***JOULUTONTUT -08, TOUKOKUUSSA -09***

Enten kanssa saman huomannut että jokin hetki ennen vatsan tyhjennystä kaasut haisee niin pelottavalle että huhhuh! :whistle: ...täälläkin nyt toimi Oton vatsa keskiviikkona ja eilen, eli muutama päivä väliä muttei onneksi ihan viikkoa. Eilen taisi auttaa masuhieronta, itseasiassa keskiviikkonakin olin hieroskellut vatsaa alkuillasta niin illalla toimi masu. Joko ihan sattumaa tai sitten auttoi.

Annoin parin päivän (tai oikeastaan muutaman päivän) tauon jälkeen Otolle perjantaina sosesapuskaa - porkkanaa uutena juttuna - ja johan upposi! Suu ammollaan odotti lisää ja olisi syönyt vaikka kuinka. Eilen sitten annoin loput, molemmat satsit oli suht reiluja verrattaen aiempiin perunakokeiluihin, mutten raaskinut pihistellä kun oli niin tohkeissaan.

Päätin nyt sitten ihan jokapäiväiseksi jutuksi aloittaa nuo kasvissoseet - enemmän lueskelleet varmaan on huomanneet kuinka jahkaan tämän asian kanssa hillittömästi. Otolla on nyt kuitenkin ikää 5 päivää vaille 5kk, selvästi innoissaan lusikkajutuista ja seuraumuksia ei ole tullut niin en enää odottele.

Ideana kuitenkin edelleen maltilla mennä ruoka-aineiden kanssa, eli nyt pysytään tällä peruna-porkkana-mango -linjalla mikä ollut. Rintamaidolla jatketaan kuten nytkin, eli korviketta ei ole kertaakaan maistanut niin en helposti anna nytkään kun ei ole pakko. Koitan siis myöskin vältellä valmisvellejä jne jotka ovat korvikepohjaisia.

Katsotaan nyt näin ainakin seuraavaan neuvolaan (2.6.) asti, eli 1-2 kertaa kasviksia tai hedelmää päivässä. Juttelen sitten siellä lisää aiheesta, katsotaan painokäyriä jne. Kuitenkin pidän huolen ettei maidonsaanti vähene soseiden myötä kun se maito kuitenkin on edelleen tärkein, ja näyttää tuo itsekin huolehtivan imetyskerroistaan.

Nyt on edelleen meidän yöt vähän vaihtelevia, välillä söi jo sen 3-4 kertaa yössä ja taas hetkeksi riittänyt 2 kertaa. Mutta seuraillaan, odotan että pikkuhiljaa lisäruuat alkaa antamaan tasaisempaa rytmiä lähinnä syömisiin, katsotaan miten vaikuttavat sitten öihin.

Jospa viimeistään kun aikanaan viljat aloitan niin puuro maittaisi ja se turvaisi edes vähän paremmat yöunet. En odota enkä vaadi että Oton täytyisi vielä täysiä öitä nukkua, lähinnä haluan että saa sen unen minkä tarvitsee ja että joskus aikanaan jäisi ainakin ne turhat heräilyt vähemmälle.

Keskimmäinenhän meillä alkoi yönsä nukkua syömättä jo 2kk:n kohdalla, tämä kolmas pieni on nyt sen yli jo mennyt mutta muutoinkin ihan omansalainen on. Mennään päivä kerrallaan :)

- Terhikki ja Otto kohta 5kk -
 
Yöt on täällä menneet taas vaihteeksi ihan sujuvasti. Illalla yleensä simahdetaan jo kahdeksalta mutta viimeistään yhdeksältä ja yöllä herätään yleensä kaksi kertaa syömään n. yhden ja viiden maissa. Joinakin öinä on menty yhdelläkin tankkauksella! Tosin muutaman kerran onkin sitten heräilty kahden tunnin välein, mutta onneksi vaan harvakseltaan. Aamulla herätään seitsemän ja puoli yhdeksän välillä. Keskiarvona taitaa olla varttia vaille kahdeksan.

Kaveri istuu tuossa vieressä sitterissä ja touhuaa lelujensa kanssa. Meillä täällä vietetään taas jo kuudetta kakatonta päivää, että sitä odotellessa :whistle: Mutta nyt ei ole kaveri oikeastaan ollenkaan kärttyinen, piereskelee toki kovasti. Enten kuvaus tuosta sarjatulesta ja hajusta on aika osuva :eek:
Yleensä on sitten saanut asiansa hoidettua tuossa sitterissä, tai shitterissä niinkuin me siitä tuttavallisesti puhutaan.

Soseet on vielä meillä aloittamatta, ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa ne makuannokset. Kunhan kaveri saa sen ison hädän tehtyä. Että tietää sitten herkemmin jos tulee muuta vaivaa niistä. Kait, en osaa sanoa kun ei ole kokemusta.

Omasta olosta sen verran, että vähän meinaa välillä masentaa. Mutta onneksi sentään on kevät ja kohta kesä ja valoa paljon B) EN oikein keksi mitään syytä miksi olo on mikä on, mutta liekö sit sitä synnytyksen jälkeistä masennusta sitten...

Mutta on toi kaveri kyllä mukava pakkaus, koko ajan oppii uutta. Tuolla aiemmin kirjoitin, että ei nyt vielä lähtis enempää liikkumaan. Siis tottakait haluan että poju oppii ja lähtee ja kehittyy, mutta kun ei ole enää niin vauva sitten :heart: Kasvaa niin mahotonta vauhtia. Pääsee muuten jo vähän pungertamalla eteenkin päin, tosin yleensä sivuttain, ja edelleen kierii kovasti. Paljon edistystä muutamassa päivässä. Joo, tiedän että useimmiten on ihan normaalia että vauvat oppivat näitä asioita, mutta itselle kun on esikoinen niin sitä sitten on ihan ihmeissään kaiken tän keskellä :D

Terhikin kanssa samoilla linjoilla, eli mennään vaan päivä kerrallaan!
Niin ja kestovaippoja olis meilläkin tarkoitus kokeilla enemmän, kun ne äp:n vaipat nyt oli mitä oli... ainakin mun mielestä.

korpikaisla ja kalakaveri 5kk 1,5vk
 
Hei taasen!

Korpikaislalle :hug: ja jaksuja alakuloisiin fiiliksiin! Masennusta itsekin sairastavana (mielialalääkityksellä edelleen ja varmasti vielä kauan) sanoisin, että älä liian kauan katsele kurjaa oloa yksiksesi vaan hae apua, ettei pahene ja pitkity. Itse olen saanut apua lääkkeistä, mutta jos vierot ajatusta, niin neuvolan kautta saa toki muutakin apua, kuten keskusteluapua ja kodin-/lastenhoitoapua. Tsemppiä!

Äp:n vaipoista samaa mieltä, huonoja ovat (liian ohuita eikä flanelli ole muutenkaan imukykyisin materiaali). Niiden perusteella ei siis kannata muodostaa vielä mielikuvia kestoilusta =) Meillä osakestoillaan (yöllä ja reissussa kertikset) enkä pidä hommaa hankalana tai ikävänä, siinä ne vaipat pyörivät muun pyykin ohessa ja on myös kiva huomata, miten paljon rahaa säästyy ja jätettä vähenee.

Kiva kuulla Entestä pitkästä aikaa! Mulle sanottiin esikoisen aikaan ohjeeksi, että joko liha tai viljat 5 kk iässä eikä molempia yhtaikaa, joten jos sua itseäsikin niiden aloittelu mietityttää, niin aloita toki hissun kissun jommastakummasta =)

Toivottavasti teillä Terhikki ruvetaan pian nukkumaan täysiä öitä, tai ei ainakaan kovin monen herätyksen öitä!

Meillä alkaa huomenna kylppäriremppa, jokin putkivuoto sieltä korjataan. Vielä ei tietoa, kuinka laajoista vahingoista ehkä on kyse, aamulla tulevat piikkaamaan lattian auki ja sitten kuullaan. Toivottavasti ei kovin kauan jouduta olemaan ilman kylppäriä, muuten on kyllä evakkoretki jonnekin edessä.

Meidän tytöllemme tuli eilen ensimmäinen hammas! Olikin reppana tosi surkean oloinen monta päivää, nyt onneksi hymy taas jo irtoaa.

*reps kops*, mies vetelee tossa taustalla heliumia pojan aika väsähtäneestä vappupallosta ja hölisee smurffiäänellä... on meillä huvit, ihan kun oltais vähän väsyneitä :xmas:

Grynna & neitokainen 4 kk 3 vkoa (ja esikoispoika 1 v 9 kk)
 
Hei

Tulin vaan pikaisesti ilmoittamaan, että lähdemme putki-/kylppärirempan takia evakkoon niin pitkäksi aikaa kuin se nyt kestää, varmasti useamman viikon jos ei kuukauttakin, eli musta ei varmaan nyt vähään aikaan kuulu. Pitäkäähän pino pystyssä :wave:
 
Grynnalle hyviä evakkohetkiä :) Toivottavasti kaikki menee niin sanotusti putkeen!

Eikös se niin ole että pidot paranee kun väki vähenee :ashamed: Ei vaineskaan, mutta olis kiva jos tänne tulisi muitakin kirjoittelemaan. Minäkin ollut ns. läsnä vasta muutaman viikon, joten ei kun sekaan vaan tutut ja tuntemattomat.
 
Heip!

Minä voisin liittyä joukkoonne. Meillä on joulukuun alkupuolella syntynyt poika. Laskettuaika oli jouluaattona, mutta poika päätettiin synnyttää aiemmin tähän maailmaan.

Olen jonkun verran lueskellut kirjoituksianne jo odotusaikana, mutta melkein 9 kk kestäneen pahoinvoinnin takia ei jaksanut kirjoitella.
Nyt löysin pinonne uudestaan.

Poitsu on siis nyt 5,5 kk vanha. Olemme myös hieman maistelleet kiinteitä, mutta olemme aloitelleet varovasti sillä meillä on hieman allergia epäilyä. Joten pääasiallinen ravinto on vielä rintamaito. Kiinteistä ollaan maistettu maissia ja mustikkaa. eivät onneksi aiheuttaneet allergisia oireita.

Olette jutelleet nukkumisesta myöskin. Meillä on siitä ihana vauveli, että nukkuu meilkein aina koko yön. Nyt on herännyt muutamana yönä neljältä ja syönyt ja jatkanut heti unia.
On siis täydellinen vastakohta isommille sisaruksilleen. Esikoinen, kun herätteli aina 3 vuotiaaksi asti n 2 kertaa yössä ja keskimmäinen on nyt nukkunut koko yön n 1,5 vuotta ja neiti täyttää syksyllä jo 5 vuotta. Yöt ovatkin luksusta, kun saa nukkua melkein koko yön. Menihän tuossa melken kuusi vuotta katkonaisilla yöillä.
Ymmärrän siis hyvin kuinka väsynyt voi olla, jos ei saa nukkua.

Nyt täytyy kiiruhtaa, kun sisko ei jaksa enää pikkumiestä viihdyttää.

Elviira ja Topi 5,5 kk
 
Onpas tämä pino hiljentynyt :eek:

Täällä ollaan nukuttu jo toista viikkoa ilman yöheräilyä :D ...Vellin kun illalla antaa nii sillä jaksaa koko yön.
Kohta saa alkaa maistattaan lihaa ja kanaa... =)

Tänne ei muuta erikoisempaa...Miia yrittää punkee pyllyä pystyy, että saa nähä millon alkaa liikkumaan. Kyllähän se jo suuntaa vaihtaa, muttei liiku =)

vauvis ja Miia 4kk 3vk :heart:
 
Täällä jatkuu samanlainen meiniki. Otto kierii mahalle-selälle-mahalle, ja masulla ollessa kääntyilee aika hyvin napansa ympäri.

Meillä on nyt vaan edelleen vähän unissa hakemista. Veikkaan että on syntynyt jonkinlainen noidankehä - kun ei nuku päivälläkään kunnon pitkiä unia niin ei yölläkään pysy hyvät rytmit.

On meinaan useampi päivä taas mennyt niin ettei Otto saa nukutuksi kunnon päikkäreitä. Tiedän että johtuu osin meidän sekalaisista päivärytmeistä, ja just siitä ettei enää niin vaan maltakaan nukahtaa.

Yleensä siis näille aamun / aamupäivän pikaunille nukahtaa helposti syötyään, saattaa nukkua sen 30min ehkä. Sitten jonkin aikaa hereillä, ja yleensä kun ulkona ollaan niin haluisin että silloin saisi nukuttua.

Eilenkin oltiin 'koko päivä' pihalla, mutta silti ei poika nukkunut sielläkään kuin kaksi lyhyttä pätkää :/ . Toisesta pätkästä sain vähän pidemmän kun hiissasin vaunuja heti jos tuntui että alkaa heräämään, muttei silti nukkunut kuin reilun tunnin.

Yöt nyt ei niinkään levottomia enää ole olleet, eli vaikka herää sen useamman kerran syömään niin silti suht rauhallisena käy nukkumaan. Ja nyt ei enää ihan sitä tee että viiden aikaan on pirtsakkana, nyt suunnilleen ennen seitsemää on aika pirteä mutta jos itse vielä 'nukutaan' niin maltaa hetken kölliä vieressä leluja katsellen.

Eli ei oikeastaan meidän elossa ihmeitä, pientä kiukunpuuskaa välillä ilmassa Otolla mutta muutoin perustyytyväinen ipana. Varsinkin jos kokoajan tapahtuu jotain niin viihtyy paremmin :D .

Mulla on jotain ihme kevät-nuupahdusta tässä ollut, hyvin alkanut liikkumis-kevennys-projektikin jotenkin lässähti kun ei tulosta tullut ja sitä myötä kadotin energisyyteni johonkin :/ . Ostin nyt eilen vitamiinivarastoihin täydennystä, jos niistä olisi yhtään apua. Huomasin tosiaan yhtäkkiä että vielä jokin aika sitten jaksoin panostaa liikkumiseen ja söin keveämmin, samalla jaksoin pitää kodinkin tiptop pölyttömänä ja touhuta enemmän lasten kanssa. Nyt taas yhtäkkiä ei meinaa virtaa riittää, tulee syötyäkin mitä sattuu.

Eilenkin vaikka ulkona oltiin koko päivä niin tuli vaan vahdittua kello kulkua kun yritin nukuttaa Ottoa, isommat touhusi keskenään.

Mitenhän sitä saisi itseään taas niskasta kiinni? Mulla kun vaikuttaa niin kaikki kaikkeen, mitä keveämmin syö niin sitä keveämpi on mielikin ja kaikki sujuu paremmin.

Valivali taas, sori :ashamed:

- Terhikki ja Otto kohta 5kk -
 
Tervetuloa Elviira joukkoomme harvaan, meillä taitaakin olla aika samanikäiset nappulat, tosin mikäs ihme se nyt on kun tämä kerta on näiden joulutonttujen pino :xmas:

Meillä on täällä muka kiireitä pukannut. Vallitsee tämä ns. lumipalloefekti. Kun tapahtuu jotain niin sit tapahtuu myös tätä ja sitä ja tuota. Ota näistä nyt sitten selvää. Välillä oli niin hiljaiseloa tämä oleminen, että nyt ihan meinaa stressiä pukata. Mutta täytyis vaan oppia relaamaan...

Mutta tosiaankin poju on edelleen helppo tapaus, ainakin suurimmaksi osaksi aikaa. Tosin joskus ärsyttää sekin, kun kaikki sanoo kuinka helpolla ollaan päästy. Voihan sitä olla muutakin vaivaa kun ne perinteiset vauvavaivat, ja sitten on vielä se oma henkinen tila. Kyllähän se elämä on meilläkin vauvan myötä muuttunut ja erilailla täytyy ajatella asioita, ottaahan sekin aikansa että alkaa sujua... Tämä äiti ei ainakaan meinaa nykyisin saada itsestään irti oikein mitään. Kauheesti olis hommaa mitä pitäis tehdä, mutta ei huvita edes aloittaa, saatikka sitten saada päätökseen jos jotain sattuu aloittamaan. En ehkä vielä myönnä olevani oikeasti masentunut, ihan vaan osapäiväisesti :eek: Mutta kukapa se heti myöntäisi tai tiedostaisi oman alakulonsa syvyyttä. On mulla keskusteluapua, tuo ukkokulta ja sitten puhelimen päässä... paikkakunnalla ei sellaista henkiystävää ole, jonka kanssa voisi ihan kasvotusten puhua kaikista asioista.

Eli jaksamisia sullekin Terhikki :hug: Voin hyvin yhtyä sanoihisi jälleen kerran. On hyvä välillä päästä purkamaan oloaan, edes täällä!

Kivaa viikonloppua kaikille, joilla on päättäjäisiä tiedossa, ja tietysti muillekin!

korpikaisla ja villiviikari 5,5kk menossa sohvan alle
 
Hei!

Pikailmoittautuminen, edellyttäen että pätkivä netti sen suo. Isäni tuli viikonloppua viettämään tänne maalle kannettavineen, joten pääsin hetkeksi netin ääreen.

Elviiralle tervetuloa joukkoon!

Kierimistä on meilläkin ruvettu harrastamaan, tyttö ihan innoissaan pyörähtelee sängyllä eestaas. Muuten onkin sitten ollut pari viime päivää todella itkuinen ja kiukkuinen, liekö hampaista johtuvaa? Toinenkin alaetuhammas on nyt läpi, ja yläkertakin näytttää aika kypsältä, tulisikohan sieltä kohta lisää?

Nyt iltaruokaa laittamaan, ei ole sitäkään (meille aikuisille) aikaisemmin ehtinyt, nuo vekarat vievät kyllä kaiken ajan & mehut...

Grynna & poitsu 1 v 10 kk sekä jouluntähti-tyttönen 5 kk (ensi viikolla tasan)
 
Huomenet
Meillä ei kauheasti liikuta vielä. Selältä kierähdetään masulle ja takaisin, mutta ryömimistä ei ole havaittavissa. Isoveli kulki kierimällä eikä alkanut koskaan ryömimään eikä oikein konttaamaankaan. Kieriminen oli todella nopeaa ja tehokasta. Hän otti aina seinistä ja huonekaluista vauhtia ja piti päätä koholla ja sit mentiin ympäri, ympäri...
Saa nähdä kuinka tämä pikkuinen vesseli alkaa liikkumaan ja koska. Nyt on sellaista kräninää, kun sisarukset häviää näkyvistä. Heti alkaa itku, kun ei pääse perään.
Tämä on ollut minusta aina jotenkin rasittava vaihe, kun vauva e liiku vielä ja pitää sellaista pikku kitinää koko ajan. No onneksi sisko varsinkin on kova viihdyttämään. =)

Minulla on jotain sellaista saamattomuutta vai laiskuutta. Ei oikein saa itsestä irti. Ei viitsi alkaa tekemään kotitöitä, vaikka niistä ihan oikeasti pidänkin. Nytkin meillä on sunnuntaina 7-vuotis synttärit ja täytyis siivota ja leipoa. en vain ole vielä saanut aikaiseksi. Onneksi ihana mieheni lupasi siivota niin mulla jää vain toi leipominen. Lapset ovat jo siivonneet omat huoneensa.

Korpikaislalle :hug: ja jaksamista alakuloisuuteen. Toivottavasti aurinko vie sen mennessään.

Nyt on pakko alkaa tekemään jotain, että saadaan huomiseksi ne juhlat pystyyn.

Elviira ja yks 7-v, yks 4-v ja yks 5,5 kk
 
Kesäkuulle on kyhätty uusi pino :D, neuvoja otetaan vastaan, jostain syystä muutamat nimet loppupäästä jäävät pois vaikka ne muka siellä ovat. En ehdi nyt enempää koodeihin tutustua, johtuuko siitä että väliin on lisäilty nimiä.... mutta kesäkuuhun siis :wave:
 

Yhteistyössä