Heippa taas kaikille! Ja onnea uusille vanhemmille!
Kirjoittelen hieman tarinaa synnytyksestäni, sen mitä muistan.
Eli 19.1 menin aamulla näytille lääkärille. Hän alkoi kyseenalaistamaan, että onko laskettu aika paikkaansa pitävä, koska oli mennyt jo viikon yliajalle. Anoin käynnistystä, koska en enää jaksanut kipujen kanssa eloa. Lääkäri vaan tuumasi, että olit varmaan tietoinen, ettei raskaudesta kivuitta selviä
Noh, joka tapauksessa hän suostui käynnistykseen, koska paikat olivat jo pehmentyneet ja auki kahdelle sormelle. Sain ensimmäisen cytotec tabletin murusen aamupäivällä, joka aiheutti kyllä supistuksia, muttei tarpeeksi tehokkaasti. Toisen tabletin murusen sain iltapäivällä kolmen aikoihin. Kunnolliset tuskalliset synnytys supistukset alkoivat illalla puoli kahdeksan aikoihin. Muistan sen siitä, kun en voinut keskittyä salkkareiden katsomiseen ollenkaan kun niin poltti masussa ja selässä.
Tässä vaiheessa alkoi miehen työurakka, eli alaselkäni hierominen.
Huoneessamme oli telkkari, josta tuli House ja siinäkin oli synnytys meneillään. Käskin miestäni laittamaan joko äänettömäksi telkkarin tai kokonaan kiinni, mutta toisen synnytys ähinöitä en halunnut siinä tilassa kuunnella!
Puolilta öin pääsin ammeeseen ja siinä kulutinkin aikaa kaiken kaikkiaan kolmisen tuntia. Välillä tietysti kävin sen verran pystyssä, että otettiin vauvan sydänkäyrää ja tarkistettiin, että minkä verran paikat ovat auki. Ja voi sitä tutinaa ja tärinää mikä vavisutti koko kroppaa.
Oli todella turhauttavaa, kun kaikki eteni niin kovin hitaasti ja yö oli jo pitkällä. Aloin olla todella väsynyt ja kipeä. Kätilö ehdotteli puudutuksien laittamista, mutta en halunnut mitään, koska pelkään piikkejä yli kaiken.
Tässä vaiheessa mulla on lopullisesti kadonnut ajantaju. Muistan vain hämärästi kuinka turhautunut ja kiukkunen olin kauheiden supistusten iskiessä ja samalla vielä ponnistutti kovasti eikä kätilö antanut lupaa ponnistaa. Mies oli kokoajan vieressä valmiina hieromaan alaselästä kun supistus tuli. Mieheni yritti jutella mulle kaikenlaista, että olisin saanut muuta ajateltavaa kuin se kipu, mutta en pystynyt kuuntelemaan. Jouduin kieltämään sitä puhumasta, koska halusin vain hiljaisuutta.
Lopulta sanoin kätilölle, etten enää pysty pidättämään kun oli niin kova ponnistuksen tarve. Hän tarkisti taas tilanteen ja sanoi vielä olevan jotain helvetin reunaa jäljellä eikä vieläkään lupaa ponnistaa. Sitten hän pisti reiteen jotain ainetta, joka rentouttaa ja poistaa tämän reunan nopeammin.
Hetken kuluttua sain luvan ponnistaa. Ponnistin ja ponnistin ja ai jumaliste että sattui! Kätilö huusi vieressä, etten saa lopettaa ponnistusta vaikka ei supistakaan. Niimpä revin voimia vielä jostain olemattomasta kolkasta ja jatkoin vain äherrystä ja niin se parkaisu lopulta kuului. Pienen pieni isoveljensä täydellinen kopio nostettiin rinnalleni. En voinut kuin voihkaista kyynelteni lomasta. Poika syntyi isoveljensä tapaan käsi poskella.
Kätilöllä ei ole tietoa, että milloin on lapsivedet menneet. Luulen niiden menneen siellä ammeessa ollessani, koska sinne ilmestyi kellumaan loppuvaiheessa jotain "töhnää". Vauva oli kakannut lapsiveteen ja niimpä hänellä oli vihreää tukassa syntyessään. Ensipäivinä seurattiinkin verensokeriarvoja ja tehostettiin lisämaidon antamista.
Nyt on kaikki hyvin ja meillä on maailman kiltein ja ihanin vauva.
Synnytyksestä vielä sen verran että koin tämän kolmannen synnytykseni kaikkein vaikeimmaksi. Ehkä osaltaan asiaan vaikutti sekin, etten saanut kätilön kanssa luotua kunnollista "suhdetta", joka vaikutti kaikkeen. Koin lähes kaiken hänen kosketuksensa kipeäksi ja puhuimme vain pakollisia asioita.
Leonor ja prinssi viikon ja 3 päivää
Pippa, kurkku ja leonor - onnea teillekin! Toivottavasti olette saaneet nukuttua! Meillä viime yö oli jo hyvä ja alkaa pahin väsymys väistyä. Prinsessa kun pumpataan täytteen maitoa ja on puhtaat vaipat, niin se saattaa jopa nukkua 3 tuntia putkeen 
Vaikka toivoahan on vielä, että meidän vauvat tulis maailmaan ennen perjantaita. Mulla on koko päivän ollut maha kipeä, kuten mahataudissa, sekaisin... Mitä lie? Äiti just kertoi, että mä olen lähtenyt syntymään aikanaan juuri viimeisen lääkärintutkimuksen jälkeen.. sitten kalvojen puhkaisu jne. Eihän sitä tiedä mihin tää mahakipu johtaa. Toivoa on..
