JOULUN odottajat MARRASkuussa!*jo korkattu!!*

Terveiset ä-polilta hyvin onnelliselta mammalta! =)
Eli kaikki meni just päinvastoin kuin olin etukäteen manaillut (näemmä kannattaa märistä ja valittaa usein ja hartaasti näin "julkisesti", tuntuu auttavan ;)). Olin etukäteen varautunut saamaan (taas) satikutia painostani (no lähtöpaino olikin huikea, eli ihan omaa syytä tietty) ja kaikesta muusta, ja kuulemaan että ei tämänkokoista voi kuin leikata ja blaa blaa.

Lääkäri olikin erittäin tyytyväinen ja kehui kovasti, kun paino on pysynyt kurissa, nyt +2 kg lähtöpainoon (mikä siis normaalipainoisella ei olisi hyvä mutta minun tapauksessani kyllä ), ja sokeriarvotkin priimat (paastohan oli mulla rasituksessa just rajalla, ja nyt vaan laskenut viimeiset kaksi kuukautta =)). Oli myös iloinen, kun olin itsekseni käynyt yksityisellä painoarviota saamassa 28+0 (sivuhuomautus: minusta kyllä olisivat sen rasituksen jälkeen voineet ihan polillekin kutsua, jos ja kun "sokerimammojen" vauvojen painoa olisi tärkeää seurata).

Kliinisen tutkimuksen tulos oli, että painaa korkeintaan 3 kg, ja ultralaite antoi arvioksi 2,9 kg. Täysin keskikäyrällä siis (Tekayn mukaan jopa piirun alle), ja vatsanympärys vastasi täysin viikkoja, näkymien perusteella (ennen kuin oli mitannut massua) lääkäri jopa kommentoi hoikalta näyttävän.

Helpotus ja huokaus, ei siis ole sokerivauva tulossa eikä muutenkaan (näillä näkymin) poikkeuksellisen iso. Tosin esikoinenkin spurttasi juuri ne ihan viimeiset viikot, joten ei tässä vielä auta liikaa riemuita, mutta tämänhetkiseen tilanteeseen olen oikein tyytyväinen.

Sisätutkimuksessa sain kuulla just tasan mitä odotinkin, eli kiinni ollaan vielä tiukasti ja kohdunkaulaakin kolmisen senttiä jäljellä, eli oletettavasti ei ole juuri lyhentynyt (edellinen mittaaja oli kirjoittanut pituudeksi 3-4). Sentään laittoi korttiin ruksin kohtaan pehmeä eikä kiinteä, mutta sehän nyt ei vielä tarkoita paljonkaan. No, ei haittaa sikäli että tammivauvaahan minä olen koko ajan toivonut. Nyt vaan täytyy toivoa, että seuraavan kuukauden sisään tapahtuu sen verran, että silloin tammikuun alussa myös tulee ulos eikä meinaa jäädä ikuisiksi ajoiksi sisäpuolelle kuten esikko, joka käynnistettiin 42+2. Ai niin, tämä lääkäri oli myös sitä mieltä, että käynnistäminen ei ole mulla poissuljettu vaihtoehto! Loppupeleissä asian varmasti päättää se lääkäri, jonka pakeille päädyn yliaikakontrolliin 41+5 (jollei ole sitä ennen itsekseen syntynyt) mutta tämä ainakin antoi toivoa, että ehkä tällä kertaa vältyn leikkaukselta.

Jopas sain kilometrin mittaisen tarinan yhdestä käynnistä aikaiseksi :D

Kiva oli kuulla, että moni muukin oli saanut lääkärikäynneiltä hyviä uutisia viime aikoina. Tsemppiä huomiselle TooQT.... (käynnistys) sekä Aubrieta ja Pulla (leikkaus)! Ja Kamomillaa olen minäkin kaipaillut, toki kaikista on kiva kuulla!

Grynna 36+1
 
Hello kanssasisaret!
Synnytystapa-arviossa käyty tänään ja painoarvio tässä vaiheessa 3150g! Sf-mittahan mulla on 38cm joten pelkäsin jo että vauva on tosi iso. Ilmeisesti syy tuohon isoon sf-mittaan on mun pituudessa ja omissa vatsanpeitteissä. Ite arvio oli ihan ok, meinasin kylläkin hermostua siihen Taysin lääkäriopettajaan joka paasasi mulle sokeriarvoista. Mun mieskin sanoi että se oli päättäny jo ennen tutkimista että laps on iso ja se syy on mun holtittomissa syömistavoissa. Ylipainoohan mulla on mutta kiloja ei oo tullu koko raskauden aikana yhtään, itse asiassa vielä mennään kilon verran miinuksella. Ja tästä lääkäristä niin huoku hämmästys kun se sitten kertoi ton lapsen paino-arvion. Mä kihertelin vaan omassa päässäni että siittäs sait ärsyke :kieh:

Muuten sisätutkimuksessa todettiin että ei juurikaan muutoksia paikoissa eli ei varmaan ihan heti oo syntymässä. Kaulaa vielä sen kolme senttiä ja kohdunsuulle ei edes "ylettyny". No tulipahan nyt kuitenkin tutkittua että lantio on sopiva vähän isommallekki lapselle jos niikseen tulee.

Kateellinen olen kaikille uusille äideille ja samalla toivotan onnea! Perässä tullaan, tosin varmaan alan asennoituun synnärillä oloon jouluna...

Keukeu 37 + 6
 
Suuren suuret onnittelut kaikille uusille aideille! :flower: Varmasti ihanaa saada se potkiskelija viimeinkin syliiin. :heart:

Tulin lahinna vain nostaan ettei vallan pudota tuolta etusivulta. Vahan sellainen tympaantyminen nyt iskenyt, ihan turhaa taalla toissa olen ollut taman viikon kun ei mitaan tekemista juuri ole ollut. Ja nyt sain sitten tietaa etta suunnitelmat onkin muuttuneet ja se jonka piti mua tuurata, ei tuuraakaan vaan tilalle tulee ihan toinen tyyppi joka sekin on valiaikainen. :$ Voi ***kele! Ihan turhaan olen siis opettanut talle yhdelle tytolle kaiken ja nyt olis sitten periaatteessa huominen aikaa opettaa se uusi. Niin, jos naa nyt saa ilmoitettua naille kys. oleville tytoille etta tallaiset onkin nama uudet suunnitelmat. Siinahan pomo on sitten ja yrittaa selvita - onnea vain. :kieh:

Sorppa, ei pitanyt tulla valittaan joten taidan tulla sitten uudemman kerran kun ketuttaa vahemman.

Naputtaja ja Sean (36+1) - Aitiyslomaan 2 paivaa ja 33 minuuttia
 
Naputtajalle :hug:, senkun valitat vaan täällä ihan vapautuneesti, se helpottaa ja me olemme täällä virtuaaliolkapäinä! Ja ikävä lääkäri oli KeuKeulla - kuten mainitsin, minäkin aikaisempien kokemusten perusteella odotin jotakin samansuuntaista ja meinasin pyllylleni lentää kun tulikin kiitosta eikä piiskaa.

Ja samalla kommentoin tärkeän asian :D että nyt vasta huomasin tuon Kamomillan tän päivän viestin, ehdin jo aikaisemmin huhuilla, hyvä minä:whistle:

Sellaista vielä tulin kysymään tietävämmiltä, että jos lääkäri pystyi alakautta tuntemaan vauvan pään, niin kuinkahan alhaalla vauva mahtaa olla? Lääkäri ei meinaan sanonut laskeutumisesta mitään, mutta totesi sisätutkimusta tehdessään että pää on tässä. Kiinnittynyt ei missään nimessä ole, kun vielä mahtuu meuhkaamaan, eikä minusta ainakaan tunnu että olisi ihan hirveän alhaalla kun ei ole mitään pallo jalkovälissä -tuntemuksia. Toisaalta ei ole mitään hirveitä hengenahdistustuntemuksia eikä närästyksiä tms. joita moni yleensä valittaa kun vauva painaa tuossa ihan ylhäällä. Ja ihan kuin mun mahakin olisi vähän alempana kuin tässä välillä, ellen sitten toiveajatuksissani kuvittele vain.
 
Nimra
Päivää päivää :wave:

Että mä olen väsynyt... ja kipeä |O Mä olen siivonnut koko päivän ja äsken käytiin miehen kanssa kaupassa... niin mä olen aivan "rikki" :headwall: Siis mun vasenta kylkeä on särkenyt puolipäivää.. sellainen viiltävä/pistävä kipu.. ja harkkasupparit on kestäneet melkein koko päivän |O |O Välillä viiltää tuolta alapäästä... On tääkin ja MITÄÄN EI TAPAHDU |O |O

No sain kuitenkin asunnon kuntoon ja isännälle ruokaa ja muuta tarviketta tarpeeksi kaappiin niin ei tarvii sit "hätäillä", JOS sitä pääsis lähipäivinä jo synnärille :whistle: Eihän isäntä mikään uusavuton ole, mutta helpompi itsellekin, että on kaikkea tarpeellista kaapissa eikä tarvii sit heti alkaa siivota, JOS ja KUN kotiutuu.. ellei siihen sairaalan lähtöön nyt monia viikkoja mene :eek:

Huomenna ajattelin mennä kävelylle... jos nekin saisi taas noita suppareita illaksi...niin kuin eilen, mutta TAAS loppui muutamassa tunnissa.. :x

Kovasti tsemppiä kaikille sen tarvitsijoille :hug: Kyllä tämä vielä tästä :LOL:

Juuri äitini soitti ja sanoi, että sillä menee puoli päivää töissä, kun vastailee ihmisten kyselyihin, että joko joko ?!?! |O |O Siis EI SAA KIUSATA! Minä EN JAKSA :headwall: (Anteeksi tämä avautuminen :ashamed: ) Porukat asuu vielä pienellä paikkakunnalla (Saarijärvi ) niin siellä kaikki tuntee ja tietää toisensa niin...nyt on sit koko kylä yhtä MEIDÄN odotusta.. :/

Vauvakin on ollut tosi hiljainen, mutta eilen olikin vähän vilkkaampi päivä, joten ehkä ottaa tämän loppuajan jo rennommin, mutta eipä nuo liikkeet ole enää muutamaan viikkoon ollut muuta kuin sellaista kääntymistä ja kyljen työntämistä..suunnalta toiselle.. :| On kaip ihan normaalia, näin uskon :D Olen mä muutamia kertoja ollut kyljelläni, että laskeskelen liikkeitä, mutta sit se jotenkin unohtuu... En ole nyt enää sit stressannut, kun niitä liikkeitä on kuitenkin päivittäin ihan ok tasaisesti...

Mukavaa, että täällä saadaan taas kohta vauva uutisia :heart: Niitä tuleekin sitten monia :D Kaikille oikein antoisaa ja mukavaa vauvanhaku reissua :wave:

 
Moi!

Tänne ei mitään uutta. Ajattelin vain kirjoitella kun on nyt tullut päivittäin jotain laitettua palstalle. Olen muuten alkanut seuraamaan ahkerasti, mitä tapahtuu. Kovasti odotan maha-asukin syntymää ja olen yrittänyt jutella sille, miten kiva olis että syntymäpäivä ei olisi ihan jouluna :) Jos menee käynnistykseen vasta 42+2 niinkuin perhevalmennuksessa sanottiin niin menisi peräti joulun jälkeen. Toivottavasti ei kuitenkaan.

Nasu ja masu 37+6
 
huomenna pitäs tosiaan siivota kunnolla jos se vaikka auttas siihen et pääsis synnytys puuhiin aikasemmin ku tiistaina! jos ne nyt sillonkaa käynnistää mut parempi olisi! :kieh:
matot tssa on jo rullattu ja huomenna aamulla käyn ne tamppaamassa ja heitän peitot pihalle ja rupeen pyyhkimään pölyjä ja lattioita! saajumankauta sit alkaa supistelemaan iltasella niin et pääsee tosi hommiin!
mä en enää jaksa tätä kipuilua mä olen ollu jo kaks päivää kotona neljän seinän sisällä ja sanoin ukollekki et ovesta en astu ulos ennenku tulee lähtö sairaalaan (sunnuntaina ois asunto näyttö et kai mun täytyy raahautua sillon ulos)!

onnea kaikille jotka pääsee huomenna käynnistyksen tai leikkaukseen ja saa ihanan käärön syliin! :flower:
 
Moikka =)

Nyt voi tulla vähän omanapainen viesti... On "hiukan" hermostuneet fiilikset. Aamuseiskalta, tai no, vartin yli, pitäis olla ä-polilla tarjonnantarkastuksessa, ja siitä sit reippaasti eteen päin vuodeosaston kautta sektioon. Viime yö meni jo vähän jännittyneissä tunnelmissa, ja nyt on jo vähän sellainen tutina päällä, että saattaa jäädä unet vähiin ens yönä. Sääli sikäli, kun taitaa olla viimeinen täys yö moneen kuukauteen. Sit alkaa se yösyöttely... Hui! Mulle annettiin silloin synnytystapa-arviosta mukaan pieni peräruiske, siis sellainen 5ml jotain Toilaxia käytettäväks sektioo edeltävänä iltana. Ja kauhistus sentään, ajattelin jo että vähintään alkaa supparit tai ponnistan koko systeemin pönttöön.. Oli "hiukkasen" topakkaa ainetta :D En oo ennen tutustunut, ja toivon ettei myöhemminkään tartte... Nyt sais vielä jotain syödä, yöllä kahdesta eteen päin ei sit edes vettä juoda. Huominen tulee oleen todellinen nälkäpäivä iltaa kohden.. Se ei kamalasti innosta.

Pulla75, mitkäs sulla on fiilikset? Aika samoissa mennään =)
TooQT2BSTR8 sulle kanssa tsemppiä huomiselle =) Toivottavasti käynnistyy ripeästi ja saat vauvasi jo huomenna :heart:

No mut joo, nyt ei osaa olla paikallaan eikä keskittyä kirjoittamaan tai lukemaan... Enköhän mä saa huomenna pientä raporttia tännekin jossain vaiheessa laitettua, jos kaikki menee hyvin =) Täytyy nyt olla noiden lasten kanssa.. Niitä taitaa jänskättää melkein yhtä paljon kuin mua...

:hug: kaikille teille, ihanaa että ootte täällä tukena :heart:

Terkuin

Aubrieta ja "Siiri" 39+0 ja huomenna aamulla Big Bang... :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:
 
Nopeesti vaan kommentoimaan........
Siis höh!!!!!?????? Vieläkö te oottekin täällä???????? Mun ennustus valtaisesta vedenpaisumuksesta siis ei mennytkään oikeeseen? :LOL: Yrittäkää vaan pidätellä sen verran et mäkin pääsen kunnolla kirjoittelee kun mun äippäloma alkaa. Vähä yli viikko olis vissiin siihen... :kieh:
Tsemppii Aubrietalle, Pullalle ja TooQT:lle (mistä noi nimimerkit onkaan keksitty?). Kaikki tulee aivan varmasti menemään hyvin! Uskokaa pois vaan! :hug:
(.) Yksiössä on vissiin huonekalujen paikkojen muutto meneillään. Tänään on nimittäin ollut paljon liikettä. Ahdistaa istua, kun raajat tulee melkein läpi. Vali, vali... :ashamed: Hyvähän se vaan on.

NP ja :xmas: 34+6
 
Ihanaa talvista iltaa kaikille joulumassuille :xmas:

Kuulumisia täältä ensimmäiseltä jouluvauvalta tässä ketjussa. Maanantaina 24.11 viimein saatiin tyttö kotiin ja päästiin aloittamaan todellinen vauva-arki =) Ensimmäiset päivät kotona on mennyt hyvin. Tyttö nukkuu aika tarkkaan 3 ½ tunnin unia ja sitten syödään ja jatketaan unia. Neiti painoi maanantaina kotiinlähtiessä 2985g ja nyt huomenna kun neuvolatäti tulee kylään niin on kolme kiloa toivottavasti ylittynyt jo hyvinkin :) Tyttö syö tällä hetkellä sekä rinnasta että pullosta koska 4 kiloon asti tarvitsee antaa äidinmaidon rikastetta (=äidinmaitoon sekoitettava jauhe). Täällä siis kaikki hyvin ja olemme super onnellisia tytöstämme.

Onnea kaikille jo pienen nyytin saaneille ja tsemppiä vielä omaa nyyttiään odottaville joulumassuille :xmas:

Nepsus ja tyttö 2kk ja 1vko
 
Alkuperäinen kirjoittaja NullPoints:
Nopeesti vaan kommentoimaan........

Tsemppii Aubrietalle, Pullalle ja TooQT:lle (mistä noi nimimerkit onkaan keksitty?).


NullPoints: Mun kanin nimi on Aubrieta :D Ja se on latinankielinen nimi kasville nimeltä tarharistikki. Eiks oo loistologiikka!

Ja kiitos tsempityksestä :heart: Sitä tarvitaan. Tutina lisääntyy...

Nepsus ihanaa kuulla teistä ja että kaikki menee hyvin. Onnea pikkutrinsessan kotiin saamiselle!

Ja sit vielä sekavaa päätä: Mietiskelin tässä että jokohan tässä pinossa on paljon yliaikaisia, kun ei kukaan ainakaan ole sanonut mitään. Kunnes tajusin että täähän on JOULUKUISTEN pino... :LOL:

Tää jatkaa taas eestaas kävelyä ja hölmöjen höpöttämistä. Tsempit kaikille!

Aubrieta ja "Siiri" 39+0 ja sen huomisen BigBangin tärisyttävä odottelu...

*muoks* no mites noi lihavoinnit nyt noin...??!!
 
Heipat kaikille!

Päätä särkee, selkää vihloo (vihdoinkin siis supistaa...), jalat edelleen turvonneet JA eilis-iltana kätilö kysyi miks ei oo sanottu että pitäs paastota ku sokerirasituksen arvot yli suositusten!! Sanoin että lääkäri sano niitten olevan ok.. No, eipä ole, ja nyt kun on mittailtu niin arvot ennen ruokailua on yli 6 vaikka pitäs olla alle 5. Kiva. Olis siis pitäny olla dieetillä viimeset 10 vko... EI pidä näköjään lääkäreitäkään aina uskoa.

Huomenna tulee sitten prot. seurannan tulokset ja jospa se lääkärikin kävis juttusilla. LIsäks sis. tautilääkäri käy sanomassa arvionsa noista sokerihommista, et tarviiko alottaa insuliini...
 
Aubrieta:Nyt muakin alkoi jännittää sun puolesta, eli huomenna uutisia odotellaan täällä innolla. =)
Elikkäs tsemppiä matkaan kaikille kolmelle huomenna tositoimiin pääseville,Aubrieta,Pulla ja TootQT:lle :flower: :hug: ja tietenkin niille jotka päättää vaan yön aikana rykäistä tositoimiin =)
Nepsukselle:Ihanaa että vauva pääsi kotiin ja pääsitte vauva arkeen kiinni :hug:

Annukalle:Jaksamista :flower:

 
Iltaa!
Onnea vauvan saaneille! :flower: Teitähän on jo aika monta! =)

Omia neuvolakuulumisia:
pissa puhdas, verenpaine noussut jonkin verran, sf 30cm, rt ja painoa +850g/ vko (apua)! Vaavin sykkeet 145.
Sitte mulla oli iltapäivällä kans vauvan paino-tsekkaus-utra ja edelleen on käyrä vähän laskeva, niin jouduin sitten puoleksi tuntia istuun, kun vauvalta otettiin sydänkäyrää ja reipas syke siellä oli koko ajan! Lauantaina taas kättärille tolle käyrälle istumaan ja sit ens keskiviikkona taas ultrataan, onko kasvanut. Painoarvio on nyt 2430g..
Että sellasta..

Tsemppiä ja onnea kaikille käynnistyksiin ja sektioihin meneville!

Nepsus kiva kuulla että teillä on pikkasella kaikki hyvin ja olette onnellisesti kotona! =)

Kai tästä pitäis yrittää laittaa pää tyynyyn.. |O

Findy :heart: 37+6 (45min ni 38 poksahtaa! =) )
 
Täällä hajoaa taas pää. En ole nukkunu yhtään koko yönä. Ensin sälki selkää ja kun se meni paracetamolilla hieman ohi, niin pikkukaveri on heilunut vatsassa viimeiset kolme tuntia niin että pahaa tekee. Ei voi kuin itkeä..
 
Hurrr... kun jännittää =) Vähtellen tarttis lähteä sairaalaa kohti :heart: Yön sain yllättävän hyvin nukuttua! Iso :hug: kaikille ja pitäkäähän peukkua =)

Terkuin

Aubrieta ja "Siiri" 39+1 :xmas: ja tänään tupsahtaa :heart: :heart: :heart:
 
B-7
Nasulle voimia :hug: tuo yövalvominen on ihan kamalaa :| Itsekin yhden aikoihin popsin panadolia ja sain kuin sainkin unta joskus 3 aikaan.5:ltä vessaan ja herätys 7.Ja lantio aivan tulessa herätessä...
 
Tsemppiä myös täältä kaikille nyyttiä hakeville! :hug: ja yövalvojille iso :hug:
Täällä nukuttu yö hyvin.Mieskin aamulla totesi et taisit nukkua hyvin,kun et heränny kertaakaan.
Taidan lähteä jouluostoksille tänään,kun on ihan hyvä olo.Eikä kyllä jaksa täällä neljän seinän sisällä olla koko päivää.
 
Onnea nyyttiänsä jo hakeville ... :)
Täällä edelleenkin yhdessä koossa , eilen ei tullut edes joka iltaisia tunteja kestäviä suppareita , muutama yksittäinen vain .. Toisalta näin on ihn hyvä vielä , mutta malttamattomana tahtoisin vauvan jo syliini ... !

Viimeyö meni valvoessa , välillä kävin kurkkaamassa pesää , kun jätettiin illalla valkea ja välillä meni muuten pyöriessä sängyssä ... Taisi olla hieman lämpöisempi nukkua kuin muutamana muuna yönä ,kun isännälläkin oli ongelmia tuon nukkumisen kanssa !!!

Nyt taidan oikaista vielä hieman tuohon sohvalle ,kun nuorempi koululainen on jo lähetetty kouluun ja vanhempi menee vasta 10:ksi kouluun ...

Voimia myös jo vauvansa kotiin saaneille arkeen ja yö-valvomisiin ... (niitä odotellessa)

neitim + onni-irina rv 38+3
 
Ja myös täältä paljon onnea kaikille, jotka pikkuisensa kotiin hakevat :flower: :heart:

Mun ystäväki on on aamulla menny 8 sairaalaan käynnistettäväksi :D ...Saa nähä millon tulee sieltä vauva uutisia :heart:

neukkulääkäriin olis aika 13.40...pitäs lähtee siistimään paikkoja :LOL:

vauvis neiti 35+4 :heart:
 
Oi, Aubrietallakin jännät paikat - onnea!! :flower:

Ja kiva kuulla Nepsuksenkin kuulumisia tytön osalta ja tietysti muutenkin, hienosti siellä kasvetaan.

Laskin muutes just, että jos tämä raskaus venyy jopa sinne 42+2 asti, niin sehän meinaa tarkalleen päiväystä 31.12. :whistle: Arvatkaas antaisinko käynnistää silloin, vai haluisinko odottaa seuraavaan päivään? :D

No ehkä mulla on edes jotenkin laskettuna häviävän pieni mahis päästä noille viikoille, kun tosiaan aiemmat on 41+1 ja 40+4. Mutta aina kannattaa varautua kaikkeen :whistle:

Tänään olen jo asennoitunut pitämään kunnon siivouspäivän (juu ei tässä vielä ole aloitettu :whistle: ), ja jos samalla pakkaisi sitten sairaalakassiakin illasta. Sitten ois vihdoin kaikki viittä vaille valmista. Lauantaina silti aion päästä joulushoppailemaan tuon neiti 5v:n kanssa... tuskin montaa tuntia pystyn jaloillani olemaan mutta katsotaan, katsotaan.

Ruokia en aio mitään vääntää valmiiksi jääkaappiin / pakkaseen :ashamed: . Sen aikaa kun joku on lapsia vahtimassa h-hetkellä varmaan jotain pientä löytyy, ja meillä on tuossa onneksi Siwa ihan vieressä :D . Sitten isäntä saa huolehtia perheen ruokinnasta kun kotiutuu.

Viimeksi kuopuksen LA:n lähestyessä väänsin pari päivää pullaa ja pasteijaa pakkaseen niin että tuntuikin kropassa pari päivää... mutta ihan turha rumba, kaupasta voi sitten hakea tarjottavaa kun ihmiset tulevat vauvaa ihmettelemään.

Ainoa tilanne on sitten eri jos tässä näytetään hilautuvan hyvinkin lähelle Joulua, sitten varmaan ehditäänkin tehdä tyttöjen kanssa joulupullaa ja -piparia säilöön. Ja tietysti torttuaineita täytyy haalia.

- Terhikki ja Pieni rv 37+3 -

*muoks*, korjattu pieni päiväys-typo :whistle:
 
huomenta kaik´...... =)

Aubrieta ja muut tänään nyytin saavat kovasti voimia ja iloa tuohon järisyttävään hetkeen!!!!!! :hug:

Aih.... vääntää vatsaa ja siihen malliin, että on oksennus tms. tauti tulossa, ei okseta yhtään, mutta kipristää ja polttaa ihan samaan malliin, en usko että tällä on raskauden kansa tekoa...taimistä sitä tietää.....

ajatella, että ollaan kaikki ( myös minä loppukuun) näin pitkällä ja kohta on kaikilla pienet maailmassa, todella ihanaa!!! aika mennyt sitten kuitnekin nopsaan..... :saint:

ens viikon lekuri jännittää siinä määrin, että onko mitään tapahtunut "down there" vai ei, vai kai se sama on, sitten tulee kun tulee ja sattuu sen minkä sattuu, silti sitä toivois että jotain ois tapahtunut ja se, että pieni on alaspäin niin ku viimeksikin ja kaikki ois muutenkin hyvin.. :snotty: yläkertaan harras toive........

no, kai se täytyy ulkoileen lähteä ennen ku viimosetkin etelänlumoset sulaa veks...

torstaita kaikille, toivoa täynnä (!)

kathe ja kulta 35+5
 

Yhteistyössä