Huhtikuiset 2023

Ajattelin, että olen edellä aikaani, mutta ketjuhan löytyi! Ensimmäinen raskaus siis käsillä, vielä kovin epäuskoinen olo. Sormet kovasti ristissä että kaikki menee hyvin.

Mielelläni myös itse liityn sisäiseen (?) Ryhmään jos sellainen syntyy🤗 etenkin Pirkanmaan alueen tyypit kiinnostelee (myöhempää ajatellen), itse kun täällä asustelen.

Itellä ei juuri oireita, paitsi tänään ekaa kertaa aika kovaa lyönyt väsymys ja lähes uneton yö, liittynee hormoneihin?

Salla23/6.4./1./Tays
 
vierailija
Täällä kans varovaisesti oon lukenut teidän keskustelua ja nyt voisin liittyä joukkoon mukaan.
Tein viikko sitten selkeästi negatiivisen testin ja olin aivan varma että ei tästäkään kierrosta. No, menkat myöhässä pari päivää ja tänä aamuna kp32 tein hyvin haalean plussan. Vähän epävarmat fiilikset miksi niin haalea, mutta eiköhän siellä jotain ole, kun testiin tuli väriä!! 🤞

Meillä kakkonen kyseessä. Esikoinen 4/21 ja nyt tän toisen la olis viikkoa esikon synttäreiden jälkeen 🙈❤

Suljettu fb-ryhmä kiinnostelee! Täällä kans pirkanmaalainen! 😊
 
Ajattelin, että olen edellä aikaani, mutta ketjuhan löytyi! Ensimmäinen raskaus siis käsillä, vielä kovin epäuskoinen olo. Sormet kovasti ristissä että kaikki menee hyvin.

Mielelläni myös itse liityn sisäiseen (?) Ryhmään jos sellainen syntyy etenkin Pirkanmaan alueen tyypit kiinnostelee (myöhempää ajatellen), itse kun täällä asustelen.

Itellä ei juuri oireita, paitsi tänään ekaa kertaa aika kovaa lyönyt väsymys ja lähes uneton yö, liittynee hormoneihin?

Salla23/6.4./1./Tays
Ollaanpas me samassa tilanteessa; molemmilla sama la ja synnytyspaikka ja lisäksi vielä ensimmäinen lapsi 😍😍 ihanaa kun on joku joka on täsmälleen samassa tilanteessa..
 
  • Tykkää
Reactions: Salla23
Mulla on herkästi pahimpaan loikkaava mieli, joten kun eilen alavatsa alkoi krampata toispuoleisesti kesken työpäivän, olin ihan varma kohdunulkoisesta. Olihan mulla verenvuotoakin viikko sitten. Tein töitä siinä suunnilleen itkua vääntäen ja mietin, miten ehdin seuraavana päivänä päivystykseen, mitä mä sanon puolisolle ja että mitä tää tarkoittaa meidän perheelle, jos hajoan tämän takia ihan kokonaan. Sit mun työpari tarjosi mulle ruokaa ja 15 min siitä kaikki krampit loppui 😂 En ollut tajunnut syödä mitään aamupalan jälkeen, koska mulla ei erityisemmin oo ollut nälkä. Ilmeisesti tää on mun raskausoire.
 
Tänään vihdoin tuli viikkonäytölliset testit postissa, ja tuloksena 2-3, kuten uskalsin odottaakin. Tosin ennen tätä kallista digitestiä oli pakko tehdä halpa perustesti, kun ajattelin, että en halua "tuhlata" kalliimpaa testiä jos tulos olisikin negatiivinen. Ei onneksi ollut, ja testaamisesta sai ehkä hieman mielenrauhaa, vaikka myös lisää jännitystä omalla tavallaan.

Tällä viikolla parina päivänä ollut pahoinvointia, joka tänään aamupäivällä ekan kerran oli oikeasti aika rajua jo. En tiedä johtuiko siitä, että aamupalan ja välipalan väli venyi liian pitkäksi vai mistä, mutta reilut kaksi tuntia kärsin sellaisesta vatsatautiolosta. Vaikka se tuntuikin inhottavalta, niin samaan aikaan olin että "jes, oireita, eli raskaus etenee". Eilen illalla nimittäin itkin miehelle sitä, että tämä oli varmaan tässä, kun oli niin oireeton päivä. Onneksi mies osasi rauhoitella, että oireettomuuskin on varmasti normaalia, ja että mulla on varmaan pää ja keho vaan hormoneista sekaisin.

Ensi viikolla ajattelin ehkä soittaa neuvolaan, jos uskallan. Jätin myös vielä yhden digitestin odottamaan, jos tekisin sen viikon päästä.

Sophie14/10.4./1./HUS? (vielä epävarma)
 
  • Tykkää
Reactions: Maicy
hjl
Täällä kans varovaisesti oon lukenut teidän keskustelua ja nyt voisin liittyä joukkoon mukaan.
Tein viikko sitten selkeästi negatiivisen testin ja olin aivan varma että ei tästäkään kierrosta. No, menkat myöhässä pari päivää ja tänä aamuna kp32 tein hyvin haalean plussan. Vähän epävarmat fiilikset miksi niin haalea, mutta eiköhän siellä jotain ole, kun testiin tuli väriä!!

Meillä kakkonen kyseessä. Esikoinen 4/21 ja nyt tän toisen la olis viikkoa esikon synttäreiden jälkeen

Suljettu fb-ryhmä kiinnostelee! Täällä kans pirkanmaalainen!

Hei muistinpas tunnukseni esikoisen ajoilta 😅 kirjoittelin vieraana siis eilen!

Tein uusintatestiä kuuden jälkeen tänä aamuna kun en taas saanut nukuttua (esikko puskee poskihanpaita eikä viihdy omassa sängyssään 🥴), viiva oli vahvistunut ja nyt jo selkeästi heti näkyvissä!! 🥳❤ Ostin eilen lisää liuskoja ja digin että voi testailla vaikka joka aamu 😅

Mulla on ollut nyt kevään menkat niin epäsäännölliset, etten oo täysin varma koska meidän la olisi, mutta veikkaan että se vois olla ehkä 12.4.

Täällä oireina mm. päänsärkyä, pissahätää, väsymystä, hengästymistä. Nää kaikki sellaisia että oon ajatellut et haen vaan oireita ja kuuntelen itteeni liian tarkasti kun niin kovin on plussaa odotettu. Mutta niin vaan ne tais ollakin ihan todellisia tällä kertaa 🥰

HJL/12.4./2./tays
 
Tervetuloa uusille ❤ Päivitän teidät listalle, kunhan olotila sallii.

Nyt on siis itsellä alkanut pahoinvointi ja väsymys ja tuntuu, ettei mitään ylimääräistä jaksa/halua/voi tehdä. 🤢 Jatkuva etova olotila on ihan syvältä, en ole edes oksentamaan joutunut mutta se tunne, kun koko ajan etoo. Hyhyh.

Siirsin varhaisultraa nyt aiemmaksi. Alkuperäinen aika oli 16.8., mutta siirsin sen nyt 11.8., eli jo ensi viikolla. Toivottavasti näkkyy hyvin, kun viikot 6+4-7+0 luultavimmin. Ei vaan malta odottaa ja nyt tuntuu, että viikot matelee ihan sairaan hitaasti niin jotain konkreettista olis kiva nyt saada "näytille". 🙈

Maha turvonnut ja näyttää niinku oisin pidemmälläkin raskaana. Mieskin sanoi, että minkähän kokonen maha on sit ku on pidemmällä, jos nyt jo noin isona. 🥴🥴

Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille 🥰
 
Tänne on myös rantautunut jatkuva etova olo 🤢 esikoisen raskausaikana oli pysyi parempana, joten vähän jännittää mihin tämä vielä menee jos nyt vasta n. 5+5. @Maicy oon vähän kateellinen kun pääset jo aiemmin ultraan 🤭 meillä ei tuossa viereisen kaupungin paikassa ole aiempia ilta-aikoja vapaana. Ostin tänään digin, jotta voin vielä testata että tulee 3+. Tuhlasin maanantaina digin turhaan kun tuli vaan 2-3.. Ihailtavaa rahankäyttöä 🤦🏻‍♀️
 
Tänne on myös rantautunut jatkuva etova olo esikoisen raskausaikana oli pysyi parempana, joten vähän jännittää mihin tämä vielä menee jos nyt vasta n. 5+5. @Maicy oon vähän kateellinen kun pääset jo aiemmin ultraan meillä ei tuossa viereisen kaupungin paikassa ole aiempia ilta-aikoja vapaana. Ostin tänään digin, jotta voin vielä testata että tulee 3+. Tuhlasin maanantaina digin turhaan kun tuli vaan 2-3.. Ihailtavaa rahankäyttöä
Testiin tuli onneksi 3+, nyt voin "rauhassa" odotella varhaisultraa 🙏🏻
 
Ihanaa @Sentonen Minä kans lopetin testailut siihen, kun sain digiin 3+, tosin loppu testitkin :D

Täällä tänään 6+0, eli 7. raskausviikko lähti käyntiin. Vielä pitäis tosiaan torstaille asti ootella, että pääsee kurkistamaan pikkuista (mikäli siellä ny joku on). Ensi viikko töissä on ihan syvältä, että en tiedä onko se hyvä asia vai huono asia. Lähinnä hyvä siis siksi, että jos päivät menis nopeasti kun on niin kiirettä :D Mutta huono, jos tuo etova olo jatkuu saatika, jos pitää oksentaa...... noh, etäpäiviä tiedossa ainakin ke-to-pe, joten jos nyt kaksi päivää tässä selviäisi toimistolla edes.

Lisäsin nyt uudet listalle matkaan, ihan kaikkia en kirjannut kun puuttui "tietoja", mutta jos haluatte listalle niin nakatkaa viestiä/korostakaa rivit niin lisään. :)
 
Etovaa oloa myös täällä eilen ja tänään 🙊 kuitenkaan ei oksentaa ole tarvinnut, onneksi!
En ole vielä varhaisultraa varannut, mutta kovasti se kuumottelee... ainakaan en malta odotella sinne syyskuun puoliväliin asti ennen kuin pilkahduksen toisesta näkee 💖 nyt vaan toivotaan että etova olo ei pahene ja että rintojen kipu ei enää lisäänny, tämä hankaloittaa jo nyt menoa aika paljon 😅
 
hjl
Taidan odotella ton digin kanssa ens viikolle jos sais kans ton 3+ siittä! Nyt oon kolmena aamuna tehnyt liuskat ja viiva on tummunut tasaisesti 🥰

Täälläkin varhaisultra mietinnässä, koitan suostutella miestä siihen 😁 esikosta ei käyty ja jotenkin maltoin ja luotin siihen, että meillä on pieni matkassa. Toki nytkin aika luottavaisin mielin, mutta hirveesti kiinnostelis silti mennä!
 
Oma rauhallinen olotila häipyi nopeasti kun aamulla oli pyyhkiessä vähän verta 😬 enemmän kyllä vaaleanpunaista, joten vielä on toivoa 🙏🏻 en tiedä voisiko johtua myös kovasta yskimisestä, jos se rasittaa kohdunkaulaa/-suuta 🤔 Tämä yskä on myös mielenkiintoinen yhdistelmä pahoinvoinnin kanssa ja tänään aamulla sain myös oksentaa ensimmäisen kerran 🤦🏻‍♀️
 
Oma rauhallinen olotila häipyi nopeasti kun aamulla oli pyyhkiessä vähän verta enemmän kyllä vaaleanpunaista, joten vielä on toivoa en tiedä voisiko johtua myös kovasta yskimisestä, jos se rasittaa kohdunkaulaa/-suuta Tämä yskä on myös mielenkiintoinen yhdistelmä pahoinvoinnin kanssa ja tänään aamulla sain myös oksentaa ensimmäisen kerran
Tsemppiä, toivotaan että on ihan harmitonta! 💕🙏🏻 Mulla oli ekassa raskaudessa ihan alussa myös pientä vuotoa, sitä taisi kestää about vuorokauden ja samaan aikaan oli aikamoiset alavatsa- ja -selkäkivut, eikä ei koskaan selvinnyt mistä se tuli, mutta harmitonta oli onneksi 👍🏻

Tänään piti kesäloman jälkeen pitkästä aikaa herätä herätyskellon kanssa, ja oli myös aika huono olo aamulla 😬 Yritin soittaa neuvola-aikaa, mutta neuvolan keskitetty ajanvaraus on tietysti ruuhkautunut 🙄
 
hjl
Oma rauhallinen olotila häipyi nopeasti kun aamulla oli pyyhkiessä vähän verta enemmän kyllä vaaleanpunaista, joten vielä on toivoa en tiedä voisiko johtua myös kovasta yskimisestä, jos se rasittaa kohdunkaulaa/-suuta Tämä yskä on myös mielenkiintoinen yhdistelmä pahoinvoinnin kanssa ja tänään aamulla sain myös oksentaa ensimmäisen kerran
Voi ei! Toivottavasti on harmitonta ja raskauteen kuuluvaa! 🙏❤

Mä soitin neuvolaan ekaa aikaa ja kyselin samalla voinko varata jo nt-ultraa, varasin senkin sit syyskuun lopulle! Vielä pitäis soitella verikokeet ja pitää sormet ristissä että pieni kysyy matkassa että näihin kaikkiin päästään eikä tarvii perua mitään!
 
Tänne on myös rantautunut jonkin verran etovaa oloa. Tuntuu kyllä että tulee ihan mihin aikaan päivästä tahansa, esim. eilen illalla, mutta aamulla ei. Inhottavaa kun olisi hirveä nälkä, mutta ruokaa ei oikein tee mieli. Pitänee yrittää ajatella positiivisesti, että tämä on varmaan hyvä merkki raskauden kannalta kuitenkin. Onko teillä mitään vinkkejä, mitä olette syöneet esim. välipalaksi, kun oikein mitään ei tekisi mieli? Suolakeksejä olen ajatellut ostaa. Eilen vetelin mansikoita.

Laskeskelin, että tällä viikolla pitäisi jo olla mahdollista saada digistä 3+, ja huomenna ajattelin sen tehdä. Jos näyttää hyvältä niin sitten soitan varmaan neuvolaan myös :)
 
Ainakin toistaiseksi vuoto jäi eiliseen aamuun 🙏🏻 Neuvolan th myös soitti ja kysyi pääsisinkö neuvolaan jo ensi maanantaina, kun alunperin syyskuun alkuun varattu neuvola menisi turhan pitkälle. Onneksi mulla on joustava työ niin sopi hyvin. Pääsenpähän varaamaan labrat ja nt-ultran aiemmin 😊 harmi vaan että en ehdi käydä varhaisultrassa ennen sitä, niin en pääse kertomaan todellisia viikkoja terkkarille.
 
Hei!
Minä tein juuri sunnuntaina kp 30/29 positiivisen raskaustestin. Tänään tein uuden testin, mutta testiviiva ei ole tummentunut yhtään tuosta sunnuntain viivasta. Ehkä vähän jopa haalistunut. Viikkoja pitäisi tänään olla 4+3.
Kunnalliseen varhaisultraan sain neuvolatädiltä ajan 29.8 eli vajaan kolmen viikon päähän, jolloin viikkoja pitäisi olla 7+2. En malttaisi millään odottaa niin kauan, että saan varmistuksen onko mitään elämää kohdussa vai ei. Pitäisiköhän tehdä digitaalinen testi? Nuo aiemmin tekemäni olivat rfsu'n testejä ja olen lukenut että ne voivat näyttää vääriä positiivisia ja olen nyt ihan paniikissa
 
Tänne on myös rantautunut jonkin verran etovaa oloa. Tuntuu kyllä että tulee ihan mihin aikaan päivästä tahansa, esim. eilen illalla, mutta aamulla ei. Inhottavaa kun olisi hirveä nälkä, mutta ruokaa ei oikein tee mieli. Pitänee yrittää ajatella positiivisesti, että tämä on varmaan hyvä merkki raskauden kannalta kuitenkin. Onko teillä mitään vinkkejä, mitä olette syöneet esim. välipalaksi, kun oikein mitään ei tekisi mieli? Suolakeksejä olen ajatellut ostaa. Eilen vetelin mansikoita.

Laskeskelin, että tällä viikolla pitäisi jo olla mahdollista saada digistä 3+, ja huomenna ajattelin sen tehdä. Jos näyttää hyvältä niin sitten soitan varmaan neuvolaan myös
Mulla on mennyt pahimpaan etovaan oloon ihan vaan mansikka-banaanijogurtti 😅 lähinnä ehkä siksi kun sitä oli kaapissa eikä yhtään mikään muu tuntunut menevän alas pakottamallakaan.. jostain lueskelin et suolakurkut olis kans hyviä, mut niitä en oo testannut..

Omasta olosta: eilen illalla oli aivan järkyttävä olo, en oksentanut mutta ihan viittä vaille oli.. tänään sit aamulla heräsin kauheisiin alavastajomotuksiin ja etovaan oloon (kauheen kiva kombo, voin kertoa 😅) johon oli pakko sit Panadol ottaa.. nyt oon nukkunut käytännössä koko päivän ja silti taas väsyttää.. ja kun ei pariin tuntiin ollut etovaa oloakaan, niin näköjään se taas tähän aikaan alkaa pahenemaan.. tuleekohan loppuviikon töihin menosta mitään 🙄
 
Hei!
Minä tein juuri sunnuntaina kp 30/29 positiivisen raskaustestin. Tänään tein uuden testin, mutta testiviiva ei ole tummentunut yhtään tuosta sunnuntain viivasta. Ehkä vähän jopa haalistunut. Viikkoja pitäisi tänään olla 4+3.
Kunnalliseen varhaisultraan sain neuvolatädiltä ajan 29.8 eli vajaan kolmen viikon päähän, jolloin viikkoja pitäisi olla 7+2. En malttaisi millään odottaa niin kauan, että saan varmistuksen onko mitään elämää kohdussa vai ei. Pitäisiköhän tehdä digitaalinen testi? Nuo aiemmin tekemäni olivat rfsu'n testejä ja olen lukenut että ne voivat näyttää vääriä positiivisia ja olen nyt ihan paniikissa
Mulla rfsun testit jäi tosi haaleiksi ja sitten clearbluen viikkonäytöllinen oli selkeä ja omasta mielestä "varmempi" (antoi myös positiivisen "raskaana 2-3" tuloksen kun normi rfsun liuskat oli vielä haaleita). Osta se digi niin saat mielenrauhaa enemmän :)
Ihanan nopeasti sait varhaisultraan ajan. Saako udella onko joku syy miksi pääset kunnallisella varhaisultraan noin hyvin?
 
  • Tykkää
Reactions: Pirate91
Mulla rfsun testit jäi tosi haaleiksi ja sitten clearbluen viikkonäytöllinen oli selkeä ja omasta mielestä "varmempi" (antoi myös positiivisen "raskaana 2-3" tuloksen kun normi rfsun liuskat oli vielä haaleita). Osta se digi niin saat mielenrauhaa enemmän
Ihanan nopeasti sait varhaisultraan ajan. Saako udella onko joku syy miksi pääset kunnallisella varhaisultraan noin hyvin?
Mulla on ollut epäsäännölliset kuukautiset vuosia. Pääsin myös aiempien lasten 9/2012 ja 12/2014 kohdalla kunnalliseen varhaisultraan, niin sekin voi vaikuttaa, en tiedä mutta luulen näin. Pitääpä käydä huomisaamuks ostamassa clearbluen digitaalinen testi ja katsoa mitä se näyttää. Lueskelin että moni on käynyt verikokeissa mittaamassa raskaushormonin määrän ja mietin onkohan tämä onnistunut ihan kunnallisen omalääkärin kautta vai yksityisen kautta?

Pirate91/14.4./KYS
 
@Sentonen kateeksi käy! Meillä on toistaiseksi sama laskennallinen LA, mutta mulla on neuvola vasta 6.9.

@Pirate91 Mun ymmärrys on, että kunnalliselle voi päästä, jos on tarve seurata, onko raskaus menossa kesken vai jatkuuko normaalisti. Tällöin hcg-arvo kertoo tilanteen. Raskauden ollessa jo pidemmällä tää arvo ei kerro enää tarpeeksi, vaan just varhaisultra on silloin keino varmistaa, että kaikki on kunnossa.

Kurja kuulla, että monella teistä on heikko olo. Mulla tää raskauden alku näyttää noudattavan edellisen kaavaa: ei lainkaan oireita. Jos en tietäisi testeistä olevani raskaana, mikään olotilassa ei kertoisi siitä.

Etukäteen intoilevana varasin itselleni pidemmän äitiysfysioterapian. Muutenkin on ollut tarkoitus mennä, mutta nyt tuntui jotenkin vielä ajankohtaisemmalle varmistaa, että kaikki on kunnossa tätä raskautta varten.
 
@Sentonen kateeksi käy! Meillä on toistaiseksi sama laskennallinen LA, mutta mulla on neuvola vasta 6.9.

@Pirate91 Mun ymmärrys on, että kunnalliselle voi päästä, jos on tarve seurata, onko raskaus menossa kesken vai jatkuuko normaalisti. Tällöin hcg-arvo kertoo tilanteen. Raskauden ollessa jo pidemmällä tää arvo ei kerro enää tarpeeksi, vaan just varhaisultra on silloin keino varmistaa, että kaikki on kunnossa.

Kurja kuulla, että monella teistä on heikko olo. Mulla tää raskauden alku näyttää noudattavan edellisen kaavaa: ei lainkaan oireita. Jos en tietäisi testeistä olevani raskaana, mikään olotilassa ei kertoisi siitä.

Etukäteen intoilevana varasin itselleni pidemmän äitiysfysioterapian. Muutenkin on ollut tarkoitus mennä, mutta nyt tuntui jotenkin vielä ajankohtaisemmalle varmistaa, että kaikki on kunnossa tätä raskautta varten.
Toisaalta olisin mielellään odotellut vähän pidempään, ainakin varhaisultran että näkisi siellä olevan edes jotain elossa. Tuntuu hassulta jutella neuvolassa ennen sitä.

Tänään taas oksentelu jatkunut ja lisäksi vähän vuotoa vessakäynnillä. Kuitenkin yllättävän luottavainen olo siitä että tuo on harmitonta 🤔
 
Hei, täällä myös yksi plussannut! ❤
Laskurien mukaan la on 15.4. Eli viikko + päivät tällähetkellä 4+4. Ei toki mitenkään varmaa, kierto kuitenkin suht epäsäännöllinen, jotain 32-36 väliltä (viimeiset 2kk ollut 33). Ensimmäisen haamun sain testiin 3.8, digitaalisella positiivinen 1-2 lauantaina 6.8. 😊 Nyt normi liuskoilla (pregcheck) tulos jo selkeä positiivinen, mutta testiviiva ei ole niin tumma kuin luulisin sen olevan näillä viikoilla? Haaleampi kuin kontrolliviiva. Eikä viivat ole mielestäni vahvistuneetkaan niin hyvin kuin luulisin (ensimmäisistä kyllä vahvistuneet ihan 100%, mutta viimeisien parinpäivän testeissä en huomaa ihankauheasti eroa)? Kyseessä toki ensimmäinen raskaus niin en ihan kaikkea kaikesta tiedä.
Neuvolaan ensimmäinen aika varattuna perjantaille 2.9. Vielä kun malttaisi odottaa sinne asti. 😩 Haluaisin jo kovasti varmistuksen siitä että tuola mahassa on kaikki hyvin. Pikkunen ei toki ole mikään varsinaisesti suunniteltu tai ”tekemällä tehty”, lähinnä ”tulee jos on tullakseen” periaatteella nyt menty, mutta on hän silti kovin toivottu! ❤ Kovasti pelottaa keskenmenon mahdollisuus, sekä kohdunulkoinen ja tuulimuna. Jälkeisiin viittaavia oireita ei toki taida olla, mutta pelottaahan ne silti. Oireista puheenollen, ainoat raskausoireet ovat nyt olleet todella kipeät ja ”kireät” rinnat, turvotus vatsassa ja rinnoissa, väsymys, palelu, alavatsan jomotukset, päänsäryt ja vessassa useammin ramppaaminen. Etovaa oloa ollut myös hieman, muttei varsinaista pahoinvointia vielä ihmekyllä ollenkaan. Alavatsaan nipistelee/jomottaa/sattuu välillä tosi lujaakin, joka pistänyt myös mietityttämään että onkohan kaikki hyvin? 😩
Mutta, onnea kaikille plussanneille ja toivon parasta sekä itseni että muiden puolesta että kaikki menee hyvin! ☺
Miimu02/15.4/1./ ei varmaa, SEKS tai TAYS
 
Eilen tein sen vikan digin, ja siihen tuli kuin tulikin se 3+ 🥰 Soitin myös neuvolan ajanvaraukseen, mutta sinne piti jättää soittopyyntö, eikä ainakaan eilen vielä tullut soittoa. Myöhemmin luinkin, että täällä meillä päin on ilmeisesti jopa useiden päivien jonot näissä takaisin soitoissa, joten saa nähdä milloin sieltä soitetaan. Että olen kyllä vähän kade teille, jotka olette suoraan saaneet ajan varattua 😅
 

Yhteistyössä