Onnea taas uusista perheenjäsenistä!!! :heart:
Minä oon ihan unohtanut jo ketä kaikkia on tullut onniteltua jo, joten yhteisesti onnea kaikille
Täällä on koitettu keksiä ajanvietettä mammaloman puhteiksi. Tai no, kai noita hommia olis ku vaan viitsis. Pienelle on pinnikseen laitettu äp-loota ja pedattu sekin valmiiksi. Tuli aika nätti kun sain yhdeltä tutulta siihen nätin reunuksen, niin ei näy pahvia mistään. Vaatteet on kaapissa viikattuna ja sairaalakassissa on jo jopa hammasharja
Noh, pitää loppuviikosta keskittyä tuohon kassin pakkaamiseen viimeistään, kun tullaan anoppilasta. Mennään sinne vielä yökyläilemään tuossa vajaan 200 km päähän kun vielä kahden päästään menemään. Tänään suunnittelin tehdä vielä liivinsuojia ja jos löydän kätköistä sopivaa kangasta niin suunnittelisin imetystyynyä myös. Kaavat pitäs neuvolasta saada joskus mut ovat kuulemma lainassa jollain muulla vielä. En taida jaksaa odotella, vaan kehitellä itse. Ei se niin paha rasti voi olla, kun muoto on selvillä.
Mulla oli yks päivä
vaaleapunaista pikkuhousunsuojassa! En tiedä sitte mitä oli. Valkovuotoa on kyllä tullut välillä runsaammin ja välillä jonain päivänä ei yhtään. Vointi täällä on erinomainen. Vauva mukeltaa niin runsaasti ja vielä niin ikävän tuntuisesti, että se on vähän inhaa, mutta ei edes ole niitä harjoitussupista niin usein kun pari viikkoa sitten vielä. Kunhan pääsis sitten laitokselta jouluksi kotiin, niin olis kiva, muuten ei kiirettä.
Minä tiedän, että mulla katsojia sairaalassa piisaisi ja oon kyllä melko sosiaalinen luonne mut voi olla ettei ehdi ja malta seurustella muuta kuin vauvan kanssa ja opetella ukkokullan kanssa uutta vastuuta.
Mun mielestä on hyvä kun on rajoitettu TAYSissa tuota
vierailua.
Mua ei kyllä haittaa vaikka mahdollisen naapurin pedin mamman mies kuulee miten mun vuotoni ja perseeni voi, kun veikkaan ettei sitä kuitenkaan vois vähempää kiinnostaa miltä se näyttää ja mitä sieltä tulee.
Ehkä se vieras mies on kuitenkin siitä enemmän noloissaan ku minä.
Ja saattaa sillä olla jotain muutakin mietittävää siinä ohessa, kun on todennäköisesti omakin puoliso samassa veneessä ja itselläkin isyys ehkä jopa täysin uuttakin. Että en stressaa itse henkilökohtaisesti tuosta. Toki ymmärrän että on ihmiset erilaisia ja ajattelee asioista erilailla, eikä siinä mitään väärää ole. Uskon, että oma ukko painelee huoneesta oma-aloitteisesti ulos, kun naapuria ruvetaan ronkkimaan
Jaahas, meitsi taitaa pistää nyt sen ompelukoneen surraan sillä välin ku odotan isäntää kaupasta ja tuo mulle vihdoin glögiä.. Minä oon pidätellyt itseeni sen suhteen, koska tiedän että kerran kun sitä ostaa niin sitä pitää sitte olla loppiaiseen asti vähintään ja joka päivä. Alkuun mun piti odotella että joulukuu vaihtuu, mut en enää malta..
-moksukka ja vauveli 37+1