<3 Huhtikuiset 2011 <3

Viikko ja yks päivä takana äitiyden riemua ja edelleen ihan ku olis ottanu jotain happy- pillereitä =)

Yöt nukutaan miten sattuu. Viime yönä saatiin tissittely loppumaan jo kahelttoista ja sen jälkeen on nukuttu koko yö ja tää päivä pieniä ruokataukoja lukuunotamatta mutta tää on kyllä eka yö kun näin on käyny.
Onneks täältä on saanu lukea että koko päivän ja yön jatkuva tissittely on ihan normaalia, meinasin jo alkaa kysellä apua. Lisämaitoa ollaan jouduttu antamaan ekan päivän jälkeen että saan joskus suljettua silmät yli puoleks tunniks. Nyt alkaa tosin maitoakin jo tulemaan joten toivottavasti päästään vielä täysmaidolle jossain vaiheessa.

Olin sitä mieltä että meijän lasta ei opeteta viereen nukkumaan ollenkaan että pienestä pitäen omaan sänkyyn vaan. Kyllä nyt voi jo nauraa, taitaa olla äiti joka pienestäkin kitinästä nousee vaavin kera sohvalle vierekkäin nukkumaan. Isi yritti ehdotella että nukuttais meijän sängssä mut en uskalla ku se on niin pehmeä. Pelkään että vauva jää alle kun ite kierähtää, sohvalla tulee vaan selkä kipeeks mut sen kestää kyllä.

Muuten meillä kaikki hyvin. Terkkari kävi jo perjantaina mtta ei sillä ollu puntaria mukana että ei tiiä mihin suuntaan on menossa paino. Huomenna mennään neuvolaan poistattamaan äitin tikit ja sieltä saadaan sitten tarkempaa tietoa vauvan kehityksestä.

Enää kk ristiäisiin. Tarttiskohan tehä jotain?

Netsuli ja Pikku 'Aada' 1 vko+ 1 pvä
 
Eka päivä kaksin vauvan kans kun mies palas taas töihi. Vaikka eipä täsä nyt pitkä aika silti, ku noustiin vasta puol 1 aikaan. :D Ja sillonki ois vielä kummalleki uni maistunu... Yöllä oliki hankala, ei tahtonu rauhottua nukkuun. Aamuyöstä vasta. Ois ehkä menny helpommin ku ois ite maltettu mennä aiemmin nukkuun kun vauva kuitenki nukku iltayöstä, sit ku vähä heräteltiin vaipanvaihtoon ni meni tommoseksi huutamiseksi...söi pikkusen useita kertoja ja huutaa huutaa... Kyllä meinas hermot mennä iteltäki.

Vähän räkätautia on tääläki. Vauvaki kuulostaa räkäseltä ja pari kertaa on nenästä räkätolloa imastu, mutta ei onneksi tukkoon ole menny ja muutenki ihan hyvävointinen on.

Tissillä saa edelleen raivareita välistä. Tuntuu vähä että mitä väsyneempi, sen herkemmin. Ja jotenki kai hankalaki ottaa mun tissistä kii. Saa tosissaan katsoa että miten sitä tarjoaa.

Vauva huomena kolme viikkoa eikä oo vielä d-vitskuja alotettu. Ku ei oo vielä muita tippoja ku tommosia vahvempia, jossa 50µg per tippa. Vois kai kyllä sitäki antaa, kun antaa vaan muutaman päivän välein.

Nimiäisiä on suunniteltu tämän viikon lopulle, sunnuntaille. Jotenki ei kyllä kauheasti oo intoa niitä järjestää, mut ku ei viitsi kovin pitkällekään sen kans odottaa. Aateltiin kutsua ihan vaan kummanki vanhemmat ja sisaruksia, et ei ees mitään isoja pippaloita. Kunhan kahvitellaan ja pistetään toiset arvaamaan nimi. :) Nimen kirjaimet lapuille + pari ylimääräistä kirjainta, ja siitäpä sitte etsimään ja veikkaamaan. Ainaki itellä oli hauskaa kokeilla mitä kaikkia nimiä ja "nimiä" niistä saa. :)
 
Orion- Meillä on nimiäiset lauantaina. Mä ajattelin kans tuon kirjainleikin laittaa pystyyn. Meillä ei kaikki vieraat tule yhtä aikaa, joten sinänsä haastavaa toteuttaa, mutta kokeilen ainakin :D Meilläkin tulee paikalle vaan isovanhemmat ja meidän sisarukset lapsineen. Mut niistä kertyy kyllä iso porukka. Juhlat ei kuitenkaan oo mitenkään muodolliset. Samalla tosiaan juhlitaan kakkosen synttäreitä niin ihan sellaista synttärihulinaa on tiedossa. Vähän vaan hirvittää kuinka räkäsiä mukulat silloin on.
Netsuli Varmaan aika monet "lupaukset" joutaa romukoppaan kun sen esikoisen sitten syliinsä saa :D Minä yritin muka kans esikoista pinnasängyssä nukuttaa, mutta kuukauden yö- ja päivävalvomisten jälkeen vauva muutti kokonaan viereen. Kaksi seuraavaa on nukkunut vieressä jo synnäriltä lähtien. Niin on vauva ja äiti molemmat tyytyväisempiä. Mua ei päälle kierähtäminen oo koskaan pelottanut. Jotenkin sitä unissaankin osaa varoa vauvaa.
sitteristä Me saatiin sitteri viime viikolla. Neiti ei kyllä yhtään viihdy siinä. Samantien alkaa kitinä. Haluaa olla vain sylissä tai kantoliinassa. No, jahka vähän kasvaa ja alkaa kiinnostuun lelukaaresta niin sit ehkä viihtyy sen alla edes vähän.
 
Heipä hei!

Täällä on äiti joutunut vähän väliä hieman sairaalahoitoon ja jouduttu antamaan tän vuoksi hieman korviketta. Siitä tullut vatsavaivoja, huutoa ja kovaa (tummaa?)kakkaa merkistä huolimatta (kokemuksesta ei esim. Tuttelia edes uskalla ajatella meidän pikkuiselle). Nyt saan tällä viikolla toivottavasti itseni terveeksi, että ei tarvisi noihin korvikkeisiin enää kajota. Ainoa vaan, että tissittää saan ihan taukoamatta välillä, mutta se tuntuu riittävän ja saa aina tytsyn tyytyväiseksi. Kai se vauvan vatsa ajan mittaan on sitten vastaanottavaisempi muullekin safkalle. Kunhan nyt jaksaisi edes 3-4kk täysimettää.
Mitäs teidän vaavien vatsat korvikkeesta pitävät?
 
Hei.

Onnea kaikille vauvan saaneille!

Saa nähdä, ehdinkö mitään kirjotella...

Korvikkeista Meillä Tutteli ja apteekista ostettava jauhe Nutri...(en muista nimeä kunnolla) auheuttaa vatsaväänteitä. Nan on tällä hetkelä ainoa, jota voi antaa ilman suurempia huutoja. Meilläkin syödään aina ensin rintaa ja sitten lisuria noin 40-60 ml.

Se siitä, pitää mennä :)
 
Ihana kiukkuiita meillä ollut tänään, joutunut sylissä nukuttamaankin kun ei mikään muu kelpaa.

korvikkeista meillä ei ole muuta käytetty kun tuttelia ja se toimii, nan:ia ei olla edes uskallettu kokeilla kun purkin kyljessä lukee jotain tähän suuntaan että saattaa takertua lapsen kurkkuun. Ja kun tuo Tutteli toimii niin ei mitään tarvetta ole muita kokeillakkaan !

Minkäs ikäsenä muuten teidän vauvat on ruvenneet jokeltelemaan? vai onko vielä alkaneet?
 
Hellou!

korvikkeesta: meillä on ollut alusta asti NAN käytössä, ei mitään vatsanväänteitä ole aiheuttanut. oisko tuo "ruoka saattaa juuttua lapsen kurkkuun" sama kuin "älä laita kissaan mikroaaltouuniin" ;) :D koska ennen tuota lukee, että "älä jätä lasta yksin ruokailun ajaksi"...

jokeltelusta: me käytiin eilen neuvolassa, ikää vauvalla tuolloin 3 viikkoa. neuvolan täti kirjoitti neuvolakorttiin, että katselee tarkasti, ääntelee ilmeikkäästi. :) kyllä tuo vauva pitääkin jo sellaista jutteluääntä, siis kaikkien normiäänien lisäksi.

meillä menee jo 3 tippaa d-vitskua, ei ole aiheuttanut vatsanväänteitä nekään. pikkaisen on vauvalla ilmavaivoja, mutta ei tartte kannella, menee ohi kun saa paukuteltua.

yöt nukkuu edelleen loistavasti, noin 10 tunnin pätkän yhdellä syötöllä, ja syötön jälkeen nukahtaa heti.

päivät sitten valvotaankin, ja jaksaa tosi hyvin olla esim. sitterissä, kun laitan vaikkapa pyykkiä kuivumaan. nukkuu pieniä pätkiä, esim kun vien ja haen keskimmäistä tarhasta. nukahtaa menomatkalla ja herää melkein heti kun ollaan tultu kotiin. hereilläollessa seurustelee ja katselee ja syö.

melkosen helppoo tämä kyllä on, ja siitä oon ihan superonnellinen. kyllä tälleen kolmen lapsen taloudessa ois tekemistä muutenkin, jos vielä tartteis vauvaa kannella eikä hää ois tyytyväinen.

meillä on edelleen vaavan kanssa lenssua. vielä muutama päivä sitten imin niistäjällä hänen nenusta tosi isoja räkäpalloja, ja verta :( limakalvot vissiin pikkasen koetuksella :/

imetyksestä: sujuu osittain ilman rintakumeja. toisesta rinnasta ainakin. neuvolan täti sanoi, että tää pitkittynyt lenssukin voi olla syynä siihen, et maitoo ei niin paljoo tuu. ja kun tarkemmin aattelee, ni tietty. ku eihän toi ruoka maistu samalla tavalla kipeenä ku terveenä, ja oma syöminenhän siihen maidon tuloonkin vaikuttaa...

Hiikka ja tytteli 3 viikkoa ja 1 pv
 
Olin tuolla odottajissa mukana, mutta aika äänettömänä :) Meidän tyttö syntyi 13.4 KYSissä, rv 38+5, 3265g ja 49cm, pipo 35cm. Itse olen 21v.


Arki on sujunut hyvin, tyttö on tyytyväinen ja iloinen tapaus :)

En nyt jaksa muuten kirjoitella, mutta bongasin täältä aniin nimimerkin, ollaan oltu KYSissä siis samaanaikaan :)

Pippuri ja Tiuku 1kk
 
Eilinen oli vaihteeksi hankala. Vauva nukkui päivällä vain vajaan tunnin pätkiä. Kanniskella piti suurin osa päivää. Pitemmille unille oli laitettava kantoliinaan. Illalla huusi suoraa huutoa puolitoista tuntia. Nukahti vähäksi aikaa. Sit valvoi vähän pitempään ja yöunille yheltätoista. Yö meni sitten hyvin, mutta aamulla oli nenä tukkoinen. Eli taitaa nyt hälle flunssa iskee :( Lämpöä ei onneksi ollut aamulla kun mittasin.
 
Meidän pojasta on tullut oikeen sylivauva, haluaa viettää aikaa äidin sylissä mutta sitten kun nukahtaa esimerkiksi äidin ja isän sänkyyn niin vetelee monta tuntia siellä unia välissä tosin tankkausta ! Kovin on ollut tänään ja eilen itkuinen ja äitiltäkin pieni itku tirahti viime yönä kun olin aivan puhki ja ukko vaan nukkuu vieressä ja poika on vaikeana. Noh onneksi taas elämä hymyileee kun sai tunnin päikkärit pikkunen viekussa <3 Tuntuu pahalta valittaa kun meidän poika joskus kitisee tunnin kun täällä taitaa olla myös hieman vaatimapiakin tapauksia :/
 
Hei! Minäkin liityn mukaan...

Eli Cazze, 15.4. tyttö, 3690g, 50 cm, py 35,5. Rv 39+0, toinen.

Esikoinen on siis 2v 8kk , ja täällä Lapissa asustellaan. Kävin jo lueskelemassa ketjua läpi, ja muutamia hyviä vinkkejä sainkin jo poimittua. Me nimittäin aloitettiin gefilus d-tipat heti viidellä tipalla, ja mahanpurujahan siitä seurasi. Tietääpä nyt laskea hieman annosta ja lisäillä tippoja hiljalleen... =) Esikoiselle annetaan Deetipat-nimistä valmistetta, ja siihen siirrytään nytkin, mikäli vatsanpurut eivät auta.
 
Neuvolassa taas tänään käyty ja painoa tullut viikossa 300g!! Pituutta myös jo 55 cm, joten kova on tytöllä kasvuvauhti. Ikää siis 3 vko 2pv. Saas nähdä miten käy serkkupojan lakkiaisiin ostetuille vaatteille, jotka on kokoa 56, mahtuuko tyttö niihin enää kahden viikon päästä?! :D

Meillä myös korvikkeena NAN, hyvin maistuu ja suurempia vatsanväänteitä ei ole aiheuttanut. Mullahan siis imetys on alusta asti takkuillut ja korviketta menee jo noin 2 purkkia päivässä, mun oman maidon osuus on siis käytännössä olematon. Silti yritän pumppailla ja tarjota aina rintaa, jotta vaavi saisi edes ne pikkuiset tärkeät tipat äidinmaitoa. Tilasin myös netistä semmoisen imetysapulaitteen, josta menee pienet letkut, jotka teipataan rinnanpäähän kiinni ja siitä sitten menee korvike, jotta tyttö ei rupeaisi (siis tekee sitä jo, mutta ainakaan totaalisesti...) suosimaan pulloa ja hylkimään rintaa. Ihan kivasti on mennyt ja olenkin pystynyt nyt joka yrityksellä "imetttämään" tytön kylläiseksi. Yöllä kyllä mennään pullolla (ja ensin pelkällä rinnalla ilman ia-laitetta), sillä vaikka laite on helppo laittaa on, letkujen kanssa pelaaminen yöllä vähän turhan hankalaa. Ongelma tuntuu vaan olemaan, että tyttö nukahtelee rinnalle vähän väliä ja saa sitten vähän väliä olla herättelemässä, jotta jaksaisi imeä korvikkeen loppuun. Tuttipullon kanssa ei ole tätä ongelmaa, kun tavara tulee niin nopeasti.

Nyt kävi kutsu, pitää mennä...
 
Täällä mammalle taisi iskeä peräpukama, koko aamu itketty kipua ja sitten rupesin miettii kun neuvolasta sanoivat että pitäs sitä peräpukamavoidetta käydä ostaa joka pitäs saada sinne sisäpuolelle niin sitten rupesin itkee sitä miten saan sen sinne sisälle. nyt ei ehi muita kuulumisia kirjottaa kun tää istuminen sattuu niin hitosti :(
 
masuilija: Onkohan apteekissa vielä tuota peräpukama juttua suppona??? Esikoisen aikana 10 vuotta sitten ostin sellaisen ja se oli helppo ja siisti juttu!! Ja auttoi miltei heti!!!!! Käyppäs kysäisemässä!!!
 
lysti joo kävin ostamassa, siisti juttuhan toi on mutta ei kovinkaan helppo kun sattuu niin vietävästi itku silmässä niitä täällä on työnnetty, liukuvoiteen kera :D ja eilen aloitin ne niin ei ainakaan vielä mitään vaikutusta :/ mutta eiköhän se viimestään vloppuna ala auttaa jos ei niin sit kyllä maanantaina lääkäri kutsuu. Pahinta tässä on se että välillä sattuu niin paljon esim vessassa käynnin jälkeen että mun on pakko mennä makaa mahalleen enkä pysty edes poikaa ruokkimaan sillä hetkellä kun kipu on kovimmillaan. onneks nyt tulee vloppu ja isäkin on kotona :)
 
heips vaan kaikille.

pitää ihan tulla tänne nyt valittamaan, tuosta imetyksestä taas. nyt sitä mun omaa maitoa riittäis, mut vauva pulauttaa kaiken pois. ei aina ihan kaikkea, mutta tänäänkin imetin vaan vartin ja kun nostin röyhtäsemään ni tuli maidot pihalle. tätä on nyt ollut nää viime päivät, imetän yhdestä rinnasta, röyhtäytän, maidot tulee ulos. imetän toisesta, röyhtäytän, maidot tulee ulos. ja vauva ei juo kun n. 10 min per rinta... o_O sen jälkeen tietenkin vaikuttaa vielä nälkäseltä, eli ei jaksais seurustella ja vaan hamuaa ja imee nyrkkiä...


muoks: jännä juttu, ennen imetyshetket kesti vähintään tunnin, mut nyt tää syö sit vaan sen 10 min per rinta... aina en ees siin välissä röyhtäytä, mutta nyt kun on tota pulauttelua tullu, ni oon sit röyhtäyttänyt ettei ainakaan ois masussa ilmaa...

ja syön ihan normisti, kahvia, jogurttia, leipää, juustoa, perunaa, pastaa, puuroa... porkkanaa, kurkkua u name it... :( masentaa tällanen...
muuten on edelleen sama rauhallinen ja hyvin nukkuva vaava, meidän kaikki ongelmat liittyykin tohon imetykseen :( :(
 
Viimeksi muokattu:
Hiikka olethan tietoinen että knuvauvalle tulee ikää niin imetys kerrat lyhenee eli ihan normaalia että imee vain ton 10min ja pulauttelusta mulle sanottiin että vauva pulauttaa sen takia että ylimääräset tulee ulos ja kysyin kanssa sitä etttä entäs kun jatkaa sen jälkeen vielä syöntiä niin sanoivat että kuuluu asiaan :)

Täällä olo alkaa jo hieman helpottaa, huh. vaikka vielä on takapää kipeenä :/
 
Hiikka meillä on myös alettu tuo pulauttelu. Samoin täällä syödään(tosin pidempään, kuin vartin) ja pulautetaan, syödään ja pulautetaan. En ole tästä huolissani, kun isoveljensä aikoinaan heitti ihan kaaressa välistä tuota puklia. Tissiä saa kyllä tarjota (varsinkin iltaisin) todella taajaan, mutta onpahan siihen tyytyväinen ja kasvaa hyvin. =) Vatsavaivatkaan ei meitä vielä liioin ole kiusannut, vaikka tämä mamma kyllä juo kahvia ja herkutteleekin välillä. :p Koitahan jaksaa! =)
 
masuilija ja viiva: kiitos vastauksista =) :flower: rupesi vaan kummastuttamaan, kun tää kaikki alko niin yhtäkkiä :D :D eli siis syöttöaika lyheni tosi nopeaan ja sit toi pulauttelu alko suht samoihin aikoihin muutama päivä sit. täähän ei siis aiemmin oo pulautellut juuri lainkaan.

ja just toi, et syö, pulauttaa, syö, pulauttaa :D ja kun ongelmia ollut kaikenlaisia just tossa imettämisessä, ni heti tuli taas sellanen olo, et mitä nyt taas :D

esikoisen ja keskimmäinen vauva-ajoista on jo niin pitkä aika, että ei sitä taas kaikkea muistakaan...

mutta siis, hyvillä mielin voidaan jatkaa samaa rataa, eli syödään, puklu, syödään, puklu :D

hyvää viikonloppua kaikille, näyttäis olevan aika hyvä ilma ainakin täällä pk-seudulla =)

hiikka ja tytteli 3 viikkoa 5 päivää

muoks: hyvä että alkaa helpottaa masuilija =)
ja viiva täälläkään ei kyllä nuo masuvaivat vaivaa, vaikka mäkin aika reilusti juon kahvia ja d-vitsku menee jo neljällä tipalla
 
Viimeksi muokattu:
Heip!

Jotenkin vauvan syntymän myötä miusta on tullut laiska. Ja ku ei oo aikaa oikein koneelle ollut niin kaks plus on jäänyt hetkeks vähän vähemmälle, ku kuitenkin fb.ssä tulee niin nopsasti aina pari lausetta ja pääsee äkkiä kommentoimaan mut mukana ollaan vielä!!!!

Eli minut voi kans laittaa tonne listaan:

Poika syntyi 26.04.2011 klo.01.21 KOKS, toinen lapsi. Pituus 53cm ja paino 3684g. Syntyi 41+4

Palaan lähipäivinä, mukavia aurinkoisia päiviä kaikille, nautitaan niistä!!! <3
 
Viimeksi muokattu:
Moikkelis!

Meillä oli eilen ristiäiset. Sankari huusi kuin palosireeni melkein koko toimituksen ajan, ristiäskolttu oli vähän hiostava jne. Siinä ei auttanut edes mun syli. Pappi siitä huutamisesta kiusaantu ja ehdotti jopa, että voitaisiin keskeyttää tilaisuus. Kaikki totesi, että korvat ja hermot kyllä kestää, jos pappi vaan jaksaa vähän huutaa kilpaa. =) Pieni hiljeni, kun vettä laitettiin päähän. Kaikkinensa juhlat meni hyvin. Mies auttoi paljon ja mukisematta. Mä sain rauhassa syöttää ja vaihtaa vaippoja eikä mun tarvinnu olla tarjoiluista huolehtimassa. Toisilta kummeilta tuli se perinteinen kummilusikka, mutta kolmas kummi oli ostanut hienon taulun (ei mitään vauva-aihetta, vaan sellainen, jonka voi vaikka aina pitää seinällä).

Meillä mennään edelleen pelkällä rintamaidolla. Yöt on toistaiseksi menneet hyvin, koska illalla meidän MrH (etunimi alkaa H:lla, siitä tuo salanimi) tankkaa koko ajan. Mä olen ihan tyytyväisenä leiriytynyt sohvan nurkkaan katsomaan kaikkea skeidaa telkkarista.

Meilläkin on pulauttelu nyt aloitettu. Harvoin mä muistan mitään liinaa hartialle, joten haisen herttaisesti vanhalle maidolle.

Jaahas, kutsu käy...

Chilipapu ja MrH 5 vkoa ja 1 pvä
 
nanna80, mun poika syntyi koksissa ihan samana päivänä :wave: Onpas kiva yhteensattuma. Minä olin siellä synnyttäneiden osastolla huoneessa 2. Missä huoneessa sinä majailit? Huomasin sieltä taululta, että neljä poikaa silloin samana päivänä syntyi. Ne äidit kenen kanssa olin siellä juttusilla ni taisi vauvat olla syntyneet edellisenä tai seuraavana päivänä. Me kotiuduttiin silloin perjantaina 29. päivä.

Täällä arki rullaa vaihdellen joka päivä. Mitään rytmiä ei vielä ole, mutta ei kai sitä yleensä näin pienellä kauheasti olekaan. Imetys ei sitten lopulta onnistunut ollenkaan vaan lopetin yrittämisen kun vauva oli reilu kaksi viikkoa vanha. Imuote oli edelleen aina vaan jotenkin väärä. Siellä imetyspolillakin kävin neuvoja kuulemassa, mutta ei sitten löytynyt oikeaa kikkaa tälle vauvalle. Maitoahan minulta olisi tullut ihan reilusti ja sen reilun kaksi viikkoa pumppasinkin eikä korviketta tarvinnut juurikaan antaa. Väsyin kuitenkin tuplavalvomisiin kun sain nukuttua vain 1-2 tuntia yössä. Ihan tosi kovasti harmittaa vieläkin tuo imetyksen epäonnistuminen, mutta enää se ei sentään joka päivä itketä. Jos syy olisi ollut, että maito ei riitä ni olisin varmaan sulattanut asian paremmin, mutta kun kaatui homma tuohon väärään imuotteeseen ni ei vaan voinut kuvitellakaan, että sellaista kävisi :(

Masuvaivoja kärvistellään täällä päivittäin paljon. On kokeiltu kaiken maailman koliikki tuttipullot, disflatylit, cuplatonit ja korvikekin vaihdettu nutrilon omneoniin joka on herkkävatsaisille vauvoille. Vauva röyhtäilee ja pulauttelee syömisen jälkeen yleensä aina, mutta kun sänkyyn siirtää ni sinne pulauttaa lähes varmasti uudestaan ja herää. Vaatteita ja lakanoita vaihdetaan siis useasti päivittäin. Vaikka syömisestä olisi jo kaksi tuntiakin ni vauva vielä pulauttelee ja saattaa röyhtäistäkin :O Ja oikein näkee kuinka mahasta vääntää välillä. Paljon täällä siis itkeskellään pitkin päivää ja yölläkin. Kun nukahtaminen välillä kestää ni ei sitten tietysti nukuta pitkään kun on taas jo nälkä. Unissaankin välillä ähisee tuota mahaansa. Ei ole kuitenkaan sellaista tuntikausia kestävää koliikki itkua onneksi.

Onneksi on isommat lapset jo isoja kun yllättävän rankka on tämä alkutaival ollut. Ihan huono omatunto kun yhtään en osaa nauttia nyt vauvasta ja mikään ei tunnu miltään. Ihan harmaa verho vaan päässä koko ajan. Aika tekee varmasti tehtävänsä ja minäkin alan heräämään tähän onneen joku päivä....toivottavasti. On vaikea selittää näitä tunteita. Tämä baby blues vaan jatkuu ja jatkuu. Lapsen isä on onneksi paljon apuna ja oma äitini myös.

En ole käynyt kauheasti kirjoittelemassa kun tuntuu, että mitään iloista en saa itsestäni ulos enkä halua toisten onnea pilata omalla ruikutuksella. Tiedän, että toisille tulee näitä tunteita synnytyksen jälkeen, mutta omalle kohdalle sattuessa on vaan niin syyllinen olo koko ajan. Pelkään jo ensi viikon neuvolaa kun siellä taas kysellään kuulumisia ja minä en pysty kertomaan miltä oikeasti tuntuu.

Ihanaa lukea teidän muiden kuulumisianne aina täällä kuitenkin :) Nyt pitää mennä kun vauva huutelee pihalla.

syyslaulu ja ukkeli
 
Pikkuiselle iski sitten se kamala räkätauti keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Ilmankostuttaja oli ihan ehdoton kaksi seuraavaa yötä, muuten ei olis pystynyt oleen makuullaan. kuume ei onneksi noussut. Mutta vointi oli huono. Söi huonommin ja nukkui enemmän. Mutta koska jaksoi pieninä valveillaolojaksoina porista ja hymyilläkin niin en lähtenyt viemään lääkäriin. Vieläkin on räkäinen ja limaa pitää imeä usein. Jospa kuitenkin alkais jo olemaan voiton puolella.
Meillä vietettiin nimiäiset lauantaina. Vauva oli suurimman osan aikaa tyytyväinen, kierteli sylistä syliin =) Limaisuus haittasi kuitenkin aikalailla, mutta kun sai sylissä pystymmässä nukkua niin siinä oli hyvä olla. Sänkyyn oli ihan turha laittaa kun ei voinut nenän kautta hengittää makuullaan. Hälystä ei vauva tykännyt ja oli ihan silminnähden hepottunut kun juhlat oli ohi.
syyslaulu :hug: Käy vaan tänne kirjoittamassa kurjiakin tuntemuksia. Sitä vartenhan täällä ollaan, tuetaan toisiamme kaikissa vauva-ajan vaiheissa. Jospa kirjoittaminen helpottaisi sun oloakin edes vähän.
Meillä muuten kans vauva heräilee pulautteluihin tai siihen että röyhtäys on jäänyt tulematta. Mutta mahaansa hän ei juuri itkeskele. Välillä tulee kipristyksiä ja pierut helpottaa oloa. Nyt on pari päivää paukkunut kovastikin, kun kakka tuli edellisen kerran viime keskiviikkona. Yhtäkkiä alkoi harveta kakkaaminen, aluksi tuli joka päivä, välillä useastikin päivässä.
Torstaina on seuraava neuvola. Voikohan sen rota-rokotteen antaa kun on tuo flunssa!? Joko jonkun vauva on saanut rota-rokotteen? Tuliko mitään sivuvaikutuksia?
 
syyslaulu: :hug:

milas: harmi että tuli tauti, toivottavasti menis pian ohi.

täällä vauva vielä pikkaisen räkäinen, aika kauan tätä onkin kestänyt. sais jo loppua.

pakko hehkuttaa, tuo vauva on niin ihmeellinen :heart: niin helppo, niin tyytyväinen, nukkuu niin hyvin. neuvolassa kun mitattiin pituus, niin silloin itki niin kovaa etten oo aikasemmin kuullut :D
muutoin on tosi hyväntuulinen, ei paljoa itkeskele, ei ole vatsavaivoja liiemmin. välillä nukkuessa ähisee ja pierun tultua helpottaa, mutta ei herää siihen.

hää vihtyy sitterissä tosi hyvin, saan muiden lasten iltatouhut hoidettua vauvan ollessa sitterissä / nukkumassa, helpottaa tosi paljon.

lisäksi vauva ei nukahda syliin, paitsi joskus imetyksen jälkeen saattaa torkahtaa. iltaisin kun ollaan syöty ja seurusteltu ja valvottu pari tuntia vauva alkaa äheltään sylissä, ei kelpaa tissi, ei maito eikä tutti. vien hänet sänkyyn, sinne rauhottuu tutti suussa, ja nukahtaa itekseen =) aamulla ekat unet täytyy yleensä nukuttaa vaunuihin, mutta silloin vauveli "ilmottaa" koska on väsynyt. eli sylissä ei ole hyvä olla ja kun laittaa vaunuihin, niin muutaman heijauksen jälkeen nukahtaa. ihan loistavaa! muuten kyllä viihtyy sylissä kuunnellen tarkasti ja katsellen ympärilleen.

unirätti naamalla ja käsien välissä on ehoton juttu, ja tutti suussa tietty, näillä eväillä saa hyvin unen =)

yöt meillä menee edelleen nukkuessa. muutamana yönä nukkunut koko yön (esim ysistä puol viiteen, puolilta öin kuuteen) ja mä yleensä siinä vaiheessa syötön jälkeen nousen aamukahville ja touhuileen. hää herää sit parin kolmen tunnin päästä uudelleen.

hassua miten asiat muuttuukin pienessä ajassa. vauvalla on selkeesti muodostumassa rytmiä myös päivällä, enää ei syö ja nuku pienissä pätkissä, vaan syö, valvoo, nukkuu muutaman tunnin, taas syö, valvoo ja nukkuu vaikkapa tunnin.

tai sitten vauva oli vaan vieraskorea kun oltiin koko vloppu mummolassa kyläilemässä ;)

vielä viime viikolla oli sitä, että nukahti vaan pieniksi ajoiksi ja kaikki kotihommat oli tehtävä silloin, ei paljoa muuta kerennyt.



hiikka ja tytteli 4 viikkoa
 
Viimeksi muokattu:
Meillä poika vastasi tänään hymyyn hymyllä <3 kyllä äidin sydän siinä suli <3 vielä ei ole muita äännähdyksiä kuulunut, muuta kun ähinää ja tietty itkua, miten teillä muilla? Täällä poika on alusta asti nukkunut 2-3h päivästä tai yöstä riippumatta, mutta nyt haluaa jo seurustellakkin :) viihtyy sitterissä ja lattailla peiton päällä mutta mieluiten tietty sylissä ja ilmoittaa kyllä jos on syliä vailla. Musta on outoa että neuvolastakin sanottiin ettei näin pienellä voi vielä olla minkäänlaista rytmiä, kyllä meillä vaan samat asiat tapahtuu samaan aikaan päivää, joka helpottaa huomattavasti elämää :) Täällä ressataan ristiäisten koristeluista, kun mietin että pitäiskö pöytiin laittaa mitään vai riittääkö vain kastepöydässä ja noutopöydässä koristelut? kirkossa siis pidetään tuo kahvitteluhetki. Jaa jospa sitä tästä lähtis seurustelemaan tuon herran kanssa ettei hän turhaudu.

Masuilija ja Nöppönen 4viikkoa
 

Yhteistyössä