart:

12+0
 
Nyt vasta itsekin bongasin tämän uuden pinon..

Itsehän en ultria kannata ja tässä tuli jo pari hyvää esimerkkiä, miten niistä usein aiheutuu (todnäk turhaa) huolta odottajille. Ja enpä huolehtisi siitä, vaikka down vauva olisi tulossakin.. Minusta on ihanaa kun saa nauttia raskaudesta ilman turhaa murehtimista, kuulla sydänäänet, tuntea liikkeet ja ottaa vastaan lapsen sellaisena kuin hän on. Miten joku vammaisuus diagnoosi tekisi hänestä yhtään vähemmän rakasta :heart:

Noh, tiedän etteivät monet tämänkaltaista tekstiä kaipaa mutta sanoinpahan kuitenkin ajatukseni..

rv14
 
Heippa kaikille!

Tulikin tonne edelliseen pinoon kirjoiteltua,kunnes huomasin että uutta pukkaa :wave:

Eilen tuli tehtyä sitten ensimmäisiä raskauteen liittyviä ostoksia, eli H&Mn mama-farkut lähti mukaan..ahh mikä helpotus oli istua töissä ne jalassa. ;) Ja että ne ei kiristäny niin ne myös ISTUI! Tähän asti on menty lökäpöksyillä.
Toinen tuote mikä lähti mukaan oli Weledan Raskausajan hoitoöljy.Mulle on tätä suositeltu.Tuote on luonnontuote ja siihen ei ole lisätty hajuaineita, siksi sen haju arvelutti etukäteen.Se tuoksuu "luontaistuotteelle",mutta haju ei ole voimakas ja haihtuu.Joten ei aiheuta etomista ainakaan mulla.

Tänään myös posti toi kättäriltä mukavaa postia, verikokeen ja uä-tutkimuksen tulos oli täysin normaali, en siitä kovasti ollut huolissanikaan,nt oli 1,1mm.Mutta helpottava tieto jokatapauksessa.

Kyselinkin aiemmassa pinossa vähän ihmisten kantoja,että onko monikin menossa 4D-ultraan? Onko kunnallinen rakenneultra riittävän luotettava?

Hih hauska saada kohtalotoveri hobitti2003 ja vielä noinkin läheltä. Saa nähdä kuinka pitää lasketut ajat kutinsa!Siitä täytyy ehdottomasti sitten ilmoitella =)

Kukkis ja Naurukohtaus kovasti voimia teille,toivotaan parasta :heart:


 
Huomenta!
Ja kiitos kaikille antibioottikyselyihin vastanneille, kuuri ilmeisesti auttoi kun oireet ovat hävinneet, että ei ihan kaikki vaikuttavat aineet nousseet oksennuksen mukana ylös :)

Mukava kuulla kokemuksia nt-ultrista, itse ei malttaisi millään odottaa, oma aika on ensi viikon torstaina. Tiistaina kävin neuvolassa antamassa seulontanäytteen ja samalla kuunneltiin sydänäänet, jotka pompotti tosi kovaa, oli ihana taas huomata että joku siellä mahassa asustaa.

Yleiseen ultrakeskusteluun sen verran, että aion kyllä käydä molemmissa ultrissa jotka kaupungin puolesta tarjotaan, mutta en enempää. Uskon että niistä saan tarvittavan tiedon tulevaa varten...Emilynin kantaan voisin muuten yhtyä, mutta haluan kuitenkin tietää, jos vauva olisikin niin vaikeasti vammainen, että raskautta olisi mahdoton jatkaa. Menee taas vähän mörköjuttujen puolelle, mutta kuulin vasta tapauksen, jossa äiti ei ollut käynyt nt-ultrassa, vaan ensimmäinen ultra oli ollut rakenneultra, missä oli todettu, että vauva on niin vaikeasti vammainen, että raskaus oli pakko keskeyttää niin pitkälle edenneenä...

No menipä taas synkäksi, ehkä ilmalla on jotain vaikutusta, täällä tulee lunta oikein pyryttämällä ja olisin niin kovasti toivonut kunnon auringonpaistetta. Vaan eiköhän sekin vielä tule =)

Mukavaa päivää kaikille toivottaa,

Taralee 11+5
 
Huomenia.
Kovasti kiitoksia kaikille tuestanne :hug: Eiköhän tämä tästä.Ensi viikolla varaan ajan lapsivesipunktioon.Tuloksesta en osaa sanoa vielä mitään,jatkotoimenpiteitä ajatellen mutta ei se keskeytys poissuljettu ole :'(

Asiasta toiseen.....Onko kellään muulla selkäkipuja jo nyt? :eek: Siis mulla on ihan sikakipee alamaha ja selkä ja sitten vielä liitoskivut päälle :kieh: Oon meinannu että pitääkö sitä ihan ostaa tukivyö,esikoiseta en tarvinnu mutta tää on nyt jo niin paha että millasta se on sitten kesällä :eek:

Päänsäryistä Mulla on joinain päivinä niin paha päänsärky että meinaa taju lähtee :/ Silmissä vaan sumenee ja oksettaa.Migreeniä mulla ei ole todettu mutta en nyt sitten tiedä tekeekö se tuloaan :/

Nyt shoppaamaan esikoiselle välikausipukua :wave: Illalla pääsen ihan yksin Hulluille Päiville kun mies on esikoisen kanssa :p
-Laura ja MiniMatkustaja 13+4-
 
FPI
Huomenta :flower:

Tervetuloa nannu!

4D-ultraan varasin sitten eilen ajan, Felicitakseen Tapio Kurjelle 16.6.2008 eli rv 25. Ja siinä mielessä olen kyllä Emilynin kanssa samoilla linjoilla, että vaikka olisikin vammainen lapsi, niin ei hän yhtään vähemmän rakas olisi tietenkään, mutta haluan kumminkin käydä tuolla 4D:ssä.

KerroTokiLisää, vau! miltä ne liikkeer tuntuvat? sitähän sanotaan, että liikkeet tuntuis vasta rv 18-20, mutta toki varmasti eroja! Yhdessä englanninkielisessä linkissä oli, että liikkeet vois tuntea tosiaan jo aiemmin. Mulla on vasemmalla puolella mahaa tuntunut pari kertaa sellaista pientä kuplintaa (erilaista kun ilmavaivat), mutta en tosiaan osaa sanoa voisiko ne olla jo pepen liikkeitä? Viisaammat kertokaahan kokemuksianne!

Mukavaa perjantaita! :heart:

FPI+pikku-pepe rv 14+4
 
FPI - Edellistä kun odotin niin tunsin liikeitä jo viikolla 14,juuri sellasia ns sipaisuja.Kuulema se menee enemmänkin niin että ekaa kun odottaa niin ne liikkeet tulee hiukan myähemmin.Myös mullakin meni siis niin.
Mulla ei ihan alussa liikkeet ole tuntunut kuplinnalta vaan ihan sellasilta että liikettä sieltä tapahtuu,ei tietystikkää mitää rajuja liikkeitä kuitenkaan.Ja ne kyllä erottaa esim siitä että onko ilmaa vattassa yms.

Mä tässä kaurapuuroa syön,aamu alkanut ilman pahoinvointia toistaseksi,eilen aamullakkaan ei ollut pahoinvointia mutta sitten 4h heräämisen jälkeen tuli ylös ja taas helpotti onneksi loppupäiväksi.
Ihanaa ilmaa pidellyt koko viikon =)

Nannu - tervetuloa mukaan =)

Joku tässä oli puhunut että ei ne ultrat olisi niin tärkeitä kuitenkaan yms niin kyllä mulle ne on hurjan tärkeitä,en missää nimessä jättäisi niitä väliin ja aina kuitenkin vähän tietää tilannetta vauvalla masussa yms.

Mutta mukavata perjantaita kaikille..

Annu & mussukka 11+0
 
Päivää!
Opiskelupäivä kotosalla..
Nt-ultrassa oltiin aamuvarhaisella. Siellä pikkuinen sätkytteli, kun alettiin aamutoimia häiritsemään. Niskaturvotus oli 1.7mm, ok.
Kokoa oli vähän yli 6cm ja vastasi viikkoja. Oli niin vähäisiä heittoja, että l.a. pysyi samana.
Hyvä mieli tuli taas. Ja taisi mieskin olla tyytyväinen, että tuli mukaan ja lähti sitten vasta töihin. Vähän kävi mielessä, että miten juhlistaisi taas yhden etapin ohitusta..Onko ideaa?
Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua kaikille!
hobitti 12+6
 
Liikeistä oli puhetta niin itse olen tuntenut liikkeet aina "myöhään vasta joskus viikkojen 18-20 paikkeilla johtuen osin siitä että minulla on aina ollut istukka etuseinässä ja se kuulemma vaimentaa liikkeiden tuntemista. En sitten tiedä onko näin vai onko minulla muuten huonompi tuntoaisti :D
Ultrista ja niiden tarpeellisuudesta oli puhetta. Itse koen esim rakenneultran tarpeelliseksi ja sinne menen yksityiselle kerta sitä ei meidän kunnassa muuten tarjota.
Itse pidän tärkeänä tietoa siitä että jos vauvalla on jotain "vialla" siksi että tarvittaessa osataan varautua jo ennen syntymää siihen mitä on tulossa ja jos vaikka tarvitaan jotain toimen piteitä synnytyksen jälkeen niin se on jo valmiiksi tiedossa. Vaikka eihän nuo ultraukset sitä takaa että lapsi on terve vaikkei niissä mitään poikkeavaa havaittaisikaan.
No jokainen päättää nämä asiat itse ja tekee niin kuin parhaaksi näkee.
pumppernikkeli ja niilo 14+2
 
Hei kaikki!

Tervetuloa uudet! :flower: Ja tsemppiä Naurukohtaus ja Kukkis :hug:

Ensin kerron hyviä uutisia. Eli olimme eilen miehen kanssa nt-ultrassa, sattui vielä tuttu kätilö ja mahassa kaikki hyvin. Vilkas pieni ihmisenalku sieltä vilkutteli äitille ja isille, kuvia saatiin mukaan ja nt oli 0,9mm. Laskettu aikakin pysyi tasan samana, joten tarkka kaveri siellä loikoilee. Veriseulassakin kävin, ihan vaan sen takia kun jo ammattini puolesta osallistun mielelläni uusiin tutkimuksiin. Jäätiin sitten ultrahuoneesta ulos tullessa "kiinni", kun miehen pomo ja yksi työkaveri tuli käytävällä vastaan. Joten eilen kerrottiin tuleville isovanhemmille ja tädeille ja sedille pienokaisesta.

Ja koska elämä on, niin aina täytyy hyvän seuraksi tulla jotakin huonoa. Vaarini nukkui ajasta ikuisuuteen eilen aamulla, hyvin rauhallisesti isoäitini läsnäollessa. :'( Oli ollut huonommassa kunnossa jo pitkään ja sairastellut, joten odotettavissahan tämä oli, mutta aina se suru ja ikävä kuitenkin yllättää. Hautajaisia vietämme perhepiirissä viikon päästä lauantaina.

Emilyn oli kommentoinut ultrista. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja oikeus tehdä ratkaisut niiden perusteella, miten itselle parhaiten sopii. Minä hyödynnän kunnan tarjoamat ultrat monestakin syystä. Haluan tietysti nähdä vauvan ja saada mahdollisimman paljon tietoa hänestä jo odotusaikana. Mikäli jotakin "vikaa" ultrassa todettaisiin, en aborttia tekisi (ellei ole kyse jostain joka tapauksessa kuolemaan johtavasta kehityshäiriöstä). Tärkeintä itselleni on se, että jos vauvalla jotakin todettaisiin, pystyisin saamaan asiasta etukäteen tietoa. Toiseksi täällä meillä ei esimerkiksi öisin ole sairaalassa lastenlääkäriä, joten senkin vuoksi käyn ultrassa. Että jos jotain häikkää olisi, voisin suunnata synnyttämään Helsinkiin tai sitten täällä osattaisiin tilanteeseen etukäteen varautua. Tulipas monimutkaisesti selitetyksi...

Joku puheli ilmavaivoista... :wave: Täällä myös. Jatkuvasti. Ja iltaa kohden maha turpoaa ja tuntuu, että se on tosi kipeä kun on niin täynnä ilmaa. Ainoa, mikä auttaa on, että käy makuulle aika kippuraan ja antaa vaan tulla. Cuplatonia voisi tietty kokeilla.

Jaahas, taitaa mun oma aika loppua, mies ja typy tulivat kaupungilta, joten ruokaa pöytään. Aurinkoa kaikille! :heart: MiHLa ja Mökö, rv 11+3
 

Yhteistyössä