**Joulukuun Pikkutontut TOUKOKUUSSA**

viena kävin ekassa ultrassa vklla 5+6, koska edellisellä viikolla oli hiukan veren vuotoa, ruskeeta ja vähän mustaa limaa/kökköjä. Silti näkyi sydämen syke ja alkio :) Ja nyt vasta viime pe 7+3 olis ollu ensimmäinen varhaisultra. Olen siis käyny meitä hoitaneella klinikalla. Nyt huomenna onkin sitten taas ultraus, koska on eka neuvola :)

Tarantella83 + ElliEemeli 7+6 huomenna POKS POKS!!
 
Päivitykset tehty! Jos joltain uupuu jotain niin laittakaa uudelleen, parhaani kuitenkin yritän aina tehdä ja noukkia tietoja :wave:

Mulla iski nyt illalla kauhea roskaruokahimo. Abc:llä piti muutenkin käydä hakemassa maitoa + muuta ruokaa, joten samalla tarttui hesen juustoateria. Hampurilaisen sain syötyä ja muutaman ranskalaisen, kunnes tuli tunne ettei enää saa alas. Eli pienestä tuo vatsa tuntuu nykyisin täyttyvän :p. Illalla tuli vedettyä 2h päikkärit, katsotaan koska saan itseni sänkyyn |O

Poppeliini ja kolmas muru 11+0
 
pikaisesti

pistepirkko :hug: :hug: antteksi että utelen mutta millä viikoilla olit kun veriseula otettiin?Meidän terkka sanoi että 9+ viikoilla otetut seulat näyttävät eniten virhetuloksia....

tatomira kyllä sun mun mielestä kannattaa puhua tuosta synnytyspelostasi rohkeaasti neuvolassa ja pyytää vaikka sinne pelkopolille vaikka onkin jo kolme synnytystä takana ja viimeisin synnytys on ollut helpoin.Eihän se sitä sano ettei sitä vois pelätä,tunteet kun eivät ole järjellä selitettäviä asioita.
Kyllä se luonnollinen synntys ilman kivunlievitystä on ihan mahdollista mutta luulen että siihen pitää ennen kaikkea henkisesti olla hyvin valmis ja siksikin suosittelisin avautumaan aiheesta neuvolassa.
Mulla on kaikki synntykset olleet helppoja ja nopeita,ensimmäisen ja toisen kanssa sain ilokaasua ja toisen kanssa oisko ollut kohdunkaulan puudute koska se viimeisen sentin avautuminen SATTUU, mutta kolmannen kanssa kaikki eteni niin vaudilla että ei ollut mahdollista saada yhtään mitään kivunlievitystä ja hyvin selvisin vaikka kyllä se viimeinen sentti aika koville otti.Paljon tähän kolmannen synnytyksen kivun sietoon auttoi varmasti se kun edellisenä iltana (olikin aika sattuma että luin jutun juuri ratkaisevana iltana) luin 2+ lehdestä synnytä rentoutuneena jutun (tai jokin ihan vastaavalla otsikolla) ja siinä puhuttiin paljon leuan rentoutuksen tärkeydestä ja äänen käytöstä, no näitä sitten toteutin tosissani synnytyksessä ja uskon niistä olleen hyötyä.Kivusta mäkään en yhtään tykkää ja sen vaiheen nytkin skippaisin mielelläni mutta ei taida olla vaihtoehtoa kun taas vaan heittäytyä mukaan synnytykseen ja keskittyä pelkästään rentoutumiseen ja kipuhuipun yli pääsemiseen yhä uudelleen ja uudelleen,eikähän se näillä keinoilla tämäkin synny.Luonnonmukaisesta synnytyksestä en kyllä haaveile enkä oo koskaan haaveillut mutta mun tapauksessa luulen että taaskin mennään niin vauhdilla että ei paljon muuta ehdi kuin synnyttää oli paikka mikä tahansa.

epparista se oli yksi mun peloista kun esikoista lähdin synnyttämään ja päätin ennen esikoisen synnytystä että jos vaan yhtään pystyn itse asiaan vaikuttamaan yritän ponnistaa mahdollisimman rauhallisesti ettei tuu vaurioita eikä tarvii leikata ja onneksi ei tarvinnut.Ponnistaminen kestikin 19min mut toinen ja kolmas tuli yhdellä ponnistuksella ja silloinkin onneksi selvisin ilman vaurioita.

mukariikka tottakai mahtuu:) Tervetuloa:)

Nyt on pakko mennä nukkumaan kun eilen meni tosi myöhään kun piti Suomen peliä katsoa:)
 
Pistepirkko :hug: Tossa tilanteessa se odottaminen on kyllä aivan kauheeta. Olet varmasti meidän kaikkien ajatuksissa.

Mango Pisteitä mulla on täällä hetkellä n. 120, mut mulla on paljon sellasia 10 pisteen kokonaisuuksia joista puuttuu esim. 1op ja kun sykysyllä saan ne tehtyä ja laitan vapaavalintaiset mukaan niin alkaa lähenemään 200. Sit olis enää opinnäytetyö ja terveydenhoitaja opinnot. Eli ensin luetaan sairaanhoitajopinnot ja sitten terveydehoitajaopinnot päälle. Tänään tuli vaan vähän ahdistava olo koulussa kun kävi ilmi että mun pitää mennä takaisin kouluun syksyllä -12, eli heti äitiysloman loputtua tai ehkä vähän ennenkin. Terveydenhoitaja opinnot alkaa aina vaan syksyllä ja mulla loppuu opintooikeus kesken jos en sillon mene kouluun. Tuli vaan jotenkin niin paskamutsi fiilis, kun olisin halunu olla kotona edes vuodenvaihteeseen. No onhan vauvalla isoveljet samassa päiväkodissa ja kuopus olis sit vauvan kanssa samassa ryhmässäkin. :snotty:

mukariikka tervetuloa mukaan!
 
Tänään tuli vaan vähän ahdistava olo koulussa kun kävi ilmi että mun pitää mennä takaisin kouluun syksyllä -12, eli heti äitiysloman loputtua tai ehkä vähän ennenkin. Terveydenhoitaja opinnot alkaa aina vaan syksyllä ja mulla loppuu opintooikeus kesken jos en sillon mene kouluun.
Anomalla erityislupaa voi kyllä saada vielä vuoden lykkäystä opintojen jatkamiseen. Vai ootko jo käyttänyt jotain vapaita nyt opiskellessa? Meidän luokalta valmistui mun mielestä n 2 vuotta myöhemmin mies, kun opinnot vain oli jäänyt roikkumaan. Ja mistään vanhempainvapaasta ei ollut puhetta vaan työnteosta / lorvailusta. Itse oon siis valmistunut sh:ksi vm. 2005.

Poppeliini 11+1
 
Mukariikka :wave: tervetuloa mukaan! Synnytitkö haikaranpesässä esikoisen?Mä en päässyt viimeks, vaikka oisin halunnu: /

Fantaihana Kuten Poppeliini jo sanoi, olisko mahdollista saada lisää opiskeluaikaa? Kun itse ekalle äitiyslomalle jääntiä järjestelin opintotoimistossa sanoivat, että lasten saanti on erittäin painava syy saada lisäaikaa varsinkin, jos opintoja on samalla vienyt eteenpäin jonkin verran. Eikös samat säännöt koske opiskeluaikaa amkista riippumatta? Tai onko mitään mahdollisuutta opiskella illassa? Muuten on kyllä inhottava tilanne! Meillä onneksi tarjotaan iltaopetusta ja sen olen myös hyödyntänyt. Niin ja sitä lykkäystä pitäs saada vaikka olis käyttänyt jo kaikki "välivuodet" mun mielestä...:confused:
 
JudeD ja Pistepirkko :hug: Toivotaan kuitenkin että molemmilla masussa kaikki hyvin. Tsemppiä raastavaan epätietoisuuteen!

Liikkeistä, mä olen tuntenut ne siellä 15-18 viikoilla raskaudesta riippuen, eli vielä tovin saan odotella niitä ihanuuksia :heart:

m0308, meillä myös äitini vihjaili raskausjuttujua jo sieltä alkuviikoilta saakka eli oli ihan varma että olen raskaana vaikka en ollut asiasta kertonut muuta kuin viikolla 7+=) Tiedä sitten mikä vaisto ja haukankatse noilla äideillä on:D

Masusta, mullakin näkynyt parilla viime kerralla tosi nopsaan ja kakkosenkin aikana nopeammin kuin ensimmäisen. Esikkoa pystyi salailla tosi pitkään sillä mulla oli tosi pikkuinen masu. Nytkin turvotus on alkanut väistyä ja masu silti pullottaa.

Viena, mä oon kuunnellu sydänääniä samalla ajatuksella että max kerran viikossa mutta käytännössä se on ollut kuitenkin paljon harvemmin. Aina silloin tällöin on mukava varmistaa pienen jumpsutus varsinkin kun liikkeet ei vielä tunnu. Nyt en toki ole kokeillut vielä kertaakaan, ehkä sit parin viikon päästä=)

Tervetuloa Mukariikka!

Sain np-ultraan ajan 8.6, eihän siihenkään ole enää kuin kolmisen viikkoa. Miten tämä aika menee näin nopsaan :confused: Täytyisi uskaltaa varmaan kertoa töissä asiasta että ehtisi tilata äitiyshousut ennenkuin vanhat työpökät lakkaa menemästä kiinni. Jotenkin vaatii uskallusta enemmän sillä aloitin työt vasta viime vuoden lopulla eli ehdin olla vuoden verran töissä ennen mammalomaa. Mutta kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan ja nyt olen enemmän kuin iloinen tästä tilanteesta:heart:

äitsy ja murunen 9+0:heart:
 
metsätähti kiitos vastauksesta :) ei mulla sillai kivunlievitystä vastaan ole mitään, mutta vikassa synnytyksessä sain spinaalin, joka ei toiminut ja sen seurauksena sain spinaalipäänsäryn, eli kärsin synnytyksessä ne kivut joka tapauksessa, mutta sen jälkeen vielä muutaman päivän aivan helvetillisestä päänsärystä (en oikeesti oo tiennyt, että pää voi särkeä niin paljon! ) joten nyt on tarkoitus mennä ilman selkäydinpuudutusta.
Viimeksi sain sen kohdunkaulan puudutteen muutamaan otteeseen ja sit se joku puudute siihen ponnistusvaiheeseen ja ne auttoi hieman siinä pahimmassa kivussa, mutta kyllä se pirulainen silti sattui!
Lisäksi pelkoa aiheuttaa miehen pelko, se kun pelkää, että mä kuolen synnytyksessä ja se kertoo nää pelkonsa mulle, jotka lietsoo mun pelkoa vielä lisää *huoh*

mahan näkyminen mullakin alavatsalla jo selkeä pömppö on, keskimmäinen tuossa viime viikolla jo kysyikin, että onko mun mahassa vauva, kiersin kysymyksen vastakysymyksellä, että "kuinka niin" johon hän sitten totes, että kun sulla on noin pyöreä masu... että joo! mulla nyt on kuopuksen jäljiltä muutenkin tollanen pömppö jäänyt niin muut ei ehkä oo siihen sen enempää -vielä- huomiota kiinnittäneet.
Edellisessä raskaudessa se näkyi selkeästi vasta rv 20+

opiskeluista on muutkin jutelleet, itellänikin on moinen riesa kesken ja vakaa tarkoitus on se suorittaa loppuun ennen äitiyslomaa, kun vaan jostain ihmeestä löytäisi sen motivaation tehdä sen.

tatomira ja surppi 8+0
 
Lohduttavaa kuulla, että muutkin painivat opiskeluasioiden kanssa. Mä olen näiden opintojen aikana ollut jo äitiyslomalla 1,5 v. joten nyt on tavoitteena hoitaa koulu loppuun ennen laskettua aikaa. Kiire tulee, mutta oon mä kyllä viime syksyn jälkeen jo suorittanutkin jotain 80 op. Lisäksi mulle tarjottiin tosi isoa ja harvinaislaatuista projektia, joka vaatisi multa tosi paljon panostusta aina laskettuun aikaan asti. En tiedä, mitä sen kanssa tekisin...

Mango86: synnytin esikoisen ihanassa Tammisaaressa. Mulla ei todellakaan ollut mikään toivomani luomuhippisynnytys, vaan supistusten vauhdittamiseksi kalvot puhkottiin, sain oksitosiinia (yök yök yök) ja lopulta epiduraalin. Meininki oli kuitenkin ihanan ihmisläheistä ja kiireetöntä. Jos synnytysosasto vielä olisi, menisimme ehdottomasti sinne tätäkin synnyttämään :) Olen kyllä kuullut paljon hyvää Haikaranpesästäkin, ja sinne on toiveissa tässä raskaudessa päästä! Harmi ettet päässyt Haikaranpesään, synnytitkö Kättärillä kuitenkin?

Metsätähti: Heh, mäkin yritin esikoisen synnytyksessä tuota leuka rentona älisemistä, mutta mun aaa-äänteet loppuivat aina silleen aaaAAARGH. Luulen, että okstitosiinilla oli osansa asiassa, koska supistuksissa ei sen laiton jälkeen ollut enää taukoja, enkä saanut aikaa tottua kipuun vaan se löi päälle yhtäkkiä. Eniten pelkään luomuna ponnistamista, aijaijai.

Mukavaa tiistaipäivää kaikille!

Mukariikka + muksu 9+4-10+4 (ehkä)
 
Huomenta!

Uusi yritys kun poistin vahingossa vanhan viestini...

Kiitos lohdun sanoista ja kannustuksesta :heart: ! Ne lämmittää lannistunutta mieltä.

Viena: Np on huomenna. Siellähän se varsinainen tuomio vasta annetaan, mutta jotenkin näiden päivien aikana olen lukenut niin paljon sikiöseulonnoissa kärähtäneitä ja Verneriä, että välillä tuntuu etten enää raskaana olisikaan :( . Toivottavasti tuntemukseni olisi väärässä.

Metsätähti: Verikokeet otettiin 10+3 / 10+4 riippuen lasketaanko hedelmöittymisestä vai menkoista.

2 alkuraskauden ultrassa kävin minäkin. Se oli tavallaan "vahinko". Menin yksityiselle tietämättä että kuntakin tarjoaa alkuraskauden ultran. Viikon sisällä kävin siis 2 kertaa ja silloin Sintti vielä vastasi kooltaan tismalleen viikkoja.

m0308: Eilen kun tunsin samanlaista kutittelua kuin esikoisesta silloin kun oletin tuntevani liikkeet, tökin alavatsaa hellästi ja kutittelu lisääntyi. Ehkä ne siis mullakin sitten olikin liikkeitä jos se ei teoriassa näillä viikoilla ole mahdotonta:).

Tervetuloa Mukariikka!

Romahdankohan huomenna jo ennen ultraa..... :headwall:
 
Lääkärineuvola takana!

Vitsit, mä olen keksinyt kaikkia syitä tähän kauheaan painontunteeseen ja alapään jomotukseen, mutta nyt voi olla huoletta. Lääkäri kehui että kohdunsuu on just niinkuin pitääkin ja kaikki on hyvin. Eli nyt vain kärvistellään näiden tuntemuksien kanssa. Ei siinä mitään kun tietää että ne ovat vain tuntemuksia.=) Lääkärikin sanoi että se on niin hassua että joka raskaus tuntuu eriltä vaikka paikat on ihan samat;) Tosin sanoi että ehkä kohtu on enemmän kallellaan taaksepäin kuin ennen, ja nyt sen on työläämpi nousta kasvaessa omalle paikalleen.
(Istuessa on olo kuin istusi kovan kananmunan päällä, vihloo ja jomottaa)
Ultrassa kaveri pomppi kuin pieni pupunpoikanen.

Tuli muutes mieleen kun jossain oli keskustelua näiden alapäätutkimusten tarpeellisuudesta, ja siitä kuinka noloja ne pahimmillaan on... Mulla oli pienessä huoneessa neljä ihmistä + mies kyttäämässä mun värkkiä. Vanha mieslääkäri, nuori mieslääkäri, terkka ja terkkaopiskelija: /
Ei ollu mun tähtihetkiä. Lääkäri tuumasi että julkkis sieltä tulee!

Jennynny 11+3
 
Mä vihaan tota oksitosiinia!! Mulle sitä on JOKA synnytyksessä laitettu :( tokassa sitä puskettiin koko ajan vaan lisää ja lisää, kun synnytys kuulemma "pitkittyi" (kestoksi merkitty 4h30min josta ponnistusvaihetta 1h30min joten kiinnostaa, että missä tossa on se "pitkittyminen"? (vauvalla koko ajan asiat hyvin)

Kolmannen kohdalla sitä laitettiin vasta ponnistusvaiheeseen, totta se oli, et kun olin täysin auki niin supistukset ikäänkuin loppui, mutta jälkeenpäin oon lueskellut, että se on ihan normaalia ja sen tarkoitus on vain auttaa äitiä lepäämään hetki ennen ponnistusvaihetta. Eipä tarvinnut lepäillä, kun tuli lääkkeillä ihan järjettömän supistukset :(



Nyt toivoisin, että selviäisin kokonaan ilman sitä, vaikka sitten muuten kivunlievitystä annettaisiinkin (siis tiedän, ettei oksitosiini oo kivunlievitys, mut tarkoitan, että vaikka muuten ei "luomuna" mentäis niin ees toi olis oman kropan säätelemää).
 
Viimeksi muokattu:
Pistepirkko, Hyvin sinä huomisesta selviät. Hengittelet vain sisään ja ulos. PIdän kovasti peukkuja. Olen itse kokenut järkyttävät np-ultran ei tiedän mitä se on ja että siitäkin selvittiin. Ja eikös niin että on kuitenkin todennäköisempää että kaikki on hyvin. :hug:

jennynny, oliko sulla jo se virallinen np-ultra eilen? MIten iso pikkukaveri jo oli? Eikös ne noilla viikoilla ala jo olemaan aikas "isoja", jottain viisi senttisiä.

Viena ja PIlke 9+1
 
Pistepirkko Kovasti tsemppiä huomiselle :)

Opiskelusta ollut puhetta, mullakin koulu viel kesken tai oikeestaan 2 eri tutkintoa ja vähän arvon et kumpaa jatkais. Toista vuosi jälellä ja toista 2 vuotta, kumpikaan ei suuresti kiinnosta mut tost mitä on vähemmin ni voisin tulevaisuudes jatkaa taas sellasiin töihin mitkä kiinnostaa :) Välillä painaa mieltä kun ei oo mitään ammattia, mut kyllä sitä kerkee! Syksyl oisin lähten jos tää pieni kaveri ei ois pikkuhiljaa alkan ilmottelee tulostaan <3
Hölmönä kun ajatellu et lapset vaan tulee heti :D Esikoinen tärppäskii ekast yk:st, mut tää pieni anto sit yli vuoden odotuttaa itteää <3

Pahoinvointi edellee seurana :/ Mut kyl tän kestää ku tietää syyn <3

Levottomat jalat kiusaa iltasin ja öisin, ärsyttävä vaiva!

Kovast odottelen np-ultra aikaa et koska pääsee :) Ja mielenkiintost tosiaan kun täällä sekin tehdään 4D:nä kun tonne äippäpolille ne laitteet on tullu.

Astre ja Tipunen 8+2
 
Oih! Mun huutama Doppleri on saapunut!! Toivotaan et on toiminta kunnossa ja salainen toive siitä, et saatais ihmeen kaupalla sydänäänet kuulumaan...Vaikka näillä viikoilla se lienee aika toivotonta...Ja varsinkin kun noita "peitteitä" on...:ashamed:
Mut kahtellaan...Peukut pystyyn!!

Kahlan ja pikku sintti 8+5
 
Kahlan mä kuulin ekan kerran juuri 8+5. Todella alhaalta, ihan häpyluun tuntumasta kuului silloin. Pidä kauan aikaa paikoillaan / liikuta tosi hitaasti sitä anturia niin ehkä joku viuhahdus voi kuuluakin =). Ja muista laittaa sitä geeliä kunnolla, se auttaa myös :wave:

*muoks* mulla taisi tuolla kertaa mennä n 15 min ennen kuin löysin, eli kärsiväälisyyttä myös :whistle:
 
Viimeksi muokattu:
Viena mä jätän koko np-ultran väliin, mutta meidän neuvolassa ultrataan joka kerta. Siellä on sellainen vanha masiina, mutta hyvin siitä näkee =) 4,95cm oli pituus kaverilla, pikkuveitikka!

Tatomira Voisko ne pakottaa sitä oksitosiinia, jos sanoisit asialle jämerän ein? Ja kirjaisit sen synnytystoiveisiin. Mulle ei ole koskaan edes yritetty laittaa, tosin synnytykset on edenneet vähän liiankin nopeasti :| Mutta synnytystoivelistaa lukevat kuin raamattua joka kerta:whistle:
 
Tervetuloa mukariikka mukaan :)

Täällä edelleen pitää syödä ahkerasti, että huono-olo pysyis poissa, aina sekään ei auta.

Onko teillä ollu erilaisia himoja tyttöä ja poikaa odottaessa? Esim. makeanhimo toisella ja toisella suolasen? Että siis voiko sellaisesta päätellä kumpiko on tulossa?

(.) tänään käyty ekassa neuvolassa, ihanaa saada kaikkea lukemista :) Ultrasi myös ja alkio vastasi viikkoja 8+1-8+2, vaikka nyt menossa 8+0..nooh, empä taida olla siitä sen enempää huolissaan, vaikka tarkka hedelmöittymisaika onkin tiedossa. Ens viikolla sit verikokeet np-ultraa varten. yök, mää niin vihaan suonen ronkintaa. :headwall: Tarkistellaan ja päivitellään sitten np-ultran jälkeen tuo laskettuaika, kun nyt ton laskun mukaan edistää päivän-pari...

Tarantella83 ja ElliEemeli 8+0-8+2
 
Jennynny mä en ees kolmosen kohdalla tiennyt, että mulle sitä laitettiin (enkä kakkosenkaan kohdalla, kuin vasta jälkikäteen) kun ne vaan lykkää sen, sen enempiä kyselemättä.
Nyt aion kirjailla siihen synnytystoivejuttuun, että toivon mahdollisimman vähän lääketieteellisiä toimenpiteitä, kylvyn aion siihen laittaa jne. katsotaan nyt kuinka menee :) kun tärkeintähän on se vauva kuitenkin :) ja siis toi vikan synnytys oli kyllä sillai kaikinpuolin hieno kokemus, mut jostain syystä siitä jäi se pelko.

Tarantella mä lueskelin tässä tekstejä, joita olin kirjoitellut kuopusta odottaessa ja sillon alkuraskaudessa teki mieli KAIKKEA makeaa, niin jäätelöä, suklaata kuin karkkiakin ja mä en yleensä niin hirveän perso oo makealle, vaan suolaiset on enemmän mun juttu. Muistan oikeasti sen himon, mikä siihen makeaan oli, poika tuli.
Esikoista odottaessa mulla oli himo hapankorppuihin, saatoin syödä paketillisen hapankorppuja illassa! Niitä oikeasti meni ihan tuhoton määrä, hapankorppuja ja valkosipuli creme bonjouria :D poika tuli :)
Eli mulla on poikaa odottaessa ollut himo sekä makeaan, että suolaiseen.

Keskimmäistä kun odotin, olin tosi pahoinvoiva enkä alkuraskaudessa syönyt oikeastaan mitään ja painokin alkuraskauden aikana putosi, tyttö tuli.
Nyt on taas sama, ruoka ei maistu millään, mutta pakotan itseäni syömään edes jonkun verran. Pelkkä karkkien tmv. ajattelukin saa pahan olon aikaan ja mun lempinamit sai lähes oksennuksen aikaan. Siitä siis hyvin vahva tyttöolo.

Sillä siis onko ahmiminen ollut suolaista vai makeaa ei oo ollut mulla merkitystä, vaan sillä, et oonko himoinnut jotain vaiko enkö :)

Mutta, joulukuussa sen sitten näkee, että onko tyttö vai poika :)

Kauhistus kun nuo pikkuötökät tuolla masuissa kasvaa hirmuista vauhtia!! Jennynny kun laittoi tuon, että pikkuinen on jo liki 5cm, kun lueskelin tossa jotain juttua, että nyt se on jotain 1,5cm niin sit jo 4vko:n päästä se olisi jo 5cm!!

miehen suhtautuminen huoh, mua alkaa pikkuhiljaa nyppimään oma mies :( joo, tää raskaus ei ollut vähäisimmässäkään määrin toivottu, mutta kun se kuitenkin on alkanut niin ite oon aatellut, että turha sitä on sen enempää murehtia ja kirota, vaan luottaa siihen, että kaikki järjestyy jne. mies sitten taas noh... valittaa ja kiroaa koko ajan, että kuinka MÄ pilaan sen elämän ja kaikki menee päin helvettiä ja ollaan hlökohtaisessa konkurssissa ja päläpäläpälä!
Yritän olla sille valittamatta mistään oireista (väsymys, pahoinvointi) niin silti kun se näkee, että on huono olla tai oon väsynyt niin alkaa kuittailu, että omapahan on vikas, et turhaan siinä valitat. Mä sit sanoin, että en mä yksin raskaaksi tullut niin mies toteaa, että olisit sä voinut sen asian hoitaa poiskin päiväjärjestyksestä ja voisit vieläkin....
Ja kun tuo tulee varmasti jatkumaan ainakin koko odotusajan ja ei tiedä, vaikka vauvankin synnyttyä :( ei oo ollut mullekaan helppoa sopeutua ajatukseen ja voin kertoa, että toi asenne ei auta yhtään!

Anteeksi purkautuminen :(
 
Oksitosiinista jos esim. saa epiduraalin tai spinaalin niin se tippa laitetaan aina siinä samassa yhteydessä. Samoin taitaa olla kalvojen puhkaisun jälkeen jos ei tapahdu edistystä noin tunnissa (riippuen sairaalasta, jossain voidaan odottaa pidempäänkin). Eli niissä tilanteissa joissa "kajotaan" enemmän synnytyksen kulkuun niin se oksitosiini tulee rinnalla mukana. kaverini synnytty noin kk sitten pojan ja hän ei saanut kuin kohdunkaulanpuudutteen + ilokaasua ja oli selvinnyt tällä kertaa ilman tippaa. Kätilö oli torvella käynyt kuuntelemassa ääniä välillä eli todella vähillä toimenpitellä oli selvinnyt (ekassa synnytyksessä oli hänelläkin ollut mm. oksitosiini+imukuppi+epiduraali)

tatomira tsemppiä miehen kanssa :hug: . Meilläkin tää kolmas oli pieni yllätys (oltiin kyllä ajateltu että kolmas voisi tulla kyllä mutta n. ½--> myöhemmin), mutta ihan iloisella mielellä mies on tästä (alkujärkytyksen jälkeen).

Huomenna olisi sokerirasitus edessä. Pitää muistaa käydä vuokraamassa joku dvd jota voi siellä istuskellessa katsella =)

Poppeliini ja kolmas muru 11+1
 
Harmi kuulla Tatomira :hug:
Miehet on välillä tosi ärsyttäviä. Mutta älä ala liikaa "orjailemaan" kenenkään toisen puolesta, sille tielle ei kannata lähteä. Toivotaan että aika tekee tehtävänsä, ja loppuraskaus sujuu paremmissa merkeissä.

Oksitosiinista vielä: Mulla ei ole ollut kertaakaan tippaa synnytyksessä niin en tajunnut että sitä kauttahan ne sen ujuttaa...:ashamed: Mutta kannattaa ainakin vähän kyseenalaistaa sen laittoa. Mun vimeinen synnytys oli kauhean raju ilman tippaakin, joten ymmärrän kyllä että se ei ole haluttua tavaraa. Hieman leppoisempi synnytys ei riko paikkoja ja sen mukaan pääsee itsekin. Rajussa katoaa kaikki osallistumisen rippeetkin, siinä vain kidutaan tauotta kunnes tulee aika ponnistaa...
 

Yhteistyössä