Onneksi Vilkulla kaikki hyvin

Oli se raskausaika vaan yhtä hermoilemista. Tosin toista odottaessa ei varmaan ole aikaa miettiä niin paljon ja tietääkin enemmän kaikesta. Vai miten on, ottaako sitä rennommin? Tietenkin verenvuoto on eri asia, mutta noin niin kuin muuten.
Meillä tilanne toisen suhteen on ennallaan, ei käytetä ehkäisyä, mutta eipä kyllä oviksen aikaan yritetäkään eli tulee jos on tullakseen. Menkkojen alkaessa en ole pettynyt enkä huojentunut eli ihan hyvä tilanne sen suhteen. Huomaan kyllä, että mieli muuttuu pikku hiljaa myönteisemmäksi ja myönteisemmäksi. Viikonloppuna tuli pitkästä aikaa hankittua krapula ja sunnuntaina kyllä mietin, että tätä se sitten todennäköisesti olisi päivästä toiseen, että voi käääks! Siis ei krapulaa, vaan raskauspahoinvointia, mutta samaltahan ne tuntuu.
Taitaa Pinjan poika olla aika temperamenttista sorttia, kuulostaa vähän siltä... Vaan hyvä se on, että luonnetta löytyy! Äidille lehmän hermoja!
Tytskä aloitti hoidon reilu viikko sitten ja vaihtelevasti on mennyt. Pari aamua meni ihan hyvin, mutta nyt on itkua aamuisin vääntänyt, mutta se kait kuuluu asiaan. Vaikeuksia hänelle teettää myös oman vuoronsa odottaminen (syöminen, pukeminen...) kun on tottunut kotona olemaan aina ensimmäinen. Samoin hoitajan erilaiset säännöt tuottaa hänelle vähän hankaluuksia, mutta eiköhän se siitä ajan kanssa. Kotonakin on vähän itkuisempi ollut ja yöt ovat menneet katkonaisemmaksi, että aika raskasta tämä opetteluvaihe, mutta parempaan päin koko ajan onneksi mennään.
Mä en ole seurannut mitään noista reality-sarjoista. Välillä menee useampi päivä, etten edes ole avannut telkkaria. Sisustusohjelmia tykkään katsoa, mutta nekin menee välillä ohi. On niin hektistä tämä elämä tällä hetkellä ja kun hiukan vapaata on yritän tehdä tytön kanssa jotain kivaa (puistoa tms.) vissiin vähän huono omatunto tuosta hoitoonviemisestä. Silloin kun oltiin kaiket päivät kotona rahtasin häntä mukana sinne tänne, enää ei tulisi mieleenkään hoidon jälkeen lähteä vaikka shoppailemaan.
Mitäs teidän muiden lapsukaiset syö? Laitatteko pari kertaa päivässä kunnon kotiruokaa vai turvaudutteko purkkiin tai einariin? Meillä hoitotäti syöttää pääasiassa jotain valmista, helppoa ja halpaa tyyliin nakkia/kalapuikkoa/maksalaatikkoa, joten mulle on tullut paineita, että edes toinen ruoka olisi ilman lisäaineita. Laittakaahan vinkkiä, jos teillä on jotain helppoja kotiruokaohjeita lastenne mieleen, niille olisi nyt käyttöä..
Daisy ja neitokainen 1 v. 2 kk +risat