Marraskuun Mussukat 2014 ¤ Huhtikuussa ¤

Noniih, nyt uskallan ilmoitella itseni listoille!

1.11. JoJoha / 23 / 2. / K-S KS

Kävimme tänään ekassa virallisessa ultrassa ja tirriäinen vastasi viikkoja 12+5, olipas helpostus, että raskaus olikin pidemmällä, mitä ajateltiin. Menkkojen mukaan laskettuaika olisi mennyt 23.10, neuvolan ultrauksella 6.11 ja nyt sitten virallistui 1.11.

Mulla on aika kova keskenmenon pelko tästä vauvasta, tämä onkin jo kolmas ultra missä kävin, ja silti ei jotenkin mielenrauha ota tullakseen, vaikka esikoisesta tässä vaiheessa iloittiin melkein jo kovaankin ääneen. Nyt on pantattu kertomista tosi kovasti, ihan vain koska pelko. Suurin syy ajatuksiin lienee tässä suhteellisen helpossa alussa mitä on ollut. Oksensin ihan alkuraskaudessa ehkä kahdesti, ja luulin kuolevani siihen oloon, sitten se loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin ja nyt on vain etonut kaikki. En oksentele, kuvottaa vain välillä ja muuten täysin ilman oireita. Kevyesti lisää hysteriaa pään sisällä kun vanha kunnon pahoinvointi puuttuu, niin elävästi on mielessä esikoisen odotus ja liiankin kanssa vertaa siihen. Jospa tämä tästä helpottuisi sitten kun alkaa liikkeitä tuntea. :)
 
Moikka kaikille ja kiva kun on hyviä ultra kuulumisia täällä ja jaksamisia silvia logolle ja muille joille on hassusti päässy käymään,me olttii tänää np ultrassa ja laskettu siirtys uusi laskettu siis 31.10.14,jos joku viittii mulle sen laittaa tuonne listaan kiitos..

Annilaattori ja papu 12+6
 
Moikka!

Silvia Logolle voimia ja hurjana uutta toivoa uuteen yritykseen. Muille onnet iloisista uutisista.

Mekin käytiin np-ultrassa ja meidän pikkuinen oli pikkuinen. Eli se oli 47,8mm pitkä. kuinka pitkiä muiden vauvat on ollut np-ultrassa? Niskaturvotus oli 1,1ml eli ei paljon mitään. Kaikki rakenteet näytti juuri siltä kuin kuuluukin. Siellä se rentona köllötteli jalat kohdun seinää vasten. Pahoinvoinnin kanssa ponnisteleville meidän kätilöltä terveisiä, että mitä kovempi pahoinvointi, sen paremmin istukka toimii ja vauva kasvaa ja jaksaa. :) Helpotti omaa oloa, että vauvalle siitä ei ole haittaa.. Mulle voi vaihtaa lasketuksi ajaksi 6.11. Niin kuin se ovulaatiosta laskettuna oikeasti olisikin. =)

Mixed&Kunkku 12+0
 
Viimeksi muokattu:
Jee meilläkin nt-ultra takana! Ihanaa kun nyt voi taas hieman paremmin luottaa että vauva pysyy mukana. Ajateltiin että tästä lähtien raskaus ei ole enää salaisuus. Meidän pieni oli 65mm ja niskaturvotus myös aivan häviävän pieni mutta tarkka luku hävisi jo muistista.

Onnea kaikille muillekin joille on tullut hyviä uutisia! Jaksamista Silvialle!

Miranda 12+3
 
Jaksamisia Silvia Logolle ja muillekin jotka ovat surullisia uutisia saaneet.

Tuntuu hassulta hehkuttaa omia uutisia juuri sen jälkeen kun on lukenut useamman huonoista uutisista :/

Liityn myös nt-ultrassa käyneiden joukkoon. Voi että :heart: En voinut lakata hymyilemästä kun pikku murusen kuva saatiin ruudulle. Kyllä se isikin oli melko maireana :) On se vain niin ihanaa! Pikkuinen pyöri villisti ja heitti volttia, ei meinannut ultraaja saada mittoja otettua! Voimissaan on siis hän :heart: Niskaturvotus hyvin pientä, mittaa taisi päästä peppuun olla muutamaa milliä vaille 5cm. Vastasi viikkoja. Mutta vielä kerran, IHANAA, minun masussani on jotain niin suloista :heart:

Tänään ei jaksa ressata edes painonnoususta (jota on jo enemmän kuin esikoisella samoilla viikoilla...).

Mukavaa loppuviikkoa marrasmasut!

Laia 11+4
 
JoJoha tervetuloa! :)

Silvia <3 pahoitteluni <3 voimia!

Onnea hienoista ultrakuulumisista!<3

Omaa napaa:
Painoa tuli alussa ihan tolkuttomasti. Ihan kauhuissani olin.
En sitä jaksa stressata kovin paljoo mut pelko rd:stä pistää kuitenkin vähän pohtimaan välillä.

Sokerirasitukseen pitäskin aika tilata. :( yäk!

Eilen iski joku mahapöpö mulle kun kesken kauppareissun jouduin kaksinkerroin vessaan vaappumaan ja kotona sama jatkui. Nyt onneks olo parempi.

Ensvkolla tiistaina np- ultra ja mieskin tulossa mukaan. Oon käyny nyt yleensä yksin niinjotenkin outoa kun tulossa mukaan :D mietin et miten sitä osaa olla ;)

Nyt on lähdettävä kahvinkeittoon että saa päivän käyntiin. Meillä juhlitaan kolmosta pikkusen etukäteen.

Nasu ja muru 12+2
 
JoJoha, tervetuloa! :)

Silvia Logo, suuret pahoittelut. Hurjasti voimia jatkoon. :hug:

Onnittelut kaikille hyviä nt-ultra kuulumisia saaneille. Mulla on varattuna aika verikokeeseen 5.5. ja itse ultraan 19.5. (rv 12+4).

Eilen saapui postissa doppler ja uskoisin saaneeni sykkeet kuuluviin. :) Sain ensin kuuluun hitaan viuh-viuh äänen. Oliskohan se ollut oma syke tai istukan virtaus. Siitä kohtaa kun anturia liikutti ihan pikkuriikkisen sain kuulumaan vaimean nopean jumpsutuksen, joka oli dopplerin näytöllä 133. Ääni oli kuitenkin niin vaimea, että doppler ei pystynyt sitä laskeen ja näyttikin tuota lukemaa vain hetken. Mulla ei ollut tietenkään kelloa lähettyvillä, niin en pystynyt laskemaan sykettä itse.

Mitä teillä muilla on ollut vauvan sykkeet?

Hydra 9+1
 
Laia ja Nasumasunen, saanko kysyä paljonko teillä on painoa tullut tähän mennessä? Oon stressannut omista ekaan neuvolaan mennessä tulleista niin, että uhkaa taas raskausaika mennä siihen :|

Mulla ei olekaan dopplerissa näyttöä, mutta kyllä sen äänen Hydra tuntee kun kuulee :) Ja vielä näillä viikoilla pääsee helposti karkaamaankin, monesti kuulee vain pikku hetken ennen kuin katoaa jo kuuluvista.

A & B 12+1
 
Wc Ankka, illalla piti kuunnella vielä yhdessä miehen kanssa, mutta silloin ei saatu yhtään mitään kuulumaan. Joten aika hankalaa äänien metsästäminen on. Tosin enpä mä vielä olekaan sitä montaa kertaa kokeillut. Viikonloppuna voisi jatkaa harjoituksia. :)

moon stars, eikö sulla pitänyt olla ultra ja neuvola tällä viikolla? Miten meni?
 
^Se ON hankalaa. Meillä on alkanut kuulumaan useammin tuosta rv 11 puolivälistä, sitä ennen oli suurin osa kerroista turhaa metsästystä. Ja vieläkin helposti karkaa, mutta onneksi löytyykin tosi helposti jo. Ei mene kauan enää teilläkään kun saatte varmasti jo helpommin kuuluviin :)
 
Hydra löysin ekaa kertaa pikkusen sydänäänet piiitkän etsinnän jälkeen 8+ viikoilla. Mut edelleenkin saa tosiaan metsästellä pikkusta ja peräkkäisinä päivinäkin voi löytyä jopa 5 cm eri suunnasta kuin edellisellä kerralla. Eli neuvoksi antaisin että etsiskelee vaan kärsivällisesti ylhäältä ja alhaalta, joskus dopplerin anturin kääntelykin tepsii. Kyllä itte oon jonkun vartin ettimisen jälkeen aina pikkusen paikantanut jostakin päin alamasua :)

Hienoa kuulla hyvistä np-uutisista. Vaikka oon dopplerilla päässyt harvasen ilta vakoilemaan pikkusen elossa oloa, silti on vaan liian tuoreessa muistissa edellinen keskeytynyt keskenmeno joka oli oireettomana kolme viikkoa kunnes tuli sitten shokkina esiin np:ssa :/ Eli ensi tiistainen ultra pelottaa päivä päivältä enemmän...

Sonts4 12+2
 
  • Tykkää
Reactions: Hydrangea
olihan täällä juu ultra ja neuvola...

onnea kaikille hyvistä ultra kuulumisista tervetuloa uusille ja pahoittelut silvialle ja paljon haleja <3



ON: ultra oli keskiviikkona ja siellä nähtiin pieni viikot oli 8+6 ja vastas 8+2 mut mitään ei muutettu ja vahva syke. oikealla oli myös 5 centin rakkula jonka lääkäri meinas olevan keltarauhasen jäänne kun sielt ovis tapahtus viimitteeks.. käski siitä mainita nt- ultrassa et se katotaan. Tehkdäänkö sille jotain yleensä vai häviääkö itekseen?

neuvola oli eilen ja paljon tuli lippui ja lappuja mukaan ja dvd :) ja pienen sydänäänet kuultiin myös neuvolassa ekaa kertaa :) <3 oli niin ihana kuulla ne.
hemppa oli 116 jota nyt tarkkaillaan. viel ei lisä rautaa tarvita. paineet oli 99/56 p69
minä vinoilin hoitajalle et erroria näyttää :D sitä mittarit mulle välillä tekee.. paino oli alusta noussu nyt 1,3kg jotenkin vaan hoitaja sano et 10-15 kg on hyvä ja sillai tuimasti.. vähän olin et häh.. enhän pariin päivään oo kunnol saanut syödyks kun ällöttää niin pahasti.. mut ei minulle tällä kertaa kai muuta.. ainiin ja nt-ultra olis sitten 13.8.14

niin ja mein äiti oli et mitään ei saa ostaa valmiiks ja laittaa valmiiks ennen kuin vauva on syntynyt. Tämä tosin juontaa siihen että oma isoveli on syntynyt keskosena ja eli vajaa kaks viikkoa ja oli äitini ensimmäinen. mut tuon ohjeen hän sai silloin omalt ädiltään.. En kyl oo noudattamassa tuota neuvoa :D



moon stars ja tirriäinen 9+1
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Hydrangea
Ankka: Mulle oli eka neuvolaan mennessä tullu 2,1kg. Nyt en ole edes käyny kattoo.. Mutta se jatkuva nälkä oli alussa jotain ihan uskomatonta! Nyt vähä tasottunu niin toivon että se näkyy myös painossa. Esikoisesta tais eka neuvolaan mennessä olla jotain puoli kiloa tullu lisää eli nyt ero siihen on aika reilu. Helppo sanoa, mutta koetetaan olla ressaamatta liikaa :)
 
Painoasiaan minunkin pakko ottaa kantaa: Mä olin saanut kerrytetyksi eka neuvolaan 2,7kg!! Esikoisen odotuksessa painoa jo jo lähdössä 10kg vähemmän, joten kyllä alkoi ajatus ahdistamaan.
Tein sitten sellasen ruokasuunnitelman, jota vaihtelevasti noudatan.. Nyt kun pahin ällötys on ohi ja koko ajan ei tarvitse syödä, niin paino onkin pysynyt tuossa samassa. Tavoitteena olis, että toka neuvolassa, joka on 15.viikolla (eka oli 9.) olis paino samassa. Saas nähdä. Mutta kyllä mua aika paljon tuo paino mietityttää, kun tiiän senkin etten enää saa tässä iässä niin nopsasti pudotettua.

Blancita 11+5
 
Moon stars siis sulla o varmaa väärä päivämäärä tuossa niskapoimu ultrassa =)
Meittil on nyt olo et ei ees ois raskaana,ei muutako illalla väy oireena,miten muitten oireet ku rupee viikkoi olee enempi?

Annilaattori ja papu 13+1
 
Wc-ankka: mulle on tullu useemi kilo..ennen joulua painoin n68kg ja ekassa nlassa puntari huus hoosiannaa 75kg :O ei siis oo kaikki raskaudesta johtuvia mutta se yksi syy ja iso sellainen. Nyt koitan vaan pitää painon kurissa näissä suht samoussa lukemissa. Herkuttelut saa jäädä vähemmälle.

Annilaattori: mullakin oireena juurikin tuo väsymys. Ja edelleenkään en pysty juoksee kun tisseihin sattuu. Kohtu tuntuu jo kivasti tossa alavatsalla ja pikkumurun sydänäänet kuuluu korkeemmalta.

Tänään kaverun kans kirpparille. Päätin ettäjos löytyy vauvalle juttuja niin ostan. Kuitenkin joyli 12 vko menty.

Me meinataan äitienpäiväkortin väliin laittaa uäkuvat mummuille.

Itsekseni taas hereillä...oon ruvennu heräillä hurjan aikaseen enkä saa uudestaan unta. Sitte onki väsy vielä enemmän. Illalla ei tarvii unta kerjätä.

Kahvipannu kutsuu mua nyt..
Siitä ei oo onneks tarvinu luopua missään raskaudessa.

Nasu ja muru 12+3
 
annilaattori No kappas vaan.. ut päivä on oikein, kuukausi ei :D meinasin jo ruveta kinamaan ku katoin on se päivämäärä oikein et sama lukee kalenteris, mut juu siis nt-ultra on 13.5.14 :D ilman laseja kun tarkastelin niin näin itekin väärin :D

nasumasunen Täälläkin rupeaa taas kahvi maistumaan.. oli jo pitkän pätkä kun teki hajukin jo häijyä.. oli tekemist kun töis koitti keittää 10L kahvia ilman oksennusta :D

Hydra onnea sydänäänten kuulumisisesta. :heart:

moon stars ja tirriäinen 9+2
 
Nasumasunen, kiva kun joku muukin...! Kai mäkin tulen sitten kaapista ulos, mulla on joulun jälkeisestä painosta tullut ekaan neuvolaan 6,5kg! Esikoisesta ekaan neuvolaan(olikohan rv 9) mennessä tuli 5kg, siitä eteenpäin rv 40 asti tuli sitten 8kg lisää että tasaantui onneksi. Ja kilot lähtivät helposti. Kakkosesta oli painonnousu alussa todella maltillista, ekassa neuvolassa oli jopa lähtöpainosta muutaman sata grammaa pudonnut, mutta sittenpä lähtikin aivan hurjaan nousuun ja kaikkiaan siis nousi reilut 19kg. Eikä ollut helppo karistaa!
Toivottavasti tästäkin menee samaa rataa siis kuin esikoisesta, josta se ensimmäinen pomppaus ilmeisesti oli hormonaalista :| Mutta kyllä täytyy tunnustaa että aika hysteerisesti pompin vaa'alla ja kyttään ettei nyt nouse. Tosin on helpottanut se, ettei alun mielitekojen jälkeen oo tehnyt herkkuja mieli ollenkaan ja liikunta onnistuu joitakin liikkeitä lukuunottamatta.
Ei voi edes sanoin kuvailla tätä painostressiä. En olis sitä ekan neuvolan lukemaa osannut odottaa, saati halunnut nähdä...

Ankka & Bebe 12+2
 
Wc Ankka, eihän toi 19kg oo ees hirveesti. Vaikka uskon kyllä ettei välttämättä pudonnu helposti! Mä sain esikoisesta 25kg, olin kyl valas!! Nyt kammoon tota tilaa, vaikka se kai väistämättä edessä.. 20kg karis sillo helposti ja sit olin hyvässä kunnossa neljä vuotta, kunnes tuossa yritysaikana lihoin 5kg. Eli siis "hyvänolonpainoon" on nyt jo matkaa vajaa 8kg!!! Mäkin käyn puntarilla joka aamu ja kyllämiehellekin jankutan koko ajan.
MUTTA: yritetään nyt kaikki nauttia tästä ja luottaa siihen et ne kilot jää synnärille ;)
 
Heippa!
Tulin kertomaan omista ultrakuulumisista. Keskiviikkona oli NP ultra ja kaikki oli hyvin. Pikkunen ensin pomppi ja sitten jäi köllöttelemään selkä näyttöä päin. Koitettiin saada pikkusta kääntymään että olisi ollut parempi mitata niskaturvotus, mutta ei oikein suostunut. Koitin välissä itsekin pomppia että tyyppi olis alkanut kääntyillä, mutta ei häntä huvittanut. saatiin sitten kuitenkin lukemaksi 0,8 (tietääkseni) ja kaikki muutkin jutut oli kunnossa. Vastasi 2 päivää isompaa mutta ei siirretty laskettua aikaa. Tästä on hyvä jatkaa huojentuneen onnellisena. Pistin palkinnoksi tilaukseen bolakorunkin. Sitä odotellessa :)

Maisa ja Junnu 12+5
 
Vieläkö otatte uusia mukaan? :) Eilen pääsin verenvuodon takia ultraan (9+3) ja näimme alkion ensimmäistä kertaa. Olimme niin helpottuneita kun näimme sydämen sykkivän <3 Nyt vasta uskallan ensimmäistä kertaa iloita raskaudesta ja uskoa, että me saamme vihdoin vauvan! :) Minun tiedot olisivat siis:

25.11
Hilpertti / 25v / 1. / Ekks
 

Yhteistyössä