11-hoidot

Fiia 69: Ikävä tuo päänsärky, toivottavasti helpottaa pian, juo tarpeeksi nestettä, se voi ehkä auttaa

Kn071: Kirjoitinkin jo aiemmin noista oireista, etominen on vähän helpottanut, ehkä siksi että nälättää ja pyrin napostelemaan silloin tällöin, jotain niin että maha ei ole ihan tyhjänä laisin. Nippailut jatkuu, välillä tuntuvat menkkamaisina kipuina ja välillä nippailee nivusissa, sivuilla. Uusi oire on se että pissattaa koko ajan... Toisaalta niinkuin sanoin nämä oireet voivat johtua myös hormooneista ja muista lääkkeistäni mm. kortisonista tuo etominen. Sitä supernenää en vielä ole huomannut, se on ollut minulla kummassakin plussauksessa tunnusmerkkinä. Supernenällä tarkoitan että kaikki hajut tuntuvat äärimmäisen voimakkailta, etenkin bussissa kanssamatkustajien hiet ja hajuvedet saavat etomisen vain lisääntymään.

Laurella: kovasti minuakin nuo raskaustestit polttelee, saa nähdä maltanko maanantaihin asti eli tuohon pp 11, joka on minulle yleensä korreloinut veritestiin hyvin.

Sintu74: onnea muniksista, peukutuksia että hyvin etenevät jatkoon!
 
Noniin. Eilen soitin sairaalaan, ja 14:a siellä oli hedelmöittynyt. Pelkäänpä vaan, että tällä kertaakin käy samalla tavalla kuin viimeksi. Silloin kun hedelmöittyi 13:a, ja siirtopäivänä oli vain se yksi jäljellä. Tässä sydän kurkussa pelkään, että ne soittavat ettei tarvi edes tulla, että kaikki olis nyt mennyttä... siirtoaika olis 12:45. Huhhhu tätä jännityksen määrää......
 
Nyt tulee vaan omaa napaa kun oon ihan sekaisin!! Eilinen Hcg oli nyt sitten 452!!! MUTTA, olen vuotanut kuin seula 4 päivää....eli tavallaan toivoo vaikka järki sanoo ettei siellä kaikki ole ihan hyvin...sanoin eilen miehelle että on kyllä ollut hiukan outoja oireita että veikkaan että hcg ei ole laskenut mutta en aatellut että ois noin korkea!

Nyt sitten uusi labra maanantaina ja sitten äitiyspolille kontrolliin. RAAAAAASTAVAAAAA!!!

Toivoopi Maya, pp 22 vai rv 5+1??
 
ON: Nyt on sitten kyytiläinen kyydissä, ja jopa 3 jäi pakkaseen., viimeksi tosiaan kun ei jäänyt yhtään. Eli onkos tämä päivä sitten PP0? Huhhu kun jännitti mennä siirtoon. Ensin kun jännitti sydän kurkussa aamupäivän, ja sitten odotusaulassa tuloksia.

Maya82 Toivottavasti kaikki on hyvin. :hug:
 
Maya82 Voi jukra, onpa todella hurjaa! Toivottavasti oliskin kaikki hyvin !

Itsellä apteekin "first signal" testi antaa erittäin vaaleata viivaa, viikkonäyttöinen sitä samaa raskaana 1-2. Kävin äsken verikokeessa ja huomenna kuulen tuloksen.

Mörkötys + Piina-Aave rv 4+2
 
******************11- hoidot**********************
16.6.2011

Sintu74.................3.ivf...............................punktio 15.6
Avolavapaku.........1.icsi 1.pas....................touko-kesäk.
chidi......................1.icsi 1.pas....................kesäk.
Toiveena................1.ivf 1.pas.....................kesäk.
iinamiina................2.ivf.2.pas.....................kesäk.
Toivelintu...............2.ivf.............................elokuu
1nainen..................2.ivf ............................elokuu
Solja....................1.ivf/icsi 1.pas................elokuu
Mequ....................1.ivf 1.pas.....................elokuu
Sirunen81..............2.ivf.............................elo-syyskuu
Joku_päivä.............5.ivf.............................elo-syyskuu
MT79.....................2. icsi……….…................syksy
Heidh.....................4. isci...........................syksy
syssy......................4.icsi 1.pas...................syksy
iloksi......................2.ivf/icsi......................syksy
Kevätkello..............2.ivf.........................syys-lokakuu
Miukumau..............3.icsi.......................syys-lokakuu
HalleB...................3.icsi.......................marras-joulukuu
tipetsu...................1.ivf.........................
Janttu-85...............3. ivf/icsi……............
sarina13................2. ivf.........................
nainen83................4.ivf.........................
kolmisin..................4. icsi......................
NormaJeane............1. ivf 1.pas.................
futuremami.............3.icsi.........................
Meg......................2.ivf 1.pas?...................
Barbarella...............1.ivf............................
Vanessa-80............1.ivf. 2pas....................
AnnaD...................2.ivf 1.pas.....................
lapseton81.............1.ivf.............................
Michele..................3.icsi 1. pas..................
Minä-85.................1.icsi...........................
anya74...................2.ivf:n 1.pas?..............
Susirouva..............1. ivf.............................
Talvitaika..............1.ivf..............................
Pumppu.................1.ivf 1.pas....................
Pipsa76.................2.ivf.............................
Omena_.................
batinka ................
Rebec....................
myy75.....................
Peppi1981..............
Lili_78...................
miralles.................3.icsi..........


*****************Piinailijat************ ********

Nimimerkki...........hoito.…............alkiot...........PP.......testipv

Maya82..................2.ivf...................2............22...........8.6
leppäkerttu-77........2.ivf/1.icsi 1.pas....2..........16...........16.6
SaaraX..................4. ivf 2.pas ...........1...........7............23.6
Laurella.................3.ivf 1.pas.............1...........7............
fiia 69.....................3.ivf 2.pas ?..........2...........6...........
kn071....................1.ivf 1.pas.............1............3............26.6
nanniga..................2.ivf.....................1............0...........1.7


****************:heart:plussanneet:heart:*********************

Nimimerkki...............hoito...........alkiot.........testi...........PP

Smirg..................1.ivf 1.pas..........:heart:...........vt/130.......13
Mizze77..............1.ivf...................:heart:. .........vt/194.......12
kaz......................luomu...............:heart:...........kt................
Annuli-81............. 2.icsi................:heart:..........vt/43.........11
sydänmaanlakka......2.ivf...............:heart:..........kt.............14
Jenna-76...............3.icsi..............:heart::heart:..........kt............
Katjuska-79............1.ivf..............:heart::heart:..........kt............
Jessie82.................1.ivf................:heart:...........vt/75.......11
virvatulia................1.icsi...............:heart:...........kt...............
millis1981...............1.ivf 2.pas.......:heart:............................
sydänveri78............1.IVF..............:heart:...........kt.............9
AdAstra..................2.icsi...............:heart:..........vt/43.......14
Katar.....................luomu.............................................
Neela Naranja........2. ivf...............:heart:............vt/169.....12
Minne....................1.ivf...............:heart::heart:..........vt/99.......14
Hanskis................2. ivf 1.pas.........:heart:...........vt/1303....14
toivorikas-72......4.icsi:n 3.pas........:heart:...........vt/254......14
Mollamaija82..........2.ivf................:heart:...........vt/179......12
Syystoive...........1.ivf:n 1.pas..........:heart:..........vt/760......13
engeli.....................2.icsi..............:heart::heart:..........kt...........14
Kaarne................1.ivf 2.pas..........:heart::heart:.........vt/534......12
Mörkötys.................2.ivf/icsi...........:heart:..............kt.......11
 
Omaa napaa näin aamutuimaan: Eilen tuli uusi oire, menkkamainen kipu, en tiedä lupaako hyvää vai pahaa. Kipu tuntuu selässä ja etupuolella. Mitään vuotoa ei ole vielä ainakaan toistaiseksi. Vähän kyllä polttelee että tuon toisen herkän testin kokeilisin huomenaamulla pp9... ja sitten sen toisen pp11 ennen ulkomaan matkaa.

Piinailun tuskaa.

Saara ja Huuru-Enska, pp 8
 
sintu74 onnea punktio saaliista! :)

fiia 69 Täällä samoissa aatoksissa ja menossa vasta pp4.. onnea loppupiinailuun, kuullaan!

maya82 voi, mahtavaa! nyt hirveät tsempitykset!!

nanniga onnea matkaan kyytiläisen johdosta!

täällä menossa pp4 ja en kyllä oo mitään oireita huomannu.. eilen illalla nukkumaan mennessä jotain pientä "repimistä" mutta en tiedä olivatko kuvitteellisia oireita :D siskon luona olen ollut keskiviikosta; apuna kun järkätään tässä siskoni vauvan ristiäisiä. monta päivää vauvaa hoidellut, nytkin pieni tuhisija sylissä. tää on vaan niin tätin rakkaus :heart: pieni on reilun kuukauden ikäinen. täällä ollessa ei kyllä ole kerinnyt paljoa miettiä vauvan alkua, joka on mahassa, hyvä niin :)
 
Maya: Onnittelut :flower:

Kn: Kadehdittavan ihanan myönteinen ajattelutapa sulla tätinä olemisesta ja toisen vauvan hoitamisesta!! Tuolla asenteella pärjäät vielä pitkälle:) Toivottavasti itselläsi on vajaan vuoden päästä oma tuhiseva sylissä, jonka ristiäisiä järjestät! :heart:

Toiveena: Mulla on sulatuksista ekassa IVF:ssä selvinneet alkiot erinomaisesti (ihan vaan muutama ei selvinnyt) ja sit taas toisella kertaa aivan surkeasti (melkein kaikki tuhoutuivat) ja nyt vikalla kerralla näyttää taas ihan hyvältä (eli yksi sulatettu ja yksi selvinnyt). Eli kaipa nämäkin sitten vaihtelee?

Nanniga: Onnea kyytiläiselle matkaan:) Hieno juttu, että siirtoon pääsitte! :)

Sintu: Hyvä, että saitte munasoluja mukavasti!

Oma napa: Jotain menkkamaista jomotusta välillä. Ei mitää muita oireita. Rinnatkaan ei ole yhtään kipeät. No, jospas vielä päivän tai pari odottelis ennen testausta.. Toisaalta en tiedä haluanko vielä niin tietääkään.. Jotenkin tämä epävarmuudessa kelluminen on tavallaan ihan lohdullinen tila. Mulla kuitenkin yli nelikymppisenä viimeisiä viedään.

Mut Fiia: Kyl kai sen haamuviivan joskus n. pp9-pp10 ainakin pitäisi näkyä, ehkä joku himmeä, aavistuksenomainen haamuviiva jo pp8?
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: -ruska-
Piinailijoille hirmusti voimia!!

Mites Mörkötyksen hcg-arvo???

Meillä tuli 1. IVF:stä 8 alkiota, joista siirtoon pääsi tuoreen lisäksi kolme pakastimesta, eli 4/7 pakastealkioista tuhoutui. Eli 50% meidän alkioiden kokonaismäärästä tuhoutui :( Ja negaa tietty kaikki.

Tässä 2. IVF:ssä 11 alkiota, joista nyt siirretty yksi tuoreeltaan ja yksi pakasteesta (negaa toki). Tuossa sulatuksessa meni yksi roskiin. Eli tällä hetkellä 8 pakastimessa. Saa nähdä miten käy.

Oletteko jotenkin ottaneet erityisen rauhallisesti ts. lepäilleet/maanneet siirron jälkeen ja kuinka monta päivää? Tai oletteko saaneet saikkua? Mä en taaskaan pysty makaamaan tai lepäämään yhtään, päinvastoin. Hoitolapset just silloin ja se on just nimenomaan hirveetä juoksemista ja riehumista eestaas.. Toisaalta sanotaan, että pitäis elää normaalia elämää, mut sit taas kun ite haluais tietysti ottaa varman päälle kaiken. Kkolmen päivän ikäiset alkiot saattaa just silloin siirrosta seuraavina päivinä ruveta kiinnittymään, jos ovat kiinnittyäkseen. Noh, eipä näille voi mittää..
 
iinamiina Täällä kärsimättömänä tulosta odottelen.. ei ollut saapunut ajallaan tuo tulos ja lupasivat soittaa mulle päin, nyt kohta liki 2tuntia odotellu tässä kuin tulisilla hiilillä...
Mulle lääkäri sanoi että siirron jälkeen kannattaa välttää pomppimista:LOL: Vahvaa fyysistä rasitusta siis. Mulla osunut tuoresiirrot perjantaille niin sen pari päivää saanut ottaa rennosti ennen töihin menoa (fyysisesti raskas työ). Pakaste siirron jälkeen jouduin töihin heti seuraavana päivänä...Kannattaa varmaan mahdollisuuksien mukaan ottaa kevyesti..

fiia69 Mulla pp9 ei ollut minkäänlaista viivaa havaittavissa. (jos ei roskishaamua lasketa,testiajan ylityttyä.) pp11 digitaalinen herkkä testi antoi positiivisen tuloksen. Taitaa olla aika tapaus kohtaista milloin viivaa alkaa näkymään.
 
Viimeksi muokattu:
hCG 52 !? Voi v....u ! Eikös tuo ole aivan liian alhainen ????? eilen oli siis pp13. Labran ihminen ei osannut juurikaan kommentoida.

Nyt kun tuosta listasta katsoin niin joillain ollut vähän reilua 40.. eli onko kuitenkin ok?

muoks. sain klinikalta hotajan kiinni jonka mukaan tuo arvo on ihan hyvä.
Huh sentäs. Mutta kyllä taas mietin että miksi kaikki tuntuu menevän aina hankalimman kautta...miksei voinut vain olla reilu arvo:ashamed:
 
Viimeksi muokattu:
******************11- hoidot**********************
17.6.2011

Avolavapaku.........1.icsi 1.pas....................touko-kesäk.
chidi......................1.icsi 1.pas....................kesäk.
iinamiina................2.ivf.2.pas.....................kesäk.
Toivelintu...............2.ivf.............................elokuu
1nainen..................2.ivf ............................elokuu
Solja....................1.ivf/icsi 1.pas................elokuu
Mequ....................1.ivf 1.pas.....................elokuu
Sirunen81..............2.ivf.............................elo-syyskuu
Joku_päivä.............5.ivf.............................elo-syyskuu
Maya82..................2.ivf 1.pas....................syyskuu
MT79.....................2. icsi……….…...............syksy
Heidh.....................4. isci..........................syksy
syssy......................4.icsi 1.pas..................syksy
iloksi......................2.ivf/icsi......................syksy
Kevätkello..............2.ivf.........................syys-lokakuu
Miukumau..............3.icsi.......................syys-lokakuu
HalleB...................3.icsi.......................marras-joulukuu
tipetsu...................1.ivf.........................
Janttu-85...............3. ivf/icsi……............
sarina13................2. ivf.........................
nainen83................4.ivf.........................
kolmisin..................4. icsi......................
NormaJeane............1. ivf 1.pas.................
futuremami.............3.icsi.........................
Meg......................2.ivf 1.pas?...................
Barbarella...............1.ivf............................
Vanessa-80............1.ivf. 2pas....................
AnnaD...................2.ivf 1.pas.....................
lapseton81.............1.ivf.............................
Michele..................3.icsi 1. pas..................
Minä-85.................1.icsi...........................
anya74...................2.ivf:n 1.pas?..............
Susirouva..............1. ivf.............................
Talvitaika..............1.ivf..............................
Pumppu.................1.ivf 1.pas....................
Pipsa76.................2.ivf.............................
Omena_.................
batinka ................
Rebec....................
myy75.....................
Peppi1981..............
Lili_78...................
miralles.................3.icsi.......


*****************Piinailijat************ ********

Nimimerkki...........hoito.…............alkiot...........PP.......testipv

leppäkerttu-77........2.ivf/1.icsi 1.pas....2..........17...........16.6
SaaraX..................4. ivf 2.pas ...........1...........8............23.6
Laurella.................3.ivf 1.pas.............1...........8............
fiia 69.....................3.ivf 2.pas ?..........2...........7...........
kn071....................1.ivf 1.pas............1............4............26.6
nanniga..................2.ivf....................1............1...........30.6
Toiveena................1.ivf 1.pas............1............1...........30.6
Sintu74.................3.ivf......................2.............0..........30.6


****************:heart:plussanneet:heart:*********************

Nimimerkki...............hoito...........alkiot.........testi...........PP

Smirg..................1.ivf 1.pas..........:heart:...........vt/130.......13
Mizze77..............1.ivf...................:heart:. .........vt/194.......12
kaz......................luomu...............:heart:...........kt................
Annuli-81............. 2.icsi................:heart:..........vt/43.........11
sydänmaanlakka......2.ivf...............:heart:..........kt.............14
Jenna-76...............3.icsi..............:heart::heart:..........kt............
Katjuska-79............1.ivf..............:heart::heart:..........kt............
Jessie82.................1.ivf................:heart:...........vt/75.......11
virvatulia................1.icsi...............:heart:...........kt...............
millis1981...............1.ivf 2.pas.......:heart:............................
sydänveri78............1.IVF..............:heart:...........kt.............9
AdAstra..................2.icsi...............:heart:..........vt/43.......14
Katar.....................luomu.............................................
Neela Naranja........2. ivf...............:heart:............vt/169.....12
Minne....................1.ivf...............:heart::heart:..........vt/99.......14
Hanskis................2. ivf 1.pas.........:heart:...........vt/1303....14
toivorikas-72......4.icsi:n 3.pas........:heart:...........vt/254......14
Mollamaija82..........2.ivf................:heart:...........vt/179......12
Syystoive...........1.ivf:n 1.pas..........:heart:..........vt/760......13
engeli.....................2.icsi..............:heart::heart:..........kt...........14
Kaarne................1.ivf 2.pas..........:heart::heart:.........vt/534......12
Mörkötys.................2.ivf/icsi..........:heart:........kt...pp11/ vt52..pp13
 
Viimeksi muokattu:
Mörkötys, kyllä toi voi noilla päivillä olla ihan normaali! Toivotaan että kaikki menee hyvin!

Onnea kyytiläisistä Nanniga ja Toiveena! Pistäkää te nyt Saaraxän ja Fian kanssa plussat taas rullaamaan!! Jonkun nyt ehkä unohdin mutta kaikille onnea tasapuolisesti!

Itse istun TYKSin aulassa ja odottelen pääsyä ultraan...en jaksanut enää elää epätietoisuudessa joten menin yksityiselle ultraan joka totesi kyseessä olevan melko varmasti kohdun ulkoinen raskaus ja lähetti heti tänne....että saas nähdä mitä tästä seuraa. No, eipä mulla enää hirveitä toiveita ollut kun oli tosiaan niin paljon vuotoa...tärkeintä nyt oli mulle vaan se että sai tietää mikä on tilanne!

Jeps, mutta tulen vielä kertoilemaan miten tässä kävi. Listoilta voi kuitenkin varmaan poistaa....
 
Mä voisin liittyä joukkoon jos vielä sopii. Ykkönen meillä on vm 2008 mtta toista on yritetty turhaan. Nyt olis sit elokuun alussa eka käynti lapsettomuuspolilla. Kovat on toiveet. Meillä on puolisen vuotta ollu "katkoa" lapsihaaveilusta. Eli se aika kun oltiin jonossa lähinnä tonne. Mulla ei meinannut pää kestää. Käytiin kolme kiertoa yksityisellä gynellä clomien kans ja eivät tuoneet apua. En siis ovuloinut niilläkään (vaikea PCO) Tää on ensikerta hoitoihin menossa. Ykkönen tuli 9kk yrittämisen jälkeen luomuna.

Eli moikka kaikille toivottelee 25v vauvahaaveilija Tampereelta :)
 
Maya82, voi kurjuus! Jaksamista sinulle! Toivottavasti tulee nyt sitten pois, ettei tule muita murheita ja pääset sitten pakastesiirtoon uusin voimin! :hug:

Sintu74, onnea piinailuun! Mahtavaa, että saitte kaksi loistoyksilöä matkaan!

Mörkötys, eiköhän se nyt plussa ole, joten onnea vielä! :flower: Nyt sitten ultraa odottelemaan =)

Leppiksen uutisia myös odottelen, mitä kertoi veritesti?

Entä Avolavapaku ja chidi: oletteko päässeet jo siirtoon vai kenties karanneet kesälomille?
 
Sintu74 Onnea kahdesta huippuyksilöstä!

Täällä tuli sitten äsken uusi hcg, joka oli laskenut 301. Edellispäivänä oli siis tuo 452 eli oli ilmeisesti kohdunulkoinen joka nyt itsekseen tulee ulos.... :( No, onneks tähän jo aika hyvin ehti varautua...

Jos joku jaksaa päivittää niin mulle vois laittaa syyskuulle 2. IVF 1. PAS.
Nyt huomasinkin että Kevätkello olikin jo laittanut uudet päivitykset =)

Ihanaa kesää teille kaikille ja nyt PAAAAALJON plussatuulta kaikille!!!! :heart:
 
Moikka ja pahoittelut neganneille :(

Tänään saapui väliarvio hoidosta, jossa sitten ilmeni, että 5 munasolua oli lopultakin ollut kypsiä ja molempia (IVF/ICSI) tapoja oli yritetty. Minä luulin, että kaikki oli icsattu, mutta näköjään ei.

Seuraava hoito menee ihan loppuvuoteen, eli marras-joulukuulle. Silloin mahdollisesti pitkä kaava ja Synarela-Menopur.
Arviossa kehoitettiin edelleen pudottamaan painoa (tähän mennessä tiputtanut viime syksystä sen 25 kg) ja ilmeisesti clomit aloitetaan sitten loppukesästä.

Eipä tämä tietysti kauheesti lohduta, mut kiva kuitenkin, että on jotain mitä odottaa... (uutta pettymystä varmaan)

Onnea matkaan piinailijoille ja kaikille tasapuolisesti oikein aurinkoista ja mukavaa kesää :)
 
Kyllä täällä elossa ollaan !Juu se hcg oli allle 10 eli tosi herkkä on kyllä toi cb viikkonäyttöinen testi.....
Eli siis nega oli tämäkin hoito. Juuri alkamassa sellaset mnsuuni menkat et huh apua oon jo vetäny panacodia ja litalginia ja ei helppaa. Elokuussa sit pas jos meidän pakkashemmo selvityy sulatuksesta. Niin ja tehtiin sit sellanenkin päätös et me hullut lähdetään vielä 3.ivf/icsin eikös julkiselta puolelta saa vielä ton 3. hoidon ??
Oli kyllä ihana hoitaja kun soitteli mulle tota verikokeen tulosta. Tuo tulos ei ehtinyt tulla soittoajan aikana niin hoitaja lupas kyttäillä tietokonetta ja soitella kun tulos tulee. Kun hoitsu soitteli oli niin pahoillaan ja kysy pärjäänkö ja sano et soittele jos haluat puhua jonkun kanssa tai tuntuu pahalta jotkut on vaan oikeella alalla.
Mut juus elokuussa siirto nro12 huii ekaa lasta kun tekemällä tehtiin tarvittii 6. alkion siirtoa ja nyt tää seuraava olis taas 6. niin eikös tuo ole aika hyvä enne ?

Maya:hug:
Toi on kyllä niin veemäistä niinku tässä ei olis jo tarpeeks muutenkin kestämistä. Koitahan jaksaa ja toivottavasti tulee kaikki itestään niin pääsee vähän helpommalla.

Sinilintu :piiitkäää pinnaa piinailuun! Toivotaan et tämä on SE alkio.
Mörkötys: Toi on täysin sama arvo mikä mulla oli ekasta raskaudesta :D Se meni kyllä kesken, mut mun arvo otettiin pp14 , mut toihan aina tuplaantuu niin onhan sun tuplasti parempi. Tsemppiä ja onnea piinailuun koska se taitaa vielä hetken jatkua.

iinamiina: En ole ikinä rauhallisesti ottanut ei se siihen kiinnittymiseen vaikuta näin mulle on monta lääkäriä vakuuttanut. Eihän noissa normi raskauksissakaan kevennellä :D Parempi olis kun pystyis koko alkion unohtamaan sehän se mukavaa olis helposti sanottu mut oikeesti kyttää jokasta inahdusta mahassa :D Tsemppiä!

Muillekkin piinailijoille tsemppiä ja pitkää pinnaa!! hmmm ainakin tais vielä piinailla Laurella ja Fiia

kn071 No jokos on ainakin keksittyja oireita:D Koitahan nyt napata plussa ja karistaa tän palstan tomut jaloista ja kipasta täältä pois! Tsemppiä

Mulle voi merkata 2.ivf/icsi 2.pas elo-syys
kevätkelloNautihan kesästä ja kerää voimia syksyä varten!:D
 
Viimeksi muokattu:
Moikka taas kaikille! :wave:
Olen pitänyt vähän taukoa tältä palstalta, kun olen ollut tuolla odottajien puolella, joten en nyt ole oikein perillä itse kunkin tilanteesta, sori.

Palaisin nyt kuitenkin tänne puolelle, jos sopii. Pieni alkiomme ehti kasvaa 5 mm pituiseksi vauvanaluksi ja sydämen sykekin nähtiin ekassa ultrassa. Toisessa ultrassa sykettä ei enää näkynyt, joten kesken meni taas. Huomenna edessä lääkkeellinen tyhjennys. Olo on tyhjä myös henkisesti. :'(
Alkusyksystä tehdään toistuvien keskenmenojen testit. Lääkärikin alkoi epäillä, että alkioissa on jotain vikaa, kun joka siirto tuo meillä plussan, mutta alkiot ei jaksa koskaan alkua pidemmälle.
Mut voi siis poistaa plussanneista ja siirtää hoitoa odotteleviin merkinnällä 1. ivf 3. pas syys-lokakuu. Kiitos listan päivittäjille!
 
Moi kaikille pitkästä aikaa! Täällä on nyt tapahtunut niin paljon kaikkea, että en oikein pysy mukana. Harmi, kun useammalla on ollut huonoja uutisia... : /

leppäkertulle pahoittelut! :hug: Vissiin jonkinlaista yritystä on kuitenkin tapahtunut, kun testi on näyttänyt plussaa, eli parempaa onnea jatkoon!

Kaarne: en osaa edes kuvitella, miten pahalta tuollainen tuntuu! Tervetuloa takaisin, mutta olisin paljon mieluummin suonut, että olisit saanut siellä toisella puolella... :'( Millä tavalla niitä alkioita testataan?

Mörkötykselle onnea!!! :flower: Kivaa, että onnistumisiakin tulee.

Tsemppiä kaikille tasapuolisesti tilanteisiinne! Täytyy perehtyä tarkemmin, missä kukin menee, kun on aikaa.

Kiva, Kevätkello, että olit kaipaillut! Meillä on tässä ollut odottelua odottelun perään vaan... Viikon sisään toivottavasti pitäis alkaa menkat, niin sitten päästäis alottelemaan PASia. Eli listaan voi varmaan päivitellä, että PAS on heinäkuussa. Toivon, että menkat alkaa pian, niin ehditään ennen kesätaukoa...
 

Yhteistyössä