***Joulukuiset lumihiutaleet 2010-ELOKUUSSA***

Jazzy, oisko tossa patja-hommassa (lisätä kätkyt-kuoleman riskiä) voinut olla jotain patjan ominaisuuden menettämisistä monella lapsella? Siis vaikka menettää kimmoisuuden ja vauva on jotenkin syvemmällä huonommassa asennossa vanhassa kuin uudessa patjassa? Mutta oiskohan näin ihan nykyajan patjoissa? Toisaalta se uusi patja ei ole kovin kallis, ellei nyt sitten osta tosi kallista. Jos ostaa kalliimman patjan, niin voisi kuvitella että sen käyttöikäkin ois ehkä parempi? En tiedä. Ehkä tämä riippuu myös siitä, kuinka pitkään yksi lapsi aina nukkuu per patja? Jos se on käytössä vain muutama kk, niin ehkä se ei niin menetä ominaisuuksiaan kuin patja joka on vaikka 2-vuotiaaksi vaikkapa lapsella. Itse ostin uuden patjan, mutta en kylläkään mitään kallista. Ihan Finlaysonin edullinen patja. Veikkaan että tuo kätkyt-kuolema on niin monipiippuinen juttu, että ei siihen yhtä syyllistä voi laittaa. Toki teorioita voi aina keksiä ajankuluksi:popcorn: Sen verran itse olen lukenut, että tupakansavu olisi pahasta (useammasta tutkimuskesta)..mutta en muista miltä vuodelta nuokaan tutkimukset olivat. Monestihan on niin, että on koko ajan menossa useampi tutkimus ja kaikissa on vähän eri juttua:D

Mulla on kans massussa kipunoinut, toisaalta eilen siivoskelin taas ja järjestelin varastoa, niin siitä taisi tulla. Jotenkin oon huomannut, että jos en joka päivä treenaa noita lantionpohjalihaksia, niin ne tuntuu "katoavan"? Siis ihan ku niihin ei samanlai saisi yhteyttä sitten vaikka jotain nostellessa tai tehdessä, jos niitä ei ole tehnyt..kuvittelen varmaan vaan:)

Taidan koirienkäyttöön ostaa takin, ehkä käytettynä jaja..toisaalta sillä takilla ei viittis hiippailla kyllä marketeissa ym. Pitää miettiä. Joka tapauksessa syystakkia en taida ostaa, ainakin koirien käyttöön saan viel just päälle ton nykyisen joten sitten vois siirtyä suoraan talvitakkiin. Mulle ei kyllä miehen takki mahu varmaan päälle myöhemmin, kun hälle pitäis uusi toppatakki kuitenkin ostaa joten siitä ei harmiksi ole pelastusta. Inhoan vaan palelemista, niin pitää hyvissä ajoin laittaa takkiasiat kuntoon:)

-metsis 23+4

Muokkaus. Katoin kans huvikseni noita kantotakkeja, mitä Anvekin. Tosin Myllymuksuilta, Babyidealta ym. Onko kellään noista kokemuksia? Ja tarkeenekohan talvella, siis muuallaki ku jossain Etelässä? (Tietysti alle jotain). Myllymuksut Oy: Kantoliinat ja -takit - Kantotakit - Maijat kantotakki, delux Tuo City-malli ois kans ihan ok, tosin tulee mieleen vähän tallitakit. Ja käyttääkö kukaan noita sitten vielä, vai jääkö kaappiin?
 
Viimeksi muokattu:
talvitakista en osaa vielä sanoa ostanko uutta..jotenkin tuntuis vaan turhalta ostaa...jos sitä vaikka sais lainaan joltain tutulta..mä joudun jokatapauksessa kerrospukeutuun myös sen toppatakin alle (oon niin kamala paleleen)

musta tuntuu kun mun lantionpohjalihakset olis kadonnu teille tietämättömille. tosin en kyllä oo muistanu reenailla niitä tämän raskauden aikana :ashamed: omaa vikaahan se on. pitäis alkaa muistaa edes kerran päivässä, kun on kurja sit synnytyksen jälkeen jos ei pysty hyvin pidätteleen...

käytetty patja en oo ikinä kuullutkaan mitään tollasta.. meillä oli esikoisella lainassa pinnasänky, jossa oli patja jota oli käytetty ties kuinka monella lapsella...kuopukselle ostettiin uusi pinnis ja uus patja, joten meinaan kyllä aivan huoletta nukuttaa vauvaa samalla patjalla..tosin alkuun vauva saa nukkua äitiyspakkauksen laatikossa:)

maksan syömisestä en myöskään minä olisi huolissani..

täällä alkoi pari päivää sitten liitoskivut...että ne on kyllä ärsyttäviä ..tuntuu että kävelee kun ankka..ja närästys on ollut riesana jo jonkin aikaa, mutta vielä ei oo tarvinnu ottaa renniee...

lumi-enkeli ja aarre 23+6:heart:
 
Metsätähtönen: Mä kans mietin tuota et tarkeneeko nuilla yli -10 pakkasella, vai onko näppärintä laittaa villapaita + fleece yhdistelmä (siis tehdä ite fleece viitta josta sit myöhemmin kantoviitta). Nuo on ihan törky hintaisia ja näkyvät hyvin huuto.net mukaan pitävän jälleenmyyntiarvonsa.

En ole minäkään käytetystä patjasta kuullu tuollaista, tietty se et ei sitä kannata vuositolkulla säilyttää tai kovin monella käyttää, mut kyl meil tämä kolmas menee samalla patjalla.

Pissavahingoista: Kutojat kannattaa kutoa hahtuvalangasta ISO peitto, jonka sit huovuttaa ja laittaa pinnikseen keräämään niitä pissavahinkoja. Ei hiosta niin kuin se muovi frotee. Mä tein meil esikoiselle ja on yhä käytössä eikä haise, ku tuulettaa ja pesee harvakseltaan.
 
Hig, ensimmäinen hikka bongattu!!:D

Hmm...patjasta en osaa minäkään sanoa mitään! Meillä ollut käytössä myös käytetty patja jonka aikoinaan sain ystävältä! Tuollainen kalliinpi versio, patja niinku mukautuu painon mukaan. Edelleen jämäkkä ja käytössä kuopuksella! Uusi patja pitää hankkia sitten tulokkaalle.
 
nachopallo ja muut Mulla oli viimeraskaudessa tosi paljon tota takykardiaa, sydän hakkas tuhatta ja sataa ja veti koko kropan ihan maitohapoille. Lenkkeily oli tosi hankalaa. Neuvolasta sanottiin, että siitä näkee miten koville kroppa joutuu raskausaikana. On inhottavaa, muttei vaarallista. Itellä noi oireet kyllä tuli vasta 30+ viikoilla. Neuvolassa Olen käynyt 4krt, mutta 2. kerta oli ku kävin ekan neuvolan jälkeen seuraavana päivänä kuuntelemassa :heart: äänet kun eivät edellisenä päivänä kuuluneet. Eli periaatteessa 3 kertaa olen käynyt. Ihana masu Jennylillä ja ihana toi klementinen ultrakuva. Pinnasängyn saan bestikseltä, ku niillä on kaksi. Meilläkin on kyllä yksi pinnis, mutta se on pikkukakkosella vielä kauan käytössä. Siirrettiin viimeviikolla hänet (10kk) omaan huoneeseen nukkumaan. Seuraavana päivänä hän tulikin kovaan flunssaan, eikä pieni pystynyt tuttia syömään, joten otimme sitten sen tutin lopullisesti pois. Nyt on 5vrk mennyt hyvin, niin uskalla huokaista jo. Kai se oli sitten siinä. :) Helposti kävi taas, vaikka etukäteen jännitin miten menee. Mun bestiksellä on LA marraskuun puolessa välissä, saan talvitakin häneltä sitten lainaan loppuajaksi. Mulla on yks sadetta pitävä tuulitakki mikä kävi viimeraskauden loppuun asti, siihen asti pitää pärjätä sen kanssa vaan.
 
Maksasta kyllä mäkin olen silloin tällöin syönyt maksalaatikkoa, eihän kaikki maksaruoat ole kiellettyjä kokonaan, ei saa vaan usein syödä...
Nukkumisesta meillä esikoinen nukkunut aina omassa sängyssä, niin tulee myös tämä toinen nukkumaan.Koen sen vaan itselle paremmaksi kun ei tarvitse sitten aikanaan taistella kun yrittää omaan sänkyyn nukkumaan+mies on niin kova pyörimään etten uskaltaisi ajatellakkaan vauvaa meidän viereen.
Sykkeet? ihan mielenkiinnosta kyselen teidän vauvojen sykkeitä joilla sukupuoli tiedossa? huvikseen vaan mietiskelen voiko niistä sukupuolta päätellä, tuskinpa:) me ei haluttu tästä kakkosestakaan etukäteen tietää kumpi on tulossa ja nyt mietin sykkeitä kun on ihan samaa kun esikoisestakin:)
karvankasvusta oli myös puhetta jossain vaiheessa, just totesin eilen että nyt on ihan sama tilanne kuin esikoisenkin aikaan että jalkakarvojen kasvu on tyssännyt tai ainakin rauhoittunut tosi paljon, mietin onko tolla yhteyttä vauvan sukupuoleen?:D
noihan on kaikki uskomuksia, mutta olis kiva kuulla miten muilla, voiskohan noissa jutuissa olla jotain perää?
Mimmi84+toukka 24+1
 
Mimmi mä luulin tosiaan näiden erilaisten oireiden/olojen viittaavan eri sukupuoleen mutta pöh!! ;)
Tämä on siis poikennut noista mun kahdesta aiemmasta raskaudesta monin tavoin ja luulin että tyttö olisi voinut olla tulossa!
Sykkeet on ollut tällä masukilla 150 paremmalla puolella. Aikaisemmissa tai ainakin kuopuksella 120-140 tuntumassa.
Mutta tämä vauveli tuntuu olevan niin vilkas tapaus että josko sykkeetkin sitten vastaavasti korkeammat!
 
IKEAn pinniksiä täälläkin on katellut, kun hinnat alkavat 49€ :whistle: En vaan nää noissa sängyissä kertakaikkiaan mitään eroa värien lisäksi, joten tuntuu hölmöltä maksaa hirveästi jostain tietystä merkistä. Mutta kai niissä jotain eroja on kuitenkin. Mimmonen patja sinne muuten kannattaa ostaa? Ihan vaahtomuovi (miten paksu?) vai joku muu?

Jääräpää: kyllä täällä ainakin on vielä repäisykipuja ja ihan yhtä pahana kuin ennenkin. Välillä joku tuntuu "revähtävän" pidemmäksikin aikaa ja sitten ei enää hetkeen kävelläkään.

espoir: D-vitamiinia söin minäkin koko viime talven, enkä yhtään flunssaa saanut (influenssaa lukuunottamatta...)! Nyt oon syönyt sitä kesälläkin, kun ei toimistotyössä juurikaan tuota aurinkoa näe ja jatkan kyllä ehdottomasti läpi talven. Määristä en tiedä, mutta itse syön 7,5µg/pv.

mimmi: Täällä bongattiin selkeä tyttösyke 150-160 ja tyttö on ilmeisesti tulossa.

Jema: Huh, melkoiselta kuulostaa noi sun synnytysvaihtoehdot! Samaan oon muuten minäkin Espoossa törmännyt. Että ensimmäinen vaihtoehto on aina "etkö voi mennä työterveyshuoltoon" ja toinen "jonottamaan terveyskeskukseen". Eli mikään ei tunnu selviävän neuvolassa ja vähän sellainen fiilis, että miksi ihmeessä siellä sitten käydään... Suurimman osan asioista (terveellinen ruokavalio jne) tietää kuitenkin ihan maalaisjärjelläkin.

Huh, tänään tuli sitten taas huono olo takaisin. Lisäksi syksyn eka flunssa taitaa olla tuloillaan, joten kaikenkaikkiaan melkoisen vetämätön olo :snotty: Kotiinkaan ei haluaisi jäädä, kun siellä yskin jatkuvasti (talon tai lemmikkien takia...). Päätin juuri tilata sinne homekoiran haistelemaan, jos ainakin yhden syyn saisi poissuljettua.

Mulla on myös ongelma talvi-/syksytakin suhteen. Lisäksi tajusin myös tarvitsevani lomamatkalle hiukan lisää vaatteita, kun ei voida pestä niitä joka välissä. Joten löysin Huuto.netin! Takkia en oo vielä onnistunut löytämään, mutta muita vaatteita sitäkin enemmän.... Kohta tarvii varmaan jonkun vierotushoidon netistä :D

neitoperho & toukka 22+3
 
Kotona flunssaa potemassa, tylsää olla tekemättä mitään... Kiitos teille jotka rauhoittelitte hätähousu-panikoijaa! :)

Talvitakin hommaamista en vielä näin elokuussa ole viitsinyt miettiä, saas nähdä tarviiko edes ostaa. Suomen talvet on kuitenkin mitä on ja jos vanhoilla pärjäis synnytykseen asti niin aina parempi. Mutta vi ses...

Vauvan nukkumisesta olen ajatellut sen verran että omaan sänkyyn nukutetaan alusta pitäen. En uskalla nukuttaa pikkuista meidän viereen, joten oman mielenrauhan vuoksi parempi omassaan.

Vanhan patjan yhteys kätkyt-kuolemiin kuulostaa tosi naurettavalta ajatukselta, kaikkea sitä kans keksitään!!! Jos asiasta jotain todellista ja oikeata tutkimustietoa olisi niin ehkä sen voisi ottaa todemmin mutta mihinkään uskomuksiin ei jaksa luottaa.

Maksaruokia en ole syönyt, tosin en niistä välitä normaalistikaan. Tuskin sentään yhden kerran pihvien syönnillä mitään merkitystä on. Kuten joku jo mainitsikin niin on sitä ennekin syöty yhtä ja toista ja terveitä lapsia silti saatu.

Töistä oli tullut sähköpostilla ilmoitus että ovat lähettäneet äitiysraha- ym.-hakemukset Kelalle. Josko sitä parin viikon päästä jo äitiyspakkauksen saisi. Tänään sain vauvalle vaunut. =) Kuinka moni aikoo käyttää/meenaa hommata hoitopöydän ja mistä/millaisen? Monet sanovat hoitopöydän olevan turha kapistus mutta itse kuitenkin ajattelin sellaisen ostaa.

Sokerirasitukseenkin tilasin ajan. Menen ensi viikon torstaina jolloin siis menossa rv 27.

Vauvan sykkeistä: Vaikka sydämensykkeitä olenkin jo saanut kuulla monet kerrat, ei neuvolakorttiin ole kun kolmesta kerrasta lukemat laitettu. Rv 11 sykkeet 150-170, rv22 150 ja rv24 -145. Tyttö on tulossa.
Monet tykkäävät arvuutella sykkeiden perusteella sukupuolta mutta neuvolassa sanottiin ettei se mitään kerro. Vauvan sykkeet vaihtelee tilanteen ja aktiivisuuden mukaan.

Mukavaa uutta viikkoa!

Cisu 25+0 POKS :wave:
 
Hoitopöytä: me ostettiin ensimäiselle sotkasta valkoinen hoitopöytä jos on alla kaks isoa vetolaatikkoa + hylly, oon tykänny. Ku siihen on saanu sit vauvan vaatteet ja vaipat lähelle. Nyt ku on saatu khh:n remontti valmiiksi ja sain raivattua sinne kunnolla kaappeihin tilaa ni ajattelin sijoittaa hoitoalustan pyykkikoneen päälle, siinä vieressä on sit ISO pesuallas ja yläpuolella kaapit johon saa vaatteet. Näiden kahden muunki vaatteet on khh:ssa + vaipat. Oon tykänny ku on pesupaikka ja kaikki lähellä, ei tarvi roudata tavaroita tai vauvaa ees takas.
Meil nykyinen kuopus on nyt 8kk ja tosiaan kakkaa useita kertoja päivässä ni hoitoalustaa oon käyttäny vieläki päivittäin. Pissavaipat vaihan sylissä mut kakkavaipat yleensä alustalla.
Se on varmaan tuokin et toiset tykkää ja toiset ei.. sekä riippuu yleensäkki tiloista et mihin sioittaa vauvan vaipat + vaatteet jne.

Myllymuksut Oy: Muuta mukavaa - Hoitoalustat ja peitot - Hoitoalusta oon todennu käteväksi hoitoalustaksi (myös helppo ottaa mukaan), tein pulkankaasta ja suomalaisesta kollekesta nuita ite useamman + oon vieny vauva lahjaksi. Silleen helppo ku on kätevä nakata tarvittaessa koneeseen tai vain pyyhkästä
 
sykkeistä meillä esikoisesta sykkeet 130-140 välillä ja tyttö tuli kuopuksesta 140-150 välillä ja tyttö tuli..nyt on kaks kertaa laskettu ja molemmilla ollu 150
ite en laske noiden sykkeiden varaan, kun jokainen lapsi niin omanlaisensa =)

mä oon huomannu, että mulla on kynnet paremmassa kunnossa, kun ikinää ennen =) vähänkö oon nyt viilannu ja hoitanu niitä, kun sit varmaan tän odotuksen jälkeen niistä tulee taas samat kamalat ja lohkeilevat..

hoitopöytänä meillä on mun vanha (v.1984) ostettu valkoinen hoitopöytä, jonka alla on kolme laatikkoa..ite oon tykänny, kun sinne saa vaatteita, pyyhkeitä ja vaippoja.. me todennäköisesti sijotetaan hoitopöytä tällä kertaa vessaan (ennen ollu makuuhuoneessa)..ompahan sitten vesipiste lähellä :)
 
Sykkeistä - se että vauvan sukupuolen voisi ennustaa sydämen lyöntinopeudesta on uskomus, joka elää näillä palstoilla kyllä vahvasti. Sille ei kuitenkaan ole mitään tieteellistä perustetta, eli koko asia on IHAN HUUHAATA, tässä yksi linkki: Sex, Heart Rate & Age - T. DuBose, M.S., RDMS.

Vieressä nukuttamisesta vielä kerran - missään nimessä vieressä nukuttaminen ei siis tarkoita sitä, että vauva nukkuu isänsä vieressä, ts. vanhempien välissä. Jos vauvan ottaa samaan sänkyyn, niin sen kuuluu nukkua vain äitinsä vieressä, äiti on nimenomaan se joka ihan biologisista syistä reagoi paljon herkemmin vauvan tarpeisiin. Virheellisesti myös joku väitti, että kätkytkuolemien määrä olisi suurempi vieressä nukutettaessa, vaikka asia on juuri päinvastoin (edellyttäen tietysti ettei tupakoida, käytetä alkoholia, huumausaineita tms.) Tässä tutkimusta aiheesta: http://www.naturalchild.org/james_mckenna/cosleeping.pdf

Luonnollisesti on selvää, että jokainen hoitaa lapsensa sillä tavalla kuin haluaa, mutta sen ei tulisi kuitenkaan merkitä sitä, että toimii pelkästään mutu-pohjalta, kyllä asioihin kannattaa tutustua tarkemmin! Hyvänä esimerkkinä on imetys. Niin moni näillä palstoilla toteaa, ettei maitoa tullut kuin kolme viikkoa - ja samaa hengenvetoon kerrotaan, miten vauvalle on alusta lähtien annettu tuttipullosta korviketta "lisäravinnoksi". Jos maito nousee (ja miltei kaikilla se nousee, niitä lukuunottamatta,joilla on joku sairaus joka sitä estää) niin sen tuotanto myös jatkuu jos vain sinnikkäästi jatkaa imetystä. Se mikä liian harvoin kerrotaan on, että imetys voi olla TOSI tuskallista alkuun (rintoja pistää niin kuin puukolla kaiverrettaisiin sisustaa ulos :)) , mutta maito ei kyllä ikinä lopu kesken! Toisaalta sen tuotanto vähenee ja lopulta lakkaa jos ryhtyy läträämään korvikkeiden kanssa. Siksi mielestäni vauvaperheeseen ei pitäisi hankkia ylipäätään tuttipulloja (jollei sitten tietysti halua lypsää maitoa poikkeustilanteissa) eikä ainakaan korviketta.

Tarkoitus EI ole loukata ketään, mutta halusin ottaa vähän näitä itselleni tärkeitä asioita esille kirjoittaen niistä hyvin suoraan sävyyn - en ole koskaan ollut mikään hyssyttelyn ystävä :).

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille, taas ollaan 1 päivä lähempänä juhlahetkeä!
 
Äitiysraha/vanhempainrahahakemuksista? haitteko nyt vain sitä äitiysrahaa eli ensimmäiset 4 kk ja sitten myöhemmin (1 kk ennen vanhempainrahakauden alkamista) haette vanhempainrahaa? Vai voiko niitä edes hakea samalla lomakkeella? Periaatteessa on todennäköistä, että mä jään kyllä suoraan vanhempainrahavapaalle kanssa, mutta sitten ne 2 vikaa viikkoa menee isälle, jotta saadaan ekstrakuukausi :) Nuevolassa ainakin sanottiin, että noita voi miettiä sitten myöhemmin...niin kai niitä kannattaa hakeakin sitten myöhemmin?
 
Ainiin...tyttöä on lupailtu ja kahdessa neuvolassa on mitattu sydänääniä ja molemmista lukee 150. Ekalla kerralla taisi olla 150 & 135 ja toisella 150 & 160. Mutta en kyllä mäkään usko, että niillä voisi olla mitään tekemistä sukupuolen kanssa, kun ei mitään tieteellistä todistetta asiasta ole :)
 
Espoir, ongelmahan näissä tutkimuksissa on se että vastaukset vaihtelevat rahoittajien ja tutkimusten sekä niiden perusteellisuuden sekä tutkijoiden mukaan. Usein on vielä niin, että tietyt yhteisöt keräävät vain tiettyjä tutkimustuloksia tuekseen. Itse vasta juuri luin toisenlaisen lopputuloksen tutkimuksesta (kahdesta eri), ehdin vaan jo palauttaa ko kirjat kirjastoon. Suoraanhan saa ottaa kantaa (ja varmaan täällä moni toivookin), kunhan hyväksyy sitten muut näkemykset ja tavat toimia.

(Mulla on tähän yks hauska esimerkki suvaitsemattomuudesta. Erään ystäväni hyvä arjen "tukihenkilö" ja erittäin hyvä ystävä meinasi aluksi tosiaan jäädä erittäin huonoksi naapuriksi sen tähden ettei tämä ystäväni saanut lastaan imetettyä lapsen keskoisuuden vuoksi. Tälle naapurille ei siis meinannut kelvata tämä ystäväni edes hiekkalaatikkoleikeille saman ikäisten lasten kanssa, koska hän ei ollut imettänyt lastaan:saint: Nyt he ovat kuitenkin hyviä ystäviä ja onhan tämä naapuri monesti nolona sanonut, että miksihän oli aikanaan niin ehdoton joissakin asioissa.)

Luulisin, että mutu-pohjalta lasten kanssa kuitenkin selviää aika hyvin. Ei meitä muuten olisi maapallolla näin paljon. Veikkaan, että imetysongelmiin tosiaan on tarjolla liian vähän tukea länsimaissa. Ehkä useampi onnistuisi, ehkä ei. Vaikea sanoa kun ei omista kuin yhdet tissit ja yhden elämäntilanteen juuri sillä hetkellä. G: Minkälaisia kokemuksia meidän ketjulla on ollut imettämisestä? Ja kuinka hyvää opastusta olette saaneet?

Ois myös ihan kiva varmaan koota asioita, mitä moni ei tiedä vaikkapa synnytyksestä tai sen jälkeen olevista ihmeellisistä asioista? Nämähän ei ole monesti mitään ruokapöytäkeskusteluja, jolloin lapsettomat eivät tiedä mihin ovat ryhtyneet perhettä toivoessaan:LOL: Mitä vaan mieleen tulee, voihan sitä vaikka olla vähän huumoriakin mukana:wave:
 
Nimenhuutoon: Julia82.... LA 9.12.....K-PKS..... 28v.....ensimmäinen....tyttöOLO

ON vaan:Täällä ollaan kaks viikkoa saikussa supistuksien takia :| istuessa toi mun möhö aiheuttaa myös närästystä. Kotona kaikki ok.
Keskiviikkona sokerirasitus, saas nähä mikä on tuomio... noh, eipä tarvi sitäkään sitten miettiä sen jälkeen. =)
Ja sit paras; Äitiyspakkaus tuli tänään, oi ihanuutta!! :heart:
Käyn kyllä joka päivä lukemassa teidän juttuja mut oon niin laiska kommentoimaan :ashamed:
Kaikille hyviä jatkoja! :hug:
Julia82 & Solmu 25+3
 
Pinniksestä: meillä myös tosi ahdas makkari, enkä tiedä mahtuuko sängyn viereen pinnistä, tuskinpa. Ajattelin kuitenkin yrittää äippäpakkauksen laatikkoa siihen survoa. Katsotaan miten arki alkaa sujumaan, mahdollisesti vietän vauvan kanssa osan öistä meidän toisessa makkarissa, jos tulee paljon heräilyjä. Samassa sängyssä en varmaan uskalla nukkua. Ikeasta aattelin hakea jonkun suht halvan pinniksen.

Talvitakista: en tosiaan ajatellut ostaa uutta takkia, muutenkin menee rahaa ihan riittävästi ja kun kyse tosiaan niin lyhyestä ajasta. Mieheltä saan kyllä takkia lainaan, tosin sen vaatteet on kyllä XL-kokoa, kun itse oon M-kokoa.. mutta katsotaan.. Eiköhän ainakin nuo ulkoiluvaatteet mene tässä vielä hyvän aikaa, kun ovat kuitenkin sen verran löysiä.

En ajatellut ostaa mitään äippävaatteita, yhdet caprit olen ostanut, mutta tästä eteenpäin ajattelin selviytyä kaverilta lainaan saaduilla vaatteilla + kuminauha housuissa ja pitkä paita -virityksillä. :D

Jääräpäälle repäisykivuista, just viime yönä tai oikeastaan aamulla heräillessä viimeks tuntui repäisykipua.. Muuten niitä ei mulla oo oikeastaan tuntunutkaan, paitsi just jos yöllä meen kääntymään "väärin" eli yläruumis edellä.

Onko kellään muuten häntäluu kipeä? Mulla on varmaan kuukauden jo ollut jatkuvasti, ei kuitenkaan elämää haittaa sen suuremmin mutta välillä muistuttelee itsestään.

Mulla oli tänään ensimmäinen lääkärineuvola ja kaikki hyvin. Myös sokerit rasituksessa olleet oikein hyvät.

Juttelin niistä heikotuskohtauksista, joita täälläkin muutamalla ollut ja sain lähetteen labraan hemoglobiinitestiin. Hg kuitenkin oli 123 eli ei pitäis siitäkään johtua. Lääkäri + terkka epäilivät molemmat alhaista verenpainetta tai verensokeria tai sitten vaan yleisesti raskautta, joka voi kaikennäköisiä olotiloja aiheuttaa.. Ja että pitäis vaan muistaa levätä.

Hampiainen 25+5

PS: Ihania massuja kaikilla :) Pitäs varmaan itekin yks kuva ees räpsästä muistoks kun en oo yhtään ottanu, toki masu jossain kuvissa näkyy.
 
Viimeksi muokattu:
Jep, tiedän että on kyllä ihan huuhaata noi syke hommat, samoin kuin että mahan muodosta voisi jotain päätellä tai linea negra on poika viiva:) kyl ne sykkeet taitaa mennä vauvan vilkkauden mukaan...joku joskus sanoi että kun pojat ovat yleensä kookkaampia tai niil on isompi sydän että sen takia pojan sykkeet on yleensä matalemma, mut tiiä sit onko siinäkään mitään perää:) jänniä uskomuksia kyllä on ja kaikki taitaa olla huuhaata:D
 
Onko kenelläkään kokemusta Manduca kantorepusta? Mietin, että kannattaako sellaisen hankkiminen, eli tuleeko sitä vauvaa sitten siinä kanniskeltua... kaupassa ja kaupungilla käydessä vauva on vaunuissa/turvaistuimessa, mutta missä tilanteessa olette kantoreppuja/-liinoja käyttäneet? (Sellaista huivihommelia en halua, kun ovat niin "hippimäisiä" mielestäni :))
 
espoir: ite ostin manducan jo valmiiksi koska oon kuullut siit niin paljon hyvää ja koska sitä voi alkaa käyttää heti kun lapsi syntyy (3,5kg alkaen siis) :) meille ainaki tulee takuuvarmasti käyttöä koska koirat täytyy viedä ulos kuiteskin ja aina en ala rattaita raahaamaan mukaan..... eri asia sitte miten koirien ulkoilutus sujuu kun talvivauva + pakkaset ... > kokemuksia??

mua vaivaa aivan hirveesti tuleva synnytys. tosin ei ihmekkään - mulla perussairautena aortta stenoosi ja pe olin rasitus ekg.ssä >> lekuri sitten totes siellä että edessä on ennen synnytystä sitten aortan laajentaminen eli "pienimuotoinen sydän operaatio" :/
ja olivat lekurit sittte viime vkollla pohtineet tätä mun "asiaa", ja synnytys kuulemma sitten ihan normisti, paitsi että täytyy huolehtia siitä että ponnistusvaihe mahd lyhyt : tarkoittaen siis imukuppi/pihtisynnytystä. itse haluisin sektion mielummin (varsinki ku tuli luettua niit juttuja netist.)
miten pääsen sinne pelkopolille? oon täst asiasta yrittäny jo alkuraskaudest puhua että sektioon haluan mutta neuvolassa ovat sanoneet että "katsotaan sitten lähempänä...." eiks se ois järkevää pohtia asioita KUN VIELÄ ON AIKAA! (just kuulin et yks tuttu jolla ihan normi ok raskaus oli jääny äitiyslomalle 20/8, ja vauva synty 25/8 rv35 )

ja kaipa jokainen odottaja tietää olonsa paremmi ku neuvolatädit/lekurit???

pinniksestä: meil semmonen (käytettynä ostettu) jossa voi laskea 2-3eri tasolle ja sitten sen yhden laidan saa kokonaan pois kun lapsi kasvaa :)
ollaan ostettu kaikkea jo käytettynä, ja hyvä niin koska odotettavissa ennen synnytystä se leikkaus josta toipumiseen menee ties kauan .... ei tartte sitten enää miettiä et mitä ostaa mistä ostaa.
+ meillä täll vkol muutto :) pääsee sisustamaan <3
 
mitä kaikkea teillä on jo valmiina hankittuna?? ja minkä merkkiset vaunut on "parhaimmat"? (( ja en jaksa alkaa selailee mitää sivuja... kokemuksia siis kaipailisin kokeneilta ;) ))

aiotteko ostaa imetystyynyn? ite aattelin sen doomon hankkia, voi sitten käyttää muuhunkin tarkotukseen. muutenkin ollaan yritetty hankkii semmost tavaraa joka sitten kestää kauan ja jolle voi keksii muutaki käyttöä. :)

kellään kokemusta raskauden aikaisesta leikkauksesta? ois kiva kuulla kokemuksia....
 
G: Imetyksestä mulla on kyllä aivan mahtavat kokemukset! Voisi olla toisinkin, koska esikoinen on tosiaan ensimmäisen elinkuukautensa viettänyt sairaalahoidossa ja keskosilla ei aina imetysotteet sun muut meinaa löytyä kun ruokaa joudutaan aluksi nenä-mahaletkulla antamaan (eivät jaksa imeä).
Mulla nousi maidot hienosti heti synnytyksen jälkeen ja ensimmäistä ateriaansa lukuunottamatta esikoinen sai pelkästään mun maitoa. Lypsin kolmen tunnin välein synnytyksen jälkeen, päivin ja öin. Siis myös silloin kun olin itse jo päässyt kotiin sairaalasta, niin mulla oli öisinkin kolmen tunnin välein kello soimassa ja heräsin lypsämään. Se oli hullua hommaa... :D Sairaalasta olin saanut tuttipullot ja kylmälaukun lainaksi ja niiden avulla sitten roudasin tota maitoa synnärille esikoisen syötäväksi. Maitoa mulla tuli valtavasti, olisin voinut myydä muillekin, mutta en silloin osannut ajatella kuin että saisin oman vauvani pian kotiin kasvamaan.
Esikoinen myös osasi luonnostaan tuon imemisotteen ottaa, sitten kun oli niin iso, että jaksoi imeä. Imettämisestä tuli ainakin mulle tosi ihana olo ja vuoden verran imetin (6kk täysimetyksellä), kunnes poitsu itse päätti lopettaa (oli kiinnostuneempi ympäristöstä kuin tissistä). Eli mulla on vain positiivisia kokemuksia imettämisestä ja kaikki sujui tosi mutkattomasti.

Synnytyksen jälkeisistä ihmeellisistä asioista tulee mieleen, vähän tohon imetykseen liittyen, rintatulehdus. Siitä mulle ei ainakaan neuvolassa mitään kerrottu etukäteen, eikä kai missään lehtisissäkään, mitä sieltä jaettiin. Samaa ihmettelivät monet muut esikoisen silloin synnyttäneet tutut. Joka tapauksessa kannattaa varata jääkaappiin kaali, koska kaalinlehdet ihan oikeasti tuntuu tepsivän ja helpottavan rintatulehdukseen, ainakin alkuvaiheessa! :) Ja sitten kannattaa vähän tyhjentää rintoja, vaikka sitten lavuaariin jos ei muualle, jos ne kovasti täyttyvät ja ovat kipeät ja vauva vaan nukkuu, eikä ole lähiaikoina kiinnostunut ruokailemaan. Niin ja ehdottomasti kannattaa pitää rinnat kunnolla lämpiminä, ulos mennessä voi vaikka kietaista kaulahuivin rinnuksen ympärille! :D

mamadread ja ihme 21+3

PS. Sairaan hintanen toi kantotakki! :O
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä