Jaksamista majj, mä tiedän tunteen. Itse olin jo niin loppu, että perjantai illan itkeskelin, kun en ollut saanut keinolla, jos kolmannellakaan mitään tapahtumaan. Tosin sitten en meinannut pysyä mukana, kun alkoi tapahtua. Kätilö totesi, etten olisi yhtään myöhempään voinut tullakaan. Onneksi hän tällä kertaa katsoi ensin tilanteen ja sitten vasta saliin siirryttyä laittoi ne byrokratian vaatimat käyräanturit paikoilleen. Ei hän tosin ehtinyt saada sitä haluttua pätkää yhtenäistä sydän käyrää piirretyksi, kun piti siirtyä sängylle ponnistamaan. Tosiasiassa vauva olisi tullut paljon nopeamminkin, mutta minä jarruttelin siinä ponnistamisessa, kun en ollut ehtinyt ajatuksissa oikein vielä koko synnytykseen mukaan.
Aiemmin on tuo avautuminen kestänyt kuitenkin useita tunteja (paitsi ekasta tytöstä), kolmannen kanssa jopa toista vuorokautta. Nyt tämä neiti halusi määrätä tahdin niin, että äiti oli ihan päästään pyörällä ja jäljessä koko ajan. Me tosiaan päästiin lähtemään jo 6h synnytyksen jälkeen, vaikka hetken näytti, että mulle jää jotain hyytymiä. Kuulema, kun on monta lasta, kohtu voi olla niin laiska supistumaan, että tulee ongelmia. Onneksi syy oli ilmeisesti vaan liian täysi virtsarakko, joka ensin tukki tietä.
Tämä on ollut mulle sopiva vaihtoehto, kun 3v on suurimman osan ajasta isällään ja nukkuu yöt siellä, mä saan nauttia neidin seurasta kodin rauhassa ja siivoilla pahimmat hävitykset, ettei tarvii tulla 3 vrk valvottuaan murkkujen petaamaan kaaokseen.
Nyt pitää taas mennä, neiti kutsuu..