11-hoidot

kevätkello, kiitos kauniista viestistäsi, juuri tätä toivoa elättelen. Määrä tuntuu hieman takapakilta, kun ekassa hoidossa saatiin vain 4 solua, tokassa 6, kolmannessa 7 ja neljännessä jo 9.. Eli ollaan tasaisesti saatu kasvatettua määrä. Folleja sitten on ollut aina 2-7 kpl enemmän per hoitokerta eli tyhjiä mahtuu mukaan ja joissain sitten ollut "ei-munasolu", mitä ikinä se sitten on tarkoittanutkaan... Toivon tosiaan tuota, että kaikissa olisi solu ja ne kypsyisivät mahdollisimman tasaisesti nyt. Tämä on itseasiassa ensimmäinen kerta, kun ovat kaikki noin lähekkäin toisiaan ja siitä olen varsin iloinen. Illalla aloin olla ihan sinut taas asian kanssa, eihän tässä nyt ennenkään ole yli kymmenen menty. Ja yksi tarvitaan. :heart:

Pipsa, tutulta kuullostavat oireet: Vatsa on turvoksissa, ällöttää, rinnat pinkeinä ja kipeinä, kohtua vihloo, tärinä on epämukavaa, välillä taas ei ole mitään oireita jne. Muistathan kuitenkin, että vaikka sinulla on tai ei ole oireita, voit olla ihan hyvin raskaana. Kiinnittymistä ei välttämättä tunne lainkaan. Sen aikana voi tulla pientä verituhrua tai sitten ei. Ja rinnat voivat olla kipeinä tai ei. Kaikki siis eivät saa oireita ja toiset niistä sitten taas "kärsivät" koko raskauden ajan alusta loppuun. Se on hyvin yksilöllistä ja tälläkin palstalla on näistä ihmetelty aina. Ja sekin vielä, että nuo hemmetin Luget ja taustalla vielä vaikuttava Pregnyl voivat aiheuttaa vastaavia oireita. Pregnylissä kun on raskaushormonia... Yleensä oireet alkavat vasta kiinnittymisen jälkeen, jos ovat silloinkaan alkaakseen. Toivottavasti sinulla tilanne on seurausta kiinnittymisestä! :)

Onpa tosiaan paljon PAS-laisia! Laittakaahan kuulumisia!?
 
Viimeksi muokattu:
Moikka kaikille :wave:

En ole ketjua juuri lueskellut, olen yrittänyt pysytellä pois jotta ajatuksetkin olisivat välillä muualla. Tsemppiä piinailijoille ja pahoittelut neganneille!

Kahden viikon päästä pitäisi olla kp1 ja siitäpä sitten lähtee 1.IVF hoito (lyhyt kaava?). Juttelin pitkään hoitajan kanssa omista peloistani, pelkään lähes hysteerisesti kanyylin laittoa. Lupasivat puudutteet laittaa joten rohkaistuin hakemaan jo jääkaappiin Menopurit 3*600IU, niiden toimituksessa on kuulemma koko ajan ongelmia ja 1200 ei tiedetty koska edes saa. 600 jäi apteekkiin enää 1 eli päätin nyt ostaa nuo hyvissä ajoin ettei seuraava stressi ole lääkkeiden saantivaikeudet.

Mikä kp teillä on ollut punktiopäivä ? Tosiaan 2 viikkoa arvioidun hoidon aloittamisesta meillä on (aikoja sitten varattu) 2 päivän reissu, pitääköhän tuo reissu perua ..?

Hoitoa odotan aika sekavin tuntein, hyvä että vihdoin se tehdään mutta en osaa oikein positiivisesti siihen suhtautua kohdunulkoisen jälkeen. Mua ärsyttää kun en voi aloittaa mitään jumppaa nyt syksyllä, kun tätä samaa on jo kolmas syksy. Ehkä en uskalla edes toivoa onnistunutta raskautta, pelkään uutta kohdunulkoista, pelkään etten kestä enää pettymyksiä ja romahdan täysin. Helpottaa kuitenkin se, että reilun kuukauden päästä tämäkin pitkään odotettu hoito on ohi ja katsotaan miten jatketaan.
Millä fiiliksillä muut ovat syksyn suhteen ?
 
Myylle pahoittelut! :hug:

Alkiot kyytiin saaneille isot tsempit!

Mulla täsmentyi aikataulu. Sumut alkavat kp 23, siitä 3 viikon päästä alkaa pistokset ja punktio viikolla 39. Mies eilen kyseli, että mitä nämä kaikki nyt tarkoittavat ja murjaisi, että tässähän saa hyvää harjoitusta, minkälaista se sitten on kun mulla alkaa vaihdevuodet.

Kyselisin kokemuksia, mikä on ollut pahinta sumujen (suprecur) aikana? Hirvittää itseä sumujen aiheuttamat oireet, kun oon vasta aloittanut uudessa työssä, jossa ollaan koko ajan ihmisten kanssa. Että jos muutun ihan kamalaksi hikoilevaksi hormonihirviöksi, eikä mistään tule mitään.

Lisäksi huolettaa, kun työ on määräaikainen, mutta koko ajan puhutaan, miten se ehkä vakinaistetaan ja hienoa, että olen sitoutunut. Saa kyllä sanoa heipat sille vakinaistamiselle, jos talven mittaan alkaa vatsa pyöristyä. Mutta ei kai sitä ole etukäteen tilivelvollinen pomolle tai muillekaan, jos lapsi on työn alla. Etenkin, kun sen alulle saaminen on näinkin epätodennäköinen.
 
MT79: Minulla suprecurista tuli voimakkaat oireet: Todella kovaa päänsärkyä (särkylääkkeet eivät tehonneet) ja melkoisia kuumia aaltoja (hiki alkoi yhtäkkiä valumaa hiusrajasta). Toivottavasti säästyt itse näiltä.
 
Pipsa76, mulla ei ole oikein mitään oireita. Punktion jälkeiset kivut ja alavatsan "kiristelyt" alkavat pikku hiljaa loppua, mutta pitkään kesti! Teoriassa kai se kiinnittyminen olisi tapahtunut sulla ja bluebabylla eilen, mulla tänään, vaikka voihan nuo vaihdella, mutta mulla ei kyllä ole ollut mitään tuntemuksia. Kauhea räkis päällä, siis en tiedä onko flunssaa vai allergiaa, mutta nokka vuotaa ihan älyttömästi.

Mulla ei tullut oikein mitään oireita mistään lääkkeistä, mutta irroituspiikin jälkeen on rintoja aristanut. Synarelasta tais kuitenkin jossain vaiheessa tulla päänsärkyä, kolmisen pv kun siitä "kärsin", niin aloin jo ajattelemaan että pakko johtua siitä. Mielialaan ei myöskään mitkään lääkkeet ole vaikuttaneet. Lugeistakaan en ole huomannut mitään oireita. Liekö tuo sitten hyvä vai huono asia, kuten joku_päivä mainitsikin :D.

Jag78, on se vaan niin kauhean hankalaa kun ei etukäteen voi tietää onnistumisista. Mulla on nyt ekaa kertaa näissä hoidoissa toivo vähän korkeammalla, mutta pelkään kauheasti, nyt varmasti enemmän kuin ennen hoitojen epäonnistumista.

Mulla punktio oli kp16. Me jouduttiin suunnittelemaan koko kesäloma uusiksi näiden hoitojen vuoksi. Oltaisi haluttu lähteä etelään, mutta aikaa ei jäänyt mihinkään väliin riittävästi, joten lomailtiin sitten "vaan" Suomessa.

Ja hyvä että saat sen puudutuksen kanyylin laittoon, mutta voin lohduttaa, että mulla se ainakin oli pahin kipu koko punktiossa, eli yllättävän kivuton oli koko toimenpide. En käytä juuri koskaan juuri mitään lääkkeitä, kipulääkettä n. 5kpl/vuosi, mutta kyllä oli aika makoisat dropit siellä punktiossa :D. Höpöttelin vaan menemään koko (lyhyen) toimenpiteen ajan :D. Tsemppiä sulle punktioon!
 
Susirouva Kiva kuulla positiivisia kokemuksia puntiosta, ei se niin paha kai ole ? Peukut pystyyn että se plussa sieltä pärähtää ja kaikki jatkuisi sen jälkeen myös hyvin :)

Itse en kipua pelkää, olen sairastanut vakavasti vuosia ja sen seurauksena on takana useita isompia ja pieniä leikkauksia sekä kuukausien sairaalajaksoja. Mulla on laaja kokemus kaikista kipulääkkeistä ja lääkkeitä olen käyttänyt valtavasti :ashamed: Kaiken seurauksena ainakin kämmenselän suonet on niin arpeutuneet ettei ne vedä vaikka kanyyli saadaankin laitettua, yleensä ranteenpuolelle joudutaan kaivelemaan suonia ja pahimmillaan kanyyliä yritetään laittaa se 10 kertaa ennen kuin löytyy suoni johon se saadaan ja se vetääkin.

Meillä myös koko kesälomasuunnitelmat menivät ihan mönkään kun kesäkuu meni osittain sairaslomalla kohdunulkoisesta ja jouduin palaamaan töihin ja siirtämään lomani jne. Mies sitten joutui pitämään lomansa suurimmaksi osaksi eriaikaan mun kanssa.

Pitää nyt palailla lukemaan näitä juttuja ja peukuttamaan teitä kaikkia piinailijoita :) Onko teillä ollut ohjeet juoda vähintään 2l/vrk menopurin aikana ? Mitä te juotte, onko vesi ok vai pitäisikö juoda esim. laimeaa mehua ja onko sillä edes merkitystä ?:D
 
jag78:Juu oli ohje että paljon pitää juoda ja kuulemma kivennäisvesi olis parasta,mutta mina en siitä tykkää niin join ihan tavallista vettä 2-3l/pvä. Mulla oli kans kanyylin kans ongelmia ja pyysin että laittaisivat sen tuonne ranteenpuolelle ja sinne sitte heti saatiinkiin. Melko kipeää se sattuu jos sitä suonta ei tahdo löytyä....

on: täällä mennään pp4,olotila alkaa olemaan normaali. Rinnat ehkä pikkusen vielä arat ja vatsa pömpöttää. Ihanaa oli päästä eroon noista hormooneista. Olin vielä eilisen saikulla kun perjantaina olin vielä melko kipeä niin lääkäri ei päästänyt sitten töihin. Huomenna olis sitten työpäivä. Ihan mukava mennä,saa vähän muuta ajateltavaa. Tai sitten ei :D vatsassa välillä nipistelee. Muita oireita ei ole. Kuitenkin taitaa vielä vähän nuo hormoonit jyllätä kropassa että ei oikein saa mistään oireista selvää. kai se kiinnittyminen on jo tässä tapahtunut jos niin on käynyt jotenka muutamien päivien sisällä voi odottaa oireita JOS jotain ihmeellistä on tapahtunut. Pipsa76 ja susirouva:Peukut nyt vaan pystyyn ja kovasti onnea,meille kaikille! :heart:
 
Olen palstaa lukenut päivittäin, en ole vain kauhean ahkera kirjoittelija.
Todella kurjiakin uutisia täällä ollut. Olen sanaton.
Nyt isot tsempit teille jotka saanut kyytiläiset matkaan!
Täällä alkoi eilen menkat ja kun lääkkeellisen pasin halusin niin tänään alkoi zumenon 2 kertaa päivässä. Ultra on sitten 22.8 ja toivotaan että siirto saadaan sille samalle viikolle eli vko 34.
Pakkkasessa viimeiset 2alkiota.
 
Täytyy sanoa, että nämä hoidot on kyllä niin hermoja raastavia ja kaikkein pahintahan tässä on se, että kaikesta lääkityksestä, yrittämisestä, kivusta ja kärsimyksestä huolimatta tulos ei välttämättä ole se toivottu eli lapsi. :|

Omassa asenteessani olisi korjattavaa... Jotenkin tuntuu, et mitä järkeä on koko hoitoihin lähteä, kun tuntuu, että tästäkään hoidosta ei tule sitä toivottua tulosta. Ensimmäisessä ivf:ssä toiveet ja odotukset oli korkeella, munasoluja saatiin reilusti ja 13 niistä hedelmöittyi ja 11 siirrettiin. Kuvittelin, että kyllä niistä joku kiinnittyy, mutta pöh..
Tällä kertaa ollaan siis pessimisteinä liikkeellä, sillä pessimistihän ei tunnetusti pety! :cool:
Ja mistäkö tämä pessimismi johtuu? No juurikin tuosta ensimmäisestä ivf:stä, sitä seuranneesta luomuraskaudesta (joka meni kesken), jonka ei pitänyt olla mahdollista ja siitä, että lääkärit ovat pudottaneet selvin sanoin minut maan pinnalle: "kohtu on niin arpinen, että täytyy olla paljon hyvää onnea matkassa, että sinne mikään alkio kiinnittyy."
Juurikin noiden sanojen takia mietin, että miksi helv**issä lääkärit edes suosittelevat näitä hoitoja, eikö heidän olisi sama sanoa, että ei kannata tollasella kohdulla edes lähteä yrittämään???
 
jag78, Ikävä kuulla kohdunulkoisesta raskaudestasi. Toivottavasti kuitenkin tämä hoito menee hyvin. Kyselit, mikä kiertopäivä on punktiopäivää. Mulla se on ollut yleensä siinä kp 13 tai 14 kohdalla eli ihan pyritään normaalin ovulaatioaikataulun kanssa sumplimaan myös nämä hoidot. Toki riippuu paljon myös siitä, minkä kokoisia follikkelit ovat ja missä kunnossa limakalvo on ja tämä riippuu sitten taas ihan siitä, minkälainen vaste sinulla on lääkkeeseen. Esim. tänään ma kun kävin toisessa seurantaultrassa niin sain vasta tietää tarkan punktiopäivän – vaihtoehdot olivat ke tai pe ja valittiin nyt sitten pe. Jos sun reissusunnitelmat osuu samalla viikolle punktionsuunnitelmien kanssa, kannattaa varautua siihen, ettei reissuun sitten pääsekään. Ja punktion jälkeen olo ei ole pariin päivään/viikkoon mikään ihan paras, kun munasarjoja turvottaa ja ne ovat kipeät, eivät oikein kestä tärinää eikä silloin saa/pysty liikkumaan aktiivisesti. Riskinä on, että jos lähtee punktion jälkeen vauhdilla liikkeelle munasarjat kiertyvät ja se on sitten leikkausta vaativa tila (lisäksi on aina sen hyperstimulaation riski myös). Tämän vuoksi lääkäri usein kieltääkin muun liikunnan kuin kävelyn punktion ja siirron jälkeen. Kiertoliikkeitäkin pitää välttää. Kevyt kävely välillä sänky-sohva-vessa-jääkappi on toisinaan jo iso ponnistus. Kauppareissusta puhumattakaan. Sairasloma tulee kyllä silloin ihan tarpeeseen ja tarkoitushan nimen omaan on levätä, että sitten on siirtopäivänä parhaat edellytykset siirtää alkio kohtuun. Saat varmasti hyvän ohjeistuksen lääkäriltä ja hoitajalta, kun sen aika tulee. Ja juu, vesi kelpaa hyvin juomaksi (mehuissa paljon kaloreita…). 2 litran ei pitäisi vaikuttaa natrium/kalium-tasapainoon, jos syö muuten normaalisti päivän mittaan… Punktiosta minulla on myös vain hyviä kokemuksia. Olen ollut ihan kanttuvei kaikissa 4:ssä. Kannattaa mainita kaikista mahdollisista peloista moneen otteeseen hoitavalle lääkärille ja hoitajille. He kyllä huomioivat ne. Ja liikunta muutoin, joo, no näissä hoidoissa se on kausiluontoista. Kerrallaan voi harrastaa aktiivisemmin parin kuukauden pätkissä. Se on kurjaa, mutta eipä voi mitään.

MT79, kiva, että on aikataulut selvillä! Minulla pahimmat oireet sumuttelussa (Synarela) oli kuumat aallot. Saatoin tehdä jotain ihan kevyttä ja yhtäkkiä lehahti tosi kuuma olo ja hikikin – valitettavasti. Kannattaa siis pitää vaatetuksena sellaista, että saa nopeasti vähennettyä vaatetta, jos tulee kuuma. Muistaakseni myös nukuin huonosti ja oli se pinnakin kireällä, mutta onko se sitten lääkkeestä kiinni vai hermostuttiko muuten, niin sitä en osaa sanoa. Ja pomolle ei tarvitse kertoa mitään raskaudestaan tai yrittämisestä.

Bluebaby, kiva, että alkaa hormonit hellittää… kunnes ehkä jo uudet iskee päälle! Toivotaan näin! Sinulle Susirouvalle ja Pipsa76:lle tsemppejä piinapäiviin!

Vanessa-80, tsemppiä, että kaikki menee suunnitelmallisesti!

USL, tuttuja tunteita. Sinnittele vaan. Haasta myös lääkärisi, jos tuollaista viestiä olet saanut (arpinen kohtu).

Syssy, täällä on peukut pystyssä!!!

ON, Punktio ensi pe, folleja 10, mutta nyt alkaa olla jo kokoeroa (6,5-17 mm), että jos se 6-7 saatais, niin kiva olisi. Siirto ensi viikon ke (blastosiirto).
 
Mun PAS siirtyi kuukaudella: / Ensi kierrosta tehdäänkin sitten lääkkeellinen pas (zumenon), syynä limakalvon ohuus... Mulla on kyllä aiemmin ollut ihan ok paksuinen limis ja viimeksi kun näytti huonolta oviksen suhteen ennen pakkasukon siirtoa niin katsottiin vaan seuraavas kierros uudelleen jolloinka ovis tuli ja siirtoon päästiin, silloin ei ainakaan sanottu mitään et olis limakalvo ollut ohut. Jotenka en nyt ihan ole perillä miksi lääkäri halusi heti ensi kierrosta jo tuon lääkkeellisen tehdä. Ehkä nopeuttaakseen aikatauluja:confused: Vai lienekö nuo mun kaksi kemiallista oli osasyynä, josko arveli limakalvon olleen ohut...?

Eli mulle voisi päivittää 2.IVF/ICSI 1.PAS Syyskuu
 
******************11- hoidot**********************
15.8.2011

syssy......................4.icsi 1.pas...............16.8
toivelintu................2.ivf...........................18.8
1nainen..................3.icsi.........................vko 33
Joku_päivä.............5.ivf...........................vko 34
Vanessa-80............1.ivf. 2.pas.................vko 34
Solja....................1.ivf/icsi 1.pas..............elokuu
Mequ....................1.ivf 1.pas...................elokuu
iinamiina................2.ivf 3.pas..................elokuu
chidi......................1.icsi 1.pas.................elokuu
Maya82..................2.ivf 1.pas.................elokuu
futuremami............3.icsi..........................elo-syyskuu
Sirunen81..............2.ivf...........................elo-syyskuu
leppäkerttu-77........2.ivf/1.icsi 2.pas.........elo-syyskuu
HalleB...................3.icsi..........................vko 36
UnelmaSirpaLeena...2.ivf..........................vko 36
Tipetsu...................1.ivf..........................vko 38
MT79.....................3.icsi.........................vko 39
Omena_.................2.ivf..........................syyskuu
batinka...................1.icsi 1.pas................syyskuu
Mörkötys.................2.ivf/icsi 1.pas...........syyskuu
jag78.....................1.ivf..........................syys-lokakuu
Kevätkello..............2.ivf..........................syys-lokakuu
Miukumau..............3.icsi.........................syys-lokakuu
Kaarne..................1.ivf 3.pas..................syys-lokakuu
MiiJane..................1.icsi.........................syys-lokakuu
Peppi1981...............3.icsi........................lokakuu
Sintu74...................3.ivf 1.pas................syys-marraskuu
Templeton..............2.ivf.......................marras-joulukuu
iloksi......................2.ivf/icsi...................marras-joulukuu
Heidh.....................4. isci.......................syksy
Pumppu.................1.ivf 1.pas.................syksy
Laurella.................3.ivf 2.pas..................syksy
Meg......................2.ivf 1.pas..................syksy
Janttu-85...............3. ivf/icsi..............
nainen83................4.ivf.........................
NormaJeane...........1. ivf 1.pas.................
Barbarella..............1.ivf............................
AnnaD...................2.ivf 1.pas.....................
Michele..................3.icsi 1. pas..................
Minä-85.................1.icsi...........................
anya74..................2.ivf:n 1.pas?..............
Lili_78...................
miralles.................3.icsi.........
Avolavapaku...........1.icsi 1.pas......
Toiveena................1.ivf 2.pas ?.......
fiia 69.....................4.ivf ?................
myy75.....................3.icsi 1.pas........


*****************Piinailijat************ ********

Nimimerkki...........hoito.…............alkiot..........PP.......testipv

Susirouva...............1. ivf...............1................4.........23.8
Pipsa76..................2.ivf................2...............5..........24.8
bluebaby................1.ivf................1...............5...........24.8


****************:heart:plussanneet:heart:*********************

Nimimerkki...............hoito...........alkiot.........testi...........PP

Smirg..................1.ivf 1.pas..........:heart:...........vt/130.......13
Mizze77..............1.ivf...................:heart:. .........vt/194.......12
kaz......................luomu...............:heart:...........kt................
Annuli-81............. 2.icsi................:heart:..........vt/43.........11
sydänmaanlakka......2.ivf...............:heart:...........kt............14
Jenna-76...............3.icsi..............:heart::heart:..........kt............
Katjuska-79............1.ivf..............:heart::heart:..........kt............
Jessie82.................1.ivf................:heart:...........vt/75.......11
virvatulia................1.icsi...............:heart:...........kt...............
millis1981...............1.ivf 2.pas.......:heart:............................
sydänveri78............1.ivf...............:heart:...........kt.............9
AdAstra..................2.icsi...............:heart:..........vt/43.......14
Katar.....................luomu.............................................
Neela Naranja........2. ivf...............:heart:............vt/169.....12
Minne....................1.ivf...............:heart::heart:..........vt/99.......14
Hanskis................2. ivf 1.pas.........:heart:...........vt/1303....14
toivorikas-72......4.icsi:n 3.pas........:heart:...........vt/254......14
Mollamaija82..........2.ivf................:heart:...........vt/179......12
Syystoive...........1.ivf:n 1.pas..........:heart:..........vt/760......13
engeli.....................2.icsi.............:heart::heart:..........kt.........14
kn071....................1.ivf 1.pas.........:heart:............kt..........10
nanniga..................2.ivf................:heart:...........vt/114......15
 
Mörkötys, harmi että PAS siirtyi, mutta tietenkin kiva, että ei lähdetä vain ”kokeilemaankaan” vaan halutaan varmistaa, että olosuhteet siirtoon ovat parhaat mahdolliset. :flower:

Syssy, täällä edelleen on peukut pystyssä. Käyhän laittamassa viestiä, että missä mennään?

Kevätkello, minulle voi ehtiessä päivittää siirtopäiväksi 24.8. Kiitos!
 
Syssy, miten teillä meni se sulatus?

Joku_päivä, tosi hyvältä kuulostaa teidän follikkeleiden määrä!! Hurjasti onnea ja tsemppiä punktioon :).

UnelmaSirpaLeena, mulla on samanlaisia fiiliksiä, ja tulin niitä tähän vähän purkamaan, salaa töiden lomassa :whistle:. Joten kirjoitus saattaa sitten olla vähän vailinainen tai outo, kun joudun koko ajan tarkkailemaa selustaani, ja keskeyttämään välillä. Ei sillä ettenkö nyt muutamaa riviä täällä töissä pystyisi(/saisi) kirjoittamaan, mutta en todellakaan halua että kukaan näkee mistä aiheesta kirjoitan..

Nyt pyydän siis anteeksi sitä, että keskityn pääasiassa omien ajatusteni purkuun, mutta mun on pakko päästä vähän "tuulettamaan" päätä.

Mulla siis ei ole ollut oikein mitään oireita, todella vähän mitään nippailuja, ja mitä muuta nyt onkaan, niin ovat lääkkeiden aikaan saamia. Nyt kun olen täysin toipunut punktiosta sekä viikonlopun flunssasta vai mikä se nyt oli, niin olo on mitä normaalein. Ja sekös surettaa...

Mulle tuli valtava ahdistus kaikesta tästä. Kauhean kasan sitä kaataa lääkkeitä elimistöönsä, käy maantiejyrän alla, laittaa rahaakin, puhumattakaan henkisestä panoksesta, ja tulos on suuremmalla todennäköisyydellä nolla. Ja rahan suhteen voin vain kuvitella miltä tuntuu kun yksityiseltä hoitonsa hakeneet eivät onnistu :(.

Miten voikaan olla näin normaali olo. Argh. Ihan kun ei missään hoidoissa olisi ollutkaan!
Tuntuu jo vähän turhalta noiden lugejenkin käyttö tällä hetkellä kun ei ole mitään tunnetta tai merkkiä raskaudesta. Mun elimistö reagoi vielä aika herkästi hormonien vaihteluun etc, että luulisi tosiaan että jotain oiretta olisi jo nyt, jos siellä olisi ollut jotain positiivista actionia..

Kiitos kun sain purkaa, parempaa mieltä teille muille!! Yritän kyllä itsekin poistua täältä epätoivon suosta asap...
 
Viimeksi muokattu:
Jaahas, täällä taas! Ja olisi uusi rivi :D

Lady_Gigi.......4. ICSI......elo-syyskuu

Eihän me voida tähän jättää. Mutta tämä on nyt sitten viimeinen kerta. For real. ;)

Mulla tulee nyt ekan kerran Elonva Puregonin tilalle, toivottavasti toimii. Laitan viimeisen Crinonen sunnuntaina ja sitten menkkojen pitäisi alkaa ti-pe, muuten hoito kai siirtyy. Joten peukkuja pystyyn.

Susirouva: Älä masennu! Ei kaikilla tule piinaillessa oireita, mullakaan ei tullu tytöstä vaikka muuten kerään kaikista hormoneista sivuvaikutukset. :) Tsemppiä!
 
Jaahas, täällä taas! Ja olisi uusi rivi :D

Lady_Gigi.......4. ICSI......elo-syyskuu

Eihän me voida tähän jättää. Mutta tämä on nyt sitten viimeinen kerta. For real. ;)

Mulla tulee nyt ekan kerran Elonva Puregonin tilalle, toivottavasti toimii. Laitan viimeisen Crinonen sunnuntaina ja sitten menkkojen pitäisi alkaa ti-pe, muuten hoito kai siirtyy. Joten peukkuja pystyyn.

Susirouva: Älä masennu! Ei kaikilla tule piinaillessa oireita, mullakaan ei tullu tytöstä vaikka muuten kerään kaikista hormoneista sivuvaikutukset. :) Tsemppiä!

Mahtavaa että "tulit takaisin"!! Ja iso kiitos sulle ihana :heart:.
 
Heips! Mulla huomenna punktio tulossa. .eilen pistin pregnylin.
Olen tässä hoidossa ihmetellyt, että suht heti puregonin ja orgalutranin alkaessa.. ovat alapäässä ollu erittäin "liukkaat kelit".. Sori mun jutut.. mutta välillä tuli sellainen pelko, että mitä jos rakkulat ovatkin jo tulossa ulos ja punktiopäiväksi on kohtu tyhjä. Vai olenko ihan tyhmä??
Onko kellään nämä pistokset aihuttanut tällaista?
Muuten kaikki mennyt ihan hyvin.. vähän vaikea ollut kävellä.. ei ole kiva juosta tai kävellä nopeasti.. Viimeisessä ultrassa löydtttiin 20 rakkulaa.. saa nähä mihin asti kasvanneet ja onko kypsyneet tarpeeksi hyvin. Nyt sit vaan toivotaan ,että sais perhana edes sinne pakkaseen parit kaverit, että jos tää ei onnistu.. niin voisi PAS:ia kokeilla.. eikä tarvitsisi myrkyttää ja pistellä itseäni jatkuvasti!
Voimia Teillekin systerit!:)
 
Onnea bluebaby, Pipsa ja Susirouva kyytiläisten johdosta! :)

Lady_Gigi oon tosi pahoillani, kun alkiot eivät selvinneet, mutta tsempitän kovasti uuden hoidon onnistumisen puolesta! :hug:

Joku_päivä tsemppiä punktioon!:)

on: Oon helpottunu, kun menkat alko ajallaan. Seuraavaksi jännitellään päästäänkö ensviikon keskiviikkona aloittamaan pistokset.
 
1nainen, mulla ainakin joka kerta jossain vaiheessa jarruja oireet&turvotus helpottaa ja olen ihan varma, että rakkuloista solut on nyt karanneet. Mutta siellä ne on aina olleet. :) Tsemppiä punktioon, toivotaan hyvää saalista!
 
Jee, jee. Meikä pääsee hakemaan kyytiläisen/kyytiläisiä tänään. :)
Hauskaa tämä julkisella käyminen, kun yhtään ei tiedä, että montako siellä on odottamassa ja minkälaisia. Se vaan sanottiin, että siirtoon päästään.
Ryhdyn täyttelemään rakkoa nyt. :D
 
syssy:Tsemppiä siirtoon!=)

Ladygigi:Kiva kun päätit tulla takaisin! :wave:

Susirouva:Täällä kans sama tilanne,ärsyttävän tavallinen olo....Välillä vain nippailee ja särkee niinkuin menkat alkaisi. Nuo luget on kyllä niin ällöjä. plääh,päivät matelee. Jospa se loppuviikosta sitten selviää ottiko se pikkuinen kiinni vai ei. Meinaan nimittäin testata pp10 lauantai kun niin monilla on jo näkynyt silloin mikä on tilanne. Jaksamisia sinne odotteluun! :)

1nainen: Tsemppiä punktioon sinulle!=)
 
Viimeksi muokattu:
1nainen, ihan samat on ollut fiilikset, punktiota edeltävänä päivänä tuntui ettei siellä enää mitään olekaan, ja lääkärillekin siitä mainitsin, mutta vastaili vain, että hyvin ovat vielä kaikki "paikallaan". Tuntuu niin pitkältä tuo väli punktion ja irroituspiikin välillä.

Ihanaa syssy! :flower: Jep, julkisen puolen iloja on nuo aukot tiedoissa :D. Ei esim. puheltu mitään istutettujen alkioiden laadusta.

Kannattaa varoa hieman sen rakon täyttelyn suhteen ettei ehdi tulemaan liian tuskaiset oltavat. Julkisellahan kun on vielä se puoli, että suunitellusta ajasta joutuu odottamaan vielä ainakin sen puolisen tuntia ennen hoitoon pääsyä. Itse kävelin niin vatsa kippurassa, että kysäisin hoitajilta että kauanko vielä kestää. Neuvoivat tyhjentelemään rakkoa vähän, mutta rakon vähän tyhjentäminen on aika haasteellista :D. Silti sanoivat vielä toimenpiteessä, että sullapa onkin rakko tosi hyvin täynnä. Mietin, että mikähän jalkapallo se sitten aiemmin oikein olisi ollut...

Bluebaby kiitos! Kyllä sulla kaikki kuulostaa tosi hyvältä so far :) Mulla taas ei ole edes tuommoisia tuntemuksia, ainoastaan lämmöt vähän korkealla, mutta niinhän kuuluukin tässä vaiheessa kiertoa, raskautui tai ei.

Luget on tosiaan ällöttäviä, varsinkin kun keskellä työpäivää pitää laittaa, ja istua sitten "lima valuen" työpisteellä :D. Sorry tuo yökötysjuttu. Mulle ei annettu mitään ohjeita miten lugen laiton jlk pitäisi olla, mutta luin että joillekin sanottiin että makuu asennossa puolisen tuntia. Noh, sehän nyt ei täällä onnistuisikaan, että näillä mennään. Haluan kuitenkin ottaa ne säännöllisesti 7 h välein, jotta varmasti tuossa on sitten omaakin vikaa että joudun niistä päivälugeista vähän enemmän "kärsimään".
 
Myylle pahoittelut negasta ja tsemppiä tulevaan!

Lady_Gigi, hieno juttu että päätitte vielä lähteä yrittämään! :)

Ihanaa syssy että pääsit kyytiläistä hakemaan! Itsekin viimeksi ihmettelin kun soitin polille saako siirtoon tulla, että he eivät voineet kertoa oliko molemmat selvinneet.. Luulis että siinä samalla kun labra ilmoittaa että voidaan siirtää niin kykenis kertomaan myös ton tiedon..

Joku_päivälle tsemppimieltä punktioon, toivottavasti saalis olis tällä kertaa hyvä!

Susirouva ja bluebaby, älkää suotta hermoilko vaikkei tuntemuksia olisikaan tai vaikka olis menkkatuntemuksiakin (joo tiedän että tosi helppo sanoa..). Viimeksi Pas-siirrossa, josta siis seurauksena se keskenmennyt plussa, olin kanssa aivan varma negatiivisesta tuloksesta, tein testin sillon pp9 (alkiot siirrettäessä 5 päiväisiä), koska halusin vaan sen negan pois alta, ja niinhän se vaan olikin plussa! Joten kaikki on mahdollista! Jaksamisia piinapäiviin!

ON: Eilinen olikin sitten aikamoinen päivä. Itse punktio meni hienosti, puudutukset tehosivat hyvin, eivätkä sattuneetkaan niin paljon kuin muistin. Mulle laitettiin vaikealle vasemmalle puolelle vielä joku erilainen puudutus siihen kohtaan mistä neulalla mentiin.. Joten oli paljon kivuttomampi kuin viimeksi. Loppupäivä olikin sitten yhtä helvettiä..

Sain punktion jälkeen suoneen kipulääkettä, mutta juilinta jatkui silti melko kovana. Välillä oli jo parempi ja ajattelin että päästään jo kotiin. Sitten vessakäynnin jälkeen tuli kamalia viiltokipuja, tuntui kuin koko alapää olis ollut tulessa. Sain lisää kipulääkettä suoneen ja pahoinvointilääkettä. Verenpaineet laski tosi alas, pahimmillaan 72/40, sitten tuli oksennus. Sen jälkeen taas tuntui että helpottaa, mutta ei. Kanyylikin oli jo otettu pois, joten kankkuun sain vielä kipulääkettä. Sitten lääkärikin huolestui, ja halusi ultrata. Kaikki oli ok, mutta virtsarakko oli niin täynnä, että se aiheutti kamalat tuskat! En vaan sen kivun keskeltä tunnistanut vessahätää. No, vessassakäynti onnistui pariin otteeseen (ei ollut helppoa istua pöntöllä niillä kivuilla..) ja kivutkin helpotti niin, että pääsin pyörätuolikyydillä autolle..

Kotona kaikki oli ensin hyvin, mutta sitten kivut taas palasivat, ja jatkuivat aaltoina aamuyölle saakka. Nyt onneksi on olo ihan normaali, tosin lepäillessä mennyt tämäkin päivä.. 11 munasolua saatiin, vähän olen pettynyt, kun luulin että isommalla annoksella olis tullut enemmän (rakkuloita oli enemmän, osa siis tyhjiä), mutta näillä mennään. Toivon vaan että ylihuomenna saan kyytiin yhden kaverin, ja että jäis pakkaseenkin jotain.

Sellaset punktiokokemukset tällä kertaa, ei mennyt ihan putkeen nytkään :)
 

Yhteistyössä