Toukovaavit 2011

Kevlarsoul, mä olin esikon kans maidottomalla neuvolan ohjeistuksen mukaan ja se tarkoitti että KAIKKI maitotuotteet piti jättää, myös einesten ym sisältämät maitoproteiinit. Voin sanoa, että ruokavalio kutistui hetkessä tosi paljon, koska käytännössä kaikessa valmisruuassa on jossain muodossa maitoa. Eli valmistusaineluettolon joudut lukeen tosi tarkkaan ja kaikki missä maito on pääaineena (jogurtti, juusto jne) niin niille voi jättää hyvästit...
 
Mäkin ajattelin testata maidotonta viikkoa. Vaikkakin eilinen päivä ja viime yö olivat mahanpurujen suhteen paljon paremmat. Poju oli yhtä hymyä eilen :heart::heart::heart: ja yölläkin nukkui jopa 2,5 tunnin pätkiä, eikä ärissyt ollenkaan, vasta aamulla vähän. Eilen söin kuitenkin tosi paljon maitojuttuja. No, ajattelin silti kokeilla. Tosin perjantaina saadaan taas yksi rokotus (toinen 3kk rokotuksista), joka voi aiheuttaa jotain oireita sekin. Mä tykkään paljon juustoista ja jugurttijutuista, ja tietty jätskistä, mutta onhan niitä korvaaviakin tuotteita. Täytyy nyt tää testi kuitenkin tehdä ennen soseiden aloittelua.

Ihanaa tosiaan, kun vauva on alkanut hymyillä! Eilen tuli hymyjä jo suoraan mullekin, mutta useimmiten vielä menevät seinille sekä seinällä oleville neuvolan naurunaamoille. Unissaan on myös hekottanut ääneen, se on hirmu huvittavaa! Sekin on, että selkeästi kutiaa, muttei sille osaa nauraa/hymyillä :)

Kun ostin Manducan, se oli sillä tavoin koottu, että meni siitä suoraan niillä asetuksilla päälle. En ole kuin vauvankantoa kokeillut ja vain sen ohjeista katsonut. Se on kyllä hyvin helppo, ei toki niin helppo kuin rengasliina, mutta paljon helpompi kuin pitkä kantoliina. Vyötärövyö vaan kiinni naps, vauva vauvatukikankaan alle, nepparit siitä kankaasta kiinni vauvan jalkojen yli ja olkaimet päälle. Yläselkäklipsu kiinni ja siinä se on. Vauvatuen kanssa nähdäkseni täytyy avata se selkäosan pidennysosa, meillä ainakin siten toimii parhaiten.

Kaunis päivä taasen. Kauppaan pitäis lähteä, kun illalla tulee kylään kaveripariskunta. Vaunujen kanssa on yllättävän helppo käydä kaupassa.

Paino pojusella oli äsken nakuna 4620g. Tasaisesti on kasvanut omalla tahdillaan. Kaippa monet puoltoistakuukautiset on jo yli 5kg, mutta meillä on siro ja niin nätti veijari :)

MaiMei + boy 3,5kk (1,5kk)
 
Kuulumisia pikaisesti.

Minä ainakin oon joo täysin maidottomalla, eli maitoproteiinia vältän. En syö mitään, missä maitoa on edes lisäaineena. Soijamaitoa laitan kahviin, myös kaura-ruokakerma toimii. Soijajäätelöt on ihan jees, varsinkin Tofulinen Stracciatella. Kovasti kyllä kaventaa ruokavaliota, kun normaalisti koostuu tosi paljon maitotuotteista kaikki rasvan ja proteiinin lähteet ruokavaliossa. Lihaakaan en syö (kalaa kyllä), joten tarkkana saa olla, että tulee eläinrasvojakin. Mutta pienellä näyttää vatsaoireet helpottaneen, joten aion tätä jatkaa. :) Neuvolasta tosin käskivät jossain vaiheessa kokeilla taas, että tuleeko maidosta edelleen oireita.

Tosiaan, neuvola oli eilen. Pienellä on paino noussut lähes kilon syntymästä, nyt oli vähän vajaa 4,5kg. Pituutta oli 53,5cm, eli 3,5 syntymäpituuteen lisää. Seuraavana onkin sitten lääkärintarkastus, kun paino on noussut niin hyvin, ettei tarvita välissä punnitusta.

Mulle myös varattiin jälkitarkastusaika, pitäisi sitä varten miettiä ehkäisyä. Hormonaaliset ei oo mulle oikein sopineet, tosin hormonikierukkaa en oo kokeillut. Kuparikierukka mulla oli aiemmin, joten varmaan siihen kallistun. Tuntuu vaan vähän turhalta, kun se toimii sen 5v ja kuitenkin toinen vois olla suunnitelmissa sitä ennen.

Kuinka nopeasti teillä on tikit sulaneet? Mulla ei edelleenkään ole lähtenyt kuin yksi, joka lähti reilun viikon päästä synnytyksestä. Mietin, että onko nuo sitten jotenkin jumissa. Tuntuu, että eihän tässä voi mitään ruveta hommailemaankaan, vaikka paikat ei ole enää juuri kipeät, kun nuo tikit raapii sitten miestä (ja puhkoo kondomin). :D

lyrae ja poika 3vkoa ja 1pvä
 
Heippa!

Huh hellettä, ihanaa, kamalaa, mutta tervetullutta paistelua pitkän talven jälkeen. UV-säteily hiukan huolestuttaa kun esikoinen viilettää välillä ilman hattua tai laseja, vaikka yritys kova kymppi saada pitää ne hällä päällä:popcorn:

noistan hattua teille maidotonta ruokavaliota käyttävät, ei ihan kevyttä touhua!!

Ai kuinka mukava yö takana, poitsu nukkunut jo kolmen tunnin pätkiä! tämä on meillä luksusta. Aiemmin heräili öisin tunninkin välein.

Te, joilla isosisarus touhuaa vieressä, onko ollut kova homma saadarki toimivaksi?
Nimittäin täällä kyllä pussailee ja hoitaa kovasti vauvaa tuo 2,5 v isosisko, mutta myös läimii tai nipistelee useasti...ja vaikka kuinka sais huomiota vanhemmiltaan..
puuduttavaa:(

nyt poika heräilee, mukavaa helteistä viikonloppua kaikille!

kATHE JA POIKA 6 VKOA
 
LYRAELLE tikeistä vielä..mulla suli jo parissa viikossa, mutta jos sulla jäänyt niin terkka varmaan voi napsasta sen pois neuvolassa, vai pitääköhän peräti lekurin tehä mokoma..inhaa kyllä jos ei ole itestään sulaneet, kyllä luulis tuohon aikaan jo sulaneen.

kathe
 
Jälkivuodosta:Mulla loppui jo 11 päivänä,maksimissaan aina ennen 3 vkoa vuotanut.
Mä olen aina ennen joutunut antamaan lisämaitoa mutta nyt en ole enää 9 päivän jälkeen. Pullosta kyllä saa pumpattua maitoa välillä mutta se aiheuttaa niin kauheita ilmavaivoja ja tuskaa että olen koittanut vain sitten imettää sen minkä ehdin.Ainu Mam-koliikkipullot meilläkin on käytössä mutta vauva juo niin hanakasti että ilmaa menee niistäkin masuun. Kupla Stop oli meillä käytössä alussa mutta se vain pahensi vauvan vääntöjä. DDS Junior on ollut ehdottomasti paras valmiste,imeytyy vasta ohutsuolessa ja selvästi auttaa vauvan oloon.
Meillä on ristiäiset 23.7 ja edelleen mietitään nimeä.
D-tippoja ei kyllä vielä aloiteta kun muutenkin on niin tuskaa tuon vauvan masun kanssa.
Eilen hän kävi 1kk neuvolassa (ikää tänään tasan 4 vkoa) ja painoa oli jo 4770g (s.4115g) ja pituutta 51cm>54cm.
Huomenna saan salikorttini takaisin hyllyltä ja illalla alkaa treenit. Toki olen koko ajan tässä harrastanut liikuntaa mutta nyt odotan jo niin kovin pääseväni salille ja ryhmäliikuntatunneille mutta en minä siellä raaski vielä kovin montaa kertaa viikossa käydä kun vauva on niin pieni. Mutta sen verran että alkaa taas rauta nousemaan ja saa itsensä kuntoon ja sitä mielenvirkistystä:)

Nannaliina ja Wäinö 4 vkoa
 
Kevlarsoul, joo meilläkin mies ehdotti tuollaista "siedätyshoitoa" vauvan oman korissa nukkumisen suhteen ettei joka inahduksesta mentäisi sinne viereen mutta tuntuu että se pieni inahdus kasvaa aina sitten isoksi ja mies on jo siinä vaiheessa usein nukahtanut niin mä en jaksa sitä kauaa kuunnella jos vauva kitisee yksin korissaan vaan nappaan sitten hänet meidän sänkyyn. Miten muuten sun epparihaava, onko jo lähtenyt paranemaan kunnolla?

Tänään oli lastenneuvolasta täti käymässä ja painoa oli meidän pikkuiselle tullut hyvin, nyt painoi 4360g kun syntymäpaino oli 3770g. Eli saan toistaiseksi unohtaa huolen siitä että maito ei riitä. Nyt on parina iltana ollut sellaista että vauva vaikuttaa tyytymättömältä ja ravistaa nänniä pois suustaan ja siitä olen tulkinnut että maitoa ei tule tarpeeksi : / Mutta paino nyt näyttää ainakin noususuuntaiselta, viikossa oli tullut 440g :D

Jekovit-tipat odottaa meillä myös aloittamista ja tänään hain apteekista Cuplatonia, testataan jos se auttaisi vatsanväänteisiin. Rela-tipat on nyt olleet vajaan viikon käytössä mutta vielä väänteitä on.

Liikunnasta sen verran että saan salikorttini elokuussa takaisin ja tuntuu jo ajatuksena kivalta päästä liikkumaan. Miten muuten muut, oletteko treenanneen lantionpohjalihaksia? Mun täytyy myöntää että en ole tehnyt yhtään jumppaliikettä ja tiedän että niitä pitäisi jo kiireen vilkkaa treenata...:ashamed:

Lyrae, mulla myös tuntuu vielä yksi tikki epparihaavassa eli ei ole täälläkään itsestään lähteneet...

Ristiäisiä pitäisi kovasti miettiä, meillä 16.7. Nimi on jo valmiina, ollut jonkin aikaa mutta muuten kaikki vaiheessa. Tarjoiluissa äiti ja anoppi auttavat onneksi mutta pitäisi miettiä mitä tarjoillaan ;)

Nelli ja Kultahippu 3vkoa
 
Hohhoijjakkaa, näin ne päivät vaan menee nopeasti, välillä myöskin kamalan hitaasti :D.

Ollaan vaihtamassa NANia Tutteliin kun pojalle ei oikein tunnu käyvän tuo NAN. Tuttelissa on aivan erilaisia aineita kun NANissa, esim. ihan kunnon maitoa eikä rasvatonta maitoa. NANissa tuntuu olevan kauheesti kaikenmaailman lisäaineita.
Saa nähdä tuleeko tuo sitten käymään pojalle. Ollaan sekotettu niitä, puolet toista ja puolet toista.

Me pidetään nimenantojuhlat 24.7 ja samalla vihkiäisjuhlat, kun ollaan menossa naimisiin enskuussa puolison kanssa :).

Onks kenenkään vauvalle tullu vielä niitä iltahuutoja ? Meille tuntuu huutavan n.1-3 tuntia aina illalla kurkku suorana ja sitten nukahtaa kuin saunalamppu.
Voi kamala, eilen huuti 3 tuntia, huuti ja sitten nukahti 10 minuutiks ja sitten huuti taas ja sitä jatkui 3 tuntia. Rauhoittui vain mahan päällä korva kiinni rinnassa ja tutti suussa.

Mahavaivojakin on ja annetaan Cuplatonia ja Gefilus -tippoja.
 
Meillä on kans iltahuudot alkanu tossa 2 vkoa sitten. Selkeesti ilmaa masussa ja väsyä, naama ihan punasena huutaa, nukahtaa hetkeksi ja sit taas huutoa. Välillä tissitankkausta. Mut sit huuto loppuu kuin seinään ja kapaloin yöunille, jolloin nukkuu heräämättä 6-7 h (viime yönä 23-06).

Eilen oli neuvola meillä (vauva 5 vkoa 2 pv). Paino oli noussut 4250 g->4980g ja pituus 51cm->56cm. Että ihan kivasti :) Ehkäisystä oli myös puhetta ja varmaan kierukkaan päädyn. Onko kellään kertoa plussia ja miinuksia hormoni ja kuparikierukoista?

Mulle sanottiin, että vasta muutaman vkon päästä voisin alottaa kuntosalilla! Eli ekax kotona lantiopohjalihaksisto kuntoon ja sit selkää ja varovasti vatsalihaksia voin jumpata nyt. Mulla meinaan taas jalka pettää alta eli pakkokin ruveta selkää ja vatsaa tekeen etten oo kohta uudelleen kuntoutuksessa, kuten viimeksi kävi :(

Jälkivuoto on melkein loppu, vielä välillä tiputtelee hiukan, mutta pikkuhousunsuojalla selvii hyvin. Vajaa 2 vkon päästä ois jälkitarkastus.

Mites te muut ootte nyt pysytelly suojassa kun on kova UV-säteily ollut? Me ei eilen oltu ollenkaan lasten kanssa ulkona kuin vasta 18 aikaan, en halua ottaa ihonpalamisriskiä, kun taapero on kuitenkin alle 2 v ja en halua vielä aurinkorasvoja sille laittaa. Eikä tuo meinaan aina haluta pitää aurinkolaseja taikka hattua päässä... Mä ite inhoon auringonottoa, joten ei tee tiukkaa olla poissa pihalta. Ja neuvolassakin varottelivat nyt kovasti, ettei vauva saa säteilyä ulkona nukkuessaan.

nepula ja tyttö 5vkoa 3 pv
 
nepula: Mulla oli kuparikierukka kaksi kertaa ennen raskautta. Ensimmäinen kierukka tuli vuoden päästä ulos, koska oli pienempi malli (joka yleensä laitetaan synnyttämättömille, mut mulle oli sit ilmeisesti vaan liian pieni). Laittaminen sattuu, mut mun ainakin käskettiin ottaa särkylääkettä tuntia ennen sitä varten. Ja kipu on tosi lyhytaikainen. Mulla runsastui entisestään runsas vuoto ja kivut paheni, tosin mulla oli ennenkin jo tosi kivuliaat ja lääkkeitä jouduin niihin popsimaan joka tapauksessa. Oli kyllä mulle tosi toimiva ehkäisy silti, kun ei sisällä hormonejakaan (kun hormoniehkäisy aiheuttaa liikaa mielialanheilahteluja mulla, sekä migreeniä). Oon ite kallistumassa kuparikierukan kannalle taas todennäköisesti, vaikka hyötysuhde onkin sitten vähän huono, jos niistä viidestä vuodesta jota sitä voi pitää tuleekin hyödynnettyä 1-2.

Tahtoisin kyllä itekin kuulla, jos muilla on kokemuksia hormonikierukasta. Olen kuullut, että ne ei ehkä aiheuta mielialanheilahteluja samalla tavalla, kun hormoni on paikallista.

Ollaan pojan kanssa innostuttu uudesta jutusta, nimittäin vaipattomuudesta! Tänään ollaan oltu koko päivä ilman vaippaa, nyt vasta unille laitoin vaipan. Poika on pissannut ja kakannut lavuaariin. Olen oppinut tulkitsemaan jonkun verran, milloin pojalla on vessahätä ja olen jo reilun viikon aina vaipanvaihdon yhteydessä antanut pissata lavuaariin. Näin ekan kanssa ehtii kokeilemaan juttuja. :) Vähän työlästä on, mutta säästää vaippojen pesussa. :) Onko muut kuulleet / kokeilleet vaipattomuutta?

On muuten ärsyttävää, kun yösyöttöjen yhteydessä poika käyttää tissiä tuttina. Nukkuu kyllä mun vieressä, joten pitkä syöttö ei haittaa muuten, mutta nukahdan aina itse kesken ja herään sitten yltäpäältä maidossa! Luulin maidontuotannon jo tasaantuneen, kun tissit ei enää tunnu koko ajan kauhean pinkeiltä, mutta nuopa on alkaneet välillä oikein suihkuttamaan maitoa.

lyrae ja poika 3vkoa 5pvää
 
Paljon ois kirjotettavaa, mutta ihan nopeesti kyselen vielä kun poju nukkuu :)

-Jos pumppaat maitoa, kuinka paljon sitä tulee kerralla?
Meinaan multa tulee maitoa ja tunnen miten ne on välillä ihan täynnä, mutta pumpatessa en saa ulos ku 25-30milliä ja sillonki pitää vuorotella nännejä ni sit saa enemmän tulemaan...

-Syöttekö mansikoita, onks tullu oireita vauvoille?

-Kukaa käyny vyöhyketerapissa, miksi ja kuinka monta kertaa, oliko kallis, entä auttoko? :)
Ajattelin ton iltahuutamisen takia mennä ku alottaa sen huutamisen joka ilta noin 19 eteenpäin kunnes nukahtaa ja se on sellasta, että on tissillä ja yhtäkkiä alkaa huuto, vetää ittes iha jäykäks kaarelle ja kohta rauhottuu, ottaa tissin suuhunsa, syö ja kohta alkaa taas huuto. Mutta jos ei oo tissillä ja esim.kävellää ni sit kyllä rauhottuu ja vaa kattelee...
Iltapullon saa noin 22-23 ja siellä Nania noin 80milliä ja yleensä syö kaikki ja sit nukahtaa unille..Voihan toki olla, et illalla ei saa maitoa tarpeeks ja siks raivoaa tissillä...

-Te ketkä annatte pulloa, nii paljonko annatte?
Mä annan ennen nukkumaa menoa ja yleensä yöllä ku herää ni kerran..Ja aina ennen tissiä.
Mutta kyllä nii morkkis tosta pullon antamisesta on ja pelkäänki, että maidon tuotanto vähenee...En kestä, jos pitäis kokonaa pullosta antaa, ku musta ihana imettää vaikka välillä raskasta ja aikaa vievää onkin...

-Jokos täällä joku kestoilee?
Mulla kaikki kestot vielä oottaa laatikossa pojun kasvamista

-Ristiäisistä, paljonko porukkaa tulossa ja onks kummit jo päätetty?
Meillä 24.7, tulossa vieraita yhteensä noin 40(sukua ja kavereita), haluttii isot pippalot, että näkee kaikki kerralla :) Kummit ei vieläkää varmat :/ Sylikummi on, mutta muut...ku yks ei kuulu kirkkoon eikä sit tie miten se haltijakummi-juttu menee..tarttis soittaa papille..

Mutta nyt äkkiä vielä kahvia ennenku poju tosiaa herää :)
 
Syöntimäärästä
Eli meillä mennään pelkästään pullolla. Neiti syö päivisin parin tunnin välein ja syö n.100-130ml. Menee nukkuun klo22 ja herääkuuden jälkeen, niin sillon saa 160ml maitoa.
Meillä tänään ristiäiset. Vieraita tulee n. 20. Ei kavereita, vaan lähimmät sukulaiset ja kummit.
 
Te, jotka olette olleet maidottomalla, niin miten nopeasti vauvassa alkoi näkyä vaikutukset? Mietin vaan, kun meillä tilanne on vaan huonontunut: ähisee ja ähkii yöllä entistä enemmän, kahteen yöhön en ole tuolta melulta saanut itsekään nukuttua!! Ja siis selkeästi ähkii kakkaa ulos, kun vetää itseään kaarelle ja yrittää ponnistaa samalla... Muutenkin tuntuu, että vatsa toimii nyt vähän hitaammin tällä maidottomalla, toki edelleen useampi kakkavaippa tulee päivässä. Mutta eipä tässä neljässä päivässä ole maidoton ainakaan oloa parantanut, päinvastoin...

Meillä on ristiäiset 24.7., vieraita on kutsuttu 30, mutta tuskin noin paljoa tulee. Vieraina meillä on siis omat perheet, omat kummit ja sitten ihan kavereita (joista osa pojan kummeja). Rajoitettiin nyt sukulaisten määrää, koska muuten olisi jouduttu kutsumaan sama porukka kuin mitä häihin eli yli 100 vierasta (jos nyt ruvettaisiin kaikkia tätejä ja serkkuja kutsumaan). Kummeina meillä on minun siskoni ja miehen hyvä kaveri, lisäksi siviilikummiksi tulee toinen miehen kaveri. Haluaisin kyllä vielä yhden ystäväni kummiksi, mutta pitää varmaan säästää tulevaisuuteen, kun noita kirkkoon kuuluvia kavereita ei liikaa ole...

Tiistaina sitten jälkitarkastus, kiva nähdä, onko kaikki ok. Epparihaava tuntuisi parantuneen ihan hyvin, vähän tosin vielä aristaa istuessa. Jälkivuotoa tulee edelleen, mikä kyllä vituttaa, koska haluaisin jo uimaan ja nauttimaan muutenkin kesästä :O. Viimeiset melkein pari viikkoa olen tosin selvinnyt hyvin pikkuhousunsuojalla, mutta kuitenkin. Pääsisipä jo normaalioloon!! Ehkäisyksi ajattelin ottaa minipillerin.

Miten paljon teillä on muuten vauvat hereillä? Siis ilman, että syövät? Mietin vaan, että pitäisikö tuota poikaa jo ruveta ns. pitämään hereillä ja seurustelemaan päivisin enemmän? Nyt lähinnä syödään ja hierotaan massua, ja sen perään aika pian jo laitetaan taas torkkumaan..

Me ollaan ulkoiltu ihan helteelläkin, tosin ei mitään monien tuntien reissuja ja varjossa pyritään olemaan ja poika tietty vaunuissaan, muutaman kerran olen vaan nostanut sieltä ulos. Itse rakastan auringonottoa, joten seinät kaatuu päälle, jos joutuu näin hyvällä ilmalla olemaan sisällä! Rannallakin ollaan muutaman kerran oltu ja silloin poika on nukkunut varjossa (jossa on varmasti ollut viileämpää kuin mitä meillä täällä kotona!). Taaperon kanssa joutuisi kyllä olemaan varmasti enemmän varuillaan!


Kevlarsoul ja poika 5,5 viikkoa
 
Moikka kaikille! :)

En ole aikaiseksi saanut kirjoiteltua vaikkakin olen käynyt lukemassa.

meillä poika kasvaa hyvin ja kolmenviikon iässä mitat oli neuvolassa 5060g ja 56,3cm. :) Mun maidolla mennään, eikä ole lisämaitoja tarvinnut. Ehkä olisi aiheellista opettaa pulloa, ennenkuin ollaan tilanteessa ettei voi lähteä ilman tissitakiaista mihinkään.
Hormonimyrskyn kourissakin oltiin, mutta nyt alkaa näppylät häviämään pikkuhiljaa ja taitaa olla siisti poika kastejuhlassa, joka on 24.7.. Meille tulee n 40-50 vierasta. Ystäviä ja sukulaisia. Juhlat järjestetään kummin luona, koska tämä väliaikaisasunto on niin pieni ja pihakin minimaalinen.
Komen neljän viikon välillä meillä oli tiheän imun kausi ja poika roikkui koko illan tissillä sekä yöllä 1,5 tunnin välein.:O Ja uusi kausi ontuloillaan varmaan parin viikon kuluttua? Maidon määrä nousikin rutkasti ja kolmen tunnin imettämättömyyden jälkeen tissit ilmoitelevatkin itsestään että olisi aika tyhjennykseen:D
Muutama ilta on ollut pikkuisen normaalia vaikeampi ja meillä on auttanut erittäin hyvin kylpy. Poika nauttii lillua siellä ja nukahtaa jopa kahdeksalta yöunille. Ja nukkuu siis aamuun asti, joskus jopa kymmenen.
Ensimmäiset hymyt vastavuoroisesti saatiin miehen kanssa eilen:heart: Ja tänään ollan saatu vielä enemmän:heart:Juttuakin on alkanut tulemaan ja seuraa ympärillä olevaa menoa kiinnostuneena. :)

Pumppamisesta: Nelosen kohdalla pumppasin kaiken maidon, kun en saanut imetettyä. Silloin pumpulle irtosi vrk:ssa litra ja ylikin. Vitosen ja tämän kutosen kohdalla taas pumpulle ei irronnut kuin 10-30ml. Pumppaushan voi olla joidenkin kohdalla ihan korvien välissä oleva juttu. Joskus auttaa sekin kun vauva on lähellä niinheruminen lähtee hyvin käyntiin. En ole nyt sairaalan jälkeen koittanut pumpatakaan, joten en tiedä miten nyt tulisi maitoa pumpulle.
Öisin kyllä kannattaisi imettää koska se vaikuttaa maitomäärään paljon. Yöimetyksillä maidonmäärä pitäisi pysyä parempana, en nyt muista syytä tälle miksi näin. Jos antaa yöllä pulloa niin kannattaisi varmaan pumpata sitten edes pikkuisen?

maidotonta kannattaa kokeilla 2-3viikkoa. Jos onkin suolistoperäinen maitoallergia, niin suoliston kestää palautua, eikä oireet ihan hetkessä häviä :)
Meillä on 3 maitoallergista ollut ja lisäksi yksi epäily. Kaikki todettu puolen vuoden iän jälkeen v asta. Allerkologi jolla kävimme sanoi että allergiat yleensä ilmaantuvat 8kk:n ikään mennessä eli ei ole mikään ihme jos alkuun sopii pitkään ja sitten myöhemmässä vaiheessa oireet alkavat. meillä oli nelosen kohdalla vain levottomat yöt sekä ilmavaivat. Enkä voinut kuvitellakaan maitoallergiaa. lopulta koitettiin maidotonta ja sairaalan maitoaltistuksessa kuukauden maidottoman jälkeen saatiin mojovat iho-oireetkin kaupan päälle:O Lisäksi oli soija allergiakin ja niin paha että koko kasvot lehahti pelkästä suun sivelystä pumpulipuikolla soijamaitoa :( Soija ja maitoallergia kulkevat usein käsikädessä.
Ensimmäisenä kuitenkin ehkä itse karsisin ruokavaliota itseltäni niistä mitkä aiheuttavat ilmavaivaa vauvalle ennenkuin maitoa ottaisin pois. Meillä ei tällä hetkellä sovi paljon syötynä nämä normaalit: sipuli, paprika, tomaatti, ketsuppi, vahvat mausteet, kurkku, tonnikala, suklaa, hiilihapolliset juomat sekä kahvi. Kuitenkin olen syönyt niitä pikkuisen ja joskus vähän enemmänkin että vauva niille altistuu. Sipulin jätin kokonaan pois koska siitä saatiin iltahuudot ihan aikaiseksi. :(

Chira ja pojan pallero 4,5vkoa :heart:
 
Onnea adaliumin neidille hienosta nimestä. Meillä on ens lauantaina ristiäiset. Nimikin jo päätetty, mutta julkaistaan vasta silloin kaikille. Kolme nimeä tulee myös meidän nupulle, kuten myös isosiskollaan on.

Ciba ja Nuppu 4vkoa 1pvä
 
Onnea adalium ihanasta nimestä!

Meillä kestoillaan,tosin osittain ja ennen aina olen ollut tosi innoissani kestoilusta ja vaipoista. Nyt ei innostusta ole vaan käytän vain sen takia kun niitä kerran on.
Viime vauvan kanssa aloimme täyskestoksi kun vauva oli 2kk,josko sitten tälläkin kertaa.

Ristiäiset meillä on 23.7 ja vieraita on 17 plus meidän lapset (6) ja siskon lapset (2)

Pumppaan 3-4 kertaa päivässä kun maitoa kerran tulee ja sitä tulee yhdestä rinnasta n.100ml. Pakkaseen olen maitoa jo saanut varoiksi. Öisin pääasiassa imetän. Mutta vaikka olen pumpannut niin silti vauva saa rinnasta vähän ajan päästä hyvin maitoa,pumpulle ei kaikkea silti irtoa.

Ehkäisyä olen miettinyt mutta en taida ottaa mitään. Tuntuu ihan turhalta ottaa mitään kallista ehkäisyä kun seksiä on muutaman kerran vuodessa,ei vaan ehdi tällä porukalla kun aina joku kukkuu huonolla hetkellä ja mä en jaksa aamun pikkutunneilla enää valvoa. Kondomi meillä on pelannut ihan hyvin tarpeen mukaan. Pillereistä mulle tulee migreeni ja ehkäisyrenkaalle olen allerginen,menee paikat ihan vereslihalle ja tulee kauhea kutina. Kierukka puistattaa ajatuksenakin.

Eilen tuli mentyä ekaa kertaa ryhmäliikuntatunnille,syvävenyttelyyn ja voi että mä nautin. Tänään vuorossa bodystep. Ihanaa pyöräillä vajaa tunti yhteensä ja sitten saada liikkua kunnolla,olo on niin virkistynyt.

Nannaliina ja Wäinö reilu 1kk
 
Taas mökkeilyä takana! Meni kyllä vähän mökissä kököttämiseksi, kun nyt ei ollut apuvoimia mukana, ja ulkona oli liian kuuma/aurinkoista/tuulista/ukkosta/ötököitä, ja miehen aika meni sitten puiden tekoon / saunan lämmitykseen / grillaukseen. Että vähän tylsäksi kävi kyllä, kun mökki on vain yksi huone. Mutta olipahan viileämpää kuin kaupungissa (vaikka 30 olikin), ja etenkin automatkat ilmastoidusti olivat ihania, vauva nukkui 2,5h mennen tullen. (tai oli tauko, mutta nukahti sitten heti uudestaan). Hirveesti sai faneja huoltoasemalla ;)

Reissuissa se on tylsää, että silloin en jaksa kestovaippailla... On niin paljon muutakin roudattavaa, eikä vaippoja voi/jaksa mökillä pestä (kun ei astioitakaan siellä jakseta pestä vaan tuodaan aina kaupunkiin konepesuun...). No, nyt ollaan taas kotona kestoilemassa. Olikos se Jadey, joka kehui Pop-in-vaippaa? Sain kaverilta yhden (kuulemma vanhanmallisen) ja se on ihan tosi hyvä!! AIO-vaipoista lempivaippa nyt! Fuzzit tuntuu vieläkin liian isoilta, joten en ole vieläkään niitä käyttänyt. Tirsokas-sisävaippa ja Imsen kuorivaippa yhä toimivin yhdistelmä, ei falskaa ikinä.

Olen suunnitellut myös lavuaariin pissitystä, mutta vielä ei ole onnistunut... Mä en osaa tulkita ainakaan vielä vessahädän merkkejä... Vaikka kuinka yritän pispis lavuaarin yllä, niin sitten saattaa hetken kuluttua hoitopöydällä pissiä mun päälle... Toki pippelistä välillä näkee, että nyt on varmaan pisu tulossa, mutta kasvoista/äänimerkeistä en osaa päätellä. Ja tää piereskelee sen verran paljon, etten osaa erottaa onko kyseessä iso hätä vai vaan paukutus... :)

Mä jätin viikonlopuksi maidottoman kuurin kesken... Nyt kai taas aloitan, vai aloitanko... Ei noi ilmavaivat nyt loppujen lopuksi ole ehkä sen kummempia ihan ylipäänsäkään. Nyt on taas nukkunut yöt ihan jees, mahan puolesta siis, siis maidonkin kanssa. Mutta tuossa muutaman päivän maidottomalla päätin, että koska oma olo tuntui paremmalta, niin vähennän maitotuotteita jonkun verran. Japanissa asuessamme tutut todella kummastelivat maidon käyttöämme, siellä kun maitoa käytetään vähän ja kuulemma maitoa käyttävät länsimaalaiset haisevat hyvin pahalle ;) Kalkkia saa muualtakin. Siellä tulikin maitotuotteita vähennettyä tosi reippaasti, ja olo oli hyvä ja paino laski. Tosin myös leipää tuli syötyä erittäin paljon vähemmän.

Viikon päästä jo aloitellaan kiinteitä eli sitten on varmaan vuorossa ihan uusi satsi mahajuttuja...

Iltaraivareita on yhä, mutta niihin on jo tottunut. Kai iltalevottomuus vaan kuuluu asiaan vauva-aikana. Oikeastaan jo ihan naurattaa, kun vauva läimii mua ja tissejä nyrkeillään ja murisee ja kiljuu ;) Jatkuvaa huutoa ei kyllä ole, yksittäisiä kiljahteluja vain.

Nyt viihtyy myös sitterissä! Jee! Ratkaisu: sitterin ylle hassun näköinen papukaija roikkumaan. Tuijottaa ja nauraa sille ihan innoissaan :) Ehkä soseiden syöttökin nyt onnistuis sitterissä...
 
Hei kaikki pitkästä aikaa!

On mennyt tuo aika ihan luvattoman nopeasti. Oltiin tuossa lomalla sukulaisten nurkissa (=Varkaus ja Rovaniemi) parisen viikkoa. Sit tuo vanhin muutti isänsä luo viime viikolla, joten siinä oli oma hommansa. Mies lähti töihin tänään kesäloman jälkeen ja on tosi kummallista olla näiden kahden nuorimman kanssa kun on tuo toinen ollut apuna kolme viikkoa.

Meidän neiti kasvaa vauhdilla ja tuossa jo epäilin ettei rintamaito riitä kun on niin ollut tissillä jatkuvasti. Nuo hiton helteet taitaa janottaa, niin kun itse kutakin. Tissiraivareita on joka päivä... Tänään on onneks viileämpää. Hormooninäppyjä ja hikinäppyjä neidillä on koko naama täynnä. Onneks meillä on ristiäiset vasta 6.8. niin ainakin hormooninäpyt saadaan siihen mennessä häviämään, toivottavasti. Meille tulee vain noin 10 vierasta ja meidän sakki eli 15. Edellisenä viikonloppuna sitten on isomman neidin rippijuhlat, joten vieraita on sielläkin ihan tarpeeks.

Mut nyt täytyy taas mennä kattoo kun kiljutaan...
 
Heippa!

Maimei: Kuulostipa tutulta nuo tissiraivarit. Meilläkin vauva hakkaa nyrkeillä ja jopa otsalla tissiä. Ihan kuin ajattelis että miksei täältä tule lisää....:D

Täällä vauva kasvaa hyvin, itse henkilövaa'alla punnittuna 5 kg mennyt rikki jo. Ja tissimaitoa vetelee, illalla annetaan 80-100 ml korviketta kun on ensin jyystänyt pari tuntia tissiä putkeen. Että kovat on ruokahalut neidillä. Kitinää yllättävän vähän, iltaisin joskus mutta yleensä rauhoittuu tissille. Nyt tuntuu että tosi helppo vauva, mutta varmasti tulee ajatukset muuttumaan moneen kertaan:whistle:

Itsellä alkanut myös synnytyksestä aiheutuneet vaivat helpottamaan, jälkivuotoa vielä välillä tiputtelee. Uimaan tekisi mieli jo kovasti!! Häntäluu on ilmeisesti saanut synnytyksessä osansa, pidempään istuessa kipeytyy.Se ei tunnu kivalta!

Hitsi että osa teistä jo käy salilla ja kuntoilee ihan entiseen malliin! Itsestä tuntuu että kunto ihan nollissa, hyvä kun jaksaa vauvan kanssa touhuilla. Pyörälenkille tekisi mieli mutta alapää ei taida ihan vielä kestää... Olisi vaan niin hyvä jaksamisen kannalta että kävis välillä itekseen tekemässä jotain.

Mites lantionpohjajumpat? Kuinka usein ja millasia juttuja teette? Missä vaiheessa uskaltais kokeilla kuulia?

Manducaa kehun vielä. On kaverilta lainassa ja sillä on kyllä mukava kantaa tollasta pientä. Varmasti siinäkin painavampi alkaa tuntua jos pidemmän aikaa kantaa. Onko kellään tiedossa onko jotain aikarajoituksia miten kauan saa kantaa? Manducahan on tietääkseni ergonomisempi kuin perinteiset kantoreput mutta silti mietityttää kun vauvan jalat kantamisen jälkeen pitkään sammakkoasennossa...

Kestovaippoja on testattu mutta jotenkin en niistä kauheesti tykkää. Ehkä siksi kun lähes joka vaipassa on kakkaa ja sitten huuhtominen ja pyykkääminen tuntuu työläältä. En pidä ajatuksesta että liottelisin niitä missään etikkavesissä vaan laitan suoraan koneeseen huuhtomisen jälkeen ja sitten kone pyörii illalla usein vajaana. Siinä se ekologisuus kärsii kun pesukone pyörii pari tuntia 60 asteessa... Meillä ei ainakaan tule pyykkiä niin paljoa että sais joka päivä täyteen. Mutta taskuvaippoja on useampia ja ne alkaa nyt oleen sopivan kokoisia (s-koko).

Nyt tarvii mennä kun kutsu käy...

Vattula ja typy 5 vkoa
 
Luin kaikki jutut, mutta en nyt jaksa kommentoida, paremmalla ajalla...

Käytiin tänään munuaisten ultrassa, kun niitä raskausaikana jo seurattiin, oli se laajentunut munuaisallas. Nyt sitten vauvalla on toinen munuainen alikehittynyt ja paljon pienempi kuin toinen. Toinen oli vastaavasti normaalia suurempi, joka on kuulemma yleistä tässä tilanteessa, kun se tekee toisenkin hommat. Nyt sitten tulee aika lasten urologille ja siellä katsotaan jatkot.

Onko kellään kokemusta tällaisesta? Mulle ei tää lääkäri ainakaan sanonut mitään, vaikka koitin kysyä. Sen vaan, että ainakin seurataan ja pitää tutkia, että toimiiko tämä pienikin munuainen vai ei. Ja että jos tulee kuumeilua ilman näkyvää syytä, niin herkästi pitää lähteä päivystykseen. Ole tässä sitte, kun huolestuttaa aivan hulluna!!! Onneksi ajan pitäis ilmeisesti tulla aika nopeasti, joten jospa ei tarvisi kauaa odotella. Ihan hirveetä kuitenkin, kun pientä joutuu siellä kiusaamaan tutkimuksilla... ;(

Mitään oireitahan vauvalla ei ole, pissaa normaalisti, syö, nukkuu ja kasvaa! Toivottavasti pysyykin näin. Nyt oli painoa 5500g, pituutta en muista kun ei olla vielä saatu edes neuvolakorttia.

Miuku ja "aukusti" vajaa 1kk.
 
MaiMei: Kannattaa siinä silloinkin suhistella, jos pissii hoitopöydälle. Oppii poika sitten yhdistämään sen äänen siihen pissaamisen tuntuun. Ite koitan rennosti vaan pissatella kun jaksaa. En mäkään yleensä vielä ilmeistä ja muista erota, onko pissahätä, samoin pieruja tulee niin paljon, ettei siitä ota selvää olisko tulossa muutakin. Mut yleensä oon tarjonnut pissausmahdollisuutta aina, kun on semmonen kitinä, mihin muu ei näytä auttavan. Osa niistä, mitä luulin tissiraivareiksi onkin olleet vessahätää.

Maidottoman ruokavalion lopetusta / taukoa ajattelin kokeilla näin 1kk kunniaksi. Neuvolasta kun käskivät jossain vaiheessa koittaa. Olishan ne maitorasvat varmasti parempia kuin kaikki "korvikkeet" (esim. voi ruoanlaitossa kestää paremmin kuumuutta kuin öljyt). Vähän vaan arveluttaa, jos pienellä menee maha sekaisin pahasti uudestaan, niin pikkuisen olon puolesta kuin omien yöunien. :|

vattula: Mä pesen muutenkin kaiken pyykin yleensä 60 asteessa, joten kestovaipat menee muun pyykin mukana kätevästi. Sit ei vaan huuhteluainetta voi laittaa, mut pyykkäyksen jälkeen toki voi ottaa vaipat pois ja laittaa muut huuhteluun aineen kanssa. Lisäks noi vaipat selviää tommosessa avonaisessa pyykkikorissa kyllä pari päivää ilman, että häiritsevästi alkavat haista, kunhan vaan ovat "ilmavasti" siinä korissa (ei pakkaa tiiviisti niitä). Ite en ole etikkavesissä vaippoja liotellut, huuhtelemisen jälkeen väännän enimmät vedet pois ja heitän avonaisena pyykkikoriin.

Meillä on kyllä semmoista osakestoilua enemmän, yöllä laitan kertisvaipan, kun se tuntuu kuivemmalta hädän tullessa ja näin saadaan pidemmät unet, kun ei tarvitse vaihtaa kuin kerran yössä. Samoin matkoilla käytän kertiksiä.

Lantionpohjajumppaa varmaan olis pitänyt harrastaa joo... Niin ne epämiellyttävät hommat aina jää. :D Mut ei kyllä naurata, jos pidätysvaikeuksia tulee.

lyrae ja poika 1kk
 

Yhteistyössä