**ELOVAUVAT 2006**

Heipä hei!

Kokeilin tänään lähteä kaupungilla käymään Emilian kanssa vaunuilla, vaikka toinen oli vielä hereillä, yleensä kun olen käynyt päiväunien aikana, jos on jtn tarvinut. Menikin ihan hyvin ja kaupunkiin kun päästiin Emilia nukahti vaunuihin. Bussissa vaan herätti hilpeyttä kanssamatkustajissa, kun vaunuista kuului aivan mahdoton jokellus ja kiljuminen :D No, jäi sitten unet lyhyeksi ja meni hieman päivärytmi pipariksi, mutta kerrankos sitä :snotty:

Eipä sitten olis saanutkaan hehkuttaa tuota hyvin nukuttua yötä, kun heti seuraava meni ihan hulinaksi :kieh: Ehkäpä sekin tästä tasaantuu...

Meillä vielä lakkoillaan soseitten kanssa :headwall: on kyllä välillä niin rrrraivostuttavaa, mutta ei auta, alahuuli meilläkin pysyy tosi tiukasti suussa eikä sinne silloin mitään saa menemään :kieh: Välillä menee tosi hyvin ja toisinaan taas vain pari lusikallista.

Jandhe:Tuon korvikkeen kanssa meillä on vähän sama homma kuin soseittenkin... Välillä menee tosi hyvin ja välillä (kuten tänään :kieh: ) ei paljon mitään. Yleensä Emilia juo kerralla 40-100ml ja noista kertamääristä ihan riippuu paljonko tulee yht. vuorokaudessa, 300-500ml suunnilleen. Tuohon tosin tulee sitten vielä lisäksi purkillinen jugurttia (välipala). Jokatapauksessa nuo kertamäärät on kyllä kasvaneet, mutta kun se vaihtelu on vielä kovin suurta... Uskon kyllä, että Emilia juo maitoa sen minkä tarvitsee. Niin ja onnea Pihlalle ekasta hampista :D

Olen yrittänyt siivota jo parin päivän ajan, mutta ei tästä oikein tahdo tulla mitään, kun aina tulee kaikkea muuta :whistle: Tänään käydään pyytämässä tarjouksia laminaateista, kun pitäis nuo lattiat ja portaat rempata \|O Ihanaa kyllä saada uusi lattia :)

hansu huomiseen! :wave:

Saatiin kanssa ne koevedokset ja profiilissa yksi kuva :heart:

Tervetuloa mukaanviolasu!

Wilhelmiina & Emilia<br><br>
 
Hei!

Meillä oli eilen 6kk neuvola. Poitsu painaa 8335 g ja on 69.5 cm. Hyvin on siis kasvettu. Kuukaudessa painoa oli tullut 800g ja pituutta 2cm.

Mä ostin sitä jauheesta tehtävää äidinmaitokorviketta ja eilen annoin sitä Alexille. Se tuntui uppoavan hyvin. Maidon tulo on kyllä vähentynyt nyt kun ei yöllä enää imetä. Hyvin pystyy olemaan yön imettämättä eikä tissit ole räjähdyspisteessä. Haikealta se kyllä tuntuu imetystä lopetella. Eilen jätin pois iltatissittelyn sängyssä jotta poitsu oppisi nukahtamaan muutenkin kuin tissille.

Unikoulusta ei ole ollut vielä yhtään mitään apua. Viime yönä Alex heräsi klo 23, klo 2 ja klo 4 jälkeen vähän väliä. Vaikka se tissittely onkin väsyttävää yöllä niin ei se näin rankkaa ole kun tämä unikoulu. Mutta itsepähän aloitin unikoulun niin ei pitäisi valittaa.

Mä taidan mennä vähän pötköttämään sohvalle kun Alex on vielä päikkäreillä.

Mimmi + Alex 6kk
 
Liinos pikaisesti
Lucas on TAAS flunssassa. Koko viime yön yski ja vähän väliä itki :'( Voipi olla et on myös hampaita tulossa lisää..

Mä oon niin väsynyt et kohta pää räjähtää!!! Lucas on menny "rikki". Yhtäkkiä muuttui rytmi ihan päin vastaiseksi. Nyt nukkuu sillon milloin aikasemmin oli hereillä. Mun on tosi vaikea sopeutua tähän yhtäkkiseen muutokseen. Lucas kun aina ennen tätä heräili aamuisin 9 aikaan, aikaisintaan kasilta.

Nyt herää jo klo6!!! :headwall: Muutamana aamuna oon saanu pojan seiskan aikaan nukahtamaan viel 30-45min, mut ei onnistu enää. Lucas siis herää kuudelta, samoihin aikoihin iskän kans. Mä tietty herään kans samalla mut saan köllötellä sängys niin kauan ku mies lähtee töihin (6.45).

Mies antaa pojalle aamumaidon ennen töihin lähtöä. Sen Lucas juo ihan itse nokkamukista sitterissä kölläten. Kokonaisuudessaan pojan rytmi näyttäis nykyisin olevan tämmönen:

klo 6: ylös ja maitoa
klo 8: riisipuuro ja hedelmäsosetta
klo 9: päiväunet, noin 2h
klo 11-11.30: itse tehtyä kasvissosetta ja maitoa
klo 14: hedelmäsosetta ja maitoa
14.30: päiväunet 2-3h
17-17.30: lihasosetta ja maitoa
20: kaurapuuro, hedelmäsosetta ja maitoa
20.30-21: yöunille

Yhtäkkiä aikaistuneet heräämiset johtuu varmaankin siitä et Lucas kolmisen viikkoa sitten jätti ite yösyönnit pois. Ja nyt tuntuu olevan sitä mieltä et makkarissa ei syödä, vaan keittiössä. Ja sit kun herätään syömään niin ei todellakaan enää nukuta. Joinakin aamuina on kuudelta viel ihan väsy mut eipä malta nukkua kun pitää päästä ryömimään ja harjottelemaan konttausasentoon nousemista.

Huomenna on lääkäri ja sit pitäis saada selvyys onko pojalla maitoallergia vai ei.

Niin ja violasu tervetuloa mukaan!!

-Erittäin väsynyt Liinos ja Lucas (la jo 7kk) :heart:
 
Heippa,

Mäkin olen vähän väsynyt,kun violaa ei jostain syystä nukuttanu viime yönä hirveesti.Heräs jo neljältä,eikä sen jälkeen oikein kunnolla nukkunut ollenkaan.Jokelteli ja kiljahteli itsekseen.annoin kyllä tissiä,jonka jälkeen yleensä nukahtaa,mutta viime yönä ei.
Olis ihanaa,jos opittais nukkumaan kokonaisia öitä.

Aamulla lähettiin sitten neuvolaan ja hyvin on kasvanut,painoa vähän päälle 8 kiloa.
Ajattelin alkaa antamaan aamulla myös puuroa,tähän asti oon antanu vaan illalla.

Parin viikon päästä lähetään lomamatkalle Riikaan.Pikkasen jännittää matkustaa vauvan kanssa sinne.

Nyt täytyy mennä,tyttö heräilee vaunuissa.


Suvi&Viola
 
Juuri kun kerkisin viimeksi kirjoittamaan että meidän neidill ei ole vielä hampaita niin tänään Nooran 7 kk "juhlapäivänä" Neiti herätti aamu yöllä ja oli kuuma kun patteri...38,7 kuumetta...päivällä vasta huomasin että hammashan sieltä oli tullut alas. Toivottavasti lämpö johtuu hampaasta. Nyt illalla ei millään nukkumaan.Huusi vaan ja raapi toista korvaansa...mahtaako olla neidillä myös ensimmäinen korva tulehdus??? Sen näkee yön mittaan mitä tapahtuu. Mutta neiti huutaa taas sängyssään... Huomiseen!
 
Täällä me yökyöpelit heilutaan :wave: Ronjalla on ollu tänään rytmi sekasin kun nukku päikkäreitä pienissä pätkissä pitkin päivää ja 8 aikaan meni nukkumaan päikkäreille ja heräs just pirteenä ku peipponen. Minä en kyllä ole kun pari yötä olen itse nukkunu huonosti vaikka tyttö on nukkunu hyvin \|O

Henni mulle joku "viisaampi" eli jo vähän vanhemman lapsen omaava sanoi että hampaiden tulo voi tuntua vauvalla korvissakin. Tietty jos kovasti näyttää vaivaavan niin kannattaa käyttää varmuuden vuoksi tarkistuttamassa, mut näin mulle on kerrottu.

Meillä ei hampaita näy vieläkään, vaikka se yksi on pullottanu ikenessä jo monta viikkoa :eek: alkuun ien vaikutti araltakin ja punotti, mut nyt on muuten normaalin näkönen mutta hammas kuultaa selvästi ikenen läpi :/ en ymmärrä kuinka se puhkeaminen voi noin kauan kestää :headwall: No parin viikon päästä on suuhygienisti niin voin siellä kysyä, mikäli hammas ei siihen mennessä ole löytänyt tietä ikenestä ulos.

No ehkäpä me yritetään pikkuhiljaa hilautua sängyn puolelle jos tuo neiti vaikka rauhottuisi yöunille.

Niin ja tasapuolisesti tervetuloa mukaan joukkoon kaikille uusille :wave:
 
Aamulla käytiin tyks:ssä lääkärillä. Hyviä uutisia kaikin puolin. Maitoallergiaa ei sittenkään Lucaksella pitäisi olla. Oli kyllä iloinen yllätys!! Lucaksella on flunssaa ollu jo kolmisen viikkoa, tän viikon aikana pahentunut, mutta korvat ja keuhkot oli ok!

Saatiin sitten samalla 7kk mittoja (meillä ei oo 7kk neuvolaa). Pituuskäyrä ei onneksi jatkanut alas päin menemistä, vaan oli noussut takaisin 0-käyrälle. Eli nyt pojalla pituutta 70,5cm. Paino menee edelleen miinuksella, mutta tasaisesti on kuitenkin painoa tullut, nyt 7800g.

Viime yönä Lucas nukkui ensimmäistä kertaa koko yön omassa sängyssä. Koska mä olin niin väsynyt et pää meinasi räjähtää niin mies oli sitä mieltä et me nukutaan patjoilla olohuoneen lattialla ja Lucas yksin makuuhuoneessa etten mä herää jokaiseen pojan äännähdykseen. Ja sainkin yllättävän hyvin nukuttua vaikka nukkumaan mennessä panikoin etten osaa nukkua kun Lucas ei oo ihan vieressä.

Yöllä heräsin kun Lucas itki kunnolla, mutta jatkoin melkein samantien unia. Mies meni pojalle tuttia antamaan ja rauhittelemaan. Lucas nukkuikin yön melko hyvin, mutta oli kuulemma taas heränny klo6. Mies oli sit antanut pojan peuhata sängyssä hetken aikaa. Ja kun Lucas alkoi kitisemään oli hakenut aamumaidon. Ja tällä kertaa antanut sen tuttipullosta makuuhuoneen puolella. Ja oli sen jälkeen laittanut uni-cd:n soimaan ja Lucas oli sitten nukahtanut uudestaa 6.45 ja nukkui kahdeksaan asti.

Eli tänään ollaan melkein normaalissa rytmissä, Lucas kävi päiväunille 11.15. Sittenkin toivo elää vielä et klo6 kokonaan sängystä ylös nousemiset olisi vain ohi menevä juttu!

Viikonloppuja kaikille!

-Liinos ja Lucas
 
Hei pitkästä aikaa! :wave:

Ei oo millään jaksanu käydä kirjottamassa, mutta lukemassa oon käyny.
Tänään onkin ollu vähän parempi päivä. Topias on nimittäin alkuviikosta asti ollu hirvee kitisemään pitkin päivää. PÄivällä nukkumaan meneminenkin on ollu ihan hirveetä huutoa. Ja vaipanvaihto ja vaatteiden pukeminen vaikeaa ja kaiken lisäks tiistaina maanantaina Topias alkoi taas tissilakkoilun. Oli silon aamu 5 ilta seitsemään asti ilman tissiä, eikä paljoo nokkamukistakaan juonu, vähän paremmin vettä. No tiistai, ke ja to lakkoiltiin kans, mutta ei oikeestaan ku pari kertaa päivässä, mutta aina ensin alkoi hirvee huuto ku imetysasentoon laitoin. Ja sitten tiistaista lähtien alkoi soseetkin maistumaan huonosti. Eli tosi huonosti on syöny tällä viikolla. Tänään onneks on tissiä syöny, paitsi aamulla ja soseitakin normaalisti. Kitinäkin on vähentyny. Varmasti on hampaita tulossa ja siitä nämä vaikeudet. Kahden alahampaan molemmin puolin näkyy vähän hampaita ikenen läpi, eli eiköhän ne sieltä seuraavana tuu.

Kirjotinkin aikaisemmin, että Topias oppi ryömimään. Aivan ihana, ku poika mielissään ryömii sinne minne haluaa, ei kylläkään kovin kauas vielä. Tänään pääsi matollakin eteenpäin, kun aikaisemmin on ryöminy vaan paljaalla lattialla.

Keskiviikkona oltiin vauvakinossa, ku uus välipalajuoma drikki oli järjestäny sellasen. On täällä kyllä kerran kuukaudessakin sellanen, mutta tuohon pääsi ilmaseks. Eipä voitu olla loppuun asti, ku Topias ei osaa nukahtaa syliin, ni oli pakko lähtä pois. Muuten meni siihe nsaakka kivasti.

Tiistaina oltiinkin äitivauva-ryhmän kans taidemuseolla. Eipä poikaa paljon kiinostanu taideteokset, mutta hienosti oli kantorepussa.

Wilhelmiina aivan ihana kuva Emiliasta!

Oikein hyvää viikonloppua kaikille! :wave: =) <br><br>
 
Upsista hupsista! :wave:

Meillä ei ihmeempää. Pullottelu alkaa jo tuottaa tulosta ja nyt on maitomäärätkin kasvaneet jo ihan kivoiksi =) Soseet maistuvat edelleen vaihtelevasti, tiedä sitten voisiko olla hampaista johtuvaa :/ Ikenet eivät kyllä näytä siltä, että olisi hampeja tulossa, mutta muuten kuolataan paljon, kitistään ja lakkoillaan ruoan kanssa. No, aika näyttää!

Anna K. Tilasin sen punaisen syöttiksen :saint: Saapa nähdä onko tuoli sitten ihan kirkuvan punainen B) Hyvä kuitenkin että pääsee siihen istumaan, kun on se asento tuossa sitterissa ihan tavattoman huono jo.

Täällä on kyllä ihan keväinen ilma tänään :) Kohta pääsee jo pihaa laittamaan :p

Emilia on syntynyt 30. päivä, joten puolivuotissynttäreitä ei sitten vietettykään viime kuussa, mutta kyllä se jo taitaa olla tuo 6kk täynnä meidänkin pikkuisella :eek: :D

Wilhelmiina & Emilia 6kk :heart:
 
Tervehdys!

Meillä ei ainakaan mene kovuttomasti tuo hampaiden tulo. Eilen illalla meni nukkumaan huudon kans 20,30 ja heräs 22,30. Sen jälkeen ei mitään muuta tehty kun huudettu! Missään asennos ei hyvä ja mitään ei saanu suuhun laitettua. Vasta 6,30 nukahti ja 8,30 alkoi taas huuto. Käytiin tk:ssa näyttämässä kun meinasin jos on tullu korvatulehdus tms. vasen poski aivan turvoksissa mutta johtuu vaan niin kipeistä ikenistä. Jonotettiin yli tunti ja ei siellä ollu mitään korvissa... hampaista kuulemma vaan johtuu...nyt neiti on nukkunu jo yli 2 tuntia. vähän sain maitoa annettua ennen kun nukahti. Suppoja on kulunut, mut jos alkais helpottamaan. Toivottavasti ei joka hampaan kohdalla ole yhtä vaikeaa... mutta nyt takaisin huilaamaan ja odottelemaan mitä ilta tuo tullessaan.... Mites muilla on mennyt nuo hampaiden tulot? Onko ollut yhtä kivuliasta? :\|
 
Henni83 :hug: Toivottavasti hammas pian puhkeaa ja helpottaa! On kyllä varmaan ikenet tosi arat pikkuisella! Niin ja toivottavasti pikkuisella ei tosiaan joka hampaan puhkeaminen ole yhtä tuskallista :eek:
Meidän Emilialla ei vielä ole yhtään hampia, odotellaan tuota aikaa vielä... :whistle:
 
Neuvola kuulumisia :wave: Painoa oli tullut kuukaudessa vain 200g lisää, joten nykyiset mitat 9,920kg ja 70,8cm. Rupesin antamaan Aarolle iltapuuroa, joka maistuukin tosi hyvin. Eli Aaro syö nykyään kiinteitä; lounasaikaan kasvissoseita, iltapäivällä hedelmä/marjasosetta ja sit illalla kaurapuuroa hed.tai marjasoseen kera. Nyt täytyis joku päivä kokeilla riisipuuroakin. Muulloin sit tissitellään myöskin yöllä.
Aaro on ollut aina huono nukkumaan päiväunia, eilenkin hän nukkui 2xn. 0,5tunita ja hän heräsi kummiskin ylös jo klo 6 ja yöunille kävi klo 20. En oikein ymmärrä että kuinka noin vähillä unilla pärjää :eek: Tänään hän on nukkunut jo 2 tuntia päiväunia.
Yhtään hammasta ei vielä ole tullut, onneks ;) Eikä Aaro osaa vielä varsinaisesti mennä eteen eikä taaksepäin, mut kovasti muuten kyllä pyörii lattialla ollessaan, tai kyl hän hiukan liikkuu jotenkin aina johonkin suuntaan kun ei hän koskaan ole siinä samassa paikassa mihin hänet laittaa :LOL: jopas oli selitys :snotty:
Joku kirjotti aiemmin että heillä ei vietetty puolivuotissynttäreitä kun oli syntynyt 30. päivä, no Aaro on syntynyt 31. päivä, joten meilläkin jää aina nuo juhlinnat vähän vähälle kun ei oikein tiedä että milloin niitä pitäis juhlia :whistle:
No nyt täytyy mennä väliin, kun Aaro maistelee isoveikan junaradan osia ja Eerohan ei siitä tykkää \|O :heart:
t:vilivilpertti ja Aaro 6kk (jo, kylläpä on aika menny nopeesti)
 
Henni Pihlalla puhkesi juuri eka hammas, eikä se kauhean kipeä mielestäni ollut, kipein vaihe meillä oli ehkä viikkoa paria ennen varsinaista hampaan puhkeemista. Ilmeisesti sillon hammas nousi siihen ikenen pintaa ja se teki kipeää. Parina iltana annoin Panadolia joka auttoi hyvin. On teillä vaan tosi kipeetä tuo hampaan tulo, toivottavasti tosiaan ei jokaisen hampaan kohdalla käy noin. Jaksuja :hug:

Wilhelmiina ja hansu aivan mahtavia noi teidän muksuista otetut kuvaamokuvat! =) mä haluun kans.... *kateellinen* ;) ja kiva kuulla että wilhelmiina teillä sujuu pullottelu Emilialla jo noin hyvin!

Tänään nyt vihdoin ja viimein sain sen unipussin Pihlalle, katsotaan miten yön käy! Ei ainakaan ollut moksiskaan kun siihen laiton ennen unimaitoa ja nukahtikin ihan normaalisti juuri äsken, mutta katsotaan nyt... Vähän pelkään, että neiti hermostuu yöllä kun ei pääsekään ähräämään sängyssään normaaliin tapaan :kieh:

Alotin tossa muuten eilen lueskelemaan sitä Elizabeth Pantelyn kirjaa Pehmeä matka höyhensaarille... Hyvältä vaikuttaa ja lähinnä siihen tissille nukahtamiseen ajattelin kokeilla noita konsteja... Onko kellään kokemusta Pantelyn "opeista"? Vaikuttaa siis näin musta ihan fiksulta ja toimivalta jutulta ja olen entistä enemmän tämän jälkeen huudatusta vastaan, mutta lähinnä pelkään sitä, että mistä tiedän onko Pihlalla oikeasti nälkä vai onko se vaan sellasta "unilupsutusta". Kun etenkin näin illalla vaikka meillä imetys kestää 1/2-1h niin se on aika tehokasta imua koko ajan.... :whistle: yöllä kyllä huomaan sen eron selvemmin, silloin tehokasta imua ei ole ehkä kuin ekat 10 min suunnilleen ja loput 20-30 min unenhakua...

Tällaista tällä kertaa! :wave:

Jandhe ja Pihla-Julia :heart: <br><br>
 
Kiitoksia noista rohkaisevista sanoista....
täällä ollaan aika väsyneitä tuohon valvomiseen. :hug:

Illalla neiti otti jo 3 lusikallista puuroa ja tissiä päälle. Jos alkais helpottamaan. Kylpyyn ja sen jälkeen samantien tuli uni...jos sais nukuttua hyvin koko yön! Meillä Nooralla on hammas jo ihan kunnolla näkyvissä, et ei kitissy yhtään sillon kun ien pullotti mikä on aika outoa. Mutta kaikki on yksilöitä :)

Nyt tämä äiti menee nukkumaan...ihana lauantai ilta kun menee jo 9 yö unille. Mutta rauhallista Lauantai iltaa kaikille =)

:heart: :heart:
 
Jandhe - olen myös samaisen kirjan lukenut muutama kuukausi sitten ja kyllä tuli semmoinen olo että huudattamaan ei meilläkään kyllä ryhdytä! Rinnalta irrottamista olen nyt tehnyt jo pitkään eli kun imeminen käy "lupsutteluksi" niin hellästi irrotan otteen ja pidän hetken leuasta kiinni. Yleensä Riina siihen tyytyy ja jatkaa unia, mutta joskus pitää tätä tehdä muutaman kerran. Tämän pidemmälle ei olla sitten päästykään :ashamed:

Yöt on kyllä yhtä hulinaa meillä. Riina menee nukkumaa (nukahtaa rinnalle) noin klo 20 ja yleensä herää jo 22.30 ekan kerran. Ei auta kanniskelut ei tassuttelut ei tutti eikä pullo vaan tissiä on saatava. Mies jos menee syliin ottamaan niin huuto on ihan karmee... Kyyneleet silmissä huutaa maammmammmaammm... Pakko se on sitten tissiä antaa... Ehkäpä tämä joskus helpottaa.. Ensi viikolla mennään käymään lääkärillä tuon ihottuman takia josko sieltä jotain apua sais.

Hennille :hug: . Toivotaan että pian helpottaa!

Lauantai illan jatkoja! Tää lähtee saunaan :wave:

Emppu & Riina
 
Uppista!

Pihla nukkui unipussissa hyvin 1.30 asti, jolloin heräsi. Unenpöpperössä luulin että on nälkä, mutta eipä kelvannutkaan tissi kuin hetkeksi, nukahti. vääntelehti ja kääntelehti, nukahti ja taas vääntelehti jne. sitten tajusin loppujen lopuksi että Pihlalla varmaan kuuma, ja kun otin unipussin pois niin nukahti 10 minuutissa ja nukkui koko loppuyön sikeästi :/ että se siitä kai sitten... eikä muuten vähentänyt unipussi unissaan pyörimistäkään, ihan samalla lailla Pihla möyri ympäri sänkyä, edes vauhti ei hidastunut :LOL: ehkä koitan uudestaan jos tulee vielä kovat pakkaset kun sillon meillä makkari selvästi viileämpi, mutta kai toi tyttö on sit vaan tottunut nukkumaan vähän viileässä...
 
Hei!

Olin tai oikeastaan oltiin Topiaksen kans ksaverin synttäreillä ja se olikin eka kerta että olin jossain iltaa viettämässä. Otin Topiaksen alkuillaks mukaan, että sain annettua iltatisut siellä ja mies sitten haki Topiaksen. Topias oli sitten eka kertaa bileissä :) ja oikein huomion keskipisteeksi poika pääsi! Hirveenä höpötteli ja nauro, näytti ryömimis- ja pomppimistaitoja ja söi yhden tytön sukkahousuja ja oli aivan ihana! Sitten ennen puolta yhdeksää mies haki Topiaksen ja lähtivät kävelemään vaunuilla kotia. Poika nukahti vaunuihin heti ( oli pirskeet ollu vissiin niin kovat). Kotona, kun mies oli riisunut poikaa, niin viimeisenä kun kypärälakin otti pois, niin oli herännyt alkanut nauramaan, kun näki iskän. se oli sitten vajaan tunnin nukutellu Topiasta, mutta nukahatanu kuitenkin. Minäkin tulin kotia 23 jälkeen, kun ei vielä tuonne baariin viittiny lahtä. Mutta kaikki meni hyvin ja oli tosi mukava ilta!

Topias on nyt alkanu nukkuun paljon paremmin yöllä ja syö vain kerran ja jos herää esim. yhdeltä niin en anna tissiä vaan nukutan ja annan aikasintaan klo 2 jälkeen tissiä, mutta monesti Topias on syöny vasta 4-5 aikaan ja pe-la välisenä yönä Topias heräs vain YHDEN ainoan kerran ja tämäkin tapahtui 4 jälkeen! Eli parempaan päin mennään! Ja nyt Topias myös nukahtaa välillä ilman tissiä, eli monesti itse lopettaa syönnin ja sitten laitetaan sänkyyn ja joskus pitää tassutella ja nukahtaa tähän ja niin kuin tänään tassuttelin hetken ja jätin yksin ja nukahti varmaan viidessä minuutissa!

Mutta päivällä nukahtaminen onkin sitten hieman vaikeampaa ja pukeminen yhtä kauhua. Ihan ku sikaa pieksettäs, ku Topias huutaa, ku puetaan. ja sitten vaunuissakaan ei meinaa rauhottua millään, vaikka joku aika sitten ei tarvinnu lykätä ku vaunut parvekkeella ja sinne nukahti.

Topias on nyt sitten alkanu ilmeisesti vierastmaan. Kummisedän sylissä vaan tuijotti vähän kauhuissaan tätä ja vauvauinnissa, kun ohjaaja otti syliin, niin itku tuli. Ei kyllä siellä kaverin synttäreillä vierästanu ketään vaan oli oikea showmies. =)

Täällä oli joskus aikasemmin puhetta kaurapuuron maistumisesta. Topias on nyt jonkun aikaa syöny kaurapuuroa ja maistuu hyvin. Oon tehny Provenan kaurajauhoista ja Topiakselle maistuu! Naudanlihakaan ei vissiin joillekin ollu maistunu. Tänään otettiin uudeksi mauksi ja siinäkään ei ollu mitään vikaa. Välillä vaan tosiaan ei meinaa maistua soseet ja välillä taas maistuu. Ja tissi ei oo koko viikolla mastunu kunnolla, välillä vähän paremmin ja välillä jättää kokonaan syömättä tai syö tosi vähän. Mikähän sitä taas vaivaa, ku pitää kiukkuilla... muutenkin poika käyttäytyy välillä niinku joku uhmaikänen. OIkeen alkaa kädet heiluun ja naama väärällään ja hirveen kiukun pistää päälle huudon kans. Saa nähä minkälainen poika on ku on uhamiässä.. :whistle: On kyllä melkonen pakkaus tuo jätkä...

Jandhe kiitokset! Tulihan niistä kuvista aika suloisia :heart: Enpä ollu aikasemmin aatellu, ku käydä 1 vee kuvauksessa, mutta wilhelmiinan perässä sitä mentiin..
Meillä on kans unipussi käytössä ja ei ainakaan negatiivisesti oo vaikuttanu Topiaksen yöhön. minkäs paksunen se unipussi on, ku Pihlalla on kuuma? Meillä on sellanen joka on tarkotettu muistaakseni yli 22 asteiseen huoneeseen ja topiakselle on ollu ihan sopiva.
Oon kans lukenu tuota Elizabeth Pantleyn kirjaa noin puolet ja sitä irrottamishommaa käytän. ja kaippa se on vähän toiminu ku yötkin on parantunu... eli osaa nukahtaa ilman tissiä, eikä heräile enää niin useasti.
henni83 :hug: voi harmi, ku noin kovasti hampaiden tulo sattuu! Toivottavasti ei kaikkien hampaiden kans!

huh, tulipa tekstiä... ja tais varmaan jotain kirjottamattakin... mutta nyt täytyy mennä syömään vähän iltapaa ennen kuin meen nukkuun! Öitä! :wave: <br><br>
 
Lissu83
Hei pitkästä aikaa!

Oon kyllä aktiivisesti käyny lukemassa teidän kuulumisisa,mut en oo ite saanu kirjoitettuu mitään. Käytiin 5kk neuvolassa( Poika kyllä kohta 6kk). Painoa oli 10120g ja 72cm. Ihan tuntuu jättiläiseltä tuo ukkeli :kieh: Lueskelin tuossa äsken tuota Hansun juttua ja todella tutulta kuulosti nuo kiukuttelut ja se, et päivällä on vaikee saada sisälle nukkumaan. Joskus taistellaan nukkumisen kans tunti, vaikka poika on tosi väsyny. Meillä ei vielä ryömitä, mut jotenkin eteenpäin kuitenkin liikkuu. Neuvolassa täti sano, et 7kk iässä saa istuttaa jo syöttötuolissa. On vaan tuo sitterissä syöminen vaikeeta, kun ukko kokoajan yrittää päästä siitä pois.

Muutettiin viikko sitten uuteen kotiin ja on ihanaa kun on 20 neliöö enemmän tilaa ja olohuoneen levyinen parveke :D Kiva nukuttaa siellä poitsua, kun ennen hädin tuskin vaunut mahtu parvekkeelle :kieh:

Meinattiin mennä tällä viikolla ostamaan poitsulle jo turvaistuinta, kun ei jaksa enää kaukalossa sitä kantaa ja muutenkin alkaa olla jo pieni tuo kaukalo. Kertokaahan mikä istuin olis hyvä??????
No täytyy lopetella!!!
 
Hansu: Kiva kuulla että teillä menee yöt jo paljon paremmin! =) Mummi teki Pihlalle unipussin, eikä se mielestäni ole kovin paksu, siinä on kahden trikoon välissä ohut vanu. Kaippa tuo tyttö on vaan sen verran kuumakalle ja tottunut nukkumaan viileässä. Kun meillä on öisin päällä aina sellanen tuuletin mikä ostettiin kesähelteitä varten, mutta ollaan niin totuttu siihen huminaan, kun se vähän vaimentaa kaikkea ääntä (en siis herää ihan jokaiseen Pihlan kyljen kääntöön), ettei sen käytöstä osaa oikein luopuakaan :whistle: Ja se kuitenkin jonkun verran viilentää huonetta... Ja peitto ei kyllä ikinä pysy Pihlan päällä ja tänäänkin oli taas aamulla kädet ihan viileät!

Me maistettiin tänään aamulla ensimmäistä kertaa kanssa kaurapuuroa ja se oli Pihlan mielestä ihan :x Riisipuuroa ollaan aikasemmin syöty ja se on herkkua! Tähän asti Pihla on ollut ihan kaikkiruokainen, mutta nyt ei uponnut. Tein kaurapuuron ihan sellasista pikakaurahiutaleista. Eka Pihla meinas melkein tukehtua vaikka annoin ihan pienen lusikan kärjellisen, onhan se aika kökköstä (vaikka muuten Pihla ei mikään sihtikurkku olekaan, soseetkaan ei ole ihan sileitä). Sitten soseutin puuron sauvasekoittimella sileäksi, mutta Pihla hetken maiskutteli puuroa suussa ja sitten työnsi kielellä kaiken ulos samalla yökkien. ja nipisti suunsa tiukasti kiinni :LOL: No sittenpä tehtiin tavallista riisipuuroa ja sitä meni iso lautaselllinen. Täytyy varmaan meidänkin kokeilla sitä kaurajauhoa....

Lissu meillä on Pihlalla se Brion Zento ja voin sitä suositella, ollaan tykätty kovasti. Muusta ei kyllä ole kokemustakaan :/ =)

Ai niin siitä Pantelysta mun piti vielä kirjoittaa... Eli taas eilen illalla tarkkailin Pihlaa ja se söi ahnaasti (silmät kyllä ihan kiinni ja puoliunessa, mutta niin aina) puoli tuntia, päästi sitten tissistä irti ja nukahti. Eli en kyllä missään vaiheessa voi sitä irrotusjuttua tehä, kun toinen oikein syömällä syö ja sitten irrottaa kun on kyllänen :/ Pihla ei kyllä ikinä olekaan ollut sellainen että käyttäisi tissiä vaan tuttina, ts. syö vaan nälkäänsä. Ainut että joskus yöllä tekee niin, sillon voisi tietty koittaa, mutta viime yönäkin Pihla söi kerran ja vaan 15min ja päästi sitten irti itse...Että voi olla ettei siitäkään ole meillä apua tohon tissillenukahtamisviertoitukseen?!
 
heipsan!

Mökkeillessä meitin viikonloppu taas vierähti =) Ekaks kyl lauantaina käytiin vauvauinnissa, tai no nyt jo päästiin sisaruintiryhmään ja isoveikka pääsi mukaan =) Kyllä oli poika onnessaan, kun pitkästä aikaa pääsi uimahalliin :D Eevikin sukeltaa jo kun vanhatekijä, ei ole moksiskaan ja kovasti vettä pärskytellään käsillä.

Eevi sai sunnuntaiaamuna ekan kerran kaurapuuroa ja hyvin oli uponnu kun mummi syötti =) Mie olen tähän asti antanu riisipuuroa ja sit noita kaupan Muksu-puuroja. Kaikki tuntuu neitille onneks hyvin maistuvan, kuten ruuatkin :D

Huomenna on sit 6kk päivä ja myös neuvola, joten saadaan sit uudet mitat. Kyllä tuo likka on kasvanu miusta ihan silmissä mut katotaan mitä neuvolan lukemat näyttää. Vaatekoko on nyt 68cm tosin 62cm housut mahtuu vielä kun likka on perinyt iskän ja äiskän pitkän selän ja lyhyet jalat :D
Mie olen alennusmyynneistä nyt hamstrannu 74-80cm tyttöjen vaatteita, vaikka meillä on pojan vanhoja vaatteita varastossa. Mut kun ne on niin pojan värisiä, että äippä tahtoo enemmän tyttöjen värejä ;) Ihan kun tyttö itte mitään siittä välittäis mitä päällä on :LOL:

No juu, eipäs tässä kummempia, keskiviikkona suunnataan 4vrk Kolille lomailemaan =) Toivottavasti äippäkin pääsis pitkästä aikaa laskettelemaan. Seuraavaa lomaa pitää sit kuukausi odotella, kun huhtikuun alussa sit lähdetään Leville.

Huomenna sitten neuvolakuulumisia =)

Ukkis ja Eevikäinen
 
Moi!

Meillä oli tänään todella aikainen aamu. Alex herätti klo 5 hirveään huutoon en tiedä mikä ihme sillä oli. Sylissä rauhottui mutta ei sitten enää suostunut nukkumaan. Klo 6 noustiin ylös kun aikani yritin toista saada nukahtamaan uudestaan mutta Alex vaan päristeli ja höpötteli. No meillä noi aamut on yleensäkin tosi aikaisia kun Alex herää klo 6.

Meilläkin Alex nukahti ennen vain tissille. Annoin iltatissin sängyssä ja yleensä nukahti siihen. Se oli vaan niin helppoa kun nukahti siihen enkä raaskinut toiselta tissiä ottaa pois suusta. Nyt mä olen siirtynyt antamaan iltatissin olohuoneen sohvalla ja sen jälkeen mennään iltapesuille. Sitten viedään Alex omaan sänkyyn laitan soittolelun soimaan ja istun sängynvieressä niin kauan että Alex nukahtaa ja tarvittaessa silittelen poitsua samalla. Yllättävän hyvin on nukahtanut näin. Tuttia en yleensä anna illalla joskus yöllä laitan suuhun kun herää.

Meillä ei yöllä enää tissitellä mutta Alex herää silti useamman kerran. Alex nukkuu tosi levottomasti pyörii ja hyörii sängyssä ja välillä saa kääntää selältä takaisin mahalleen jne. Yleensä jatkaa unia aika helposti kun vähän aikaa silittelee. Yövierottaminen meni loppuen lopuksi aika kivuttomasti. Muutamana yönä Alexia sai kanniskella hetken aikaa että rauhottui nukkumaan.

Nyt täytyy lähteä pyllypyykille. Poitsun housuista tulee :x käry.

Mimmi + Alex
 
Heips!

Kirjoittelin tuossa aiemmin jo pitkät pätkät ja kun yritin lähettää niin yhteys katkesi ja kaikki teksti hävisi \|O

Sisällä nukkuminen meillä alkoi onnistua joten kuten silloin kovien pakkasten aikaan kun ulos ei voinut mennä. Sen jälkeen olenkin nukuttanut Emilian aamu- ja iltapäivätirsoille sisälle ja hyvin on yleensä nukahtanut =) Puolenpäivän aikaan nukkuu sitten yhdet pidemmät unet ulkona. Tosin nyt on varmaan jäämässä nuo aamupäivätirsat pois tai jotain kun kahtena aamuna ei ole suostunut niitä nukkumaan. Tuloksenahan on sitten hirmuinen väsy ja kiukku eikä syömisestäkään ole tahtonut tulla yhtään mitään :headwall:

Puurot meillä ei maistu alkuunkaan! En oikein tiedä mitä tuon asian kanssa tekisi :/ Aamuin illoin olen tarjonnut erilaisia puuroja, mutta eipä sitä parhaimmillaankaan mene kuin joitakin lusikallisia. Olen pääasiassa antanut Muksun valmiita puuroja, kun niistä kuningatarpuuro on maistunut parhaiten. Tänäänpä sitten huomasin, että niissä on käytetty jauhoseosta, jossa on useita eri viljoja. Tuli hieman tyhmä olo :headwall: Mitään oiretta ei kyllä ole tullut, onneksi, mutta uskaltaisikohan sitä kokeilla tuolta pohjalta jo suoraan 4-viljan puuroa tytölle :D

Muutenkin tuo syömislakkoilu alkaa kiristellä hermoja täällä. Aamupäivän aikana sain menemään vain pari lusikallista soseita...hohhoijaa \|O Maidolla on Emilia sitten tuntunut nälkäänsä paikkailevan. Toivottavasti tämä on jotain ohimenevää, kun eihän sitä tällaisilla linnunannoksilla kasveta!

Saatiin uusi syöttötuoli ja on se hieno B) ferrarinpunainen! :D Hienosti Emilia siinä istuukin. Melkoista sotkua vaan siinä syöminen on...

Lissulle onnea uuteen kotiin :flower: On se muuttaminen vaan työlästä puuhaa, mutta onneksi sitä ei tarvitse usein tehdä ;)

Mukavaa viikonalkua kaikille :wave: On tämä kyllä vaan kiva poppoo =)

Wilhelmiina & Emilia
 
myy
Moi pitkästä aikaa!

Kiva lukea muiden kuulumisia, vaikkei itse ole tullutkaan usein kirjoiteltua.

Kaapolla on hampaita jo 8 kpl :eek: eli pihviä pöytään vaan :D

Yöt meillä menee yleensä aika kivasti, välillä ilman herätyksiä tai yhdellä herätyksellä. Sit joskus on huonompia öitä, jolloin heräilee tai karjahtelee unissaan tms. johon poika ei herää, mutta äiti kyllä. Kaapo ei ole aikoihin syönyt yöllä enkä ole tuttia antanut koskaan yöllä, mutta välillä täytyy peittoa korjailla tai kääntää kyljelleen tai selälleen. Enemmän taitaa olla sellaisia tarkastusheräilyjä nuo. Unipussi on meillä käytössä.

Yöt meillä on vaan kohtuullisen lyhyitä. Yöunille Kaapo nukahtaa klo 22 ja herätys on usein jo 7 jälkeen. Mielellään vähän pidentäisi niitä, mutta sitähän ei äidiltä kysellä.

Kaapo syö edelleen paljon ja lähes kaikki (lukuunottamatta riisijauhepuuroa ja banaanipäärynäpuuroa) kelpaa. Aamulla ja illalla kaurapuuroa hedelmäsoseella ja päivällä lihasosetta ja illansuussa kasvissosetta. Illalla sit vielä iltavelli.

Liikkuminen on hiukan huonoa. Lentokoneasennossa sätkytellään kovasti
:D , mutta eteenpäin eikä oikein taaksepäinkään päästä vielä. Mahalta selälleen kääntyminen sujuu pirteänä, mutta väsyneenä alkaa vaan huuto, kun voimat loppuu mahallaan. Napansa ympäri kyllä pyörii lattialla. Jalkoja vetää koukkuun mahan alle, mutta kädet on aika toimettomat vielä :whistle:

Kaapolla oli 6kk neuvolassa mitat: 9850g ja 72,1cm.

Alkaa turvakaukalo jäädä pikkuhiljaa pieneksi, mutta kun en osaa päättää mikä olisi hyvä turvaistuin, niin on vielä hankkimatta.
Mistäs istuimista teillä on hyviä kokemuksia? Selkä menosuuntaan istuimen haluan.

Kaapo alkoi viime viikolla vierastamaan. Kummitätiä huusi oikein huolella ja mummia, ukkia ja mummuakin hiukan pelättiin ja itkettiin, mutta äidin tai siskojen seura rauhoitti tilannetta.

Kaapo on aika joustava päiväunissaan. Jos ollaan jossain menossa, niin voi olla ettei nuku kuin 2 krt puoli tuntia tai tunnin koko päivänä, muttei silti isommin kiukkua väsymystään. Yleensä kyllä rauhoitan ainakin iltapäiväunien ajan eli nukkuu silloin n. 3h, mutta viime viikolla käytiin mummilla (matkaa 250km, autossa 3,5h) ja nukkui vaan puoli tuntia automatkalla. Nyt sit onkin parina päivänä ottanut univelkoja takaisin ja nukkunut vähintään 5h päikkäreitä.

Myy ja Kaapo 6kk
 
Profiilissa uusi kuva!

Ihme on jos ei kohta tuu Lucakselle lisää hampaita, kaksi siis on jo. Poika on ollu useamman viikon kiukkunen, viime päivät on välillä ollu tosi kauheita! Lucas saa yhtäkkiä kiukkukohtauksia ja todella raivokkaasti samalla hankaa ikeniä. Soseita Lucas edelleen syö reippaasti, vielä ei oo lakkoillu niin kuin moni muu, mutta lämpimän soseen syöminen on ollu nyt aika itkuista puuhaa. Lucas avaa suun reippaasti, mutta saman tien kun on ruokaa saanut suuhun niin tulee itku ja alkaa sormilla hankaamaan ikeniä. Jääkaapissa olleen hedelmäsoseen syöminen menee yhtä hienosti kuin aina ennenkin. Taitaa viileä sose tuntua mukavalta kutisevissa ikenissä.

Jotain muutakin piti kirjottaa, mutta enpäs taaskaan muista mitä :ashamed
 
Voisin jotain pitkästä aikaa kirjoitella. Pikaisesti luin jotain teidän kuulumisia,luen kohta lisää,jahka ensin vähän omia kuulumisia.
Meillä ollaan flunssaisia. Daniel tämän aloitti ja nyt ollaan tukkoisia ja yskäisiä. Virittelin Dn sänkyä vähän,pää puolta ylös ja molemmille puolille rullasin viltit että poika pysyy asennossa. Ekana yönä nimittäin valui alas koko ajan eikä tietenkään nukkumisesta tullut mitään.. D on jo parempi,onneksi.
Daniel on hyvin tyytyväinen lapsi. Nauraa paljon.Nukuttaminenkin on helppoa. Laitan pojan sänkyyn,peittelen ja suukotan(joka häntä niin naurattaa)ja menen toiseen huoneeseen.Joskus voi kuulua jokellusta vähän aikaa,mutta hetkessä muru on unessa :heart:
Ruoka maistuu hyvin. Ostin juuri kunnon tehosekoittimen että voin tehdä paremmin itse soseita. Alkoi kyllästyttämään tuo ruokapurkkien kantaminen ja niiden kuskaaminen tyhjänä keräyspisteeseen. Varalla meillä tietysti on jokunen. Maissinaksut on herkkua! Ja leipä.. Daniel innostuu hihkumaan kun näkee leipäpalasen :D
Pojalla on kaksi hammasta ihan äskettäin tullut. On se niin söpöä! Kuolaakin tulee kyllä tosi paljon. Ostin muuten uusimman 9kk lehden,siinä oli mukana vauvan ensimmäinen hammasharja. Se on nyt ollut kovassa käytössä. Daniel selvästi nauttii kun harjaan sillä ikeniä. Samalla tietysti sain itse luettavaa tähän odotusaikaan. Vaikka on neljäs lapsi tulossa on ne lehdet ja muukin kirjallisuus odotusta koskien aina yhtä kivoja!
Meillä ei vielä ryömitä. Terhakkaasti kyllä makaa vatsallaan ja seuraa isoveljien leikkiä innokkaasti. Välillä liikkuu sivuttain kierien,mutta meillä kun on kivilattiat,se ei varmastikaan tunnu kamalan mukavalta tavalta liikkua.
7kk neuvolassa käytiin eilen. Painoa muutama gramma alle 8kg ja pituutta 70 cm..

Nyt lukemaan lisää teidän kuulumisia!

Rica ja Daniel 7kk6vrk
 

Yhteistyössä