Elokuiset 2010 tammikuussa !

heipsan, meillä täällä kotona varsin jäätävä tunnelma, äijä könys kotiin joskus viiden pintaan ja makos klo 17 saakka, joten hiukka veetuttaa kun ei aikuinen ihminen edelleenkään osaa ottaa sillä tavalla, etteikö koko elämä menis nyrjälleen. Grrh, kehtas suuttua mulle vielä kun eilen sanoin että voisit joskus tulla ihan ihmisten aikaankin, että tyttö herää kuitenkin aamulla oli sulla kankkunen tai ei. Kehtas sanoo että et sitten sinäkään ota mitään päiväunia töiden jälkeen... siis niinkuin minä tahallaan olisin ollut tässä tilanteessa niin väsyny ettei silmät pysy auki. Teki mieli kirkua suorastaan, mutta tulipahan taas kerran selväksi ettei tuo äijä tajua tästä raskaudesta mitään, se vissiin luulee että haikara sen lapsen vieläkin tuo. Prkle. Ja meidän piti mennä vielä rakentajamessuillekin tänään, vaan eipä menty. No, meillä oli tytön kanssa toisaalta ihan hauska päivä, en nimittäin pistäny tikkua ristiin ruoan tekemisen tai siivoamisen eteen, eli saa äijä siivota sitten kun siltä tuntuu. MINÄ en siivoa lähikuukausiin, se on saletti.

Joop, meillä se sokerirasitus on kans jos bmi on yli 25, ei auta vaikka edellisessä raskaudesa ei mitään ollut, silti se on vaan taas käytävä läpi. Tosin ei se nyt mikään paha ole, ainoa vaan että puolet päivästä menee siellä terveysasemalla kökkiessä, kun töissä tai kotonakin vois hyvin olla....
Mitään kummosta tänne ei siis muuta, sykkeitä en tässä kotona ole koittanu nyt kuunnellakaan, kun siellä neuvolassa ne saatiin kuuluville. Mulla ne kuului jo navan yläpuolelta, sillä se terkka epäili että olisin pidemmällä, vaikka varhaisultran mukaan kyllä mennään ihan täsmällisillä päivillä. No, jospa se nappula vaan oli ylempänä.

Tiistaina on se ultra, mietin sitäkin että jätänkö ton äijän siitä pois kun tuntuu että yksin tässä tätä raskautta saa eteenpäin tallustaa, niin joutas jäämään poiskin.. no, katotaan lepynkö mä, vaikka tiedän että sille on se ja sama se ultrakin, ei se esikoisestakaan osannu asennoitua ennenkuin syntymän jälkeen, että on jälkikasvua oikeasti.

runttis ja sytkylä 11+4
 
Niin ja ripuli vaivaa mulla ajoittain, ja oli ihan samanlaista vessarumbaa esikoista odottaessakin --> luulin että on jotain vakavampaakin kun koko ajan vatta kuralla, mutta lääkäri tuolloin totesi että suolen floorakin muuttuu kun tulee raskaaksi, ja toisille sitten se tarkoittaa hyvin herkkää vatsaa. Jee, semmosta.
 
Matilda84
MiljaK mullakin on yleensä tuolla tosi alhaalla se kohta mistä kuuluu sykkeet.
Iha tuosta luun yläpuolelta keskeltä, sellainen sentti ehkä luusta ylöspäin. mikä häpyluu se nyt onkaan B) pistin profiiliin tän päivän maha kuvan :D PuFf :heart:

joannah Täälläkin vaivas jonkin aikaa super kova pääkipu, sanoivat lääkärissä että jos panadol ei tehoa saa ottaa panacodia. Mutta se panacod on reseptilääke sitten.
 
Vali, vali, vali.. mutta pakko. Voiko tää väsymys olla edes normaalia :eek: ollu monta hyvää päivää ja tänään ihan hirveä väsy. Nousin sohvalle kattoon tota x-factorya mutta en jaksanu istua ja tulin takasin sänkyyn.

Molemmissa aijemmissa raskauksissa rr noussu loppua kohti. Nyt on verenpainelääkitys :( ja sitä sokerirasitusta odotellessa. Siinäki jään varmasti taas kiinni :headwall: ..että vali, vali.

Ja anteeksi. Nyt vaan vähän väsyttää.

UpsyDaisy ja Veikka 11+1
 
Matilda84 Mä käytin viime raskaudesta panacodia ärsyttävään yskään ! Aika pitkään jouduin käyttämään , mutta onneksi sain lääkkeet pois 3-4 viikkoa ennen synnytystä :)
Miten ihmeessä sullakin on jo noin iso maha ? (kateellisena) .

ON Itsellä tuntuu että toi maha katoaa päivä päivältä enemmän .. Hyvin se vaavi masussa tompsutteli aamulla ... Mietin tossa kun viime raskaudessa oli maha esillä jo varmaan plussatestistä 11 viikkoon ja sitten turvotus laski ja uudelleen viikosta 12 alkoi se vauva masu näkymään ... Nyt on kyllä massaakin enemmän, mutta toisaalta toi masu on alkanut "katoamaan" ... Mietin tossa että voisiko kuitenkin olla toisesta sukupuolesta kyse :saint:
Pojasta (eka syntynyt lapsonen) masu alkoi näkymään vasta puolen välin tienoilla ja toisesta lapsesta tytöstä hieman aiemmin ja sitten noista 2 viimeisimmästä tytöstä näkyi masu jo paljon aiemmin ... Jospa nyt olisikin tulossa taas poika (toiveajattelua ) ja masu alkaakin näkymään hieman myöhemmin ??? Muuten on kaikista lapsosista ollut samaan tyyliin kasvanut masu , eli kaikki tulee eteenpäin ja takaapäin ei välttämättä ees huomaa että odottaisi :)

Äänistä dopplerissa joku kyseli .. viikkoja nyt 13+2 ja äänet kuuluu alhaalta häpyrajan yläpuolelta , ei juurikaan ylempää . ja juu ne muksautukset on vauvan liikkeitä ja potkuja :D

Täällä kärsitään nuhasta , alkoi kunnolla eilen ja kerralla oikein kunnolla ! :kieh: nenä on tukossa ja kauhea päänsärky ja tänään alkoi ja yskittääkin ..

neitim
 
Huomenia

Huonosti nukutun yön jälkeen on ilo kaivaa auto metrin paksuisen lumikerroksen alta ja körötellä töihin... :x On taas jotenkin huono päivä, ei voi mitään.

Huomenna on se ultra, mitenkäs se nyt menikään, että jos ultrataan masun päältä niin pitääkö olla rakko täys vai tyhjä ja jos alakautta niin tyhjä vai täys? Täältä töistä en viiti soitella kun kaikki kuulee avokonttorissa (siis naistenklinikalle) ja siellä käyneet, kumminkos siellä nyt sitten ultrataan? :attn: :attn: Noissa lapuissa lukee että tehdään joko tai, mutta siitä rakosta ei sanota mitään... vai onko sillä enää väliä?

Joop, taidan hakea kahvia vaikka aamulla join jo kaks mukillista, kun tuntuu että pää nötkähtää syrjälleen samantien.. eli väsymystä ilmassa.

runttis ja sytkylä 11+5
 
Mulla ultrattiin alakautta, sieltä näki paremmin. Johtu ilmeisesti siitä kun mun kohtu on taaksepäin ja sit johonkin toiseen suuntaan kallellaan. Pääasia kuitenkin et pikkuinen näky.. :heart:

Keskiviikkona äippäpolille, vissiin lääkärille ja diabeteshoitajalle aika. No keskiviikkona oon siitä asiasta paljon viisaampi.

Mä kans oottelen et masu kasvais ja vauvan liikkeet alkais tuntumaan.

Maijamehi ja Toukka rv 14+1
 
te joilla on lapsilla pieni ikäero .... meillä nyt nuorimmainen 1v2kk ( la:na 1v9kk) ... Mutta siis kysymys ... Oletteko huomanneet eroa muihin raskauksiin verrattuna siinä miten avuvaa odottaa ... Nyt kun kädet on täynnä (1v:n ja kohta 4v:n kanssa) niin jotenkin menee aika nopeammin ja tää olo ei oo niin "odottava" kuin ennen ... Tokihan ensin oli nää stressit etä alkuviikot menee ja sitten se veriseulan odottamisen piina ... no eihän tuosta ole vielä kun vasta joitakin päiviä kun sai huokaista helpotuksesta että sekin oli ok ja sai jotenkin enemmän alkaa nauttimaan tästä raskaudesta , mutta jotenkin on niin uskomaton olo , että onko sitä edes raskaana ... (tähänkin vaikuttaa monta asiaa , masu ei ole juuri kasvanut ja liikkeet eivät vielä tunnu ... ) mutta jotenkin on vielä niin epätodellinen olo ,tosin nyt ei ole ollut aikaa kuunnella omaa kroppaansa koko aika :LOL:
Tai sitten on taustalla edelleenkin pelko-peikko tuosta 16 viikosta .. odottaa että aika menee 17 viikkoon ja siitä eteenpäin ... kun mulla oli tuo eka-raskauden karu loppu viikolla 16+ ... :ashamed: Ehkä mä vaan odotan niitä liikkeiden tuntumisia . Niin ja nyt kun ei tää odottaminen ole enään niin konkreettista joka päivä , kun toi pahaolo on jo suunnilleen taakse jäänyttä elämää (onneksi)

neitim
 
mulla on istukka ihan ylhäällä takaseinässä ja se istukkanäytteen reikä näkyy navan alla eli vaavi on sen alla, ja äänetkin kuuluu tosi alhaalta. jännä sinänsä et vauva on niin alhaalla mut masu on kyl kasvanu jo paljon ylempääkin..

runttis :hug: :hug: kuulostaa niin tutulta exän ajalta et ihan kylmän väreet tuli, sillä erotuksella et toi sängystä ylös kömpiminen ois tapahtunu joskus ilta 10-11 aikoihin ja sekin vessaan oksentamaan.. ja keskustelusta mitään hyötyä ku lopputulos kuitenkin ihan sama- viimeistään viikon päästä jos niin kauan jaksaa esittää kiinnostuvaa ja aktiivista, tai jos ees kiinnostaa kuunnella :/

verenpaineet ollu aina ok, jostain muistan lukeneeni et normaali ois alle 130/85.

täällä sokerirasitus myös bmin mukaan, ellei sit oo jotai muita oireita tai paino nouse tosi paljon.

vieläköhän piti jotai muuta....hyvä nyt ku on raskaana ni voi aina vedota tällä lahopäisyydellä raskausdementiaan :LOL:

pikkumökö ja pikkuöttiäinen viikkojaki on.... on.. 13+ keskiviikkosin vaihtuu eli 5... kai.. :ashamed:
 
Voimia sinne runttipullalle.. toivottavasti sulla on joku muu jonka kans puhua ja jakaa asioita jos miehen kans se ei oikeen onnistu.. Täällä kans masu kasvaa kasvamistaan vaan :) Meidän ultra-kutsuissa oli ne ne tehdään mahan päältä ja pitäis olla pissaamatta 1-2 tuntia ennen sitä.. voi että ku odotan jo sitä rakenneultraa, vaikka vielä 6 viikkoa.. ja reilu kolme viikkoa seuraavaan neuvolaan.. Ei jaksa odottaa, koko ajan haluis jotai merkkejä siitä et vauva on siellä elossa..!! mulla on pari hyvää kaveria jotka on lähestulkoon samoilla viikoilla raskaina.. ihanaa ku voi niitten kans jakaa näitä juttuja myös! Tällä viikolla on meidän esikoisen 3-v. synttärit ja saa niitä järjestellä :D lauantaina ne vietetään sitte... ihana ku väsymys vähän kaikonnu niin jaksaa paremmin puuhastella kaikkee.. illalla vaan aikasin joutuu mennä kyl nukkuun jo heti salkkareiden jälkeen :)
Kuinka moni muuten tuntee jo liikkeitä, vai tunteeko vielä kukaan?
Tsemppiä kaikille, ja hyvää alkavaa viikkoa!!!

-Jonetta & Peukku 14+3-
 
Heip, joo onneks meillä tuo äijän kännäily on vain muutamia kertoja vuodessa nykyään, mutta silti vois jonkun järjen päässä pitää. Jotenkin kun itte ei ikinä tommoseen kuntoon itseään juo, tuntuu käsittämättömältä että kukaan edes haluaa semmoista oloa, itsellä olis jo ihan kauhea olokin jos niin hirveesti jois.. mutta tuntuu että noilla äijillä on kaikilla samanlaista, siis että kun porukassa ottaa niin kaikilta häviää pienetkin järjenalut ja ne vaan menee porukan mukana "kun muutkin". Olen vain aika nipo asiasta kun miehen isä oli täysi alkoholisti, niin siksi en oikein siedä kauheaa kännäämistä.... No, muuten ihan kelpo veikko ja varsinkin tyttöä hoitaa erinomaisesti niin ei tässä nyt sen suurempaa kriisiä ole, vielä kun saisi sen kalloon taottua että tämä mun raskaus tosiaan aiheuttaa vähän meikäläisessäkin muutoksia, mielialoissa, jaksamisessa yms...

Niin, kiitos noista ultrakommenteista. Tänään illalla on onneksi iltamenoja itellä niin menee aika nopsaan eikä ehdi huomista panikoimaan. Toivottavasti kaikki olisi siellä hyvin, eli näyttäisi siltä kuin tässä vaiheessa pitääkin. :heart:
 
Jonetta, siskon kanssa puidaan kyllä aina välillä noita meidän töllöke-miehiä, ne kun on usein samoissa porukoissa, mutta tästä raskaudestahan en ole kenellekään kertonu mitään... ja siskollekaan en uskalla puhua kun se vastikään mainitsi että häntä pistää niin vihaksi kaikki raskaanaolevat... nieleskelin vain hissukseen että huh, hyvä etten ole mölissy tästä omasta tilasta mitään. Mutta eiköhän tässä tämän kuun lopussa pidä kavereille sitten paljastaa, kun nähdään ja heidän kanssaan on sitten kyllä ihan mukava jakaa kaikkea iloja ja suruja.


Niin joo, mä en kotona ehdi kyllä pahemmin miettimään tätä raskautta, menee aika naperon kanssa niin nopsaan. Töissä sitten kun tässä on omine ajatuksineen ja tekee töitä ja ehtii vähän täällä netissäkin hengailemaan, tulee aina mietittyä enemmän.
Teillä, joilla on useampi lapsi, onko kaikki lapset olleet samanluonteisia vai ihan eri maata? meillä kun tyttö on ollut tosi kltti ja helppo lapsi, niin jotenkin hirvittää, ettei enää saataisi niin kilttiä vaan seuraava olisi tasapainottavasti sitten riiviö... heh. Muuten ei siis mitään, ikäero vaan kun tulee aika pieneksi niin jos sitten tämä tuleva on tosi vaativa niin vähän hirvittää, miten sitä sitten jaksaa. :eek: Jos taas on kuin siskonsa, niin olisi aika mukava vauva-aika tiedossa...
No, kaikennäköstä sitä näköjään mielessä pyörii, vaikkei ole vielä edes ajankohtaistakaan =)
 
Huomenta!

Olipa taas raskas viikonloppu, paljon sitä tavaraa mahtuu kaappeihin, todellisuuteen törmää aina vasta muuttovaiheessa :p No, viikon päästä tää rumba on suurimmaksi osaksi jo ohi ja saa laiskotella uudessa kodissa takkatulen loimutessa...

Minä en ole kotidopplerilla saanut kunnolla kuuluviin kuin oman sykkeeni, kuuluu joka puolella kohdun ympärillä. Liekkö sitten istukka edessä? Noh, kohtu on ainakin taaksepäin kallellaan, eli senkin takia kuuluu varmaan sikiön äänet heikommin. En ole kyllä kovin viitsinyt stressata tai etsiä, kerran viikossa kuunnellaan se suositeltu max. 10 min kerrallaan. Kyllähän tuo maha pikkuhiljaa kasvaa, eli kai siellä joku hengissä on :D Selkeästi on jo sellainen kovempi pömppä, ei kyllä läheskään niin muhkea kuin mmiilialla.

Dino & Hobi uudella viikolla 13+1
 
Moip!

Olen käyny päivittäin jopa useampaan kertaan lukemassa jutut mutta kun kotikone jumii niin pahasti niin ei ole tullut naputeltua mitään... Mutta melkein koko ajan paikalla... :eek:)

Päänsärkyä täälläkin ja aivan liikaa!!! :headwall: Tänään ip suuntaan käymään lekurissa vaikka sitten hakee sen panacod reseptin ku ei nuo normi panadolit lainkaan auta... 5pv jo särkeny aamusta iltaan joten alkaa riittää!!! Ite kyl luulen et olis mahdollisesti poskiontelontulehdus päällä.. No illalla viisaampi !

Mitäs muuta oltiin täällä puhuttu hmmm ikäero meillä tulee olemaan 1,8v. äääööööääää nyt ei muuta muista...

Tuli tuosta runttipullan miehen touhuista ihan mieleen oma ukko! Meillä kävi niin että kun neiti syntyi to (supistukset alkoi ke 12 pintaan päivällä ) niin ukko oli ti illan baarissa ja ke siis poti krapulaa kun mulla alkoi supparit, nukkui koko päivän ja torkkui viel sairaalassakin... Sai kyllä kuulla kunniansa ja nyt "parantanut" tapansa ollut vuoden sisällä hmmm 2 kertaa baarissa ja sovittiinkin jo että ei sitten heinäkuun puolenvälin jälkeen juhli liikaa... Muutaman voi ottaa muttei enää baarireissuja! Jotenkin en halua kokea edelliskertaa ja sitä tiettyä yksinäisyyttä niiden supparien kourissa ja onhan nyt tuo neitikin kotona joten...

Ihania masua! itel ei viel kamalasti tuolt läskien piiloista masua näy, siis on jo pullahtanut mutta piiloutunut :LOL:

K :wave:
 
huomenta kaikille! vihdoin itse kirjoittelen. menee aina kaikki aika näiden viestien lukemiseen :LOL: :LOL:

huomenna olis np-ultra. jännittää ihan todella paljon. ja tyttökin pitäis jättää hoitoon. ei ole vielä ollut kovin paljoa. että kaks asiaa jännittää. ja vielä kolmaskin. meillä ultra tehdään toisessa kaupungissa (matkaa 80 km) ja mies on juuri tämän viikon töissä aivan toisessa suunnassa, joten joudun sitten menemään ensimmäistä kertaa ultraan yksin :/ noh, sille ei nyt vaan voi mitään.

mun maha on kyllä kasvanut paljon, verrattuna edelliseen raskauteen. tälläinen maha oli n. 18 viikolla. joskin ei tuo mun maha ole edes ehtinyt kunnolla palautumaankaan tuosta edellisestä. tyttö siis 7,5 kk. joten jos farkkuja tarvitsee, on jo käytettävä äippähousuja. muuten mennään aika pitkälti verkkareilla ja toppahousuilla vielä :)

runttipulla: mua mietityttää sama kuin sua. tuossa ikäeroasiassa. meillekin siis pieni ikäero tulossa. esikoinen on tyttö ja todella helppo ollut. nukkuu 12 h yöunia ja vauvanakin oli tosi helppo (eipä tuo vieläkään kyllä iso ole :)) että nyt jos tulee joku koliikkivauva, tai muuten vaativa, niin miten saan aikani jaettua päivisin molemmille lapsille. ja se jännittää kans, et kun/jos imettää, niin miten saa esikoisen pysymään sillä aikaa suht kilteillä teillä :) ja sit vielä se vähän jännittää, et jos tyttö ei vaikka vielä osaakaan kävellä siihen mennessä (on tuolloin siis 1v2kk)... mutta kovasti on touhukas kaveri, että jospa ehtis oppia ennen sitä :) ja mua jännittää tosi paljon kertoa mun omille vanhemmille. ne varmaan järkyttyy, et miten me nyt näin äkkiä toinen haluttiin jne jne. itse päätökset tehdään jne, mut olishan se kiva jos nekin sit osais iloita. jännitti kyl kertoa silloin tuosta esikoisestakin ja nehän olivat aivan innoissaan. että jospa tästäkin kävisin niin? =) tuplarattaitakin on tullut kovasti mietittyä. ei viittis hirveesti pistää niihin. mut en oo nyt oikein mihinkään netissä surffatessa tykästynyt. noh, niillä ei ole kiire. kunhan tässä nyt huomenna käydään katsomassa, onko siellä masussa edes vielä elämää.

ei kyllä oikein ehdi tätä raskautta ajattelemaan, kun menee esikoisen kanssa niin tiiviisti aika. ehkä se sitten on enempi mielessä kun maha alkaa kunnolla pyöristymään. väsymystä on mulla vieläkin ja ruokailu on todellakin ongelmallista. kaikki epäterveellinen menis, mut mikään muu ei oikein maistu. tyttöä kun odotin, niin kotiruoka oli niin hyvää, että olisin voinut syödä vaikka kuinka isoja annoksia! ei vaan passais tuota painoa tulla kovin paljoa, niin ei ne epäterveellisetkään oikein houkuttelis. jotain olis kuitenkin saatava alas.

sunshine ja pikkukakkonen... hmmm... oliskohan se tänään 11+6 menossa? :)
 
Ihanaa!!! :heart: :heart: :heart:

Olen täälläkin valitellut etten saa vauvan sydänääniä kuulumaan. NYT äsken sain ja tunne on ihan mahtava!!! Mulla on taaksepäin tuo kohtu kallistunu että seki hidastanu niitten kuulumista.

Sais vaan sekuntikellosta jonku kattomaan aikaa, niin laskis kuinka monta kertaa se jumputtaa :heart: Mutta tosi nopeilta kuullosti :D

Voi että! :heart:

Selmiina ja pallero 14+1 :heart:
 
Odottelen ensimmäistäni ja viikkoja nyt 15+5. En ole aiemmin uskaltautunut minnekään palstoille kirjoitella, kun jostain syystä tätä onnea ei meinaa millään uskoa todeksi :) Ja sitten olen pelännyt, että vielä saattaa jotain tapahtua eikä vauva meille tulekaan...

Kun kuitenkin tämä raskaus alkaa olla jo todellisuutta, sikiö on nähty ja kuultu ja kohta varmasti tunnettukin, niin ajattelin hakea vaikkapa täältä uusia kavereita ja vertaistukea. Minulla kun suurin osa ajasta menee tätä nykyä töissä ja miehen kanssa hengaillessa ja vauva on meille molemmille ensimmäinen, niin ei ei saa sellasta naisellista näkökulmaa tähän touhuun. Eikä ne oppikirjat kerro kaikkea totuutta tai vertaile kokemuksia :)

Minulla on mennyt kaikki äärimmäisen hyvin. Ei lainkaan pahoinvointia (ehkä senkään takia tätä ei meinaa todeksi uskoa) eikä oikein muitakaan oireita. Päänsärkyä on alkanut ilmaantua muutamia viikkoja sitten, mutten ole mikään innokas lääkkeiden käyttäjä, niin pyrin nekin vain kestämään. Työni on fyysisesti raskasta, mutta sielläkin jaksan toistaiseksi vielä ihan hyvin. Tahti vaan on hidastunut huomattavasti. Johtunee ehkä myös motivaation puutteesta ;) Mieluusti kun vain suunnittelisin ja valmistelisin vauvan tuloa...

Kunhan tässä lämpimikseni lörpöttelen sunnuntaipäivän ratoksi.

Olen muuten Tampereelta ja 29-vuotias.

Niin että... jutellaan! :D
 

Yhteistyössä