Onnea vauvaantuneille! :heart: :flower:
Jos nyt rustais siit synnytyksestä kun neitikin näyttää rauhottuneen
Eli siis, mulla supisteli sen tiistain koko päivän. Miehen sisko tuli aamulla ja hoiti huushollia ja minä sain levätä. Aina kun vessaanki nousi niin supistelu alkoi, mutta kauan ne rauhottui makaamalla. (koitin siis saada ne loppumaan jotta oltais ehditty siihen käynnistykseen). No, kuuden jälkeen ne supparit ei sit enää rauhottunu lepäämällä, vaan makaaminen vain pahensi niitä!
Miehen sisko sit sano et voitais mennä sen kämpille Ouluun jo valmiiks, et jos se sit alkaakin syntyy niin ei olis pitkä matka. (suppareita tuli siis aivan miten sattuu, ei ollenkaan säännöllisiä ). Sit puoli seiskan aikaan alettiin ukolle soittelee (tiesi tilanteen) et josko se tulis töistä että voidaan mennä. Vaan ukko ei vastannutkaan puhelimeen |O Tunnin verran sille soiteltiin, sit alkoi jo hätä iskee koska supparit paheni niin et sai puhallella hieman niiden aikana! No, vähän ennen kahdeksaa mies sit saatiin kiinni ja se tuli kotiin. Kerättiin kamppeet kasaan (olin pvän aikana pakannu sairaalakassin) ja mentiin. Ajattelin sit matkalla et sama soittaa Oysiin ja kysyä voiko käydä näytillä ja toivottivat tervetulleeks.
Kun oltiin melkein Oulussa niin auto hyytyi
Tiellä oli paljon lunta joka sit pöllysi niin paljon et auton kone meni jotenki tukkoon. Saatiin se kummiski nopsaa takas tielle
Sairaalassa selvis sit et olin edelleen vain sen kaks senttii auki, eli ei muutosta viikkon takaiseen lääkärikäyntiin! Kätilö sit kysy et mennäänkö sinne miehen siskon luo vai jäädäänkö saliin nukkuu ja odottelee, et kun ei kuulema ole ruuhkaa niin voidaan jäädä sinne kun aamulla olis se käynnistys kumminki.
Ensin olin lähdössä pois, mutta kun selvis et mies saisi kans jäädä paikanpäälle niin jäätiin. Olin sen verran peloissani etten halunnu olla yksin!
Noh, minä jäin vaihtaa vaatteita kun ukko meni siirtää autoa oikealle P-paikalle ja kävi samalla syömässä. Ite en uskaltanu mtn syödä koska ajattelin et oksennus tulee kuitenkin!
Kätilö kysyi haluanko peräruiskeen ja otin sen kyllä mieluusti vastaan, kivempi se on entä p***taa siihen pöydälle! Kello oli jo 23 siinä vaiheessa.
Aiemmin otettiin käyrää aika kauan, melkein tunti. Supistukset oli aika laimeita sillon!
No, pöntöllä istuskellessa muistin kun joku oli sanonu täällä siitä peräruiskeen vaikutuksesta supistuksiin!! Minä kun edelleen olisin halunnu vasta aamulla alkaa synnyttää... Ei paljon panikointi auttanu, vaan supparit alkoi olee kovia ja ne rupes tulee kolmen minuutin välein!!
Pääsin saliin ja mieskin tuli hetimmiten paikalle. Odottelin kätilöä, että millainen tapaus sieltä tällä kertaa tulee...
Kätilö tuli ja istui sängylle ja alkoi kysellä multa pelkopolikäynneistä ja kivunlievitys asioista, ja oli mitä ilmeisemmin perehtyny mun papereihin oikein kunnolla!!
Heti tuli sellanen tunne et hei, tää saattaa onnistuakin!
Kun olin kertonu kaikki valmiiks niin kätilö kertoi oman suunnitelmansa miten edetään. Ensin laitettais tippa, jotta sitei tarvis sit kaiken muun keskellä alkaa ähräämään. Niin se otti ja laitto tipan, ja mua nauratti! Eka kertaa mulla oli tippa kädessä
Kätilö kävi mutkan muualla, ja tuli takas sanoo et aletaan tiputtaa mulle antibioottia, koska mulla oli streptokokki kolmella plussalla ja koneella oli lääkärin määräys lääkitä se!! Mies oli vessassa ja kuuli vain mun reaktion kun huusin et täh!! Kätilö meni hakee lääkettä ja minä purskahdin itkuun! Hätä siinä iski! Mies tuli ja kysy mikä on ja selitin kans hänelle sen. Ukko kuitenkin sai mut rauhotettuu nopsaa. Lääke laitettiin tippumaan, siin ei kauaa menny, n.30min.
Mulle iski aiemmin jo pelko ettei me saadakaan vauvaa kotiin, että menetetään se kuitenkin, ja kun sit tuli se streptokokki tieto niin kaikki mitä
tuttemui alussa kertoi tuli mieleen! Säikähdin hiiteen!
Sitten vain annettiin supistusten tulla, ja olihan ne kipeitä |O Kätilö monesti kysy aletaanko miettii jotain kivun lievitystä ja minä kiltisti kieltäydyin niistä koska halusin sen spinaalin
Sitten sain lämpöpakkauksia yhden selkään ja toisen alamahalle. Ne auttoi ihan kivasti.
Avautuminen oli hidasta, niinkun aina ennenkin! Vauhti kiihtyy vasta kun kalvot pukaistaan!
Kahden aikaan kätilö taas kyseli josko jotain vois alkaa miettii lievitykseksi, ja mies siinä vierellä oli kans samaa mieltä. Kätilö ehdotti kohdunkaulapuudutetta mutta minä epäröin. Esikoisen kans se autto aikanaan ihan mukavasti, kakkosen kans ei ollenkaan!
Kysyin millanen lääkäri sen laittaa, onko paikalla joku joka osaa laittaa sen. Kätilö kehui lääkäriä joka sen tulis laittaa että se jos joku osaa sen puudutteen laittaa. Ja koska kivut oli siinä vaiheessa jo niin pahat etten enää voinu hengittää supistusten aikana vaan koitin ennemmin pysyä tajuissani niin päätin kokeilla sitä.
Lääkäri oli tosiaan taitava, koska koskaan ennen ei kohdunkaula puudute ole vaikuttanu noin äkäisesti!! Siis supparit hävis aivan tyystin! 1,5h kesti sitä ihanuutta, kunnes ne pikkuhiljaa alkoi palata. Olinkin sit jo sen verran auki et pyydettiin anestesialääkäri paikalle joka laitto sen spinaalin. Ja ahh, sitä spinaalia!! supparit hävis kokonaan, samoin tunto alapäästä joka siis oli tarkoituskin! kalvot puhkaistiin ja sit odoteltiin hetki. Supistusten aikaan alkoi pian työnnättää ja sanoin asiasta kätilölle. Sillai sievästi työnnätti, ei ollenkaan käyny.
Kätilö tutki tilanteen ja sanoin samalla miehelle et onpa jännä kun ei tunne mtn, niin kätilö tokas et "onpa jännä kun mä täällä silittelen vauvan tukkaa"
Ei siin muuta ollu ku alkaa ponnistaa! Kätilö varotteli et saattaa kestää ponnistaminen kauemmin kun ei oo tuntoo, sit se taas tsekkas tilanteen ja sano perään "tai sitten ei, tää tulee nyt!"
Kolme isoa ponnistusta ja neljä pientä niin vauva oli ulkona! Eka ponnistin kaks kertaa lujaa, sit sievästi, ja pää tuli. Kätilö sano et nyt on pää ulkona, ja minen meinannu uskoo!! Siis en tuntenu sitä ollenkaan! Taas sit isompi ponnistus ja pieni perään ni koko neiti oli ulkona! Sitten alkoi se kyynelten vuodatus, oli se niin ihana saada se pikkuinen limainen vauva rinnalle!
Ponnistaminen tai vauvan ulos tulo ei sattunu ollenkaan!! Siis ei yhtään!! Ja ekaa kertaa, tunsin kumminki ponnistamisen tarpeen!
Istukka tuli kans hyvin ulos, ei mtn ongelmaa. En revenny tmt, yks pieni haava tuli vaan sekin on niin pieni ettei juuri tunnu!
Miehen kans molemmat ihmeteltiin ja naurettiin kuinka helppo ja ihana synnytys oli! Ei olis paremmin voinu mennä
Kätilöllä oli aikaa olla meidn kans, juteltiin kaikennäköistä. Se kans istui sängyllä mun vieressä ja huolehti että saatiin kunnon käyrää tytön sydänäänistä jottei puudutusten saaminen jää niistä kiinni!
Oon vieläkin ihan pilvissä tuon synnytyksen takia
Nyt neiti heräs, joten täytyy mennä
MrsO & neiti 1,5vrk