<3 HuHTiKuuN MaSuaSuKiT <3 Helmikuussa VOL.2

Kadak meillä oli vähän pakko vaihtaa 6-7 paikkaseen kun noita lapsia on kohta yhteensä 4 niin ei enään mahduttas kulkemaan koko joukko. vaikka miehen pojat onkin vain joka toinen viikonloppu ja lomat meillä niin kuitenkin liikutaan paljon. varsinki loma-aikana mökille yms. ja on oikeesti ihanaa kun en tarvii ahtaa pienelle takapenkille 3 turvaistuinta ja kuunnella aina kun mätkivät toisiaan ja tappelevat kun jonkun käsi on jonkun suussa jne :D

Olipa eilen oikeen kiva päivä taas. kotona oli vedet poikki niin poika oli sitten mummolassa koko päivän ja minä huitelin ostoksilla ja ajelin asioilla. no eikös sitten vaavi päätti ilmottaa omasta olemisestaan keskellä moottoritietä kamee mylläys alko masussa ja tuntu että se änkee masun läpi ihan väkisin. alkoi ihan vedet valuu silmistä kun sattu se pyöriminen. onneks rauhottu hetken mylläyksen jälkeen.

tänään olis neuvola. pääsee taas valittamaan joka kolotuksia ja mittaamaan paineet. vähän alkaa hirvittämään kun 35 viikkoa täyttyy huomenna ja sillä viikolla mulla viimeks nousi paineet ja tuli proteiinit plussalle. Huomenna alkaa virallisesti äippäloma :)

Nellah ja Toni 34+6
 
pikainen kommentti kun häistä on ollu puhetta. toi vuosi 2010 näyttää olevan hyvinkin suosittu.
meillä myös häät silloin ja parilla kaverillanikin.
täytyypä kohta varailla kirkkoa kun näyttää tulevan ruuhkaa :LOL: :LOL:
 
Perjantaita, onpas huonosti nukuttu yö takana. En tiedä mikä oli. Jostain syystä heräilin kokoajan, jopa siihen kun kissa kävi juomassa.... nyt haukotuttaa, ja pahasti.

Ja koko aamun alamahaankin koskenut ja alaselkää vihlonut. Ei yhtään kivaa.

Maksimissaan 6 viikkoa niin sitten meidän Kirpun täytyy olla sylissä. Hui, toisaalta tuntuu että siihen on vielä hirvittäpän pitkä aika, aivan liian pitkä. Mutta toisaalta toi aika menee varmasti hurjan nopeasti.
Ja kun saattaa aikaisemminkin tulla.....

Nestehukkaa yritän paikata edelleenkin. Jospa tästä mun juomisesta nyt jotain hyötyä olisi.

Allusmamma. Sitä mietin että kun hb oli viimeksi neuvolassa 109 ja jos minulla mahdollisesti oli silloin jo nestehukka niin tarkoittaakohan se nyt sitä että todellisuudessa saattaa olla vieläkin matalampi?

Nannuli32 uskoisin että vaikka teille tulisi taas alta 3kg vauva niin jos kaikki vain on hyvin niin voisitte päästä nopsaan pois.
Meillä esikko painoi 2.2kg syntyessään, eli periaatteessa oli keskonen ( vaikka siis syntyi täysiaikaisena). Ja syntyi vielä sektiolla. Silti päästiin kotiin tytön ollessa 4vrk vanha. Tämä siis vuonna 2004
Sitten tietenkin jos on jotain ongelmia niin on erijuttu. Mutta jos kaikki on äidillä ja vauvalla hyvin niin tuskin ne siellä huvinvuoksi makuuttaa.

NuuttiKyllikki. Ainakin tuolla K-SKS saa rintakumeja ja tutin lainaa. Mutta ajattelin silti ottaa oman tutin vauvalle mukaan.

Välilihan venyttämiseen vinkki, lämmitettävä kauratyyny tms. Sillä voi myös hautoa paikkoja ( ja ihan synnytyksenkin aikana ) Lämpö rentouttaa ja pehmittää ja samalla helpompi venytelläkkin.

Manna8 tosi kiva lukea että sinulla ja pikkuisella oli äippäpolilla kaikki hyvin. Että RM oireet ovat helpottaneet ( toivottavasti pysyyvätkin poissa ) ja pieni kasvanut noin hyvin.
Ihan vertailun vuoksi, toi meidän esikko joka syntyi pienipainoisena painoi rv 34 1.7kg

Samaa minäkin epäilin että voiko tosiaan olla kahdessa viikossa kasvanut puolikiloa masuvauva. Niinkuin meilläkin ultrien mukaan tapahtunut. Mutta toisaalta, tässävaiheessahan tämä kasvu on aika hurjaa. Ja kun vauvelit ovat kuitenkin muuten kehittyneet jo tosi hyvin niin on aikaa kasvaa.

Mannalle hurjan isot onnittelut tällepäivälle =)

Nellah onnea uudesta autosta. Plääh, meidän pitäisi ostaa se kattoboksi. Tohon farkkuun kun mahduttaa vauvan syntymän jälkeen kaksi aikuista, kolme lasta ja kaksi koiraa niin ei hirveästi jää tavaroille tilaa. Pitäisi niitä varten se kattoboksi hommata. Kun ei autokaan haluttais vaihtaa...

Mahanlaskeutumisesta, itse en kyllä ole huomannut mitään. Äitini viikonloppuna sanoi että olisi laskeutunut. Mutta en tiedä sitten... ultran ja tuntemusten mukaan vauva ei ainakaan ole laskeutunut yhtään.

Kiva lukea monelta hyviä neuvola ja lääkäri kuulumisia. Onneksi kaikki tuntuu suurimmalla osalla olevan kuitenkin hyvin vaikka kuinka on kaikenmaailman kremppoja ja vaivoja.
Kyllähän sitä itse kestää vähän kurjempaakin oloa kunhan tuolla masussa voidaan hyvin.

murinaa sukulaisista, tai oikeastaan miehen veljestä. Mikähän hemmetti siinä on ettei aikuinen ihminen( yli 30v) osaa velkojaan maksaa pois. Ja emännälleen oli vielä väittänyt maksaneensa ja summaa pienemmäksi kuin mitä se on. Sanonko että hiukka sieppaa...

Usvametsän neito, siun pitää ottaa jo kosia ihan tosissaan. Suklaiden ja ruusukimpun kera ;)


Mie olen ihan innoissani tämän vauvelin jaloista. Siis kun aiemmissa raskauksissani en ole tällätavalla päällepäin päässyt tuntemaan. Olleet vauvat ilmeisesti sellaisissa asennoissa.
Mutta tämän kaverin pyllyn tyntee selkeästi vasemmalla ylävatsalla. ja sitten potkii tuonne oikeaan kylkeen. Ja siellä kun pitää kättään sopivalla hetkellä niin ne ihanan suloiset pienet kantapäät tuntuvat siellä ja melkein saa kiinnikkin niistä.

Aamulla just katselin pikkuisen myllätessä pinnasänkyä ja mietin että ihan oikeasti meillä on kohta suloinen tuhiseva nyytti täällä kotona.
Vaikka tiedän että ikävä tulee tätä vauvamasua niin silti aivan ihana saada Kirppu pian syliin.


Lunta vain sataa.... viimetalvena sitä ei tuntunut millään saavan ja nyt sitä taasen riittää.


t: Solina ja Kirppunen rv 32+5
 
Kyllä taitaa tosiaan mennä tuo maksu jos olet minuuttia ennen puolta yötä sisään kirjautunut.Niinpä mekin ajelimme ympäri kaupunkia ennen kolmosen syntymää että ehti kello yli puolen yön.Asutaan täällä perifeeriassa..
Minunkin vauva laskeutui jo viikolla 31, lääkäri sanoi vaavin olevan ihan alhaalla, ns. luukulla.Sf mitta jäi myös ihan vaatimattomaksi.Kiinnittynyt ei vielä ole, sen tietää jo siitä kun tuntee pään pyörivän vasten virtsarakkoa.Neuvolantätihän tunnustelee yleensä pään kiinnittymisen.Eli ottaa kiinni ja heiluttelee.. :D Minulla on aina mennyt noin kolme viikkoa kiinnittymisestä synnytykseen.Ennen kyllä sanottiin ettei lapsi uudelleen synnytäjällä välttämättä kiinnity lainkaan, liekö sitten nykyvauvat erilaisia.
Voi kun teillä monella on vielä elämä edessä kun olette vielä nuoria,ihana lukea noita naimisiinmeno suunnitelmia.Meillä oli viime kesänä jo 20- vuotishääpäivä.Mitähän minä muuten sain lahjaksi...ei kait se ukko pirulainen jättänyt ilman lahjaa...Nyt olen vähän vihjaillut että sormus olisi ihan kiva siitä hyvästä kun vielä yhden lapsen sille pyöräytän. =)
 
Paape
Terveisiä viikolta 34 ja mahataudista. Aika karua. Tämän masun kanssa ei enää kovin mukavaa hommaa! Onneksi nyt olo helpottunut ja pääsee taas nauttimaan ihan vaan raskausvaivoista =) Mummi haki esikoisen hoitoon eilen, jotta saadaan lepäillä, ihanaa.
Lisääntynyt valkovuoto ja välillä vähän paakkumainen lima ovat olleet huolenani. Eilen olisi ollut neuvola, mutta kun en jaksanut mennä vessaa pidemmälle, se jäi väliin. Ensi viikolla neuvolalääkäri, siis viimeinen sellainen, hei me ollaan ihan loppumetreillä!

Paape 34+2
 
huomenta mammoille :wave: eilinen meni pitkästä aikaa kokonaan kotona ja pahemmilta menkkakivuilta vältyttiin, mutta tosiaan laskeutumis/kiinnittymiskivut kiusasivat :headwall: yö meni taas valvoessa, en varmaan enää kunnon yöunia saakkaan nukkua :kieh: voi että kun odotan mahalla nukkumista!!

meidän häät ohjelma sai taas mun suunnitteluvimman kattoon!! vois alkaa ihan tosissaan suunnitteleen ja kattoon paikkoja sitten vauvan tultua, koska kyllähän sitä omaakin aikaa on ja se kannattaa käyttää hyödyksi :D pitäisi nyt vaan tosissaa keskustella porukoiden ja appivanhempien kanssa budjetista niin osaa vähän suunnitella.. meillä ei itsellä ole varaa pistää kun ehkä maksimissaan 2 tuhatta ja sekin mielummin jäisi säästöön..

kuinkas teillä jotka ootte jo naimisissa, on vanhemmat auttanut budjetissa? onko se nykyään edes niin?? meillä porukat ja varsinkin appivanhemmat varakkaita, joten kyllä heitä rahaa löytyy, jos vaan raaskii kysyä :/

mehän saadaan tästä pinosta jo kunnolillinen häät 2010-pino aikaseksi :LOL:

äippärahasta/palkasta musta kun tuntuu että mulla jää yksi palkka ns. väliin vai olenko vaan tyhmä..? eli mulla tulee palkka viimeinen pvä. ja 15 pvä. eli kaksi kertaa kuussa. nyt tänään on siis palkanmaksupäivä, mutta äippäloma virallisesti alkaa 27.2. niin eka raha kelalta tulee ajalta 27.2-2.4 ja 2.4 on maksupäivä. niin siinähän jää sitten periaatteessa yksi palkka maksamatta eli tuo 15. päivän palkka, vai kuinka se menee???

tänään pitää mennä töihin katsomaan kuinka porukka pärjää ilman pomoja.. porukat lähti lomalle ja pyysi sinne katsastamaan, kun kukaan muu ei vielä handlaa noita firman pyörittämisjuttuja :/ ihan kiva mennä :D kahdelle työkaverille (miehiä) on myös lähiaikoina tulolla lapsi nii kiva päästä kyseleen kulumisia :saint:

sitten ajattelin mennä ostamaan toisetr imetysliivit ja vauvalle jonkinlaisen villaisen väliasun haalarin alle ja bodyn päälle (sairaalasta tulovaatteet) ja joku kiva body myös isyyspakkaukseen niin sekin alkaa olemaan valmis :heart: vien pakkauksen anopille ja hän tuo sen meille kun ollaan sairaalassa niin odottaa isiä kiva yllätys :D

kauhee sepustus taas :ashamed:

JJ-t ja Joona 35+0 :heart:
 
pikaisesti

hääbudjetti: mehän mentiin naimisiin nyt joulukuussa pääkaupunkiseudulla ihan perinteisin menoin, kirkko ja häävalssit jne. Rahaa meni vähän yli 6000 euroa, johon molempien vanhemmat osallistuivat haluamallaan tavalla. Käytännössä maksettiin itse noin puolet.
 
Mannalle romanttista sekä onnellista hääpäivää, mummoni uskomusten mukaan onnittelen sitten tuoretta avioparia :heart:

niin ja huomenia vaan kaikille!!
täällä pitäisi lähtee tänään nuoruusvuosien idolibändin keikalle, vaan kuumemittari näyttää uhkaavia lukemia, ja päätä polttaa :( itseasiassa jo toista päivää!! ääääk..

yö meni pitkästä aikaa ihan jopa välillä nukkuessakin, jopa 4h putkeen, ennenkun vessahätä herätti!!

millaisia isyyspakkauksia olette tehneet, ja mistä hankkineet tarvikkeita? itsekkin vähän innostuin ajatuksesta kun luin täältä :D

mä en tiedä muuta noista kelan rahoista, kun että eikö se ä-loman alkuajan raha makseta sitten takautuvasti silloin kun eka ä-raha tulee?! näin olen käsittänyt.
mä kun olen sairaspvärahalla, saan viimeisen sairaspvärahan 20.3, ja ä-loma alkaa 23.3, seuraavan kerran saan rahaa eli siis ä-rahan 28.4, kun la on 29.4.

autosta..meidänkin oli hommattava tilavampi menopeli, kun alkaa porukkaa olemaan, vakiona vauvan synnyttyä 4, ja miehen poika joka käy väh. joka toinen vkoloppu..ja istuimia takana siis 2 ja yksi koroke..sitten kun reissuun lähdetään,sukulaiset kun kaikki asuu kaukana, on mukaan mahduttava tuplavaunua, ja matkasänkyä, vaatekassia jne.. :D

hauskaa päivää kaikile :heart:

- nannuli ja tyyppi rv. 31+2-
 
kylläpä taas alkoi mukavasti tää päivä..laskut teki yhteensä yli tonnin ja tilille jäi joku sata euroo.seuraavan kerran tulee mun äitiyspäiväräha 23.3 ja niistä rahoista pitää maksaa ne laskut jotka nyt jäi sitten maksamatta,kun ei pysty!Voi vittu sanon mä,en siis varmaan ikinä saa ostettuu niit kestovaippoja jotka nekin tekee sen satasen ja mistäs mä laitan säästöön jos esim.vaikka tulis kiireellinen lähtö sairaalaan,että taksia tai jtn.pitäs maksaa.hitto tää paska nettikin pitäs sulkee varmaan kohta että jäis nekin rahat käteen niin että mä varmaan tulisin tääl mökis hulluks!!sori,mutta oli ihan pakko päästää tää ulos..
Miten voi olla mahollista että vaikka mä istun perse homeessa kotona sen takia että säästetään niin laskuja senkun tippuu postiluukusta!Me ei käydä missään,me ei tehdä MITÄÄN ja edes yhtä saatanan huoltsikalta ostettuu kahvii ei olla ostettu mikä sekin olis luksusta niin tää tilanne kiristyy aina vaan enemmän ja enemmän.!
 
elikkäs pahoitteluni kun en ole pahemmin täällä nyt taas kirjoitellut mutta on ollut vähän stressiä.. muutama viikko takaperin rv 30+2 olin sairaalassa 3 tunnin kestävien säännöllisten supistusten takia ja onneksi ne saatiin loppumaan supistusten esto lääkkeellä.. supistukset olivat kuitenkin saanut sen verran aikaan, että kohdunkaula oli pehmeä ja sormella auki kun sitä ennen viikko sitten lääkäri neuvolassa rv 29+2 oli kaikki ollut kiinni ja kiinteää.. no nytten oon sit siitä lähtien kärsinyt oudoista ja hyvin ikävistä menkka vihlaisuista...:( ja sain tietää että nekin ovat tietynlaisia supistuksia kun kävin lääkärissä.. no nyt vaan pitää ottaa rennosti.. anteeksi nyt etten ota huomioon kauheasti teidän kirjoituksia kun on nii hirveästi tullut kaikkea... :/ :flower: niin ja allusmammalle sen verran että muutan turkuun täältä helsingistä 13.6 niin en pääse siihen 10.3 olevaan tapaamiseen.. :/ siitä tulikin mieleeni, että onko täällä odottajia ketkä olisi turun seudulta? ajattelin että jos mahdollista tutustua uusiin ystäviin siellä...? mut menenpäs tekemään ruokaa niin kirjoittelen taas..:)

mamiti87 & VaaviPrinsessa 31+6.. :heart:
 
heikku no uskon että kyrsii :kieh:
tosta taksista vaan tuli mieleen, että mulle neuvottiin neuvolasta, että taksin saa omavastuuhintaan, 9e ja rapiat!! sama kuulemma ambulanssissa!!
meiltä tosin 70km synnärille, mutta kyllä kai se sama pätee lyhemmissäkin matkoissa?!
 
Nimiasiasta;me ei olla naimisissa,vielä..Ja kyllä meidän vaavin sukunimeksi tulee heti miehen sukunimi.Käsittääkseni se ei ole mikään ongelma.Vaan sen saa valita että onko äitin vai isän sukunimi.Joten se ei ole syy mennä naimisiin=). Meilläkin se on edessä ja siksi vaaville heti miehen nimi.Mutta en haluaisi nyt kesällä mennä,sillä tahdon näyttää hyvältä hääpuvus :LOL:
Joko siis reilusti raskaana tai selkeesti ei-raskaana,mutta en tahdo minkään raskauden jälkeisen pötsin kanssa seistä alttarilla.Eli katotaan kui käy.

Moni puhuu rahasta,joo,multakin puuttuu puolen kkden rahat kun tulee toi siirtymä äippärahaan.Mutta kaippa sitä pärjää,mies kuitenkin töissä=)Se on nyt muutenkin aina tankannut autot täyteen ja maksanut vaavin menot kun itellä tietty tulot pienentyi kun kotiin jäi.Onneksi ei ole tarvinnut ko omat menot ja puhlaskut maksaa niin on jäänyt kohtalaisesti shoppailuun yms ylikin.Ja ihme ja kumma pystynyt jopa säästötilin summaa kartuttamaan.
Ja appiukon sponsori-rahasekki on täysin korkkaamaton,ei ees pankkiin viety.Mutta silti mä murehdin näitä asioita.Kun olen niin tarkka kaikesta.

Tänään menenkin kattomaan 1v2kk vanhaa kummipoikaa veljineen.Ne on kyllä niin suloisia.

milky32
 
Alkuperäinen kirjoittaja milkystern:
Nimiasiasta;me ei olla naimisissa,vielä..Ja kyllä meidän vaavin sukunimeksi tulee heti miehen sukunimi.Käsittääkseni se ei ole mikään ongelma.Vaan sen saa valita että onko äitin vai isän sukunimi.Joten se ei ole syy mennä naimisiin=).
milky32
Isyydentunnustuksen jälkeen sen saa viralliseksi, mutta esim. synnärillä vauva kulkee vielä äidin sukunimellä. ;)
 
Ruttana mun isä on taksikuski ja kysyin että meneekö se sillain, niin sano että ei, kyllä hän ainakin täyttää ITSE se lapun kelalle, ja saa kelasta sen erotuksen!! mutta tääkin on vissiin tapauskohtausta!! ja taksikuski on velvollinen saattamaan synnyttäjän perille asti, tällöin kuulemma saa jonkun lippulappusen sieltä tarvittaessa!!
 
Pieni tovi taas vierähti edellisestä kirjoituksesta, mutta lukenut kyllä olen taas kaikki jutut. Siihen lukemiseen vaan aina menee niin aikaa, ettei sen jälkeen ehi enää omia kommentteja laittamaan :) Kovia ootte kirjottelemmaan!

Tänään olis ensimmäinen virallinen äippälomapäivä, mutta pöljyyksissäni oon ottanu töitä vielä tälle ja huomiselle päivälle sekä maanantaille :kieh: Mutta sittenpä se loma alkaa :heart: Viikotkin poksuu, tänään 35 kasassa!!!

Neuvolassa kävin aamusella ja nyt sielläkin saa joka viikko piipahtaa, onpahan ohjelmaa lomalle. Kaikki ok, tässä pikaiset tiedot:

Hemppa 101, syömäni rauta ei kai oo imeytyny.. Pitää kekkasta jottain muuta valmisetetta.
Paino +1kg koko raskauden aikana.
Verenpaine 112/68
sf 32 cm
Vauveli on pää alaspäin ja tosi alhaalla sekä melkolailla kiinnittynyt.
Olikohan vielä muuta?! Tässä kai ne tärkeimmät..
Sain muuten nyt ne sairaalan esitietolomakkeet, oli kuulemma täti unohtanut antaa aiemmin. Noehtiipä ne vielä =)

nippikselle ja perheelle aivan hirmuisesti onnea pienokaisen johdosta :heart: Olit sitten ensimmäinen :) Toivotaan hyviä vointeja ja kovaa kasvua pikkumiehelle!

Lähen nyt töihin, mutta kunhan äippäloma alkaa niin roikun täällä varmaan joka päivä :LOL:

annuli ja vauveli 35+0
 
No mähän soitin fiksuna kelaan,ja ne vahvisti just ton omavastuun 9,25?.Ja korvaavat molempiin suuntiin jos tarvetta on.aika hyvin mun mielestä.Vaikka ei meillä nyt taksi maksa muutenkaan älyttömiä,yöaikaan joku 35?.Mutta kivampi se jos maksaa vaan alta kympin.
Jos joku taksikuski suostuu kyytiinsä ottamaan ;)
 
Siellä se on meidän likka viimeistä päivää hoidossa :) ja miehelle kirjoitetaan töissä vakkarisopimus kun oppisopimus päättyy, viimeinen näyttö hänellä oli keskiviikkona, toivottavasti nousee palkkakin samalla.

Ja minä se nautin hiljaisuudesta, kohta voisi syödä ruokaakin. saa nähdä innostuuko mies, kun kysyin että tahtooko että kutsutaan tänne kahveelle ihmisiä viikonloppuna kun koulu ja hoito päättyi. Olo on jotenkin hassu, jännittää hieman miten tyttö suhtautuu kun jääkin kotiin, ei meinaa millään uskoa että kyllä me nähdään hoitokavereita vielä, kesällä käyvät vähintään pari kertaa viikossa meidän lähipuistossa ja talvisin ovat käyneet kerran viikossa lähiradalla luistelemassa. Muuten sitten pyörivät ties missä aamupäivisin ulkoilemassa. Mutta voihan sitä kysäistä puhelimen välityksellä mihin ovat menossa jos likalla on kova ikävä. Ja eilen pph sanoi, että kyllä heillä voi käydä kylässä vaikka hoito loppuisi :) Mitäköhän Timo T A Mikkosen vaimo sanoisi jos kuulisi että tällä mammalla on ainakin haikea olo kun hoito loppuu kun tyttö niin usein puhuu hoitokavereistaan ja tykkää olla siellä? Silloin kun mies on töissä taitaa ulkoilut jäädä kyllä lähimaastoon ennen vauvan syntymää. Paikat kun on auki ja vesipallo törrötti ilmeisesti heti suulla ja siitä heti seuraava olikin vauvan pää, ei kamalan kauaksi uskalla kävellen lähteä.

Mutta sellaista kivaa tällä kertaa.

jaahassu ja sammo 34+3
 
perjantaita kaikille!
Kohta on maaliskuu ja sittenhän jo voi vauvoja alkaa urakalla syntymään. Itse taidan kuulua joukkoon jo maaliskuussa synnyttävät - kun kaikki merkit viittaavat siihen.

Ultrassa viimeksi todettiin, että lapsivettä oli vähänlaisesti, kuitenkin normaalin rajoissa, mutta sitä seurataan. Lisäksi vauveli saatiin nyt keskikokoiseksi. Istukan virtaukset olivat hieman heikentyneet, joten siksipä äippäpoliseurantaa on tiedossa ja voi tulla käynnistyskin.
Neuvolassa kuitenkin sf-mitta oli korkea eli 33 cm ja terkka sanoi, ettei tää vauva nyt kovin pieneltä tunnu, joten ihmettelenpä vaan, olivatko nuo ultramitat ihan oikein. Yleensähän jos vauva on pieni/ vettä vähän sf-mittakin on pienempi.
Hemppa oli noussut parissa viikossa lähes 140:een, mitä ihmettelin ja vauvan sydän äänet olivat liikkeessä yli 170, mikä on kuulemma hyvä merkki, että liikkuessa sykkeet nousevat ja sitten tasoittuivat kyllä 140-145:een. Tämä kaveri liikkuu kovin paljon, joten uskon, että vettä on riittämiin. Terkka ei meinannut saada edes sykkeitä mitattua.
Turvotuksia ei ole ollenkaan ja sormukset sujahtaa ihan kevyesti sormiin. Niin ja pää oli tiukasti alhaalla ja oikeastaan jo kiinnittynytkin.

Kummeista täällä oli jo puhettakin ja kyllä se hieman päänvaivaa tuottaa, koska moni on eronnut kirkosta ja monilla ehdokeilla on jo kummilapsia, mutta nyt on jo kaksi asiasta otettuja ja ylpeitä. Olin tosi onnellinen, kun he olivat niin innoissaan ja ottavat tehtävän suurena kunniana. Ehkäpä vielä 1-2 kummia lisää pyydämme.

Häistä sen verran, että olisi ihanaa olla morsian. Häihin saa varmastikin rahaa kulutettua vaikka kuinka paljon, mutta pienemmälläkin budjetilla saa varmaan ihan kivat juhlat. Meidän häistä on sen verrran kauan, että tavat saattavat olla muuttuneet, mutta silloin mun vanhemmat kustansi koko hoidon. Silloin he pyysivät kemuihin mukaan myös omia ystäviään, jotka ei meille päähenkilöille olleet niin läheisiä, toki tuttuja - tää oli varmaan se kompromissi, kun he maksoi lystin. Voisihan sitä 20 vuoden kunniaksi pitää sellaisen uudelleen vihkimisseremonian - noita tasavuosia kannattaa kyllä juhlia.

Oletteko saamassa vai oletteko jo aiemmista vauvoista saaneet mieheltänne jonkin lahjan vauvan syntymän johdosta? Meillä mies on aina tuonut jonkun korun joka vauvasta, mikä on mielestäni ihan kiva tapa.

Sairaalakassi pitää varmaan nyt laittaa valmiiksi, kun en tiedä, vaikka pian pääsis synnyttämään.
terkuin mimuli ja poitsu 34+2
 
Joo eiköhän perusteta se Häät kesällä 2010 -pino. :D Voi meiän äiti se niin kovasti odottaa että me nyt vihkiydyttäisiin.. se odotti sitä jo esikoisen kastajaisissakin. Mut äkkiähän se vuosi puolitoista tässä hurahtaa jos aattelis sitten seuraavalle kesälle. Voispahan sitten itsekkin vähän maistaa shamppanjaa kun ei olisi enää imettämistä. Mulla on appivanhemmat eronneet ja molemmat työttömiä juoppoja joten rahaa tuskin liikenee siltä puolelta... mieheni isä ei ole lastamme edes nähnyt. Ei uskoisi että heillä on noin upea poika, siis mieheni. :heart: Vaikka onkin välillä vähän vaikeaselkoinen mutta ei ryyppää, ei polta, käy töissä, viihtyy kotona perheensä kanssa jne. Ei hän tosin vanhempiaan edes äidiksi ja isäksi kutsu... :( Omat vanhempani ovat molemmat työssäkäyviä joten heiltä saattaisi jotain apuja tullakkin.

Neuvolakuulumiset.. kaikki on muuten vallan mainiosti, käyrillä mennään eikä painoakaan ole tullut liikaa. Vauva on vaan edelleen poikkitilassa.... saa nähdä miten tässä käy sit.

Joku ehdotti sitä kosimista, solina? Se ois itse asiassa ihan hyvä ajatus... :p jos jotenkin kosisin ja ehdottaisin sitä kesää 2010 samalla... Jos kuitenkin suklaan vaihtaisin vaikka konjakkipulloon. :) suklaan popsisin minä kuitenkin...
 
milkystern mun isä sanoi että periaaatteessa taksikuski ei saa kieltäytyä ottamasta kyytiin syynyttävää naista, tai jos näin tekee, pitäisi kuulemma hommata sitten toinen taksi hakemaan!! mutta kuulemma tätä tapahtuu tosi usein, että kieltäydytään!
mä tita pähkäsin neuvolassa, ja kun täältä huntasta esim. keskellä yötä on TOSI vaikea edes saada taksia, niin sanoi, että rohkeesti vaan ampparia soittamaan, jos ei muuta kyytiä ole!!
 

Yhteistyössä