<3 <3 The Esikoisesta Haaveilevat <3 <3 vol. 6

meli- Joo kyllä parisuhteessa on paljon muutakin kuin seksi. Vaikka tämän seksiasian kanssa onkin välillä yhtä "taistelua", niin ei se kuitenkaan ole syy lopettaa parisuhdetta. Jokaisessa suhteessa on omat ongelmansa ja meillä se on tämä seksi. Ja loppujen lopuksi tekemällä kompromisseja päästään pitkälle! Olen ollut parisuhteissa, joissa on ollut seksiä riittävästi ja olen saanut läheisyyttä ja hellyyttä juuri niin paljon kuin kaipaankin, ja vieläpä miehen omasta aloitteesta sen enempää asiasta mainitsematta. Mutta niissä suhteissa on sitten ollut omat hankaluudet. Ja jos niitä lähden vertaamaan tähän nykyiseen parisuhteeseeni, niin mieluummin olen tässä suhteessa!!!! Ja onneksi tämän seksiasiakin on mennyt hieman parempaan suuntaan ja oviksen aikoihin on kyllä pupuiltu useampi päivä putkeen :D

Memelisa Voi juku!!!!!!!!!!!!! Ei voi olla totta!!!!!!!!!!!!! Muistatko, kun tuolla aiemmin sanoin sulle, että ihmeitäkin tapahtuu, ja nyt niin on tainnut käydä muru :heart: Antaa varmasti toivoa ja uskoa. Ja jos kuka, niin sä oot ansainnut sen plussan kaikkien vastoinkäymisten jälkeen! IIIIIIIKKKKKK mä oon niin täpinöissäni, etten meinaa housuissani pysyä :attn: Täällähän on nyt semmoinen plussa-aalto meneillään, ettei toista! Voi kun minäkin pääsisin pian plussaamaan... siellä se haave taas valuu siteeseen ja pöntöstä alas...
 
Memelisa IHANAA! :heart: Huomenna aamulla testaat, JOOKO? :)

kuumeilija ja meli- Tottakai parisuhteessa on paljon, paljon, paljon muutakin, mutta itse oon pitäny sitä tärkeänä osana suhdetta, mutta ilmeisesti näin ei sitten aina ole. Kuten sanoin, kukin tavallaan. Itse en pystyisi olemaan suhteessa jossa on vähän seksiä. Minun suhteissa seksi on pelastanut paljolta. :) Kuten sanoin, mä ainakin tuun tosi pahalle päälle jos en saa moneen päivään (ja sovintoseksi on kyllä hyvä keksintö). Tilanne on ehkä eri sitten kun on lapsia ja sen yhteisen ajan löytäminen on hankalampaa, mutta nyt ainakin tilanne tämä.

Btw voiko noihin ovistesteihin ihan 100%varmasti luottaa? Siis, että voiko ne johtaa ovulaation ajankohdassa harhaan? Kun ainakin noissa mun davidin teisteissä sanotaan, että ei pidä käyttää "ehkäisynä", mutta miksi ei jos ajoittaa seksin niin, ettei se satu sille aikavälille mitä ovulaatio testi ilmoittaa hedelmällisimmäksi?
 
Dremming Seksi on minustakin tärkeä osa suhdetta, minusta se lähentää. Mulla seksi ja muunlainen läheisyys auttavat arjessa jaksamiseen. Olen huomannut, että jos ei ole seksiä tarpeeksi usein tai jos ei saa läheisyyttää riittävästi, oma henkinen jaksaminen on koetuksella. Ovistesteihin voi kyllä luottaa, mutta ne ei välttämättä aina ole oikeassa. Esim. ovistesti näyttää lh-huipun, mutta se ei välttämättä tarkoita sitä, että munasoli irtoaisi. Joo niissä sanotaan, ettei pidä käyttää ehkäisynä, mutta mä luulen, että se tarkoittaa enemmänkin sitä, että jos lasta ei halua, niin siinä tapauksessa se ei ole ehkäisykeino, kun eivät kuitenkaan 100% luotettavia ole. Mutta kyllä mun mielestä niitä voi käyttää myös tuossakin tilanteessa, jos elämäntilanne on kuitenkin sellainen, että jos sattuisikin raskautumaan, niin sitä ei mennä sitten keskeyttämään. Ja noissa ovistesteissä kannattaa muistaa se viiden päivän varoaika eli vaikka testi näyttäisikin negaa vaikkapa tänään ja harrastaisi seksiä esim. juuri tänään tai päivää ennen negaa ja huomenna tulisikin ovistestiin selvä plussa, niin siittiöt saattavat kuitenkin elää jopa sen viisi vuorokautta elimistössä, joten siinä mielessä ovistesti ei ole "luotettava" ehkäisytarkoituksessa. Ehkä tuo "ei pidä käyttää ehkäisynä" tarkoittaa juurikin tuota?
 
Huomenna ois tosiaan tarkotus tehä uus testi, RFSU:n liuskalla... meni pentele nuo kaupat jo kuuelta kiinni ni onneks ärrältä löyty, muute ois tullu kiirus huomenna hakee ja oisko sit malttanu oottaa ma aamuun asti. En mä ite uskalla oikein mitää ajatella, sen verta haalee tuo on, mutta kyllä mies sen näkkee. Aika epävarma olotila... katellaan aamulla mitä tuleman pittää :p
 
Laretzki
Mullekin seksi on selkeä osa parisuhdetta ja yleisestikin läheisyys yms...Kyllähän se sitten varmaan vuosien myötä hiipuu, mutta kyllä sitä pitää olla. Tälläkin hetkellä rupeen olemaan vähän takakireä kun en ole saanut kunnolla mielestäni liian pitkään aikaan. :kieh:

On. Vähän tuntuu tulleen tänään pöksyihin jotain värillisempää, kuin pelkkää valkkaria, täytyy seurailla. Nälkä on tosin ollut ihan törkeä, syönyt sellaisia määriä, jotka ei ihan normaaleja ole mulle...:confused:
 
Täälähän jännät paikat.. Memelisalle varovaiset onnittelut, ja uutta testiä! =)

Seksi on suuri osa parisuhdetta.. Mutta seksin määrä riippuu mun mielestä parisuhteen laadusta.. Tai kulkee käsikädes, mutta.. Itsellä ollut välillä elämässä kolhuja jotka pisti omaa maailmaa sekasin, sillon parisuhdekaa ei oo voinu hyvin.. Ja ei haluja oo ollu. Mutta tämä toki vaan mun kanta asiaan. Seksi ja läheisyys todellakin sitoo suhdetta vielä lisää, ja keventää huomattavasti ilmapiiriä.. :p

Täälä bongailtu ovista ja mielestäni se on myös hyödynnetty tai parhaillaan hyödynnetään.. Kaikki sormet ristiin, että kaikki menis hyvin..:D
 
Pikkumyy87 Mä oon osittain sitä mieltä, että seksin määrä riippuu parisuhteen laadusta, mutta hieman kritisoin samalla. Parisuhde voi voida ihan hyvinkin, vaikkei seksiä olisikaan paljoa. Esim. meillä suhde voi ihan hyvin, mutta minä en ole ulkomuodoltani sellainen, joka vastaa mieheni naisihannetta ja se vaikuttaa meillä seksin määrään. Myös mieheni työkiireet ja se, ettei mieheni ole läheisyyden kaipuinen ovat aika lailla pääroolissa siihen, ettei energiaa riitä enää seksiin. Ja kaikki eivät ole aktiivisesti seksuaalisia, myös luonne ja opitut tavat lapsuudessa vaikuttavat aika paljon (jos ei ole nähnyt esim. omien vanhempien läheisyyttä niin kuin mieheni kohdalla). Joissakin aikaisemmissa suhteissa seksiä on ollut ehkä liikaakin, mutta mikään muu ei olekaan luonnistunut (tämä on omalta osaltani "todistanut" sen, ettei pelkkä seksin määrä kerro parisuhteen laadusta; seksi on kyllä luonnistunut, muttei mikään muu suhteessa voinut hyvin). Eli mun mielestä seksin määrä ei kerro aina sitä, voiko suhde hyvin vai ei. Mutta olen samaa mieltä siitä, että läheisyys ja seksi sitoo suhdetta entisestään!
 
Viimeksi muokattu:
Meillä suhteen alussa seksiä oli todella paljon verrattuna nykyiseen. Silloin ensimmäiset puoli vuotta oli päivittäistä. Sitten tuli pitkä aika kun seksiä oli ehkä 1-4 kertaa kuussa. Tähän tosin vaikutti myös minun ongelmani Nuva Ringin kanssa. Se rikkoi ja kuivatti limakalvot ja seksi oikeasti sattui ja myös harvempaan seksin harrastamiseen tottui todella nopeasti. Kun tajusin vaihtaa nuvaringin pois niin seksielämä vilkastui taas vähän.

Seksin vähyys vaikutti meihin koska tunsin syyllisyyttä siitä ettei minua haluttanut vaikka olisin halunnut ja sitten halutti vielä vähemmän kun koin seksin pakkopullaksi. Onneksi pystyttiin puhumaan alkusta asti tosi avoimesti ja nykyisin seksiä on joskus useampi kerta viikossa, joskus voi hyvinkin olla pari viikkoa taukoa. Mutta kyllä seksin tiheys vaikuttaa muuhunkin läheisyyteen. Silloin kun seksiä oli todella vähän, torjuin miehen muutkin läheisyysyritykset koska pelkäsin että hän haluaa vaan seksiä. Onneksi tilanne on mennyt ohi. Kuitenkin likimain aina kun puuhaillaan, on seksi ollut hyvää ja nautinnollista ja se on mielestäni tärkeää, se että molemmat nauttivat. Toki voi olla onnellinen vähemmälläkin seksillä, en sano että seksi tuo onnen parisuhteeseen. :) Tsemppiä Kuumeilija, Syysmyrsky ja muutkin asiaa pohtivat. :hug:
 
tiuhti-ihana, olit kysellyt... Kyllä mä täällä olen mut vähän hiljaa vaan seurailen teijän kirjotteluita, vähän masis viikko takana. Kiitos kun huhuilet mun perään... :kiss: Mitäs sulle kuuluu? Joko on oireita?? ;)

Pettymyksen ja toivottomuuden suhteen ymmärrän teitä kuumeilija ja syysmyrsky. Vuoden rajapyykki yrityksessä alkaa vähitellen lähestyyn, joten kyllä se turhautuminen on tuttu tunne.

Seksiasiosta täällä on kovin puhuttu. Mun täytyy nyt olla eri mieltä tosta parisuhteen laadun ja seksin määrän yhteydestä. Toki se voi jollakin olla niinkin mutta mä en esimerkiks itsekään halua sitä seksiä koko aikaa. Me ollaan niin erilaisia halujemme suhteen. Kun itselle ja parisuhteelle tulee ikää niin alkaa arvostaan vähän toisenlaisia asioita. En halua missään nimessä yleistää, puhun nyt vaan omasta tilanteestani. Me ollaan molemmat muuten tyytyväisiä seksin määrään mut lapsenteon kannalta se tilanne ei ole ideaalinen kun kierto on pitkä ja epäsäännöllinen. Ennen lapsihaaveita tilanne tyydytti täysin molempia. Kyllä mekin ollaan tavattuamme harrastettu sitä monta kertaa päivässä ja intohimoa on edelleen mutta muutkin asiat on tulleet tärkeiksi. Lisäks ns. ruuhkavuodet kyllä verottaa sitä määrää kun on pitkiä työpäiviä ja muita velvollisuuksia. Lastentekoon tää ei ehkä päde, mut parisuhteen laatuun jollain lailla kuitenkin, ei se määrä vaan se laatu. Ja tää on todellakin vaan mun mielipide, ymmärrän että joku kokee asian täysin erilailla.

Isot peukut haamuilijoille, syysmyrskylle ja Memelisalle!! Tulkaahan heti kertoon kun ootte testaillu uudelleen!

Namppikselle onnittelut viivan komeasta tummumisesta!! Paljon lykkyä mukaan odottajien puolelle!

Mä sain tänään uuden sykemittarin (siirryin Suuntoon) ja kävin tietty heti testaan sitä. Juoksin kovempaa kun yleensä kun jostain syystä mittari neuvo sykealueeksi 140-150 ja oli vaikeeta saada pysymään siellä (raskaana ollessa ei sit saiskaan olla). Lenkiltä kotiin tullessa vessassa huomasin et oli tullu pikkusen ruskeeta valkkarin mukana, ei oo kyllä sit koskaan tullut kierron tässä vaiheessa. Kiinnittymisvuodokskin vähän liian aikasta (dpo 5), mut ihmetyttää kun tosiaan en oo vastaavaan ennen törmänny eikä nyt juokseminen voi mitään tommosta saada aikaan. Oviksen jälkeiset toispuoleiset vihlonnat on palannu kuvioihin, olivat näköjään vaan tauolla km:n jälkeen.

Plussaonnea kaikille, täällä tuntuu puhaltelevan vahvat plussatuulet!!
 
Viimeksi muokattu:
Lare Sullahan on ihan samaa värillisyyttä!! Olikos sulla tietoa mikä dpo menossa? Sulla on kyllä paljon todennäköisempää, että lupaa hyvää kun kierto todennäköisesti pidemmällä!! Peukkuja!! Mäkin vaadin testiä kehiin!! :saint:
 
Gabrielle Yhdyn täysin sinun mielipiteeseen, että ei se seksin määrä vaan se laatu! Ja tosiaan kun on pitemmän aikaa yhdessä ja ikää tulee, niin alkaa arvostaa eri tavalla parisuhdetta. Ja yhdyn myös siihen, että ihmiset ovat erilaisia halujen suhteen! Meillä on alusta alkaen ollut todella hiljainen seksielämä ja yksi syy siihen on se, ettei mies ole lapsuudessa nähnyt muuta kuin kylmää kohtelua toista kohtaan, ei läheisyyttä tai puhumista, tunteiden näyttämistä. Ja toinen syy se, etten ole kropaltani sellainen, mitä mies pitäisi naisihanteenaan. Ja hän on kovin itsenäinen, ei kaipaa läheisyyttä kovinkaan paljoa. Aluksi olin itsekin ihan ihmeissäni, että miten pärjään näin vähällä seksillä, mutta siihenkin tottuu. Mutta sitä en hyväksy, että mennään täysin toisen ehdoilla. Eli siitä olenkin purnannut ja ainakin nyt keskenmenon jälkeen ovulaatio on käytetty hyväksi :D Toki seksi tuo onnea tietyllä tavalla, mutta minulle onnea tuo moni muukin asia parisuhteessa. Ja läheisyyttä voi osoittaa monessa eri muodossa, ei pelkästään seksillä.
 
Gabrielle Sinä tiivistit tämän seksiasian ihan niin kuin minä asiasta ajattelen! Ja lisäyksenä vielä se, että läheisyys ja seksi kyllä lähentää ja on minulle tärkeä osa parisuhdetta, mutta seksin määrä ei aina kerro parisuhteen laadusta. Omakohtaista kokemusta asiasta on. Ja joskus seksissä saattaa tulla pitempiäkin taukoja, kuten meillä vuonna 2009. Olin tuolloin niin sairas, etten kyennyt elämään normaalia elämää ilman apua, ja seksi ei kyllä ollut silloin päällimmäisenä mielessä... tuolloin taistelin vain ja ainoastaan kipujen kanssa.
 
kuumeilija Kurjaa, että toisena syynä teillä on sun poikkeaminen miehesi naisihanteesta, ei ole varmasti mukavaa kuultavaa. Aikamoisesta rehellisyydestä suhteessa kertoo kuitenkin, että ootte puhuneet siitä. Voi miten toivoisin, että sun miehes heräis kuitenkin siihen, että tuskinpa sen omakaan kroppa täydellinen on (kenenkäs meistä olisi). Kuinka tuo on vaikuttanut omakuvaasi ja itsetuntoosi? Kuinka pitkään olette olleet yhdessä ennen kuin tämä on tullut esille?

Mä kaivaisin kyllä vielä seksin vähemmästä määrästä sen hyvän puolen, että jos tosiaan tulee joku tilanne, sairaus tms. jonka aikana sitä ei voi/huvita harrastaa niin melkoinen kriisihän siitä tulee jos seksi on erittäin keskeisessä asemassa suhteessa. Mäkin oon sitä mieltä, että seksi on tärkeä osa suhdetta ja sen puuttuminen voi olla oire jostain tai aiheuttaa vaikeuksia. Tärkeintä kuitenkin on, että molemmat osapuolet on samalla aaltopituudella sen määrästä.
 
Näinhän siinä kävi et tuo Rfsu anto ihan negan. Viivanpaikan siinäkin kyllä nään, mutta en luota testiin yhtään. Netistä luin et sen herkkyys ois 50? Korjatkaa jos oon väärässä. Tuo pregchec on 25. Pitänee tänään kipasta vielä kauppaan ja kokeilla tuolla tutulla ja turvallisella pregchecillä. Mut en usko tuloksen tästä muuttuvan. Kurjaa sanon mä :/
 
Laretzki
No niin, täällä ei ainakaan ole enää mitään syytä testailla, ja ilmeisesti kuvittelin ne mitä luulin näkeväni, koska: KP1/33, YK2. Mä en oikein nyt tiiä millä fiiliksillä mä oon tästä. Periaatteessa harmittaa, mutta samalla mä oon tosi helpottonut, koska tää tarkottaa sitä, että pystyn ensi keväänä viemään opintoja taas yhden kuukauden pidempään. Ja näillä näkymin mulle on tosi rankka kevät tulossa...Voi ollakin että tässä kierrossa käytettäisiin ehkä kumia ne kerrat sit mitä hommaillaan, niin saa tää mun kroppakin työntää rauhassa hormoonihöyryjään pihalle...
 
Kerronpas nyt tässä sitten omatkin tulokset eli aamulla tuloksena selvä negatiivinen.
No eipä mitään. Vielä vain ihmetyttää, kun ei ole menkkoja kuulunut ja tänä aamuna vähän tuntunu pahoinvointia, mutta voisin hyvin kuvitella kaikkien oireiden johtuvan päällä olevasta flunssasta. Ja kuukautisten poisjäänti johtunee pillereiden jälkeisestä hormonien sekamelskasta ja toiseksi aina ollut epäsäännölliset menkat..

"Tätiä" odotellessa! Sitten taas jatketaan harjoituksia.

Mutta, Onnea Vain Kaikille!
 
Gabrielle Minä arvostan rehellisyyttä kaikki kaikessa ja olen sen sanonut myös miehelleni. Meillä on sellainen tarina, että ollaan nyt siis kolmatta kertaa ajauduttu yhteen :D Oltiin aikoinaan toistemme ensirakkaus, tuolloin minä olin 15v ja mies 17v. Meni joitakin vuosia ja olimme jälleen pari. Sitten meni älyttömän monta vuotta ja nyt sitten asutaan yhdessä ja suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta. Tällä erää ollaan olut yhdessä reilu neljä vuotta. Ja alusta asti seksiä on ollut todella harvoin. Kyllä mä olen monesti pähkäillyt, mikä vika minussa on, vaikken vielä tiennytkään mieheni ajatuksista mitään. Ei todellakaan olla oltu samoilla linjoilla seksin määrästä ja se onkin aiheuttanut sitä kinaa. Etenkin kun olen tullut torjutuksi niin paljon. Olisiko ollut tuossa viime vuoden puolella, kun sitten nostin kissan pöydälle ja pakottamalla pakotin mieheni kertomaan eli yhdessäoloa oli tuolloin kertynyt reippaasti yli kolme vuotta ennen kuin sain tietää. Niin kuin sanoit, vaatii aika paljon sanoa omalle puolisolle jotain sellaista, jonka tietää toista loukkaavan. Ja sen takia mies ei ollut asiasta maininnutkaan. Meidän tapauksessa koen, ettei seksin määrä ole onnellisuuden mittari tai se ei kerro suhteen laadusta. Ihmiset ovat niin erilaisia myös halujensa suhteen. Miehen kanssa ollaan puhuttu ja hän itsekin on sanonut, ettei ole saanut lapsuudessa mitään "mallia" hyvästä parisuhteesta eikä ole nähnyt vanhempiensa hellivän toisiaan, keskustelevan keskenään yhtään mistään eikä tunteita ole kotona näytetty. Helliminen, koskettaminen ja muunlainen läheisyys on miehelleni jotenkin "vieras asia", mutta mä olen kyllä sitä mieltä, että tähänkin voi opetella. Tästä pääsenkin hyvin siihen, että olen joskus ollut tyytyväinen kroppaani, hiuksiini jne. Mutta nykyään en olekaan täysin tyytyväinen. Huomasin sen viime vuonna kodin ulkopuolellakin, esim. töissä ja sukuloidessa; peittelen esim. vatsamakkaroitani ja "häpeän" kroppaani siten, että apua nyt kaikki näkevät minun läskini. Ja tämä on näkynyt myös kotona tietyissä tilanteissa, joskus hävettää olla alasti mieheni kanssa vaikkapa saunassa, kun tiedän, mitä hän kropastani ajattelee. Ja ehkä tämä osaltaan vaikuttaa omaan suhtautumiseeni toisen koskettamiseen ja myös se, että olen tullut niin monesti torjutuksi. Tässä olisi oppimisen paikka meillä molemmilla, minun pitäisi vaan rohkeasti uskaltaa mennä mieheni lähelle koskettamaan ja mieheni pitäisi katsoa minua hyväksyvästi ja koskettaa takaisin ihan paljasta ihoa näyttääkseen, että hän hyväksyy. Ja ihan ilman seksiä, vaikkapa tv:tä katsellessa, kun istutaan samalla sohvalla. Mihelle tämä olisi hyvä sen suhteen, että se huomaisi, ettei koskettamisen tarvitse aina johtaa seksiin asti! Joskus viime vuonna koin jonkin aikaa, ettei mieheni hyväksy minua... ja aikaisemmat kokemukseni tuosta hylätyksi tulemisesta ja ei-hyväksyttynä olemisesta ja se, että olen aina joutunut hakemaan toisten hyväksyntää, vaikuttaa vahvasti käsi kädessä nyt tähän meidän nykyiseen ongelmaan ja siihen, miten minä itse asian koen. Minun täytyy tehdä paljon töitä myös itse itseni kanssa, oman pääni sisällä. Hyväksyn toki sen, ettei omalle nais- tai miesihanteelle ja kiihottumiselle voi mitään, mutta se mille itse voi tehdä jotain, on se, että siitäkin huolimatta hyväksyy toisen sellaisena kuin on (vaikkei se sitten silmää miellyttäisikään) ja osoittaa sen koskettamalla eikä ällöttele ja jätä koskematta.

Memelisa Liputan tutun ja turvallisen testin puolesta! Ja kun tietää, miten kyseinen jo itselle tutuksi tullut testi toimii omalla kohdalla, niin kannattaa tosiaan kokeilla sillä. Voi harmi! Aiotko testata tänään päivällä vai odottaa huomisaamuun? Tuuthan sitten heti kertomaan. Voimahali :hug:

Laretzki Tätipahoittelut :hug: Tuo on kyllä hyvä asia, että suhtaudut tähän kuitenkin positiivisesti!
 
-pansku- Negapahoittelut :hug: Se on aina kova pettymys ja putoaa pilvilinnoista alas. Aika laiha lohtu on, mutta sanon kummiskin, että niin kauan on toivoa, kun täti tajuaa pysyä poissa! Onko sulla nyt mikä kp menossa? Onko mitään merkkejä menkkojen alkamisesta? Tällä palstalla tuntuu olevan meneillään kunnon plussa-aalto ja menkka-aalto. Onko palsailijoiden menkat kaimoja keskenään, kun tuntuvat samoihin aikoihin alkavan?!

Omaa napaa. Mulla on nyt ollut aika rauhallinen mieli, en oikein tiedä mitä pitäisi ajatella. Uskoa onnistumiselle ei enää ole ja se turhauttaa. Ja se soittoaikakin pitäisi ottaa gynelle, jotta saisin uuden reseptin OIKEALLA ANNOSTUKSELLA :kieh: Ärsyttävää, kun en tajunnut vastaanotolla sanoa sitä, mikä annostus mulla on ollut. Toivon vaan, että gyne kirjoittaa ihan kiltisti uuden reseptin samalla ohjeella, mitä tähänkin asti, koska muuten mä masennus vielä lisää... en halua mennä nyt muuttamaan annostusta, ettei kroppa mene entistäkin sekaisemmaksi, kun on nyt tottunut tähän annostukseen ja toimii mulla hyvin. No, onneksi kohta on kesäkuu, onpahan mitä odottaa! Jääkaapin ovessa komeilee mieheni antama joululahja eli Bon Jovin konserttilippu!!!!! Ja mikä parasta, käytiinpä viimeksin Bon Jovin keikalla, kun konsertoi Suomessa, ja silloin oltiin teinejä ja ensirakkauden huumassa molemmat :D En ois kyllä uskonut, että mies osaisi yllättää, mutta niinpä vaan teki ja yllätti viime jouluna. Pitää kuulemma mennä verestämään muistoja :heart: Niin ja mies oli suunnitellut lahjan niin, että olisi laittanut keikkaliput cd:n sisälle, etten olisi heti älynnyt niitä lippuja. MUTTA: cd ei ollut tullut toimituksen mukana ja ei siis ehtinyt ennen joulua... joten miehen suunnittelema oikein romanttinen lahjaylläri meni mönkään. Mutta eipä se mitään, tuo lippu kyllä yllätti jo ihan tarpeeksi :heart:
 
Memelisa Ne RFSU:n testit on ihan pyllystä :/ Ei ne mullekka mitään näyttänyt vaikka olin raskaana! En ymmärrä miks tollasia sontatestejä edes tehdään ku ei ne mitään näytä! Älä vaivu synkkyyteen.

Ja Lare,onko kaikki oireet nyt kadonnu? Mulla oli viime kerralla vielä yhdet menkat ennenku niiden jälkeen sit plussasin. Kaikkea voi tapahtua. Mut sit taas toisaalta jos ei tiedä on iloinen vai surullinen siitä et menkat alko ni ehkä sit on henkisesti ihan hyvä et sitä ei vielä tästä kierrosta tullut :)

Me oltiin eilen kaverin kanssa paikallisessa juottolassa arvostelemassa ihmisiä, ja oli huippu kivaa :D vaikkakin oli ihan hirveesti porukkaa liikenteessä ja välillä joutu sellasiin puristuksiin siellä ihmismassassa et meinas paniikki iskeä! Oon muutenki ihan maha kuralla tollasissa ihmismassoissa kun ihmiset tulee mulle kännissä puhumaan mun työstä, enkä tykkää siitä yhtää. :/
Täällä oireina mahapoltot,rintojen arkuus,yltiöpäinen hikoilu ja koko aika jano.(Muoks JA järjetön valkomuodon määrä, joudun vaihtaa pöksyt kolme kertaa päiväsä ku sitä lotisee) Mut uskon vakaasti siihen et kykenen odottamaan testaamisessa ensi viikkoon :D enään 2 satsia teroja ottamatta ja sittenhän ne menkat tulee sieltä ensi viikon loppuun mennessä jos on tullakseen. Pahinta pelkään silti. Koska oon aika varma et oireilut johtuu juurikin lääkkeistä. Mutta hirveesti ne on mulle antanut uskoa silti tähän asiaan :)

Aurinkoista päivää ihanaiset! :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Kuumeilija Aika ihan ylläri mieheltä:heart: Itse en moisia koe, paitsi kun vihjailen, että ois kiva semmosta ja tämmöstä saada lahjaksi. Ei osaa ostaa oma-aloitteisesti..

Mulla on menossa n. kp.56/?. Viimeksi, joka siis helmi-maaliskuussa, kierto oli jotain 35pv. Eli oli sillon vielä ihan normirajoissa.. Nyt on kyllä reippaasti yli :/ Eilen oli kyllä semmoisia pikku menkkakivun tapaisia, mitkä mulla on yleensä ollu just edellisenä päivä ennen vuodon alkamista tai sitten samana päivänä. Tai siis, siitä on kolme vuotta, kun viimeksi luomumenkat, niin en kyllä muista miten sillon meni. Pillereitten aikaan vuotoviikko alkoi noin.

Eli voisi laskea että nyt on menossa Kp 56/35. Eikä raskautta siis pitäisi testin mukaan olla. Muutenkin ihan outoa, kun aikaisemmin pidin pilleritaukoa, ne kuitenkin jatkui samaan tapaan säännöllisenä ja sitten siitä taas jatkoin pillereillä. Nyt kun lopetin pillerit taas, ovat ihan sekaisin. Samoja käyttänyt koko ajan.
 
Mulla tuli siittä ressiasiasta mieleen, kun sisko alkoi miehensä kanssa yrittään lasta, oli ollu pillereillä ja lopetuksen jälkeen parin kuukauden päästä tuli raskaaksi. Siinä sitten meni n.7 viikkoa ja alkoi veristä tiputtelua ja se vain yltyi. Keskenmeno tuli ja olen mielessäni epäillyt, että se johtui juurikin sillä hetkellä päällä oleesta suuresta stressistä, kun siskoni oli työttömänä ihmisenä pitkästä aikaa hakemassa uuteen kouluun. Eli ennen haastattelua oli tiputtelu alkanut ja ehkä viikkoa myöhemmin meni kesken. Varmaksi en sano, kun mistä sen tietää, mutta aika sopivasti sattui.

Tarkoitus ei ole nyt mitenkään elätellä kauhukuvia lapsenyrittämiseen, mutta nuinkin voi mahdollisesti käydä, jos stressaa vielä raskauden aikanakin jostakin. Eli kyllä se ressaaminen varmaan myöskin siihen raskautumiseen vaikuttaa hyvinkin olennaisesti.
 
syysmyrsky Ymmärsinkö oikein, että viimeksi sulla tuli alkuraskaudessa yhdet menkat? Teitkö testin siis ennen menkkoja ja näytti silloin vielä negaa ja menkkojen jälkeen uusi testi vasta plussaa? Montako päivää menkkojen loppumisen jälkeen teit plussatestin? Voi vitsit, annoit nyt kyllä hieman uskoa minulle muru :heart: Mulla meinaan tuntuu, että vuoto hiipuu!!! Eilen tuli 3,5-4 tunnin aikana ns. normimäärä ja sen jälkeen tosi vähän... ja tänään ei oo tullu ku pieni viiru siteeseen ja pyyhittäessä jää ihan kuin menkat olisivat jo loppumassa :confused: Taas täällä pieni toivo heräsi, että josko sittenkin olisi tapahtunut ihme... mutta koitan siirtää tämän ajatuksen toisaalle, etten jälleen kerran ehdi innostua ja rakennella liian suuria pilvilinnoja... mutta olisihan se valtava yllätys kuitenkin :heart: Nyt on kyllä sekavat tunteet...

-pansku- :LOL: Siis romantiikka ja lahjat on meillä hyvin hyvin kaukana :LOL: Mies ei meillä osaa yllättää eikä todellakaan osaa ostaa oma-aloitteisesti lahjaa tai yllättää muullakaan tavalla ellen itse käy kaupassa sormella osoittamassa, että tuommoisen haluaisin :LOL: MUTTA!!! Nyt se yllätti ihan totaalisesti, olin ihan, että mitä ihmettä :O Kaksi kertaa aikaisemmin on oikeasti yllättänyt minut ja tämä oli siis kolmas kerta tämän reilu neljän vuoden aikana! :LOL: Aikaisemmat yllärit oli, kun sain ekan työpaikan tältä paikkakunnalta ja toinen oli aika erikoinen kosinta :D
 

Yhteistyössä