Heipparallaa :wave:
Jihuu miten ahkerasti olette kirjoitelleet
Meillä on ihmeellinen, unenomainen tunnelma kotona... kaikki kolme lasta nukkuvat ja toiset kolme ovat koulussa
Ja mamma netissä..
Tänään meillä alkoi hyvä päivä, jotenkin sen huomasi heti aamusta! Näitä hyviä aamuja on alkanut osata arvostaa ihan toisenlaiseen malliin, kun on sitten niitä huonojakin aamuja... Me olimme jo vähän 9 jälkeen kävelemässä :saint: Maija nukkui vaunuissa ja pikkuiset pitivät kiinni aisan kummaltakin puolelta, ai että ne käyttäytyi ihanasti :heart:
Kävimme lähimarketissa ostamassa joulukalenterit ja kassatätikin sanoi, että voi miten ihanan reippaita lapsia :saint: Ja äiti leijui kolme metriä maanpinnan yläpuolella hymyillen ja nyökytellen, että eikö olekin
No, jatkukoon tätä ihanuutta vielä sen aikaa ennenkuin tullaan rytinällä alas, kun lapset vetävät toisiaan hiuksista ja huutavat kuin hinaajat
Viime viikolla, kun oltiin ostoksilla niin pitelin jo sellaista ihanaa rasiaa kädessä, jossa oli 24 pientä laatikkoa. Päässä vilisi ajatuksia, mitä kaikkea kivaa ja terveellistä sinne voisi piilottaa lapsille. Olisivat saaneet avata niitä luukkuja vuorotellen. Mutta sinne se sitten jäi ja ehkäpä hyvä niin. Pojan silmät loistivat kuin naantalin aurinko, kun sai Röllikalenterin ja tyttö ihastui ikihyviksi Mikki Hiiri kalenteriin. Olkoonkin sitten suklaajuttuja :ashamed: Muistan kyllä omastakin lapsuudesta miten tärkeä asia se suklaakalenteri oli ja miten ihanaa oli yhdessä äidin kanssa se avata joka aamu, kun hän tuli herättämään :heart: Ja "ihan hyvä" ihminen minusta on tainut tulla suklaakalenterista huolimatta
Tuosta raha-asiasta vielä kommentoisin myös, että meillä myös on yhteiset perheen rahat. Molemmilla on kylläkin omat käyttötilinsä, yhteisiä tilejä on lasten tilit, lainanhoitotili ja S-tili
Lainaa hoidetaan yhdessä, ruokaa ostaa se kuka ehtii/jaksaa käydä kaupassa ja isommat hankinnat ja laskut hoitaa kyllä pääasiassa mies, johtuen ihan tuloeroista. Mutta yhteinenhän tämä perhe on ja yhdessä sitä hoidetaan, rahallisesti ja henkisesti :heart:
Kyllä minulla välillä tulee ajatuksia, että mitä olen mennyt lupaamaan, kun töihin sitten maaliskuun lopulla lähden... Tänään asiaa viimeksi ajattelin, kun käveltiin tuolla ihanassa pakkasilmassa. Mutta siinä samassa tuli myös ajatus, että turhaa sitä on murehtia ja itseään syyllistää. Nyt vain nautin täysin siemauksin tästä ihanasta ajasta, joka meillä on vielä "kotiaikaa" jäljellä! Kerään sydämeni täyteen näitä arkijuttuja ja ammennan niistä voimaa sitten keväällä, kun pakerran töiden kimpussa
Ja onhan minulla sitten se yksi päivä viikossa aina sitä kotiaikaa, uskon, että se on tosi hieno mahdollisuus!
Oho, lipsahti hirveät määrät omaa napaa :ashamed:
Tiitteräinen :heart: I H A N A :heart: :heart: koiruli =) :flower:
Minnihiiri, voi itku jäi se Onnen varjot näkemättä :/ Tarkoitus oli katsoa, tykkään Tiina Lymistä tosi paljon! Nyt kyllä harmittaa vietävästi
Meillä on muuten samatilanne kuin teillä, että siskollani on "vain" yksi lapsi. Hän sitten usein ottaa meidän lapsia kyläilemään ja viime viikonlopun meillä oli hänen poikansa. Ovat ihan kuin sisarukset, tappelevatkin ihan samalla tavalla
Ja tietysti on tosi ihanaa, että siskon pojalla on tässä monta "ihan niinkuin sisarusta", kun kasvaa tässä joukon mukana
Bruschetta, kiva kuulla sinusta :hug: Olenkohan muuten kertonut, että aina kun näen sinun nikkisi, niin minun alkaa tekemään mieli niitä Pirkan Bruschetta leipiä
:ashamed: En minä ole edes varma kirjoitetaanko ne noin, mutta jotenkin tuonnepäin... Ja ne oli tytön odotusaikana sellaisia mielitekoja, Maijan kanssa ei niinkään. Hassua, mutta taas niitä tekisi mieli
lumikko, teillä jo kontataan! Hienoa :flower: Maija ei oikein vielä tohdi lähteä liikkeelle, vaikka kovasti itseään jo "vetelee" pitkiäkin matkoja
Kiitos muuten siitä ulkonanukuttamiskommentista! Oli kiva kuulla, että ei ole ollut ihan väärät ajatukset
Teillä onkin pohtimista tuon joulun kanssa
Voisikos sitä ajatella niin, että kutsutte nämä ihmiset vaikkapa syömään ja iltaa viettämään, eli rauhoittuisitte sen aamun ja alkuiltapäivän ihan omalla porukalla? Meille tulee anoppi ja appi iltapäivästä ja lähtevät sitten omaan kotiin illalla. Se on ihan kiva juttu, että saadaan olla ihan omissa oloissa se aamu ja osan iltapäivääkin.
Hanna-77, meillä on tosi samanlainen jouluaaton ohjelma kuin teilläkin, punaisine kynttilöineen kaikkineen
Meillä vain tulee tuo anoppi ja appi syömään meidän kanssa jouluruoan ja pukki tulee vähän aiemmin
Ai että on ihanaa, että tulee joulu! Minäkin olen kyllä henkeen ja vereen jouluihminen :xmas: Se tunnelma on niin ihana, mikä siitä odotuksesta, tuoksuista, kynttilöistä, kaikesta tulee! Jotenkin joulun aika on niin onnellista aikaa olla perheen kanssa :heart:
On sinulla, Hanna tosi paljon muistettavia! Vaikka itse asiassa, ei tässä taida itselläänkään paljon vähempää muistettavia olla...
StiinaS, kiva kuulla sinustakin ja tulehan kertomaan kuulumisia, kun ehdit! :hug:
Vaniljatäti, voi kiitos kauniista kommentista
Minustakin se vauveli on tosi söpö
:heart:
Valokuvausmiljööstä... Miehen kanssa juteltiin asiasta ja hän nyt käytännön ihmisenä tyrmäsi kaikki kauhean keinotekoiset ideat mitä minulla oli
No, ehkä se kuuden, kovin eri-ikäisen kanssa menisi vähän sellaiseksi säätämiseksi... Miehellä oli kiva idea, että lapset voisivat pelata jotain lautapeliä ja siitä tilanteesta otettaisiin kuvia. Meillä on tuossa olohuoneessa sellainen iso arkku, jonka päällä usein pelataan koko perhe yhdessä, siinä voisivat sitten kurkata välillä kameraankin päin. No, en tiedä miten kivoja niistä tulisi, täytyy koittaa
Tonttulakit ajattelin laittaa kaikille päähän ja siistit vaatteet, mutta juhlavaatteita en aikonut laittaa, kun haluaisin sen kuvan olevan kuitenkin aika luonteva. Katsotaan nyt sitten millaisia niistä tulisi. Tänä iltana varmaan yritetään sellaista viritellä, kun kenelläkään ei ole harrastuksia
Laitan vaikka huomenna kuvaa profiiliin, niin voitte kertoa mielipiteitä
Tsemppiä yövalvomisiin :hug: Meidän kummipojalla oli tuollainen samanlainen tilanne, kun oli vauva, eikä siihen auttanut myöskään mikään.
balou, liikenisikö teiltä pari hammasta meillekin
Meillä Maikkuli on vielä ihan hampaaton
Ja
lumikolle vielä, kiitos paranemisterveisistä :hug: Kuulostaa ihanalta tuo kuvausajatus, että ottaisi taljan päällä kuvia! Saisitko keneltäkään lainaksi sitä taljaa, jos anoppi vaikka antaa sen vasta joululahjaksi? Minä lainaisin meidän taljaa, mutta asutaan niin kaukana toisistamme :/
Tulikin tuosta kaukana asumisesta mieleen, että minusta olisi ihanaa, jos olisimme lähempänä toisiamme ja voitaisiin joskus tavata muutenkin kuin palstalla
Mutta onneksi te ootte täällä, niin lähellä kuitenkin :hug:
Nyt tuli romaani, mutta oli niin rauhallista kirjoitella
Ja kaikki kotihommat unohtui autuaallisesti...
Morjens :wave:
Parasta aikaa ja Maija :heart: