Helmikuun Helmet 2014 *Marraskuussa*

Meillä on kolme perhevalmennuskertaa, kaksi heti joulukuun alussa, kolmas joulukuun puolivälissä sekä tammikuussa tutustuminen synnytysosastoon.
Ultrakäyntejä on (tai siis oli) kaksi, neuvolalääkärikäyntejä kaksi.

(.) Väsyttää! |O
Onneksi enää 25 työpäivää jäljellä ennen äitiyslomaa.
 
Kummallinen juttu oli sen synnytysvalmennuksen kanssa, soitin tänään suoraan synnärille ja pyysin saada sen synnytysvalmennuksen ajankohdan vaihdettua.. Sanoi se kätilö siellä sitten, että olen muutenkin aika aikasessa tulossa, mutta kuitenkin vielä joulukuun puolella valmennuksen menen.. Neuvolassa kuulosti niin ehottomalta käydä se valmennus heti joulukuun alussa ja tuolla sitten kauhistelivat, että vähä liian aikasessa tulen... Aikaa siis varatu siihen 3 tuntia, saapi nähdä, että minkälainen reissu on :) Kiva kyllä, kun puolisokin pääsee nyt mukaan, tunnosti hänelle olevan tosi tärkeätä :)
Muihin valmennuksiin en aio mennä, fysioterapiavalmennusta neuvolantäti ehdotti, muttan en ole vielä päättänyt, että mitä asian suhteen teen.
 
Meillä on synnytysvalmennus kertoja varmaan 10kpl + sairaalaan tutustuminen. Viimeks kävin noissa valmennuksissa muistaakseni 3kertaa ja sairaalassa käytiin tutustumassa. Valmennukset oli jo ekalla kerralla jotenkin niin pitkästyttäviä et en tasan mee yhteenkään nyt. Sairaalan tutustumiskerralla vaan hihiteltiin miehen kanssa kun siellä oli mammat (ja isit!) suunnilleen muistiinpanojen kanssa ja selkeiden synnytyssuunnitelmien kanssa :D meikäläinen vaan tokas et mun synnytyssuunnitelma on saada tää vauva ulos :D
Mut kivahan siellä sairaalassa oli käydä kattomassa et missä kaikki tapahtuu :) nyt en kyl mee kun sairaala on sama.
 
Jyväskylässä on kerran synnytysvalmennusta käsitykseni mukaan. Ksshp sivuilta löysin tällaisen tekstin:

Synnytyssali järjestää synnytysvalmennusta ensisynnyttäjille. Valmennus on aina lauantaisin kello 12.00 (Mikäli lauantai on pyhäpäivä tai aattopäivä, valmennusta ei ole).
Synnytysvalmennusta varten kokoonnutaan sairaalan infopisteeseen, 1. kerroksen aulaan, josta kätilö tulee hakemaan ryhmän auditorioon. Valmennukseen ei tarvitse ilmoittautua.
Valmennukseen suositellaan tultavaksi 36 rvk:n jälkeen. Tilaisuus kestää n. 2 tuntia ja on tarkoitettu syntyvän lapsen vanhemmille/synnytykseen mukaan tulevalle tukihenkilölle.


Eli aika myöhään suosittelevat täälläkin sinne hakeutumaan :confused:

Ja kiitos Sunya. Sattumoisin kävin hakemassa tänään vastaavan nestemäisen rautavalmisteen apteekista (Hübner Iron vital F) Mietin juuri tuon Floradixin ja tämän välillä. Toivottavasti on yhtä tehokas.
 
LÄHTÖLASKENTA ALKAA 20 työpäivää enään! Puuh, senkin tuntuu rankalta ja paljolta, väsymys on melkonen täällä. Onneksi huomenna on perjantai eli mies tulee vihdoin kotiin!

Lastentarvikekaupasta soitettiin, vaunut ja turvakaukalo ois noudettavissa, vkl meen hakemaan et saa hypistellä. :)

Pitää jatkaa isyyspakkauken tekoa, hitsi ku siihen löytyis energiaa. Löysin netistä sellasen "viralliseksi" tehdyn isyyspakkauspäätöksenkin. Haluan et tost tulee magee. Ajattelin antaa yhdistettynä joululahjana (unettomiin öihin liitän playstation pelin) kun oon äippälomalle jäänyt.

Rumpali 28+ 4 (oli pakko luntata raskauslaskurista)...
 
Meillä on myös ollut ihan perus kaksi ultraa ja neuvolalääkäreitä on periaatteessa kaksi, mutta niistä toinen tulee mulla olemaan synnytystapa-arvio, jossa myös ultrataan.

Synnytys- tai perhevalmennuksia ei tokakertalaisille ole. Käytiin niissä kyllä esikoisen kanssa. Sisältö oli paikoin hiukan outo, kun siellä mahakansalle paasattiin lapsen hampaidenhoidosta. Tärkeää joo, mutta ei ihan ajankohtaista kun ne hampaattomatkaan vauvat ei olleet syntyneet.
Synnytyskerta oli jo vähän mielekkäämpi. Tosin siellä katsottiin sellainen synnytysvideo jossa kaikki meni toooodella helposti ja harmonisesti, synnyttäjä ehkä ähkäisi kerran. Siihen yksi tuleva isä varovasti kommentoikin, että olikos tuo nyt vähän liiankin pumpulista. Terkkari kun oli oikein etukäteen muistutellut, että saa lähteä videon ajaksi pois, jos tulee paha olo... Porukka oli kuitenkin enemmän sillä mielellä, että tilanne nyt on vaan se, että kaikkien olisi tositilanteesta selvittävä aikas pian, ja kyseltiin sitten vaikka mistä kauhuskenaarioista ja mahdollisuuksista.
Sairaalaan tutustuminen oli musta oikeasti hyödyllisin. Tykkäsin vaan hiukan etukäteen tietää millaiset ne tilat on ja saada sellaisia konkreettisia "tulette tästä ovesta sisään ja menette tälle tiskille" -ohjeita, ettei tarvinnut sellaista tositilanteessa arpoa.

Loppuun vielä ihmettely, jonka tajusin margareta91:n edellisestä viestistä. Kun on pitämättömiä lomapäiviä ja joulunpyhiä jne, mulla on enää 15 työpäivää jäljellä. Hups!
 
miss_piggy
Soittelin neuvolaan ja menen käymään siellä 12.45. Mulla on pari päivää nyt tuntunut tosi vaimeasti noita liikkeitä, että alkaa jo vähän huolestuttamaan. Toisaalta mullahan se istukka on edessä, mutta neuvolasta sanoivat, että on ihan hyvä tulla kuitenkin käymään niin kuunnellaan sydänäänet. Yleensä kun kaveri on esim. yöllä riehunut ihan kunnolla ja samoin päivällä, niin nyt tuntuu että mahaa saa tökkiä ties kuinka kauan että tulee edes vähän elämää...

28+6
 
Missy Toivotaan, että kaikki masussa on hyvin. Minullakin on ollut välillä sellaisia rauhallisia jaksoja. Onneksi vauvan hikka on kuitenkin alkanut jo tuntumaan.

Täällä on painajaisviikko menossa. Mulla alkoi outu ripuli tiistaina ja eilen nousi kova kuume. Tuli päänsärkyä ja kurkkukipua. Soittelin päivystykseen kun se viime viikon kylmä ja osittain raaka kalakeitto kummitteli mielessä. No siitä pitikin sitten samalla kertaa lähteä päivystykseen. Ottivat verikokeita ja saivat selville, että bakteeripohjainen ja luultavasti vatsasta tuleva virus. Siinä sitten lääkäri ja tulehdustautien osastolääkäri pohtivat listerian mahdollisuutta. Tulivat lopulta siihen tulokseen, ettei tämä nyt listeriaa olisi. Saan tänään mennä uusiin kokeisiin sairaalaan. Mulla on myös avoin lähete osastolle jos olo pahenee. Epäilevät kai nyt sitten pääasiassa salmonellaa. Tilanne huolestuttaa mua kyllä, mutta onneksi vauva potkii ja tiedän olevani hyvässä seurannassa. Mutta tästä opimme: vahtikaa syömisiänne rakkaat naiset. Tämäkin kalakeitto tarjoiltiin hienossa ravintolassa.

Täällä jo monella äitoysloma lähenee. Ihanaa.
 
miss_piggy
katrinainen,hui hitsi, jos on joku salmonella, niin tekisin kyllä valituksen sinne ravintolaan ehdottomasti.

Vauvalla kaikki ok, ilmeisesti vaan joku hiljaisempi päivä ollut tässä menossa. Sykkeet kuului hyvin ja pää alaspäin köllötteli terkan käsikopelon perusteella :D
 
Hieno juttu miss_piggy että vaavalla kaikki ok :) Meillä kans on joskus sellasia rauhallisempia päiviä, kyllä ne aina vähä säikäyttää, jos joutuu oikeinni tökkimään ennenku pikkunen liikuskelee. Omat rytmithi näkyy vaikuttavan, nykyään oon heräilly 9 pintaan ja sillon on vauvakin alkanu jytäämään, mutta sitten kun oon pitempään nukkunu nii oon vissii nukkunu aamujumppailujen ohi ja melkolailla on saanu aamupäivän tökkiä massua, että onko siellä enää eloa..
 
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
Viime raskaudessa soitin minäkin neuvolaan kun vauva oli ollut hiljaisempi jo pari päivää ja sanoivat neuvolasta, että jos niitä liikkeitä kuitenkin silloin tällöin tulee niin ei ole syytä huoleen. Kuulemma vauvalla voi olla sellaisia kasvuvaiheita mahassa, jolloin se on vähän rauhallisempi.
Noista ultrista. Lahdessa niitä oli enempi vuosi sitten kuin täällä pk seudulla nyt. Täällä on ollut vaan nt ja rakenneultra. Toivottavasti olisi siinä loppuraskauden lääkärintarkastuksessa vielä ultra, vaikkakin epäilen kun ei ollut tässä keskiraskauden lääkärissäkään. Lahdessa oli muistaakseni noissa lääkäreiden yhteyksissä ultrat ja sitten vielä alkuraskauden ultra.
 
Liikket täällä liikkeet kans ollut vaimeat jo viikon ajan, ajoittain kova huoli mutta kuitenkin tuntuu joten en ole nlaan soittanut.

Selkä alkaa olemaan tosi huonossa hapessa, eilen meni monta kertaa vas jalka alta, en pystyny laisinkaan liikkumaan. Säkyyn kun meni ni ei auttanut ku itkeä. Mies sai vähän tilannetta helpotettua hieromalla, yöllä lihakset onneks rentoutu. Nyt aika rankka työpäivä, haavoja kun hoitaa koko päivän, nyt jo melko ankkamainen kävely..

Mahan koko Työkaveri joka pitkästä aikaa käymässä meijän työpisteessä sano et etkö sä jo kohta jää pois tuonkokosen mahan kanssa, koska oikein laskettu aika.. Eli maha kasvaa ja kovaa vauhtia <3

Rumpali 28+5
Työpäiviä 19
 
miss_piggy
29+0, poks!

Erite-varoitus:

Alkuviikosta mulla oli se canesten-kuuri sisäisesti ku aattelin jos on hiivaa, mutta nyt piti vielä hakea tuo canesten-voide. Jotenki alapäätä ahistaa, ja vähän kirveltää / ehkä kutisee, joten kokeillaan nyt tuota vielä :x Ja tuo valkkari, en tajua mistä sitä riittää. Ja aina onnistuu menemään jotenki yli jostain kohtaa pikkuhousunsuojaa. *huoh*
 
28+0 POKS!!!

(.)Mulla on tämä viikko mennyt vallan leppoisissa tunnelmissa, jos tätä väsymystä ei oteta huomioon. Eilen puuhastelin ja touhusin koko päivän sellaisella intensiteetillä, että ilta meni selän ja lonkkien takia vaappuessa ja voivotellessa. Kaikki reippaampi tekeminen siis kostautuu tehokkaasti. :D

Liikkeitä tuntuu paljon, mutta välillä on hiljaisempia päiviä jolloin liikkeitä joutuu ihan seurailemaan. Eilen ja tänään (sekä aamuyöllä neljältä |O) kaveri on pitänyt mahassa melkoista jytinää. Maha hytkyy, pomppii ja heiluu.
Alamahassa/-kerrassa tuntuu välillä varsin ilkeältä, kun poitsu puskee itseään vähän joka suuntaan. Potkuissa on jo kovasti voimaa ja alkaa sisuskalut ottaa osumaa, samaten kylkiluut.

Hui! Enää 12 viikkoa laskettuun aikaan. Miten aika nykyään kiitää hirveää kyytiä, kun vasta tuntui niiden 12 ensimmäisen viikon aikana, ettei raskaus etene ollenkaan? :)
 
Margareta91 kuulostaa ihan että iskiashermo vaivaa. Siihen ei taida auttaa kun lepo, joten sinuna menisin kyllä lääkäriin mikäli niin pahana että jalat lähtee alta.. Itselläni kokemusta samasta, ja ei ole todellakaan mukava vaiva. Onneksi ei ole hetkeen itselläni vaivannu..
 
Voi elämän kevät..meikäläinen taas niin ajoissa!
Pojalle otin jo ifistä sen vauvavakuutuksen joka on ollut ihan jees, ei meillä kummempia ongelmia/sairauksia oo ollut mutta varmasti on itsensä takaisin maksanut..
Noo nyt ajattelin ottaa syntyvälle vauvelille samanmoisen mut sehän ois jo pitäny tehä, 3kk ennen laskettua aikaa..
No ei voi mitään, oma moka! Mut mites ny, lapsen voi vakuuttaa vasta kun täyttää 2kk. Eli eka 2kk mennään sit ilman vakuutusta? Jostain googlettelin et jos nyt ois jotain vakavampaa vaivaa tms ja pitäs olla osastolla pidempiä aikoja niin lapsella maksaa aina eka 7vrk ja sen jälkeen ilmaista, oli vakuutus tai ei. Enkä mä nyt pelkkää rahaa tässä ajattele, jos on hoidon tarve niin lapsihan viedään hoitoon makso mitä makso mut kuiteski : /
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa! Enpä oo taas käyny kertaakaan täällä marraskuun aikana kirjoittelemassa tosin lukemassa edelleen päivittäin. :) Miten tää kirjoittaminen tuntuu välillä niin vaikealta.

Täällä edelleen vointi ollut hyvä ja mitään ihmeempiä ei ole ollut. Pikkuinen potkii ja myllertää tosi kovin tuolla masussa. <3 Viime viikolla kävin katsomassa kaverin 2 viikkoista poikaa ja voi että oli suloinen tapaus. En muistanutkaan kuinka pieniä vastasyntyneet ovat. Tuli itselle sellainen olo, että voi kun saisi tämän oman pienen käärön pian syliin.

Viime viikolla kävin sokerirasituksessa ja sehän oli ihan jees. :) Litku oli jopa yllättävän hyvän makuista. ;) Olin kyllä odottanut, että se on ihan hirveä kokemus, kun on lukenut ihmisten kommentteja siitä. Mulla ei mitään neulakammoja ole, joten ehkä siksi meni kivuttomasti ja töissäkin tulee kaiken maailman litkuja maisteltua, joten se litkukin meni helposti alas. Reilun viikon päästä olis laaja lääkärintarkastus edessä. Samana päivänä alkaa myös perhevalmennukset, johon ajateltiin osallistua. Meillä perhevalmennusta on 3 kertaa.

emlu joku sanoi, että pohjolasta saa vauvavakuutuksen, että siellä ei ole enää tuota 3 kk:n sääntöä. Itse otin ifistä kyseisen vakuutuksen.
 
Mä sain eilen tietää, että musta tulee ens vuoden puolella äidin lisäksi täti :heart:
Tulee serkuksille aikalailla puolen vuoden ikäero :)

emlu oon myös oottamassa syntymättömänlapsen vakuutusta ja tein hintavertailuja netissä. Ifissä ja Tapiolassa pitää ottaa 3kk ennen syntymää (no siihenhän en enää kerkee), mut sit tosiaan Pohjolassa ei oo mitään väliä, että koska sen vakuutuksen otat. Äiti on OP:ssa töissä ja oli kysynyt työkaveriltaan, joka vakuutuksia myöntää niin oli sanonut, että asia on näin :) Joten ei paniikkia.
Ite aattelin ottaa sen ihan kaiken kattavan vakuutuksen vauvalle, joka on 386e/vuosi.
 
  • Tykkää
Reactions: margareta91
miss_piggy
Mulla on tuo OP-Pohjolan vakuutus vauvalle...

Menenpäs tänään sitten yhteispäivystykseen 18:30, jotenki tuntuu että ei tuolla alapäässä oo kaikki ihan kunnossa. Hiivakuuri ei tuntunu auttavan, ja edelleen valkkaria tulee aika paljon, välillä myös suojassa jotain kellertävää vuotoa.. Sitte välillä vähän kutisee ja kirvelee, ja kun laittaa esim. canesten-rasvaa, niin hetken aikaa on semmonen polttava tunne... Kunhan ei olis mikään emätintulehdus tms. niin haluan käydä varmuudeksi. En halua riskeerata mitään, ja hoitamaton tulehdushan voi saada aikaan vaikka ennenaikaisen synnytyksen..

29+1
 
Vaatekriisi Meillä ois pikkujoulut työporukan kanssa ensi pe ja tuntuu ettei mikään istu. Lainasin äidiltä yhen hyvin venyvän mustan mekon mutta mun perse näyttää ku ois 1 metrin leveä ja 1 metrin pitkä, ihan ku alkais keskiselästä ja loppuu reiteen! On siin menkonen Bond tyttö... Joka siis illan teema.. Ei ole varaa ostaa mitään uutta ja mikään oma vanha ei mee lähellekkään päälle. Meen varmaan uikkariessa, niihinhän ne bondtytöt pukeutuu -.-

Mielenalavaihtelut on täällä taas, täällä on itketty ja naurettu samaan aikaan muutama pvä, ihan hullua.

Kynnet mulla oli alkuraskaudessa tosi nätit ja vahvat kynnet, keskiraskaudessa samanlaiset ku tavalliset eli ei kestä mitään ja nyt muutaman vk ajan ollu tosihienot j pitkät taas. Mä niin tykkään näistä <3

Rumpali 28+6
 
miss_piggy
Täällä on joku tulehdus. Kävin eilen päivystyksessä kun tuo alapää ei tunnu normaalilta, ja bakteeriviljely otettiin. Huomenna tai alkuviikosta joka tapauksessa pitää soitella tuloksia että onko hiiva vai antibiootteja vaativa emätintulehdus. Zidoval-kuurin kirjoitti ja meinaan sen kyllä joka tapauksessa käyttää. Jos on hiiva niin en tiedä millä sitten hoidan kun canesten ei kerran auttanut.

Lääkäri tosiaan varoitteli että hoitamattomana voi johtaa ennenaikaiseen synnytykseen...

Ja jos tulee veristä vuotoa, mahakipuja, supistelua tai muuta normaalista poikkeavaa niin suorilta vaan päivystykseen. Kannattaa siis mennä vaan heti lääkäriin jos tuntuu että kaikki ei oo kunnossa.

29+2
 

Yhteistyössä