Mäkin niin kovasti toivoisin normaalia alatiesynnytystä (ja mielellään lähtis itekseen käyntiin tällä kertaa)!! Ei mulla sektiostakaan mitään varsinaista kammoa jäänyt, mut olihan se aika kokonaisuus... Että siis kunnon synnytystapa-arvion haluaisin tällä kertaa! Jos se sama miesgyne edes näyttää naamaansa siellä polilla tällä kertaa niin pistän kyllä jalat ristiin...
***HUHTIKUISET Syyskuuhun***
- Viestiketjun aloittaja buam
- Ensimmäinen viesti
Synnytyskertomuksia on moni tänne jo kirjoitellut, ja ajattelin että jospa minäkin sitten tekisin koosteen noista kahdesta... =) Molemmat kokemukset oikein positiivisia ja mielestäni helppojakin.
Ensimmäinen tyttäremme syntyi perätilan vuoksi suunnitellulla sektiolla viikolla 39+0, mua yritettiin kovasti painostaa alatiesynnytykseen, mutta ajatus oli todella pelottava. Viimeisin ultrannut lääkäri olikin sitten jo sitä mieltä, että vaikuttaa lapsen pään koko olevan jo aika rajoilla, että mahtuuko tulemaan pienen pepun jälkeen. Jumiin jäämisen riski oli aika suuri hänen mielestään. Siispä sektioaika varattiin.
Sektio itsessään oli tosiaan helppo homma, vaikka verenpaineeni laski välillä alas ja sain adrenaliinia etten olisi pyörtynyt. Itse leikkaus ei kestänyt kuin pari minuuttia, ja lapsi oli syntynyt (koko 3270g/48cm ja se pää oli 37cm). Sitten mut vaan kursittiin kokoon ja vauva oli sen aikaa miehen kanssa heräämössä. Sain siis vauvan rinnalle jo heräämöön ja pari tuntia siellä vietimme koko perhe. Ainoa miinus hommassa oli epiduraalitilaan tiputetun kipulääkkeen aiheuttama kamala kutina, jota kärsin pari päivää ennen kuin sain siirtyä muihin lääkkeisiin. Osastolla olimme 5 päivää, ja sitten kotiin buranan voimin. Sektiohaava parani nopeasti, vaikka 7. päivänä synnytyksestä neuvolamatkalla (helmikuussa) liukastuin ja yksi ommel pääsi ratkeamaan ja haava tulehtui toisesta reunasta hieman. Antibiooteilla siitä päästiin. Kaikin puolin mukava kokemus oli sektio, ei pahaa sanottavaa.
Toinen syntyi sitten rv. 40+0 pari päivää kestäneiden kivuliaiden ja suht säännöllisten supistusten jälkeen. Olin väsynyt, mutta kaikki meni silti hyvin. Sairaalassa ehdin olla 17 tuntia, ennen kuin pieni oli maailmassa. Avautumisvaihe meni hitaasti, ja kun viimein oltiin siinä vaiheessa, että kätilö ehdotti epiduraalia (että saisin hiukan levättyä ), oli mennyt jo kymmenisen tuntia sairaalassaoloaikaa... Epiduraali sitten hidastikin hommaa vielä lisää, toki se helpotti oloani, ja torkahtelinkin hieman, mutta sitten olikin laitettava hommaan lisää vauhtia oksitosiinitipalla. Tippa aloitettiin varovaisesti, koska takana oli mulla jo sektio, ja liian rankat supistukset olisivat kai voineet aiheuttaa kohdun arvessa vaikka repeytymän. Tai jotain. Tippaa lisäiltiin siis pikkuhiljaa, ja avautumisvaihe lähti etenemään mukavasti, joskin ei silti kovin nopeasti. 16 tuntia sairaalassa oltuani oltiin viimein siinä pisteessä, että pääsin ponnistamaan, mutta mulla ei vaan enää ollut siihen juurikaan voimia. Kipua ei ollut missään vaiheessa liikaa, ponnistusvaiheen alkaessa mua jopa nauratti, vaikka olin ihan umpipoikki. Ponnistinkin sitten melkein tunnin verran, ennen kuin pikkuinen pääsi käsi poskella maailmaan (kokoa 3865g/54cm ja pää taas sen 37cm). Välillä meinasi loppua usko kokonaan, ja vaikka ponnistinkin oikein, en oikein uskaltanut ponnistaa tarpeeksi kovaa. Mutta syntyihän se tyttö sieltä silti, eikä synnytys ollut mikään kamala juttu missään vaiheessa. Pahinta oli varmaankin migreeni, joka puhkesi samantien, kun ponnistus oli ohi. Repesin jonkun verran, ja kun kyselin, kuinka monta tikkiä tuli, mulle vastattiin vaan, että "älä sinä siitä huoli, kyllä tämä hoidellaan."
Kai niitä jonkin verran tosiaan sitten tuli, repeämä oli luokkaa I/II. Kuvittelin, että alatiesynnytyksestä toipuisi nopeammin kuin sektiosta, mutta mulla ilmeisesti tuo repeämä hidasti hommaa, samoin kuin liitoskivut, jotka tosiaankaan eivät loppuneet synnytyksessä... Kyllä siihen toipumiseen meni vähintään yhtä pitkä aika kuin sektiossakin. Jos ei nyt lasketa sektioarven tunnon palautumista.
Mutta oikeasti, mun mielestä kumpikaan synnytyksistä ei ollut kamala kokemus, päinvastoin! Ja olen valmis ihan kumpaan tahansa vielä uudelleenkin.
Huomasin muuten, että kuvittelin meneväni ultraan jo ensi viikolla, höh, sehän on vasta seuraavalla. Sekoilen täällä jo pahasti...
Bliss ja pikkuinen 10+3
Ensimmäinen tyttäremme syntyi perätilan vuoksi suunnitellulla sektiolla viikolla 39+0, mua yritettiin kovasti painostaa alatiesynnytykseen, mutta ajatus oli todella pelottava. Viimeisin ultrannut lääkäri olikin sitten jo sitä mieltä, että vaikuttaa lapsen pään koko olevan jo aika rajoilla, että mahtuuko tulemaan pienen pepun jälkeen. Jumiin jäämisen riski oli aika suuri hänen mielestään. Siispä sektioaika varattiin.
Sektio itsessään oli tosiaan helppo homma, vaikka verenpaineeni laski välillä alas ja sain adrenaliinia etten olisi pyörtynyt. Itse leikkaus ei kestänyt kuin pari minuuttia, ja lapsi oli syntynyt (koko 3270g/48cm ja se pää oli 37cm). Sitten mut vaan kursittiin kokoon ja vauva oli sen aikaa miehen kanssa heräämössä. Sain siis vauvan rinnalle jo heräämöön ja pari tuntia siellä vietimme koko perhe. Ainoa miinus hommassa oli epiduraalitilaan tiputetun kipulääkkeen aiheuttama kamala kutina, jota kärsin pari päivää ennen kuin sain siirtyä muihin lääkkeisiin. Osastolla olimme 5 päivää, ja sitten kotiin buranan voimin. Sektiohaava parani nopeasti, vaikka 7. päivänä synnytyksestä neuvolamatkalla (helmikuussa) liukastuin ja yksi ommel pääsi ratkeamaan ja haava tulehtui toisesta reunasta hieman. Antibiooteilla siitä päästiin. Kaikin puolin mukava kokemus oli sektio, ei pahaa sanottavaa.
Toinen syntyi sitten rv. 40+0 pari päivää kestäneiden kivuliaiden ja suht säännöllisten supistusten jälkeen. Olin väsynyt, mutta kaikki meni silti hyvin. Sairaalassa ehdin olla 17 tuntia, ennen kuin pieni oli maailmassa. Avautumisvaihe meni hitaasti, ja kun viimein oltiin siinä vaiheessa, että kätilö ehdotti epiduraalia (että saisin hiukan levättyä ), oli mennyt jo kymmenisen tuntia sairaalassaoloaikaa... Epiduraali sitten hidastikin hommaa vielä lisää, toki se helpotti oloani, ja torkahtelinkin hieman, mutta sitten olikin laitettava hommaan lisää vauhtia oksitosiinitipalla. Tippa aloitettiin varovaisesti, koska takana oli mulla jo sektio, ja liian rankat supistukset olisivat kai voineet aiheuttaa kohdun arvessa vaikka repeytymän. Tai jotain. Tippaa lisäiltiin siis pikkuhiljaa, ja avautumisvaihe lähti etenemään mukavasti, joskin ei silti kovin nopeasti. 16 tuntia sairaalassa oltuani oltiin viimein siinä pisteessä, että pääsin ponnistamaan, mutta mulla ei vaan enää ollut siihen juurikaan voimia. Kipua ei ollut missään vaiheessa liikaa, ponnistusvaiheen alkaessa mua jopa nauratti, vaikka olin ihan umpipoikki. Ponnistinkin sitten melkein tunnin verran, ennen kuin pikkuinen pääsi käsi poskella maailmaan (kokoa 3865g/54cm ja pää taas sen 37cm). Välillä meinasi loppua usko kokonaan, ja vaikka ponnistinkin oikein, en oikein uskaltanut ponnistaa tarpeeksi kovaa. Mutta syntyihän se tyttö sieltä silti, eikä synnytys ollut mikään kamala juttu missään vaiheessa. Pahinta oli varmaankin migreeni, joka puhkesi samantien, kun ponnistus oli ohi. Repesin jonkun verran, ja kun kyselin, kuinka monta tikkiä tuli, mulle vastattiin vaan, että "älä sinä siitä huoli, kyllä tämä hoidellaan."
Kai niitä jonkin verran tosiaan sitten tuli, repeämä oli luokkaa I/II. Kuvittelin, että alatiesynnytyksestä toipuisi nopeammin kuin sektiosta, mutta mulla ilmeisesti tuo repeämä hidasti hommaa, samoin kuin liitoskivut, jotka tosiaankaan eivät loppuneet synnytyksessä... Kyllä siihen toipumiseen meni vähintään yhtä pitkä aika kuin sektiossakin. Jos ei nyt lasketa sektioarven tunnon palautumista.Mutta oikeasti, mun mielestä kumpikaan synnytyksistä ei ollut kamala kokemus, päinvastoin! Ja olen valmis ihan kumpaan tahansa vielä uudelleenkin.
Huomasin muuten, että kuvittelin meneväni ultraan jo ensi viikolla, höh, sehän on vasta seuraavalla. Sekoilen täällä jo pahasti...
Bliss ja pikkuinen 10+3
Toivotaan: nuo miesgynet kyllä osaavat välillä olla tosi raivostuttavia! Ainakin synnytyksestä puheen ollen. |O
Synnytyksestä toipumisesta: Mä olen lukenut jostain, että kaikkein nopeiten toipuisi normaalista alatiesynnytyksestä, jossa ei tule epparia eikä repeämiä. Toiseksi nopeiten toipuisi suunnitellusta sektiosta ja hitaimmin alatiesynnytyksestä, jossa tulee eppari, repeämiä tai muita komplikaatioita. Mulla ainakin meni näin ja edelleenkin eppariarpi kiristää jonkun verran ja emättimen arpi tuntuu "petipuuhissa" kipeältä.
Mulla oli tosiaan esikoisen myssy vain 34cm ja ihan painunut kuopalle, niin kuin olis ollut vanne pään ympärillä. Samoin pää oli sellanen tonttulakin muotoinen, mutta sivulle viistoon. Siitä tuli maininta papereihinkin. Nyt onneksi pää on ihan normaalin muotoinen, vaikka pitkään vanne näkyi päässä ennen kuin hiukset tuuhentuivat tarpeeksi.
Mulla oli ekassa synnytyksessä mies mukana ja haluan niin nytkin. Itse asiassa en ole missään vaiheessa edes miettinyt muuta vaihtoehtoa.. Pitäisköhän mun varmuuden vuoksi kysyä mieheltä, vieläkö se haluaa mukaan.
Synnytyksestä toipumisesta: Mä olen lukenut jostain, että kaikkein nopeiten toipuisi normaalista alatiesynnytyksestä, jossa ei tule epparia eikä repeämiä. Toiseksi nopeiten toipuisi suunnitellusta sektiosta ja hitaimmin alatiesynnytyksestä, jossa tulee eppari, repeämiä tai muita komplikaatioita. Mulla ainakin meni näin ja edelleenkin eppariarpi kiristää jonkun verran ja emättimen arpi tuntuu "petipuuhissa" kipeältä.
Mulla oli tosiaan esikoisen myssy vain 34cm ja ihan painunut kuopalle, niin kuin olis ollut vanne pään ympärillä. Samoin pää oli sellanen tonttulakin muotoinen, mutta sivulle viistoon. Siitä tuli maininta papereihinkin. Nyt onneksi pää on ihan normaalin muotoinen
, vaikka pitkään vanne näkyi päässä ennen kuin hiukset tuuhentuivat tarpeeksi.Mulla oli ekassa synnytyksessä mies mukana ja haluan niin nytkin. Itse asiassa en ole missään vaiheessa edes miettinyt muuta vaihtoehtoa.. Pitäisköhän mun varmuuden vuoksi kysyä mieheltä, vieläkö se haluaa mukaan.
Eilen kirjoittelin pitkät jutut, mutta niinhän ne hävis jonnekin bittiavaruuteen :kieh:
Synnytyksestä tosiaan on ollut puhetta. Itse lukeudun myös näihin, joiden synnytys ei oikein mennyt normikaavan mukaan :| . Yliaikaiskontrolli oli taysissa rv 42+0, jolloin vauvan painoksi arvioitiin 3,9kg (+-200g ihan maksimissaan) ja kaiken olevan kunnossa, auki olin 2:lle sormelle. Seuraavana aamuna menin käynnistykseen ja sain sen päivän aikana yhteensä 3x 1/4 tbl cytotecia suun kautta. Supistuksia tuli koko päivän, ja ne kovenivat pikku hiljaa niin että joksus klo 18 aikoihin alkoivat jo vähän tuntumaankin. Eli kai melko normaalin synnytyksen tapaan lähti alku käyntiin. Iltakätilö ei ois edes tutkinut mua vaan laittanut kotiin, koska en ollut hänen mielestään kovin kipeä. Oli muutenkin tosi tympeä nainen eikä häneltä saanut ollenkaan rohkaisua/tsemppiä: jos tämä henkilö tulee tässä raskaudessa vastaan niin pyydän kyllä toisen kätilön.. No lopulta kuitenkin tutki ja olisko ollut niin että kanava kokonaan hävinnyt. Yöhoitaja tuli vuoroon ja antoi mun itse valita jäänkö vai tuunko aamulla takaisin. Päätin jäädä svo:lle, mies lähti kotiin nukkumaan n. klo 22 ja itse menin suihkuun. Se auttoi hetkeksi, kaurapusseilla pärjäsin myös vähän aikaa. Kätilö oli sanonut että pitää pyytää kipupiikkiä jos tuntuu siltä ettei pysty ollenkaan nukkumaan. No, noin vartin päästä mä olin sitä jo pyytämässä B) . Sen voimin sain nukuttua pari tuntia niin että heräsin vain supistushuippuihin. Kun olo alkoi olemaan sietämätön niin pyysin lisää lääkettä. Kätilö laittoi mut hetkeksi käyrälle ja tutki ja olinkin avautunut noin 5cm ja kanava kokonaan poissa. Eli synnytyssaliin klo 3.30 aikoihin ja miehelle soitto että tulee takaisin. Salissa sain kaikki mahdolliset kipulääkkeet: ilokaasua, kohdunkaulanpuudutteen (-->auttoi hyvin noin tunnin-parin ajan), epiduraalin x2 ja pudenaalipuudutuksen. 9cm avauduin ihan ok-vauhtia, mutta sitten jumiuduttiin siihen vimppaan senttiin noin 2-3 tunniksi ja koko sen ajan oli kauhea ponnistamisen tarve (tyttö painoi häpyluuta ja oli pienessä virheaseenossa). Kohdunkaula ilmeisesti alkoi vähän jo turpoamaan venyneestä synnytyksestä ja mulle nousi kuume. Vauvan sydänäänet olivat myös olleet huonot koko aamupäivän ja lapsivesi oli muuttunut vihreäksi =(. Lopulta olin täysin auki noin klo 11.15 ja sain alkaa ponnistamaan. Oli ihan kauheaa kun kätilö otti multa ilokaasumaskin pois, sitä oli ollut niin hyvä puristaa B) . Sydänäänet laskivat entisestään ja päätettiin että otetaan imukuppi käyttöön. 5:llä vedolla tyttö syntyi huonokuntoisena saaden vain 5 pistettä. En nähnyt häntä kuin vilauksella, koska hänet vietiin heti virvoitteluun. Ennen lastenteholle siirtymistä häntä käytiin näyttämässä meille muutaman minuutin ajan, oli onneksi alkanut heti piristymään. Itse en pysynyt pystyssä synnytyksen jälkeen vaan jalat lähti alta parin päivän ajan ja oksensin salissa monta kertaa. Illalla pääsin katsomaan pientä teholle ja sainkin hänet sitten ensimmäistä kertaa syliin. Onneksi ei ollut vakavampaa, vaan hän oli antibioottihoidossa ja happiarvojen seurannassa, jotka pysyivät hyvinä. Seuraavana päivänä sain itse 2 pussia verta ja suonnensiäiset antibiootit aloitettiin, koska tulehdusarvot olivat taivaissa. Loppu viikosta sain tytön osastolle, käytiin vain hakemassa antibiootit lastenosastolta aamuin illoin. Su häneltä löydettiin sydämensivuääni, jota sitten tutkittiin niin että päästiin vasta keskiviikkona kotiin. Onneksi kaikki oli sydämessä kunnossa (lasten sydänlääkäri ultrasi), ja viime neuvolalääkärissä sitä ei enää kuultu =) . Niin ja se vauvan paino ei todellakaan ollut 3,9kg, vaan 4580g ja pituus 56cm, päänympärys 38cm!
Rapunen meille tuli ponnistusvaiheessa imukupin takia saliin: lastenlääkäri, 2x gynekologi, lastenhoitaja, 2x kätilö sekä kätilöopiskelija, niin ja mies tietenkin. Eli yhteensä oli 8 ja minä :kieh: Tällä kertaa toivon kovasti, että ois vain ne 2 kätilöä ja me.
Pitäis kai mennä itsekin päikkäreille, kun tyttö viimein suostui nukahtamaan. Itki ihan hysteerisesti kun yritin laittaa päikkäreille, en tiiä johtuisko siitä että viime yönä alkoi itkemään ihan hysteerisesti kesken unien, ja nyt sen jotenkin muisti..
Poppeliini 9+5 (kohta poksuu kaksinumeroiset luvut täälläkin =) )
Synnytyksestä tosiaan on ollut puhetta. Itse lukeudun myös näihin, joiden synnytys ei oikein mennyt normikaavan mukaan :| . Yliaikaiskontrolli oli taysissa rv 42+0, jolloin vauvan painoksi arvioitiin 3,9kg (+-200g ihan maksimissaan) ja kaiken olevan kunnossa, auki olin 2:lle sormelle. Seuraavana aamuna menin käynnistykseen ja sain sen päivän aikana yhteensä 3x 1/4 tbl cytotecia suun kautta. Supistuksia tuli koko päivän, ja ne kovenivat pikku hiljaa niin että joksus klo 18 aikoihin alkoivat jo vähän tuntumaankin. Eli kai melko normaalin synnytyksen tapaan lähti alku käyntiin. Iltakätilö ei ois edes tutkinut mua vaan laittanut kotiin, koska en ollut hänen mielestään kovin kipeä. Oli muutenkin tosi tympeä nainen eikä häneltä saanut ollenkaan rohkaisua/tsemppiä: jos tämä henkilö tulee tässä raskaudessa vastaan niin pyydän kyllä toisen kätilön.. No lopulta kuitenkin tutki ja olisko ollut niin että kanava kokonaan hävinnyt. Yöhoitaja tuli vuoroon ja antoi mun itse valita jäänkö vai tuunko aamulla takaisin. Päätin jäädä svo:lle, mies lähti kotiin nukkumaan n. klo 22 ja itse menin suihkuun. Se auttoi hetkeksi, kaurapusseilla pärjäsin myös vähän aikaa. Kätilö oli sanonut että pitää pyytää kipupiikkiä jos tuntuu siltä ettei pysty ollenkaan nukkumaan. No, noin vartin päästä mä olin sitä jo pyytämässä B) . Sen voimin sain nukuttua pari tuntia niin että heräsin vain supistushuippuihin. Kun olo alkoi olemaan sietämätön niin pyysin lisää lääkettä. Kätilö laittoi mut hetkeksi käyrälle ja tutki ja olinkin avautunut noin 5cm ja kanava kokonaan poissa. Eli synnytyssaliin klo 3.30 aikoihin ja miehelle soitto että tulee takaisin. Salissa sain kaikki mahdolliset kipulääkkeet: ilokaasua, kohdunkaulanpuudutteen (-->auttoi hyvin noin tunnin-parin ajan), epiduraalin x2 ja pudenaalipuudutuksen. 9cm avauduin ihan ok-vauhtia, mutta sitten jumiuduttiin siihen vimppaan senttiin noin 2-3 tunniksi ja koko sen ajan oli kauhea ponnistamisen tarve (tyttö painoi häpyluuta ja oli pienessä virheaseenossa). Kohdunkaula ilmeisesti alkoi vähän jo turpoamaan venyneestä synnytyksestä ja mulle nousi kuume. Vauvan sydänäänet olivat myös olleet huonot koko aamupäivän ja lapsivesi oli muuttunut vihreäksi =(. Lopulta olin täysin auki noin klo 11.15 ja sain alkaa ponnistamaan. Oli ihan kauheaa kun kätilö otti multa ilokaasumaskin pois, sitä oli ollut niin hyvä puristaa B) . Sydänäänet laskivat entisestään ja päätettiin että otetaan imukuppi käyttöön. 5:llä vedolla tyttö syntyi huonokuntoisena saaden vain 5 pistettä. En nähnyt häntä kuin vilauksella, koska hänet vietiin heti virvoitteluun. Ennen lastenteholle siirtymistä häntä käytiin näyttämässä meille muutaman minuutin ajan, oli onneksi alkanut heti piristymään. Itse en pysynyt pystyssä synnytyksen jälkeen vaan jalat lähti alta parin päivän ajan ja oksensin salissa monta kertaa. Illalla pääsin katsomaan pientä teholle ja sainkin hänet sitten ensimmäistä kertaa syliin. Onneksi ei ollut vakavampaa, vaan hän oli antibioottihoidossa ja happiarvojen seurannassa, jotka pysyivät hyvinä. Seuraavana päivänä sain itse 2 pussia verta ja suonnensiäiset antibiootit aloitettiin, koska tulehdusarvot olivat taivaissa. Loppu viikosta sain tytön osastolle, käytiin vain hakemassa antibiootit lastenosastolta aamuin illoin. Su häneltä löydettiin sydämensivuääni, jota sitten tutkittiin niin että päästiin vasta keskiviikkona kotiin. Onneksi kaikki oli sydämessä kunnossa (lasten sydänlääkäri ultrasi), ja viime neuvolalääkärissä sitä ei enää kuultu =) . Niin ja se vauvan paino ei todellakaan ollut 3,9kg, vaan 4580g ja pituus 56cm, päänympärys 38cm!
Rapunen meille tuli ponnistusvaiheessa imukupin takia saliin: lastenlääkäri, 2x gynekologi, lastenhoitaja, 2x kätilö sekä kätilöopiskelija, niin ja mies tietenkin. Eli yhteensä oli 8 ja minä :kieh: Tällä kertaa toivon kovasti, että ois vain ne 2 kätilöä ja me.
Pitäis kai mennä itsekin päikkäreille, kun tyttö viimein suostui nukahtamaan. Itki ihan hysteerisesti kun yritin laittaa päikkäreille, en tiiä johtuisko siitä että viime yönä alkoi itkemään ihan hysteerisesti kesken unien, ja nyt sen jotenkin muisti..
Poppeliini 9+5 (kohta poksuu kaksinumeroiset luvut täälläkin =) )
mua synnytyskertomukset ei haittaa, päin vastoin mukavaa lukea =) kyl sen ymmärtää et kaikilla menee se erilailla, en osaa ainakaan viel pelätä vaikka ikäviäkin juttuja repeämisiä ym muuta on sattunu :|
mies tulee ehdottomasti synnytykseen, ei tarvi edes miettiä =) ei se taitas itekkään jäädä mistään hinnasta pois, vaikka onki aika 'pelkuri' näissä jutuissa, voisin hyvin kuvitella et se naama valkosena siel yrittää kovasti olla apuna... sitä kauhistuttaa kauheena leikkaukset, nukutukset ym. niin saa nähdä miten se siel pärjää.
uskosin et henkistä apua on kuitenki ja turvaa.
turvottaaa... :x maha aivan pallo, vois jo masukuvaa ottaa
mun tissit ei oo enää kipeet juur yhtään.. :| oletan sen olevan normaalia, et oireet vaihtelee, silti vähän väliä puristelen et olis nyt vähän viel kipeet, se on ollu ainut selvä oire mulla.
marjutti ja masuvauva 8+2?
mies tulee ehdottomasti synnytykseen, ei tarvi edes miettiä =) ei se taitas itekkään jäädä mistään hinnasta pois, vaikka onki aika 'pelkuri' näissä jutuissa, voisin hyvin kuvitella et se naama valkosena siel yrittää kovasti olla apuna...
sitä kauhistuttaa kauheena leikkaukset, nukutukset ym. niin saa nähdä miten se siel pärjää.uskosin et henkistä apua on kuitenki ja turvaa.
turvottaaa... :x maha aivan pallo, vois jo masukuvaa ottaa
mun tissit ei oo enää kipeet juur yhtään.. :| oletan sen olevan normaalia, et oireet vaihtelee, silti vähän väliä puristelen et olis nyt vähän viel kipeet, se on ollu ainut selvä oire mulla.
marjutti ja masuvauva 8+2?
Huomenta.. tai onhan jo päivä.. mutta olen ihana uninen ja pää on kipeä TAAS!
Näkeekö joku muukin paljon painajaisia? Mä olen nyt kahtena yönä nähnyt kaikkee hirvittävää mutta viimeyö oli ihan kauhea.. Näin unta että menin kotona vessaan ja pyyhkiessä tuli ihan tummanpunaista verta ja paljon.. sitten nousin ylös ja tunsin että jotain tulee nyt ja meidän pieni tippui vessanpönttöön.. se oli jotain niin kauheeta.. ONNEKS SE OLI UNI VAIN!!! mutta se oli niin kauheeta ja niin todellinen..
Oli pakko kuunnella aamulla sit sydänäänet dobbelerilla.. siellä se pieni oli ihan kunnossa<3
tiitu ja pieni kultakimpale rv14+1 (niin eilen taas poskui viikot)
Näkeekö joku muukin paljon painajaisia? Mä olen nyt kahtena yönä nähnyt kaikkee hirvittävää mutta viimeyö oli ihan kauhea.. Näin unta että menin kotona vessaan ja pyyhkiessä tuli ihan tummanpunaista verta ja paljon.. sitten nousin ylös ja tunsin että jotain tulee nyt ja meidän pieni tippui vessanpönttöön.. se oli jotain niin kauheeta.. ONNEKS SE OLI UNI VAIN!!! mutta se oli niin kauheeta ja niin todellinen..
Oli pakko kuunnella aamulla sit sydänäänet dobbelerilla.. siellä se pieni oli ihan kunnossa<3
tiitu ja pieni kultakimpale rv14+1 (niin eilen taas poskui viikot)
Onneksi tiitu oli vain painajainen :hug: Kai ne pelot sieltä alitajunnasta työstää ajatuksia yöllä paremmin.
Mulla on nyt jo alkanut tulla näitä "sukkapuikkovihlaisuja" eli äkillisiä vihlaisuja emättimeen ja peräsuolen suuntaan. Kahdessa edellisessä raskaudessa alkoivat vasta 20+ jälkeen. Ei kivoja kun sattuvat enkä ihan tarkalleen tiedä mistä johtuvat??? Liitoskipuja varmaan. Toivottavasti eivät tarkoita että kohdunsuulla tapahtuu jotain.. Ei ne kyllä aikaisemminkaan mitään ole saanut aikaiseksi ja olen siinä uskossa ollut että liittyvät kudosten venymisiin tms.
Onko kellään muulla ollut näitä?
Mulla on nyt jo alkanut tulla näitä "sukkapuikkovihlaisuja" eli äkillisiä vihlaisuja emättimeen ja peräsuolen suuntaan. Kahdessa edellisessä raskaudessa alkoivat vasta 20+ jälkeen. Ei kivoja kun sattuvat enkä ihan tarkalleen tiedä mistä johtuvat??? Liitoskipuja varmaan. Toivottavasti eivät tarkoita että kohdunsuulla tapahtuu jotain.. Ei ne kyllä aikaisemminkaan mitään ole saanut aikaiseksi ja olen siinä uskossa ollut että liittyvät kudosten venymisiin tms.
Onko kellään muulla ollut näitä?
Niin onneks oli vain unta.. !
Mitä tarkoitat sukkapuikkovihlasuilla?
Mulla on vain välillä vihlomista eri kohdissa masua, ja sitten on sellasta ärsyttävää jomotusta tonne emätimensuuntaan.. en tiiä oikee mistä se tulee se jomotus.. selalsta pientä vain.. ja ei kestä kauan..
En tiiä yhtään mikä on normaalia ja mikä ei kun ei oo mikään raskaus mennyt näin pitkälle.
tiitu ja kultakimpale rv14+1
Mitä tarkoitat sukkapuikkovihlasuilla?
Mulla on vain välillä vihlomista eri kohdissa masua, ja sitten on sellasta ärsyttävää jomotusta tonne emätimensuuntaan.. en tiiä oikee mistä se tulee se jomotus.. selalsta pientä vain.. ja ei kestä kauan..
En tiiä yhtään mikä on normaalia ja mikä ei kun ei oo mikään raskaus mennyt näin pitkälle.
tiitu ja kultakimpale rv14+1
Normaaliin raskauteen kuuluu melko monenlaista jomotusta ja kolotusta eri vaiheissa. Tai ainakin minulla oli näin edellisellä kerralla. Minulla ei vielä noita sukkapuikkovihlasuja ole näkynyt, mutta edellisellä kerralla niitä oli ihan reilusta. Minulla eivät kuitenkaan liitoskipuja olleet, vaan ilmeisesti alaosaston juttuja. Vaarattomia, mutta inhottavan tuntuisia.
Tuntuu niin vaikealta, kun mitään ei jaksais tehä. Mihinkään ei oo kiinnostusta eikä intoa. Ihan kummallista. Väsyttää niin älyttömästi koko ajan, et hulluksi kohta tuun. |O Neljän pienen kans (tai no onhan tuo vanhin jo 8v) ei hirveesti joutas lusmuileen. Mieskin tuossa puhu, et oottaa et sais pian takas sen "entisen" vaimonsa, joka jakso jotakin tehäkin. :snotty: :saint: No ei auta. Ehkä tämä helpottaa muutaman viikon päästä.
Se tässä kummastuttaa, kun ei oo edes käsitöihin intoa, ei ompeluun tai neulomiseenkaan, mitkä on mulle aina olleet niitä henkireikiä.
Ihanaa, kohta syömään pitsaa. Tytöt innostu tekemään ja tuolla kattavat nyt pöytää. :heart: Yllättävästi se onnistu noilta 8v ja 5v:ltä, kun oli valmiit pohjat. 2v poika meinas olla vähän turhankin avulias.
Viikkoja 10+3 mut vähenee todennäköisesti vielä ultrassa.
Se tässä kummastuttaa, kun ei oo edes käsitöihin intoa, ei ompeluun tai neulomiseenkaan, mitkä on mulle aina olleet niitä henkireikiä.
Ihanaa, kohta syömään pitsaa. Tytöt innostu tekemään ja tuolla kattavat nyt pöytää. :heart: Yllättävästi se onnistu noilta 8v ja 5v:ltä, kun oli valmiit pohjat. 2v poika meinas olla vähän turhankin avulias.
Viikkoja 10+3 mut vähenee todennäköisesti vielä ultrassa.
Mä en tiedä miksi mä olen alkanut ns pelkäämään synnytystä.. johtuuko se siitä että se on hyppytuntemattomaan.. vai siitä että maaliskuun km lääkkellisen tyhjennyksen takia tuli verta niiin paljon että pelkään että joudun kokemaan saman..
Pelkään sitä että repeän pahasti.. pelkään myös jälkivuotoa.. EHkä johtuu siitä että en tiiä noista vuodoista mitään.. mulla tosiaan jäi ehkä pieni tarauma tosta maaliskuun km vuodosta.. en enään koskaan halua nähä niin paljon verta.. anteeksi purkaus.. jospa joku osaa kertoa mulle täällä vähän.. <3
Pelkään sitä että repeän pahasti.. pelkään myös jälkivuotoa.. EHkä johtuu siitä että en tiiä noista vuodoista mitään.. mulla tosiaan jäi ehkä pieni tarauma tosta maaliskuun km vuodosta.. en enään koskaan halua nähä niin paljon verta.. anteeksi purkaus.. jospa joku osaa kertoa mulle täällä vähän.. <3
Väsymys vaivaa täälläkin. Meinaan sammun ihan miten sattuu. Usein tulee nukuttua päikkärit lapsen kanssa ja siltikin meinaan nukahtaa aikaisin illalla. 2-vuotias kaipaisi toimintaa ja sitä yritän parhaani mukaan tarjota, mutta voi tauti miten kokonaisvaltaista tämä väsymys nykyään onkin! |O Haukottelen koko ajan ja aina tilaisuuden tullen vajoan vaakatasoon. Lapsikin jo ehdottelee että olisiko äiti kipeä kun niin kurjalta näyttää... Toivottavasti tämä loppuu muutaman viikon päästä ja pääsen tällä kertaa todella nauttimaan keskikolmanneksesta täysin rinnoin, energiaa pursuten!
Donu ja Pikkuinen 10+5
Toivottavasti tämä loppuu muutaman viikon päästä ja pääsen tällä kertaa todella nauttimaan keskikolmanneksesta täysin rinnoin, energiaa pursuten! Donu ja Pikkuinen 10+5
Jälkivuoto vastas mulla lähinnä runsaita menkkoja ensin muutaman päivän ajan. Sit väheni reilusti ja kesti muutaman viikon muuttuen lähinnä ruskehtavaksi. Ei siis mitään älytöntä vuotoa ollu kuin alussa vähän aikaa reilummin. Pärjäs hyvin sen kanssa.
Synnytyksen aikaista verenvuotoa ei onneksi ite kauheesti näe.
Keskenmenojen yhteydessähän saattaa vuotaa tosi paljon, et en ihmettele, jos on jääny kammoa. :hug:
Synnytyksen aikaista verenvuotoa ei onneksi ite kauheesti näe.
Keskenmenojen yhteydessähän saattaa vuotaa tosi paljon, et en ihmettele, jos on jääny kammoa. :hug:
Jälkivuotoa ei kannata pelätä. Se kestää monta päivää, mutta esim minulla vain ensimmäiset päivät vuoto oli todella runsasta. Sitten alkoi vähentyä selvästi ja muistuttaa tavallista kuukautisvuotoa. Osastolla ollessa "seurasivat" vuodon määrää ja millaista se oli. Olisivat varmasti puuttuneet asiaan, jos jotain epätavallista olisivat huomanneet. Myös neuvolan terveydenhoitajan kanssa asiaa käytiin läpi kun tuli käymään kotona synnytyksen jälkeen.Alkuperäinen kirjoittaja tiitu87:
Repeämiseen voi joidenkin mielestä vaikuttaa venyttelemällä ja öljyämällä välilihan aluetta loppuraskauden aikana. Tiedä sitten miten tehokkaita konsteja ne oikeasti ovat, mutta öljyäminen oli itsellä käytössä ja yllättävän pienet repeämät tuli. Vain muutama tikki tarvittiin. Syntyvä vauva on niin suuri palkinto, että repeämistä ei juurikaan tullut ajateltua sillä hetkellä. Tikkaaminenkin tapahtui huomaamatta. Minun käsitykseni pahat repeämät ovat loppujen lopuksi harvinaisia ja niistäkin suurin osa paranee ajallaan ihan hyvin. Voi viedä pitkän aikaa, mutta paranee kuitenkin. Näin ainakin lähipiirissä on ollut.
Synnyttämisen jännittäminen on sekin asia, johon varmaankin jokainen odottaja törmää jossain vaiheessa. Varsinkin ensimmäistä odottaessa kun ei ole käsitystä millaista ylipäätään on olla viimeisillään raskaana ei tiedä miten voimakas tarve voi ihmisellä ollakaan päästä synnyttämään! Todennäköisesti olo on meillä jokaisella loppumetreillä melko kypsä (ei toki kaikilla, moneen junaanhan meitä riittää ) . Keho viestittää, että lapsen olisi aika tulla pihalle ja se valmistaa pääkoppaakin tulevaan. Kipu kuuluu synnyttämiseen, mutta siinäkin on eroja miten sen kokee. Toista kipu ei tunnu missään vaiheessa kamalalta ja toisille sopivan asennon ja kivunlievityksen löytyminen voi olla haasteellisempaa. Minusta synnytyslopua ei voi verrata mihinkään muuhun kipuun, mutta sillä on tarkoitus ja siksi sitä on jollain tapaa helpompaa kestää. Hyviä kivunlievityskeinoja on tänä päivänä paljon ja niistä kannattaa infota myös miestä, jotta osaa ehdottaa/muistuttaa vaihtoehdoista (esim. asennosta, mahdollisista lääkkeellisistä toiveista).
Toivottavasti rauhoitti mieltä edes hiukan tai ei ainakaan lisännyt pelkoa! :hug:
Tiitu Mä pelkäsin kans tota jälkivuotoo, mut pari päivää vaan se oli sellasta runsasta ja väheni sit aika reilusti. Noin 3 viikkoo sitä kesti, ja siihen kyl tottu aika nopsaan.
Haluatteko muuten nähdä synnytyksen jälkeen istukan?
Mä en viimeks halunnut, mut nyt sanoin miehelle, että nyt kyllä haluan nähdä ihan mielenkiinnosta, vaik se varmaan aika ällön näkönen onkin..
Ja oletteko tai meinaatteko nyt tehdä ns. synnytyssunnitelman?
Mä jostain viime raskaudessa luin, että sellanen ois hyvä, ja aattelinkin sit et oonko "huono" odottaja, kun en sellaista tehny..? Mut sit salissa kun kätilö kysyi, et onko toiveita ja sanoin et ei, niin se itse sit ehdotti mm. ilokaasua. Enkä siis aio kyllä nytkään mitenkään suunnitella. Muuta kun että epiduraalia en halua tälläkään kertaa. Synnytys saa mennä ihan omalla painollaan
Katyana & Väpä <3 10+2
Haluatteko muuten nähdä synnytyksen jälkeen istukan?
Mä en viimeks halunnut, mut nyt sanoin miehelle, että nyt kyllä haluan nähdä ihan mielenkiinnosta, vaik se varmaan aika ällön näkönen onkin..
Ja oletteko tai meinaatteko nyt tehdä ns. synnytyssunnitelman?
Mä jostain viime raskaudessa luin, että sellanen ois hyvä, ja aattelinkin sit et oonko "huono" odottaja, kun en sellaista tehny..? Mut sit salissa kun kätilö kysyi, et onko toiveita ja sanoin et ei, niin se itse sit ehdotti mm. ilokaasua. Enkä siis aio kyllä nytkään mitenkään suunnitella. Muuta kun että epiduraalia en halua tälläkään kertaa. Synnytys saa mennä ihan omalla painollaan
Katyana & Väpä <3 10+2
Mies synnytykseen ehdottomasti, ei puhettakaan että ei tulisi!!! Vaikka sille tulee aina vähän avuton olo, niin mä tarviin sen mukaan vaan olemaan hiljaisena tukena!
Sapfo mä en kyllä liitä liitoskipuihin mitään vihlomisia, ja nehän tuntuu niissä luissa - lonkissa, häpyluussa, jossain siellä alhaalla. Eikä se ole sellaista viiltelyä, vaan yleensä liittyy liikkeeseen: joko liikkuessa/kävellessä joku tietty askeleen kohta, tai sohvalta/sängyltä ylös kammetessa jne. Tuollaista viiltävää kipua peräsuolen puolella on mulla ollut raskausaikoina joskus (onneksi harvoin) ilmavaivoista. Ja siis se on ollut todella kipeää viiltelyä :$ Yleensä kyllä tulevat ihan kivuitta pois Sitten taas loppuraskaudessa on ollut kohdunkaulalla sellaista tuikkimista, minkä tulkitsen kypsymiseksi, mutta sen olen paikantanut tosiaan kohdunkaulalle eikä sekään ole ollut mitenkään kovaa eikä pitkäkestoista, vaan tosiaan sellaista tuikkimis-pistoa.
tiitu normaalissa synnytyksessä ei yleensä tule paljoakaan verta. Itselläni esim. ei verta ole tullut lapsen syntymästä juuri ollenkaan, vasta sitten istukan irtoaminen on tehnyt vuotoa, mutta ei sekään pahasti. Eikä se jälkivuotokaan nyt niin järkkyä ole :wave: Tietysti vaihtelee ihmisestä toiseen, mutta itselläni on ollut melkolailla menkkatyylistä vuotoa, mitä nyt alkuun sairaalassa tullut vähän enemmän ehkä? Ja repeämät sitten... tärkeintä on ehkä synnytyksessä muistaa, että rentoutuu, eikä jännitä sitä kipua vastaan! Jos hirveenä jäkittää ja jännittää, niin myös paikat repeää helpommin. Ja siinä vaiheessa kun vauvan pää on puoliksi syntynyt, se on yleensä se kiristävin ja ahdistavin hetki, mutta silloin ei saa rynniä ja puskea, vaan pitää malttaa puhallella ja antaa sen vauvan venyttää se tiensä - muutoin taas repeää, jos liian rytäkällä ponnistaa siinä vaiheessa. Tällaisia vinkkejä kolme kertaa täysaikaisen synnyttäneenä. Ehkä vähän etuajassa... mutta kun nyt tuli puheeksi
Mun synnytyssuunnitelma tai paremminkin toiveet synnytykseen on kohdunkaulanpuudutus ja jakkaraponnistus, nämä olen hyviksi todennut ja toivon mukaan saan ne tälläkin kertaa!
stoppis ja OivaIines 12+4
Sapfo mä en kyllä liitä liitoskipuihin mitään vihlomisia, ja nehän tuntuu niissä luissa - lonkissa, häpyluussa, jossain siellä alhaalla. Eikä se ole sellaista viiltelyä, vaan yleensä liittyy liikkeeseen: joko liikkuessa/kävellessä joku tietty askeleen kohta, tai sohvalta/sängyltä ylös kammetessa jne. Tuollaista viiltävää kipua peräsuolen puolella on mulla ollut raskausaikoina joskus (onneksi harvoin) ilmavaivoista. Ja siis se on ollut todella kipeää viiltelyä :$ Yleensä kyllä tulevat ihan kivuitta pois
Sitten taas loppuraskaudessa on ollut kohdunkaulalla sellaista tuikkimista, minkä tulkitsen kypsymiseksi, mutta sen olen paikantanut tosiaan kohdunkaulalle eikä sekään ole ollut mitenkään kovaa eikä pitkäkestoista, vaan tosiaan sellaista tuikkimis-pistoa.tiitu normaalissa synnytyksessä ei yleensä tule paljoakaan verta. Itselläni esim. ei verta ole tullut lapsen syntymästä juuri ollenkaan, vasta sitten istukan irtoaminen on tehnyt vuotoa, mutta ei sekään pahasti. Eikä se jälkivuotokaan nyt niin järkkyä ole :wave: Tietysti vaihtelee ihmisestä toiseen, mutta itselläni on ollut melkolailla menkkatyylistä vuotoa, mitä nyt alkuun sairaalassa tullut vähän enemmän ehkä? Ja repeämät sitten... tärkeintä on ehkä synnytyksessä muistaa, että rentoutuu, eikä jännitä sitä kipua vastaan! Jos hirveenä jäkittää ja jännittää, niin myös paikat repeää helpommin. Ja siinä vaiheessa kun vauvan pää on puoliksi syntynyt, se on yleensä se kiristävin ja ahdistavin hetki, mutta silloin ei saa rynniä ja puskea, vaan pitää malttaa puhallella ja antaa sen vauvan venyttää se tiensä - muutoin taas repeää, jos liian rytäkällä ponnistaa siinä vaiheessa. Tällaisia vinkkejä kolme kertaa täysaikaisen synnyttäneenä. Ehkä vähän etuajassa... mutta kun nyt tuli puheeksi
Mun synnytyssuunnitelma tai paremminkin toiveet synnytykseen on kohdunkaulanpuudutus ja jakkaraponnistus, nämä olen hyviksi todennut ja toivon mukaan saan ne tälläkin kertaa!
stoppis ja OivaIines 12+4
Huh huh, leivoin juuri kaksi täytekakun pohjaa, pellillisen mokkapaloja ja lähes 100kpl minilihapullia. Tiistaina on siis esikoisen 2v. synttärit ja niitä varten tässä jo kokkailen etukäteen. Tosin synttäreitä vietetään vasta ensi vkl, mutta laitan nuo pakkaseen odottamaan. Nyt olenkin sitten ihan loppu! Pienestä sitä raskaana oleva väsyy.
Joku kirjoitteli välilihan öljyämisestä. Minä öljysin välilihaa esikoisen aikaan suunnilleen raskauden puolivälistä saakka. Olin kans kuullut siskoltani, että se todella auttaisi. No, itselläni se ei auttanut, mutta monilla siitä on varmasti apua! Samoin olen kuullut olevan mahan öljyämisestä esim. ceridalilla apua raskausarpien ennaltaehkäisyssä.
Verenvuodosta synnytyksessä. Sitä on turha pelätä, sillä sitähän ei itse yleensä näe - ainakaan, jos synnyttää makuultaan. Kätilö pesi ainakin minulta paikkojani siinä, kun makasin ja loput lähti sitten suihkussa. Minä tosin menetin sitä verta 50% enemmän kuin normaalissa synnytyksessä, mutta siltikään ei tainnut pisaraakaan nähdä ennen kuin sitten, kun sain lisäverta.
Jälkivuodosta. Minulla oli sairaalassaoloajan (olin viikon) melko runsasta jälkivuotoa ja mukana tuli joitain hyytymiä. Sairaalassahan oli tarjolla sellaisia todella isoja vaippoja, joita ainakin minun piti laittaa kaksi kerrallaan silleen peräkkäin. En muuten ollut varmaan koskaan aiemmin nähnyt niin isoja vaippoja. :kieh: Kotona sitten käytin muistaakseni niitä pidempiä siivellisiä yövaippoja. Alkuun vuoto oli kuukautismaista muuttuen lopulta ruskehtavaksi. Kaiken kaikkiaan mulla kesti jälkivuoto kuutisen viikkoa.
Oysissa tehtiin ns. synnytyssuunnitelma siihen esitietolomakkeeseen, joka annettiin sairaalaan, jos oikein muistan. Siinä toivoin mm. ammetta, akvarakkuloita ja toivoin, ettei epparia tehtäisi. No, ammeeseen en päässyt, akvarakkuloita en kokeillut ja eppari tehtiin. Eli synnytyksen voi tietty halutessaan suunnitella ja tottakai kannattaa hieman etukäteen pohtia, mitä puudutuksia tai kivunlievitystä mahdollisesti haluaa, mutta pitää kuitenkin muistaa, ettei synnytystä voi kuitenkaan yleensä viime kädessä ihan täysin suunnitella.
Mä just mietin, että ollaanko me uudelleen synnyttäjät pelästytetty esikoistaan odottavat jo kokonaan näillä meidän osin aika epämukavillakin synnytyskertomuksilla... Toivottavasti näin ei ole! Suurin osa synnytyksistä kuitenkin menee ihan omalla painollaan ilman komplikaatioita!!
Nyt lepäämään sohvalle hetkeksi. Pitää pyytää, jospa mies hiukan hieroisi väsynyttä vaimoaan.
Piipa rv 11+4
Joku kirjoitteli välilihan öljyämisestä. Minä öljysin välilihaa esikoisen aikaan suunnilleen raskauden puolivälistä saakka. Olin kans kuullut siskoltani, että se todella auttaisi. No, itselläni se ei auttanut, mutta monilla siitä on varmasti apua! Samoin olen kuullut olevan mahan öljyämisestä esim. ceridalilla apua raskausarpien ennaltaehkäisyssä.
Verenvuodosta synnytyksessä. Sitä on turha pelätä, sillä sitähän ei itse yleensä näe - ainakaan, jos synnyttää makuultaan. Kätilö pesi ainakin minulta paikkojani siinä, kun makasin ja loput lähti sitten suihkussa. Minä tosin menetin sitä verta 50% enemmän kuin normaalissa synnytyksessä, mutta siltikään ei tainnut pisaraakaan nähdä ennen kuin sitten, kun sain lisäverta.
Jälkivuodosta. Minulla oli sairaalassaoloajan (olin viikon) melko runsasta jälkivuotoa ja mukana tuli joitain hyytymiä. Sairaalassahan oli tarjolla sellaisia todella isoja vaippoja, joita ainakin minun piti laittaa kaksi kerrallaan silleen peräkkäin. En muuten ollut varmaan koskaan aiemmin nähnyt niin isoja vaippoja. :kieh: Kotona sitten käytin muistaakseni niitä pidempiä siivellisiä yövaippoja. Alkuun vuoto oli kuukautismaista muuttuen lopulta ruskehtavaksi. Kaiken kaikkiaan mulla kesti jälkivuoto kuutisen viikkoa.
Oysissa tehtiin ns. synnytyssuunnitelma siihen esitietolomakkeeseen, joka annettiin sairaalaan, jos oikein muistan. Siinä toivoin mm. ammetta, akvarakkuloita ja toivoin, ettei epparia tehtäisi. No, ammeeseen en päässyt, akvarakkuloita en kokeillut ja eppari tehtiin.
Eli synnytyksen voi tietty halutessaan suunnitella ja tottakai kannattaa hieman etukäteen pohtia, mitä puudutuksia tai kivunlievitystä mahdollisesti haluaa, mutta pitää kuitenkin muistaa, ettei synnytystä voi kuitenkaan yleensä viime kädessä ihan täysin suunnitella. Mä just mietin, että ollaanko me uudelleen synnyttäjät pelästytetty esikoistaan odottavat jo kokonaan näillä meidän osin aika epämukavillakin synnytyskertomuksilla...
Toivottavasti näin ei ole! Suurin osa synnytyksistä kuitenkin menee ihan omalla painollaan ilman komplikaatioita!!Nyt lepäämään sohvalle hetkeksi. Pitää pyytää, jospa mies hiukan hieroisi väsynyttä vaimoaan.
Piipa rv 11+4
ÄITIYSRAHOISTA/VANHEMPAINRAHOISTA kysyttävää
Vaikka minun ei pitänyt miettiä kevättä ennen, kuin 20 viikkoa täynnä, mutta näköjään...
Eli kävin KELAn sivuilla laskureissa. Ja hämmästyin, kun äitiysrahan 2 ekaa kuukautta oli päiväraha selvästi isompi ja vanhempainrahan alussa myös vähän aikaa jonkun verran isompi. En muista, että 4v sitten olisi ollut eri aikoina arilaisia tuloja. Onko se muuttunut tai muistanko väärin?
Vaikka minun ei pitänyt miettiä kevättä ennen, kuin 20 viikkoa täynnä, mutta näköjään...
Eli kävin KELAn sivuilla laskureissa. Ja hämmästyin, kun äitiysrahan 2 ekaa kuukautta oli päiväraha selvästi isompi ja vanhempainrahan alussa myös vähän aikaa jonkun verran isompi. En muista, että 4v sitten olisi ollut eri aikoina arilaisia tuloja. Onko se muuttunut tai muistanko väärin?
Huomenta!
Täälläpä olikin juttua synnytyksestä...Ja vuodoista.
Mä en halua kertoo niin että säikähtyttäis, mutta mulla kyllä sitä verta tuli, vaikka oli ihan normaali synnytys ja kätilö siinä pesikin, mutta kun nousin suihkuun synnytyksen jälkeen, niin sitä verta kyllä tuli niin että valui jalkoja pitkin. Mutta paha se ei ollut.
Jälkivuoto tais kestää vajaa nelisen viikkoa ja samanlaista kun muillakin, alussa vähän runsaampaa ja sit lopussa enää rusehtavaa vuotoa.
Sen verran vinkkinä voin antaa ensikertalaisille, että ei kannate jännittää etukäteen kovin paljon synnytystä, eikä suunnitella sitä, vaan menee sinne synnytykseen sillä mielellä että ottaa vastaan sen mitä tulee, koska en usko että mitään synnytystä voi etukäteen ennustaa. Sen verran voi miettiä ja keskustella että haluaako synnyttää luomuna, vai mitä eri kivunlievityksiä ottaa vastaan. Mä menin synnyttään niin että mulla oli 2 asiaa mitä toivoin, toivoin ammetta ja että saan epiduraalin heti kun mahdollista.
Ja aion yrittää selvitä nyt ilman epiduraalia, mutta jos vähänkään menee samaa luokkaa kuin esikoiselta, niin otan sen heti kun mahdollista. Koska ilman epiduraalin tuomaa lepohetkeä, en varmasti olis jaksanu enää ponnistaa kun synnytys kesti niin pitkään.
Täällä tänä aamuna ehkä enemmän etomista entä eilen, mutta kahvi kyllä maistuu. Mun moka oli eilen, ku ostin uusimman vauva-lehden niin luin siitä juttua kohtu kuolemasta, niin enköhän sitten heränny keskellä yötä uneen ja varmuuteen siitä et nyt se vauva on kuollu....
En uskalla edes ottaa doppleria esille jos en saakaan ääniä kuulumaan...Eilen kuulu kun kokeilin hetken aikaa, mutta se nyytti sieltä karkas alta pois. =)
Huomennahan mulla onkin sit se neuvola, vihdoin ja viimein!!!Toivottavasti siellä vaan on kaikki hyvin...
Niin ja kuvaan on astunu närästys ja renniestä tullu mun uus paras kaveri....Esikoista odottaessa mulla ei ollu mitään närästystä, ei pahoinvointia, kaikki oli oikeestaan hienosti, niin tässä nyt on sitten kaikki mahdolliset.
Onko täällä muuten ketään muuta jolla tulee lapsille yhtä iso ero ku meillä? Meillähän poika täyttää 6 vuotta heinäkuussa kun tää piipero syntyy huhti/toukokuussa. Et muutamaa kuukautta vajaa 6 vuotta tulee ikä eroa. Tosin, mehän ollaan yritetty lasta siitä asti ku esikoinen oli 2....
Voi kun siellä nyt ois kaikki kunnossa.....mä lopetan lukemisen kaikista jutuista missä vauva kuolee....
buam 9+4
Täälläpä olikin juttua synnytyksestä...Ja vuodoista.
Mä en halua kertoo niin että säikähtyttäis, mutta mulla kyllä sitä verta tuli, vaikka oli ihan normaali synnytys ja kätilö siinä pesikin, mutta kun nousin suihkuun synnytyksen jälkeen, niin sitä verta kyllä tuli niin että valui jalkoja pitkin. Mutta paha se ei ollut.
Jälkivuoto tais kestää vajaa nelisen viikkoa ja samanlaista kun muillakin, alussa vähän runsaampaa ja sit lopussa enää rusehtavaa vuotoa.
Sen verran vinkkinä voin antaa ensikertalaisille, että ei kannate jännittää etukäteen kovin paljon synnytystä, eikä suunnitella sitä, vaan menee sinne synnytykseen sillä mielellä että ottaa vastaan sen mitä tulee, koska en usko että mitään synnytystä voi etukäteen ennustaa. Sen verran voi miettiä ja keskustella että haluaako synnyttää luomuna, vai mitä eri kivunlievityksiä ottaa vastaan. Mä menin synnyttään niin että mulla oli 2 asiaa mitä toivoin, toivoin ammetta ja että saan epiduraalin heti kun mahdollista.
Ja aion yrittää selvitä nyt ilman epiduraalia, mutta jos vähänkään menee samaa luokkaa kuin esikoiselta, niin otan sen heti kun mahdollista. Koska ilman epiduraalin tuomaa lepohetkeä, en varmasti olis jaksanu enää ponnistaa kun synnytys kesti niin pitkään.
Täällä tänä aamuna ehkä enemmän etomista entä eilen, mutta kahvi kyllä maistuu. Mun moka oli eilen, ku ostin uusimman vauva-lehden niin luin siitä juttua kohtu kuolemasta, niin enköhän sitten heränny keskellä yötä uneen ja varmuuteen siitä et nyt se vauva on kuollu....
En uskalla edes ottaa doppleria esille jos en saakaan ääniä kuulumaan...Eilen kuulu kun kokeilin hetken aikaa, mutta se nyytti sieltä karkas alta pois. =)
Huomennahan mulla onkin sit se neuvola, vihdoin ja viimein!!!Toivottavasti siellä vaan on kaikki hyvin...
Niin ja kuvaan on astunu närästys ja renniestä tullu mun uus paras kaveri....Esikoista odottaessa mulla ei ollu mitään närästystä, ei pahoinvointia, kaikki oli oikeestaan hienosti, niin tässä nyt on sitten kaikki mahdolliset.
Onko täällä muuten ketään muuta jolla tulee lapsille yhtä iso ero ku meillä? Meillähän poika täyttää 6 vuotta heinäkuussa kun tää piipero syntyy huhti/toukokuussa. Et muutamaa kuukautta vajaa 6 vuotta tulee ikä eroa. Tosin, mehän ollaan yritetty lasta siitä asti ku esikoinen oli 2....
Voi kun siellä nyt ois kaikki kunnossa.....mä lopetan lukemisen kaikista jutuista missä vauva kuolee....
buam 9+4
Minä sanon ei istukan näkemiselle :x Aiheuttaisi varmasti enemmän vahinkoa mun herkälle mielelleni.
Stoppis - jotkut sanoo niitä liitoskivuiksi. En mä tiedä mitä ne on. Jotkut sanoo myös että emättimeen kohdistuvat aiheuttavat muutoksia kohdunkaulan suunnalla. Joillekinhan paikat alkaa pehmenemään aikaisemmin mutta mulla ne ei ole ikinä aiheuttaneet mitään vakavaa harmia. Ovat vain kivuliaita.
Stoppis - jotkut sanoo niitä liitoskivuiksi. En mä tiedä mitä ne on. Jotkut sanoo myös että emättimeen kohdistuvat aiheuttavat muutoksia kohdunkaulan suunnalla. Joillekinhan paikat alkaa pehmenemään aikaisemmin mutta mulla ne ei ole ikinä aiheuttaneet mitään vakavaa harmia. Ovat vain kivuliaita.