Tuo ""mistä tietää lähteä sairaalaan"" kysymys pyörii varmaan monen mielessä, enkä minäkään ole sitä päässyt pohtimasta.
Minulla ensimmäinen synnytys käynnistettiin vähäisen lapsiveden takia, joten silloin ei tarvinnut muuta miettiä, kuin että olen oikeaan aikaan paikalla.
Toista lasta odottaessa mietin, mistä tiedän milloin lähden. Ja empä olisi tajunnut lähteä ajoissa, jos en soittanut äitiyspolille ja kysynyt neuvoa. Silloin wc-reissulla huomasin paperissa isomman limaklöntin, jossa oli muutama veriviiru. Tietysti ensimmäisenä soittelin äidille, että mitäs tämä nyt on. Hän käski ottamaan ampparin ja lähtemään sairaalan...en uskonut, vaan soitin vielä sinne äippäpolille, josta sain saman neuvon. Senkin jälkeen jäin vielä kaikessa rauhassa pakkailemaan tavaroita ja odottamaan miestä töistä kotiin. En uskonut, että synnytys olisi oikeasti käynnistynyt, eihän minulla ollut supistuksia, eikä lapsivesi ollut mennyt. Omalla autolla lähdettiin kaatosateessa ajelemaan sairaalalle, ja eipä keretty kummasta matkaa ajaa, kun supistukset alkoivat, ja olivat heti säännölliset. Puolessa välissä matkaa, aloin hiljaa huokailla, että kumpa kestäisin loppumatkan, tai ennenkaikkea että vauva pysyisi masussa. Sairaalaan päästiin yhtenä kappaleena, paikat oli auki 5cm, ja tästä tunti ettenpäin ja poika oli maailmassa.
Nyt olen miettinyt, osaanko lähteä tarpeeksi ajoissa matkaan, jos synnytys alkaa taas yhtä mystisesti, ja nopeutuu tuostaan. Mies jo pähkäili, että entäs jos ponnistellaan oman kodin eteisen lattialla. Olenkin miettinyt, että kysyisin, jos suostuisivat käynnistämään synnytyksen ennen laskettua aikaa. On tietysti ihanaa, että synnytykseni ovat olleet nopeita ja helppoja, mutta liian nopeakaan ei ole paras vaihtoehto.
Kivunlievityksistä: En itsekään osannut esikoista synnyttämään mennessä sanoa, mitä haluan kipuihin. Mutta kyllä minulle esiteltiin kaikki mahdolliset vaihtoehdot, joista sitten epiduraaliin päädyin. Pojan synnytyksessä en kerennyt saamaan puudutteita, kerran haukkasin ilokaasua, ja sekin meni pieleen, joten aika luomusynnytyshän siitä tuli

Nyt olen taas asennoitunut ajatukseen, että jos tämä synnytys on yhtä nopea tai nopeampi kuin edellinen, niin luomuksi se taas menee.