Raskausmyrkytys se ei kuulemma ole, sillä pissa puhdas, maksa-arvot hyvät, eikä pienessä verenkuvassakaan mitään erikoisempaa. Kätilön mukaan kehoni vaan käy niin kovilla kierroksilla. Lääkettä nostettiin reippaasti ja eilen alapaine 83-87 kieppeillä. Eli normaaliluvuissa taas ollaan.
Käyrillä oltiin oli hauska nähdä kuinka supistuksia piirtyi käyrään. Saan aina supistuksia jos joudun kyykkäämään tai muuten hakemaan jalkojani lattiatasosta. Eli sukkien pukeminen, pikkuhousut jalkaan ja leggarit tuo kaikki supistuksia ilmoille. Nyt ne piirtyi käyrään kenkien riisumisen takia.
Synnytyksestä puhuminen Jos jotain plussaa haluaa etsiä näistä sairaalakeikoista niin ainakin kätilön kanssa keskusteleminen on ollut äärettömän tärkeää. Eilen kävimme läpi miehen osallistumista synnytykseen ja kätilö vastasi vain hymähdellen että josmiehen pää ei kestä synnytystä niin voi sen hyvin tehdä yksinkin. Ilman apujoukkoja "sillä onhan naiset ennenkin synnyttäneet ilman kumppania ja kivunlievitystä". Yritin tunnustella, millä mielillä herra on.
Miehen odotus Vasta nyt mies oikeasti puhuu synnytyksestä ja lapsen tulosta. Jännittää hieman sillä mun viimepäivien poltot pisti ukkoon virtaa. Eikä eilenkään kestänyt pukeminen brankkaripoikia pidempään. Olin ensin jättämässä oveen lapun "lähdin sairaalaan" mutta päätin että jos jotain tapahtuu, ja hätäsektioon joutuisi. Mies ei koskaan antaisi tekoani anteeksi
Toinen odottaa synnytystä kun kuuta nousevaa ja toinen taas hyppii jännityksestä ja pienestä pelosta.
Suihkutissit Täällä ei voi sanoa että maitoa tulisi muutama tippa. Täällä sitä oikein valuu, ja joskus jos rintaa vahingossa kädellä painaa. Eikä paitaa ole päällä niin lähtee maidot melkoisessa kaaressa liikkeelle.
Siitä syystä saan käydä lähes päivittäin, joskus kahdesti suihkussa "avaamassa" nännejäni. Auta armias miten ne kipeytyy jos nänniin kovettuu maitoa. Viimeeksi oli jäänyt niin paha kovettuma että uskoin tissini räjähtävän ja sain desinfioida pienen pinsetin jolla nyppäsin tätä kuivaa kovettunutta märkää tissinpäästä. Kunei edes kuuma suihku auttanut.
Onko teillä vinkkejä miten saisin suihkutukset pois? Sillä iho kuivuu, eritoten nännit. Ja voidella joutuu jatkuvasti. Eikä näitä kovettumia syntyisi jos rinnan päässä roikkuisi pienokainen parin tunnin välein. Nyt se maito vaan valuu hukkaan.
Vinkkejä?