Kummeja ollaan mietitty ja kolme olisi sellaista, jotka ehdottomasti haluaisin. Sen lisäksi ollaan mietitty, pyydetäänkö yksi miehen pitkäikäinen tuttu vai yhteinen tuttava pariskunta (joiden nuorimmalle ollaan kummeja). Onneksi on vielä aikaa. Pyydetään varmaankin kummeiksi sitten lähempänä laskettua aikaa tai syntymän jälkeen.
Ristiäiset minulla jo kummittelee takaraivossa. Meinaan vain, kun mies halua pienet juhlat eli melkeinpä vain kummit. Itse taas haluaisin paikalle isovanhemmat ja molempien sisaret ja mahdolliset ulkopuoliset kummit (jos ei ole sisaret kummeina). Ongelmahan tässä minun päässäni on se, että appivanhemmat ovat eronneet eikä tule kovin hyvin toimeen. Mietin koko ajan, millainen ilmapiiri sitten ristiäisissä on tämä vuoksi. Molemmat ovat kuitenkin ilmoittaneet tulevansa ristiäisiin. Lisäksi epäilen, että miehen sukulaiset kuvittelee, että he majoittuvat meille ristiäisten ajaksi (tulevat kauempaa). Tosin olemme jo päättäneet, että ketään emme majoita. Ihan tarpeeksi varmasti tekemistä ilman yövieraita. Toinen ongelma minulla on, että miehen veljen tytär on jo aikuinen ja naimisissa, joten häntä en haluaisi kutsua. Jos olisi alaikäinen ja asuisi edelleen kotona, tottakai hänkin olisi tervetullut. Kuitenkin haluaisin pitää mahdollisimman pienet ristiäiset (mikä minun suvullani ei ole ihan helppo homma). Mutta jos en kutsukaan häntä, kuinka sitten miehen veli vaimoineen suuttuu. Omilla siskoillani on kuitenkin alaikäisiä lapsia, jotka kuitenkin sitten tulevat ristiäisiin. Olen laskenut, että minun vanhemmat ja siskot lapsineen tekee jo 12 vierasta ja miehen puoli (ilman veljen tyttöä ja miestä) tekee 5 henkilöä. Lisäksi mahdolliset kummit perheineen tekee 4 tai 5 henkilö lisää. Eihän se kaksi ihmistä niin paljoa lisätyötä tee, mutta silti. Mies on kyllä sanonut, että ei näitä asioita kannata vielä murehtia, mutta minkäs sitä luonteelleen mahtaa :ashamed:
Hankintoja ei olla vielä tehty, mutta päätetty mitä hankitaan (vaunut, kaukalo, sänky ja hoitopöytä). Helpottaa, kun ei tarvitse tehdä muuta kuin käydä ostamassa, eikä tarvitse pähkäillä mitä ostetaan. Pikkuhiljaa olen alkanut miettimään myös vaatteiden hankintaa, mutta odottelen vielä vähän, että on säilytystilaa, mihin laittaa ne
.
RD takia oli ultra tässä viime viikolla ja kaikki oli kunnossa. Nyt tosin tulee laskut ultrista tästä lähin, mikä ei ole niin mukavaa : /. Ensi keskiviikkona on sitten neuvolalääkäri. Kaveri liikkuu toisina päivinä enemmän kuin toisina. Mies kun yrittää tuntea potkut, niin kummasti kaveri rauhoittuu.
No joo, täytyy jatkaa töiden tekoa.
Lapitar ja kaveri 25+6 (huomenna poksuu jälleen viikot =) ja LA lähenee)