YLI 35-v KUUMEILIJAT :)

Niin mimmimamma empä jaksa uskoa että olis täti valheelisesti vierailulla käväissyt, kun tuolloin kp 31:si keskiviikkona negan löysin r-testistä. :headwall: Joten kyllä tais täti tosissaan olla.

Juu ja lukaisin tuolta toisaalta mantanan kirjoituksia ja oma oloni on just tuo sama: luovuttanut-ei tässä enään luonto-äiti taida meille vaavia antaa. :'( Elikkä jotenkin on niin niin perkuleen mansentunut olo jatkuvien pettymysten ja odotteluiden jälkeen. Niin et ei oikeen jaksa enään uskoa, toivoa, onnea ja muita kavereita rinnallaan kulkemassa pidellä. Pikemminkin ovat kaikki nuo kaverukset saaneet omiin oloihinsa hipsiä-pois näköetäisyydeltä. Hmmmmmmm...... ja tuo samainen olotila on jo kilojen kanssa kampailussakin-ei jaksa kerta kaikkiaan enään pinnistellä missään. Ruoka on vain kokoajan hallitsemassa ajatuksia vaikka mitä muuta yrittäs ajatella/tehdä. :kieh:
Öh, ja tuntuu tuo kuopuskin sen jotenkin kait vaistoavan jotta äidil ei olo ole parhaal mahdollisel tasolla. Sillä hän tuntuu jotenkin kaipaavan jätkuvaa läsnä loa ja sylissä kyhnäämistä kun kahden kotosalla nyt kaikki päivät ollaan eikä edes iltapäivällä ole kuin ukko meidän lisäksi kotosalla. Muut lapset kun ovat nyt lomailemassa isällään, eikä meillä täällä edelleenkään ole ystäviä tai tuttavia löytynyt. Eikä täällä ole sellaisia leikkipuistoja joissa vois tavata toisia perheitä. Niin kuin oli tuolla pk-seudulla useampiakin leikkipuistoja joissa saatoimme käydä silloin kun mieli teki. Joo todeta täytyy et näin kun asuu omakotitalossa pientaloalueella. Niin ei pihassakaan ole muita lapsia leikkimässä-tai ei siis tuo kuopuksen ikäisiä, eikä ole niitä vahtejakaan sitten joiden kanssa itse voisin rupatella. :(
Jotenka tästät voinee päätellä et aika yksinäisiä (ainakin tältä minusta itsestäni tuntuu-sosiaalinen kun luonteeltani olen) taidetaan täällä uudella asuinpaikkakunnalla olla. Vaikka onkin todettava et ei niitä ystäviä kovin montaa ollut siellä edelliselläkään asuin paikalla, mut siellä oli sentään silloin tällöin niitä hiekkalaatikko-tuttuja joiden kanssa sanan pari saattoi vaihtaa. Niin ja minun sukulaiset olivat lähempänä, vaikka matka heidän luo saattoi kestää kauemmin kuin nyt kun asumme kauempana, mut oli edullisempaa matkustaa. :whistle:

Täältä synkeiden ajatusten keskeltä plussai huitelen jos joku vaik jollekin osuis kohdalle.

++++++++ :wave: :wave: :wave:

ps. On harmaata ja vettäkin sataa niin et tälläinen "sisä-päivä" tais tulla. Tosin kauppareissu on jollain aikaa tehtävä kastumisenkin uhalla, mikäli ruuissa meinataan pysyä.
 
Heipsistä tännekin; täältä matalapaineisesta olotilasta! Tiedä nyt mitkä hormoonit jyllää, mutta aurinko saisi jo alkaa paistaa, tarvii energiaa!! :headwall: Eilisen jälkeen ollut jotenkin painostava olo. Tuntuu, että nyt ei jaksaisi odotella milloin se ovis tuloo ja milloon pitäisi enempi pupuilla! :( Kävin tuolla Pesun ja Helistimen sivuilla laskureilla laskemassa, miten olis, jos kp38 jatkuu eli aivan olen nyt sekasin! :kieh: Pesu 30.6 ja helistin 24.6 eli pitää kait alkaa ahkera pöllytys jo ennen juhannusta ja jatkaa varmuuden vuoksi heinäkuun puolelle! :p :p :p :p Tarttisko isännälle nitrot hankkia??? :LOL:
Onkos tämä jotenkin epätoivoista jo?!!!!!? :headwall:
Tiedän kyllä, että osaksi tämä mielialani johtuu myös ystävättärien ja tuttavien vauveleista. :'( Jotenkin nyt tuntuu, että vain toisilla tärppää ja ei meillä. Eikä nämä vauvan saaneet sitä kyllä huomaa minusta, mutta :'( kuitenkin.
Tämä mamma taitaa lähteä tänään piiiiiiiiiitkälle lenkille, kunhan isäntä tuloo kotia töistä! Jos sitten olisi parempi olo sen jälkeen, kunhan ei tule vauvoja tai masuja vastaan!

Ja minkä ihmeen takia tämä teksti kokoajan pomppaa alkuun, kun yritän kirjoitella tällä kolmisormi systeemilläni!!!! :kieh:

Mutta kaikille tsemppiä ja paljon kesäisiä plussia!!!

Tuohikselle :hug: :wave:
 
Missä te kaikki ihan oikeesti olette? Meinaatteko palstan hyljätä aivan totaalisesti? :headwall: :'(
Käykäähän nyt hiukan muutkin kuulumisia naputtelemas. :attn: :attn: :attn:

Huh huokaan kun tänään posti toi ensimmäisen kirjeen hakemistani koulutuksista. Joo ja positiivinen oli kirjeen sisältö-olen hyväksyttyjen joukossa. nyt vaan on vielä pidettävä peukkuja jotta kyseinen linja toteutuu, meinaan jotta on tarpeeksi opiskenlun haluisia hyväksyttyjen joukossa. :whistle:
No, vaan onhan minulla viel muitakin mahdollisia paikkoja joihin olen hakenut. Tänään just yhdes haastattelus kävin joten jännitys jatkuu edelleen tuon opiskelun suhteen. :p
Hei, muuten se on kyl nyt mieltä ylentämäs kun tiedän jotta oikealle alalle olen suuntautumassa ainakin siitä päätellen et psygolokisen-testin kautta tuo hyväksyntä tuli.
Hoh hoh vaan olisipas nyt sitten luonto-äitikin yhtä suopealla tuulella ja anta lisää ilonaihetta. :headwall: No, se nähdään sitten heinäkuun puolella onko aihetta iloon.

Mut nyt plussat taivaalle, joten ottakaahan koppeja...+++++++ :wave: :wave: :wave:
 
Kaamea "puutos tila" ollut, kun olen yli viikon ollut pois koneelta :kieh: ! Lähdimme mökille heti kun koulut loppuivat, ja vasta äskettäin tulimme pois. Aivan ihanat ilmat olivat, aivan kun etelässä olisi ollut kun joka päivä paistoi aurinko täydeltä taivaalta...ja merellä olimme joka päivä...Mutta kaikki loppuu aikanaan, ukon oli palattava töihin ja me muu lauma jäimme kotiin. :( Aikas mielenkiintoinen nämä uudet sivut ovat...minäkin aivan hätkähdin, kun pitkästä aikaan sivut avasin että......-mitäs nyt :D ? Niin, tännekkin se täti tuli juuri kun lähdimme sinne lomille...ensin harmitti kamalasti, mutta onneksi siellä oli niin kamalasti touhuttavaa, että siinä sivussa vain "omia vaippoja" vaihteli ja yritti olla ajattelematta asiaa...Nyt kun kierto taas lähenee puolta väliä, niin kyllä se vaavi taas vähän kummittelee...varsinkin kun ukko-kulta eilen tuolla kirpputorilla leikisti pelleili jollain vauvan vaatteella että: Tämä on sille meidän seuraavalle B) B) B) ...vähän hymyilytti mielessä että vieläkö se ukko-kultakin jaksaa tuollaisia ajatella, vaikka välillä on niin "yli-tiivis" tunnelma tälläkin porukalla ;) :)
...mutta näkyillään taas useimmin, ja tsemppiä kaikille Kuumeilijoille :wave: ja onnea touhikselle koulun hakuun !!!
-niiiiiin se minäkin vanhenin tässä vuoden, vaikka yhtään ei tunnu siltä ;) ...ei tietenkään B) ...
 
ensin onnittelut touhikselle tosta kirjeestä ja peukut pystyssä että tarpeeksi opiskelijoita ilmoittautuisi että kurssi järjestetään.

ebonylle tädin tulo hali :hug: :hug: ehkä oikea aika lähestyy kun mieskin noin innoissaan.

Minä vietän 19 kiertopäivää ja ihmettelen omaa oloani. Ei raskausoireita näkopiirissä vaan hirmuinen väsymys ja niitä idiotti plussia niihin testeihin. Sen lisäksi menkkatuntemusta jo viikon kohta kahden verran alavatsalla. Enpä tiedä enään, enkä oikeastaan jaksa tietää miksi minulle niitä plussia tulee alavariinsa noihin testeihin.Onneksi on niin kiirrettä töissä, ettei asiaa päivisin jaksa jahkailla. Lomalla sitten on taas enemmän aikaa vaivata mieltä olemattomilla plussilla.

+++++++plussa sadetta etelästä kaikille niitä kaipaaaville.

:heart: mimmimamma :heart:
 
Jaahas...menin sitten näpyttelemään suoraan väärää nappulaa. Juu. Täällä kans loma lähestyy ja torstaina olis viimeinen työpäivä ennen kuukauden lomaa. Reissuun lähdetään korkeintaan tuonne pohjoisiin maihin. Juhannus vietetään Itä-Suomessa ja sitten reissun päälle asuntoautolla... JEE =) .

Tädin vierailusta on nyt about 5 päivää eli nyt on siis kp5 (simppeliä eikö totta... :LOL: ). Monkelit tuli ajallaan (siis ne normaalit) ja nyt taas vois tuota yritystä alkaa heittää kehiin. Mut lomatunnelmissa tässä jo hiukkasen alkaa olla meistä itse kukanenkin. Elikkä plussaavat tuulenpuuskat kaikille kehiin ja kesäilmoista nauttimaan :D .
 
Taas sarjassamme tyhmä kysymys...??? Miksi toisten nimimerkkien alla on kirjekuori ??? Ja minun ei :( ...-vai tarkoittaako se sitä että on tullut yksityisviestiä ? Näin aamu tuimaan ei tämä ajatus oikein juoksi, niin auttakaa hölmöä... :headwall:
 
......Vaiko viel huoment :headwall: :headwall: :headwall:

ebony laitapas hiirennuoli sen kirjekuoren päälle niin hoksaat mitä silloin voi tehdä. Elikkäs siit kuoreta napsauttamal pääset kirjoittelemaan kyseiselle viestin laittajalle yksityisviestiä. B) Vaan se miks oman nimimerkkis alla ei tuot kuorta näy, johtunee siit et ehkä et itselles yksityisviestiä tarvitse kirjoitella. ;) Vai mitäs tuumaat.

No, joo vaan myönnettäköön jotta hetken vie minultakin ennenkuin ymmärsin tuon kuoren merkityksen/tarkoituksen. :ashamed: Voi että meit "vanhoi" laitetaan aivonystyröitä hieromaan, kaiken maailman sivujen uudistuksil. :headwall:
ebony kurkkaas laihdutus-puolelle laitioin sinne sulle viestiä. :wave:

Hoh hoh, täällä itseäni kummastelen-siis tarkemmin sanottuna omaa kehoani ja sen olotiloja. :headwall: :headwall: :headwall:
Meinaan kun sitten tädin viime vierailun (siis sen oudon lyhyen, mut kuitenkin runsaan) on ajoittain ollut hitusen niin kuin äklö-ökly oloa ja alamasul jos minkä moisia nippailuja-möyrintöjä-jomotuksia jne. :headwall: :kieh: :eek:
Nytkin tuntuu just siltä et täti saapuu päivän parin päästä vaik nyt olis kait oviksen aika paremminkin käsillä kuin tätylin saapuminen (tosin jos laskureihin on uskominen niin vast loppuviikosta pitäs "h-hetken" olla käsillä). :headwall: Joo ja hiipivä öklö-äklökin tuntuu hiukan tuol jossain sisuksis. :eek: :whistle:
Niin et kyl on mieles kerran jos toisenkin käynyt nuo mimmimamman oudot plussat kun olen miettinyt pitäskö sittenkin testailla ja millä? -> r- vai o-testeillä??????? :headwall: :headwall: :headwall:

Vaan kyl outoa olis jos plussan löytäsin r-testistä kun ei milloinkaan ole raskauteni alkaneet niin et olis täti kyläs käynyt. Ei, kyl on hän heti alkuun kyläilyt lopettanut ja ilmaantunut sit vast joskus vuoden tai reilun vuoden kuluttua kylään. :eek:

Joten melkoisen outo on tilani ja sitä täällä kummastelen. sillä eilenkin kun tehtii pitkä pyörälenkki (reilu 20km=reilu 10km/suunta) (naapuri kaupunkiin huvipuistoon) niin ukko-kulta ehdotti jotta jäätelöä ostettais- :eek: ei tehnyt minun lainkaan mieli, pikemminkin kaipasin jotain suolaista kuin makeaa. Siis minun joka yleensä olen heti valmiina jos kuulen jokun ehdottavan syötäväks jotain herkkua. :x

Omaa oloaan kummasteleva tuohis plussat viskelee, ottakaahan koppeja.....
+++++++++++ :wave: :wave: :wave: :wave: :wave:
 
Voi ei,,,,nyt muo oikeesti hävettää tyhmyyteni :ashamed: |O :LOL: !!! Joo, huomasin sen kanssa että kirjeistä pystyi lähettämään yv-viestejä, mut sit ihmettelin just sitä MIKSI MULLA EI OLLUT SITÄ KIRJEKUOREN KUVAA :LOL: !!! Joo, kai sitä on jo niin mökki höperö että lähettelisi ittelleenkin yksityis viestejä...jos pystyisi B) :LOL: B) . Eli kiitos touhis kovasti kun valaisit minua tyhmää...Valaistakoon vielä että kävin viime vuoden puolella suorittamassa ATK-ajokortin,,,niin tässä se oppi sitten näkyy =)
- no taas ollaan viisaampia... :saint: :saint: :saint:
++++++++:tuulia kaikille.....!!!!! p.s. meillä sataa vettä, mutta ei haittaa mittään...ei puhaltele plussat ohi vaan laskeutuu pisaroina kasvoille....nimimerkillä juuri sateesta sisälle tullut ja likomärkä ;)
 
minäpä jo huomasin jotta olit tuon kuoren salaisuuden hoksannut. Sillä lähetämäsi yv:n luin ja jo siihen vastailinkin. ;) Joten käypä lukasemassa jos et vielä käynyt.

Juu ja tuosta mökkihöperyydestä. Sitä se on täälläkin aika ajoin näkynyt kun kotosal olen niin niin pitkääääääääään jo ollut. Jotta oikeen innolla odotan syksyä ja opintojen alkamista, niin pääsee vähän irti tästä koti-arjesta. :whistle: :p Sillä ilmeisesti opintojani tulen iltasella suorittamaan, jos nyt tuo kyseinen linja alkaa tällä kotipaikkakunnalla. Mikäli taasen aloitan opinnot tuol kauempana niin sitten se on päiväopiskelua ja matkoneen siihen menee jopa 10-12tuntia päivästä. Niin et sitten ei paljo kotona tätä mammaa näy. :whistle: ;)

:x Höh, taas tuli tuo uoto kummallinen pienehkö öklö-äklö kaveriks. :/
Vaan en viel ole keksinyt mistä kummasta se väliin ilmaantuu-olisko verensokeritasapaino päässyt heittämään, kun viimeiks olen syömäs käväissyt tuos n. klo 9.00. :headwall: :headwall: :headwall:
Raskauteen kun en oikeen osaa uskoa, vaik kyl sekin on mieles käväissyt. :ashamed: :headwall:
 
Niin touhis täälläkin eilen illalla pyhkäsi luokseni epämääräinen öklötys. Aamulla oli kahta kauheampi. Tuttu tunne raskauden ajoilta. Mutta kait se oli joku vatsa pöpö, joka tuon tunteen antoi. Sitten vielä tädin tunnefiilis jo pitempään. Onhan lauantaille vielä pitkä aika.

Minun plussani on humoristisia, joten niihin ei ole luottamista, ja jos täti ilmestyy kyläään viikonloppuna, niin minä kyllä nauran oudoille tuntemuksilleni. :headwall: :headwall:

Mutta touhis kyllä sinun kannattaisi testata, edes yhden halpistestin, jospa sulla oli valemenkat. :hug: :hug:

++++plussia auringon säteiden mukana lähettelen.
:heart: mimmimamma :heart:
 
Sillä tänään toi sitten posti tullessan toisenkin opiskelupaikan hyväksyntä tiedot.
Joo ja hyväksytyksihän sitä sitten siihenkin tultiin. (Vaik tuon tiedon kyl jo aavistin, sillä meinas toiselt haasastelijalt tieto lipsahtaa jo haastatelus.) :D Niin et nyt onkin sitten sotajuonia punottu ja mietitty, jotta miten onnistus noiden molempien koulutusten vastaan otto. :headwall: Vai onnistuuko.
Jaa että minäkö jotenkin ahne. :LOL: No, ei suinkaan muuten vain haluaisin nuo molemmat opinnot päästä suorittamaan vaik toisesta niistä kyl on mahdollisuus päästä tuota toistakin ammattia sitten joskus harjoittamaan. :p
Joo pirkules et on alamasul tänään juilinut tuon tuostakin ja öklö-äklö väliin pitänyt seuraa. Joten kaipa se on seuraaval kauppareissul noit halpistestejä ostetava. Niin kuin mimmimamma kehoitti. Ja tuo kauppareissu on huomen tehtävä kun koht on kaapit tullut tyhjiks syötyä. :eek:

Plussat lentoon......+++++++++++:wave: :wave: :wave:

-touhis-
 
Onnea kovasti opiskelupaikoista !!!!!! Kyllä Sinulla hyvin menee, kun ihan tuplaten on paikkoja tarjolla :flower: :flower: !!! Ja eikö se sanonta...ei kahta ilman kolmatta...-elikkäs jos vielä se kolmaskin toivomus toteutuu...eli alkaa "viivoja ilmestymään ;) siis näihin odotettuihin testeihin.. Tuuppas laittaan viestiä heti kun olet testaillut ! ...täällä jännitetään puolestasi... ;)
 
eikä se sitten helppoa ole ihmisen elämä vaik jo opiskelupaikkakin syksyks heltis. Jopa kaksikin paikkaa. :eek: :LOL:
Hoh, nyt sitten on edelleen tuskaiset paikat kun molempiin opskelupaikkoihin tuossa äsken juuri ilmoitin, jotta vastaan otan paikan.
:whistle: Siis ihan oikeesti molempiin.
Elikkä nyt sitten jatkuu tämä pähkäily noiden opinahjojen välillä viel jonkin aikaa, kun tuolt missä se ilta-linja on niin sain kuulla et saattas olla mahdollista siellä aloittaa myös päivä-linjalla (kotipaikkakunnallamme siis olis tuo). :headwall: :headwall: :headwall:
:whistle: :whistle: :whistle: :whistle:
Tääl siis touhis puhkuu ja puhaltelee edelleen.
Vaan toivoa vain saattaa et tuo mitä ebony vanhasta sananlaskusta muisteli pitäs paikkansa. :snotty: Joo ja juhannuskin lähestyy + ovis (tietääkseni), joten eikös se tuo aika vuodesta ole sitä kuuluisaa sikiämisen aikaa????? :LOL: :heart:

Mut nyt lasku-vuoren kimppuun ja sit kaupalle jotta ruokaa saadaan tänään. Ai niin ja ehkä sen testinkin sieltä mukaani nappaan, vaik tänään ei kyl ole öklötellyt eikä alamasukaan ole juilinut-ainakaan vielä. Oliskohan syynä se et peitot eilen pöllyyteltiin.
(Saatanpa käväistä apoteekinkin kautta ja napata mukaan ovistestitkin. :headwall: )

Näin pohdiskelee touhis plussia viskoen ++++++++ :wave: :wave: :wave:
 
Minä olen jo tunnin koneella istunut...ja odotellut milloin touhis tulee "aamupissiltä"..... :) ....juu, olenkohan jotenkin liian "myötä eläjä" vai mikä se sana oli... :LOL: Täällä paistaa aamusta ihanasti aurinko, mutta asteita ei ollut vielä kuuden aikaan kun +10 mutta kai se siitä lämpenee...Ipanat kinusivat eilen uimaan ja sanoin että jos huomenna aurinko vaan paistaa niin mennään ! B) - kävin kurkkaamassa niin on se jo +15 noussut, eli lupaava aamu on...No nyt alkaa porukka meillä heräilee ja huutelee aamupalaa eli kai tästä koneella istumisesta on luovuttava ja alettava aamu askareisiin ;) =) .

[/b]Aurinkoista keskiviikkoa kaikille !!! :wave: :wave: :wave:
 
Heips kukkuu! Onpas täällä ollut jutskaa... Touhiksella mietintämyssy sauhuaa! Onnittelut opiskelupaikoista!!! :flower: :flower: :flower:
Mielenkiinnolla lueskelin olisiko jo + ilmestynyt kelleen, mutta luontoäiti meitä kiusailee vai kesäiset vatsan mourutukset menossa?! Samanlaista täälläkin, masussa tapahtuu outoja... :headwall: No joo... kp16 menossa ja kait pitäis alkaa pian tikuttelemaan sitä ovista tai sitten unohdan koko jutun! |O
Aurinko paistaa ihanasti jo ja ulos pitää päästä aikasin! B)
Minä täällä pohdin työasioita ja tytön hoitoon menoa. :'( Pitäisikö mennä aikasemmin töihin vai sitten vasta marraskuussa....?!??? Pomo ehdotti työhöntuloa jopa jo elokuusta, mutta en ole valmis vielä silloin viemään tyttöä hoitoon. Kunnolla pitää saada tytön harjoitella ja tutustua hoitopaikkaansa! Mieluiten sitten syys-lokakuussa voisin ajatella palaamista töihin. Miettiä saan ihan koko heinäkuun loppuun... :headwall: :headwall: Siinä samalla, kun muuttuisi oma työaikanikin eli päivätöihin; ei olisi pitkiä iltavuoroja enää! Toisaalta kiva ois vaihtaa paikkaa, mutta silti... :(

No toivottelen kaikille mukavaa JUHANNUSTA ja paljon juhannus vauveleita kehiin!!!! + + + + + + + + + + + :whistle: puhaltelen ja itselle pari jemmaan! B) :wave:
 
Senkin uteliaat "vanhat mammat" ;) Eikös teil ole muuta tekemistä, ko istua kuulumisia vahtimas? :LOL: :headwall: ;) ;) ;) ;)
:ashamed: Siis joo paraskin minä teit moittimaan kun itse notkun heti tilaisuuden tullen koneella utelemassa jotta mitähän muille kuuluu. :ashamed:

No, aamupisut on suoritettu jo hyvän tovin sitten ja RFSU:n testi tekaistu. Eikä siit voinut arvuutella mikä oli tulos, NEGA oli ja puhdas kuin mikä. :eek: Niin et kait se on tuon toivon ja uskon käskynkät taas jostain esiin kaiveltava ja touhuiluja jatkettava. :headwall:
Joten niin ne valahtivat nuo oudot alamasun oireilut täällä niihin sarjassamme selittämättömyyksiin kummallisuuksiin öklötysten hiipumisten myötä. Mitä nyt eilen yritti öklö kaveriks tulla kauppareissul, mut se tais vaan siit johtua kun oli syömiset ja juomiset hiukan niin kuin unohtuneet. :whistle:
Arvatkaas mitä muuten eilen tempaisin mukaani kun apoteekis käväsin. :headwall:
No, tietty oli meijän paikkakunnan apoteekkiin ilmaantunut tuo kummasteltu DONNA-sykitesti joten pitihän sen sitten mukaan päästä. :p Joten sillä olen nyt sitten yrittänyt ovista eilen ja tänään metsästellä. Vaan ei ainakaan viel ole löytynyt :headwall: Niin et minnehän se on mahtanut lähteä kun laskurit ilmoittelivat jotta olis hedelmallisyyden pitänyt nousus olla 18.6. lähtien ja jo lopuillaan 22-23.6. :eek: Vaan oliskohan se niin et tuo "Donna" näyttää kohonneet arvot vast h-hetken olles käsillä. :headwall: :headwall: :headwall: Täytyypä lukaista viel kertaalleen nuo ohjeet läpi. :whistle:

Mut nyt etiä päin ja katse tulevaan juhannukseen plussa huidontojen saatelemana.... ++++++:wave: :wave: :wave:
 
Heips! Laulattaan alkoi... Mikäs ihmeen Donna testi tuohiksella siellä on kokeilussa/käytössä siis? Siis sylki testikö? Vai mitä eritettä siihen laitetaan? Olikos hintava? :wave:
Hedelmällisyys nousussa eli eikös se tarkoita, jotta tulollaan olis ovis? Mietin vaan, kun itselläni olen huomannut pienen lämmönnousun aina, kun alkaa olla se "hedelmällisyys" nousussaan... emäntä ei välttämättä ole parhaimmillaan, mutta aina yrittää! :p
Samat on kujeet eli aikomus päästä tuolta neuvolan perhesuunnittelun/ Tk:n kautta labraan tarkistamaan onko kaikki hormooniarvot kohdallaan jne. Sitten sieltä etiäpäin äippäpolille tutkimuksiin! Semmonen sotasuunnitelma ja nyt kesällä kilojen pudotusta... ahkerasti salaattia rouskii ja pupuilee innokkaasti!! Kilon vähempi näytti aamulla puntari ja siitäkös intoa sain taas lisää! :p :p :p

Ebonylle terkkuja! :wave: Mukava lukea sinultakin kuulumisia! =)

 
tääläkin käydään ja kummastellaan tuota omaa digi-vaakaa. Joka aamul temput teki. |O
Ensin se näytti jotta lähes kilon olis paino pudonnut sitten ammnantai-aamun, vaan kun sille uudelleen noisin niin johan se näytti lähes samaa lukua kuin maanantaina. :kieh: Vain 200 grammaa vähemmän. Niin et tiiä nyt sitten mikä tuo oikea painolukema sitten oli. :headwall: :headwall: :headwall:

Joo sellanen syljestä tuloksia antava testihän tuo "DONNA" on. se on ollut jo vuosikymmeniä kuulemma muualla maailmassa markkinoilla , mut meillä nyt uusinta uutta. :LOL:

Hei viel noist salaatin rouskutteluista. Mä tein toooosiiiiiiiiii raikasta salaattia. Siihen tuli säilyke persikkaa ja ananasta, tuoretta vesimeloonia, kiinankaalia ja kurkkua + lisäks viel raejuusto niin johan oli namia ja todella täyttävää, kun viel lisänä oli broileria ja perunaa.

Joten hyödyntäkäähän noit tuoreit vihaneksii.....ja hedelmii. :wave: :wave: :wave:
 
Laihduttajien pinoon varmaan oli tarkoitus mennä tuo edellinen viesti.

Kinankaali ei vaan ole minun makuuni, muuten varmaan hyvä resepti.

Itselläni kp 25 ja viime kierrossa tuhrut alkoivat kp 25. Varmaan nyt kierto venähtää maanantaihin ja täti vierailee kun pitäisi nauttia etelän auringosta ilman side rumbaa. Joten juhannuksen jälkeen siirryn nettipimentoon...ja olen siellä auringossa kaksi viikkoa.

+++++plussia puhkuen


:heart: mimmimamma :heart:
 
Kyl toi mun edellinen tekstini ihan tänne oli tarkoitettu vaik siin tuot juttuu painon kans kamppailusta olikin. :headwall: :(

Jooooo ja tuon saalatin ohjeen laitoin lähinnä silleen niin kuin vinkiksi juhannuksen grillimakkaroiden seuralaiseks. ;) Jotta ei kellään menis tuo herkkuttelu vallan mahottomiin. :LOL:
Eikä taitas kellekään pahitteeksi olla, jos sen makkaran vaihtas broileriin. :p

Joten nauttikaahan JUHANNUKSESTA ja herkuista!!!!!!!!

-touhis-
 
...jälleen meitä "vanhuksia", jottei vallan uhkuta muiden alle. :whistle: :wave:

Joo, se on sitten kesön juhlista jaloin vietelty ja nyt vaan odotellaan syksyn saapumista. ;) Ei van onhan tässä viel kesää jäljellä jotta auringosta ennätetään nauttia ja valoisasta ajasta, niin että sitten syksynpimeän tullen jaksetaan arkea pyörittää.

Vaan kirjoitelkaahan nyt muutkin kuulumisianne, jotta ei mun yksin puheluksi vallan mene. Kun mimmimammakin on etelän auringon alla päivää paistattelemassa.

Plussia jakoon viskelee -touhis- +++++++++++:wave: :wave: :wave:

ps. Täällä tais sitten kierto harakoille livahtaa, kun vähiin jäi peittojen pöyhinnät. :(
 
Huomenta! |O Aikasin jo heräsin, kun isäntä lähti töihin ja tässä päänsärkysenä naputtelen! :headwall: otin juuri särkytabletin, kahvia pari kuppia ja voikkoleipäkin maistui! Kp 22 ja huomaa ainakin tuosta päänsärystä, ovista en ole saanut tikkuun... :LOL: joten varmaan kiertoni jälleen venähtää piiiiitkäksi, mutta peitot siis vielä pöllyää! :p

Jussit tuli vietettyä mökkeillen ja auringosta nauttien! Tänään sataa ja mielikin sen mukainen. :headwall: Ei vaan.. ei pahasti, mutta puistotreffit vaarassa kaatua sateisen aamun vuoksi! Toinen puoli treffeistä kyllä järkkääntyy eli syömään njam njam kevyesti kiinalaiseen! :p
Josta tuli mieleen, Touhiksen salaattia kokeiltiin ja hyvää oli, mutta kiinankaali vaihtui salaattikerään! Njam :p

Mimmimammalle mukavaa lommaa!! B)

Paljon kesäisiä lomaplussia liikkeellä... napatkaahan ne ja testaillaan elokuussa! ;)
:hug: B) :wave:
 
Kauhee IKÄVÄ teitä taas oli !!! Ukko mokoma piti jussin jälkeen lomaa ja lähti "vasta" tänään töihin :kieh: =) Joten tekemistä oli joka päivälle niin että en koneelle enään illalla jaksanut tulla ! Juu, nyt on Jussit vietetty, ja minulla uhkaa täti tulla kyläilee jo pari päivää etu-ajassa :'( :( :ashamed: ...-mieli on maassa, mut jos jotain "hyvääkin" niin empä ainakaan ostele TURHAAN mitään testejä... :ashamed: No, ei muuta kun odottelemaan sitten PAREMPIA ILMOJA, meillä ainakin täällä etelässä on satanut jo pari päivää suoraan putkeen...Pesin maanataina mattoja, ja arvatkaa vaan, kuivaako ne koskaan !!! No ompa helppo pitää lattiat puhtaana kun EI OLE MATTOJA, vaan roikkuu pihalla. No onneki kerkesin muutaman maton sisälle ottaa ennen kuin tää "sadekausi" alkoi...

Mutta tulkaahan muutkin kirjoittelemaan !!!

Niin mantana, oletko sinä kokeillut sitä Donna-testiä...ajattelin vain että olisikohan minunkin aika jotain ovis-testiä kokeillä...kun tuo täti niin sitkeä tuntuu olevan ???!!!
 

Yhteistyössä