Noniin, viimeinkin ehdin kirjoittelemaan. Meidän sairaalassaolo venyikin vähän tavallista pidemmäksi, kun tuli kaikenlaista mutkaa matkaan.
Näin syntyi Hemmo 4340g, 54cm:
Toissaperjantaina siis alkoi tapahtua. Supistukset alkoivat aamusta, ensin epäsäännöllisinä eikä vielä paljon miltään tuntuvina, mutta tihenivät ja voimistuivat sitten päivän mittaan. Päivän aikana siivosin, pakkasin loppuja sairaalakamoja ym. ja toivoin, ettei supistukset vaan lopahtaisi. Neljän aikaan iltapäivällä supisti jo n. 6-10min välein. Kävin vielä ulkona kävelyllä. Viideltä soittelin miehelle, että vois tulla kotiin päin, ja ravintolaan peruuttaakseni illaksi tehdyn pöytävarauksen
Supistusten väli oli tihentynyt n. 5 minuuttiin, mutta kun joka paikassa oli korostettu, että sairaalassa on huonot odotustilat ja kotona kannattaa olla niin kauan kun pystyy, niin olin vielä ihan rauhassa kotona. Supistukset alkoi olla kipeitä, mutta ihan hyvin kestettävissä sopivassa asennossa. Seitsemän jälkeen alkoi valua lapsivettä. Soittelimme sairaalaan, mutta kätilö sanoi että vielä voi olla kotona jos pärjää ilman kivunlievitystä. Siispä odottelin vielä ja menin suihkuun, mutta siellä tuli vähän sellanen ponnistuttava tunne. Säikähdin, että noinkohan tässä ollaan jo kovinkin pitkällä, ja päätin että on aika lähteä. Ajoaika sairaalaan meiltä on onneksi vain noin 15min. Sairaalaan päästiin joskus puoli yhdeksän aikoihin, ja kun pääsin esitutkimukseen, alkoi jo kunnolla ponnistuttaa. Tutkiva kätilö kurkkasi alapäähän ja ilmoitti, että olen jo kokonaan auki ja "tää syntyy nyt". Minut kärrättiin kiireellä synnytyssaliin, ja ei kun ponnistamaan. Tuli siis vahingossa luomusynnytys, vaikken sellaista varsinaisesti suunnitellut. Väliliha ei joustanut tarpeeksi ja vauvan sykkeet alkoivat laskea, joten kätilö joutui tekemään pelkäämäni episiotomian. Siinä tilanteessa tuntui kuitenkin, että mikä vaan käy kunhan vauva saadaan ulos. Lopulta ponnistusvaihe kesti vain reilun vartin. Vaikka synnytys oli vähän vauhdikas ja vesialtaat ja jumppapallot jäi testaamatta, niin ihan positiiviset muistot jäi
Ongelmat alkoivat sitten seuraavana päivänä. Vauva oli hoitajien mielestä epätavallisen jäykkä ja sillä oli jonkinlaisia nytkähtelyjä. Niinpä vauva siirrettiin lastenosastolle tarkkailtavaksi. Minä taas en päässyt ylös sängystä, taju meni kun yritti pystyyn. Tätä jatkui sitten useampi päivä, vauvalle tehtiin kaikennäköisiä tutkimuksia ja muhun pumpattiin verta ja nestettä. Mies sai tehokoulutuksen vaipanvaihdosta yms. kun mä en pystyny tekemään mitään. Vasta viidentenä päivänä synnytyksestä olin jotenkin kävelykunnossa ja päästiin kotiin. Vauvasta ei tutkimuksissa löytynyt mitään vikaa, joten nyt ollaan siinä uskossa, että nuo oireet on jotain harmitonta, joka toivottavasti katoaa iän myötä.
Vajaa viikko ollaan nyt ehditty olla kotona ja vähitellen alkaa muodostua jotain rutiinia arkeen. Vauva on perustyytyväisen oloinen, ei paljoa kitise kunhan ruokatarjoilu pelaa noin kahden tunnin välein