IVF/ICSI tammi/helmi/maaliskuu Part IV

Päivää.

Nostelen vähän tätä pinoa, kun sen itse perustinkin mutta sitten masennuksissani hylkäsin viime viikon lopulla, kun mieli oli niin maassa. Ja puolustuksena sanottakoon, että olin kyllä viikonlopun myös poissa maisemistakin...

Suurin osa "vanhoista" taitaa kirjoitella nykyään tuolla "myöhemmin onnistuvissa", ja siellähän on sikäli ihania uutisia tuloillaan, että Annuli on plussaamassa ekasta PAS:sta - haamuja jo viime torstaista lähtien ja Annulin tuntien, testejä on tehty joka päivä ja kaikkia sortteja :)

(.) Perjantain punktio on nyt siis ohi. Se oli hyvin raskasta päivä, olin henkisesti aivan kuitti ja kaikki purkautui klinikalla ulos. Punktion tulokset eivät päätä huimanneet mutta tänään (3.päivä punktiosta) hengissä sinnittelee kolme alkiota, jotka ovat vielä hyvälaatuisia ja normaalisti jakaantuneita. Päätimme mennä blastoviljelyyn, eli meille tehdään keskiviikkona vasta 5.päivän siirto, jos joku pieni sisupussi sinne asti jaksaa jatkaa.

Kaikille, jotka täällä palstalla vielä ovat, lähetän tsemppiä, malttia ja sisua. Ja kaikille pääkaupunkiseutulaisille, jotka mahdollisesti kiroilevat sateista maanantaita muistutan, että kevätsade on välttämätöntä, jotta uusi alkaa kasvaa.


 
Kiva marli kun olet kaivannut! :hug: En oo viime aikoina jaksanut kirjoitella kun olen ollut lähes koko ajan vaakatasossa...

Silloin aikaisemmassa ultrassa oikea munasarja oli suurentunut (6x9cm) ja siitä johtuu alamahakivut. Viime keskiviikkona kivut muuttui niin pahoiksi etten pärjännyt kotona. Jouduin Oys:iin osastolle tiputukseen pariksi päväksi. Hyperiä tuo ilmeisesti pukkas, oikea munasarja oli kasvanut entisestään (12cm). Se tuntuu ihan selvästi ku alamahaa vähän painaa.
Perjantaina kotiuduin osastolta ja lähtiessä ultrattiin. Lääkäri ei löytänyt enää ollenkaan sikiötä (sikiökaiku näki vielä ke) ja sanoi että kohdussa on viikkoihin nähden aivan liian paljon nestettä. Lääkäri ei osannut sanoa mistä neste johtuu. Sikiön näkymättömyydestä lääkäri ei ollut huolissaan kun se on kuitenkin tässä vaiheessa vielä niin pieni. Itkun kanssa sitten tultiin osastolta kotiin.

Lauantaina varasin ajan yksityiselle kun en enää kestänyt epätietoisuutta. Yksityisen lääkäri ei saanut kohtua näkymään ultralla ollenkaan. Sanoi että oikea munasarja on kohdun päällä niin että peittää näkyvyyden. Lääkäri uskoi että ovat perjantain ultrassakin katsoneet munasarjaa kohtuna. :eek:

Huomenna on taas aika ultraan Oys:iin. Aika ristiriitaisissa ja pelokkaissa tunnelmissa täällä siis ollaan. Toivottavasti huomenna varmistuu jotain!

Kivut on edelleen ajoittain kovat enkä pysty juuri olemaan pystyssä. Alkaa pikku hiljaa tuntua että olis ihana päästä liikkeelle.

Tiiti rv 6+0
 
Mukavaa Tiiti kun tulit kertomaan uutiset. =)
Nyt toivomme taas parasta että teidän pikkukaveri tulis piilosta.
Ei vitsi, eihän ne ole voinu katsoa munasarjaa kohtuna.
Ei ne asiat ressaamalla parane, nyt vain suklaata huuleen :D
 

Yhteistyössä