Mulla ei ole rinnoissa ollut mitään tuntemuksia. Sen sijaan tota kipua alaselästä pakaraan on ajoittain ollut, iskiastako on vai mitä? Se on kyllä inhottavaa kun ei voi jalalle laittaa painoa ettei lähde alta pois. Myös keskiselkä kipeänä ajoittain.
Tavarahankinnoista. Taitaa olla aika yksilöllistä, mikä kenellekkin sopii. Jollekkin joku juttu on aivan turha ja toiselle taas tosi tärkeä. Sellasen vinkin voisi antaa, että ei todellakaan tarvi ostaa kaikkea ennen lapsen syntymää. Kaupat on auki ja kauppaan pääsee vielä vauvan syntymän jälkeenkin. Ja sinne kauppaan lähtee jopa mielellään, jotta pääsee vaan kotoota tuulettumaan. Itse hamstrattiin esikoisen aikaan kaikki kotiin ennen lapsen syntymää ja sitten huomattiin, että tuokin oli ihan turha ostos ja tuota ei olis tarvinnut ekaan puoleen vuoteen mihinkään. Toki esim. kantokoppa autoon kannattaa autoilijoiden ostaa ennen synnytystä kun se lapsi on kotiinkin vietävä. Ja sitten se toppapuku jos talvella syntyy. Muita tarpeellisia juttuja heti alkuun meillä oli rintapumppu, kun sitä maitoa vaan tuli nopeempaan tahtiin mitä vauva kerkesi syömään. Myös rintakumia tarvittiin aluksi, mutta se ei ollut käynnyt mielessäkään aikaisemmin ja sairaalasta tullessa kävimme matkalla sellaisen apteekista hakemassa. Sellaistakin on melkein turha ostaa etukäteen, kun ei tiedä tarviiko sitä edes. Näiden lisäksi vielä puklurätit ja liivinsuojat, muuta ei tarvittukaan. Sitten sellaista vähemmän tärkeää oli pinnasänky. Sitä alettiin käyttää vasta siinä puolen vuoden tienoilla. Meille kaikille sopi alkuun parhaiten perhepeti. Hoitopöytäkin oli käytössä aikansa, mutta myin jossain vaiheessa pois, kun huomasin vaihtavani vaippaa ja vaatetta kaikkialla muualla (sängyllä, sohvalla tai lattialla) ja pöydän lipasto oli niin pieni, ettei sinne mahtunut kuin osa vaatteista ja nekin ahtaasti sullottuna. Pöytää en meinaa hankkia tätä toista varten ollenkaan. Kantoreppua mies käytti muutaman kerran, minä en sillä kantanut kertaakaan, vaunuilu vaan sopi meille paremmin. Toki reppu taisi olla euron kirppikseltä, mutta ei välttämättä kannata mitään useamman sadan euron kantovälineitä ostaa ennenkuin huomaa tarvitsevansa sellaista. Nämä oli nyt vain meillä toimineita ja ei-toimineita juttuja. Parhaiten huomaa sitten sen vauvan kanssa eläessä mitä tuntee tarvitsevansa ja mitä ei. Siksi suosittelenkin hankkimaan sitä tavaraa mielummin sitten, ettei tule pistettyä rahaa kaikkeen tarpeettomaan. Lastentarvikemyyjältä kun kysytään, niin kaikki tarvikkeet ovat tarpeellisia ja pakollisia hankkia vauvaa varten.
Meillä esikoiselta jäljellä kaikki tarpeellinen, joten ei tarvitse hirveästi ostella enää mitään.
Tulipas pitkä sepostus, ohittakoon se joka ei jaksa lukea