Sunnuntaita!
Mimmi, voisikohan neuvoloiden käyttämissä nimityksissä olla vain eroja synnytysvalmennus/perhevalmennus termien suhteen?! Mutta sisältöinä olisi samansuuntaista tietoa jaossa?!
Meillä on synnytysvalmennus nimellä neuvolan puolesta kaksi kahden tunnin tapaamista ja sitten perhevalmennus nimellä 2 tapaamista. OYS:ssa käynti tosiaan sellainen, johon ei tarvitse ilmoittautua, mutta sovittiin miehen kanssa se ensi torstaiksi. Neuvolasta saadussa lapussa lukee, että kahdella synnytysvalmennuskerralla käydään läpi ensin:
synnytyksen kulku, kivun lievitys ja mukautuminen. Seuraavalla kerralla: poikkeavat synnytykset, synnytyksen jälkeinen aika/palautuminen sekä imetys.
Sitten tosiaan OYS B2:2 synnyttäjien vastaanotossa ilmoittautuminen ja ryhmän mukana tutustuminen osastoon, synnytyssaliin ja synnytysvideon kattominen.
Perhevalmennuksessa meillä on lastenneuvolan terveydenhoitajan pitämä 2 tunnin tapaaminen vauvanhoidosta ja vastasyntyneen vauvan kanssa toimimisesta sekä psykologien vetämä perheen ihmissuhteet/ vanhemmaksi kasvaminen luento. Ja vielä saa käydä 2 tuntia opiskelemassa odottavan perheen hammashuoltoa.
Tällaisella paketilla lähestyttiin meitä. Asun tosiaan Oulussa ja täälläkin neuvolakohtaisesti kuulemma on eroja, kun terveydenhoitajat pitävät valmennukset.
Mukava kuulla, että muillakin hiukan rauhoittumista tapahtunut masuissa

Ja kyllä ne tarvittaessa tosiaan potkutkin tuntuu! Mutta varmaan juuri tilanpuutetta tuo liikkeiden väheneminen. Mullahan on ollut koko ajan todella alhainen sf-mitta. Viikolla 31 se oli 24cm! En edes alakäyrille pääse
Onneksi vauvalla on ollut kaikki hyvin ja kasvaa ihan mukavasti! Kipeitä supistuksia on ollut jo useamman viikon ajan. Ja nivusissakin tämä raskaus jo tuntuu