Sori nyt tulee vaan omaa napaa ja sekin suoraan kopioituna Turun odottajista ku en jaksa kirjottaa tänne erikseen...
Mä en tajua mikä muhun on menny. En tiiä vaadinko liikaa itseltäni tai oonko ajanu itteni piippuun tai mitä ihmettä, mut mä oon vaan nyt eilisen ja tän päivän lähinnä parkunu koko ajan. Joku täällä ihmetteli miten oon niin "ahkera" että jaksan kahta koulua ja muuta täs samalla.. Mut oikeesti tuntuu etten vaan jaksa enää mitään ja kaikki ahdistaa. Mies lähti kaverin luo saunailtaan ja siitäki paruin varmaan puol tuntia ennen sen lähtöä. Se oli jo peruuttamassa menonsa, mutta en halua että se joutuu peruuttamaan menonsa sen takia että mä en haluais päästää sitä.
En oo saanu syötyä käytännös mitään koko päivänä (paitsi aamupalan ku sillon oli niin hyvä fiilis ku heräsin auringonpaisteeseen) ja haluaisin vaan että aika pysähtyis tai jotain. En halua tehdä mitään enkä jaksaiskaan, mut koitan nyt vaan tappaa aikaa että haen sen miehen sieltä kaverilta sitten. Sit pitääki mennä taas nukkuu ja sit onki sunnuntai, ja sunnuntai on vaan sitä että odotan koko ajan maanantaita kun alkaa taas tappava viikko. Mietin joka päivä koulussaki vaan että tää päivä ja tää viikko niin on viikko vähemmän... Enkä ehdi miettii vauvaa yhtään tai tekee mitää sen eteen että me oltais yhtään valmiimpia sen syntymään.
Eilen tajusin, että mun äitiysloma tosiaan ehtii alkaa vasta sitten ku Punkero syntyy. Sit aloin vaan miettii että eiks se vois syntyä etuajassa vaikka ens viikolla niin mun olis "pakko" lopettaa koulu tältä keväältä eikä kukaan ihmettelis mitään. Mä oon niin "urheesti" sanonu vaan kaikille että joo teen kaikki kouluhommat punkeron syntymään asti, että ei täs mitään äitiyslomia tarvita, mut mä en vaan jaksa kun tuntuu että muut odottaa viel suurempia ihmenainen-suorituksia ku mitä ees ite kuvittelin.
Eilen olin autol liikenteessä ja toivoin vaan että joku ajais mua päin niin ettei kävis mitään "pahasti", mitä nyt vain sen verran töytäsis että synnytys käynnistyis (ja se toinen olis syyllinen siihen, niin että se joutuis tietysti sit maksaa autoon tulevat ongelmat)... :ashamed: Siinä vaihees onneks tajusin ajaa auton miehen työpaikan pihaan ja nukkua siel siihen asti että mies tulee töistä. Kävin sitä ennen ikeassaki ja ihmiset varmaan ihmetteli ku mä vaan paruin sielläki. :ashamed:
Odotan kauhulla tiistaista neuvolaa, varmaan alan parkua sielläki. Sit en enää jaksakaan jos se neuvolatäti alkaa kyselee jotain. :'(
Joo, sanokaa vaan että ota sairaslomaa, mutta kun ongelma on siinä, että en mä pysty ottaa mitään saikkua. En halua. Se ahistais mua viel enemmän. Ja sit ne tekemättömät kouluhommat odottais mua ens keväässä, milloin haluaisin taas keskittyä vaan Punkeron hoitoon.
Voi tietty olla myös että tää on taas jotain totaali hormonisekoilua, mut tänään on vaan ollu ainakin tosi huono päivä.
Päivälleen kahden viikon päästä alkais äitiysloma (14.3.), mut mä en tiedä miten jaksan sinnekään asti, ja toisaalta mun on pakko viel ainakin viikko tuosta eteenpäin olis pakko painaa täyspäiväisesti kouluhommia ja senkin jälkeen tehdä seminaarityötä yms.
Laala ja Punkero rv32+4
Mä en tajua mikä muhun on menny. En tiiä vaadinko liikaa itseltäni tai oonko ajanu itteni piippuun tai mitä ihmettä, mut mä oon vaan nyt eilisen ja tän päivän lähinnä parkunu koko ajan. Joku täällä ihmetteli miten oon niin "ahkera" että jaksan kahta koulua ja muuta täs samalla.. Mut oikeesti tuntuu etten vaan jaksa enää mitään ja kaikki ahdistaa. Mies lähti kaverin luo saunailtaan ja siitäki paruin varmaan puol tuntia ennen sen lähtöä. Se oli jo peruuttamassa menonsa, mutta en halua että se joutuu peruuttamaan menonsa sen takia että mä en haluais päästää sitä.
En oo saanu syötyä käytännös mitään koko päivänä (paitsi aamupalan ku sillon oli niin hyvä fiilis ku heräsin auringonpaisteeseen) ja haluaisin vaan että aika pysähtyis tai jotain. En halua tehdä mitään enkä jaksaiskaan, mut koitan nyt vaan tappaa aikaa että haen sen miehen sieltä kaverilta sitten. Sit pitääki mennä taas nukkuu ja sit onki sunnuntai, ja sunnuntai on vaan sitä että odotan koko ajan maanantaita kun alkaa taas tappava viikko. Mietin joka päivä koulussaki vaan että tää päivä ja tää viikko niin on viikko vähemmän... Enkä ehdi miettii vauvaa yhtään tai tekee mitää sen eteen että me oltais yhtään valmiimpia sen syntymään.
Eilen tajusin, että mun äitiysloma tosiaan ehtii alkaa vasta sitten ku Punkero syntyy. Sit aloin vaan miettii että eiks se vois syntyä etuajassa vaikka ens viikolla niin mun olis "pakko" lopettaa koulu tältä keväältä eikä kukaan ihmettelis mitään. Mä oon niin "urheesti" sanonu vaan kaikille että joo teen kaikki kouluhommat punkeron syntymään asti, että ei täs mitään äitiyslomia tarvita, mut mä en vaan jaksa kun tuntuu että muut odottaa viel suurempia ihmenainen-suorituksia ku mitä ees ite kuvittelin.
Eilen olin autol liikenteessä ja toivoin vaan että joku ajais mua päin niin ettei kävis mitään "pahasti", mitä nyt vain sen verran töytäsis että synnytys käynnistyis (ja se toinen olis syyllinen siihen, niin että se joutuis tietysti sit maksaa autoon tulevat ongelmat)... :ashamed: Siinä vaihees onneks tajusin ajaa auton miehen työpaikan pihaan ja nukkua siel siihen asti että mies tulee töistä. Kävin sitä ennen ikeassaki ja ihmiset varmaan ihmetteli ku mä vaan paruin sielläki. :ashamed:
Odotan kauhulla tiistaista neuvolaa, varmaan alan parkua sielläki. Sit en enää jaksakaan jos se neuvolatäti alkaa kyselee jotain. :'(
Joo, sanokaa vaan että ota sairaslomaa, mutta kun ongelma on siinä, että en mä pysty ottaa mitään saikkua. En halua. Se ahistais mua viel enemmän. Ja sit ne tekemättömät kouluhommat odottais mua ens keväässä, milloin haluaisin taas keskittyä vaan Punkeron hoitoon.
Voi tietty olla myös että tää on taas jotain totaali hormonisekoilua, mut tänään on vaan ollu ainakin tosi huono päivä.
Päivälleen kahden viikon päästä alkais äitiysloma (14.3.), mut mä en tiedä miten jaksan sinnekään asti, ja toisaalta mun on pakko viel ainakin viikko tuosta eteenpäin olis pakko painaa täyspäiväisesti kouluhommia ja senkin jälkeen tehdä seminaarityötä yms.Laala ja Punkero rv32+4