Jennynny mä en ees kolmosen kohdalla tiennyt, että mulle sitä laitettiin (enkä kakkosenkaan kohdalla, kuin vasta jälkikäteen) kun ne vaan lykkää sen, sen enempiä kyselemättä.
Nyt aion kirjailla siihen synnytystoivejuttuun, että toivon mahdollisimman vähän lääketieteellisiä toimenpiteitä, kylvyn aion siihen laittaa jne. katsotaan nyt kuinka menee
kun tärkeintähän on se vauva kuitenkin
ja siis toi vikan synnytys oli kyllä sillai kaikinpuolin hieno kokemus, mut jostain syystä siitä jäi se pelko.
Tarantella mä lueskelin tässä tekstejä, joita olin kirjoitellut kuopusta odottaessa ja sillon alkuraskaudessa teki mieli KAIKKEA makeaa, niin jäätelöä, suklaata kuin karkkiakin ja mä en yleensä niin hirveän perso oo makealle, vaan suolaiset on enemmän mun juttu. Muistan oikeasti sen himon, mikä siihen makeaan oli, poika tuli.
Esikoista odottaessa mulla oli himo hapankorppuihin, saatoin syödä paketillisen hapankorppuja illassa! Niitä oikeasti meni ihan tuhoton määrä, hapankorppuja ja valkosipuli creme bonjouria
poika tuli
Eli mulla on poikaa odottaessa ollut himo sekä makeaan, että suolaiseen.
Keskimmäistä kun odotin, olin tosi pahoinvoiva enkä alkuraskaudessa syönyt oikeastaan mitään ja painokin alkuraskauden aikana putosi, tyttö tuli.
Nyt on taas sama, ruoka ei maistu millään, mutta pakotan itseäni syömään edes jonkun verran. Pelkkä karkkien tmv. ajattelukin saa pahan olon aikaan ja mun lempinamit sai lähes oksennuksen aikaan. Siitä siis hyvin vahva tyttöolo.
Sillä siis onko ahmiminen ollut suolaista vai makeaa ei oo ollut mulla merkitystä, vaan sillä, et oonko himoinnut jotain vaiko enkö
Mutta, joulukuussa sen sitten näkee, että onko tyttö vai poika
Kauhistus kun nuo pikkuötökät tuolla masuissa kasvaa hirmuista vauhtia!!
Jennynny kun laittoi tuon, että pikkuinen on jo liki 5cm, kun lueskelin tossa jotain juttua, että nyt se on jotain 1,5cm niin sit jo 4vko:n päästä se olisi jo 5cm!!
miehen suhtautuminen huoh, mua alkaa pikkuhiljaa nyppimään oma mies
joo, tää raskaus ei ollut vähäisimmässäkään määrin toivottu, mutta kun se kuitenkin on alkanut niin ite oon aatellut, että turha sitä on sen enempää murehtia ja kirota, vaan luottaa siihen, että kaikki järjestyy jne. mies sitten taas noh... valittaa ja kiroaa koko ajan, että kuinka MÄ pilaan sen elämän ja kaikki menee päin helvettiä ja ollaan hlökohtaisessa konkurssissa ja päläpäläpälä!
Yritän olla sille valittamatta mistään oireista (väsymys, pahoinvointi) niin silti kun se näkee, että on huono olla tai oon väsynyt niin alkaa kuittailu, että omapahan on vikas, et turhaan siinä valitat. Mä sit sanoin, että en mä yksin raskaaksi tullut niin mies toteaa, että olisit sä voinut sen asian hoitaa poiskin päiväjärjestyksestä ja voisit vieläkin....
Ja kun tuo tulee varmasti jatkumaan ainakin koko odotusajan ja ei tiedä, vaikka vauvankin synnyttyä
ei oo ollut mullekaan helppoa sopeutua ajatukseen ja voin kertoa, että toi asenne ei auta yhtään!
Anteeksi purkautuminen