***Toukovauvat 2007*** marraskuu

Piti tulla mainitsemaan tosta joulukortti kuva jutusta. Ite eilen otettiin joulukortti kuvia. Iltasella tyttö ei kyllä kovin hymyilevä ollut mutta muutama ihan käypä kuva saatiin. Voi olla et tänään vielä kuvataan uudestaan jos ois paremmalla tuulella meidän malli.
Laitettiin keittiön pirtin penkit päällekkäin, siihe sininen satiini pussilakana taustaksi. Tytölle päälle valkoinen bodi, punaiset potkuhousut, punainen mekko ja päähän tonttulakki. Kuvaus rekvisiitaksi annoin lahjapaperinauha käärön millä leikki aivan innoissaan.
Laitan profiiliin kuvan...
Nyt ei oikein muuta jouda kommentoimaan tähän hätään...

Kojo ja tonttutyttö Noora
 
Pikakommentti joulukorttikuvista: Me saadaan lampaantalja vasta pukilta, joten sitä ei ole tähän hätään käyttää..Ajattelin antaa pojalle käteen pienen lahjapaketin, jonkun tyhjän laatikon, josta teen lahjan. Tonttulakki päähän ja meillä on sellanen harmaa jouluhaalari jossa on punaisia rusetteja, siskon pojalta jäänyt aikanaan pieneksi. Ja kulkustossut jalkaan! Tausta vielä vähän hakusessa...mut meillä on sellanen ihana fleece-porohuopa, jota ehkä käytän pikkuisen rottinkituolin päällä, tai sitten en...

Pakko vielä listätä, että joulun aikaan aletaan touhuilemaan Miolle pikkusisarusta! :D

Lisäyksen lisäys: Siis kuun alusta aletaan touhuilemaan, jos heti tärppäis, niin joulun aikaan tulisi testiin plussa. Toiveajattelua, mut jännää!
 
Heipparallaa :wave:

Jihuu miten ahkerasti olette kirjoitelleet :D

Meillä on ihmeellinen, unenomainen tunnelma kotona... kaikki kolme lasta nukkuvat ja toiset kolme ovat koulussa :) Ja mamma netissä.. :whistle: :D

Tänään meillä alkoi hyvä päivä, jotenkin sen huomasi heti aamusta! Näitä hyviä aamuja on alkanut osata arvostaa ihan toisenlaiseen malliin, kun on sitten niitä huonojakin aamuja... Me olimme jo vähän 9 jälkeen kävelemässä :saint: Maija nukkui vaunuissa ja pikkuiset pitivät kiinni aisan kummaltakin puolelta, ai että ne käyttäytyi ihanasti :heart: :D Kävimme lähimarketissa ostamassa joulukalenterit ja kassatätikin sanoi, että voi miten ihanan reippaita lapsia :saint: Ja äiti leijui kolme metriä maanpinnan yläpuolella hymyillen ja nyökytellen, että eikö olekin :LOL: No, jatkukoon tätä ihanuutta vielä sen aikaa ennenkuin tullaan rytinällä alas, kun lapset vetävät toisiaan hiuksista ja huutavat kuin hinaajat ;)

Viime viikolla, kun oltiin ostoksilla niin pitelin jo sellaista ihanaa rasiaa kädessä, jossa oli 24 pientä laatikkoa. Päässä vilisi ajatuksia, mitä kaikkea kivaa ja terveellistä sinne voisi piilottaa lapsille. Olisivat saaneet avata niitä luukkuja vuorotellen. Mutta sinne se sitten jäi ja ehkäpä hyvä niin. Pojan silmät loistivat kuin naantalin aurinko, kun sai Röllikalenterin ja tyttö ihastui ikihyviksi Mikki Hiiri kalenteriin. Olkoonkin sitten suklaajuttuja :ashamed: Muistan kyllä omastakin lapsuudesta miten tärkeä asia se suklaakalenteri oli ja miten ihanaa oli yhdessä äidin kanssa se avata joka aamu, kun hän tuli herättämään :heart: Ja "ihan hyvä" ihminen minusta on tainut tulla suklaakalenterista huolimatta :LOL:

Tuosta raha-asiasta vielä kommentoisin myös, että meillä myös on yhteiset perheen rahat. Molemmilla on kylläkin omat käyttötilinsä, yhteisiä tilejä on lasten tilit, lainanhoitotili ja S-tili :D Lainaa hoidetaan yhdessä, ruokaa ostaa se kuka ehtii/jaksaa käydä kaupassa ja isommat hankinnat ja laskut hoitaa kyllä pääasiassa mies, johtuen ihan tuloeroista. Mutta yhteinenhän tämä perhe on ja yhdessä sitä hoidetaan, rahallisesti ja henkisesti :heart:

Kyllä minulla välillä tulee ajatuksia, että mitä olen mennyt lupaamaan, kun töihin sitten maaliskuun lopulla lähden... Tänään asiaa viimeksi ajattelin, kun käveltiin tuolla ihanassa pakkasilmassa. Mutta siinä samassa tuli myös ajatus, että turhaa sitä on murehtia ja itseään syyllistää. Nyt vain nautin täysin siemauksin tästä ihanasta ajasta, joka meillä on vielä "kotiaikaa" jäljellä! Kerään sydämeni täyteen näitä arkijuttuja ja ammennan niistä voimaa sitten keväällä, kun pakerran töiden kimpussa :) Ja onhan minulla sitten se yksi päivä viikossa aina sitä kotiaikaa, uskon, että se on tosi hieno mahdollisuus!

Oho, lipsahti hirveät määrät omaa napaa :ashamed:

Tiitteräinen :heart: I H A N A :heart: :heart: koiruli =) :flower:

Minnihiiri, voi itku jäi se Onnen varjot näkemättä :/ Tarkoitus oli katsoa, tykkään Tiina Lymistä tosi paljon! Nyt kyllä harmittaa vietävästi :(
Meillä on muuten samatilanne kuin teillä, että siskollani on "vain" yksi lapsi. Hän sitten usein ottaa meidän lapsia kyläilemään ja viime viikonlopun meillä oli hänen poikansa. Ovat ihan kuin sisarukset, tappelevatkin ihan samalla tavalla :whistle: Ja tietysti on tosi ihanaa, että siskon pojalla on tässä monta "ihan niinkuin sisarusta", kun kasvaa tässä joukon mukana :)

Bruschetta, kiva kuulla sinusta :hug: Olenkohan muuten kertonut, että aina kun näen sinun nikkisi, niin minun alkaa tekemään mieli niitä Pirkan Bruschetta leipiä :LOL: :ashamed: En minä ole edes varma kirjoitetaanko ne noin, mutta jotenkin tuonnepäin... Ja ne oli tytön odotusaikana sellaisia mielitekoja, Maijan kanssa ei niinkään. Hassua, mutta taas niitä tekisi mieli :D

lumikko, teillä jo kontataan! Hienoa :flower: Maija ei oikein vielä tohdi lähteä liikkeelle, vaikka kovasti itseään jo "vetelee" pitkiäkin matkoja :) Kiitos muuten siitä ulkonanukuttamiskommentista! Oli kiva kuulla, että ei ole ollut ihan väärät ajatukset :)
Teillä onkin pohtimista tuon joulun kanssa :) Voisikos sitä ajatella niin, että kutsutte nämä ihmiset vaikkapa syömään ja iltaa viettämään, eli rauhoittuisitte sen aamun ja alkuiltapäivän ihan omalla porukalla? Meille tulee anoppi ja appi iltapäivästä ja lähtevät sitten omaan kotiin illalla. Se on ihan kiva juttu, että saadaan olla ihan omissa oloissa se aamu ja osan iltapäivääkin.

Hanna-77, meillä on tosi samanlainen jouluaaton ohjelma kuin teilläkin, punaisine kynttilöineen kaikkineen :D Meillä vain tulee tuo anoppi ja appi syömään meidän kanssa jouluruoan ja pukki tulee vähän aiemmin :) Ai että on ihanaa, että tulee joulu! Minäkin olen kyllä henkeen ja vereen jouluihminen :xmas: Se tunnelma on niin ihana, mikä siitä odotuksesta, tuoksuista, kynttilöistä, kaikesta tulee! Jotenkin joulun aika on niin onnellista aikaa olla perheen kanssa :heart:
On sinulla, Hanna tosi paljon muistettavia! Vaikka itse asiassa, ei tässä taida itselläänkään paljon vähempää muistettavia olla... :whistle:

StiinaS, kiva kuulla sinustakin ja tulehan kertomaan kuulumisia, kun ehdit! :hug:

Vaniljatäti, voi kiitos kauniista kommentista :) Minustakin se vauveli on tosi söpö ;) :D :heart:
Valokuvausmiljööstä... Miehen kanssa juteltiin asiasta ja hän nyt käytännön ihmisenä tyrmäsi kaikki kauhean keinotekoiset ideat mitä minulla oli :whistle: No, ehkä se kuuden, kovin eri-ikäisen kanssa menisi vähän sellaiseksi säätämiseksi... Miehellä oli kiva idea, että lapset voisivat pelata jotain lautapeliä ja siitä tilanteesta otettaisiin kuvia. Meillä on tuossa olohuoneessa sellainen iso arkku, jonka päällä usein pelataan koko perhe yhdessä, siinä voisivat sitten kurkata välillä kameraankin päin. No, en tiedä miten kivoja niistä tulisi, täytyy koittaa :) Tonttulakit ajattelin laittaa kaikille päähän ja siistit vaatteet, mutta juhlavaatteita en aikonut laittaa, kun haluaisin sen kuvan olevan kuitenkin aika luonteva. Katsotaan nyt sitten millaisia niistä tulisi. Tänä iltana varmaan yritetään sellaista viritellä, kun kenelläkään ei ole harrastuksia :D Laitan vaikka huomenna kuvaa profiiliin, niin voitte kertoa mielipiteitä ;)
Tsemppiä yövalvomisiin :hug: Meidän kummipojalla oli tuollainen samanlainen tilanne, kun oli vauva, eikä siihen auttanut myöskään mikään.

balou, liikenisikö teiltä pari hammasta meillekin :whistle: :D Meillä Maikkuli on vielä ihan hampaaton ;)

Ja lumikolle vielä, kiitos paranemisterveisistä :hug: Kuulostaa ihanalta tuo kuvausajatus, että ottaisi taljan päällä kuvia! Saisitko keneltäkään lainaksi sitä taljaa, jos anoppi vaikka antaa sen vasta joululahjaksi? Minä lainaisin meidän taljaa, mutta asutaan niin kaukana toisistamme :/

Tulikin tuosta kaukana asumisesta mieleen, että minusta olisi ihanaa, jos olisimme lähempänä toisiamme ja voitaisiin joskus tavata muutenkin kuin palstalla :) Mutta onneksi te ootte täällä, niin lähellä kuitenkin :hug:

Nyt tuli romaani, mutta oli niin rauhallista kirjoitella :D Ja kaikki kotihommat unohtui autuaallisesti... :whistle:

Morjens :wave:

Parasta aikaa ja Maija :heart:
 
Meillä on täälä pyörremyrsky :eek: mutta piti tulla tähän koneelle hetkeks hermoja lepuuttamaan :D olipas ihanan paljon tekstiä....kauheella vauhdilla vaan lukasin läpi ja varmasti monta asiaa jo unohtui...
mutta pisti silmään nuo yöheräilyt niitä on nimittäin tääläkin ilmassa |O viime yönäkin heräs jo puol2 itkemään ja nälkä ei kyllä ollut! ei oikein tiedä onko nuo kiinteet sekottanu yötä vai mikä ihme kausi nyt on menossa!!? ja tosi ärsyttävää kun tuo ei tuttia huoli niin yöllä kiva keksiä keinoja millä saada takaisin uneen ilman tissiä :kieh: mikään kun ei tahdo auttaa vaan on saatava sitte tissi suuhun. hoooh!

aivan mahtava kuva Elli etikalla ihana idea ulkona ottaa tuo kortti kuva :) ja muillakin niin sulosia vauvoja profiileissa :heart:
Mä teetin kans joulukortteja ja kuvasin poikia,mut ihan vaan tavallinen ympäristö sohvalla istuivat ja tonttuvaatteet päällä. ne kortit tulikin jo ja ihan kivan näkösiä oli.....nyt vaan kun saisin kirjotettua osotteet ja kuoreen niin hyvä :D

Mun ei paranekkaan katsoa tota vaate linkkiä.....mulla on joku kauhea lastenvaate vimma :D tekis mieli vaan kaiken aikaa ostella pojille vaatteita.....lauantaina olin ostoksilla ja mukaan tarttui taas uusia vaatteita :heart: ja nyt sitten tässä himoitsen taas Kapphalliin(miten tuo kirjotetaankaan.?.) sielä oli ihan liikaa ihania vaatteita!!!!Tekis mieli tyhjätä koko kauppa :D

jaa ja nyt on kaukosäätimet väärissä käsissä....tuo esikoinen sitte kaahii ne hyllyltä ja irrottaa patterit niistä....kiinnostaa pikkuveljeä kovasti,joten pakko mennä takavarikoimaan taas patterit. kaukosäätimet on kyllä tosi kova juttu näköjään jo pienestä pitäen :D niitten perään kyllä lähetään ja lujaa jos vaan lattialla näkee sellasen!!

mmamaa&puolivuotias :heart:
 
Pakkohan tänne oli taas tulla :heart: tämä on varmaan kymmenes kerta tänään kun täällä käyn. Pakko oli ihan mankeli sammuttaa kun huomasin, että täällä taas tekstiä. Ja minäkö riippuvainen tästä :whistle: valitan aina, että kun ei ole aikaa tehdä mitään kotihommia, mutta tämän ajan kun täällä käyn niin voisi käyttää niihin kotihommiin.

Olen kyllä samaa mieltä muiden kanssa, että meillä on hyvä porukka. Paljon tulee tektiä ja ollaan melkein aina listan alkupäässä täällä vauva osiossa.

olen miettinyt samaa kuin parasta aikaa että olisi kiva nähdä ihmiset ihan livenä, mutta olisiko meidän palsta enää samanlainen sen tapaamisen jälkeen?

Niin ja parasta aikaa vielä, että ei meidän tyttö varsinaisesti vielä konttaa, mutta kovasti yrittää. Ja eipä ole meidänkään tytöllä vielä hampaita. Neuvolassa kun sitä huolissani kysyin sanoi, että voi olla yli vuodenkin ennekuin hampaita tulee. Ja kun minä vielä imetän niin ihan hyvä niin, eipä pysty ainakaan puraisemaan tissistä. Taljan varmasti saisin lainaksi ja sitä tässä olen miettinytkin. Olen miettinyt tuota joulua juuri noin kun sinäkin ehdotit. Hirvittää silti se ihmismäärä. Ruuat varmaan tehtäisiin vähän nyyttäriperiaatteella, että minun ei tarvitse kaikkea vääntää. Ja siivota pitää jokatapuksessa ennen joulua. Ja sitten ne ihmiset olivat käsketty, eikä tarvitse joka päivä olla ruokaa laittamassa. Siinä kun olisi minun ja miehen perhe kokonaisuudessaan. Ja voi olla, että osa lähtee sitten jo kotiin illaksi, että vain ehkä minun vanhemmat jäävät tms. Pukkia meille ei kuitenkaan tule, jolleivat muut vieraat sitä halua tilata. En sitten tiedä haluaisivatko muut syödä jo puolen päivän aikaan, kun niillä on lapsia. Mutta onhan siinä sekin vaihtoehto että syövät jotakin pientä kotona puolen päivän maissa ja syödään jouluruoka sitten vaikka neljän maissa. Mutta kiitos paljon hyvästä vinkistä rauhoittaa aamua ja iltapäivä vain meidän perheelle. Tuo kuulostaa erittäin fiksulta idealta :heart:

No tulipa taas tekstiä....
 
taas minä täällä....
Kojo aivan ihana neiti teillä, ja hauska kuva! :heart:

Parasta aikaa toivottavasti voit jo paremmin. Muistathan, että runsas juominen ja happamat juomat ovat kotikonsteja jos tulehdus ei ole raju. Lääkärin luennoilta on jäänyt ton taudin yksi lempinimi mieleen,
honey mooniitti ;), eli ettet nyt vain olis ihan villiksi heittäytynyt. (toivottavasti ei ollut liian karskia huumoria).

Mitenkäs muuten kevennykset on sujuneet, ei ole enää aikoihin niistä puhetta ollut, mulla on ainakin kirjaimellisesti viime ajat menneet ihan läskiksi :LOL: , kovin hyvin tuo ruoka maistaa. :eek:

Hieman eilen huvitti, mies on vissiin vuosien varrella tottunut, että ohjeita on seurattava kirjaimellisesti. Käskin hänen töistä tulleessa hakemaan Helmille kasvissoseita, tarkoittaen tietenkin, että ostaa kaikenlaisia erilaisia, niin hänpä toikin sitten purkki tolkulla pelkästään sitä kasvissosetta ;) .

Balou teidän kohdalla uskomus, että aikaiset hampaat tietää pientä ikäeroa piti ainakin paikkansa. Valtava tahti teidän lapsella!
Meillä ei vieläkään neidillä ole ensimmäistäkään hammasta.

Tänään tulis jäätelöauto, viimeisen kerran ennen joulua, joten pitää varmaan käydä :p .

Elli etikka ihana kuva teilläkin. Mie eilen otin lapsista pari kuvaa, olivat ihan arkivaatteissa, vain lakit päässä, mutta en nyt menis kehumaan niillä, isommat olivat vielä ihan ok, mutta kun roikottivat Helmiä sylissään, niin hänen kuva ei sitten ollut parhaimmasta päästä, pitää ilmeisesti viikonloppuna kun mies on kotona yrittää uudelleen.

Raha-asioista vielä, että on meilläkin omat tilit, eikä pienistä heräte ostoista tarvitse neuvotella, mutta suuremmat ostot kyllä puhutaan yhdessä, minä se meillä kuitenkin sen raha kirstun päällä enemmän istun, kun hoidan laskut netin kautta, niin mulla on kokonaisvaltaisempi kuva kokonaistilanteesta.

Meillä on Helmin suolen toiminta ollut tänään hämmentävän vilkasta, kun mulla oli eilen ne soseet vähissä, niin syötin ilta ja aamupuuron seassa luumua...normaalisti kun hän on melkoisen kova vatsainen, niin tänään siitä ei ole ollut tietoakaan.

Kyllä noi joulu rituaalit mietityttää täälläkin, normaalisti ollaan päivällä kun joulurauha on julistettu syöty puuro ja saunottu kotona, sitten jouluateriasyöty mun vanhempien luona, jossa myös veljeni perhe on ja siellä muutama pakettikin on jaettu, ja sitten ollaan tultu kotiin, täällä on sitten käynyt pukki ja appivanhemmat ja miehen veli ovat olleet täällä, olen sitten laittanut vielä vähän iltapalaa, kahvia, kaloja, kinkkua, leipää, kakkua, yms. Muutoin tää on toiminut, mutta kyllä se on melkoista tohinaa, kun toisaalta olis kiva löytää aikaa myös rauhoittua. Tota tohinaa voisi tietysti jakaa useammalle päivälle, mutta sitten jotenkin tuntuu, että isovanhemmillekin noi lapset tekevät sen oikean joulun tunnun.

No nyt rupean keräilemään tarvikkeita parin tunnin kyläilyä varten ;) .
T:Minnihiiri
 
Täällä käyty 6 kk neuvolassa. Painoa 7620 g ja pituutta 67,2 cm. Painoa ei ole tullut kuukauden aikana kuin 200g.

Olemme olleet koko marraskuun kipeitä. Flunssaa. Alkukuusta silmätulehdus ja nyt oli korvatulehdus.

Soseita menee ja puuroa. Kaurapuuroa tähän asti, mutta kokeilemme seuraavaksi ohraa.

Yö unet ovat edellen hyvät. Luka menee nukkumaan klo 22 jälkeen ja nukkuu jopa klo 9 aamulla. Näin flunssan aikana on herännyt kerran yössä maidolle.
 
No niin, kirjoitin pitkät pätkät ja sitten kaikki män :eek: Mä en tajua miks tää kone tekee välillä sitä, että en edes paina mistään napista ja yhtäkkiä kaikki häviää :/

No, yritän muistaa mikä oli asia... :whistle:

Ihania kuvia olette saaneet otettua! Minäkin yritin jotain räpsiä tänään, mutta väsyneet lapset ja yli-innokas valokuvanottaja ei ole ihan kaikkein paras mahdollinen yhtälö.... Kuusi lasta on muuten aika haastava määrä saada olemaan paikoillaan ja niin, että jokaisella olisi edes silmät auki kuvassa :LOL: No, koitetaan toisena päivänä, tänään tein sitä yksin, niin sekin vielä aiheutti lisää haastetta.

Lupasin lapsille kuitenkin palkinnon hyvästä yhteistyöstä ja pyysin heitä pituusjonoon keittiöön... Onnistui hienosti, siitä todistusaineistoa profiilissa ;)

lumikko, olen samaa mieltä kyllä siitä, että jos nähtäisiin, niin tämä pino ei olisi koskaan enää samanlainen :)

Minnihiiri :LOL: :LOL: ei ollut liian ronskia huumoria :LOL: :LOL: Piti miehellekin lukea tuo kohta ääneen, kun nauroin katketakseni sitä kommenttia :D Vaikka nyt ihan hyvin sujuu sillä sektorilla, niin ei ehkä ihan siitä johdu... :whistle: :LOL: Mutta tosiaan, juotu on kaksin käsin ;)

Kevennykset, siis mitkä? Juu, eli ei suju :ashamed: Olen kyllä täyttänyt painon ym. sinne sivuille, mutta ei kai se nyt ihan itsestään alas mene... Aamulenkit on harventuneet pariin aamuun viikossa :ashamed: Nyt pitäisi kyllä ottaa itseään oikein niskasta kiinni ja tehdä itselleen jotain :kieh: Mistähän saisi sen inspiksen :headwall:

Mutta nyt täytyy mennä, öitä :wave:

Parasta aikaa ja Maija :heart:
 
Kiva että jotain rupeaa tekemään mieli bruschettaa nikistäni. :LOL:
Mä en kyllä ole tainnut koskaan syödä bruschettoja tai voi olla että olen, mutta en tietoisesti. :D

Ihania kuvia täällä on muksuista.
Me ajateltiin myös tehdä aluksi pojista joulukortti, mutta nyt onkin sitten valmiina itse tehtyjä ja ostettuja kortteja, josko sitten ensi vuonna laittaisi pojista joulukortit. =)

Voi kuinka tuossa menniksen kuvassa istutaan jo niin topakasti. =)
Samu ei vielä tuolleen istu, jonkin aikaa viihtyy syöttötuolissa istumassa, mutta siinäkin melkoisessa etukenossa.
Minkäs ikäinen tuo menniksen lapsukainen on?
Samu on s.20.5-07!

Täytyy sanoa että Samu on ollut aivan ihana pakkaus, eikä ole turhia kitissyt.
Nyt on sitten alkaneet kitinät päivisin. Luulen että nyt on kyse hampaista, joita Samulla ei vielä ole. Samun veljelle Mirolle tuli eka hammas 5kk ikäisenä.
Onko tuohon hampien tuloon mitään helpotusta?
Mirolla ei ollut tuommoisia ongelmia hampien tulojen kanssa.

Samu syö jo 8kk soseita. Pienet kokkareet eivät haittaa Samua, mutta sitten esim. pirkan ruoissa on isompia kokkareita, niin niitä kyllä kakotaan.

Mutta nyt menen pikku hiljaa yöpuulle.

T: Bruschetta ja Samu
 
Alkuperäinen kirjoittaja Bruschetta:
Voi kuinka tuossa menniksen kuvassa istutaan jo niin topakasti. =)
Samu ei vielä tuolleen istu, jonkin aikaa viihtyy syöttötuolissa istumassa, mutta siinäkin melkoisessa etukenossa.
Minkäs ikäinen tuo menniksen lapsukainen on?
Samu on s.20.5-07!
Täytyy sanoa, että hyvä tuuri kävi tuon kuvan kanssa. Ei tuo meidän tyttö nimittäin vielä osaa istua kunnolla. Muutaman sekunnin pysy tuurilla tuossa asennossa. :D Jos lattialle laittaa niin kaatuu suoraan taakse päin yleensä tai sitten kippaa sivulle ja heijasteita ei vielä ole. Eli kiinni saa olla nappaamassa. Syöttiksessä istutaan vaihdellen joko aika topakasti tai sitten ihan ihme kiemurassa. Sitterissä syöttämisestä ei tule mitään, kun on varpaatkin sitten suussa. Tyttö on syntynyt 8. päivä toukokuuta.
 
Aivan tosi kaunis lapsi sulla mennis!

Meillä istutaan jo aika hyvin ja suht pitkiä aikoja lattialla. Syöttötuolissa istutaan jo tosi hyvin.

Joulukorttikuvat sain eilen lähetettyä ja tänään saa hakea valmiit. Luulin, että vauvat on vaikea saada hyvin kuvattua, mutta ongelma olikin isompien kans kun ne oli niin innoissaan...

Päivänjatkoja!
 
Aivan ihania kuvia tyttösistä, Mennis ja Kojo :xmas: Mulla kanssa pisti ekana silmään, kuinka hienosti istuvat! Tässähän meinaa itsekin innostua tuosta korttien väsäämisestä, vaikka ensin en meinannut. Olisi meilläkin lampaantalja rekvisiitaksi, mutta tonttuasu tai vastaava pitäisi sitten hommata.

StiinaS Kiitos vinkistä. Meillä menee nykyään Neocatea, eli astetta hellävaraisempaa maitoallergiselle. Sokeri olikin käytössä pari viikkoa, mutta nyt jätin sen pois, kun ei se kuitenkaan hyvää voi noille pikkuisille hampaille tehdä.. Tule ihmeessä kertomaan tarkemmin teidän kuulumisia allergioiden ja muunkin osalta =) Saitko koulun hoidettua loppuun? Niin ja onnea uuden vauvan toteutukseen :D Meille riittää vieläkin tämä yksi hurmuri.

Sellaista piti kysellä, että kuinka nopeasti maidontulo lakkaa imetyksen lopettamisen jälkeen? Olen nyt siis melkeinpä täysimettänyt, mutta vajaan viikon enää yöaikaan. Päivällä pumppaan kaksi kertaa. Iltaisin tuntuu, etten saa tissejä pumpulla tyhjäksi vaan siihen tarvitaan pojan apua. Vieroituksen kannalta uskon kuitenkin, että tässä on pakko tehdä radikaalimpi lopetus - muuten jäädään tähän junnaamaan. Onko jollain kokemusta maidon tulon lopettamisesta lääkityksellä?

Nyt tarvitaan lisää kahvia :wave:

vilmis ja poika :heart:

ps. Tiitteräisellä on kanssa hieno pikkuinen kuvassa ;) Onnea uudesta perheenjäsenestä!
 
Hienosti onnistuneita kuvia teillä! Meidän pitäisi kanssa alkaa niitä räpsimään tässä.

Viime yönä herättiin taas ainakin kolme kertaa :headwall: :headwall: kerran tyttö taisi nukahtaa ilman, että mentiin kumpikaan sinne. Johtuu nyt nämä heäräilyt tuosta konttaamis innosta tai sitten toinen juttu mikä tuli mieleen niin olen nyt antanut tuoreraasteita parilla päivällä. Josko ne ovatkin liian "kovaa tavaraa" tytön masulle.

Kyselin täällä aiemmin noista Kelan matkakorvauksista, osaako joku niissä neuvoa? Kelaan en viitsi mennä, sieltä kun viimeksikään en saanut mitään kunnon vastausta hoitovapaaseen, tiesin itse samat asiat jo etukäteen mitä se täti minulle sieltä esitteestä luki. :|

Joululahjojakin pitäis alkaa hommailemaan. Kaikki hyvät ideat otetaan vastaan. Lapsille osatan vaatteita tai leluja, mutta sitten ovat nämä aikuiset. Kyselen toiveita ja toivottavasti sieltä saan jotain vinkkejä. Muuten luulen, että ostan perinteisiä hieronta tms. lahjakortteja. Ne ovat ainakin henkilökohtaisia ja niissä pääsee rentoutumaan.

Minkä kokoisia vaatteita teidän lapset käyttää? Meillä mennään tällä hetkellä pääsääntöisesti 68 cm, mutta yksi Tuta body kokoa 56 menee vielä :LOL: ja sitten paljon vaatteita 60, 62 cm menee vielä. Äitiyspakkauksen vaatteet siis melkein ovat vielä käytössä. Meillä siis aika laaja kirjo vaatekokoja käytössä ja hyvä niin. Tyttö edelleen taitaa tuon pulauttelun taidon joten niitä vaatteita menee melko reilusti. Joskaan ei niin paljon kuin silloin kun oli pelkällä tissillä.

Tällä kertaa ei muuta :wave: :wave:
 
Mie ostin omalle miehelle semmoisen lannepyyhkeen. Oma isäni on semmoista tykännyt käyttää ja aattelin, että voisi olla kiva miehellekin, kun talo valmistuu niin voi sitten lannepyyhe päällä vilvotella ulkosalla saunan jälkeen. Isälle hommasin lahjakortin osteopaatille. Siinä lahjat mitä mie olen saanut aikaiseksi ostaa...

Niin ja meillä käytössä 68-74 senttisiä vaatteita. Tosi merkkikohtaista kyllä. Tutan 68 menee vielä komeesti, mutta esimerkiksi Pippin 74 alkaa olemaan jo aika kikkanoita.
 
lumikko meillä on käytössä 74cm vaatteet.. jotkut on jopa 80cm. 68cm vaatteista, jotkut housut menee, mutta bodeissa ei mene enää napit haarojenvälistä kiinni.

Ihania Joulukorttikuvia :heart: Mulla kans tarkotus ottaa lapsista Joulukorttikuvat ens viikolla. Meillä on minun eka serkun lakkiaiset Itsenäisyyspäivänä, joten silloin tarkotus laittaa lapsille "siistimmät" vaatteet päälle ja tuolloin aattelin ne kuvatki napata.

Täällä muuten pakkasmittari näyttää nyt -26 astetta... ja meän pitäis lähteä käymään kaupassa... Nyt on vain käyny niin, että menin myymään eilen oman autoni pois ja mies on toisella autolla töissä... Juu... aattelin, että vaunuilla mentäisiin, mutta mies ehdotti, että hän voi kyllä käydä hakemassa ja tuomassa meät. Vuodenvaihteen jälkeen mies on saamassa ittellensä paketti-auton, joten siihen saakka sitte täytyy pärjätä yhellä autolla.
Olen miettiny monesti "vanhaa-aikaa", että miten ne ihmiset on silloin pärjänny.. täälläki kuljettiin pääasiassa hevosilla ja jos kauemmas mentiin, niin oltiin missä milloinki yötä... Kauhea, jos oisin syntyny silloin... siitä ei ois varmaan tullu mitään... Ja pyykinpesuki...huh...Onneksi on nykysin koneet tehty ;)

Taas tämä minun kirjottaminen tökkii... aina joku keskeyttää.. tällä hetkellä se on anoppi, joka just käveli ovesta sisään...

Hanna ja Paavo :heart:
 
Päivää vaan täältäkin.

Ihania kuvia ootte tosiaan saanut otettua, on kyllä suloiset kuvauskohteetkin =)

Mä päätin että tänä vuonna askartelen joulukortit ja ens vuonna sitten vois ottaa tytöstä ja koirista yhteiskuvan.

Meillä vaatteista menee tällä hetkellä haarukalla 60-74 cm.

Istuminen ei meillä vielä onnistu yksinnään, mutta vihdoin on opittu kääntyilemään mahalta-selälleen ja päivastoin.

Unet mennään pääsääntöisesti näin:
9-10 mais 1/2-1 h
11-12 mais 1-3 h
ja sitten usein iltasella 5-6 mais vielä yhet 1/2-1 h.
Yöunet riippuen iltanokosista 19-20.
Nyt on pari yötä herätty kaksi kertaa syömään :eek: ..ei rauhoitu muuten ja mulla ei pinna kestä yöllä kikkailua :kieh: :( En tiedä mistä tääkin nyt taas johtuu....
Syöminenkin on taas vaihteeksi alkanut tökkimään :headwall:

:wave: :wave:

Ai niin kuinka te lisäätte noita kuvia? En löydä semmosta kohtaa ollenkaan???

Kippana ja Sirppana ihan pian 7kk :heart:
 
Heissan ja ihanaa keskiviikkoa kaikille. Täällä Jyväskylässä on ihana auringonpaiste ja luntakin saatiin vihdoin ja viimein! Meidän Venla neiti kasvaa suht hyvää vauhtia ja kova menijä siitä on tulossa. Pihalla ollessa se aina osoittaa pressun alla olevaa moottoripyörää ja pärryyttää suullaan, taitaa tulla tytöstä motoristi.... :)

Viimeksi neuvolassa (6kk) oli painoa 7400 ja pituutta 64 cm. Pikkuinen tyttönenhän se on mutta kasvaa suhteessa hyvin. Kovasti tekisi mieli aloitella jo jouluvalmisteluja mutta isäntä vielä tuppaa hiukka toppuuttelemaan.
Muuttohässäkkää tässä on kovasti ollut ja remonttia kovasti tehdään.... kaiken tämän siivon keskellä koetetaan elellä, taisi muillakin olla remontinpoikasta meneillään, niille :hug:

Sattuuko muuten kenelläkään olemaan mitään hyvää joulusinappi ohjetta.... sellainen makeahko sinappiohje olisi tarpeen. Ajattelin tehdä sitä ystäville ja tuttaville pieneksi joululahjaksi.... on meinaa kertynyt noita pilttipurkkeja melkoinen kasa tonne varastoon, siihen tarkoitukseen olisivat oikein hyviä. Osan niistä teinkin jo lyhteiksi puihin, ovat kauniita kun laittaa niihin tuikun palamaan!
Minäkin eilen räpsin Venla-tytöstä valokuvia joulukortteja varten.... ja tälläinen otos saatiin aikaiseksi:


Meillä onkin muuten mennis tytön syntyneet samana päivänä =)

Nyt täytyy lähteä antamaan neitokaiselle ruokaa.....

Ihanaa joulunodotusta kaikille
 
Pakko vaan kommentoida, että nuo on ihan tosi söpöjä nuo korttikuvanne! Kojolla, Neeastiinalla, Menniksellä, Tiitteräisellä ja kenelläkä muulla niitä nyt olikaan. Katson kaikki kyllä, mutta en muista välttämättä kommentoida. Niin ja parasta aikaa mahtava jono sulla lapsia!
Mä jotenkin arastelen nettiin laittaa kuvia. Mitä te muut mietitte asiasta?
 

Yhteistyössä