Marraskuun Mussukat 2014 ¤ Huhtikuussa ¤

Voihan elämä. Tänään ei sitten mahtunut kahdet housut jalkaan. Vatsa on kuin potkupallo, turvotuksiako? Lisäksi ystäväni pahoinvointi päätti piipahtaa tänään intensiivisemmälle visiitille. Voi kun loppuisi jo.

Kerroin eilen omalle isälleni tulokkaasta (pakon uhalla, ennen kuin kuulee esimerkiksi töiden kautta..) ja hän ei sanonut oikein mitään. Ei tainnut osata. Kun lähdin kotiin, oli kännykkään tullut viesti, jossa hän kertoi ottaneensa konjakkinapsut uutisen kunniaksi! Ilmeisesti uutinen oli sitten ollut mukava :)

Tänään tuli myös täyteen 8+0 (kuukautisista laskettuna), tiistaina on tulossa neuvolan varhaisuä, josta toivottavasti saamme hyvien uutisten lisäksi varmistettua lasketun ajan. Voi kun pääsiäinen menisi nopsaan.
 
Täällä alkoi se pahoinvointi juuri viime vklpn... On todella rajua että just ja just jaksoin 4 päivää olla töissä. Nyt on kaks vapaata mutta lauantaina pitäs taas mennä... Olo on niin kamala. Eilen söin viikon ensimmäisen lämpimän ruuan ja sitäkin vain pienen annoksen. Tänäänki 12 mennessä oksensin jo neljä kertaa.Painoa on tippunut 3 kg. Makaan vaan sohvalla koska pystyssä ollessa lentää laattaa. Onneksi mies on lomautuksilla niin tytöllä on edes yksi kykenevä aikuinen läsnä. Jos huomenna olo on edelleen sama on pakko mennä lääkäriin sillä en voi töissä oksennella toisten kodeissa (olen siis kotihoidossa).

Onko kukaan kuullut mitään pahoinvointi lääkkeistä? Tänään anoppi ja oma äiti sanoi ettei niitä saa ottaa koska auhettavat epämuodostumia (hylje lapsia ymmärsin). Hajoon jos en saa mitään apua tähän...

7+6
 
itse käytin viime raskaudessa Primperania pienellä annoksella tarvittaessa, sekä vatsansuoja lääkkeitä.. oksentelin vertakin kun oli niin pahana.. ja käväsin pari kertaa nesteytyksessä.. töihin ei voinut mennä (samaa hommaa silloin tein kuin Eme93).. ja normaali tuosta lapsosesta tuli.. jaksuja sinne!! :hug:
 
Moikka mammat :) Hyvää pääsiäistä,tänää poksuu rv 11 ja just äsken sain sydänäänet kuulumaan kotidoplerilla,tsemppiä taas paljon kaikille jotka joutuu jännäämään :) Ja paljon on tullut hyviä ultra kuulumisiakin hyvä niin.Mäkin ku jassan pääsiäisen yli ni nään tän tyypin <3

Annilaattori ja papu poks poks 11+0
 
Voimia pahoinvointiin Eme93. Pahoinvointirannekkeet, akupunktio..?

Meillä NP:ssä eilen kaikki hyvin. Kaksi päivää oli menkoista laskettuna jäljessä mutta LA pysyi 25.10. Vauhdikas alien siellä oli, pituuttakin 6cm+jalat =)
Anoppi tuli pääsiäisvierailulle, luulen että tajuaa vatsani pyöreyden joten eiköhän salaisuus jo paljasteta. Oma äitini ei sitten tulekaan suhtautumaan yhtä hyvin. Nauhotin tänään puhelimeeni dopplerista kuuluvaa sykkeen suloisuutta. Taidetaan muu suvun viestittäminen hoitaa tällä ääniviestillä =)
 
  • Tykkää
Reactions: Annilaattori
Heissan taas..


Täällä ollut muutaman päivän hiljaisempaa. lukemassa oon kyllä käynyt mut ei vaan oo jaksanut kirjoittaa.. vain sen pakollisen oon hoitanut.

onnea kaikille ultra kuulumisista ja muista hyvistä uutisista. ja tsemppiä niille jotka joutuu kärvistelemään epätietoisuudessa tai muuten tsempin tarpeessa... :)


omat olot on ok, aamuisin ja päivisin, mutta auta armias kun ilta tulee iskee ällötys. eikä se mene edes syömällä ohi.. joten tänään haettu pahoinvointirannekkeet apteekista josko ne auttais. ehkä ne ainakin lievittää hiukan..
Tänään myös yhdet rintsikat ostettu et nää melonit saa johonkin ees survottu nätisti,


moon stars ja tirriäinen 8+0 (7+0) poks poks

P.s en oikein tie kumman viikon mukaan menisi joten se selvii keskiviikkona :D
 
Pakenin koneelle. Muu perhe syö aamiaista ja ne tuoksut ei nyt yhtään sovi mulle.. (yök) Tänään poksuu rv 13 ja tiistaina olisi sitten np-ultra, jänskättää kyllä tosi paljon!

Mukavaa Pääsiäistä kaikille! Ihanat vapaat vielä edessäpäin!

-Ymmi 12+0 (poks)
 
Onko noista pahoinvointirannekkeista apua?? Jos yhtään on, voisin itsekin kokeilla :D meillä alkaa jo poika (4v) ihmettelemään kun äidillä on joka päivä huono olo.. Se jo totesi tässä yksi päivä että oon syöny liikaa purkkaa niin siksi mulla on huono olo :LOL: tekis mieli kertoa jo miksi oikeasti on, sillä mun poika on jo todella pitkään sanonut että olis kivaa kun äidin masussa olis vauva.. kun äidit synnyttää vauvoja :heart: se oli aika raskasta silloin kun ei ollut raskaana ja luulin ettei koskaan enää sitä mahdollisuutta tulekaan..

Nyt oikein odotan että pääsen sanomaan että kuules kultaseni kun äidillä ois nyt masussa se vauva (tai kaksi) :)

Mut voi lisätä sitten np-ultran jälkeen listalle kun selviää tarkemmin että onko siellä vielä 2 :) kun synnytyssairaalakin riippuu siitä että tuleeko 1 vai 2.. Lohjalla ei ole resursseja kaksossynnytykseen joten "joutuu" jorviin.

Hyvää pääsiäistä kaikille =)

Sirpa 8+1
 
Silvia :hug:

Tervetuloa uusille, päivittelen aina kun käyn lukemassa joten kaikki pitäisi löytyä listalta :wave:

Ah, pahoinvointi...täällä se on kyllä pahimmasta hellittänyt, mutta olemassa edelleen. Saapui siis taas muutaman helpomman päivän jälkeen takaisin, onneksi ei sentään niin pahana kuin aiemmin *koputtaa puuta*.

Viikolla alkoi housut puristamaan jo niin että oli pakko kaivaa leggareita kaapista. Oli aika kauheat rinkulat vyötäröllä, niin renkaat liitingin yli kuin punaiset jäljetkin housun vyötäröstä. Turvotus on tosiaan hirmuista edelleen, eilen illalla oli jalat kuin pölkyt ja vyötäröä mulla ei enää ole näkynyt kuin aamuisin, sekin vain jos on maha sattunut toimimaan..! Eilen aamulla tosin näkyi jo selkeä vauvamahakumpukin, niin selkeä ettei jäänyt töissä kellekään epäselväksi. Iltapäivään mennessä oli sitten vyötärön seutu turvonnut taas muodottomaksi ja oli lähinnä tunne että näytän vuorelta.
Löysin myös yhdet äitiyshousut jotka on jääneet kaappiin kakkosen ajoilta. Olin isompi silloin, mutta housut ei yllättäen niin isot olekaan jalassa kuin luulin :| Alkaa taas painoasia stressaamaan :ashamed: Mä en halua että tämäkin raskausaika menee sen takia pilalle...!

Näissä merkeissä siis tääkin raskaus, ilmeisesti.
Mukavaa pääsiäistä kaikille, syökää munkin puolesta suklamunia...!

Ankka & Bebe 11+1
 
Onko kukaan kuullut mitään pahoinvointi lääkkeistä? Tänään anoppi ja oma äiti sanoi ettei niitä saa ottaa koska auhettavat epämuodostumia (hylje lapsia ymmärsin). Hajoon jos en saa mitään apua tähän...
Aikoinaan käytettiin pahoinvointiin talidomidi-nimistä pahoinvointilääkettä, joka aiheutti syntyville lapsille epämuodostumia. Vaikka raskauden aikana ei suositellakaan lääkkeiden käyttöä, pystyy niitä lääkärin määräyksestä toki käyttämään. Esimerkiksi tuota muumimamman mainitsemaa Primperania olen itse antanut raskauspahoinvoinneista kärsiville äidelle. Nykyään lääkkeitä tutkitaan huomattavasti enemmän ennen kuin lähdetään antamaan kenelekään.
 
Kävin tänään sitten päivystyksessä kun olis juuri töitä nyt pyhät. Olen laihtunut nyt viikossa 5kg (varmaan kaikki nesteet kadonnu). Labra oli hyvä mutta pientä kuivumista on. Viikon saikkua ja juuri tuota Primperaniin sain reseptin mutta en saa käyttää kuin äärimmäisessä hädässä. Varmaan sen takia että jos vielä pahenee ei tehoa (?). Paino pitää ottaa kerran päivässä ja ens pe uuestaan lääkäriin jos jatkuu. Väsyttää ja paha olo mutta tälleen iltaa kohti helpottaa niin että voi olla ylhäällä. Huh huh. Ei ollut edellinen raskauspahoinvointi mitään kylllä :D
 
Moikka!
Pariviikkoa oon käyny lueskelemassa mutta nyt kirjuuttelen eka kertaa. Kolmatta odottelen ja viime viikolla käytiin varhaisultrassa kurkkaamassa että mitä siellä massussa oikein on kun on ollut jo useamman viikon niin turvoksissa että... Onneksi kaapista löytyi parit mammahousut niin oon niillä pärjännyt. Yksi täysin viikkoja vastaava alkio sieltä löytyi ja sykekin näkyi, joten nyt jo uskaltaa ajatella että jos tämä nyt olisikin totta :) toki viikkoja vasta 8+1, joten vielä saa jännittää...
En nyt muista sitä päivitys litaniaa mutta siis
Masu-asukki 35v 3. Lapsi ja oys
Nyt jatkamaan nomi hässäkkää.
Tsemppiä kaikille joilla epätietoisuutta!

AI niin... Täällä ihan outona oireena pahoinvoinnin ja väsymyksen lisäksi on hampaiden pesu, aiemmissa raskauksissa se on ollu aina oksun paikka, mutta nyt pitää hampaita pestä jos mahdollista aina ruuna jälkeen kun likaiset hampaat yököttää.... Kellään muulla...?
 
pahoinvointirannekkeet mä voin oman kokemuksen perusteella sanoa et auttaa... eilen illal oli lievä kuvotus ja sekin sitten hävis kokonaan.. sain olla ihan rauhas ilman et mikään haju ois pahaa tehnyt.. :D Me like :D


Tervetuloa taas uusille :)

eme toivottavasti pahoinvointi hellittää ja pääsisit jo toipumaan lievästä kuivumisesta... :hug: koita jaksaa ja kannattaa päivystykseen mennä herkästi uusiks jos silt tuntuu...

Tänään olisi vuorossa renkaiden vaihto... jippiiii :D ihanaa kun tulee hiljaiset ajot kun i rapise enää :)

tohon kävi mieleen et kun ultrassa oli tirriäinen viikon pienempi kuin pitäis niin tuskin hätää on kun siskolla oli molemmista sama juttu. ja ihan terveet tytöt tuli :) ja mein suvus on pieniä lapsia mun sisaruksista kaks oli noin 2800g ja veli 3500g minä olin keskonen ja alle 2kg syntyessäni.
siskolla molemmat oli 46cm ja ensimmäinen painoi n. 2800g ja nuorimmainen sen 3500g suurin piirtein



stars ja tirriäinen 8+2 menen tolla nyt sitten :)
 
Wc-ankka muaki ressaa se paino edelliset raskaudet toi sen joku melkee 40 kiloo ja 20 sain pois,et oon nyt samois ku rupesin oottaa kuopusta,mä en kans haluis lihoo ihan sikana ja päätin että reenaisin ym samall tavall ku tähänki asti,mutta paskat,mä oon nii väsy nyt et en vaa kertakaikkiaa pääse salill,lenkill ym,toivottavast se menis pia ohi ja nythä kuluttaa taas hyvin että ei pal tarttis ku liikkuis sais painoo tulee rajallisesti,väsymys sais oikeesti siirtyy että pääsisin taas liikkumaan,päivän touhuun mukulien kaa,siivoskelen,teen ruokaa,sit ei muuta jaksa,meen enemmi sohvalle :DD Kauheet toi joittein pahoinvointi whaat en oo kade,mullaki välillä tulloo tosi kuvottava olo ja tossa ma oli ehkä vattatauti tai sitte se oli tähän kuuluvaa,koko aamupv meni oksentaessa,mutta en kyllä kärsi jatkuvasti niinkö moni täällä,tsemppiä siihe kaikille,varsinki sulle eme :) Jassoo josko kohta läksis pelaan sählyä!Miten muitten liikunta?
Annilaattori ja papu 11+2
 
Onko toi pahoinvointiranneke kallis? Jos sillä pääsis kiinni elämään, olisin enemmän kuin onnellinen :D olis niin kiva lähteä vaikka koiran kanssa kävelylle mutta kun ei jaksa mitään.. mies lähti lasten kanssa reissuun ja olen ollut yksin koirien kanssa ja tuntuu että tää menee vaan maatessa ja telkkua katsoessa.. Mitään ei jaksa tehdä. Tuntu tänäänkin että henki lähtee kun lähdin käymään kaupassa.

Mulla nousi ekassa raskaudessa paino 1,5kg. Eli siis laihduin. Mulla oli lähtöpaino jo tosi ylhäällä ja kun sitten sokerirasituksessa yks arvo heitti, jouduin katsomaan syömisiä tosi paljon. Luultavasti sama tulee tapahtumaan nyt. Nyt on kyllä syömiset ihan päin p:tä, olen herkutellut nyt pääsiäisenä ihan liikaa.. yritän päästä takaisin ruotuun pian, melkein toivoisinkin että sokerirasitus ois pian ja joku arvo heittäis. Ja kun pääsis koiran kanssa kävelylle niin tulis liikuntaakin. Toivon todella ettei paino nouse jos kaksoset tulee, on varmasti muutenkin tosi raskas raskaus niin sitten jos vielä painutaan painossa yli satasen niin huhhahhei..

Vähän on muutenkin heikottanut tänään, pyörrytti kun makoilin sohvalla.. ja kohta menen saunaan. Toivottavasti pysyy pää kasassa : /
 
Mulla nousi ensimmäistä odottaessa paino melkein 20 kg. Tällä kertaa ajattelin liikkua enemmän, koska herkuista en vain jotenkin pysty luopumaan. No eilen sitten kävelin melko paljon ja loppu illan kärsin kivuliaista supistuksista. Myös tänään supistellut jonkin verran, mutta ei ihan niin kivuliaasti.

Nyt sitten pelottaa keskenmeno taas oikein kunnolla.. johan tässä ehti päivän verran huokaista helpotuksesta.

Onko muilla ollut kivuliaita supistuksia?

PikkuistaOdottava + toinen pikkuinen 9+1
 
sirpa apteekissa ne maksaa 20 euroa. mut netist tänään laittaessani googleen pahoinvointirannekkeen niin siel oli 15 eurollakin. mut apteekist saa tietty nopeiten..


pikkuistaodottava itsellä ei ole supistuksia, tosin en edes tiedä milt ne tuntuu. mut tänään sählyssä niin oli alamahalla järkky paineen tunne koko ajan.. joten ottelin vähän rauhallisemmin, tosin muutenkin kun en mä lyhkäsillä jaloilla pysy muiden perässä :D
 
Saikos noita pahoinvointirannekkeita luontaistuotekaupoistakin.. Mietin vaan onko edullisempi mut voi olla päinvastoinki. Tsempit Emelle ja muille pahoinvointiin!

Mulla tuli eilen hiukan rusehtavaa vuotoa ja ajattelin et johtuu ku siivosin koko päivän ja kävin viel koirien kaa lenkillä.. Nyt tänään koitin ottaa iisimmin ja siltikin nyt illasta jatkunut hieman.. Tää on niin ärsyttävää, en yhtään kaipais tällaista ku muutenki on ihan hermoheikko olo tästä raskaudesta koko ajan.. Yritän nyt keskittyä siihen et viime viikollakin yhtenä päivänä tuli niukkaa rusehtavaa vuotoa ja sen jälkeen kävin siellä ultrassa jossa kaikki oli kuitenkin hyvin. En voi tajuta itteeni et stressaan näin paljon, vaikka edellisestä ultrasta on vajaa viikko ja kaikki oli hyvin. Nyt varsinkin tekis mieli vaan löhötä sohvalla eikä rasittaa itteensä mihinkään suuntaan, mut onkohan siitäkään apua jos vaan elimistö päättää että tää raskaus ei jatku.. Vaikka kai tuo pieni vuoto voi olla normaalia, mut ku ei edellisessäkään raskaudessa ollut, niin tuntuu vaan niin pelottavalta.
 
Heips,

Hyppään tuolta kesäkuisten ketjusta tänne kaupittelemaan ihania Esprit-merkkisiä vain vähän käytettyjä äitiyshousujani. Ostin nämä nimenomaan alkuraskauteen, erityisesti ajalle kun vielä peittelin masuani. Näissä on sellainen matala paksuhko trikoovyötärö, ja housut normaalivyön avulla naamioituu ihan normihousuiksi, mutta eivät purista tai kiristä mistään. Nyt isomman masun kanssa alkavat jo vähän olla turhan matalat. Housut ovat farkkukangasta, alaspäin levenevä lahkeet ja väriltään punaiset, ehkä viininpunainen olisi oikea väri, ei kuitenkaan ihan hirvittävän tummat. Kuvan saa jos yv:llä pyytää. Hp. 30 euroa postikuluineen. Itse maksoin 50 euroa näistä uutena. Niin ja housuissa kokomerkintä 36, mutta menee myös 38 kokoiselle.

AnnaOnni
 
Viimeksi muokattu:
:wave:

Oon myös miettinyt noita pahoinvointirannekkeita. Tuntuu että on taas mennyt pahemmaksi :| Kyllä tän kanssa vielä elää, ei siinä.

Annilaattori, tuo on niin tuttua. Mullakin oli tarkoitus jatkaa treenaamista kuten ennenkin, mutta ei ole onnistunut. Väsy ja huono olo, vaikka sitten jos itsensä repii liikkeelle se yleensä helpottaa! Mulla on oma tunti vielä vedettävänä, joten ihan täysin ei pääse laiskistumaan. Oon pyrkinyt siihen että joka viikko tulee suositukset liikunnan osalta täyteen ja se on kyllä onnistunut, mutta on mun normaaliin menoon nähden todella vähäinen määrä...! Paino ei oo nyt enempiä pomppinut ylöspäin sen ekan neuvolan jälkeen eikä kyllä tarvikaan.
Esikoisesta tuli painoa 13kg joka lähti helposti, kakkosesta sitten 19kg joka ei lähtenytkään niin vaan. Ikä ja aiemmat raskaudet vissiin vaikuttavat, joten nyt on pakko yrittää pitää paino kurissa.

Sonkku :hug: Se hermoheikkous kuuluu asiaan, varmasti kaikki stressaavat jonkin verran. Jos jotain on tapahtuakseen, siihen ei itse kovinkaan pysty vaikuttamaan. Koita rauhoittua, levätä ja nauttia, vaikka helpommin onkin sanottu! Mulla tuli muuten tosiaan kakkosraskaudessa ihan kirkasta verta kun oltiin jo yli puolenvälin, kyllä se säikäytti vaikka täysin harmitonta olikin. Tsemppiä vielä, samoin kuin muillekin huolissaan olijoille(joihin kuulun itsekin) :hug:

Mulla oli ihan hirveä stressi myös päällä, kun en viikkoon saanut sydänääniä kuuluviin ja mukaan kuvioihin ilmestyi vielä viiltävä kipu, kuin olisi veitsellä kaiveltu. Kivut loppuivat nopeasti ja sydänäänetkin tulivat kuuluviin pariston vaihdon myötä :ashamed::snotty: Mutta eipä se silti niin paljoa rauhoittanut kuin olisi voinut luulla. Ultraan on vielä viikko ja päivä...!

Ankka & Bebe 11+4
 
Täällä ei oikein energiaa myöskään oo harrastaa mitään.. ei kyllä muutenkaan :D vähän tois aikaista se on mut meinasin koittaa aktivoituu taas tohon kerran viikossa uimiseen. työnantajan etuina kun kerran viikossa pääsee uimaan heidän piikkiin.


jännityksellä odotan iltavuoroa ja miten sen luonnistan pahoinvoinnin kanssa. välist se on ihan kamalaa johtuen siit ettei rannekkeet välttist oo ihan oikeis kohdissa.


moon stars ja tirriäinen 8+4
 
Viimeksi muokattu:
Hui kamala miten toiset kärvistelee pahoinvoinnin kanssa :x Pakko kai koputtaa puuta kun näin helpolla itse pääsin, yritän vähän henkisesti kärsiä teidän puolestanne.. Omalla kohdalla se oli (ja on välillä vieläkin) vain ja ainoastaan tyhjän mahan kuvotusta.

Pääsiäinen on mennyt aika kivasti, ilmat olleet ihan mahtavat ja ulkohommiakin on tullut tehtyä. Tänään käytiin pyörälenkilläkin miekkosen kanssa. Meillä on tuolla alakerrassa projektina kahden makuuhuoneen uudelleen-maalaus ynnä -tapetointi, kiva saada vähän uutta väriä eikä vähiten suunnitella jo tulevaa vauvanhuonetta :) Tarkoitus olisi alusta asti pitää vauva omassa huoneessaan, mutta katsotaan nyt sitten miten homma lähtee rullaamaan.. Ei ehkä kannata olla tässä vaiheessa liian ehdoton :rolleyes:

Arvatkaa mitä muuta, no kolme yötä enää nt-ultraan!!! Huh, pikkuisen alkaa jo tärisyttää. Tosin pitkän perjantain iltana maha oli niiiiin turpea että näytin rv20+, joten kai siellä joku ainakin yrittää kovasti kasvaa :) Toivotaan parasta ja pelätään pahinta..

Bosch 11+5
 
Päivitämpäs taas oman navan tältä viikolta:
Mulla on kuvotus hävinny oikeestaan kokonaan (tiettyjä ruokia ei kuitenkaa tee mieli). Oksennus on tullu kaks kertaa viikon sisään, jo onneksi molemmat ihan yllättäen eikä pitkän etovan olon päätteeksi.

Oltiin nyt vkl kyläilemässä, ja hyvin saatiin pidettyä raskaus salassa :) Nyt ois viikko ja päivä nt-ultraa, ja jotenkin on aivan sellanen fiilis että kaikki ois ihan hyvin masussa :)

wbä 10+6
 
bosch joo ei kannata suunnitella tollasia ennakkoon että vauva nukkuu omassa huoneessaan heti alusta :LOL: mäkin suunnittelin esikoisesta noin, mutta vaistot oli jo laitoksella niin voimakkaat, etten pystynyt edes nukkumaan jos vauva oli omassa sängyssä nukkumassa. Nukuttiin sitten vierekkäin ja se olikin sitten kaikkien kannalta paras ratkaisu sillä meillä ei heräilty öisin ollenkaan paitsi vaipan vaihtoon kun tuli kakka. Muuten nukuttiin illasta aamuun. Kun se tissi oli koko ajan siinä tyrkyllä niin ei paljon tarvinnut liikahtaa kun vauva päästi ensimmäisen ynähdyksen ja kukaan ei herännyt. Loppuvaiheessa en edes enää itse tiennyt kuinka montaa kertaa imetin yön aikana koska olin niin unessa aina :D

Nyt en edes viitsi miettiä että miten asiat mahdollisesti hoituu.. on ihan liikaa epäselviä asioita muutenkin että yritän mennä päivä kerrallaan..

Oliko marraskuun ryhmällä jotain facebook-ryhmää? Ainakin olen ymmärtänyt että monilla on facessa ryhmä..
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä