PLUSSANNEET VIILAAJAT 15

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja haikkis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Heippa pitkästä aikaa!

Nämä vikat viikot menee niin hitaasti, että ei oikein mitään tapahdu.. olen edelleen tosi hyvässä kunnossa, uida ja vesijuosta saa varsin kovaa, itse saan kengät jalkaan ja nukun hyvin, mitä nyt yöunet on pitkät mutta päiväunia en tarvitse. Eli ei oikiein mitään, ja tuntuu tosi hurjalta, että täysiaikaisuuteen on kaksi viikkoa-- no, laskettuun viisi viikkoa, ja ylimenovaran kanssa melkein kaksi kuukautta.

Vauvanvaatteet on pesty, lakanat ommeltu, harsot ostettu (ne on anttilassa muuten lakanaosastolla), kotia rymsteerattu. On tässä tekemistäkin vielä, mutta aika valmistakin jo olisi. Voi olla että kun täysiaikaiseksi päästään, alkaa tulla odottelevampi olo kaiken kaikkiaan, mutta tosiaan mikään kiire ei ole koska olo on hyvä.

Painoa tähän mennessä tullut 15-16kg, mutta kai ne lähtee kun on tulleetkin.. nyt yritän pysyä ruodussa, sillä jos nousuvauhti on lopussa kova, tässä ehtii kertyä vielä paljon mikäli mennään yli lasketun ajan.

Huuhteluainegallup: en käytä. Ootteko muuten huomanneet että kaupan kestovaipoissa, esim muumi, on käsky käyttää pesuainetta, jossa on alle 5%saippuaa/zeoliittia. Ei siis ole ympäristöystävällisyysvaihtoehtoja. tylsää.

Hassua, jossain vaiheessa tuntui että olen teitä huhtikuisia tosi paljon edellä, mutta itse asiassa nyt ollaan taas suht samassa vaiheessa. Jos oikein keikauttaa niin joku teistä saattaa ehtiä synnärille ennen mua;)

Pilville tosi paljon tsemppiä ultran odotteluun, pidämme peukkuja!

Elviira ja poikanen rv 34+6
 
Kivoja kuulumisia elviirallakin. hyvä.

Heräilen kyllä öisin monesti kun tuota vasenta lonkkaa särkee/ jalkaa ja ei meinaa loppua millään. tyynyt on kokeiltu. Ylös nouseminen auttaa ja sitte taas unien jatkoja jos saa kun Nöpö rupeaa jumppaamaan tietysti heti sitten kun pääsen takas sänkyyn. Noh ehkä tän kestää vielä pari kuukautta.

Ihanaa kun tänne eteläänkin on taas tullu pieni valkoinen peite maahan. Täytyy vaan varoa kun voi olla aika liukasta.

Hyviä vointeja ja pilville tsemppiä huomiseen ultraan.

Prinressa ja Nöpö rv 29+2
 
heippa!

Kauhea olo vieläkin, flunssa ei näytä helpottavan. Kävin tänään aamulla labrassa ja huomenna on sitten neuvolalääkäri. Harmittaa niin vietävästi kun tälläi on sängyn omana. Nenäkin niin tukossa ettei ole tosikaan. Kiva kun kuitenkin muille kuuluu hyvää, siitä tulee itsekkin hyvä mieli. :) Ihanaa odotusta naiset

haikkis rv 27 !
 
Minun väsymykseni sen kun pahenee. Ei tietoakaan energisestä keskiraskaudesta... Perjantaina pilkin suunnittelupäivässä ja eilen seminaarissa. Pitää varmaan vihjaista pomolle, että mua ei kannata enää kouluttaa kun en kuitenkaan pysy hereillä. :)

Muuten olo on ihan hyvä, mitä nyt häntäluu ei oikein tykkää liiasta spinnailusta tai koko päivän istumisesta. Liikkeitä ei tunnu vaikka kuinka toiveikkaana kuulostelen. Tylsä vaihe siis meneillään, ultraankin vielä pieni ikuisuus. Toivottavasti kuulen ensi viikolla neuvolassa vihdoin sydänäänet!

Pilvi, minullakin vihlaisut tuntuivat (ja tuntuvat välillä vieläkin) nimenomaan vasemmalla puolella. Tsemppiä huomiseen!

Talvista päivää kaikille, olkaahan tarkkoja ulkosalla että ette liukastu.

-Aava 15+4
 
Kiitoksia kaikille tsempistä!
Mä sain siirrettyä aikaa, joten pääsenkin jo tänään ultraan! Huh! Tulen sitten kertomaan miten meni! Pitäkää kaikki peukut pystyssä, jännittää ihan kamalasti...
 
Pilville tsemppiä utraan! Toivotaan että kaikki on hyvin!

Mun piti perua tämänpäivänen uimaan meno kaverin kans. On taas pyörryttänyt ihan koko päivän ja muutenkin on ollut vaihteeksi aika heikko olo...Varmaan se hemppa huitelee jossain tosi alhaalla, koska viime kuitenkin yönä sain pitkästä aikaa nukuttua oikeen pitkään ja kunnolla (kiitos koirat! kerrankin älysitte antaa mun nukkua :) ja lisäksi oon tänään syönytkin säännöllisesti, joten ei voi olla verensokeristakaan kii...Koirien kans lenkillä meinas yhtäkkiä vetää jalat ihan veteläksi ja päässä heitti. Aika kamala tunne, kun yksinään olin siellä lenkillä ja mies on toisella puolella suomee työreissulla. Puhelin mulla sentään oli mukana...

Luulen kyllä et tää heikotus voi johtua siitä eilisestäkin kun tuli sillon heiluttua niin hirveesti...Illalla vielä ihmettelin puhelimessa miehelle et kun ei oo ees yhtään väsynyt olo...Ei näköjään oikeen tiiä rajojaan tälleen raskaana ollessa!

Aava: sama tylsä vaihe on täälläkin. Satunnaisesti olen niitä liikkeitä tuntenut, mutta nytkin on mennyt jo monta päivää et ei oo ollu mitään... -blääh! Ja siihen ultraan on tosiaan pieni ikuisuus. Kiva et meillä on se samana päivänä niin voidaan sit yhdessä jännätä ja oottaa sitä. Vaikka ainakin nyt on aikas luottavainen ja huomattavasti rauhallisempi olo sen ultran suhteen kun viime kerralla. Ootan vaan innolla et sais tietää kumpiko siellä masussa on ;)

pikkumyy 15+5
 
Täällä ollaan! :)
Ja kaikki siis hyvin! Syke näkyi ja pieni oikeassa paikassa. Viikkoja koon mukaan vähemmän, joten ehkä hedelmöittynyt hieman olettamaani myöhemmin. Mutta lääkäri sanoi, että huoletta voi odotella, riski keskenmenoon nyt taas pienempi, vaikka toki vielä jäljellä.
Varmaan arvaatte kuinka helpottunut olo! :D
 
Ihania uutisia Pilvi! Onnea odotukseen! Mä jouduin aikoinani muuton takia perumaan ton varhaisultran ja arvaa vaan olinko paineissa noista pistelyistä ja kivuista ym... Sitten vasta helpotti kun neuvolassa kuuli ekan kerran sydänäänet ja joulunaikaan kun näki tyypin np-ultrassa :)
 
Mistäköhän keksin tuon Aavan tuohon??? Tarkoitin kuitenkin Pilviä.. :)
Noh onnex ei oo ensimmäinen sekaannus näin raskauden aikana... Vaivaako muita dementtia? Tuntuu välillä että unohtelen ihmisten nimiä yms.. Veljen vaimo sanoi ihan samaa että saattaa soittaa jollekki ja sit jo unohtaa asian.
 
Hienoja uutisia Pilvi!

Prinressa minä ainakin olen aivan pihalla nykyisin. Paitsi että unohtelen asioita tuntuu myös välillä etten tajua mistään mitään. Väsymyksen piikkiin.
 
Ihanaa, onnea mainioista ultranäkymistä, Pilvi! Ja kyllähän se vaan niin on, että kun syke näkyy niin keskenmenoriski on jo tosi paljon pienempi, vaikka toki kaikki on mahdollista ihan loppumetreille saakka.

Ja kyllä tuo gestaatiodementia vaivaa minuakin, väsymyksen ohella. Ihanaa, että Elviiralla on vointi pysynyt edelleen hyvänä, toivotaan että mullakin noilla viikoilla, ja pääsisin sitten nauttimaan äippälomastakin vielä. Otin äsken vajaan tunnin päikkärit ja herätessäni oli tunne, että olin nukkunut aamuun... oli kyllä sikeästi nukutut unet, tehokkuushan on päivän sana. ;) No, eipä tuo mikään hirveä ihme ole, että väsyttää kun su-ma tuli nukuttua 5h ja ma-ti 7h+tunnin päikkärit, eikä ne oikein riittäis mulle normaalistikaan. :D

Sitä mä oon tässä päivitellyt, että muhun on ruvennut kertymään nestettä liikkumisesta ja runsaasta juomisesta huolimatta. Tuntuu että ihan silmissä turpoaa sormet ja leuanalus. Piti jo tänään suorittaa pre-eklampsian poissulkudiagnostiikkaa töissä tikuttamalla pissa ja mittaamalla verenpaine. Ne oli onneks ihan ok, joten tää on ihan "hyvänlaatuista" pöhöä, jään vartomaan neuvolaa. :D

-Inkku, rv 30+4, tasan 4 viikkoa äippälomaan :D
 
Inkulla on enään neljä viikkoa, kyllä tää aika menee nopsaa... Mulla ois vielä 5viikkoa varsinaiseen äippälomaan.

Ootteko muuten muut miettineet jo sitä kun voi vanheimpainrahakaudelta siirtää isälle sen 12arkipäivää ja sitte se saa kelalta siihen lisää joitain päiviä?!? Niin aikooko teijän miehet niitä pidellä? Meillä varmaan pitää kun ajattelin olla saman ajan itse sitten vuosilomalla niin saa tuo mieskin olla sitten Nöpön kanssa ylimääräisen kuukauden.

Mutta nytpä mun täytyy lähteä valmistautumaan kun olen lähdössä kyläilemään kaverin luokse.

Prinressa ja Nöpö rv 29+3
 
Heippahei!

Tänään oli mammahousut jalassa kun kävelin uimahallille ja takasin ja nyt ne pysy jo ihan itestään ilman nykimisiä päällä! Niin vaan on maha sit päässy kasvamaan :) Ajattelin kuitenkin parin viikon päästä käydä Kuopion reissulla jotain farkkuja tms. ettimässä ja joku mammapaitakin ois kiva saada, niitä mulla ei vielä oo... Mitäs Inkku suosittelet shoppailupaikaksi? Lindexit ym. tiiän, kun tuli siellä asuttua melkeen se 10 vuotta, mut mammavaatteita ei aikasemmin oo tarvinnu ostella...

Nyt on tosi väsy olo tuosta uimisesta ja kävelystä ja vielä pitäis lähtee koirien kans lenkille...Voihan haukotus! Huomenna pidän kyllä taas välipäivän :)

Prinressa: ei oo vielä tarkemmin asiaa ajateltu, mut luulisin et mun mies haluaa sen varmasti pitää. Mähän jään sit sen jälkeen työttömäksi, joten varmaan saatas olla koko perhe se aika kotona :)

Meitsin "pimeet unet" jatkuu...Oon nyt ollut mm. Titanic-tyylisessä laivaonnettomuudessa, joka tosin oli sen verran nykyaikanen et meidät pelastettiin helikopterilla... :) Aamulla on olo kuin olis ollut elokuvissa, sen verran hurjia kuvia näkyy...

pikkumyy 15+6
 
Puuh, tuli taas vajaan 5h:n yöunilla kitkutettua koulussa, ja äsken otin aika ruhtinaalliset päikkärit. Ei vissiin tartte taas illalla nukkua. :/

Saattaa olla, et meilläkin mies isäkuukauden pitää, mutta sitä joutaa sitten miettimään lokakuussa, kun se pitää viimeistään päättää.

Pikkumyylle: Mä oon ostanut oikeastaan kaikki vaatteet H&M:ltä, ne on niin edullisia siellä ja sopii ainakin mun hoikalle ruumiinrakenteelle. Lindexillä on myös kivannäköisiä mammavaatteita, mut niitä en oo ostellu kun niissä on turhan usein joko lyhyet hihat tai liian pieni tissitila (siis jos on semmoinen rinnan alta menevä leikkaus). :D Toki sulla on sit lyhythihaisellekin käyttöä. KappAhlissa ei oo enää kuin muutamia mammahousuja, mut niitä "normaalien ihmisten" tunikoita oon ostanu pari. Lastentarvikkeessa (Sokoksen takana) ja Babystylessa (haapaniemellä) on toki myös omat mammavaatteensa, mut ne on niin tyyriitä etten oo niitä oikein edes harkinnut, varsinkin kun monet perusvaatteet on niin tätimäisiä. Eipä niitä oikein muualla ole, mut hyvin oon noilla henkkamaukan vaatteilla pärjännyt. Ja sit jos tiedät mikä koko sulle sopii niin niitä voi tietty kytätä ihan huuto.netistä yms. Pöksyissä mulle on menny koko ajan se 36 mut paidoissa oon mahan kasvamisen myötä siirtynyt s:stä m:ään, eli osta reilumpi jos molemmat koot näyttää suht järkeviltä nyt päällä.

-Inkku, rv 30+5
 
Heippa hei!

Tänään oli neuvola, kaikki ihan ok. RR 120/70, Hb 119, pissat ok ja vauvan syke 150. Ainut juttu oli että kohdunsuu on pehmeä, mutta kiinni ja 3,5 cm. Inkku; mitäs sä sanot tästä että rv 27+1 ja nyt jo pehmennyt kohdunsuu? Ei se lääkäri sanonut mitään asiasta, vaan että kaikki ok. Kotona vain luin äitiyskortista että kohdunsuu pehmeä!?!? Vauva oli siellä poikittain, mutta eiköhän se kerkeä vielä sielä toivottovasti pyörähtämään "oikein päin". Lääkärikin totesi että vilkas lapsi siellä ;) Kokoajan se potki ja nyrkkeili kun yritettiin tunnustella sen asentoa ja kuunnella sydänääniä. Flunssa vielä päällänsä, mutta onneksi crp oli vain 2 että ei ainakaan mitään bakteeritulehdusta päällä. Nenä on vielä tosi tukossa mutta lääkäri totesi että flunssaa nyt paljon liikkeellä. Paljon lepoa ja nestettä antoi ohjeeksi. Että sellaista tänne napaan. :)

happy haikkis 27+1
 
Eipä tossa pehmenemisessä mitään vakavaa ole, kun on kanavaa noin paljon. Mullakin oli pehmennyt mun mielestä jo joskus rv 25 mut kanavaa oli vielä se 4cm et eipä huolta.
 
Huomenta viilaajat!

Täällä odotus muuttunut ultran myötä kyllä hieman varmemmaksi ja konkreettisemmaksi. Tosin myös pahan olon lisääntymisen myötä.. Oksentamaan en ole onneksi vielä joutunut, mutta tiukkaa tekee välillä. Mandariinit kyllä tuntuu olevan sopivaa syötävää joka väliin! Ensi viikolla mulla on tärkeä työmatka, toivottavasti en voi kovin huonosti siellä, tai muuten on kyllä vaarana paljastua.. Puhumattakaan töiden hoitamisesta!

Haikkiskin oli käynyt neuvolassa, mä olen menossa ensimmäiseen sellaiseen maanantaina. Mies haluaa tulla mukaan, vaikka jotkut sanovat, että on ihan turhaa. Kiva se silti on!

Leppoisaa päivää! Tänne etelään odotetaan lumimyräkkää!
 
Pilvi: munkin mies oli ekalla kerralla mukana ja ois varmaan ollu kaikilla muillakin jos ois töiltään pystynyt. Tavallaanhan se on turhaa, kun lähinnä siellä keskustellaan vaan äidin kanssa ruoasta, liikunnasta ym ja seurataan äidin vointia... Mut toisaalta onhan se aina miehellekin kiva jos pääsee kuulemaan sydänääniä tms, tai jos sulla on niin hyvä tuuri et teidän neuvolassa vaikka ultrattas joka kerta... Ja yhdessähän sitä lasta ollaan tekemässä ;)

Kiitti Inkku, noita samoja paikkoja mä itekin aattelin...Voi olla et Lindexin paidat ei oo sit mullekaan hyviä, kun oon mielestäni aika pitkäkätinen ja tuota rintavarustusta löyty jo ennen raskauttakin ihan kivasti... Vaikka lyhythihasia tosiaan tarvii kesällä. Lähinnä mulla ois tarve niille farkuille tms. housuille, paidoista menee ihan hyvin tavan tunikatkin tai pitkähelmaset vähän isommat koot kun normaalisti. Musta on ihan kiva et se maha näkyy, eli ihan tavan trikoopaidat on ok, kunhan eivät vaan oo liian lyhyitä...

Aamulla tuntu kyljellä maatessa pitkästä aikaa taas liikkeitä :) Ihanaa, kun nyt on niin oireeton olo et ei meinaa olla tosikaan...

pikkumyy 16+0
 
Pilvi, kyllä minusta siellä ekalla kerralla mies on ihan oikeasti hyödyksikin, kun siellä kysellään kummankin tietoja, sukua ymsyms. Meillä mies ei oo muihin neuvolakäynteihin päässyt, mutta lääkärikeikoilla on ollut ja nyt ens tiistaina pääsee ekan kerran myös neuvolaan. Oon kyllä kertonut sille mitä siellä tapahtuu, joten ei mitään erityistä jännättävää sillä siellä ole, kun sydänäänetkin kuulee stetarilla. Hoitaja kun on, niin Hb:n ja RR:n mittaus on hällä itselläkin arkipäivää, hehheh. Eilen opetin miestä tekee ulkotutkimusta, ja hän tuli samaan tulokseen mun kanssa, että kyllä se pää siellä lantiossa on, jes! :D Nyt vain toivotaan, että th on kanssamme samaa mieltä. ;)

-Inkku, rv 30+6, huomenna uusi viikko
 
Vihdoinkin sitten sitä lunta tulee enemmänkin, mutta muuten kun ulos kattoo niin on aivan kauhea ilma. Onnex ei tartte lähteä ulkoilemaan. ikkunatkin paukkuu vaan kun tuulee välillä kovempaa.

Sain tänään varattua ajan hammaslääkäriin sellaseen sylkitestiin mitä "suositellaan" raskaana oleville äideille, luulin että voin pitkittää sen ajanvaraamista mutta aika menikin jo nyt maaliskuulle. Luulin että se on joku yksinkertainen juttu johon menen vaan mutta menee kuulema aikaa 20min.

Yöt on edelleen hankalia jalkasäryn takia ja nyt on melkein päivittäin vaivannut häntäluukipukin mutta en oo viittiny jäädä makaamaan kun lääkärikin sanoi ettei missään nimessä saa jaa jäädä paikoilleen, kävellä täytyy.

Nyt lähen vähäx aikaa pötkölleen ja sitte jos tekis salaattia ja odottelis tuota miestä kotiin.

Prinressa ja Nöpö rv 29+4
 
heipä hei

on juu ihana ilma! :) kiva katella ikkunan sisäpuolelta kun tuulee ja tuivertaa. Flunssakin taitaa alkaa pikku hiljaa helpottaa. :) ihanaaa! kyllä tää elämä tästä vielä voittaa! :) Makkarasoppa alulla tuolla kiehuu ja pyykkiä pitäisi viikata.. Prinsessa: mikä sylkitesti?

ihanaa odotusta! :)

haikkis 27+2
 

Similar threads

P
Viestiä
100
Luettu
2K
P
P
Viestiä
104
Luettu
4K
I
P
Viestiä
102
Luettu
2K
P
P
Viestiä
101
Luettu
3K
P
P
Viestiä
106
Luettu
2K
P

Uusimmat

Yhteistyössä