***HUHTIKUISET Syyskuuhun***

Valkovuoto on lisääntynyt mullakin. Pikkarinsuojat päivittäin käytössä.

Synnytystä en oo kauheesti vielä miettiny. Onneksi esikoisen synnytyksestä jäi tosi positiiviset fiilikset, joten hyvillä mielin eteenpäin.

Nyt onkin sitten pitkä tauko ennen seuraavaa neuvolaa. 2.11. vasta eli melkein kuus viikkoa ilman mitään välietappeja. No tokihan tässä muutaman viikon päästä voi ruveta kuvittelemaan tunnistavansa vauvan liikkeitä ja masua pitää kasvatella sillä välin.

manteli ja Sulo 12+0 *POKS* ruvetaan olemaan "turvallisilla vesillä"

 

täällä myös 'pala kurkussa' tunnetta, iltasin enemmän tätä olen havainnut.

 

Hap Ei ole taaksepäin kallistunut kohtu.. neuvolanlääkäri sen totesi toissapäivänä.. siellä kyllä sanoin että mahakipua on kun kysy että onko.. vuotoa ei ole ollut..
Ehkäpä se tästä...

Ensimmäinen yö moneen viikkoon kun ei tarvinnut käydä vessassa yöllä!! kävin kahdentoista jälkeen ja seuraavan kerran vasta puoli yheksän maissa aamulla..
Viikon päästä on sitten ensimmäinen ultrakin <3

Jastu 10+5

 

valkovuotoa löytyy täältäkin, välillä mullakin keltasta, niinku oli jollain muullakin. Mutta vielä sen kanssa pärjää, mutta muistelisin et esikoiseltakin oli samaa.

Tuosta palan tunteesta kurkussa, täällä se on joka päiväistä ja joka hetkistä. Rennietä olen kokeillu kans, et jos johtuukin tuosta närästyksestä tää huonous, mut ei ainakaan auta mulla. Eikä mulla niinkään närästyksen tunnetta ole, enemmänkin sitä oksetuksen tunnetta.
Pian pitää lähtee ajamaan ouluun, eikä millääääään jaksais. Pitäis vielä olla suht skarppina siellä ku meen pojan koulun palaveriin.
huoh...
Kävin shoppailemassa tänään, ja piti hypistellä pikkusia vaatteita ja vaunuja, mutta mitään en ostanu, oon vannonu sen että vasta np-ultran jälkeen voin sitä harkita, mutta en tiiä ostanko vielä sittenkään.
Synnytykseen en muista oonko vastannu, mut osittain jännitän sitä, mut osittain en. Pojan synnytyksestä jäi ihan hyvä kuva ja se meni suht hyvin, vaikka kestikin pitkään. Ponnistusvaihetta pelkään eniten, se oli mulla aivan kauhee. Tai sellanen kuva mulle jäi siitä. Mut annan senki mennä taas omalla painollaan ja koitan olla sitä ressaamatta sen kummemmin.

Hei, muutes, tietääkö kukaan, et ku kissan sitä pissa-astiaahan ei sais tyhjentää raskaana ollessa, mut miten on marsujen häkki????Onks niissä se sama vaara ku kissan ulosteessa?

buam

 

Mua ei ole oikein närästänyt, joten ennemminkin yhdistän tuon palan tunteen siihen etovuuteen ja oksettavuuteen. Mä kokeilin nimittäin kans Rennietä, kun ajattelin että jos tää huono olo oliskin vaan närästystä, mutta ei ollut apua.

Googlailin äsken vähän tuosta palan tunteesta ja löysin joitain sivuja joissa oli keskustelua tuosta. Sekin saattaisi kadota tuossa viikon 16 kieppeillä. Sitä odotellessa koska ei tuokaan tunne kiva olo, jotenkin koko ajan on oksettava olo tuon palan tunteen takia.

Mä äsken mietin että jokohan kohta uskaltais käydä uimahallissa. Mulla on tosiaan nyt kohta 8 viikkoa takana liikkumattomuutta. Pari kertaa olen nyt pystynyt pienen kävelylenkin tekemään ilman ykäämistä. Aiemmin tuli aina puklu kun lähdin liikkeelle. Mitenkähän jos siellä uimahallissa sitten alkaakin etomaan, ei sekään kovin kivaa olis. Kaveri ainakin pitää pyytää mukaan jos iskee heikkous siellä pesutiloissa...

Mä oon alkanut syömään muuten herkkuja aika tavalla. Kaikki jälkkärit kyllä maistuis. Äskenkin kävin hakemassa köyhiä ritareita työpaikkaruokalasta, ai vitsit että ois maistunu vähän useampikin! Mutta onpa tuo paino vielä alle lähtöpainon joten vielä en kanna kamalasti huolta painoasiasta. Ja olihan se lähtöpainokin alipainon puolella joten annan itselleni nyt luvan syödä mikä maistuu...

Hapsiainen

 

Hei, juu uus verikoe otettiin tänään ja viikonpäästä voin kysellä tuloksia.. toivottavasti ovat nopeita siellä spr:llä kun ne kuulemma sen tutkii.
Mieheltä otettiin kans verikoe.. mä niin toivon että saatais vaa huokasta helpotuksesta viikonpäästä ja vihdoin alkaa nauttimaan tästä raskaudesta<3

tässä viellä masusta kuva. sormer on ihan turvonnut.. saa nähä millon joudun kaulakoruun laittamaan sormukset..

http://www.aijaa.com/v.php?i=4938573.png

tiitu ja pieni kultakimpale rv13+6

 

Heipsan pikaiseen..

Ultrakuulumisia siis täältäkin! Kaikki hyvin ja yksi pieni siellä möllötteli.. :heart: :heart:
La:kin pysyi, mitat vastasi viikkoja 12+3 (kortissa 11+6 ).
Taas meinas itku tulla sekä siinä ultratessa että sitten kun kävin labrassa jättää veriseulan, siellä oli ihan pieni jota piikitettiin ja reppana itki niiiiiin sydäntäsärkevästi.. :'( :heart:

Ultrannut kätilö vaan oli sitä mieltä että kyllä leikataan kun on kaksi alla.. Toki sanoi sitten että "niin sehän on kyllä lääkäri kun päättää sen sitten loppuraskaudessa.. " Muutenkin oli vähän jotenkin "outo" kätilö.. Ihmetteli lasten ikäeroa "niin minkäs ikäiset ne kaksoset nyt olikaan, mites tämä vauva.." Ihan kuin olisi halunnut lisätä onko vahinko..?
Sanoin vaan ilman kysymyistä että kuule meidän kaikki lapset on suunniteltuja ja hartaudella odotettuja. Muuttui sitten onneksi suhtautuminen.

Valkkarista on teillä ollut juttua, tuttua on.. Mulla vaan siihen liitty se hiiva.. :$ :x
Onneksi alkaa helpottaa canestenilla.

Nyt lähtis ruuanlaittoon..

Jaksamisia kaikille!

 

*POKS* 10+0 Täällä päästiin jo kaks numeroisille viikoille!

Sapfo: Mitä sun synnytyksessä sit tapahtu, et oli niin kauhee kokemus? Jos saa kysyä..

Tiitulle :hug: Toivottavasti kaikki selviää! Ihana masu sulla jo! =)

Valkovuodosta Mulla se lisäänty jo ennen plussa testiä, ja siitä vähän arvelinkin voivani olla raskaana. Ei siis ollut mitään ihan hirveen runsasta, mut sen verran että sen huomasin ja siihen kiinnitin huomioo. Nyt ei oo enää muutamaan viikkoon ollu. Enkä oo kyllä joutunut suojiakaan käyttään, et sen verran vähäistä on kumminkin ollu.

).( Ei sitä mun vuotoo sit enempää taas tullu. Huh! Mut ehkä se oli vaan sellasta normaalia vuotoo.
Jei! Huomena se kauan odotettu päivä sitten vihdosta viimein koittaa -> NEUVOLA!
Nyt on taas ollu muutamana päivänä niin väsy, et on ollu pakko ottaa päikkäritkin. Mut onneks ei muita oireita oo!

Mistäs päin täällä muuten immeiset on? En muista onko tullut missään vaiheessa selville.. Itse oon Valkeakoskelta Tampereen vierestä.

Katyana & Väpä <3 10+0

 

Heips taas pitkästä aikaa.
En ole tainnut koko syyskuun pinoa lukea lainkaan :ashamed:

Olen ollut tosi kipeänä, ja olen vieläkin. Flunssa alkoi 7 viikkoa sitten ja paheni taas viikko sitten. Onneksi poika on terve.

Mulla oli np-ultra eilen ja vauveli vastasi viikkoja ja kaikki näkyi olevan hyvin
52 mm pitkä reipas kaveri siellä heitteli kuperkeikkoja.

Porissa on muuten nykyään 4D-ultra! Hiukan hieno laite. Saatiin kotiinkin 4D-kuva. Jo nyt np-ultrassa, joka muuten tehtiin vatsan päältä, nähtiin asioita joita usein katsotaan vasta rakenneultrassa.

Seuraava neuvola on muistaakseni 6.10 ja rakenneultra marraskuun lopulla.

Tuntui hassulta kun kätilö tuntui oikeasti järkyttyneeltä kun olen taas paksuna. Poikahan on vasta 6 kk

Bassets & Vauva II 12+2

 

uimahalliin lähtöä olen itsekkin suunnitellu, olis kiva päästä vähän liikkuun =)

tiitu ihana massukka jo! :heart:

Katyana hyvä et vuoto loppu, mullakaan ei ole tullu enää yhtään. eiköhän se harmitonta ollut, molemmilla =)
mä olen täältä pohjosempaa, ruotsin rajalta.

 

Ai niin, mulle voisi päivittää LA 6.4 =)

 

Katyana - juu saa kysyä =) Synnytys kesti 22 tuntia ja avautuminen oli hidasta ja hyvin kivuliasta. Kipulääkitys meni pieleen ja epiduraali tuli myöhässä. Repesin myös pahasti. Koin synnytyskivun erittäin voimakkaana heti ekoista suppareista lähtien enkä kokenut saavani apua. En osannut ollenkaan, siis ollenkaan, suhtautua rentoutuneesti koko kipuun vaan jännitin hulluna jokaista supparia = ne myös tuntuivat näin kivuliaammilta. Lapsivedet menivät 10h ennen lapsen syntymää ja vesi oli vihreää eli vauva oli kakannut hädissään. Silti synnytystä ei nopeutettu millään muotoa vaikka yleensä tuo merkkaa että vauvalla on jokin hätä siellä. Pelkäsin vauvan puolesta. Synnytin Haikaranpesässä Kättärillä ja siellä suurin osa ajasta hoitui kätilöopiskelijoiden kanssa. Olisin tarvinnut kunnon kätilötätiä siihen auttamaan. Olin osastolla 3 päivää ja ihan riekaleina, henkisesti ja fyysisesti. En oikein ymmärtänyt mitä mulle oli tapahtunut, oli kuin olisin jollain lailla kuollut. Olin henkisesti ihan poissa ja isä joutui hoitamaan lasta. Minulle tuo kipu oli erittäin traumaattinen juttu vaikka ei kipukynnykseni mitenkään kauhean matala ole. Ilmeisesti mun paikkani aukesivat myös todella hitaasti ja kivut olivat myös sietämätöntä luokaa. Muistan kun ajattelin että haluan kuolla pois. Eli synnytys oli minulle ihan kauhea tapahtuma ja sairastuinkin sitten vakavaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen jota hoidettiin lääkkeillä.

Nuo tapahtumat ovat 3 vuoden päässä mutta silti epäilen pystynkö menemään uudelleen koskaan siihen tilanteeseen.

 

sapfo hui kuullostaa kyl tosi ikävältä :| toivottavasti tälläkertaa saisit mukavia synnytysmuistoja, niinku toivon tietenki meille jokaiselle =)
aika erikoista et sinua ei autettu, ei nopeutettu synnytystä ja huolehdittu et kipulääkkeet on kohdillaan..

 

Mä olen kovasti pettynyt kun niin monilla on ihania muistoja synnytyksestä. Monilla on kovia kipuja mutta silti he ovat olleet positiivisia ja pitivät kipuja siedettävinä. Jotenkin siellä salissa tuntui ettei pysty hallitsemaan tätä juttua, että on täysin muiden armoilla. Sitä vauvaa ei saa ulos sieltä, se tulee kun on valmis. Tämän tajuaminen oli järkytys mulle koska kipu oli niin valtavaa etten voinut kuin täristä. Olisi ollut edes 5h synnytys mutta 22 tuntia. Suurin avu olisi varmasti ollut kipulääkkeen jälkeen asenne. Mä olin asennoitunut etten selviä, tämä on kamalaa jne. Ja siis sitä se olikin sitten.

 

Minulla kans hiukan samanlainen kokemus synnytyksestä kuin Sapfolla.Synnytys kesti 37 tuntia ja juurikin tuon ÄLYTTÖMÄN hitaan avautumisvaiheen vuoksi. Taysissa sain jotakin kipupiikkiä kaksi kertaa ennen saliin pääsyä (saliin päästiin 5 tuntia ennen syntymää), mutta ne oli kyllä aivan yhtä tyhjän kanssa. En ymmärrä miksi minulle ei annettu avautumista nopeuttavaa lääkitystä?

Epiduraalinkin kun sai vasta kun olin tietyn verran auki.. se oli kyllä SUURI helpotus. Sain sen heti saliin päästyämme. Epiduraalin jälkeen ei ollut mitään ongelmia, paitsi että olin siinä 32 tunnin kohdilla jo turkasen väsynyt. Nukahdin kesken ponnistusvaiheen Kätilö ei ollut uskoa.. mutta siinä suppareiden välillä oli hyvää aikaa ottaa pienet torkkuset
Ponnistusvaihe sesti 55 minuuttia. 45 minuutin kohdalla kätilö alkoi ihmettelemään kun lapsi ei tule ulos ja päätti tarkastaa ultralla siinä vaiheessa muksun asennon ja avotarjonnassahan tuo oli tulossa, eli leuka ja nenukki pystyssä. Ensisynnyttäjän on kuulemma hankala saada avotajontaista lasta ponnistettua ja minä aloin olemaan niin poikki, että otettiin imukuppi avuksi. Siinä rytäkässä sain kolmannen asteen repeämät, mikä oli tietysti ikävä ja hitaasti parantuva juttu se..

Mutta kaikista traumaattisinta oli se pitkä avautumisvaihe. Hiukan on luottamuspulaa henkilökuntaa kohtaan, koska en mielestäni saanut siinä kohdin tarpeeksi apua ja minua "väsytettiin turhaan".

Katsotaan nyt miten tällä kertaa menee . Synnytyssalista tosiaan ei ole pahaa sanottavaa, kun lääkityksen sai kohdilleen, mutta se aika ennen sitä. :/

 

Katyana kyseli paikkakuntaa, me asutaan Pähkinärinteessä Vantaalla. :wave:

Liikunnasta ollut puhetta...Mulla on nyt viime päivinä tullut kamala hinku päästä ulos haukkamaan kunnolla happea. Tässä on nyt kolmisen viikkoa tullut oltua pääosin sisällä ja vaaka-tasossa. :ashamed: Uintia olen myös miettinyt.

 

Synnytyksestä on ollut juttua, kamalia kokemuksia joita ei kenellekään koskaan soisi! Olisiko kuitenkin mahdollista että sinulla Sapfo olisi tuo masennus nostanut päätään aikalailla jo ennen synnytystä ja se olisi vaikuttanut kokonaisuuteen...? En tiedä...

Ja tuosta avautumisvaiheen nopeuttamisesta, osastolla asialle ei juuri mitään voida ja ylipäätänsä keinot käsittääkseni on rajalliset. Tabletteja ei voida enää käyttää kun synnytys on käynnistynyt, tippa ja epiduraali kuuluvat synnytyssaliin ja päinvastoin pysäyttävät koko homman liian aikaisin annettuna, joten Panadol ja se piikki taitavat olla oikeastaan ainoat jäljelle jäävät...

Itsellä esikoisen kanssa käynnisteltiin yliaikaisena, synnytyssupistukset kestivät kaksi vuorokautta jonka jälkeen vauva ei enää jaksanut ja sydänäänet romahtivat ja mentiin hätäsectioon...

 

minulla synnytys kesti 8h ensisynnyttäjäksi, eli aika nopea. suppareilla alkoi ja puhkaistiin kalvot sairaalassa et lapsiveet sillo tulu ja sairaalassa kerettiin olla sen 3h ku neiti maailmassa vaikka ajattelin koko ajan et tässä menee varmaa ikuisuus ennen kui tyttö on maailmassa.

pelkoja ei jäänyt ja kätilöt mahtavia.joten odotan jo seuraavaa synnytystä et millainen tulee olemaan. mut supparit kivut oli kivuliaita sain ajoissa epidiuraalin joka auttoi ihanasti.

toivotaan et kaikilla sujuis hyvin mutta ei koskaan etukäteen voi tietää miten ne tulee sujumaan. mulla oli pientä masennusta mut lääkitystä ei tarvittu.

 

Synnytyksestä on ollut näköjään paljon puhetta. Itselläni synnytys käynnistettiin rv 39 raskausmyrkytyksen vuoksi, esikoinen syntyi sitten 39+2. Avautumisvaihe oli ihan ok: kipeä, tuskallinen yms., mutta kestin sen ilokaasun ja lopulta saamani epiduraalin avulla. Tosin epiduraali minulla oli vain 2h ajan.

Ponnistusvaihe oli puolestaan yksi helvetti, jota käsittelin päivittäin itkien varmaan vajaan vuoden ajan ja edelleenkin päivittäin. Minkäpä sille tosiaan voi, kun vauva ei vaan meinaa mahtua tulemaan: tyttö jäi kiinni sekä kohdunsuulle että emättimen aukolle sekä päästä, olkapäistä että vyötäröstä.

Jälkikäteen kätilö sanoikin, että oli todella tiukkaa tavaraa, että vauva saatiin ulos. Ja se saatiin ulos siis ISON (syvä ja pitkä ) epparin ja emättimen repeämisen jälkeen. Lisäksi menetin verta paljon ja sain pari pussia lisäverta, tosin vasta 1,5vrk synnytyksen jälkeen.

Kaiken kaikkiaan jäi ihan kammottava pelko tuota ponnistusvaihetta kohtaan. Jos yhtään epäillään lapsen olevan paljoa isompi kuin 3kg, en ala synnyttää vauvaa alakautta. En halua uudestaan sellaista epparia ja repeämää, jotka lisäksi vielä tulehtuivat pariin otteeseen, jonka vuoksi söin kuukauden putkeen antibiootteja.

Vauvan sydänäänet olivat tosiaan 60, ja lääkäri oli tulossa imukupin kanssa, mutta sain juuri ja juuri puserrettua vauvan ulos. Tosin vauva kärsi hapenpuutteesta, lievästä onneksi.

Nyt olen siis menossa synnytyspelkopolille ja katsotaan, mitä tuleman pitää...

 

Aika monella tuntuu olevan takana raju synnytys. Enkä kyllä yhtään ihmettele jos sellaisesta toipuminen on ollut haastavaa myös psyykkisesti. Vaikka esikoisen synnytys menikin ihan hyvin, kyllä ponnistusvaihe oli hankala. Ressukalla oli pitkään tulipunaiset silmät kun oli verenpurkaumia molemmissa silmissä. Se kenties kertoo jotain siitä miten tiukkaa teki... Yllättävää kyllä en revennyt pahasti, mutta meinasi toivo loppua kesken kun tuntui ettei lapsi vaan mahdu ulos millään. Yllättävintä minulle oli, että hartioiden kohdalla sattui eniten. Olin jotenkin kuvitelllut, että kunhan pää on pihalla, loppu tulee vaivattomasti. Synnytystä tuli jälkikäteen spekuloitua paljonkin, mikä on varmaan ihan hyvä juttu tulevaa ajatellen.

Ja pakko sanoa vielä, että älkää ensisynnyttäjät säikähtäkö näitä synnytysjuttuja! Etukäteen kun on mahdotonta tietää millainen synnytys on edessä, joten avoin mieli on se tärkein mukaan vieminen synnärille. Oman isomummon muisteleminen on rauhoittanut minua aikanaan kovasti. Hän synnytti 10 lasta, kaikki lapset selvisivät hengissä ja olosuhteet ovat kuitenkin olleet ennen sotaa, sen aikana ja jälkeen hyvin toisenlaiset kuin tänä päivänä.

Donu ja Pikkuinen

 

Mä tässä just oon yrittännyt olla lukematta noita synnytys kertomuksia/ juttuja kun jostain syystä kun on itse raskaana ni ehkä pelottaa se kaikki.. kun on uusi asia kyseessä.. ennen pystyin katsomaan kaikki synnytys ohjelmat ja jutut.. mutta ny jotenkin oon aika varovainen..
On niin montakysymystä mielessä..
Sekin mietityttää ettei neuvolan hoitaja antanyt mulle mitään perhevalmennus lappua.. kun sillon maaliskuun km ekassa neuvolassa se antoi sellasen..

 

Juu, älkää tosiaan pelästykö, sitä ei voi tietää etukäteen. Mulla oli pitkä kuin nälkävuosi ja päätyi leikkuriin, mutta ei mua pelota eikä kammoksuta, ihan hyvillä mielin mennään eteenpäin ja odotetaan tulevaa.

 

Juu mä olen kans ihan tietosesti hypännyt aina noiden synnytyskertomusten ja kokemusten ohi.. en edes viitsi lukea.. sen tietää että sit vasta pelkäiskin todenteolla koko synnytystä..

 

Toivotaan - en ollut masentunut ennen synnytystä.

 

Samaa sanon täältäkin: synnytys on jokaisella yksilöllinen tapahtuma eikä niitä oikein voi suoraan verrata keskenään. Osalla avautumisvaihe on tuskaa, osalla taasen ponnistusvaihe. Kaikki varmaan joutuvat kestämään jonkinlaista kipua, mutta suurin osa unohtaa kivun saadessaan "palkinnon" syliinsä. Suurimmalle osalle ei jää synnytyksestä mitään negatiivista sanottavaa ja suurimmalla osalla kaikki menee "oppikirjojen mukaan".

Tsemppiä kaikille: synnytykseen kannattaa suhtautua avoimin mielin. Itsekin sitä kovasti yritän. Useinhan samankin henkilön synnytykset voivat olla hyvinkin erilaisia.

=)