kevätkello, kiitos kauniista viestistäsi, juuri tätä toivoa elättelen. Määrä tuntuu hieman takapakilta, kun ekassa hoidossa saatiin vain 4 solua, tokassa 6, kolmannessa 7 ja neljännessä jo 9.. Eli ollaan tasaisesti saatu kasvatettua määrä. Folleja sitten on ollut aina 2-7 kpl enemmän per hoitokerta eli tyhjiä mahtuu mukaan ja joissain sitten ollut "ei-munasolu", mitä ikinä se sitten on tarkoittanutkaan... Toivon tosiaan tuota, että kaikissa olisi solu ja ne kypsyisivät mahdollisimman tasaisesti nyt. Tämä on itseasiassa ensimmäinen kerta, kun ovat kaikki noin lähekkäin toisiaan ja siitä olen varsin iloinen. Illalla aloin olla ihan sinut taas asian kanssa, eihän tässä nyt ennenkään ole yli kymmenen menty. Ja yksi tarvitaan. :heart:
Pipsa, tutulta kuullostavat oireet: Vatsa on turvoksissa, ällöttää, rinnat pinkeinä ja kipeinä, kohtua vihloo, tärinä on epämukavaa, välillä taas ei ole mitään oireita jne. Muistathan kuitenkin, että vaikka sinulla on tai ei ole oireita, voit olla ihan hyvin raskaana. Kiinnittymistä ei välttämättä tunne lainkaan. Sen aikana voi tulla pientä verituhrua tai sitten ei. Ja rinnat voivat olla kipeinä tai ei. Kaikki siis eivät saa oireita ja toiset niistä sitten taas "kärsivät" koko raskauden ajan alusta loppuun. Se on hyvin yksilöllistä ja tälläkin palstalla on näistä ihmetelty aina. Ja sekin vielä, että nuo hemmetin Luget ja taustalla vielä vaikuttava Pregnyl voivat aiheuttaa vastaavia oireita. Pregnylissä kun on raskaushormonia... Yleensä oireet alkavat vasta kiinnittymisen jälkeen, jos ovat silloinkaan alkaakseen. Toivottavasti sinulla tilanne on seurausta kiinnittymisestä!
Onpa tosiaan paljon PAS-laisia! Laittakaahan kuulumisia!?

Viimeksi muokattu: