TOUKOKUUN TUHISIJAT maaliskuussa <3 <3 <3

felicia
Tänään on supistellut kolmesta asti, lähes kokoajan. Pakko alkaa hiljentää
tahtia. Säikähdin jo et tulee lähtö sairaalaan. Mulla on aina alkanut synnytykset
supistuksilla, jotka säännöllistyy ja kovenee. Tämänpäiväinen ei ollut ihan vielä
synnytyskipua, mutta varmasti jotain vaikutusta ollut kohdunsuulle, koska en
pystynyt paljoa liikkumaan supistusten aikana.
Perjantaina onneksi pääsen äitiyspolille tarkistamaan tilannetta.
 
Suzyanne
Opiskelijat tosiaankin, niitähän varmaankin Naistenklinikallakin on usein päivisin. Voikos niitä kieltää tulemasta katsomaan? En tiedä olenko omituinen, mutten vaan mistään hinnasta haluaisi, olen muutenkin niin häveliäs, ja se on vaan jotenkin sellainen tilanne että haluaisin että paikalla olisi mahdollisimman vähän porukkaa mun alapäätä tuijottamassa.. |O

Mies haluaisi kuvata koko synntyksen, siis ihan ponnistuksen ja kaikki, siitä ollaan pienimuotoisesti kinattu tässä jnk aikaa, kun minä en TODELLAKAAN halua että alapäätäni kuvataan, sanoin että ihan takuuvarmasti hajotan kameran, jos hän niin tekee. :kieh: Mutta kyllä uskon että mies uskoo, kun tarpeeksi monta kertaa ja painokkaasti sanon, ja kyllä varmaan kätilökin salissa kieltää kuvaamasta, jos minä niin haluan. Eiköhän se synnyttäjä ole salissa kuningatar, jonka sana on laki, ainakin siinä ketä saliin pääsee, ja saako kuvata vai ei. Tai niin luulisi. B)

Vaikka meni lepäilyksi tämä päivä, sain sentään tuossa illalla pestyä turvakaukalon pehmusteineen, ne lähti onneksi aika hyvin irti. Käytettynä kun kaukalon ostimme, niin on kiva kun on sitten meidän vaavilla puhdas kaukalo. Kaikki muutkin käytettynä ostetut tavarat olen pessyt, tai aion pestä.

Mutta nyt unten maille.
 
Tsemppiä kaikille odottajille =)

Suzyanne: Toivottavasti ei tosiaan kuvaa. Säästyy kamera ja eipä sitä synnytystä haluaisi katsoa myöhemmin.

Mä meen tarkistukseen tänään ja olen hieman varautunut, että joudun jäämään sinne. Vauvat kyllä hyvänkokoisia, että toivon mukaan pääsis kotiin vielä.
Selvästi lonkat löystyny jo tulevaa varte, koska maatessa meinaa jalat irrota lonkista.
Hoitopöydän mies haki eilen =) äsken laitoin sinne vähän tavaroita. Äitini laittoi jotain tuohon valmiiksi ku viikolla kävi pesemäs vaatteita ;)

K&S 32+6 :heart: :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sompio:
Syli täynnä kultaa Mulla meni nyt ohi, että miksi mies ei pääse heti mukaan synnytykseen? :ashamed:
Kun mulla edellinen synnytys kesti 1,5h, vauva syntyi sairaalan aulaan, vaikka kotoa lähdettiin kohti sairaalaa todella nopeasti. Kun matkaa sinne kuitenkin 90km. Niin joudun tällä kertaa lähteä sairaalaan ambulanssilla, enää ei uskalleta omalla autolla lähteä matkaan. Ja miehen pitää saada lapset ensin vietyä hoitoon, sitten kun lähtö tulee. Ja sen jälkeen voi vasta ajaa sinne synnärille. Joten todennäkösesti vauva kerkiää syntyä ennenkuin mies kerkiää synnärille asti. Onhan tietty mahdollista että seuraava synnytys kestäiskin vähän kauemmin, mutta pitää varautua vieläkin nopeampaan toimitukseen... :| Sillä käynnistystä kyselin, että olis sitten sairaalassa valmiina, ei tulis kauheeta kiire hässäkkä lähtöä ja se tärkein: mies olis heti siinä vierellä ja näkisi lapsensa syntymän. Mutta eivät kuulemma käynnistä, kun ei ole "oikeaa" syytä.

Mites felician supistukset, onko hellittäneet??

Noista opiskelijoista synnytyksessä... Mulla kävi esikoisen synnytyksessä muutama opiskelija, vaikka olin esitietolomakkeessa maininnut, etten halua opiskelijoita synnytykseen! Eipä ne siinä sitten lopulta mitään haitanneet, en itseasiassa juurikaan heitä huomannut, oli ajatukset jostain syystä täysin muualla. :whistle: Muihin synnytyksiin ei opiskelijoita olekkaan kerennyt, kun vauvat syntyneet sen verran aikaisin aamulla. Viimeisimmässä synnytyksessä kyllä yleisöä oli, kun poika sinne sairaalan aulaan putkahti... ja taaskaan mä en edes huomannut niitä ihmisiä siinä ympärillä. Miehen ja muutaman kätilön muistan. :whistle:

stk ja minivitonen 32+0!! :heart:



 
Niin mä tarkotin että mua pelottaa/jännittää enempi yöaikaan siis tässä ja nyt kun mietin tulevaa synnytystä heh
Mulle on oikeastaan yks ja sama ketä siinä huoneessa on. En mä tajua mitään mitä ympärillä tapahtuu vissiin liikaa vetää ilokaasua :D . Mä en varmaan edes jälkikäteen tunnistais ketä huoneessa on ollut. Spinaalin laittajasta ole mitään havaintoa joku ärsyttävä ukko se oli.

Toivottavasti NN saat hampaan pian kuntoon.

Eemelin äidille tsempit tarkistukseen!

Mitähän kivaa sitä tänään keksis...tekemistä siis

huih huomenna alkaa jo huhtikuu. Katoin että huhtikuiset on jakaantuneet jo maaliskuussa ties kuin moni..että varmaan toukokuiset alkaa poksumaan tässä pikkuhiljaa. Pääsee itsekkin sitten orjentoitumaan synnytykseen kun lukee muiden tarinoita toivottavasti moni jaksais niitä kirjottaa.




=) =)
 
:wave:

Juu, tulkaahan sitten kertomaan kaikki miten synnytykset eteni! Minäkin tässä tajusin että huhtikuu alkaa huomisesta ja sitten siis 4 viikkoa laskettuun aikaan, wou!
Mä kerron sitten oman kokemukseni kyllä tuonne kerhon puolelle, täällä niin moni muukin käy lukemassa ja kuitenkin koen sen niin omaksi jutukseni että tulkaa sitten sinne lukemaan! =)

Nyt aamun hesaria hakemaan tonne ihanaan auringon paisteeseen!


 
felicia
Ei tullut onneks lähtö synnärille yöllä, mutta muuten aika kivulias yö. Ei ole ennen
näin aikaisilla viikoilla supistellut noin säännöllisesti.
Vauva on pahaenteisesti hiljentänyt tahtia, liikkuu kyllä, mutta ei niin paljon kuin
ennen.
 
Suzyanne: Täällä toinen joka haluaisi synnyttää ilman opiskelijoita :wave: Ei siinä minun mielestä ole mitään pahaa, jokainen päättäköön itse. Ymmärrän kyllä että opiskelijoiden on niitä asioita opiskeltava, mutta kun on sellaisiakin synnyttäjiä joille opiskelijan läsnäolo on ok niin en ajattele että teen kamalan väärin jos kieltäydyn.
Esikoisen synnytyksessä ei ollut mitään ongelmaa kun syntyi heinäkuussa niin kesällä ei ollut yhtään opiskelijaa koko sairaalassa.
Toisaalta ei se mikään maailman loppu ole vaikka siellä salissa opiskelijoita oliskin, varsinkaan jos kaikki menee ok.

Eemelin äiti: Toivottavasti pääset vielä kotiin sieltä käynniltä :)

Huh, nyt alkaa tosiaan jo jännittää kuka synnyttää ensimmäisenä B) Muutaman viikon päästä viimeistään alkaa varmaan tapahtua :heart:

Oho, hyvä kun jasmin mainitsit kerhosta! Mä en olekaan muistanut sillä puolella käydä aikoihin :ashamed: :ashamed:

Mulla taas vauvan pyykkejä koneessa =) Kohta menen silittämään eilen pestyt ja pitäisi viikata ne vielä hoitopöydän laatikoihin.

Tänään tuli Kelastakin vihdoin kirje että saanko esikoisesta nyt äitiysloman aikaan mitään tukea. Oli kyllä ihan kummallisesti selitetty ne jutut mutta jos oikein ymmärsin niin joku 45?/kk (-verot) pitäisi tulla, parempi se kuin pyöreä nolla B)
En vaan ihan tajunnu kun sitä hoitolisää oli tarkistettu vuoden alusta asti niin siinä lapussa oli että tammi-helmikuussa vain 1,10?/kk ja johan ne maksoi sen 45?, joudunko muka maksamaan niitä takaisin vai mitä ihmettä :/
Pitää varmaan mennä käymään siellä ja pyytää että suomentavat nuo laput, soittaa ei viitsi kun se maksaa niin kamalasti, kallis palvelunumero!


Siksakkia 34+4
 
Heissan,

Toivottavasti Nikunaku on päässyt hammaslääkäriin. Ei oo kiva olla ilman paikkaa useampaa päivää. Kieli siinä menee.

Puhetta oli myös miesten puhelimen käytöstä. Meillä tuo on päinvastoin. Mies vastaa aina ihan heti tekstareihin ja viesteilee ja soittelee tosi paljon, toisin kuin minä. Minulla tapana unohtaa puhelin kotiin, eikä se viesteihin vastaaminenkaan ole kovin nopeaa.

Mulla oli lääkäri tänään. Ultrattiin vauva myös. Vaavi on oikeassa asennossa, mutta ei kai laskeutunut vielä. Viikkoja siis 32+5. Kohdunkaulan pituutta/tilaa ei ole kertaakaan mitattu, eikä sitä tehty nytkään, eli siitä ei mitään tietoa. Kai se tuossa ultrassa on näkynyt(?) Se ei ole kuulemma tapana täällä. Antoivat kuitenkin lentoluvan torstaille Suomeen. Vauvaa mittailtiin myös tarkasti. Pää oli iso, vastasi viikkoja 34 ja maha puolestaan pieni, vastasi viikkoja 32. Lääkäri suositti seurantaultraa kahden viikon päästä, että voidaan seurata, kasvaako vauva normaalisti. Onko kellään tietoa, voiko tuo olla jotain vakavaa, vai voiko noissa olla ihan muuten vain tuollaisia eroja? Muut mitat vastasivat paremmin viikkoja. Painoa-arvio oli 2061 ja veikkailtiin noin 3,5 kiloista vauvaa.

Tsemppiä supistuksista ja muista kivuista kärsiville.
 
Pianissimo: Sen mitä mä oon tuttujen äitien kanssa jutellut noista loppuraskauden arvioista, vauvan pään ja vatsan ympäryksistä, niin on melkein kaikilla ollut niin että ei vastaa täysin viikkoja vaikka painoarvio suurinpiirtein olisikin viikkoja vastaava. Siksipä kuulostaa ihan normaalilta :)
Monella ollut just niin että pitäny ravata ultrassa monta kertaa kun pää/vatsa ollut joko liian pieni tai liian suuri viikkoihin nähden. Ja kaikki ollut jokaisella ihan hyvin ja syntynyt terve normaalipainoinen vauva.
 
Siksakkia, kiitos kysymästä, 10v. pikkusiskoni on aivan innoissaan vauvan tulosta, hänestä tulee ensimmäisen kerran täti! :heart: Nyt kun kävin pari viikkoa sitten häntä moikkaamassa (asuu 5 tunnin junamatkan päässä), niin halusi silittää mun masua koko ajan ja jutteli vauvalle.. :) Vauva reagoi kosketukseen sitten potkimalla kovasti, mikä oli siskon mielestä ihanaa! Onnea vaan sinunkin pikkusiskolle tädiksi tulosta!

Jäin tosiaan perjantaina sairaslomalle selän takia ja lauantaina mulle iski kaamea kurkkukipu ja räkätauti!!! Murrr.. ja tää vaan pahenee koko ajan, viimekin yönä tuntui että en saa happea ollenkaan, niin jumiin meni jotenkin keuhkot.. :eek: toivottavasti paranee pian niin pääsin vähän edes nauttimaan tästä mammalomasta..

Vauveli on myllännyt kivasti päivittäin ja nukkuu öisin, tai sit en vaan herää niihin potkuihin.. :D heti kun mä olen ollut hereillä pari minuuttia niin johan vauvakin alkaa monottaa. Onko muilla ollut sellaista tasaista sytkimistä useamman minuutin ajan? Onkohan se sitä hikkaa?? Hassua kun maha pomppii aivan tasaisin väliajoin ja pitkän aikaa!

Hyviä vointeja kaikille!!!

RockMummy + vaavi 32+5
 
Kiitos Siksakkia, tuo tieto helpotti! Lääkärin mukaan aivot näyttivät kuitenkin ihan normaaleilta, eikä hänkään mitään pelkoa lietsonut. Nyt vaan heti piti alkaa netistä etsimään tietoa, voiko tuo tarkoittaa jotain ikävää.
 
Kamerasta synnytksessä meilläkin on keskusteltu, sanoin miehelle että ponnistus vaihetta on turha yrittää kuvata tai saa kameran sinne minne aurinko ei paista :kieh: Niin mies luopui suunnitelmasta kun totesi että onhan se noloa jos äiti ja lapsi kotiutuu sairaalasta aikaisemmin kuin isä B) Ja voihan se olla ettei otetta koko videokameraa mukaan saliin ja otetaan vain valokuvia.
Minua ei niin nuo harjoittelijat haittaa tänäänkin oli neuvolassa harjoittelija oman terkan lisäksi. Titystikään tuolla KOKSissa ei nyt hirveästi olekkaan noita harjottelijoita.
Hei tuosta Kerhosta minä olen kokonaa unohtanut liittyä sinne :ashamed: Onko sinne enään mahdollista liittyä?
Sitten nuovola kuulumisia:
Paino: 73.5 kg (+362g/viikko)
RR:109/70
pissa: puhdas
hb:117
Sf:31cm (yli ylä käyrän)
tarjonta: pt :headwall: :headwall:
syke: 130
Likkeet:++
Terkka sanoi, että tuo Pavun pt nostaa hieman tuota Sf mittaa. Mutta voisihan tuo pikkuhiljaa jo kääntyä oikeaan asentoon, ihan äitinsä mieliksi.
Nyt sitten alakaa lyhyimmillä väleillä nuo neuvola käynnit ja ensiviikolla on äippäpolilla kontrolli aika lääkärille. Täytyykin lääkäriltä kysyä sitten siitä vauvan kääntämisestä.
Nyt ajattelin lähteä hiukan ulkoilemaan

Tytti ja Papu 31+2
 
Suzyanne :nannia sisko suositteli (5 lasta) kuulema kokemuksena että hellävaraisempi vauvan massulle ku tutteli..

Yönärästykseen/ oksenteluun suosittelen kokeilemaan apteekista saatavaa gaviscon- mixtuuraa, nlalääkäri käski ostamaan, auttaa närästykseen ja tekee vatsan sisällöstä "geelimäistä", minulla ainakin auttanut tosi paljon..

Sompio onneksi vuoto rauhoittunut, pidetään peukut ja varpaat pystyssä!!

34+2
 
:wave: ihanaa aurinkoista päivää!

Eemelin äitille tsemppiä ja toivotaan et pääsisit vielä kotiin. :)

tytti toivotaan että papu pian kääntyisi oikein päin!!!

(.) Mä oon muutaman päivän kärsiny kaikenmaailman vihlonnoista ja paineentunteesta tuolla alapäässä ja huolestuin jo et mistähän on kyse... soitin neuvolaan ja sieltä sanottiin että se on sitä kun vauva laskeutuu alas synnytyskanavaan.. :) JEE! Oikea suunta!

Ja kuin taikaiskusta mun iskiaskivut on kadonneet! Ihan kun niitä ei olis koskaan ollutkaan!! :eek: =) :D Toivotaan etten iloitse liian aikaisin *koputtaa puuta* mut sehän saattaa toi vauvan asennon muutos vaikuttaa siihen. :) Mut oon ku uus ihminen ja voin nyt niin hyvin!! Mieli koheni ainakin 80% ja vaikuttaa siihen tuo aurinkokin.. B)




ja masukuvapäivitys tältä päivältä kun rv 34+0.

EM & Dee-dee 34+0
 
Neuvola kuulumisia:

Rauta 121 :) vihdoin noussu
paineet 121/82
paino +700/vko yht. tullu 6,5kg
Sf 32
syke 146
Vauvan asennon merkkas Pt? koska ei oo kääntyny vielä Rt:hen ja ei tienny miten päin hää tuol masus on.. Ensviikon tiistaina ois sitte lääkäri joka kattoo vauvan sentoo tarkemmin ja sit jos ollaa perätilassa niin siitä viikon pääs ultra kotkassa ja yritetään kääntää, jos ei onnistu niin varataan leikkaus aika.. :ashamed:
Toivottavasti tää pikku muru nyt kääntyis itteksee oikein päin.. :heart:

Aivan IHANA aurinkoinen kevät sää :flower:
tytsy+masukki 34+2
 
Pääsin kotiin =) Vauvat liikkuvat kovasti ja kasvaneetkin olivat. Painoarviot n.2kg. Kohdunkaulan tilanne suht ennallaan, pehmentynyt, mutta kaulaa jäljellä. Sanoi, että aika nopeesti saa kyllä mennä sairaalaan jos supistuksia tulee erilailla kuin nyt. Uudelleen synnyttäjä kerta kyseessä.
A rt ja b pt

Ens ti tarkistus ja piikitys vielä, sen jälkeen ei tehdä oikeestaan mitään kuin odotetaan.

felicia: Hyvä ettei sun tarvinnut lähteä.

Mä huomaan noi supistuksen alut nenässä ekana tai hengityksessä. Tulee sellainen rautainen vivahde sitten tuntuu masussa.

Minäkään en ole kerhoon liittynyt.

Jaksamisia kaikille :hug:

K&S 32+6 :heart: :heart:
 
Aurinkoista päivää kaikille!! B)
Neuvolalääkäri oli siis aamulla ja kaikki edelleen onneksi hyvin. :)

Eli Rv 35+6
Paino +233g/viikko kaikkiaan tullu nyt 8.7kg
Paineet 129/79
Pissa puhdas
Sf-mitta 31 edelleen keskikäyrän tienoilla mennään
Tarjonta Rt
Syke 150
Liikkeet ++

Lääkäri teki sisätutkimuksen ja kohdunsuu on lyhentynyt 4sentistä 2senttiin ja on pehmeä ja kiinni, ulkosuu 1cm auki. =) Jee, jotain on ainakin tapahtunut jo. :) Ei kommentoinut mahdolliseen syntymis ajankohtaan mitenkään ja mulla oli kyllä esikonkin kanssa näillä viikoilla aika sama tilanne joten voi hyvin mennä sen viikon tai kaks yli. =)
Heti kun kokeili kohdunsuuta sanoi että vauva ainakin selkeästi rt.ssä kun pää painaa jo tuonne alas niin paljon. :) Eli oletan ettei laskeudu enää kovinkaan paljon joten kärsin tätä kamalaa närästystä loppuun saakka. huoh. Mut ehkä sen kestää kun enää kuukaus laskettuun aikaan!! B)

Kyllä piristi mieltä ja aurinkokin paistaa niin ihanasti että mä oon ollut tän päivää jotenkin täpinöissäni. =) Siirtelin hoitopöydänkin pojan huoneesta meidän huoneeseen ja ajattelin laittaa sinne laatikoihin vaatteita vauvalle valmiiksi. Kaikki vaatteet jo pesty ja kaapeissa viikattuna.

En muista yyyhtään mitä kaikkea pitikään kommentoida.

Muutakun että Rockmummy se on just sitä hikkaa kun tasaisesti maha pomppii. =)

Jonz&Tessu

 
Syli täynnä kultaa Kiitos :heart: Tuollaista ajattelinkin sitten kun aloin muistelemaan, että sinäkö aikaisemmin kerroit aulassa synnyttäneesi =)

Kerhoon mä olen liittynyt, mutta en silloin ehtinyt kirjoitella tänne ja kerhoon ja se kerho sitten jäi. Liekö enään minulla sinne oikeus mennä vai onko poistettu jo oikeudet :whistle:

Minä olin tänään neuvolassa ja kaikki oli niinkuin pitääkin. Nuppu on pää alaspäin ja potkiskeli kovasti kun neuvolantäti tutki. Pissanäytteessä ei ollut verta eli missään ei ole siis pienintäkään vuotoa tällä hetkellä :heart:
 
Sompio mä oon iloinen sun puolesta että et enää vuoda :)

RockMummy juu vastauksen saitkin jo, mutta todellakin se tasainen nytke on hikkaa :) Mä itsekin ensimmäisen kerran sen havaitessani ihmettelin että häh, mitäs tää nyt on. :LOL: Tää meidän ipana hikkailee monet kerrat päivässä ja usein öisinkin kun vaihdan kylkeä.

ElinaMaria mulla hävis kans iskiaskivut kun vauva käänty raivotilaan ja laskeutu. Mitään vihlontoja mulla ei kyllä tietääkseni ollut, mutta paineen tunne oli huima alapäässä.

Tytti Huomenna sinne valmennukseen sitten :) Koitan ottaa selvää kuka siellä oot :D

Kerhosta mulla on se salasana sinne, mutta en mä oo saanu aikaseksi täytettyä sitä hakujuttua.. :ashamed: ..no jospa sitä jossain vaiheessa.

(.) Pieni pisara jotain punaisensekaista tuli aamupäivällä vessakäynnillä. Mietin että olikohan pisara limatulppaa vai mitä, ei olleskaan mitään muuta oo normaalin valkkarin lisäks tullu tänään. :whistle:
Vauvalla on ollut tänään taas aktiivisempi päivä, kaks vaisumpaa olikin jo takana. Luulenpa että tila alkaa käydä vähiin.

..Me tehtiin miehen kanssa eilen suunnitelmaa että miten toteutetaan synnärille lähtö kun se aika tulee. Jos mies on töissä niin lähinnä sille varalle kuitenkin. Saa nähdä sitte turvaudunko taxiin vai missä yleensäkään ollaan molemmat silloin kun se hetki koittaa. :whistle:

Sairaalakasseista Joko ootte pakanneet omankin laukkunne? :p
Täällä sieltä puuttuu enää ne mitä päivittäin tulee käytettyä kotosalla. Pakko on ollut jo pakkailla kun ei yhtään tiedä milloin lähtöpäivä koittaa. :snotty:

Kissinminttu & pipana 32+5
 
Kissanminttu Joo huomenna nähdään. :wave: En tiedä auttaako asiaa, mutta huomenna tulen yksin kun mies menee huomennna Lappeenrantaan :| muihin onneksi pääsee. Niin ja mulla on pitkät hiukset joissa JÄRKYTTÄVÄ juuri kasvu :ashamed:
Sairaalakassia ei ole viellä pakuttu, mitäs sinne kannattaa pakata hygieenia tarvikkeitten, kotiutumis vaatteiten lisäksi?
 
Tytti Jeps, pidän juurikasvuasi silmällä :LOL: ...Mä tuun mun miehen kanssa, ja mut tunnistaa blondista tukasta ja silmälaseista. :D

Tää nyt on tällanen minkä jostain bongasin. Jonkinverran jätin omasta kassista pois (esim cd:t) :p , mutta aika kattava listahan tää on.

-neuvolakortti
-huulirasva
-hiusharja+ponnari
-deodorantti
-meikit
-kamera/laturi
-kännykkä/laturi
-tossut
-sukkia/alushousuja
-aamutakki
-vesipullo
-cd:itä
-evästä miehelle ja itselleen
-imetysliivit+liivinsuojia+rintakumit
-lehtiä/kirjoja
-hammasharja,hammastahna
-shampoo/hoitoaine/saippua
-terveyssiteitä jälkivuotoon
-bepanten rasva
-vaatteet kotimatkalle (valitse imetykseen sopivat)
-vauvan kotiutumisvaatteet (nyrkkisääntö: pue aina yksi kerros enemmän kuin aikuiselle)
-unilelu vauvan ensisänkyyn
 
Kissinminttu Toivottavasti sinun vuotosi olisi vuorostaan vaaratonta :heart:

Sairaalakassia en ole vielä pakannut, kun mulla LA on vasta toukokuun lopussa ja ei nyt ole merkkejä, että syntyisi aikaisemmin. Mutta käsilaukussa mulla on nykyään aina neuvolakortti, pikkuhousunsuojia ja pikkuhousut :heart: Niin ja kolikkopussi, koska viimeksi mulla ei ollut kolikoita ostaa sairaalasta automaatista juomaa.
 
Pitipä laittaa muuten mahakuva eiliseltä. Profiilissakin se on mut aattelin nyt jakaa tän tännekkin. ;)
En jaksanu myöskään sensuroida itteäni siitä mut mitäpä tuosta. :)


Eli siis rv.35+5 ja kyllästynyt ilme. :D
 

Yhteistyössä