**ELOVAUVAT 2006**

Iltatähti täällä myös ruoka-aine allergioita. Tällä hetkellä tiedossa maito, kananmuna, ruis, kaura, ohra. Vehnä pitäisi vielä testata, mutta eiköhän sekin aiheuta tietysti oireita. Pojan lisäksi myös minä olen tällä dietillä, kun vielä imetän.

Meillä ei olekaan neuvolaa sitten kun vasta Mirko on 9-10 kuukauden ikäinen. Viimeksi oli 6 kk lääkäri neuvola. Taitaa kunta säästää, kun pihtailee neuvola käynneissä.

Kevät haalarikin odottaa jo kaapissa. Mirko on saanu paljon serkuilta pieneksi jääneitä vaatteita ja haalari löytyy siitä kasasta.

Meillä ei vielä ryömitä eikä kontata eteenpäin. Ainoastaan pyöritään ja välillä kalautetaan päätä lattialistaan...

Nyt itkuhäly rätisee, taitaa poitsu heräillä..
 
Hei! :wave:

Aivan ihania kuvia teillä profiileissa, etenkin nuo konttauskuvat, näyttää vauvelit jo niin isoilta! =)

Tänään käytiin 7kk neuvolassa. Oikeastihan sitä ei kuuluisi, vaan seuraava olisi 8kk neuvola. Topiaksella on vaan ollut paino melkein koko ajan laskussa käyrällä ja pääasiassa sen takia käytiin kontrollissa. Nyt sitten paino lähti vähän nousuun ja sitä oli tullu 530g, eli nyt painaa 8700g. Pituus oli 71cm ja sitä oli tullut 1,1cm. Neuvolan täti kehui poikaa touhukkaaksi ja sanoi, että selvästi testosteroni jyllää, kun niin kovasti pitää käyttää voimaa kaikkeen puuhaamiseen =) Seuraava aika onkin sitten 9kk neuvola, tosin vasta toukokuun 29. jolloin lähemmäs 10kk. Silloin on myös hammashygienistille aika.

Meidän päivärytmi on yleensä tällainen jos on herännyt klo 7. Joskus sitten meneekin ihan erilailla, kun herätys on esím. klo 5.30, niin kuin tänä aamuna \|O prkl...

7.00 herätys
7.30 aamupuuro + tissiä
9.00 päikkärit, nukkuu 1-2 h
11.00 lounas lihakasvissosetta + tissiä
12.00-13.00 päikkäreille, nukkuu n. 1,5-2,5h
14.30 välipalaksi hedelmä/marjasosetta + tissiä
16.00-16.30 päikkäreille, nukkuu n. 1-1,5h
17.30 päivällinen kasvissosetta + tissiä
19.30 iltapuuro & iltapesu
20.00-20.30 nukkumaan ja nukahtaa ennen 21.00

Ja ainahan ei mee ihan noin vaan unet voi vaihdella, että joskus nukkuun kahet lyhyet ja sitten viimeset on pitkät.

Mä en ymmärrä miten teillä voidaan valvoa 4 tuntia, ku meillä maximi on 3 tuntia, eikä aina sitäkään jaksa, monesti 2 tuntia riittää. Mutta eiköhän meilläkin kohta jakseta valvoa pidempään ja siirrtytään kaksiin uniin.

Yöt on ollu nyt 3 yötä ihan peestä. Topias herää puolen yön aikoihin ja heräilee 1-2 tunnin ajan 1-15 min välein. Eli rauhottuu tassuttelemalla tai syliin ja nukahtaa ja sitten taas alkaa kitinä. ja tätä jatkuu tosiaan kauan ja lopulta nukahtaa kunnolla ja sitten herääkin 1-2 tunnin päästä uudelleen. Ja silloin annan tissiä. Aamuyöllä herää samanlailla. Eli alan oleen aika poikki noiden öiden takia. Tässä meni jo monta yötä, että Topias nukku paljo paremmin. Ilmeisesti hampaat sitten tekee tän, kun ihan varmasti on tulossa lisää. Kohta kyllä alan jättään sen yhden yösyömisenkin pois. Mies on seuraavasta viikosta lähtien melkein 4 viikkoa kotona, kun pitää loput isyyslomat pois ja yks viikko on talvilomaa. Silloin oiskin hyvä aika unikouluilla kun mieskin on kotona, eikä tarvi mennä aamulla töihin.

Niin, Jandhe kysyit kengistä... minä ostin jo alennusmyynnistä kavat merkkiset kengät. Ne on sellaset kävelykengän näköiset, eli ei lenkkarit vaan vähän "hienommat". Ne oli kokoa 21, ku laskeskelin, että ne ois oikeen kokoset sitten ku tarvii. en tiiä pitääkö sitten vielä ostaa jotkut lenkkarit hiekkalaatikkoa varten ja kumpparitkin varmaan pitää sitten myöhemmin ostaa. Kyllä tuota rahaa vaan menee...

Mutta nyt syömään...

<br><br>
 
Heffalump onnittelut :hug: :flower: =)
Näin tänään neuvolassa 6 viikon ikäisen vauvan ja voi että se oli NIIN pieni ja suloinen! :saint: PIti oikein kysyä ikää, ku mää sitä tuijotin ja ihastelin. Ei kyllä uskois, että vasta meidänkin isot vauvat oli sellasia pieniä kääröjä :heart:
 
Oikein lämpimät onnittelut Heffalumpille :flower: Teidän pienestä tuleekin sitten jo isosisko :D

hansu: tuosta valvomisesta... On tuo 4h kyllä pitkä aika valvoa putkeen, eikä sitä muulloin päivän aikana valvokaan, kuin tuolloin aamupäivisin. Eilen raasulla silmät luppasi syödessä ja sen vuoksi ajattelin tänään kokeilla, jos kuitenkin nukkuisi ne pikku tirsat aamulla. Ei nuku ei... Mutta kylläpä Emilia valvoo muutenkin vähintään sen 2h putkeen, yleensä 3h. Sitkeä pikku neiti :heart:
Toivotaan, että teillä pian helpottaisi nuo yöt :hug: onneksi on mies pidempään kotona, niin ehdit sinäkin hieman rentoutua ja levätä!

Meillä on 6kk neuvola perjantaina (oikeastaan 6,5kk) sitten kuulumiset sieltä :wave: Tosi jännä nähdä miten tuota painoa on tullut! Pituutta on kyllä varmasti nyt tullut, paljon on jäänyt vaatetta pieneksi. Viimeksi kun oli se pituus vähentynyt 0,2cm :LOL: :D

No, menen nyt miehen kainaloon nyhjäämään ;)
 
Heini79 pikaisesti
Täältäkin hurjasti onnea Heffalumpille!

Muuten ei mitään uutta. Oskarin peppu alkoi kovasti eilen illalla nousta, että jokos kohta sitten jo hokaisi ryömimisen tai konttaamisen, kunhan nyt ensin tajuaisi, että ylä- ja alakropan pitäisi olla samaan aikaan ilmassa ;).

Ihanaa, kun kevät tekee kovasti tuloaan ja tulee lämmintä. Ulkoilemaan ei vaan oikein vielä tee täällä kotipuolessa mieli, kun nuo soratiet on vielä niin märkiä :(
 
Onnea Heffalump :flower:

Tänään sitten valvotin neitiä 3,5 tuntia aamulla. Reppana oli ihan sippi kun syömään alettiin, mutta kaikki söi ja tänään maistettiin myös kalaa ekan kerran ja hyvin maistui :p
Heräsi siis yöunilta klo 7, puuro+tissiä, (klo 9 oli jo ihan valmis nukkumaan) mutta annoin maitoa, vähän piristyi, mentiin laittamaan pyykkejä, pesukonetta ihmetteli aikansa. Sitten klo 10.30 syötiin kalasose ja nukkumaan ulos. Nyt nukkunut reilut puolisen tuntia.. toivottavasti uni jatkuu.

Voi olla, että edellisinä päivinä on ollut liian kuuma vaunuissa. On herännyt ihan pää märkänä joka kerta.
Ajattelin vaihtaa ratasosan tänään kopan tilalle, mutta yök :x ,se oli ihan hiirenkakassa. Kaippa siitä vielä kelvollisen saa kun on pessyt... Pyörii nyt koneessa.

Täytyy katsoa, kuinka tällä rytmillä päivä sujuu, eilen muuten ne kolmannet unet oli hieman pidemmät, 1,5 tuntia. Silloin oli ehkä siedettävämpi olotila vaunuissa, kun ei aurinkokaan enää paistanut.

Saatiin hyppykiikkukin vihdosta viimein kiinni, niin jospa jaksaisi neiti siinäkin pomppia välillä. Heti ainakin tiesi, mikä on homman nimi kun, laitettiin kiikkuun. Koitan vaihtaa kuvan profiiliin vielä...

Päivänjatkoja!
 
Kiitos kaikille onnitteluista :D

Hassultahan tuo tuntuu että meidän pienestä tulee isosisko. Enkä oikeesti muistanu miten hirveetä tää pahoinvointi on, mut Ronja onneksi pitää ajatukset muualla siitä.

Hohhoijaa mikä yö \|O ROnja heräs kahen aikaan ihan pirteenä ja konttaili/ryömi ympäri sänkyä ja kiljui ja karjui aina välillä suoraan mun korvaan. Kyllä mä aina välillä torkahdin, mut sit neiti tuli aina välillä kiskomaan hiuksista :kieh: puol kuuden aikaan oli vielä hereillä. Sit lopulta nukahti maitopullon avulla, mut äiti on vähän väsy :headwall:

Meillä on soseet ruvennu taas vähän paremmin maistumaan, mut varsinkaan liha soseet ei kovin hyvin uppoa. Puuroa ja hedelmä soseita kyllä syö.

Meillä nukutaan vielä kolmet päikkärit. Parit pidemmät ja yhdet vähän lyhyemmät. Ruokaakin syödään yleensä kolme kertaa päivässä, joskus saa ujutettua neljännen mutta ei toivoakaan että sais viisi ateriaa päivässä. Maitoa kyllä jois vaikka kuin paljon.

Tällasta meillä tänään. Ihanaa aurinkoista päivää kaikille :wave:
 
Hei!

Alex on nyt oppinut konttaamaan pieniä matkoja eli vielä pysyy samassa huoneessa :LOL: mutta aina on ihan eri paikassa kuin mihin olen jättänyt. Tänään oli kontannut sillä välillä kun kävin vessassa nojatuolin alle ja kauhea parkuhan siitä tuli kun oli siellä jumissa :LOL:

Päivittelin profiiliin tuoreen kuvan.

Mimmi + Alex
 
ONNEA HEFFALUMP IHAN MIELETTÖMÄSTI! :flower: :D Täällä kuumeillaan jo jonkin verran ja saa tulla toinen vaikka hetikin jos on tullakseen. Eli kuumeillaan aika paljonkin! :D Samalla nautin tuosta meidän poitsusta. :heart:

Meillä poitsu kasvaa kovaa kyytiä ja kehittyy. vieläkään ei mene eteenpäin, mutta taaksepäin jonkin verran. Uusin villitys on taputtaminen. Sen oppi kylläkin tuossa jo 6kk jälkeen, mutta aina vaan on yhtä hauskaa. :D Paikallaan pyöritään kovastikin ja tänään päikkäreiden jälkeen innostui nostelemaan itseään käsien varaan jo niinkin, että koko masu nousi. Itseään on kyllä hienosti nostanut aikaisemminkin, mutta ei ihan noin paljon. Saa nähdä milloin saa jalat nousemaan myös. Äittä ja tätätätä on suosittu hokema. joskus jopa matkii kun sanoo, että sano äittä. :heart: (kenties toiveajattelua... no ei kai kun niin selkeästi tulee... :whistle: :p ) Juu ihan olen kyllä rakastunut, vaikka välillä olen ollut aivan rättipoikkikin.

Ihanaa kun tulee kevät. Ei tartte poikaakaan aivan mielettömästi topata.

Ostettii eilen pojalle graco cosmic turvaistuin. Ihan hyvältä istuimelta vaikutti ja niskatuet oli muihin verrattuna turvallisen näköisiä. Toivotaan, että on hintansa väärtti.

Nyt on pakko mennä maate. poika meni aikaisemmin kuin tavallista yöunille ja se tietää aikaista aamuherätystä. onko muilla vaikeaa aamulla nousu. Mä olen aivan umpi väsynyt nykyään, vaikka nukkumis ajat on ihan samoja kuin aikaisemmin.


Pitää huomenna oikein urakalla lukea tätä pinoa niin voi kommentoida enemmän keskusteluja.

Lellu ja Luukas 7kk
 
Ihan pakko oli tulla vielä hehkuttamaan että Ronja oppi tänään konttaamaan eteenpäinkin :heart: Eihän tuo vielä pitkiä matkoja pääse, vihdoinkin tajusi siirtää käsiä eteenpäin eikä vaan työntää niillä taaksepäin :D Toinen oli niin onnellinen kun pääsikin suoraan havittelemansa lelun luo :heart:

Ronja jätti sit ton ryömimis vaiheen välistä ja rupes suoraan konttaamaan. Tai kyllähän tuo peruutteli ryömimällä, muttei eteenpäin päässy. Ronja tais vähän turhautua kun ei eteenpäin meno onnistunu niin keikkui sitten mielummin konttausasennossa kun siitä aina vahingossa tupsahti nenällensä eli eteenpäin :LOL: No kohta tytsyn perässä saakin juosta ympäri taloa :whistle: kirjahylly on jo erittäin suosittu.

Mut nyt mä painun nukkumaan et kerkeen edes vähän nukkua jos neiti päättää taas jatka konttaus harjotuksia keskellä yötä :headwall:
 
Meidän pikkuneiti nukahti syliin pullolle ja just kannoin sen pinnikseen jatkamaan uniaan :) Kyllä nämä pienet on vaan niin ihania :heart: :heart: Myönnetään juu, että täällä on nyt viime aikoina alkanut olla tuota vauvakuumetta... :eek: :ashamed: Pakko vielä täsmentää, kun aiemmin kirjoitin, ettei meille toista ole lähiakoina tulossa, jos ollenkaan, että se on siis miehen mielipide... Täytynee alkaa sitä pikku hiljaa pehmittelemään ajatukselle...

Illalla sitten neuvolakuulumiset, nyt kotitöitä paiskimaan, kun on aikaa :wave:<br><br>
 
Terve ja ONNEA!!

kyllä sitä kahden kanssa on kädet täynnä mutta hyvin on menny ja ollaan tyytyväisiä pieneen ikäeroon, 1,2v.

7 kk tytteli ja konttaa jo oikein mallikkaasti!
Uusi kuvakin on, ja nyt ruualle

B)
 
Galluppia teille elokuiset :attn: :wave:
Ootteko milloin palaamassa työelämään?
Ite sain vakkaripaikan ja nyt pitäis päättää että alotanko ne työt syksyllä vai olenkovielä hoitovapaalla. Tässäpä pulma :/ Mies on sitä mieltä että oisin ainaskin tän vuoden loppuun hvapaalla, vaikka on talo- ja autolainat.
 
Hip!

Onnittelut Heffalump minultakin vielä uudestaan! :D Koskas sun laskettu aika tarkalleen on?

Vilivilpertti: minä olen palaamassa "työelämään" syksyllä, eli siis jatkan opiskeluja kokopäiväisesti. Palautin juuri hoitopaikkahakemuksen ja nyt sitten jännätään kuinka kaukaa saadaan hoitopaikka. :kieh: Meillä kun mies käy autolla töissä, niin joudun sitten viemään kävellen/pyörällä poikaa hoitoon. Mulla on lyhyempiä päiviä kuin miehellä, joten parempi sitten että minä haen ja vien hoitoon, ainakin useimmiten. Täytyy vielä soittaa lähimpään yksityiseen ryhmikseen, että mitä siellä kustantaa hoitopaikka, josko sitten se olisikin parempi. Lähin ryhmis nimittäin on viereisessä talossa, ei tulisi stressiä viemisistä. :D
Vielä ei tunnu haikealta laittaa pojua hoitoon, mutta ihan varmasti kesän lopulla oon jo itku kurkussa. :'( Toisaalta on kyllä ihanaa päästä taas jatkamaan opintoja ja elämään vähän muutakin elämää.

Me muuten ostettiin Maxi-Cosin turvaistuin, jota pidetään kasvot menosuuntaan. Kokeiltiin kyllä sellaista käännettävääkin, mutta ei riittäneet vyöt takapenkillä! \|O Ja etupenkille ei kyllä enää naperoa laiteta. Surkea vanha auto meillä... :snotty: Mutta onhan tuo istuin kyllä hyvä, eikä mua mitenkään haittaa, ettei sitä saa käännettyä. Ärsyttää vaan tuo auto. :whistle:

Meillä jää mies ensi kuussa isyyslomalle kuukaudeksi. Eli hän pitää kaksi viimeistä viikkoa vanhempainvapaasta ja sai sitten vielä 2vkoa isyysvapaata. Ihan kiva juttu. :) Tarkoitus on reissailla jonkun verran, käydään sukulaisia ja kavereita moikkailemassa. Ulkomaillekin olisi kyllä kiva mennä... :whistle:

Soseetkin maistuvat jannulle paremmin nykyään. Jotkut tietyt kasvikset ja ne lihat ei vain maistu pojalle, niin oon nyt suosiolla antanut vain herkkuja esim. pepo-sosetta. Ja tänään sain kyllä menemään sitä inhokkimaissiakin, jihuu!!! :D Yritän totutella poikaa nyt syömään kaupan lihasosetta ja sitten siirryn taas omatekoisiin, kun nuo kaupan pöperöt on kuitenkin sileämpiä kuin omatekoiset.

Damn, nyt on kyllä pakko mennä selailemaan tenttikirjoja, kun miehet on torkuilla!! Sen vielä kommentoin hansulle, että meillä on valvottu melkein alusta asti monta tuntia putkeen. Nykyään menee kevyesti neljäkin tuntia hereillä. Vauvakohtaista kenties tämäkin?

Juu nyt moi! :D :wave:
 
Pikaisesti tulin lukemaan ja vastailen äkkiä..

Vilivilpertti minä olen suunnitellut olevani hoitovapaalla vuoden loppuun ja sitten ensi tammikuusta alkaen menen suorittamaan uupuvat puoli vuotta koulusta ja sen jälkeen töihin. Ja suunnitelmissa/toiveissa on että pystyisi tekemään ns. vajaata listaa, yleensä se ainakin näin hoitoalalla onnistuu (eli joko 60 tai 90 h per 3vkon lista olis toiveena). Muuten tuo kolmivuorotyö tuntuu niin kauheelta, kun olisi paljon iltoja ja öitä, niin toi toisi edes hieman helpotusta siihen... Jäisi perheellekin sitten aikaa :heart:

Johonkin muuhunkin piti vastata, mutta pää tyhjeni täysin.... :ashamed: vielä pitä lähtee käymään kaupassa (Pihla siis jo kyllä nukkuu ja iskä jää kotiin)! :whistle:
 
Käytiin siellä 6kk neuvolassa (ikää nyt siis 6,5kk). Mitat oli pikkuneidillä 5980g/64cm. Ei siis mennyt tuo 6kg vieläkään rikki :kieh: Oli varman nyt mennyt energiaa pituuden kasvattamiseen (2cm/2vkossa, painoa 210g). Miinuksella mennään käyrillä, mutta omaan tahtiinsa Emilia kasvaa... Samaan malliin siis jatketaan. Seuraava neuvola on sitten 8kk iässä reilun kk päästä.

Vilivilpertti:Olen palaamassa takaisin töihin syyskuun lopulla. Kolmivuorotyötä teen ja siinä onneksi tulee myös arkivapaitakin, joten Emilian ei tarvitse joka päivä olla hoidossa =) Lisäksi jään vuoden loppuun osittaiselle hoitovapaalle, jolloin viikkotuntimäärä jää pienemmäksi. Pitää katella miten lähtee arki sujumaan ja sen mukaan sitten päättää miten teen tammikuusta eteenpäin. Päivähoitopaikkaa olen jo hakenut ja toiveissa olisi saada paikka tuosta ihan vieressä olevasta pk:sta =) Kiva toisaalta päästä takaisin töihin, mutta kyllähän tuo pikkuisen hoitoon vieminen hieman sydäntä riipaisee :'( Vauvakuumetta täällä hieman podetaan ja katellaan nyt saanko tuota miestä lämpenemään ajatukselle ja kauanko sitten töissä olen. Vakipaikka onneksi on niin ei huolta ;) Onnea sinullekin vakipaikastasi! :flower:

Pamu k: Aivan ihana kuva pikku touhuajasta!! :D

Hyvää viikonloppua!! :wave:

Wilhelmiina & pikku-Emilia :heart:
 

Yhteistyössä