Marraskuun Mussukat 2014 ¤ Huhtikuussa ¤

Ompas mukavaa kun näinkin paljon keskustelua. Ihan innolla odottaa että pääsee lukemaan =)

Tsemppiä kaikille alkuraskauden ultrien epävarmuuden kanssa kamppaileville. Odottavan aika on niin pitkä. Toivottavasti kontrolli-ultrissa kuitenkin paljastusi masukkien olemassaolo.

Onko kellään uudelleensynnyttäjällä vanhempien lasten hoitoa mietitty ensi syksylle? Meillä ongelmana kun syksyllä esikon eskaripaikan takia molemmilla päiväkotipaikan vaihto ja nyt pohditaan, että pitäisikö nuoremman (3,5v) hoitohakemus perua ja vaihtaa kerhohakemukseksi. Ärsyttävää kun ensi syksy pitää jo nyt päättää vaikka raskauden kulusta ei varmuutta. Ja varsinkin kun täällä Helsingissä hoito/kerhopaikat kiven takana.

Neuvolassa viime viikolla muuten terkka sai LA:ksi kierron takia jo 25.10, mutta toivoisin että saisin kanssanne täällä keskustella. Varhaisultrassa siis oli 5pv nuorempi, mutta niskapoimussa 15.4 eli h 12+4 saapi lisää tietää.

Synnytyksestä, täytyy myöntää että ihan innolla sitä odotan. Esikon synnytys meni 6h:ssa luomuna, toisen sitten 12h:ssa ja loppu oli kauhea kun avonaisessa tarjonnassa tuli enkä kiireen takia saanut kivunlievitystä. Mutta nyt ajatuksena tutun kätilö ottaminen doulaksi miehen lisäksi ja haaveena vesisynnytys. Saas nähdä jos sinne asti päästään =) Tapasin eilen ystäväni jolla toukokuussa esikoisen LA ja paha synnytyspelko. Oli kyllä ajatuksia herättävä tapaaminen, jäi monia asia mietityttämään keskustelun pohjalta.
 
Viimeksi muokattu:
Sonkku: Säikäytti varmasti! Hyvä, että kaikki oli pienellä hyvin :heart:

Riikka Tsemppiä :hug:

Ei tässä voi muuta kuin odottaa. Yritänkin nyt rauhoittua ja olla ressaamatta asialla, johon en voi mitenkään vaikuttaa. Kyllä luonto hoitaa homman kotia =) Semmoinen vaisto minulla on, ettei vauvaa tällä kertaa tule. Mutta parempi saada se nyt selville, mitä myöhemmässä vaihessa raskautta. Ja kun inssillä on ekka kerralla onnistunut, niin on hyvät mahdollisuudet onnistua seuraavalla kerralla kunnolla =) Hiljennyn nyt ja pysyn pois palstoilta tuomiopäivään saakka jos vuotoa ei näy.
 
Voi vitsi kuinka ihana aurinko täällä Tampereella, oikein piristy itsekin! Ja muutenkin niin yli-ihana fiilis kaikesta :)

En malta olla katsomatta ultrakuvaa töissä, aina vähän väliä vilkuilen että tää pikkunen on mun masussa, ja on semmone olo et voisin kertoa kaikille täällä töissäkin mutta jos vielä maltan.
Ajattelin kyllä kertoa sitten np-ultran jälkeen joka on kuukauden päästä, tarkka päivä 6.5.
Sain ajan jo heti ekalla neuvolakäynnillä.

Alicia 7+4
 
Viimeksi muokattu:
sintti08 kyseli hoitopaikoista lapsille. minä olen kotona niin lapsetkin kotona. vanhin koulussa ja syksyllä lähtee seuraava eskariin. kaksi kotona sitten vauvan lisäksi. mä en ymmärrä sellaista että jos vanhempi on kotona niin lapset hoidossa.

mä kävin aamusta salilla ja nyt oonkin maannu sohvalla sen jälkeen. tuli todella huono olo vaikka söinkin hyvin enkä mitenkään liikaa rehkinyt.
pitänee lähteä ulos aurinkoon niin josko tämä olotila tästä nousis.

tsemppejä kurjia uutisia saaneille! älkää vielä luovuttako sillä viikot niiin vähäiset ettei sen takia näy välttämättä.

mä tein eilen sellaisen ostoksen etten kuunakullanvalkeana ois uskonu joskus tekeväni. ostin siis fb-kirppikseltä doblerin. :D mä oon aina ollu ns. vastaan koko kotilaitetta mut joku hormoonihöyry mut laitto sen tilaamaan.

nasu ja muru 9+2
 
Hei vaan kaikille,
kiva kuulla ja nähdä, että Suomi on pullollaan odottajia. Täältä löytyisi yksi lisää. Epäsäännöllisten kuukautisten takia olemme pitkittäneet testaamista, mutta jotenkin vain tällä kertaa tuntui, että kyllä ne viivat sinne tikkuun tulevat.. ja niinhän siinä kävi. Raskaus tällä hetkellä 5+? eli hyvin alussa ja fiilikset samanmukaiset. Olen onnellinen, mutta toisaalta uusi asia tuntuu kovin jännittävältä. Kunhan pääsemme ajassa eteenpäin päivä kerrallaan, uskon tilanteen muuttuvan. Ja kuten arvata voi, esikoista odottelemme mieheni kanssa.

Minut voinee lisätä myös listaan
MrsRock, 27 vuotta, 1. lapsi, mutta taidan jättää synnytyssairaalan omaksi tiedokseni, ainakin vielä toistaiseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Heipä hei, pitkästä aikaa!

Olen lueskellut juttujanne, mutta mulla on niin paska olo koko ajan, etten pysty kirjottelemaan. Tänään vähän helpompaa, liekö aurinko tehnyt sen. Eikä väsytä, jeejee!

Vitamiineistaon ollut puhe. Myös mä olen kasvisyöjä ja kyllä neuvon vitamiineista pitämään huolen, varsinkin jos on oikeesti nirso. Myös neuvon, että nirson kannattaa jos odotusaikana pohtia, miten hoitaa lapsen ravintoasiat kuntoon: voisko esim. itse opetella syömään uusia ruoka-aineita. Nirsot saa nirsoja lapsia, valitettavasti (tästä luin jostain englanninkielisestä lehdestä artikkelin: riittää, että esim. pelkästään toinen vanhempi jättää kasvikset syömättä)
Enkä nyt saarnaa, vaan ihan ennakkoon varoittelen. Been there, done that :D
Mä syön siis kalkkilisää, foolihappoa, b-vitamiinia(kasvissyönnin vuoksi), c-vitamiinia, d-vitamiinia (100ug), e-epaa ja magnesiumia. Sinkki pitäis ottaa myös käyttöön
Noista monia syön kyllä ilman raskauttakin.

Anoppinion persoona, mulle kylläkin hyvä anoppi. Hän on hiukan, tai ehkä vähän enemmänkin luonnevikainen. Osaa olla ihan järkyttävän ilkeä ja paha ja kyllä polttaa kaikki sillat takanaan aina. Ei mm. ole väleissä keneenkään omiin sukulaisiinsa. Mä kuitenkin olen hänen ainoan kultapoikansa vaimo ja koska mies puolustaa mua viimeseen asti, niin anopin on oltava mulle aina tosi mukava, koska ei ikinä haluais poikansa suuttuvan hänelle. Auttaa meitä paljon, eikä mulla olis hänestä mitän pahaa sanottavaa jollen tietäis mitä kaikkee hän on esim. miehelleen tehnyt :O Erikoinen tyyppi, mutta hyvin pärjäillään.

Hoitopaikoista Mua ärsyttää kun esikoisella alkaa eskari. Olisin halunnut pitää muksun kotona minun ja vauvan kanssa :D
 
Isompien hoitoasiat, meillä esikoinen menee tokalle luokalle enkä oo hälle iltsupaikkaa ainakaan vielä varannut. 3-vuorotyö tuo arkipäiviin helpotusta joten mietitään mahdollisuutta siihen että esikoinen opettelee tulemaan itsekseen koulusta, mun aamuvuoropäivinä yksinoloa tulisi max 2 tuntia. Mutta jos syksyllä siltä näyttää että iltsua vielä koulun jälkeen tarvitaan mun työpäiville(jos niitä tulee), niin sitten sinne. Turvallisuus ennen kaikkea ja tyttö on kuitenkin vielä mun "vauva" myös :D
Nuorempi on päiväkodissa ja siellä pysyy tarvittaessa äitiysloman alkuun asti mikäli mulla vaan niitä töitä riittää. Jos ei, saa jäädä kotiin mun kanssa aiemminkin. Seurakunnan kerhoa oon hänelle alustavasti miettinyt seuraavalle kevätkaudelle, ehkä kerta viikkoon.
Tytöt ei oo koskaan meillä hoidossa jos mulla ei ole töitä tai koulua ja niin tulee olemaan jatkossakin.

Ankka & Bebe 8+6
 
Tulin ihan vaan poksumaan etova olo on jääny jo pois, väsymys vaan vaivaa muutoin olo hyvä..

murmelii ja nöttiäinen 10+0 poks

niin ja lisäyksenä että napit ei mee enää housuista kiinni, sen verran lihonut/turvonnut..
 
Mun anoppi on ihminen kenen kanssa tulen toimeen mutta kenen seuraa en kaipaa. Ollaan yhteyksissä tosi harvoin ja kylässä ei juurikaan käydä. Ei pidä mieskään äitiinsä kauheasti yhteyttä.

Lapset on kotona kun mies hoitovapaalla. Syksystä en tiedä kun ehtisivät olla hoidossa n 1,5kk ennen mun äippäloman alkua että kuinka sitten hoidamme mutta luultavasti mies jää työttömäksi niin hoitaa sit lapset kotona.

Kävin tänään varhaisultrassa ja viikkoja siis 6+1. Siellä se pieni Toivomme näkyi ja sydän sykki :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Sonkku
Meillä tyttö ei vielä ole ollut päiväkodissa (3v.) vaan kerhossa ja kerhon jälkeen päikkärit mummolassa ja sitten minä pääsenkin jo töistä.
Ja ei mene syksylläkään päiväkotiin vaan jatkaa kerhossa ja on mun kanssa kotona.
Yli 10v. päiväkodissa olin töissä ja olen päiväkotivastainen pienille :-D

Pahoinvointi jatkuu ja eilen poksahti 6+0


Silvia ja mytty 6+1
 
Onnea kaikille taas hyvistä ultra kuulumisista ja tervetuloa uusille.. :D

vitamiineista Täällä olen kyllä ostanut ne mut en oikein muista syödä.. mun on tuo kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkitys niin vitamiinit pitää ottaa sitten illalla niiden sisältämän raudan takia. näin olen ymmärtänyt, et rauta estää tyroxin imeytymisen jos samaan aikaan ottaa.. ja nyt kun olen lipsunut väsymyksen takia tost et aamu kuudelt otan lääkkeet niin hankala iltaisin ajoittaa vitamiinit jotenkin fiksusti.. täytyy taas skarpata :)

Tänään menen ystäväni vauvakutsuille.. ikinä en ole sellaisissa ollut ja mielenkiinnolla menen katsomaan :D

Aika tuntuu menevän hitaasti kun ultraa odottaa.. En tiedä mist johtuu etten osaa kyll keskenmenoa pelätä, jotenkin olen luottavaisella mielellä... tosin eilen kun iski ihan kamala mahakipu, hädin tuskin myllyst kykenin autolle kävelemään ja ajamaan kotiin. ja mein portaat kuljin kaksin kerroin.. olin ihan varma et kesken meni mut otin särkylääkeen ja menin lepämään niin helpotti sitten ajan kanssa.. Tie sit mitä oli :D

Kysymys: millä viikoilla muilla pahoinvointi on alkanut.?

moon stars ja ihme 6+2
 
moon stars, mulla lievä etova olo alkoi rv 5+4. Pahoinvointi on ollut tähän asti tosi pientä, eikä ole tarvinnut oksentaa. Lähinnä on sellainen olo, että olisi eilen juonut yhden liikaa. Paha olo pysyy kurissa säännöllisesti syömällä. Toivottavasti ei tästä pahenisi.

Hydra 6+3
 
hydrangea Mul ei oo sillai ees huonoa oloa. välil tulee sellainen olo et mahtaaks tulla ylös, mut se on jonkun yskän puuskan ym yhteydessä. sen olen huomannut et töissä tilaneteet jossa yleensä en ole voinut pahoin niin aiheuttaa yökkäys/pahan olon tunteen.

siksi siis kyselen kun ois nyt kiva saada enempikin oireita. :) hullua kenties mut ei tätä sillai usko et kun vaan vähän jotain päänsärkyy, närästystä ja repäisykipuja et raskaana olisin.. ja raskaustestien viivat :D toisaalt kai hyvä ettei oksenna ym mut jotain konkreettista kaipaisin..

moon stars ja ihme 6+2 (9 yötä ultraan) :heart:
 
Äh! Tänään taas tuli olo, että en malta millään odottaa kuukautta ekaan ultraan. Mistä ihmeestä jotkut repivät varhaisultrasta alle satasen hintoja? Ää! Mäkin haluun! :D Soitin tuossa pari viikkoa sitten Mehiläiseen sekä Aavaan ja molemmista sanottiin hinnaksi parisataa euroa. Vartin tutkimuksesta?! Totesin silloin, että annetaan olla. Mutta nyt taas malttamattomuus ja epävarmuus nostivat päätään..
 
Itse menin aikoinaan esikoisen kanssa yksityiselle ultraan kun viikkoja piti olla 9+5 (tai 9+4), mutta ultran mukaan viikkoja olikin vasta kasassa 8+1. Omasta mielestäni ovultaatiot sun muut oli olleet suunnilleen paikoillaan. Rakenneultrassa mentiin sitten ihan samoissa kuin aiemmassakin ultrassa. Itse ajattelin nytkin varailla tuon ultra-ajan vasta parin viikon päästä. Tsemppiä vaan epävarman ultratuloksen saaneille, pidetään peukkuja!

Ja hoitoasioista. Meillä menee vanhin lapsi kouluun, hänelle on ip ja ap-paikat varattuna (kun en tuolloin raskaudesta tiennytkään), samaten juniorille on varattu kokopäiväeskari. Tietenkin ip ja ap-kerhot perutaan (sikäli kun se on mahdollista), mikäli äitiysloma joskus alkaa. Eskariasia onkin sitten kai hieman kimurantimpi. Tarhassa on erikseen pelkkä eskariryhmä, ja en tiedä sitten onnistuisiko lapsen jatkaa omassa ryhmässään osapäiväisesti (vanhojen kavereiden kanssa), uuteen ryhmään, vieraiden lasten kanssa, en mielellään häntä laittaisi. Toisaalta omat työasiatkin on ihan auki. Oma sijaisuuteni loppuu toukokuun loppuun, sitten on kesäloma ja sitten mystinen ja stressaava syksy. Yleisesti kaikki paikat alallani on avoinna koko lukuvuodeksi, ja itselläni äitiysloma alkaisi joskus loka-marraskuussa. Kinkkinen tilanne, tuntuu ettei koko vuoden pestejä kehtaa edes hakea ja sitten saman tien töiden alettua ilmoittaa jäävänsä kohta pois. Nojaa, jatkan asian stressailua sitten nykyisten töiden loputtua.

Hiirenhäntä ja mukelo 6+1
 
moro!
Mä kävin tosiaan ultrassa Oulussa siinä merioulun neuvolassa, siellä ultraus maksaa 55e. Ja ei oo mikään hutasu ultraus vaan ihan tarkkaan katto kaikki ja näytti. Sai kysellä kaikki asiat. Kävin siellä viime raskaus aikanakin =)

Voi että peukut on pystyssä niille joilla vielä epäselvyyttä tilanteessa <3

Täällä taas pahaolo päivä, työpäiväkin vielä oli. Oksella piti juosta. Onneksi työkaverit on ihanii ja ymmärtäväisiä kun maskarat poskilla tulen vessasta..kyllähän ne työt aina keskeytyy. Kotia kun tulin niin makasin 3 tuntia ja vieläkin ihan veto pois..onneksi mies hoiti tänään lapset!
Meilläkin ensvuonna 2-luokkalainen ja eskarilainen ja 2 vee ja vauva sitten kotona =)
Ootteko muuten jo katelleet nimiä? Mä ajattelin että oisko järkee jos jokainen vaikka kirjottelis nimiehotuksii tänne, siis ihan yleisesti, ihania nimia =) Mulla aina hirvee dilemma nimen suhteen =)

Tervetuloa uudet ryhmään, eiköhän tänne kaikki mahdu =)
 
Täällä on tänään etova olo ollut oikein huipussaan tähän mennessä. Ruokaa söin päivällä mutta sekin jäi kesken kun ei vaan mennyt alas. Sit otin tähän väsymykseen pikku päikkärit, 5 tuntia. Nyt alko tekeen mieli kebabia ja mies lähti hakeen tosta keskustasta, katsotaan tekeekö sit vielä mieli kun ruuat tulee. Mulla tänään siis viikkoja 6+2. Toivotaan, että ei ihan kauheeta etovaa olo tule mutta mulla kyllä sen määrä kertoo paljon sukupuolesta, tytöistä on paljon japojasta oli vähän.

Vauvahaave & Toivo 6+2
 
Moikka.

Hurja, miten pitkällä monet jo on! Oon ihan kateellinen! :)

Ultrista.
Lahdessa on Perhe Arte, jossa ultraus on muistaakseni myös sen 55€.
Kovasti tekisi mieli kanssa mennä, mut yhtään ei ole nyt ylimääräistä. :/
Tosi hitaasti menee aika!
Huimaus vaivaa edelleen, ja auton kyydissä meinaa tulla oksu, ku jotenkin kummasti huimaa siellä. Olo on siellä ihan kuin olis jossain huvipuistolaitteessa. Tosi hämärää, mut sama juttu oli viimeraskauden alkuvaiheessa.

Tervetuloa uudet!

"MY" ja VK 5+6, huomenna poksuu :)
 
Vitamiineista Ostin itselleni Multitabsin raskaus + imetys -paketin ja ajattelin, ettei se pahaakaan tee. Muutoin en ajatellut sen enemmän vaihdella ruokavaliotani kuin "elämäntyyliänikään". Elän kuitenkin perusterveellisesti.

moon stars elelen samoilla fiiliksillä. Voiko tätä uskoa todeksi? Tokihan testiin tuli kaksi viivaa, mutta vielä testi-iltana kysyin mieheltä, voidaanko me nyt oikeasti luottaa siihen testiin vai pitäisikö tehdä vielä toinen. Vastaus oli, että "eiköhän se totta ole, jos mahas alkaa kasvaa. Odota pari kuukautta." Niin että kiitos vain tuesta. Itsellä oikeastaan oireina vain pientä väsymystä, joka ilmenee lähinnä sillä, että huomaan meneväni nukkumaan normaalia aikaisemmin tai ottavani päiväunet. Lisäksi alavatsalla on ollut hetkittäistä juilimista. Mitään suurempia pahoinvointeja tai muita ei ole.. uskon että saan sellaiset kyllä psyykattua itselleni jos antaisin siihen vallan.

MrsRock ja tänään taisi tulla täyteen 6+0 (joka tottakai ekassa ultrassa muuttuupi joksikin muuksi epäsäännöllisten kuukautisten takia)
 
Mulle aloitettiin muun lääkityksen takia foolihappo nyt raskauden ajaksi. Olisin ottanut vielä jonkun raskausvitamiinin, mutta apteekissa eivät suositelleet, koska kaikissa niissä on sitten myös tuota foolihappoa ja liika foolihappo sitten taas voi vaikuttaa tuohon mun peruslääkitykseeni. Ollaan sitten ilman vitamiineja.

Tämä alkuvaihe on kyllä yhtä piinaa!! Mulla oli parina päivänä hieman ällö olo ja mikään ei oikein maistunut. Tänään sitten on ollut hyvä olo. Päivällä hetken ällötti syönnin jälkeen, mutta muuten ei mitään. Sitten jo heti ajattelen, että siellä ei ole sydän alkanut sykkiä ja tämä raskaus on mennyt kesken. Miksi sitä ei vaan osaa ajatella niin, että kaikki menee hyvin? Miksi pitää olla tällainen pessimisti? Tuntuu tyhmälle mennä neuvolaankin, kun ei siellä välttämättä ole mitään.

Karole 6+2
 
Moi pitkästä aikaa! :)

Silvia Logo ja muutkin uudet, teretulemast ryhmään! :) ja fb-ryhmässäki on tilaa.

Stellalle tsemppiä hurjasti! Toivotaan parasta. Peukut ja varpaat pystyssä. <3

Mulla viikot vierii töiden merkeissä, ja hyvä niin, kuluupahan aika nopsemmin. Lisäksi yritän keksiä viikkoihin muutaki ohjelmaa. Nyt onki ollu joka viikolle jtn. Ristiäistä, synttäriä, hammaslääkäriä, neuvolaa (eka nla tosiaan oli jo 6+3 ku laitettii lähete alkuraskauden ultraan). Tulossa ois ultraa (ti klo 9), labraa, lisää synttäriä jne. Ja kohtahan se on pääsiäinenki, sillon mennään mökille pohjois-suomeen. Ollaan siellä usein lomilla ja viikonloppuja, ihana ku pääsee irtautuun arjesta.

Liikunnasta. Käyn lenkillä päivittäin. Salilla olojen mukaan. Pyrin liikkumaan koko raskausajan, vähintäänkin lenkkeilyt on pakko jaksaa.

Mahan päältä ultrauksesta joku kysyi. Multa on tehty varhaisultratki mahan päältä, paitsi äitipolilla alakautta. Yksityisellä Meri-Oulun nlassa tekee aina mulle mahan päältä. Hyvät näkymät on ollu.

Aiemmat synnytykset. Niitähän on 5kpl. Helpoksi sanoisin kaikkia.
-Eka alkoi kipeillä supistuksilla. Kolme tuntia myöhemmin olin sairaalassa. Aquarakkulat ja magneettinapit korviin ku ei muuta ehtiny. Reilu 2h myöhemmin tyttö tuli maailmaan 3min ponnistelun jälkeen. Samantien suihkuun ja olo oli hyvä heti.
-Toka noudatti samaa kaavaa ku ekaki. Paitsi ehdin saada kohdunkaulan puudutuksen, ponnistus kesti 2min ja poika syntyi.
-Kolmannessa lapsiveet meni, ja lähettii sairaalaan. Kolmen tunnin päästä alkoi tosi kipeät supistukset, kohdunkaulan puudutus ja 40min supistuksista syntyi poika 1min ponnistuksen jälkeen.
-Neljännessä meni lapsiveet, sairaalaan. Matkalla alkoi supistukset ja vajaa 4 tuntia myöh. syntyi poika 1min ponnistusten jälkeen. Kohdunkaula puudutettiin taas.
-Viidennessä pientä supistelua pitkin päivää. Illalla klo 22 mentii näytille, olin varma et käskee takas ku kipujakaan ei isosti ollu. Kohdunsuu oliki jo 7cm auki. 2h myöhemmin syntyi tyttö 1min ponnistelujen jälkeen. Minispinaalin sain ja sen aion ottaa seuraavaksikin! Vei kaikki kivut ja synnytys oli suorastaan mukava kokemus.

Mulla on aika oireetonta tää raskaus. Mut jos tarkkaan muistelee, nii on ne muutki olleet. Viel vähän epäuskone olo asian suhteen ko ei oo päässy kurkkaan kohtuun. Tiistaina tulee seki epäkohta korjattua. :D

Eilen ostin eka vaatteen tulokkaalle. Olin aikonu pidättäytyä ultraan asti, mut ei se onnistunu ku löysin kirppikseltä ihqut oranssit peikkopöksyt. :D Olihan ne ostettava.

Oishan mulla ollu asiaa vaikka kuin, mutta tukkii pian koko palstan tää mun romaani.

Mä lähen kahvinkeittoon.

Emotar & Taisto 7+2 (tai sitte vaa 6+5)
 
Mietin myös tuota Meri-Oulun neuvolaa..mutta päätettiin tosiaan käydä se 4D, siihen sitten varmaan uppoaakin jo ihan erilaset summat eli katsotaan mennäänkö sittenkään :| Kohtahan se on jo np-ultran aika, kyllä nää ekat viikot on menneet nopeasti!

Mulla taisi alkaa pahoinvointi about viikolla 5.
Eikä ole helpottanut, vaikka sitä jo ehdin varovasti hehkuttaa parin paremman päivän ansiosta. Väsymyskin on yllättäen ottanut takapakkia ja olinkin jo perjantaina töissä aivan tillin tallin |O Mullakin on sovittu jos vaikka mitä menoa joka päivälle, lisäksi olisi tehtävä nuo viimeiset opinnot ja tuli vielä sijaisuutta, joten kiirettä pitää. Saa nähdä miten jaksaa, kun väsymys on tätä luokkaa.
Toivottavasti tää kevät toisi energiaa, kotona puuhailuun sitä tuntuu kyllä ainakin riittävän - kaikki pitäisi saada siivottua ja järjestettyä kuntoon kerralla :D Pesänrakennusvietti, vissiin..!

Ankka & Bebe 9+1
 
Sateista huomenta mammat! Tulin tällä kertaa pyytämään teiltä synninpäästöä : /

Ensi viikolla olisi tiedossa taas yövuoroja, kaksi kappaletta sitä ihanuutta olisi. Olenko hirveä kauhea kamala ihminen jos pyydän saikkua niihin??? Viimeksi yövuoroissa (olin rv7+) säpsähtelin hereille välillä melkein pystyasennostakin :( ja nyt olen näitä tulevia öitä stressannut ihan älyttömästi jo siitä lähtien. Meidän talossa valvotaan yksin eli ketään juttukaveriakaan siellä ei ole. Energiajuomia en tietenkään voi enkä edes halua käyttää. Lisäksi kun yövalvomiset stressaa niin kamalasti, en saa myöskään päivisin nukuttua..

Toisaalta yritän selittää itselleni että kyseessä on kenties elämäni viimeiset yövuorot ja niitä olisi vain se kaksi kappaletta. Olenko siis ihan lusmuri jos pyydän saikkua? Uskon sairauslomaa kyllä saavani kun selitän tilanteen, nyt tavallaan helpottavaa on sekin että lähiesimieheni tästä raskaudesta jo tietää.

Mitäkö tällä haen takaa? No, sitä että joku silittää päästä ja sanoo että en ole huono ihminen!

Bosch 9+4
 
Emotar sinullahan on helpon kuuloiset synnytykset. olisipa omakin ja se et osaisin oikeat kivunlievitykset pyytää.

bosch Kyllä minä ymmärrän ettet yötä halua tehä.. Ja jos tunnet ettet kykene niin haet saikkua. Mut olisiko esimiehelläsi esim. jotain vara kaveria joka vois tehä ne ku yleensä jos joku sairastuu, niin ihminen siihen tilalle tarvitaan.. tai voisiko joku työkavereista vaihtaa. mut haet vaan saikkua jos silt tuntuu... :) annan synnin päästön :)


MrsRock Onneks joku muukin minun kanssa on epäuskoinen. mulla on kasa halppistestei. ovis/raskaus ja olen niillä aina välil viel testaillut kun setti oli sit jo vajaa kun raskauduin niin en viitsinyt myydä eteenpäin.. niin niillä olen nyt testaillut välillä ja vuuvoja kyllä antaa eikä oo halennnut. digin sain jo sen3+ joten ei silläkään enempää voi leikki.


Täällä on nyt sit jo toisena aamuna päänsärkyä.. sänkykin on kaks kk vanha joten ei voi siit olla kiinni. lieköhän sitten tätä et nukun niin paljon... kaks yötä mennyt sillä 11h yöunilla :D työpäivisin hyvä jos 6-7 h tulee nukutuks ja päikkärit päälle... :D


moon stars ja ihme 6+3
 
Viimeksi muokattu:
Täälä on mietityttäny monet jutut tänään.

Vesirokko. Sitä on nyt lähistöllä ja kauhulla odotan et milloin tulee..meillä kun kukaan lapsista ei oo sitä sairastanu. Eikai tuo minulle mitään riskejä vauvan suhteen aiheuta?! Itse olen sen sairastanut ja kovana. Se oli ihan hirveätä :/

Ja sitten te joilla on aiempia lapsukaisia... onko teillä tehty ulkokäännöstä ja kuinka monta krt yhden raskauden aikaan? Mietin vain vimosta synnytystäni ja niitä useaa ulkokäännöstä joita tehtiin.. kolmannessa raskaudessa kun sanottiin et toista ei mielellään tehdä ja nelosesta käännettiin 4 krt. Sit mulla meni hermo ja sanoin et enää en lähe sen jälkeen kotiin.. kokemusta kun on kahdesta eri sairaalasta ja todellakin eroaa noi hommat. Mietityttäny jostain syystä tänään tääkin...

Sadepäivä. Kurjaa. Maha näyttää sille et ois vitoset tulossa. Turvottaa...

Kuinkas moni meinaa keltaisille päiville lähtee kattelee? Ois huippua kyllä tehdä jotain hyviä löytöjä vauvalle jo..

Onko teillä kellään pinnasänkyä jossa toinen laita laskettavissa? Millä merkillä myynnissä... sellainen kun pitäisi löytää.

Nojoo..jatkan köllötelyä. Mä niin inhoan sateisia päiviä.

Nasu ja pikku muru 9+4
 

Yhteistyössä